Asetus Vaasan yliopistosta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1291/1991
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Opetusministerin esittelystä säädetään Vaasan yliopistosta 28 päivänä joulukuuta 1990 annetun lain (1357/90) nojalla:
1 lukuYleisiä säännöksiä
1 §
Yliopiston yleistä hallintoa hoitavat hallitus, rehtori ja hallintovirasto, tiedekunnan hallintoa tiedekuntaneuvosto ja dekaani sekä tiedekuntaan kuulumattoman erillisen laitoksen hallintoa johtokunta ja johtaja tai johtajaksi määrätty yliopiston virkamies.
2 §
Yliopiston päätösvaltaa käyttävän monijäsenisen hallintoelimen jäsenenä voi Vaasan yliopistosta annetun lain (1357/90) 6 §:n 3 momentin mukaisin poikkeuksin olla vain yliopistoon kuuluva täysivaltainen henkilö.
Yliopiston hallintoelimen jäsenet toimivat virkavastuulla.
3 §
Yliopistossa vallitsee opetuksen ja tutkimuksen vapaus. Opettajan on kuitenkin noudatettava opetuksen järjestämisestä annettuja säännöksiä ja määräyksiä.
Opiskelijoista, opetuksesta ja tutkinnoista säädetään erikseen.
2 lukuHallitus
4 §
Hallitukseen kuuluvat rehtori, vararehtori ja tiedekuntien dekaanit. Heidän lisäkseen hallitukseen valitaan kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan kahdeksan muuta jäsentä ja yhtä monta varajäsentä.
Yliopiston henkilökuntaan kuuluvat professoreita ja apulaisprofessoreita sekä näiden virkojen hoitajia lukuunottamatta valitsevat keskuudestaan neljä jäsentä sekä yhtä monta varajäsentä ja opiskelijat keskuudestaan samoin neljä jäsentä sekä yhtä monta varajäsentä.
5 §
Hallituksen tehtävänä on kehittää yliopiston toimintaa sekä:
hyväksyä yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelma sekä tehdä ehdotus tulo- ja menoarvioksi;
päättää yliopistolle erittelemättöminä myönnettyjen määrärahojen käyttösuunnitelmien perusteista;
hyväksyä yliopiston johtosäännöt ja muut vastaavat määräykset;
tehdä esitys hallintojohtajan nimittämisestä;
päättää yliopistoon vuosittain otettavien opiskelijoiden määrästä; sekä
käsitellä muut sen tehtäväksi asetuksella säädetyt tai johtosäännöllä määrätyt asiat.
3 lukuRehtori ja vararehtori
6 §
Rehtorin tehtävänä on:
johtaa, valvoa ja kehittää yliopiston toimintaa;
toimia yliopiston hallituksen puheenjohtajana;
jakaa yliopistolle erittelemättöminä myönnetyt määrärahat; sekä
käsitellä muut yliopiston yleistä hallintoa koskevat asiat, joista ei toisin säädetä tai johtosäännössä määrätä.
Rehtori käyttää yliopiston puhevaltaa tuomioistuimissa ja viranomaisissa sekä edustaa muutenkin yliopistoa. Rehtorilla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa yliopiston kaikkien hallintoelinten kokouksissa.
7 §
Rehtori voi siirtää toimivaltaansa kuuluvan asian hallintoviraston ratkaistavaksi.
Rehtori voi saattaa hallituksen ratkaistavaksi toimivaltaansa kuuluvan asian, joka on yliopiston kannalta laajakantoinen tai periaatteellisesti tärkea.
8 §
Rehtorin tulee olla yliopiston vakinainen professori ja vararehtorin opetus- tai tutkimustehtävissä toimiva yliopiston vakinainen virkamies, joka on suorittanut tohtorin tutkinnon tai tohtorin arvoon oikeuttavat opinnäytteet.
9 §
Rehtorin ja vararehtorin valitsee neljäksi lukuvuodeksi kerrallaan vaalikollegio, johon kuuluvat hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen jäsenet, hallintojohtaja, toimistopäälliköt ja erillisten laitosten johtajat. Vaalikollegion puheenjohtajana toimii hallintojohtaja.
