Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

82/1992

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus vuonna 1992 kertyvien sosiaaliturvamaksujen jakautumasta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
82/1992

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Sosiaali- ja terveysministerin esittelystä säädetään työnantajan sosiaaliturvamaksusta 4 päivänä heinäkuuta 1963 annetun lain (366/63) 16 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on 29 päivänä joulukuuta 1972 annetussa laissa (957/72):

1 §

Vuodelta 1992 ilman erillistä maksuunpanoa maksetuista työnantajan sosiaaliturvamaksuista on katsottava olevan:

1)

kun palkan maksajana on valtio ja sen muu laitos kuin sellainen liikelaitos, johon sovelletaan valtion liikelaitoksista annettua lakia (627/87), Ahvenanmaan maakunta ja kunnallinen liikelaitos

työnantajan

kansan-

sairaus-

sosiaali-

eläke-

vakuutus

turvamaksu-

maksua

maksua

prosentti

%

%

6,65

59,398

40,602

2)

kun palkan maksajana on kunta ja kuntainliitto

työnantajan

kansan-

sairaus-

sosiaali-

eläke-

vakuutus

turvamaksu-

maksua

maksua

prosentti

%

%

6,65

59,398

40,602

3)

kun palkan maksajana on evankelis-luterilainen kirkko ja sen seurakunta sekä seurakuntainliitto, ortodoksinen kirkkokunta ja sen seurakunta

työnantajan

kansan-

sairaus-

sosiaali-

eläke-

vakuutus

turvamaksu-

maksua

maksua

prosentti

%

%

8,15

48,466

51,534

4)

kun palkan maksajana on muu kuin 1, 2 tai 3 kohdassa tarkoitettu työnantaja

a)

palkka maksettu ennen 1 päivää heinäkuuta 1992

työnantajan

kansan-

sairaus-

sosiaali-

eläke-

vakuutus

turvamaksu-

maksua

maksua

prosentti

%

%

2,85

84,211

15,789

b)

palkka maksettu 1 päivänä heinäkuuta 1992 tai sen jälkeen

työnantajan

kansan-

sairaus-

sosiaali-

eläke-

vakuutus

turvamaksu-

maksua

maksua

prosentti

%

%

3,85

62,338

37,662

Vuodelta 1992 maksuunpanon perusteella suoritetuista työnantajan sosiaaliturvamaksuista on katsottava olevan:

a)

palkka maksettu ennen 1 päivää heinäkuuta 1992

kansaneläke-

sairausvakuutus-

maksua %

maksua %

84,2

15,8

b)

palkka maksettu 1 päivänä heinäkuuta 1992 tai sen jälkeen

kansaneläke-

sairausvakuutus-

maksua %

maksua %

62,3

37,7

2 §

Vuonna 1992 kertyvistä, vuoteen 1991 ja sitä aikaisempiin vuosiin kohdistuvista, työnantajan sosiaaliturvamaksuista on katsottava olevan:

1) työnantajan lapsilisämaksua

0,0 %

2) työnantajan kansaneläkemaksua

74,9 %

3) työnantajan sairausvakuutusmaksua

25,1 %

3 §

Tämä asetus tulee voimaan 5 päivänä helmikuuta 1992, kuitenkin siten, että sitä sovelletaan myös aikaisemmin maksuunpantuihin, 1 päivänä tammikuuta 1992 tai sen jälkeen kertyneisiin, työnantajan sosiaaliturvamaksuihin.

Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 1992

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Elisabeth Rehn

Sivun alkuun