Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1223/1997

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus työtuomioistuimesta annetun asetuksen muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 168/1997 (Julkaistu 29.12.1997)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Oikeusministerin esittelystä

muutetaan työtuomioistuimesta 25 päivänä helmikuuta 1983 annetun asetuksen ( 201/1983 ) 4, 8 ja 10 § sekä 13 §:n 2 momentti, sellaisena kuin niistä on 10 § osaksi asetuksessa 333/1989, seuraavasti:

4 §

Sihteerin tehtävänä on toimia esittelijänä työtuomioistuimessa. Presidentti voi määrätä sihteerin esittelijän tehtävien ohella vastaamaan ja huolehtimaan hallinto- ja talousasioiden hoitamisesta.

8 §

Presidentin ollessa estyneenä enintään kolmen kuukauden ajan hänen tehtäviään hoitaa työtuomioistuinneuvos. Tämänkin ollessa estyneenä tai jos häntä ei ole nimitetty taikka presidentin ollessa kolmea kuukautta pitemmän ajan virasta vapaana samoin kuin presidentin viran ollessa avoinna tasavallan presidentti määrää viran hoitajan.

10 §

Työnantajayhdistysten samoin kuin ammattiyhdistysten keskusjärjestöjen esityksestä työtuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetuiksi kahdeksaksi työsuhteisiin perehtyneeksi jäseneksi ja heidän varajäsenikseen ehdotettujen keskuudessa on oltava teollisuuden, maatalouden ja palvelualan työsuhteisiin perehtyneitä henkilöitä.

13 §


Työjärjestys on lähetettävä tiedoksi oikeusministeriölle.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998.

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 1997

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIOikeusministeri Kari Häkämies

Sivun alkuun