Asetus valtion tulo- ja menoarvion väliaikaisesta järjestämisestä
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1522/1991
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunta on 12 päivänä joulukuuta 1991 päättänyt:
Että siihen asti kunnes valtion tulo- ja menoarvio vuodelle 1992 on julkaistu, ei kuitenkaan vuoden 1992 helmikuun 29 päivän jälkeen, saadaan soveltuvin osin väliaikaisesti noudattaa vuoden 1991 tulo- ja menoarviota kuitenkin niin,
että vuoden 1992 alusta alkavan lakiin perustuvan valtion uuden tai lakkaavan toiminnan osalta, asunto-olojen kehittämisrahaston varoista myönnettäviä lainoja koskevan myöntämisvaltuuden osalta sekä harkinnanvaraisten sijoitusmenojen (momentin tunnus 70-89) ja siirtomenojen (momentin tunnus 30-69) osalta, siltä osin kuin siirtomenot on tarkoitettu valtionavuiksi sijoitusmenoluonteisiin menoihin, saadaan noudattaa hallituksen esitystä valtion tulo- ja menoarvioksi vuodelle 1992.
Hallituksen esitys 203/91
Valtiovarainvaliok. miet. 56/91
Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1991
Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOValtiovarainministeri Iiro Viinanen