Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

864/1991

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Liikenneministeriön päätös henkilövuokra-autojen reittitaksoista

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
864/1991

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä 15 päivänä helmikuuta 1991 annetun lain (343/91) 11 §:n 1 momentin nojalla liikenneministeriö on päättänyt vahvistaa ylimmät sallitut henkilövuokra-autojen reittitaksat seuraavasti:

1 §

Reittitaksaa käytetään säännöllisiin henkilövuokra-autolla suoritettaviin kuljetuksiin. Kuljetukset katsotaan tätä päätöstä sovellettaessa säännöllisiksi, jos ne etukäteen tilattuina toistuvat samalla tai lähes samalla matkalla vähintään neljä kertaa 30 päivän aikana.

Lisäksi reittitaksaa käytetään ilman taksamittaria ajamaan hyväksyttyjen autojen suorittamiin muihin kuin edellä tarkoitettuihin kuljetuksiin.

2 §

Reittitaksan taksaluokka (I–IV) määräytyy taulukoihin (liitteenä) merkityllä tavalla kuljetettavien henkilöiden lukumäärän mukaan. Taksaluokan soveltamiseen oikeuttava henkilömäärä on erilainen oppilaskuljetuksissa ja muissa ajoissa, joihin reittitaksaa sovelletaan.

Henkilömääräksi katsotaan yhtäaikaa kuljetettavien henkilöiden suurin määrä koko kuljetuksen aikana. Oppilaskuljetuksissa satunnaiset oppilaiden poissaolot eivät vaikuta taksaluokan määräytymiseen.

Taksaluokkia määrättäessä muissa kuin oppilaskuljetuksissa matkustajien mukana seuraavaa alle 12-vuotiasta lasta ei oteta huomioon. Kaksi alle 12-vuotiasta lasta lasketaan yhdeksi henkilöksi.

3 §

Matkan pituus määräytyy ajon alkamispisteestä, ei kuitenkaan kauempaa kuin asemapaikasta, ja sinne takaisin. Matkan pituudessa otetaan huomioon alkavat kilometrit.

4 §

Odotusaikamaksuna voidaan periä kultakin täydeltä viiden minuutin ajanjaksolta 10,30 mk siltä osin kuin

– tilaaja edellyttää ajojaksojen välillä auton odottavan, jolloin ajettavan reitin ei katsota katkeavan tai

– reittiin kuuluu vesistöjen ylittäminen lautalla tai lossilla.

Säännöllisissä ajoissa odotusaikamaksu saadaan periä vain, jos myös odotusaika on säännöllisesti toistuva.

Suurimmissa taajamissa saadaan säännöllisissä ajoissa odotusajaksi katsoa myös se säännöllisesti toistuva ajoajan olennainen pidentyminen, joka johtuu reitin erityisen ruuhkaisista kohdista.

Odotusajan veroiseksi katsotaan myös matkustajan avustamiseen varsinaisen ajotehtävän ulkopuolella kaikkiaan kuljetuksen yhteydessä kulunut aika esim. vammaisen saattamiseksi oppi- tai hoitolaitokseen.

Milloin liikenteen hoidossa tehdään säännöllisiä kuljetuksia koskeva kokonaissopimus, ei odotusmaksua sopimukseen sisältyvien kuljetusten osalta yleensä tulisi periä.

5 §

Mittarittomalla autolla suoritettavissa satunnaisissa kuljetuksissa perittävien lisämaksujen osalta noudatetaan henkilövuokra-autojen kuljetusmaksuista 2 päivänä huhtikuuta 1991 annetun liikenneministeriön päätöksen (603/91) 3 §:n ja 19 päivänä maaliskuuta 1990 annetun liikenneministeriön päätöksen n:o 4254/70/90 kohdan 10 määräyksiä.

