Valtiovarainministeriön päätös vuoden 1996 taidekilpailupalkintojen verovapaudesta
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1799/1995
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtiovarainministeriö on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/92) 83 §:n nojalla opetusministeriön esityksestä päättänyt:
1 §
Tässä päätöksessä mainitut kilpailut ovat sellaisia tuloverolain 83 §:ssä tarkoitettuja taiteen alalla vuonna 1996 järjestettäviä taiteellisesti merkittäviä valtakunnallisia tai kansainvälisiä kilpailuja, joista saatuja palkintoja ei katsota veronalaisiksi tuloiksi.
2 §Elokuvataide
Oulun elokuvakeskuksen järjestämä kansainvälinen lastenelokuvien festivaalien elokuvakilpailu;
Suomen elokuvasäätiön järjestämä Tampereen elokuvajuhlien Risto Jarva -kilpailu;
Tampereen elokuvajuhlat ry:n järjestämä kansainvälinen kilpailu;
Tampereen elokuvajuhlat ry:n järjestämä kotimaisen alle 30 -minuuttisten lyhytelokuvien kilpailu;
Tampereen elokuvajuhlat ry:n järjestämä kotimainen yli 30 -minuuttisten fiktiivisten elokuvien kilpailu;
Audiovisuaalisen viestintäkulttuurin edistämiskeskuksen järjestämä AVEK-kilpailu.
3 §Kirjallisuus
Svenska Folkskolans Vännerin järjestämä Arvi Mörne -kilpailu;
Suomen Nuorison liitto ry:n järjestämä J.H. Erkon rahaston novellikilpailu;
Tampereen Science Fiction Seura ry:n järjestämä Tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu;
4 §Kuvataide
Suomen Mitalitaiteen Kilta ry:n järjestämä vuosimitalikilpailu;
Mikkelin kaupungin/Mikkelin taidemuseon ja Grafia ry:n järjestämä Mikkelin 4. kuvitustriennalen kilpailu;
Luova Grafiikka ry:n järjestämä Grafica Creativa 1996 -kilpailu;
Taide Alajärvi ry:n järjestämä Mustavalkoinen taide 1996 -kilpailu.
5 §Näyttämötaide
Suomen Lausujain Liitto ry:n, sekä Veikko Sinisalon stipendirahaston järjestämä Veikko Sinisalo -kilpailu nuorille lausujille;
Hämeenlinnan kaupungin ja Hämeen läänin puhetaiteen neuvottelukunnan järjestämä Liisa Majapuro -lausuntakilpailu.
6 §Ympäristötaide
Jyväskylän kaupungin/Alvar Aalto -museon ja Teknillisen korkeakoulun järjestämä kansainvälinen suunnittelukilpailu arkkitehtikoulujen opiskelijoille.
7 §Säveltaide
Suomen säveltäjät ry:n järjestämä Cisa Nova -kilpailu uuden musiikin esittäjille;
Suomen Metsästäjäliitto ry:n, Maaseudun Sivistysliitto ry:n, Suomen Metsästysmuseon ja Riihimäen Messut ry:n järjestämä valtakunnallinen erälaulujen sävellys- ja sanoituskilpailu;
Fazerin musiikkisäätiön järjestämä Fazer musiikkisäätiön pianokilpailu 1996;
Sata-Häme Soi ry:n ja Suomen Harmonikkainstituutti ry:n järjestämä harmonikkamusiikin sävellyskilpailu;
Suomen Harmonikkaliitto ry:n ja Tornion Harmonikkakerho ry:n järjestämä harmonikkaorkesterien ja -yhtyeiden mestaruuskilpailut 1996;
Sibelius Akatemian järjestämä Helmi Vesa -kilpailu;
MTV Oy:n, Sata-Häme Soi ry:n ja Suomen Harmonikkaliitto ry:n järjestämä Hopeinen Harmonikka - Lasten harmonikansoiton Suomen mestaruuskilpailu;
Keski-Suomen Konservatorion säätiön ja Keski-Suomen Konservatorion kuntayhtymän järjestämä VIII Ilmari Hannikainen pianokilpailu;
Kangasniemen Musiikinystävät ry:n järjestämä Kangasniemen laulukilpailu;
Kansainvälinen sellotapahtuma ry:n järjestämä Paulon sellokilpailu;
Klemetin Kesä ry:n järjestämä Klemettikuorokilpailu;
Kotkan Meripäivät Oy:n järjestämä Kotkan Merimieslaulufestivaalit;
MTV Oy:n, Sata-Häme Soi ry:n ja Suomen Harmonikkaliitto ry:n järjestämä Kultainen Harmonikka-Viihdeharmonikan Suomen mestaruuskilpailu;
Lappeenrannan kaupungin järjestämä Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut;
Kangasniemen Musiikinystävät ry:n ja Pieksämäen Kulttuurikeskus Poleenin järjestämä Lied-pianistikilpailu;
