Laki Valtavaaran ja Pyhävaaran luonnonsuojelualueesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1§Luonnonsuojelualueen perustamistarkoitus
Koillismaan luonnontilaisina ja erämaisina säilyneen vaara-, metsä- ja suoluonnon osien suojelemiseksi sekä ympäristöntutkimusta ja luonnonharrastusta varten muodostetaan valtion Kuusamon kunnassa omistamille alueille luonnonsuojelulain (71/23) mukaiseksi erityiseksi suojelualueeksi Valtavaaran ja Pyhävaaran luonnonsuojelualue.
2§Luonnonsuojelualueen sijainti ja rajat
Valtavaaran ja Pyhävaaran luonnonsuojelualueen pinta-ala on noin 750 hehtaaria ja sen rajat on merkitty tämän lain liitteenä olevaan karttaan.
Luonnonsuojelualueen rajat on määrättävä noudattamalla soveltuvin osin, mitä jakolaissa (604/51) on säädetty rajankäynnistä. Luonnonsuojelualue on merkittävä maastoon siten, että riittävä määrä aluetta osoittavia tunnusmerkkejä sijoitetaan luonnonsuojelualueelle kuuluville maa-alueille.
3§Haltuunotto-oikeus
Luonnonsuojelua valvovalla viranomaisella ja luonnonsuojelualueen vartijalla on oikeus ottaa haltuunsa metsästys-, keräily- tai muut välineet, joita on käytetty tai aiotaan käyttää vastoin luonnonsuojelualueella noudatettavia säännöksiä tai määräyksiä. Sama haltuunotto-oikeus koskee myös alueelta luvattomasti pyydettyjä eläimiä ja luvattomasti otettuja kasveja sekä kaikkea muuta sellaista, mitä luonnonsuojelualueelta on kielletty ottamasta tai siellä käyttämästä.
4§Alueen liittäminen luonnonsuojelualueeseen
Jos Valtavaaran ja Pyhävaaran luonnonsuojelualueeseen rajoittuva alue tulee valtion omistukseen, se voidaan liittää luonnonsuojelualueeseen ympäristöministeriön päätöksellä.
5§Tarkemmat säännökset
Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.
6§Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1991.
Hallituksen esitys 80/90
Laki- ja talousvaliok. miet. 20/90
Suuren valiok. miet. 111/90
Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 1991
Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOYmpäristöministeri Kaj Bärlund