6 §

Suksista, jääkiekkovarusteista yms. isokokoisista esineistä, jotka eivät kuulu matkustajan tavanomaisiin matkatavaroihin taikka koirista, ei kuitenkaan sokean mukana olevasta opaskoirasta, saadaan kuljetuskertaa kohti periä 5,00 mk suuruinen lisämaksu jokaiselta 1–5 esineen yms. erältä matkan pituudesta riippumatta.

7 §

Milloin henkilövuokra-autolla on mahdollista ja tarkoituksenmukaista kuljettaa koululaisten lisäksi myös muita matkustajia, voivat kunnat hakea nämä kuljetukset peruspalveluliikenteen valtionapujärjestelmän piiriin samalla tavoin kuin henkilövuokra-autolla ajettava muu peruspalveluliikenne.

8 §


Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1991 ja sillä kumotaan henkilövuokraautojen reittitaksoista ministeriön 10.5.1990 antama päätös n:o 5044/70/90.

Helsingissä 16 päivänä toukokuuta 1991

Liikenneministeri Ole NorrbackYlitarkastaja Jorma Hakala

LIITTEET liikenneministeriön 16.5.1991 annettuun reittitaksapäätökseen n:o 864/91, joka on voimassa 1.6.1991 lukien

TAKSA I

-1-4 oppilasta 1)

-1-2 henkilöä 2)

1 km

2 km

3 km

4 km

5 km

6 km

7 km

8 km

9 km

33,90

33,90

33,90

33,90

36,40

38,50

40,80

43,00

45,20

10 km = 47,50

49,60

51,60

54,00

56,20

58,40

60,50

62,70

64,90

67,10

20 km = 69,30

71,10

73,00

75,60

77,50

80,10

82,80

85,50

87,30

89,90

30 km = 92,40

94,60

96,90

99,00

101,30

103,60

105,90

108,00

110,20

112,50

40 km = 114,70

116,80

119,20

121,20

123,40

125,70

127,90

130,10

132,30

134,50

50 km = 136,80

139,00

141,40

143,50

145,70

147,90

150,10

152,20

154,50

156,70

60 km = 158,90

161,10

163,40

165,50

167,80

170,00

172,30

174,30

176,60

178,90

70 km = 181,10

183,20

185,60

187,70

190,00

192,20

194,40

196,60

198,80

201,00

80 km = 203,20

205,302

207,70

209,80

212,00

214,40

216,50

218,70

221,00

223,20

90 km = 225,50

227,60

229,90

232,00

234,20

236,40

238,70

240,80

243,00

245,30

100 km = 247,50

249,70

252,19

254,20

256,50

258,60

260,90

262,90

265,10

267,40

PIDEMMÄLLÄ REITILLÄ KAAVALLA: 26,10 mk +2,22 mk/km * S = mk (s = reitin pituus)

TAKSA II

-5-7 oppilasta 1)

-3-4 henkilöä 2)

1 km

2 km

3 km

4 km

5 km

6 km

7 km

8 km

9 km

36,70

36,70

36,70

36,70

39,00

41,50

44,00

46,40

48,80

10 km = 51,50

54,00

56,40

58,70

61,10

63,90

66,40

68,90

71,30

73,80

20 km = 76,20

78,00

80,30

83,30

85,30

88,20

91,20

94,00

96,00

98,80

30 km = 101,70

104,30

106,60

109,10

111,40

113,80

116,40

118,80

121,10

123,70

40 km = 125,90

128,30

131,00

133,40

135,80

138,50

140,60

143,30

145,30

147,90

50 km = 150,50

152,70

155,30

158,00

160,20

162,80

165,20

167,50

169,90

172,40

60 km = 174,80

177,30

179,70

182,10

184,50

187,20

189,50

191,90

194,30

196,80

70 km = 191,10

201,50

204,00

206,50

208,80

211,40

213,80

216,20

218,60

221,20

80 km = 223,50

225,90

228,40

230,90

233,20

235,80

238,00

240,50

243,00

245,40

90 km = 248,00

250,40

252,70

255,20

257,40

260,00

262,60

264,80

267,20

269,90

100 km = 272,10

274,60

277,30

279,50

282,00

284,40

286,80

289.2

291,70

294,10

PIDEMMÄLLÄ REITILLÄ KAAVALLA: 28,70 mk + 2,43 mk/km x S = mk (s = reitin pituus)

