Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1021/1994

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Verohallituksen päätös niistä perusteista, joiden mukaan muun kiinteistön kuin maatilan maapohjan verotusarvo lasketaan vuodelta 1994 toimitettavassa verotuksessa

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1021/1994

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Verohallitus on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun varallisuusverolain (1537/92) 23 §:n 4 momentin nojalla määrännyt:

1  §

Uudet kuntakohtaiset tonttihintakartat ja arviointiohjeet otetaan käyttöön vuodelta1994 toimitettavassa varallisuusverotuksessa sellaisina kuin ne ovat 31 päivänä joulukuuta 1994. Verotusarvoksi katsotaan 73,5 prosenttia arviointiohjeiden ja tonttihintakarttojen osoittamasta käyvästä hintatasosta (tavoitearvo).

Jos maapohjan osalta ei ole annettu arviointiohjetta tai tonttihintakartassa arvoa tai jos niissä perusteissa, jotka maapohjan käypää arvoa määrättäessä on otettava huomioon, on tapahtunut oleellinen muutos, verotusarvo lasketaan noudattaen soveltuvin osin vastaavanlaista aluetta koskevaa kuntakohtaista arviointiohjetta ja tonttihintakarttaa edellä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

2  §

Tämän päätöksen 1 §:ää sovellettaessa maapohjan verotusarvoa ei koroteta, jos sille verovuotta edeltäneeltä verovuodelta toimitetussa verotuksessa vahvistettu arvo on vähintään 70 prosenttia tavoitearvosta. Jos verovuotta edeltäneeltä verovuodelta toimitetussa verotuksessa vahvistettu arvo on alle 70 prosenttia tavoitearvosta, edellisen vuoden verotusarvoa korotetaan 30 prosenttia, kuitenkin enintään tavoitearvoon.

3  §

Jos maapohjan käypä arvo on tämän päätöksen mukaan laskettua arvoa alempi, maapohjan arvoksi katsotaan käypä arvo.

4  §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1994. Sitä sovelletaan vuodelta 1994 toimitettavassa verotuksessa.

Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1994

Pääjohtaja Jukka TammiYlitarkastaja Eila Närhi

Sivun alkuun