Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

421/1994

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Liikenneministeriön päätös taksien ja invataksien reittitaksoista

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
421/1994

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä 15 päivänä helmikuuta 1991 annetun lain (343/91) 11 §:n 1 momentin nojalla liikenneministeriö on päättänyt vahvistaa ylimmät sallitut taksien ja invataksien reittitaksat seuraavasti:

1 §

Reittitaksaa käytetään säännöllisiin taksilla ja invataksilla suoritettaviin kuljetuksiin. Kuljetukset katsotaan tätä päätöstä sovellettaessa säännöllisiksi, jos ne etukäteen tilattuina toistuvat samalla tai lähes samalla matkalla vähintään neljä kertaa 30 päivän aikana.

Lisäksi reittitaksaa käytetään ilman taksamittaria ajamaan hyväksyttyjen autojen suorittamiin muihin kuin edellä tarkoitettuihin kuljetuksiin. Reittitaksaa sovelletaan myös tilapäisesti niissä tapauksissa, jolloin auton taksamittari on epäkunnossa tai sen sinettiside on korjauksen vuoksi tai muusta erityisestä syystä murrettu.

2 §

Reittitaksan taksaluokka (I–IV) määräytyy taulukoihin (liitteenä) merkityllä tavalla kuljetettavien henkilöiden lukumäärän mukaan.

Taksaluokan soveltamiseen oikeuttava henkilömäärä on erilainen oppilaskuljetuksissa ja muissa ajoissa, joihin reittitaksaa sovelletaan.

Henkilömääräksi katsotaan yhtäaikaa kuljetettavien henkilöiden suurin määrä koko kuljetuksen aikana. Oppilaskuljetuksissa satunnaiset oppilaiden poissaolot eivät vaikuta taksaluokan määräytymiseen.

Taksaluokkia määrättäessä muissa kuin oppilaskuljetuksissa matkustajien mukana seuraavaa alle 12-vuotiasta lasta ei oteta huomioon.

Kaksi alle 12-vuotiasta lasta lasketaan yhdeksi henkilöksi.

3 §

Matkan pituus määräytyy ajon alkamispisteestä, ei kuitenkaan kauempaa kuin asemapaikasta, ja sinne takaisin. Matkan pituudessa otetaan huomioon alkavat kilometrit.

4 §

Kuljetettaessa vammaisia ja muita liikuntarajoitteisia henkilöitä ajoneuvolla, joka täyttää ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetun asetuksen (1256/92, muutettu 22.12.1993) 13 §:ssä tarkoitetun invataksin tunnusmerkit, saadaan periä lisämaksuna 15,00 mk kuljetuksesta, jos asiakas tarvitsee tällaista ajoneuvoa.

Odotusaikamaksuna voidaan periä kultakin täydeltä viiden minuutin ajanjaksolta 10,60 mk siltä osin kuin tilaaja edellyttää ajojaksojen välillä auton odottavan, jolloin ajettavan reitin ei katsota katkeavan tai reittiin kuuluu vesistöjen ylittäminen lautalla tai lossilla.

Säännöllisissä ajoissa odotusaikamaksu saadaan periä vain, jos myös odotusaika on säännöllisesti toistuva.

Suurimmissa taajamissa saadaan säännöllisissä ajoissa odotusajaksi katsoa myös se säännöllisesti toistuva ajoajan olennainen pidentyminen, joka aiheutuu liikenteen ruuhkautumisesta tai muusta vastaavasta syystä.

Odotusajan veroiseksi katsotaan myös matkustajan avustamiseen varsinaisen ajotehtävän ulkopuolella kaikkiaan kuljetuksen yhteydessä kulunut aika avustettaessa vammaisia tai muita liikuntarajoitteisia henkilöitä.

Milloin liikenteen hoidossa tehdään säännöllisiä kuljetuksia koskeva kokonaissopimus, ei odotusmaksua sopimukseen sisältyvien kuljetusten osalta tulisi periä, ellei siitä erikseen sovita.