TAKSA III

-8-10 oppilasta 1)

-5-6 henkilöä 2)

1 km

2 km

3 km

4 km

5 km

6 km

7 km

8 km

9 km

39,40

39,40

39,40

39,40

41,90

44,20

46,80

49,10

51,80

10 km = 54,405

6,90

59,50

61,90

64,40

66,80

69,30

72,00

74,60

77,10

20 km = 79,70

81,50

84,10

87,00

89,20

92,10

95,50

98,30

100,40

103,30

30 km = 106,40

108,90

111,40

114,10

116,50

119,20

121,60

124,10

126,90

129,40

40 km = 131,90

134,30

137,10

139,40

141,90

144,70

147,10

149,70

152,10

154,80

50 km = 157,10

159,60

162,60

165,00

167,50

170,00

172,701

175,10

177,60

180,30

60 km = 182,80

185,30

187,80

190,40

192,80

195,50

198,00

200,60

203,00

205,60

70 km = 208,30

210,70

213,30

215,80

218,50

221,10

223,50

226,00

228,40

231,20

80 km = 233,60

236,20

238,80

241,30

243,80

246,50

248,90

251,50

254,10

256,70

90 km = 259,10

261,60

264,30

266,80

269,30

271,80

274,50

277,10

279,40

282,10

100 km = 284,50

287,00

289,60

292,30

294,70

297,40

300,00

302,40

304,90

307,40

PIDEMMÄLLÄ REITILLÄ KAAVALLA: 29,80 mk + 2,54 mk/km x S = mk (s = reitin pituus)

TAKSA IV

-11-15 oppilasta 1)

-7 tai yli henkilöä 2)

1 km

2 km

3 km

4 km

5 km

6 km

7 km

8 km

9 km

41,90

41,90

41,90

41,90

44,90

47,80

50,60

53,50

56,60

10 km = 59,90

62,90

65,50

68,30

71,30

74,10

77,00

80,00

83,10

86,20

20 km = 89,20

91,50

94,10

97,20

99,90

103,30

106,70

109,90

112,50

115,80

30 km = 119,201

21,80

125,00

127,80

130,40

133,40

136,20

139,00

141,80

144,80

40 km = 147,50

150,30

153,40

156,20

158,90

161,90

164,80

167,70

170,30

173,20

50 km = 176,10

178,90

181,90

184,701

187,50

190,40

193,20

196,00

198,90

201,90

60 km = 204,70

207,40

210,30

213,20

216,10

219,00

221,70

224,50

227,40

230,40

70 km = 233,10

235,80

239,00

241,80

244,50

247,60

250,20

253,00

255,70

258,80

80 km = 261,60

264,40

267,20

270,10

272,90

276,00

278,90

281,60

284,40

287,30

90 km = 290,20

292,90

295,80

298,60

301,50

304,40

307,20

310,10

312,90

315,90

100 km = 318,60

321,60

324,50

327,30

329,90

332,90

335,80

338,60

341,40

344,30

PIDEMMÄLLÄ REITILLÄ KAAVALLA: 33,60 mk + 2,86 mk/km x S = mk (s = reitin pituus)

Esim. 212 km:n pituinen reitti 33,60 mk + 2,86 mk/km x 212 km = 639,90 mk 1) SÄÄNNÖLLISISSÄ OPPILASKULJETUKSISSA KAIKKIEN KOULUMUOTOJEN OPPILAAT OVAT SAMANARVOISIA TAKSALUOKKAA MÄÄRÄTTÄESSA 2) MUISSA KULJETUKSISSA OPPILAAT MUUTETAAN HENKILÖIKSI ALLE 12-VUOTIASSÄÄNNÖN POHJALTA

Sivun alkuun