Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

991/1995

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtiovarainministeriön päätös veron ja metsänhoitomaksun eräpäivistä vuodelta 1994

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
991/1995

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtiovarainministeriö on 12 päivänä joulukuuta 1958 annetun verotuslain (482/58) 112 § :n 1 momentin ja 11 päivänä elokuuta 1978 annetun veronkantolain (611/78) 4 b § :n nojalla, sellaisena kun niistä jälkimmäinen on 26 päivänä kesäkuuta 1987 annetussa laissa (586/87), päättänyt:

1 §

Verovuodelta 1994 maksuunpannun valtion-, kunnallis- ja kirkollisveron sekä kansaneläkevakuutus- ja sairausvakuutusmaksun ensimmäinen erä on suoritettava viimeistään 7 päivänä joulukuuta 1995 ja toinen erä viimeistään 7 päivänä helmikuuta 1996.

2 §

Metsänhoitomaksu vuodelta 1994 on suoritettava viimeistään 7 päivänä joulukuuta 1995.

3 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1995.

Helsingissä 7 päivänä heinäkuuta 1995

Ministeri Arja AlhoNeuvotteleva virkamies Helena Ikonen

Sivun alkuun