Laki turvatekniikan keskuksesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1071/1995
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §Hallinnollinen asema ja tehtävät
Kauppa- ja teollisuusministeriön alaisena on turvatekniikan keskus, jonka tehtävänä on valvoa teknistä turvallisuutta ja luotettavuutta henkilö-, omaisuus- ja ympäristövahinkojen estämiseksi sekä tuotteiden vaatimustenmukaisuutta siten kuin siitä erikseen säädetään tai määrätään. Sen tehtävänä on myös edistää teknistä turvallisuutta ja luotettavuutta toimialallaan.
Lisäksi turvatekniikan keskus hoitaa ne muut tehtävät, jotka sille laissa tai asetuksessa erikseen säädetään.
Turvatekniikan keskus hoitaa mittatekniikan keskuksen hallinto-, taloushallinto- ja suunnittelutehtävät siten kuin siitä asetuksella säädetään.
2 §Alihankinnat
Turvatekniikan keskus voi käyttää asiantuntijoita ja tehdä sopimuksia viranomaisten, yhteisöjen ja yksityisten henkilöiden kanssa tutkimusten, selvitysten ja muiden toimialaansa kuuluvien tehtävien suorittamisessa.
3 §Johtokunta
Turvatekniikan keskuksella on johtokunta, jonka tehtävistä, kokoonpanosta ja asettamisesta säädetään asetuksella.
4 §Valvontamaksu
Asetuksella voidaan säätää, että tässä laissa tarkoitetun valvonnan kohteena olevilta toiminnanharjoittajilta peritään joidenkin toimintojen osalta kustannusten kattamiseksi vuotuista valvontamaksua.
Valvontamaksun määräämisessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/92) säädetään.
5 §Tarkemmat säännökset
Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.
6 §Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 1995.
Toimenpiteisiin tämän lain täytäntöönpanemiseksi voidaan ryhtyä ennen sen voimaantuloa.
7 §Siirtymäsäännökset
Turvatekniikan keskukselle siirtyvät Teknilliselle tarkastuskeskukselle laissa tai asetuksessa säädetyt valvonta- ja muut viranomaistehtävät sekä näihin tehtäviin liittyvät oikeudet ja velvoitteet. Turvatekniikan keskukselle siirtyvät myös Sähkötarkastuskeskus-nimiselle julkisoikeudelliselle yhteisölle laissa tai asetuksessa säädetyt valvonta- ja muut viranomaistehtävät sen mukaan kuin asetuksella erikseen säädetään.
Teknillisen tarkastuskeskuksen virat siirretään 1 momentissa mainittujen tehtävien osalta turvatekniikan keskuksen viroiksi. Virat voidaan siirtää ilman virkamiehen suostumusta. Tarkastuskeskuksen näitä tehtäviä hoitava työsopimussuhteinen henkilöstö siirtyy vastaavasti turvatekniikan keskuksen palvelukseen aikaisempaa vastaaviin tehtäviin virkasuhteeseen.
Tämän lain voimaan tullessa teknilliselle tarkastuskeskukselle kuuluvien tilinpitotehtävien hoitamisesta säädetään erikseen.
TaVM 9/95
Helsingissä 21 päivänä elokuuta 1995
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIKauppa- ja teollisuusministeriAntti Kalliomäki