Rehtorin ja vararehtorin vaali toimitetaan kumpikin erikseen umpilipuin. Jollei ensimmäisessä äänestyksessä kukaan saa ehdotonta äänten enemmistöä, toimitetaan uusi äänestys kahden eniten ääniä saaneen kesken. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalin tuloksen arpa.
10 §
Rehtorin ollessa estynyt hoitaa hänen tehtäviään vararehtori. Tämänkin ollessaan estynyt valitsee hallitus tohtorin tutkinnon tai tohtorin arvoon oikeuttavat opinnäytteet suorittaneen yliopiston opetus- tai tutkimustehtävissä toimivan vakinaisen virkamiehen hoitamaan rehtorin tehtäviä siksi ajaksi, jona rehtori ja vararehtori ovat estyneitä.
Rehtori on vapautettu virkaansa kuuluvista tehtävistä, samoin vararehtori rehtorin tehtäviä hoitaessaan.
Hallitus voi myöntää vararehtorille vapautusta opetusvelvollisuudesta enintään sen puoleen määrään saakka.
4 lukuHallintovirasto
11 §
Hallintoviraston tehtävänä on huolehtia asioiden valmistelusta ja esittelystä sekä päätösten toimeenpanosta. Hallintovirasto käsittelee sille tässä asetuksessa säädetyt asiat sekä rehtorin sen käsiteltäviksi siirtämät asiat.
Hallintovirasto voi saattaa hallituksen ratkaistavaksi virastolle kuuluvan asian, joka on yliopiston kannalta laajakantoinen tai periaatteellisesti tärkeä.
12 §
Hallintoviraston päällikkönä on hallintojohtaja.
Hallintojohtajalla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa yliopiston kaikkien hallintoelinten kokouksissa.
13 §
Hallintovirastolle kuuluvat asiat ratkaisee hallintojohtaja. Hallintovirastolle kuuluva asia voidaan johtosäännössä siirtää hallintoviraston muunkin virkamiehen ratkaistavaksi.
Rehtori voi yksittäistapauksessa ottaa ratkaistavakseen sellaisenkin asian, joka muutoin olisi hallintoviraston virkamiehen ratkaistava.
Hallintoviraston järjestysmuodosta ja tehtävistä annetaan tarkempia määräyksiä johtosäännössä.
5 lukuTiedekunta
14 §
Tiedekuntaneuvoston tehtävänä on:
tehdä ehdotukset toiminta- ja taloussuunnitelmaksi sekä tulo- ja menoarvioksi;
tehdä ehdollepano professorin ja apulaisprofessorin virkaan ja esitys professorin viran täyttämiseksi kutsusta sekä esitys dosentin ja tiedekunnan muun henkilökunnan ottamisesta;
hyväksyä opetussuunnitelmat;
määrätä väitöskirjojen, lisensiaatintöiden ja muiden opintosuoritusten esitarkastajat, tarkastajat ja vastaväittäjät sekä arvostella nämä opintosuoritukset;
päättää tiedekunnalle erittelemättöminä myönnettyjen määrärahojen käyttösuunnitelmien perusteista; sekä
käsitellä muut sen tehtäväksi asetuksella säädetyt tai johtosäännössä määrätyt asiat.
15 §
Tiedekuntaneuvostoon valitaan hallituksen päätöksen mukaan kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan kahdeksan, kaksitoista tai kuusitoista jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä.
Jäsenistä ja vastaavasti varajäsenistä valitsevat keskuudestaan tiedekunnan vakinaiset ja virkaatoimittavat professorit ja apulaisprofessorit puolet, tiedekunnan muu henkilökunta neljäsosan ja opiskelijat neljäsosan.
16 §
Hallitus päättää perusteista, joiden mukaan
henkilön kuuluminen tiedekuntaan määräytyy.
6 lukuDekaani
17 §
Tiedekuntaneuvosto valitsee keskuudestaan toimikaudekseen dekaanin ja varadekaanin.
Dekaanin ja varadekaanin tulee olla vakinainen professori tai apulaisprofessori taikka vakinainen opettaja, joka on suorittanut tohtorin tutkinnon tai tohtorin arvoon oikeuttavat opinnäytteet.
