Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

15/1998

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös puulla tai puupohjaisilla polttoaineilla tuotetun sähkön määrittämisestä

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
15/1998

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on päättänyt sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta 30 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1260/1996) 8 a §:n 4 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 1261/1997:

1 §

Tämä päätös koskee puulla tai puupohjaisilla polttoaineilla tuotetulle sähkölle valtion varoista maksettavaa tukea.

2 §

Tukeen oikeutetun sähkön määrä lasketaan sähkön tuotantolaitoksen koko sähkön tuotannosta prosenttiosuutena, joka saadaan määrittämällä puun tai puupohjaisten polttoaineiden sisältämän energian osuus koko sähköntuotannon polttoaine-energiasta.

3 §

Sähkön tuotannon ja sen polttoainekäytön määrittämistä koskevat seuraavat rajaukset:

1)

sähkön tuotantolaitoksen omakäyttölaitteiden kuluttama sähkö ei kuulu tuen piiriin;

2)

mikäli sähkön tuotantolaitoksessa on sellaisia sähköntuotantojärjestelmiä, joissa puuta tai puupohjaisia polttoaineita ei käytetä, tulee niissä tuotettu sähkö ja käytetty polttoaine vähentää sähkön kokonaistuotannosta ja sähkön tuotannon polttoaineista;

3)

mikäli laitoksessa on apukattiloita tai vastaavia, jotka eivät osallistu sähkön tuotantoon, ei niissä käytettyä polttoainetta lasketa mukaan sähkön tuotannon polttoaineisiin.

4 §

Yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotantolaitoksessa sähköntuotannon polttoainemäärä saadaan vähentämällä yhdistetyn tuotannon polttoaineiden kokonaiskäytöstä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996) 10 §:n 1 momentissa määritellyllä tavalla laskettu lämmön tuotannon polttoainekäyttö. Puuta tai puupohjaisia polttoaineita katsotaan käytetyn samassa suhteessa sekä sähkön että lämmön tuotantoon.

5 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998.

Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997

Kauppa- ja teollisuusministeri Antti KalliomäkiYlitarkastaja Jukka Saarinen

Sivun alkuun