5 §

Isokokoisista esineistä, jotka eivät kuulu matkustajan tavanomaisiin matkatavaroihin taikka koirista, ei kuitenkaan sokean mukana olevasta opaskoirasta, saadaan periä 5,00 markan lisämaksu jokaiselta 1–5 esineen yms. eräitä matkan pituudesta riippumatta.

6 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1994 ja sillä kumotaan henkilövuokraautojen reittitaksoista liikenneministeriön 16.5.1991 antama päätös (864/91).

Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 1994

Liikenneministeri Ole Norrback Hallitusneuvos osastopäällikkönä, ylijohtaja Harri Cavén

LIITTEET liikenneministeriön 31.5.1994 annettuun reittitaksapäätökseen n:o 421/94, joka on voimassa 1.6.1994 alkaen

TAULUKKO I

– 1–4 oppilasta 1)

– 1–2 henkilöä 2 )

1 km

2 km

3 km

4 km

5 km

6 km

7 km

8 km

9 km

35,80

35,80

35,80

35,80

38,50

40,70

43,10

45,50

47,80

10 km = 50,20

52,40

54,50

57,10

59,40

61,70

63,90

66,30

68,60

70,90

20 km = 73,30

75,20

77,20

79,90

81,90

84,70

87,50

90,40

92,30

95,00

30 km = 97,70

100,00

102,40

104,60

107,10

109,50

111,90

114,20

116,50

118,90

40 km = 121,20

123,50

126,00

128,10

130,40

132,90

135,20

137,50

139,80

142,20

50 km = 144,60

146,90

149,50

151,70

154,00

156,30

158,70

160,90

163,30

165,60

60 km = 168,00

170,30

172,70

174,90

177,40

179,70

182,10

184,20

186,70

189,10

70 km = 191,40

193,60

196,20

198,40

200,80

203,20

205,50

207,80

210,10

212,50

80 km = 214,80

217,00

219,50

221,80

224,10

226,60

228,80

231,20

233,60

235,90

90 km 238,40

240,60

243,00

245,20

247,50

249,90

252,30

254,50

256,90

259,30

100 km = 261,60

263,90

266,50

268,70

271,10

273,30

275,80

277,90

280,20

282,60

PIDEMMÄLLÄ REITILLÄ KAAVALLA: 27,60 mk + 2,35 mk/km x s = _ mk

(s = reitin pituus)

TAULUKKO II

– 5–7 oppilasta 1)

– 3–4 henkilöä 2)

1 km

2 km

3 km

4 km

5 km

6 km

7 km

8 km

9km

38,80

38,80

38,80

38,80

41,20

43,90

46,50

49,00

51,60

10 km = 54,40

57,10

59,60

62,00

64,60

67,50

70,20

72,80

75,40

78,00

20 km = 80,50

82,40

84,90

88,00

90,20

93,20

96,40

99,40

101,50

104,40

30 km = 107,50

110,20

112,70

115,30

117,70

120,30

123,00

125,60

128,00

130,80

40 km = 133,10

135,60

138,50

141,00

143,50

146,40

148,60

151,50

153,60

156,30

50 km = 159,10

161,40

164,20

167,00

169,30

172,10

174,60

177,00

179,60

182,20

60 km = 184,80

187,40

189,90

192,50

195,00

197,90

200,30

202,80

205,40

208,00

70 km = 210,40

213,00

215,60

218,30

220,70

223,40

226,00

228,50

231,10

233,80

80 km = 236,20

238,80

241,40

244,10

246,50

249,20

251,60

254,20

256,90

259,40

90 km = 262,10

264,70

267,10

269,70

272,10

274,80

277,60

279,90

282,40

285,30

100 km = 287,60

290,30

293,10

295,40

298,10

300,60

303,10

305,70

308,30

310,90

PIDEMMÄLLÄ REITILLÄ KAAVALLA: 30,30 mk + 2,57 mk/km x s = _ mk

(s = reitin pituus)