18 §
Dekaanin tehtäväna on:
johtaa ja valvoa tiedekunnan toimintaa;
toimia tiedekuntaneuvoston puheenjohtajana;
jakaa tiedekunnalle erittelemättöminä myönnetyt määrärahat; sekä
käsitellä ne tiedekunnalle kuuluvat asiat, joista ei säädetä tai johtosäännössä määrätä toisin.
7 lukuTiedekunnan laitokset
19 §
Tiedekunnassa voi olla yhden tai useamman oppiaineen ja tieteenalan muodostamia laitoksia. Laitosjaosta päättää hallitus tiedekuntaneuvoston esityksestä.
Laitosten hallinnosta ja tehtävistä määrätään johtosäännössä.
8 lukuErilliset laitokset
20 §
Yliopiston erillisiä laitoksia ovat kirjasto, laskentakeskus, täydennyskoulutuskeskus ja Länsi-Suomen taloudellinen tutkimuslaitos.
Yliopistoon voidaan hallituksen päätöksellä perustaa muitakin erillisiä laitoksia.
21 §
Erillisen laitoksen hallintoa hoitavat hallituksen määräämä johtokunta ja johtaja tai johtajaksi määrätty yliopiston virkamies. Hallitus määrää johtokunnan jäsenet. Enintään yksi kolmasosa johtokunnan jäsenistä voi olla yliopistoon kuulumattomia henkilöitä.
Tarkemmat määräykset erillisen laitoksen hallinnosta sekä johtokunnan ja johtajan tehtävistä annetaan johtosäännössä.
9 lukuVaalit
22 §
Hallituksen muut kuin itseoikeutetut jäsenet ja heidän varajäsenensä valitaan välittömillä ja salaisilla vaaleilla.
23 §
Tiedekuntaneuvoston professoreita ja apulaisprofessoreita edustavat jäsenet ja heidän varajäsenensä valitaan siten kuin johtosäännössä määrätään.
Tiedekuntaneuvoston muut jäsenet valitaan välittömillä ja salaisilla vaaleilla.
24 §
Vaalioikeutettuja 22 §:ssä ja 23 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa vaaleissa ovat vakinaisia ja virkaatoimittavia professoreita ja apulaisprofessoreita lukuunottamatta yliopiston henkilökuntaan kuuluvat sekä yliopiston opiskelijat.
Yliopiston henkilökuntaan kuuluvaksi katsotaan:
yliopiston vakinainen virkamies;
henkilö, joka on otettu hoitamaan enemmän kuin puolet viran edellyttämistä tehtävistä;
dosentti, joka johtosäännössä määrätyllä tavalla antaa opetusta yliopistossa, ja muu tilapäinen virkamies; sivutoiminen tuntiopettaja ei kuitenkaan ole vaalioikeutettu.
yliopistoon päätoimisessa työsopimussuhteessa oleva; sekä
henkilö, joka yliopiston suostumuksella päätoimisesti harjoittaa tutkimustyötä yliopistossa tai avustaa tutkimustyön tekemisessä.
Opiskelijaksi katsotaan yliopistoon läsnäolevaksi opiskelijaksi ilmoittautunut henkilö, jolla on oikeus suorittaa yliopistossa tutkinto. Hallintoelinten jäseniä valittaessa opiskelijaksi ei kuitenkaan katsota henkilöä, joka 2 momentin mukaan kuuluu henkilökuntaan.
25 §
Jos hallintoelimen vaaleilla valittu jäsen hallintoelimen toimikauden aikana siirtyy siitä ryhmästä, josta hänet on valittu, toiseen ryhmään, pysyy hän kuitenkin ensinmainitun ryhmän edustajana hallintoelimen toimikauden loppuun asti.
Yliopiston hallitus voi erityisestä syystä myöntää monijäsenisen hallintoelimen vaaleilla valitulle jäsenelle tai varajäsenelle tämän omasta pyynnöstä eron kesken toimikauden.
