Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1208/1999

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtiovarainministeriön päätös vuoden 2000 taidekilpailupalkintojen verovapaudesta

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1208/1999
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 144/1999 (Julkaistu 27.12.1999)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtiovarainministeriö on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1532/1992) 83 §:n nojalla opetusministeriön esityksestä päättänyt:

1 §

Tässä päätöksessä mainitut kilpailut ovat sellaisia tuloverolain 83 §:ssä tarkoitettuja taiteen alalla vuonna 2000 järjestettäviä taiteellisesti merkittäviä valtakunnallisia tai kansainvälisiä kilpailuja, joista saatuja palkintoja ei katsota veronalaiseksi tuloksi.

2 §Elokuvataide

Oulun elokuvakeskuksen järjestämä Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaalien elokuvakilpailu;

Oulun musiikkivideofestivaalit r.y.:n järjestämä Oulun musiikkivideofestivaalien Kultapumpeli-kilpailu;

Tampereen elokuvajuhlat r.y:n järjestämä Tampereen elokuvajuhlien Risto Jarva -kilpailu;

Tampereen elokuvajuhlat r.y:n järjestämä kansainvälinen kilpailu;

Tampereen elokuvajuhlat r.y:n järjestämäkotimainen alle 30-minuuttisten lyhytelokuvien kilpailu;

Tampereen elokuvajuhlat r.y:n järjestämä kotimainen yli 30-minuuttisten lyhytelokuvien kilpailu;

3 §Kirjallisuus

Svenska Folkskolans Vännerin järjestämä Arvid Mörne -kilpailu;

Suomen Nuorisoseurojen Liiton ja Suomen Nuoriso-opiston järjestämä J.H. Erkon rahas-ton novellikilpailu;

Tondiktarna rf:n ja Arbetsgruppen för Jakob Tegengren-Dikttävlingin järjestämä Jakob Tegengren runokilpailu;

Gummerus Kustannus Oy:n, Nuoren Voiman Liitto r.y:n ja Rank Xerox Oy:n järjestämä novellikilpailu;

Nuoren Voiman Liitto r.y:n järjestämä Nuoren Voiman Liiton runokilpailu;

Pekkas-akatemian, Kirjallisuusyhdistys Paltta ry:n ja Kotkan kaupungin järjestämä Pekkas-kilpailu;

Salaojituksen Tukisäätiön ja Maaseudun Sivistysliitto ry:n järjestämä Salaojat ja muut ojat-kirjoituskilpailu;

Tampereen Science Fiction Seura ry:n järjestämä Tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu;

Opintotoiminnan Keskusliiton ja Kansanvalistusseuran järjestämä Yksin-kirjoituskilpailu;

Keuruun kaupungin järjestämä Einari Vuorelan-runokilpailu.

4 §Kuvataide

Suomen Mitalitaiteen Kilta r.y:n järjestämä vuosimitalikilpailu;

Suomen Taiteilijaseura ry:n järjestämä vuosinäyttelyn Palokärki-kilpailu;

Suomen Exlibrisyhdistys ry:n järjestämä Kalevala 150 vuotta kilpailu;

Helsingin kaupungin taidemuseon järjestämä kutsukilpailu teokseksi Töölön jalkapalloareenan edustalle;

Suomen Mitalitaiteen Kilta ry:n järjestämä vuoden 2000 vuosimitalikilpailu.

5 §Näyttömötaide

Suomen Lausujain liitto ry:n, Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävelen ja Veikko Sinisalon stipendirahaston järjestämä Veikko Sinisalo -kilpailu nuorille lausujille;

Kulttuurin kääntöpiiri -projektin ja sanomalehtien Ilkka, Karjalainen, Keskisuomalainen, Pohjalainen ja Savon Sanomat, yhteistyössä Vaasan, Seinäjoen, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun teattereiden kanssa, järjestämä valtakunnallinen näytelmäkirjoituskilpailu.

