1020/1992

"Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain" (Gal. 6: 2). Näin Raamattu ohjaa meitä kristityn vastuuseen. Elämäntapamme tarvitsee uudistumista. Uudistuminen alkaa henkilökohtaisen ja yhteisen vastuun tunnustamisesta. Omassa maassammekin on havahduttu ymmärtämään, ettei pelkästään taloudellinen kasvu takaa ehyttä elämää ja turvallista tulevaisuutta. Vastuullinen elämäntapa vaatii tarkistamaan, millaisten arvojen varassa elämää rakennetaan, miten voidaan säilyttää luottamus ja tulevaisuuden toivo.

Rakkauden osoittaminen käytännössä ilmentää pyrkimystä vastuulliseen elämäntapaan. Tämä sisältää vastuun sekä omasta kansasta että koko ihmiskunnasta. Vastuu lähialueittemme ja koko Euroopan tulevaisuudesta vaatii jatkuvaa ponnistelua. On määrätietoisesti vahvistettava yhteyksiä yli rajojen.

Huoli lähialueittemme ihmisistä ei kuitenkaan saa merkitä kauempana olevien lähimmäisten unohtamista. Niukat voimavarat on suunnattava entistä tehokkaammin. Tuen antamisessa on pyrittävä pitkäjänteisyyteen ja säännöllisyyteen.

Vastuullinen elämänasenne ohjaa pyrkimään hyvään ja oikeaan. Tämä rohkaisee nuoriakin uskomaan tulevaisuuteen. Vastuullisuuteen kuuluu myös elinympäristön säilyttäminen ja kehittäminen, jota jokainen voi tukea omilla valinnoillaan.

Elinympäristöön kuuluvat myös ihmisten väliset suhteet. Näissä suhteissa tarvitaan keskinäistä huolenpitoa.

Tällöin vanhemman sukupolven elämänkokemus siirtyy nuorempien henkiseksi omaisuudeksi ja rakentaa heidän tulevaisuuttaan. "Meidän on jokaisen otettava huomioon läheisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä" (Room 15: 2).

Kristilliset kirkot ja yhteisöt ovat sitoutuneet Raamattuun, jonka sanoma ohjaa vastuulliseen elämäntapaan. Opetuksellaan ja rukouksellaan ne kantavat jokaista jäsentään ja kokonaisia kansakuntia. Erityinen vastuu kirkoilla on siellä, missä muutokset ovat luoneet henkisiä ja katsomuksellisia tyhjiöitä. Kristillisen elämäntavan mukaista on Jeesuksen rakkauden julistaminen ihmisen henkistä ja hengellistä perintöä kunnioittaen.

Hallitus on päättänyt vanhaa kristillistä tapaa noudattaen, että vuonna 1993 on vietettävä neljänä sunnuntaina yleistä kiitos-, katumus- ja rukouspäivää, nimittäin tammikuun 24 päivänä, toukokuun 9 päivänä, syyskuun 26 päivänä ja lokakuun 24 päivänä, sekä määrännyt näiden rukouspäivien saarnojen aiheiksi oheiset tekstit. Tasavallan kansalaisia kehotetaan ottamaan osaa näihin yhteisiin jumalanpalveluksiin sekä syventymään myös kodeissa kristinuskon iankaikkisiin totuuksiin. Kaikkien asianomaisten velvollisuus on tiedottaa tästä päätöksestä ja valvoa sen noudattamista.

Rukouspäivien tekstit

1993

1. Rukouspäivä

Minä kokoan sinut, Jaakobin heimo, kaikkialta, yhdistän Israelista jäljelle jääneet. Minä johdatan heidät yhteen kuin lampaat tarhaan, kuin lauman laitumelle. Kansaa tungeksii kaikkialla. Heidän edellään kulkee tien aukaisija, he raivaavat tiensä, murtautuvat portista ja lähtevät. Heidän kuninkaansa kulkee edellä, Herra johtaa heitä. (Miika 2: 12-13)

Opetuslapset päättivät antaa avustusta Juudeassa asuville veljille, kukin varojensa mukaan. Niin he tekivätkin ja lähettivät Barnabaksen ja Saulin viemään rahat seurakunnan vanhemmille. (Ap.t. 11: 29-30)

Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. (Joh. 13: 13-17)

2. Rukouspäivä

"Jos jollakin paikkakunnalla siinä maassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, teille antaa, asuu joku köyhä israelilainen, älkää olko niin kovasydämisiä, että kieltäytyisitte auttamasta häntä. Olkaa anteliaita ja lainatkaa hänelle se, minkä hän tarvitsee. Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne. (5 Moos. 15: 7-8, 11)

Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään. Onhan kirjoitettu: "Sinun herjaajiesi herjaukset ovat osuneet minuun." (Room. 15: 1-3)

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?" Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.'Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.'Näitä suurempaa käskyä ei ole." (Mark. 12: 28-31)

3. Rukouspäivä

Sinä pidät huolta maasta ja annat sille sadetta, sinä teet sen hedelmälliseksi. Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä. Sinä kasvatat sadon ihmisille, pidät maasta huolen. Sinä kastelet vaot, tasoitat kynnetyn pellon, pehmität sen sateilla ja siunaat maan kasvun. Sinä seppelöit vuoden hyvyydelläsi. Missä vaunusi kulkevat, siellä maa tiukkuu runsautta. Autio aro viheriöi, kukkulat verhoutuvat juhlapukuun. Niityt ovat lammaslaumojen peitossa, laaksot lainehtivat viljaa. Koko maa riemuitsee ja laulaa. (Ps. 65: 10-14)

Nyt olen kuitenkin lähdössä Jerusalemiin viemään avustusta pyhille. Makedonian ja Akhaian seurakunnat ovat näet päättäneet antaa yhteisen lahjan Jerusalemin seurakunnan köyhille. Näin ne siis ovat päättäneet, ja ne ovatkin tämän heille velkaa. Jos kerran pakanuudesta kääntyneet ovat päässeet osallisiksi Jerusalemin pyhien hengellisistä aarteista, heillä on puolestaan velvollisuus auttaa näitä aineellisesti. (Room. 15: 25-27)

Sitten hän otti ne seitsemän leipää ja kalat, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, jotka jakoivat ne ihmisille. Kaikki söivät kyllikseen. (Matt. 15: 36-37a)

4. Rukouspäivä

Näin sanoo Herra: - Kansa, joka pääsi miekkaa pakoon, sai armon autiomaassa. Israel palaa jälleen maahansa ja löytää rauhan. Herra ilmestyi minulle, hän tuli kaukaa ja sanoi: - Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti. Minä rakennan sinut uudelleen, taas sinä nouset, neitsyt Israel. Jälleen sinä koristaudut juhlaan, otat käteesi rummun, lähdet karkeloon toisten iloitsevien kanssa! (Jer. 31: 1-4)

Oikaiskaa siis hervonneet kätenne ja halvaantuneet polvenne! "Kulkekaa suoria polkuja", jottei ontuva jalka menisi sijoiltaan vaan pikemminkin parantuisi. Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. (Hebr. 12: 12-15)

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. (Luuk. 2: 14)