Jos hallintoelimen vaaleilla valittu jäsen ei enää kuulu yliopistoon tai jos hallitus on myöntänyt hänelle eron, tulee varajäsen hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Jos varajäsen ei enää kuulu yliopistoon tai jos hänestä on tullut hallintoelimen jäsen taikka hänelle on myönnetty ero, yliopiston hallitus valitsee asianomaista henkilöryhmää kuultuaan uuden varajäsenen hallintoelimen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
26 §
Hallitus asettaa hallituksen ja tiedekuntaneuvoston vaaleja varten vaalilautakunnan, jonka tehtävänä on huolehtia vaalien toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä.
Vaaleja ja vaalilautakuntaa koskevat tarkemmat määräykset annetaan johtosäännössa.
10 lukuAsioiden käsitteleminen
27 §
Hallintoelin kokoontuu milloin puheenjohtaja tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään kolme jäsentä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten pyytää. Hallintoelin on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
28 §
Hallitus, tiedekuntaneuvosto ja johtokunta sekä rehtori, hallintoviraston päätösvaltaa käyttävä virkamies, dekaani ja erillisen laitoksen johtaja tekevät päätöksensä esittelystä. Esittelijän määrää hallintovirasto.
29 §
Monijäsenisen hallintoelimen kokouksessa päätetään muut kuin vaaliasiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut.
Viran täyttämistä sekä opiskelijoiden kurinpitoa koskevissa asioissa suoritetaan äänestys kuitenkin samaa menettelyä noudattaen kuin monijäsenisessä tuomioistuimessa.
30 §
Vaali toimitetaan enemmistövaalina. Jollei ensimmäisessä äänestyksessä kukaan saa ehdotonta äänten enemmistöä, toimitetaan uusi äänestys kahden eniten ääniä saaneen kesken. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalin tuloksen arpa.
Jos valittavia tai määrättäviä on useita, noudatetaan suhteellista vaalitapaa, milloin vähintään viidesosa läsnäolevista jäsenistä sitä vaatii.
31 §
Arvosteltaessa opintosuorituksia saavat päätöksentekoon osallistua kokouksen puheenjohtajan lisäksi vain vastaavantasoisen opintosuorituksen suorittaneet. Hallintoelimen muilla jäsenillä on tällöin kuitenkin puheoikeus kokouksessa.
Hallintoelin on päätösvaltainen 1 momentissa mainituissa asioissa, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä on läsnä vähintään neljä.
Jos hallintoelimessä ei ole riittävästi sellaisia jäseniä, jotka saavat osallistua päätöksentekoon, hallitus määrää hallintoelimeen tarpeellisen määrän lisäjäseniä. Lisäjäsenen toimikausi on sama kuin asianomaisen hallintoelimen.
32 §
Tarkempia määräyksiä asioiden käsittelystä annetaan johtosäännössä.
11 lukuVirkojen täyttäminen ja muun henkilökunnan ottaminen sekä virkavapaus
33 §
Tiedekuntaneuvosto tekee virkaehdotuksen professorin ja apulaisprofessorin virkaan sekä esityksen professorin viran täyttämisestä kutsusta. Apulaisprofessorin nimittää yliopiston hallitus. Professorin ja apulaisprofessorin viran täyttämisestä on muutoin voimassa mitä siitä erikseen säädetään.
Hallintojohtajan nimittää tasavallan presidentti. Yliopiston muut vakinaiset virkamiehet, joilta vaaditaan korkeakoulututkinto, nimittää hallitus, joka myös ottaa myös dosentin.
Dekaani tai erillisen laitoksen johtaja ottaa tuntiopettajan.
34 §
Muun kuin 33 §:ssä tarkoitetun henkilökunnan nimittää tai ottaa 39 §:n 3 momentissa tarkoitetuin poikkeuksin hallintovirasto.
35 §
Yliassistentin, assistentin, tutkijan ja tutkimusassistentin virat täytetään enintään viideksi vuodeksi kerrallaan siten kuin johtosäännössä määrätään. Erikoistutkijan virka voidaan täyttää määräajaksi, kuitenkin enintään viideksi vuodeksi kerrallaan, siten kuin johtosäännössä määrätään.
