Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1590/1995

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Sosiaali- ja terveysministeriön päätös vuodelta 1996 perittävästä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta annetun lain soveltamisesta

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1590/1995

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on 18 päivänä joulukuuta 1995 vuodelta 1996 perittävästä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta annetun lain (1585/95) 9 §:n nojalla päättänyt:

1  §

Tätä päätöstä noudatetaan sovellettaessa vuodelta 1996 perittävästä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta annettua lakia niihin palkanmaksuihin, jotka maksetaan vuonna 1996.

2  §

Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu pidätetään työ- tai virkasuhteessa tai muussa palvelussuhteessa olevilta henkilöiltä, joita koskee työnantajan järjestämä pakollinen tai valtion virkamiesten tapaturmakorvauksesta annetun lain (449/90) nojalla määräytyvä tapaturmavakuutuslaissa (608/48) tarkoitettu tapaturmasuoja.

3  §

Työnantaja pidättää 2 §:ssä tarkoitetuilta henkilöiltä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun jokaisen palkanmaksun yhteydessä. Tammi- ja helmikuun 1996 aikana suoritetuista palkanmaksuista maksu voidaan kuitenkin pidättää viimeistään maaliskuussa 1996.

4  §

Tapaturmavakuutuslaissa tarkoitetut vakuutuslaitokset perivät työnantajilta palkansaajan työttömyysvakuutusmaksut työttömyyskassalaissa (603/84) tarkoitetun työnantajan työttömyysvakuutusmaksun yhteydessä. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun ennakko peritään työnantajilta kahdessa erässä. Ensimmäinen perintä suoritetaan 1 päivänä heinäkuuta 1996 ja toinen perintä 1 päivänä lokakuuta 1996. Kummatkin erät ovat suuruudeltaan 0,75 prosenttia tapaturmavakuutuslaissa tarkoitetusta tapaturmavakuutuksen perusteena olevasta palkkatulosta. Lopullisessa perinnässä palvelurahoja ei oteta huomioon. Jos työnantajan työttömyysvakuutusmaksut peritään yhdessä erässä perittävän määrän vähäisyyden johdosta, peritään palkansaajan työttömyysvakuutusmaksut myös yhdessä erässä 1 päivänä heinäkuuta 1996. Jos työnantajalta perittävä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on pienempi kuin 40 markkaa ei tätä peritä. Valtion palveluksessa olevilta ja muilta valtion virkamiesten tapaturmakorvauksesta annetussa laissa tarkoitetuilta henkilöiltä pidätetyt maksut perii työnantajilta valtiokonttori määräämällään tavalla.

Työttömyysturvalain (602/84) 1 a §:n 1 momentin 1―2 kohdissa tarkoitetuilta työntekijöiltä (yrityksen osaomistaja) pidätetyt työttömyysvakuutusmaksut peritään 1 momentin mukaisessa ensimmäisessä perinnässä.

5  §

Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun tuotosta korvataan vakuutuslaitoksille maksun perinnästä aiheutuneet kulut siten, että perimiskorvaus on kummaltakin erältä 40 markkaa. Perimiskorvaus yhdessä erässä perittävästä maksusta on 40 markkaa.

6  §

Vakuutuslaitokset tilittävät työnantajilta perityt palkansaajan työttömyysvakuutusmaksut ja viivästyskorot vähennettynä  5 §:ssä  tarkoitetuilla perimiskorvauksilla Työttömyyskassojen keskuskassalle työnantajan työttömyysvakuutusmaksun yhteydessä erillisinä suorituksina erillisillä tili-ilmoituksilla kultakin vakuutusmaksun kertymiskaudelta viimeistään kertymiskautta seuraavan toisen kalenterikuukauden 7 §:n 2 momentin mukaisena maksupäivänä, kuitenkin siten, että marraskuulta 1996 kertyväksi arvioidut maksut tilitetään marraskuun loppuun mennessä. Kertymiskaudella tarkoitetaan jokaista kalenterikuukautta, jona vakuutuslaitokselle on kertynyt palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua. Vuodelta 1996 pidätettyjen palkansaajan työttömyysvakuutusmaksujen lopullinen kertymä vahvistetaan vastaamaan työnantajien työntekijöiltään pidättämiä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuja ja tilitetään Työttömyyskassojen keskuskassalle vuoden 1997 loppuun mennessä.

7  §

Vakuutuslaitos maksaa kertymiskauden palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuille vuotuista korkoa kertymiskautta seuraavan kalenterikuukauden 10 päivästä lukien. Korko on sanottuna päivänä noteerattu kolmen (3) kuukauden HELIBOR-korko. Jos vakuutuslaitoksen maksu viivästyy edellä sanotusta viimeisestä maksupäivästä, vakuutuslaitos maksaa sanotusta päivästä viivästyskorkoa 16 prosentin vuotuisen koron mukaan laskettuna. Korko ja viivästyskorko lisätään palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun kertymään.

Vakuutuslaitos tilittää 6 §:n mukaiset palkansaajan työttömyysvakuutusmaksut lisättynä edellä mainitulla mahdollisella korolla ja viivästyskorolla Työttömyyskassojen keskuskassalle vuonna 1996 seuraavia maksupäiviä noudattaen: 12 päivä elokuuta, 10 päivä syyskuuta, 10 päivä lokakuuta, 11 päivä marraskuuta ja 10 päivä joulukuuta.

8  §

Valtiokonttori tilittää puolet perimistään palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuista Työttömyyskassojen keskuskassalle noudattaen soveltuvin osin, mitä vakuutuslaitosten tilittämisestä on edellä määrätty.

9  §

Jos työnantaja laiminlyö palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun maksamisen vakuutuslaitos lähettää muistutusilmoituksen ja perii viivästysajalta työttömyyskassalain 33 §:n mukaisen viivästyskoron. Maksun jäädessä edelleen suorittamatta vakuutuslaitos lähettää asian ulosottoviranomaiselle noudattaen sitä menettelyä ja niitä määräaikoja, joita noudatetaan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen perimisessä. Ulosottoon ei lähetetä sataa markkaa pienempää saatavaa. Työnantajan konkurssissa vakuutuslaitos valvoo tapaturma- ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksuja valvoessaan myös työnantajan pidättämät ja vielä suorittamatta olevat palkansaajan työttömyysvakuutusmaksut.

10  §

Sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus vuoden 1996 loppuun mennessä velottaa Työttömyyskassojen keskuskassan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuja varten avattua tiliä jäsenmaksujen tasaukseen käytettävällä 80 miljoonalla markalla. sosiaali- ja terveysministeriöllä on edellä mainitun lisäksi oikeus velottaa tiliä kunkin kalenterikuukauden viimeisenä arkipäivänä määrällä, joka vastaa puolta maksukertymästä, välittäessään maksut työttömyyskassoille työttömyyskassalain 25 §:n 1 momentin mukaisen valtionosuuden yhteydessä. Kuitenkin sinä kuukautena, jona edellä mainittu 80 miljoonaa markkaa velotetaan, sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus velottaa määrä, joka vastaa puolta 80 miljoonan markan ylittävästä maksukertymästä. Muutoin edellä mainitun tilin käyttö ja tuotto kuuluu Työttömyyskassojen keskuskassalle.

11  §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996.

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 1995

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka MönkäreVanhempi hallitussihteeriHannu Hakkola

Sivun alkuun