Sepän Soitto ry:n järjestämä Pelimanniyhtyeiden Suomen mestaruuskilpailu;
Pentti Koskimies Lied -kilpailut kannatusyhdistys ry:n Keski-Pohjanmaan konservatorion ja Kokkolan kaupungin järjestämä II Pentti Koskimies Lied -kilpailu;
Työväenmusiikkitapahtuma ry:n järjestämä Pilkkalaulun SM -kilpailu;
Tornion kaupungin ja Haaparannan kunnan sekä Tornion Harmonikkakerhon ja Haaparannan Harmonikkakerhon järjestämä Pohjoiskalotin avoin viihdeharmonikkamestaruuskilpailu;
Nordisk Gitarrfestival rf:n järjestämä Pohjoismaiden Kitarafestivaalien Kansainväliset Kitarakilpailut;
Miehikkälän Pelimannipäivät ry:n järjestämä Suomalaisen kansanmusiikin sävellys-, sanoitus- ja esityskilpailu;
Rock SM 1994 -toimikunnan järjestämä Rockin Suomen mestaruuskilpailu;
Sata-Häme Soi ry:n ja Suomen Harmonikkainstituutti ry:n järjestämä Suomen Pelimannimestaruuskilpailut yksi-, kaksi- ja viisirivisille harmonikoille;
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kannatusyhdistyksen järjestämä Säestyksettömän kansanlaulun kilpailu;
Suomen Säveltäjät ry:n ja Luovan säveltaiteen edistämissäätiön (LUSES) järjestämä Sävellyskilpailu;
Nokian kaupungin järjestämä Tapsan Tahdit -laulelmakilpailu;
Kansanmusiikki-instituutin järjestämä Uudet balladit -kilpailu;
Suomen Alttoviuluseura ry:n järjestämä II valtakunnallinen alttoviulukilpailu.
8 §Taideteollisuus
Kemin sarjakuvakeskus ry:n järjestämä Kemin valtakunnallinen sarjakuvakilpailu;
Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n ja Finlayson Sisustustekstiili Oy:n järjestämä painokangassuunnittelukilpailu;
Suomen Posti Oy:n ja Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry:n järjestämä postin kirjelaatikoiden suunnittelukilpailu;
Suomen taideteollisuusyhdistys ry:n/Design Forum Finland ja Yrittäjäin Fennian järjestämä Pro Finnish Design -kilpailu;
Suomen sarjakuvaseura ry:n järjestämä Sarjakuvan 100-vuotisjuhlakilpailu;
Savonlinnan kaupungin järjestämä Savonlinnan seudun design kilpailu;
Grafia ry:n järjestämä Vuoden graafikko -kilpailu;
Lapponia Jewellery Oy:n järjestämä kansainvälinen korusuunnittelukilpailu.
9 §Tanssitaide
Suomen Nuorisoseurojen liitto ry:n järjestämä Pispalan Sottiisin 1996 koreografiakilpailu.
10 §Valokuvataide
Kameraseura ry:n järjestämä lst Helsinki international exhibition of greative photography 1996;
Valokuva-lehden, Finnfoto ry:n, Helsingin kaupungin kulttuuriasiankeskuksen, Oy Agfa-Gevaert Ab:n, Oy Canon Ab:n, Kodak Oy:n, Eiri-Kuva Oy:n järjestämä Fotofinlandia -kilpailu;
Fuji Finland Oy:n järjestämä 1996 Fuji Film Euro Press Photo Awards -kilpailu;
Iisalmen Kameraseuran järjestämä Iisalmen Kamera Biennale valokuvakilpailu;
Sata-Häme Soi ry:n järjestämä Harmonikka Suomen suvessa -valokuvauskilpailu;
Suomen Journalistiliitto ry:n järjestämä Journalistiliiton valokuvaajakilpailu;
Eastman Kodak Companyn järjestämä Kodak European Gold Award -kilpailu;
Kameraseura ry:n järjestämä Kameralehden Omat kuvat -kilpailu;
Kameraseura ry:n järjestämä Kameralehden suurkilpailu 1996;
Kameraseura ry:n järjestämä Kymmenen kärjessä - kansainvälisesti menestyneimmät kuvaajat -kilpailu;
Lahden valokuvataide ry:n järjestämä Lahden 6. av-biennalen grand prix -kilpailu;
Suomen Lehtikuvaajat ry:n järjestämä Vuoden 1995 lehtikuvat -kilpailu;
Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n järjestämä Vuoden luontokuva 1996 -kilpailu.
11 §
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996. Päätöstä sovelletaan vuodelta 1996 toimitettavassa verotuksessa.
Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995
Valtiovarainministeri Iiro ViinanenNeuvotteleva virkamiesHelena Ikonen