Maa- ja metsätalousministeriön päätös kalastuksesta Lestijokisuun kalaväylässä
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 368/1991
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Maa- ja metsätalousministeriö on 16 päivänä huhtikuuta 1982 annetun kalastuslain (286/82) 37§:n 1 momentin 1 kohdan nojalla päättänyt:
1§
Himangan kunnassa sijaitsevan Lestijoen suulla meressä olevassa kalaväylässä saa kalastuslain (286/82) 25§:n 1 momentin säännöksestä poiketen kalastaa seisovilla verkoilla marraskuun 1 päivästä toukokuun 15 päivään.
2§
Verkot tulee laskea siten, että yhtäjaksoisesti mitaten yli puolet kalaväylän leveydestä säilyy vapaana.
Verkko ei miltään osin saa olla 200 metriä lähempänä toista verkkoa. Kalaväylän vastakkaisille puolille laskettavien verkkojen osalta 200 metrin vähimmäisetäisyys mitataan verkon toista verkkoa kalaväylän pituussuunnassa lähimpänä olevasta päästä kalaväylän sivuille kohtisuoraan ulottuvasta linjasta.
3§
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1991 ja on voimassa 15 toukokuuta 1992 saakka.
Helsingissä 21 päivänä helmikuuta 1991
Ministeri Ole NorrbackToimistopäällikkö Markku Aro