36 §
Hakemuksesta täytettävän viran julistaa haettavaksi hallintovirasto.
Ulkomaalaiselle tarkoitettu kielen lehtorin virka voidaan täyttää sitä haettavaksi julistamatta.
37 §
Jos tiedekuntaneuvosto katsoo, että dosentiksi hakevan kiinnittäminen yliopistoon on opetuksen ja tutkimustyön kannalta tarkoituksenmukaista, sen on hankittava vähintään kahdelta asiantuntijalta lausunto hakijan tieteellisestä pätevyydestä.
Dosentiksi hakevan on annettava julkinen opetusnäyte, jonka tiedekuntaneuvosto arvostelee, jollei se erityisestä syystä katso opetusnäytteen antamista tarpeettomaksi.
Jos tiedekuntaneuvosto toteaa hakijan täyttävän säädetyt kelpoisuusehdot, sen on tehtävä hallitukselle esitys hänen ottamisestaan dosentiksi.
38 §
Yliassistentin ja lehtorin virkoja täytettäessä noudatetaan, mitä opetusnäytteen antamisesta on 37 §:ssä säädetty.
39 §
Virkavapauden myöntää hallintovirasto. Virkavapautta vastaavan vapautuksen työsopimussuhteiselle henkilökunnalle myöntää hallintovirasto.
Professorille, apulaisprofessorille ja hallintojohtajalle myöntää vuotta pitemmäksi ajaksi virkavapauden kuitenkin hallitus.
Virkaatoimittavan virkamiehen ottamisesta päättää hallintovirasto. Virkaatoimittavan professorin, apulaisprofessorin ja hallintojohtajan ottamisesta vuotta pitemmäksi ajaksi päättää kuitenkin hallitus.
12 lukuErinäisiä säännöksiä
40 §
Sen estämättä, mitä toimikaudesta on säädetty, kokoontuvat tiedekuntaneuvostot yliopiston rehtorin kutsusta viimeistään kaksi viikkoa ennen toimikautensa alkamista valitsemaan dekaanin ja varadekaanin. Kokouksen puheenjohtajana toimii rehtorin määräämä tiedekuntaneuvoston jäsen.
41 §
Yliopiston hallintoelimen tai vaalilautakunnan päätökseen saadaan hakea muutosta valittamalla siten kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetään muutoksenhausta ylemmän hallintoviranomaisen päätökseen, jollei tässä asetuksessa taikka muutoin laissa tai asetuksessa toisin säädetä.
Vaalilautakunnan päätöstä noudatetaan muutoksenhausta huolimatta, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu.
Valitusta ei saa tehdä yliopiston hallintoelimen päätöksestä, joka on yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa eikä päätöksestä, jolla johtosääntö tai muu vastaava määräys on hyväksytty tai joka koskee apurahaa, avustusta tai stipendiä.
13 lukuVoimaantulo- ja siirtymäsäännökset
42 §
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992. Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanemiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin.
43 §
Yliopiston hallitus, tiedekuntaneuvostot sekä dekaanit ja varadekaanit valitaan tämän asetuksen mukaisesti ensimmäisen kerran kolmivuotiskaudeksi, joka alkaa 1 päivänä tammikuuta 1992.
44 §
Rehtori ja vararehtori valitaan tämän asetuksen mukaisesti ensimmäisen kerran nelivuotiskaudeksi, joka alkaa 1 päivänä elokuuta 1994. Siihen asti kunnes rehtori ja vararehtori on valittu ja heidän toimi kautensa on alkanut, jatkavat Vaasan korkeakoulusta annetun asetuksen (574/77) mukaisessa järjestyksessä valitut rehtori ja vararehtori yliopiston rehtorina ja vararehtorina.
45 §
Jos viran täyttäminen tai muun asian käsittely on kesken tämän asetuksen voimaan tullessa tai tässä asetuksessa tarkoitetun hallintoelimen aloittaessa toimintansa, siirtyvät jatkotoimenpiteet sille hallintoelimelle, jolle asia tämän asetuksen mukaan kuuluu.
Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 1991
Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOOpetusministeri Riitta Uosukainen