Puolustusministeriön päätös puolustusvoimien tunnuskuvan käyttämisestä
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 931/1989
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Puolustusministeriö on puolustuslaitoksen tunnuskuvasta 20 päivänä syyskuuta 1963 annetun asetuksen (446/63) 2§:n nojalla päättänyt:
1 §
Puolustusvoimien tunnuskuvana on punaisen tornin päällikkeenä Suomen valtakunnan vaakunan leijona ilman ruusukkeita.
Käytettäessä tunnuskuvaa monivärisenä leijona kruunuineen ja varuksineen sekä aseiden kahvat ja käsivarsihaarniskan nivelet ovat joko kullanväriset tai keltaiset sekä aseiden terät ja käsivarsihaarniska vastaavasti joko hopeanväriset tai valkoiset.
Käytettäessä tunnuskuvaa kaksivärisenä leijona on joko valkoinen tai taustan värinen sekä torni vastaavasti joko musta tai asianomaista väriä.
2 §
Tunnuskuvan on oltava täsmällinen ja oikeamittainen sekä kooltaan oikeassa suhteessa sijoituspaikkaansa.
3 §
Tunnuskuvaa voidaan käyttää puolustusvoimissa muun muassa
lomakkeissa ja muissa painotuotteissa;
leimasimissa ja sineteissä, kuitenkin huomioon ottaen, mitä 14 päivänä helmikuuta 1985 annetussa valtioneuvoston päätöksessä (185/85) on virastojen sineteistä määrätty;
palkinto-, lahja- ja muistoesineissä;
virkapuvuissa ja asusteissa;
rakennusten ja kasarmialueiden tunnuksissa; sekä
viittakilvissä.
Tunnuskuvaa voidaan käyttää pääesikunnan luvalla sellaisissa puolustusvoimien ulkopuolisissa yhteyksissä, joissa tarkoituksena on puolustusvoimien tunnetuksi tekeminen.
4 §
Tarkempia ohjeita tämän päätöksen täytäntöönpanosta antaa tarvittaessa pääesikunta.
5 §
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1990.
Tällä päätöksellä kumotaan puolustuslaitoksen tunnuskuvan käyttämisestä 26 päivänä lokakuuta 1965 annetut puolustusministeriön määräykset.
Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 1989
Puolustusministeri Ole NorrbackNuorempi hallitussihteeri Timo Turkki