6 §Ympäristötaide

Loviisan seudun palvelutalosäätiön, Loviisan kaupungin, Stakesin ja Vanhustyön keskusliitto ry:n järjestämä arkkitehtuurikilpailu Palveluasunnot Ulrikakodin alueelle Loviisaan;

Oulun yliopiston, Valtion kiinteistölaitoksen ja Opetusministeriön järjestämä Oulun Yliopiston Arkkitehtiosaston lisärakennus -suunnittelukilpailu;

Puu kulttuurissa ry:n järjestämä kansainvälinen Spirit of Nature Wood Architecture Award -kilpailu.

7 §Säveltaide

Arkkiviisut ry:n järjestämä Arkkiviisut -kuplettikilpailu;

Suomen Harmonikkainstituutin kannatusyhdistys ry:n ja Sata-Häme Soi ry:n järjestämä Harmonikkamusiikin sävellyskilpailu;

MTV Oy:n, Sata-Häme Soi ry:n ja Suomen Harmonikkaliitto ry:n järjestämä Hopeinen Harmonikka ― Lasten harmonikansoiton Suomenmestaruuskilpailu;

Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n järjestämä Juhlavalssin sävellyskilpailu;

Finnish Rock Scene ry:n järjestämä Jyrki Hit Challenge -kilpailu;

Kangasniemen Musiikinystävät ry:n järjestämä Kangasniemen laulukilpailu;

Lieksan Vaskiviikon järjestämä kansainvälinen Holger Fransman -käyrätorvikilpailu;

Nuorten kapellimestarien kehittämis- ja tukiyhdistys ry:n järjestämä kansainvälinen Sibelius-kapellimestarikilpailu;

Sibelius-Seura ry:n järjestämä VIII kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu;

Suomen Vaskisoittajien liiton, Johan Willgren Seuran, Sibelius Akatemian ja Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys ry:n järjestämä 2. kansainvälinen Johan Willgren -kilpailu torviseitsikoille;

MTV Oy:n järjestämä Karuselli lastenlaulujen esiintymiskilpailu;

Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen ja Kansanmusiikki-instituutin järjestämä Kaustisen kansainvälinen yhtyelaulukilpailu 2000;

Kotkan Meripäivät Oy:n ja Kotkan kaupungin kulttuuritoimiston järjestämä Kotkan XXI Merimieslaulufestivaalit ja Vuoden Merilaulu 2000 -sävellyskilpailu;

Artjärven Matkailu ry:n järjestämä Kulkurin valssi -kuplettifestarit;

MTV Oy:n, Sata-Häme Soi ry:n ja Suomen Harmonikkaliitto ry:n järjestämä Kultainen Harmonikka ― Viihdeharmonikan Suomenmestaruuskilpailu;

Runnin Rapujatsien ja Jazzrytmit -lehden järjestämä Lady Summertime -laulukilpailu;

Lappeenrannan kaupungin järjestämä Saimaan Sävel 2000 -kilpailu;

Oulun konservatorion, Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja Oulun konservatorion kannatusyhdistys ry:n järjestämä V Leevi Madetoja pianokilpailu;

Pieksämäen kaupungin järjestämä Lied-pianistikilpailu Kulttuurikeskus Poleenin apurahasta;

Mieskuoroliitto ry:n järjestämä Madetoja -mieskuorokilpailu;

Savonlinnan musiikkiopiston, Sibelius-Akatemian ja Erkki Melartin-seura ry:n järjestämä Melartin-kamarimusiikkikilpailu;

Sepän Soitto ry:n järjestämä Pelimanniyhtyeiden Suomen mestaruuskilpailut;

Tornion ja Haaparannan kulttuuritoimistojen järjestämä Pohjoiskalotin avoin viihdeharmonikkamestaruuskilpailu;

Nordisk Gitarrfestival rf:n järjestämä Pohjoismaiden Kitarafestivaalien kansainväliset kitarakilpailut;

Rytmi-instituutin kannattajayhdistys ry:n, Seinäjoen elävän musiikin yhdistys ry:n ja Vilkuna-seuran järjestämä Rocklyriikkakilpailu 2000;

Sata-Häme Soi ry:n ja Suomen Harmonikkainstituutin kannatusyhdistys ry:n järjestämä Suomen Pelimannimestaruuskilpailut yksi-, kaksi- ja viisirivisille harmonikoille;

MTV Oy:n järjestämä Suomen Tähti 2000 -kilpailu;

