Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

814/1994

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun asetuksen 2 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Ympäristöministerin esittelystä

muutetaan oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta 17 päivänä syyskuuta 1982 annetun asetuksen ( 672/82 ) 2 §, sellaisena kuin se on 27 päivänä elokuuta 1993 annetussa asetuksessa (783/93), seuraavasti:

2 §Korkotuen määrä

Korkotukea maksetaan toistaiseksi 35 prosenttia korkotukilainasta perittävästä korosta.

Korkotuen suuruus on kuitenkin enintään niin suuri, että lainansaajan maksettavaksi jäävä korko on vähintään 4,5 prosenttia vuodessa korkotukilainan jäljellä olevasta pääomasta.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1994. Ennen 1 päivää tammikuuta 1993 tehtyjen asuntosäästösopimusten mukaisiin korkotukilainoihin sovelletaan kuitenkin edelleen 2 §:n säännöstä sellaisena kuin se on tämän asetuksen tullessa voimaan.

Helsingissä 12 päivänä syyskuuta 1994

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIYmpäristöministeri Sirpa Pietikäinen

Sivun alkuun