Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1118/1995

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus puolustusvoimien ajokorteista annetun asetuksen 5 ja 31 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Liikenneministerin esittelystä

muutetaan puolustusvoimien ajokorteista 12 päivänä heinäkuuta 1993 annetun asetuksen ( 667/93 ) 5 §:n 2 momentin 1 kohta ja 31 §:n 1 momentin 5 kohta seuraavasti:

5 §Ajo-oikeuden laajuus


Puolustusvoimien ajoneuvoa saa kuljettaa myös kyseisen ajoneuvoluokan kuljettamiseen oikeuttavan ajokortin perusteella silloin, kun kyseessä on:

1)

B-luokkaan kuuluva ajoneuvo, lukuun ottamatta hälytysajossa olevaa hälytysajoneuvoa, tai BE-luokkaan kuuluva ajoneuvoyhdistelmä;


31 §Erityisluvat

Puolustusvoimien ajokorttiin tai ajolupaan merkittäviä erityislupia ovat:


5)

puolustusvoimien VAK-ajolupa.



Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1995.

Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 1995

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMinisteri Anneli Taina

Sivun alkuun