Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1220/1990

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtiovarainministeriön päätös vuoden 1991 työnantajan sosiaaliturvamaksun määräämisestä

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1220/1990

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtiovarainministeriö on vuodelta 1989 toimitettavan verotuksen viivästymisestä johtuvista poikkeusjärjestelyistä 9 päivänä marraskuuta 1990 annetun lain (956/90) 2 §:n nojalla päättänyt:

1 §

Poiketen siitä, mitä kansaneläkelain (347/ 56) 3 §:n 2 momentissa ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun asetuksen (940/78) 1 §:ssä on säädetty, tarkoitetaan vuoden 1991 työnantajan sosiaaliturvamaksuluokkaa määrättäessä viimeksi toimitetulla verotuksella vuodelta 1989 toimitettavaa verotusta siinäkin tapauksessa, että vuoden 1989 lopullinen verotus ei ole päättynyt.

Mikäli työnantajan tilikausi ei ole päättynyt vuonna 1989, määrätään työnantajan vuoden 1991 sosiaaliturvamaksu 1 momentin estämättä edellistä toimitettua verotusta varten ilmoitettujen tietojen perusteella.

2 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.

Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 1990

Valtiovarainministeri Matti LouekoskiNeuvotteleva virkamies Helena Ikonen

Sivun alkuun