Laki vammaistukilain 1 ja 8 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 5 päivänä helmikuuta 1988 annetun vammaistukilain ( 124/88 ) 1 §:n 1 momentti ja 8 §, sellaisena kuin niistä 8 § on 8 päivänä marraskuuta 1996 annetussa laissa (831/1996), seuraavasti:
1 §
Suomessa asuvalla 16―64-vuotiaalla henkilöllä, joka ei saa
kansaneläkelain (347/56) mukaista työkyvyttömyyseläkettä, tai eläkkeensaajien hoitotukea, taikka
työntekijäin eläkelain 8 §:n 4 momentissa tarkoitettujen lakien mukaista tai muuta vastaavaa työ- tai virkasuhteeseen perustuvaa täyttä työkyvyttömyyseläkettä tai yksilöllistä varhaiseläkettä; tai
kansanedustajain eläkelain (329/67) tai valtioneuvoston jäsenen oikeudesta eläkkeeseen ja hänen jälkeensä suoritettavasta perhe-eläkkeestä annetun lain (870/77) mukaista työkyvyttömyyseläkettä tai yksilöllistä varhaiseläkettä,
on oikeus sairaudesta tai vammasta johtuvan avuntarpeen, haitan ja erityiskus- tannusten perusteella saada vammaistukea sen mukaan kuin tässä laissa säädetään.
8 §
Jollei tässä laissa toisin säädetä, noudatetaan soveltuvin osin lisäksi, mitä kansaneläkelain 1 d, 23, 35―39, 39 b, 40, 42, 43, 44―46, 67, 69 ja 75 §:ssä, 79 §:n 1 ja 4 momentissa sekä 80―83, 83 a, 84―86, 88 ja 88 a §:ssä sekä kansaneläkelaissa säädettyjen eläkkeiden ja avustusten sitomisesta elinkustannuksiin annetussa laissa (348/56) säädetään.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.
StVM 29/1996
EV 174/1996
Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1996
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARISosiaali- ja terveysministeriSinikka Mönkäre