Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

11/1993

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki vaarallisten aineiden kuljettamisesta tiellä annetun lain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan vaarallisten aineiden kuljettamisesta tiellä 20 päivänä kesäkuuta 1974 annetun lain ( 510/74 ) 6 §:n 1 momentti sekä

lisätään lakiin uusi 16 a § seuraavasti:

6 §

Valvontaviranomaisten toimituksista, niiden antamista toimituskirjoista, lausunnoista ja todistuksista suoritettavista maksuista on voimassa, mitä valtion maksuperustelaissa (150/92) säädetään.


16 a §

Vaarallisten aineiden kuljettamiseen oikeuttavasta ajoluvasta säädetään asetuksella.

Milloin kuljettajalta vaaditaan ajolupa, asianosainen voi siirtää sen muuttamista, uudistamista, peruuttamista ja myöntämistä koskevan asian Autorekisterikeskuksen ajoneuvohallinnon yksikön ratkaistavaksi.

Asia on siirrettävä ajoneuvohallinnon yksikön käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jona asianosainen on saanut tiedon ajoluvan myöntäjän kannasta asiassa.


Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä tammikuuta 1993.

HE 261/92

LiVM 9/92

Helsingissä 8 päivänä tammikuuta 1993

Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOLiikenneministeri Ole Norrback

Sivun alkuun