Verohallituksen päätös Konserniverokeskuksen toimivallasta ja Konserniverokeskuksessa verotettavista verovelvollisista
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 975/1999
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 115/1999 (Julkaistu 28.10.1999)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Verohallitus on 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun verohallintolain (1557/1995) 1 §:n 3 momentin ja 13 §:n nojalla, sellaisena kuin ne ovat laissa 637/1997, määrännyt:
1 §Konserniverokeskuksen toimivalta
Konserniverokeskuksen toimivaltaan kuuluvat tämän päätöksen liitteessä nimettyjen verovelvollisten verotusta koskevat laissa, asetuksessa tai muussa päätöksessä tai määräyksessä verovirastolle säädetyt tehtävät.
Poiketen siitä mitä edellä 1 momentissa määrätään
Uudenmaan verovirasto on toimivaltainen veronkantolaissa (611/1978) tai muualla säädetyissä tai määrätyissä veronkantoon liittyvissä tehtävissä kuitenkin niin, että Konserniverokeskus on toimivaltainen veronhuojennus- ja lykkäysasioissa sekä veronkantolain 4 e §:ssä tarkoitetuissa verovastuuasioissa;
kiinteistöverolaissa (654/1992) tarkoitetun kiinteistöverotuksen toimittamisessa ja metsänhoitoyhdistyksistä annetussa laissa (558/1950) tarkoitetun metsänhoitomaksun määräämisessä sekä muissa mainittuihin veroihin liittyvissä tehtävissä on toimivaltainen se verovirasto, jolle tehtävät on erikseen säädetty tai määrätty;
rajoitetusti verovelvollisen verottamisesta annetun lain (627/1978) 11 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa virheellisesti perityn määrän palauttamista ja 11 a §:ssä tarkoitetuissa yhtiöveron hyvityksen myöntämistä koskevissa asioissa on toimivaltainen se verovirasto, jonka toimialueella veron perimiseen velvollisen tai osinkoa jakavan yhtiön kotikunta on, ja
leimaverokoneiden käytöstä annetun verohallituksen päätöksen (1334/1996) mukaisissa tehtävissä on toimivaltainen se verovirasto, jonka toimialueella leimaverokonetta käytetään.
Konserniverokeskus voi antaa verotuksen tekniseen suorittamiseen liittyviä tehtäviä muun veroviraston tehtäväksi.
2 §Voimaantulo
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 1999 ja sitä sovelletaan vuodelta 2000 toimitettavasta verotuksesta alkaen.
Päätöstä sovelletaan liitteessä nimettyjen uusien verovelvollisten verotuksessa kuitenkin seuraavasti:
verotusmenettelystä annetussa laissa (1558/1995) tai sen nojalla säädettyihin tai määrättyihin verovirastolle kuuluviin tehtäviin ensimmäistä kertaa tilikaudelta, joka päättyy 1 päivänä lokakuuta 1999 tai sen jälkeen kuitenkin siten, että verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 14 §:ssä tarkoitetun verotarkastuksen osalta Konserniverokeskus on toimivaltainen 1 §:n mukaisesti tämän päätöksen voimaantulosta alkaen;
ennakkoperintälaissa (1118/1996), työn-antajan sosiaaliturvamaksusta annetussa laissa (366/1963) ja rajoitetusti verovelvollisen verottamisesta annetussa laissa tai mainittujen lakien nojalla säädettyihin tai määrättyihin verovirastolle kuuluviin tehtäviin niin, että Konserniverokeskus on toimivaltainen ennakkoperintään liittyvissä tehtävissä ensi kertaa edellä 1 kohdassa mainittujen verovuosien verotuksessa hyväksiluettavissa ennakoissa, ja maksuvalvontaan liittyvissä tehtävissä siinä laajuudessa, kuin jos verovelvollisen kotikunta olisi ennakkoperintälain 30 §:n tarkoittamalla tavalla muuttunut kalenterivuoden 1999 aikana verovirastosta toiseen verovirastoon;
korkotulon lähdeverosta annetussa laissa (1341/1990) tai sen nojalla säädettyihin tai määrättyihin verovirastolle kuuluviin tehtäviin noudattaen soveltuvin osin, mitä edellä 2 kohdassa on maksuvalvonnan tehtävien osalta määrätty;
arvonlisäverolaissa (1501/1993) ja eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetussa laissa (664/1966) tai mainittujen lakien nojalla säädettyihin tai määrättyihin verovirastolle kuuluviin tehtäviin siinä laajuudessa kuin, jos verovelvollisen kotikunta olisi arvonlisäverolain 158 §:n tarkoittamalla tavalla muuttunut kalenterivuoden 1999 aikana verovirastosta toiseen verovirastoon;
tuloverolaissa (1535/1992), elinkeinotulon verottamisesta annetussa laissa (360/1968), merenkulun veronhuojennuksista annetussa laissa (433/1981) tai mainittujen lakien nojalla säädettyihin tai määrättyihin verovirastolle kuuluviin tehtäviin 1 kohdassa mainittujen verovuosien verotuksessa, ja
edellä 1 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuihin veronkannon tehtäviin niiden verojen ja maksujen osalta, joissa Konserniverokeskus on tämän päätöksen mukaan toimivaltainen.
Tämän päätöksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin voidaan ryhtyä ennen päätöksen voimaan tuloa.
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 1999
Pääjohtaja Jukka TammiYlitarkastaja Kari Aaltonen