TAULUKKO III

– 8–10 oppilasta 1)

– 5-6 henkilöä 2)

1 km

2 km

3 km

4 km

5 km

6 km

7 km

8 km

9 km

41,60

41,60

41,60

41,60

44,30

46,70

49,50

51,90

54,80

10 km = 57,50

60,10

62,90

65,40

68,10

70,60

73,30

76,10

78,90

81,50

20 km = 84,20

86,10

88,90

92,00

94,30

97,30

100,90

103,90

106,10

109,20

30 km = 112,50

115,10

117,70

120,60

123,10

126,00

128,50

131,20

134,10

136,80

40 km = 139,40

142,00

144,90

147,30

150,00

152,90

155,60

158,20

160,80

163,60

50 km = 166,10

168,70

171,90

174,40

177,00

179,70

182,50

185,10

187,70

190,60

60 km = 193,20

195,90

198,50

201,30

203,80

206,60

209,30

212,00

214,60

217,30

70 km = 220,20

222,70

225,50

228,10

231,00

233,70

236,20

238,90

241,40

244,40

80 km = 246,90

249,70

252,40

255,10

257,70

260,60

263,10

265,80

268,60

271,30

90 km = 273,90

276,50

279,40

282,00

284,70

287,30

290,10

292,90

295,30

298,20

100 km = 300,70

303,40

306,10

309,00

311,50

314,40

317,10

319,60

322,30

324,90

PIDEMMÄLLÄ REITILLÄ KAAVALLA: 31,50 mk + 2,68 mk/km x s = _ mk

(s = reitin pituus)

TAULUKKO IV

– 11-15 oppilasta 1)

– 7 tai useampia henkilöitä 2)

1 km

2 km

3 km

4 km

5 km

6 km

7 km

8 km

9 km

44,30

44,30

44,30

44,30

47,50

50,50

53,50

56,50

59,80

10 km = 63,30

66,50

69,20

72,20

75,40

78,30

81,40

84,60

87,80

91,10

20 km = 94,30

96,70

99,50

102,70

105,60

109,20

112,80

116,20

118,90

122,40

30 km = 126,00

128,70

132,10

135,10

137,80

141,00

144,00

146,90

149,90

153,10

40 km = 155,90

158,90

162,10

165,10

168,00

171,10

174,20

177,30

180,00

183,10

50 km = 186,10

189,10

192,30

195,20

198,20

201,30

204,20

207,20

210,20

213,40

60 km = 216,40

219,20

222,30

225,40

228,40

231,50

234,30

237,30

240,40

243,50

70 km = 246,40

249,20

252,60

255,60

258,40

261,70

264,50

267,40

270,30

273,60

80 km = 276,50

279,50

282,40

285,50

288,50

291,70

294,80

297,70

300,60

303,70

90 km = 306,70

309,60

312,70

315,60

318,70

321,80

324,70

327,80

330,70

333,90

100 km = 336,80

339,90

343,00

346,00

348,70

351,90

354,90

357,90

360,90

363,90

PIDEMMÄLLÄ REITILLÄ KAAVALLA: 35,50 mk + 3,02 mk/km x s = _ mk

(s = reitin pituus)

Esim. 212 km:n pituinen reitti 35,50 mk + 3,02 mk/km x 212 km = 675,74 mk

1) SÄÄNNÖLLISISSÄ OPPILASKULJETUKSISSA KAIKKIEN KOULUMUOTOJEN OPPILAAT OVAT SAMANARVOISIA TAKSALUOKKAA MÄÄRÄTTÄESSÄ

2) MUISSA KULJETUKSISSA OPPILAAT MUUTETAAN HENKILÖIKSI ALLE 12-VUOTIASSÄÄNNON POHJALTA

Sivun alkuun