MTV Oy:n järjestämä Syksyn Sävel 2000 -kilpailu;

Nokian kaupungin järjestämä Tapsan Tahdit -laulelmakilpailu;

MTV Oy:n järjestämä Teinitähti-laulukilpailu;

MTV Oy:n järjestämä Tie tähtiin esiintyjäkilpailu;

Mustakallio säätiön ja Savonlinnan oopperajuhlien järjestämä Timo Mustakallio -laulukilpailu;

Arbetsgruppen för Balladerin ja Tondiktarna rf:n järjestämä Balladikilpailu;

Kuopion kaupungin järjestämä 2. valtakunnallinen Kuopio -sävellyskilpailu;

Haukiputaan Muusikot ry:n järjestämä valtakunnallinen rockbändikilpailu Rock 2000;

Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys ry:n järjestämä IX valtakunnallinen viulukilpailu;

Salo-Lasten Laulukaupunki ry:n järjestämä Vuoden lastenlaulukilpailu;

Keski-Suomen konservatorion säätiön ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun järjestämä Vuorineuvos Juhani Hienosen IX viulukilpailu;

Päijät-Hämeen konservatorion järjestämä sävellyskilpailu Lahden 3. valtakunnallista puhallinkilpailua varten;

Ilmajoen Musiikkijuhlien järjestämä liedsävellyskilpailu;

Seinäjoen Tangomarkkinat Oy:n järjestämät seuraavat kilpailut: Tangon sävellys- ja sanoituskilpailu, Lavatangon SM-tanssikilpailu ja Tangolaulukilpailu.

8 §Taideteollisuus

Desing Forum Finlandin ja Yrittäjäin Fennian järjestämä Pro Finnish Design -kilpailu;

Grafia ry:n järjestämä Helsingin julistebiennale -kilpailu;

Puutarhaliitto ry:n ja Kotipuutarha-lehden järjestämä puutarhakalusteiden suunnittelukilpailu;

Keski-Uusimaa Oy:n järjestämä Omakotitalon postilaatikon suunnittelukilpailu;

Suomen Posti Oy:n Postimerkkikeskuksen järjestämä Leijonavaakuna-postimerkin suunnittelukilpailu.

9 §Tanssitaide

Tanssin Tiedotuskeskuksen järjestämä Bagnolet Finland -koreografiakilpailu;

Kajaanin kaupungin, Kainuun musiikkiopiston ja Kajaanin Tanssiteatterin järjestämä Uudet tanssit -valtakunnallinen koreografiakatselmuskilpailu;

Oulun läänin Tanssialan Tuki r.y:n järjestämä Arktiset Askeleet ― valtakunnallinen koreografiakatselmuskilpailu.

10 §Valokuvataide

Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:n järjestämä Fotofinlandia -kilpailu;

Fuji Finland Oy:n järjestämä Fujifilm Euro Press Photo Awards -kilpailu;

Kameraseura ry:n järjestämä Kameralehden Omat Kuvat kilpailu;

Kameraseura ry:n Kameralehden Suurkilpailu 2000;

Kameraseura ry:n järjestämä Kymmenen Kärjessä -kansainvälisesti menestyneimmät kuvaajat -kilpailu;

Kameraseura ry:n järjestämä Kameralehden 50-vuotisjuhlakilpailu;

Oyj Hartwall Abp:n ja Suomen luonnonvalokuvaajat ry:n järjestämä Kultainen Lappi 2000 -kilpailu;

Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutin ja Suomen perhostutkijain seura ry:n järjestämä "Ollaan perhosiksi" perhoskuvakilpailu;

Suomen journalistiliitto ry:n järjestämä Suomen journalistiliiton valokuvakilpailu;

Suomen lehtikuvaajat ry:n järjestämä Vuoden lehtikuvat 2000 -kilpailu;

Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n järjestämä Vuoden Luontokuva 2000 -kilpailu;

Suomen Valokuvaajain Liitto ry:n järjestämä Vuoden Muotokuvaaja 2000 -kilpailu.

11 §Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2000. Päätöstä sovelletaan vuodelta 2000 toimitettavassa verotuksessa.

Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1999

Ministeri Suvi-Anne SiimesHallitusneuvos Kirsi Seppälä

Sivun alkuun