Laki maa- ja metsätalouden rakennepoliittisista toimenpiteistä annetun lain 31 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 120/1998 (Julkaistu 10.12.1998)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maa- ja metsätalouden rakennepoliittisista toimenpiteistä 22 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain ( 1303/1994 ) 31 §:n 2, 3 ja 5 momentti seuraavasti:
31 §Tuen rahoitus
Varat tuloutetaan pääsääntöisesti valtion talousarvion kautta valtiovarastoon. Varat, jotka muuten tulisi tulouttaa talousarvion kautta valtiovarastoon, voidaan tulouttaa maatilatalouden kehittämisrahastoon, jos ne saadaan sellaisen 26 §:n mukaisen tuen perusteella, joka on myönnetty maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Maatilatalouden kehittämisrahastoon varat tuloutetaan lisäksi silloin, kun ne saadaan ohjausosastosta valtionlainojen korkoetuuteen tai muihin avustuksiin kuin 13 §:ssä tarkoitettuun luonnonhaittakorvaukseen tai kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalla myönnettäviin 19 §:n mukaisiin tukiin. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus hoitaa varojen tulouttamisen.
Tässä laissa tarkoitettu tuki maksetaan valtion talousarviossa osoitetusta määrärahasta. Lain 4―7, 9―11 sekä 17 §:ssä tarkoitettu muu tuki kuin korkotuki ja 19 §:ssä tarkoi-tettu maataloushallinnon myöntämä tuki sa- moin kuin 24 ja 25 §:ssä tarkoitettu tuki myönnetään kuitenkin maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Erityisestä syystä lain 26 §:ssä tarkoitettu tuki voidaan myöntää maatilatalouden kehittämisrahaston varoista lukuun ottamatta tukea, josta säädetään 27 §:n 2 momentissa.
Maksettaessa tukea lopulliselle tuensaajalle tulee käyttää hyväksi Euroopan yhteisön ennakkorahoitusta toimenpiteissä, joissa se on mahdollista ja joissa valtion tai muun julkisen yhteisön talousarviomenettely tai tilinpito- tai muu rahoitusjärjestelmä ei aseta sille estettä. Tukea maksettaessa tulee ottaa huomioon Euroopan yhteisön tukiosuuden maksun perusteet. Tukea voidaan maksaa vasta sen jälkeen, kun Euroopan yhteisö on hyväksynyt tukijärjestelmän tai ohjelman ja asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen tuen myöntämisestä. Sekä Euroopan yhteisön että valtion osuus tuesta maksetaan lopulliselle tuensaajalle samalla kertaa.
Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä joulukuuta 1998.
MmVM 9/1998
EV 150/1998
Helsingissä 4 päivänä joulukuuta 1998
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMaa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä