Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

312/1989

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston päätös asunto-, omaksilunastamis- ja perusparannuslainan myöntämisessä, korkotukilainaksi hyväksymisessä sekä asukkaaksi hyväksymisessä sovellettavista arvosteluperusteista

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
312/1989

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvosto on 22 päivänä huhtikuuta 1966 annetun asuntotuotantolain (247/66) 5§:n 2 momentin, asuntojen perusparantamisesta 19 päivänä tammikuuta 1979 annetun lain (34/79) 3§:n 3 momentin, vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta 25 päivänä tammikuuta 1982 annetun lain (82/82) 12§:n 2 momentin sekä oman asunnon hankintaan valtion lainan sijasta myönnettävien lainojen korkotuesta 27 päivänä tammikuuta 1989 annetun lain (76/89) 2§:n nojalla, sellaisena kuin niistä ensin mainittu on 19 päivänä tammikuuta 1968 annetussa laissa (33/68), ympäristöministeriön esittelystä päättänyt:

1 luku Yleiset määräykset

1 §Soveltamisala

Asuntotuotantolain 5§:n 1 momentissa, asuntojen perusparantamisesta annetun lain (34/79) 3§:n 2 momentissa ja vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta annetun lain (82/82) 12§:n 1 momentissa tarkoitettua sosiaalista tarkoituksenmukaisuutta ja taloudellista tarpeellisuutta on arvosteltava siten kuin tässä päätöksessä määrätään.

Mitä tässä päätöksessä määrätään asuntolainan myöntämisestä omaa asuntoa varten ja tällaisen lainan siirtämisestä, sovelletaan vastaavasti oman asunnon hankintaan valtion lainan sijasta myönnettävien lainojen korkotuesta annetun lain (76/89) mukaisten asuntolainaa vastaavien lainojen hyväksymiseen korkotukilainoiksi sekä näiden lainojen siirtämiseen.

2 §Tuen perusteet

Edellä 1§:ssä mainituissa laeissa tarkoitetun tuen myöntämisen tai asukkaaksi hyväksymisen perusteena on pidettävä hakijaruokakunnan asunnontarvetta, varallisuutta ja tuloja.

Etusijalle on asetettava asunnottomat ja muut kiireellisimmässä asunnon tai asunnon perusparantamisen tarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijaruokakunnat.

Sen estämättä, mitä 2 momentissa on määrätty, voi tukea myöntävä tai asukasvalinnan hyväksyvä viranomainen yksittäistapauksessa poiketa etusijajärjestyksestä, jos se hakijaruokakunnan erityisolosuhteet, paikkakunnan vuokra-asuntotilanne tai vuokratalon asukasrakenne huomioon ottaen on erityisen perusteltua.

3 §Asunnontarve

Asunnontarvetta arvosteltaessa tulee erityisesti ottaa huomioon hakijaruokakunnan asunto-olot ja niiden parantamisen kiireellisyys sekä ruokakunnan koko ja ikärakenne.

4 §Asumisväljyys

Asunnon tulee olla kooltaan kohtuullinen suhteessa ruokakunnan kokoon ja ikärakenteeseen. Asunnon koon kohtuullisuutta määriteltäessä tulee ottaa huomioon myös erityyppisten asuntojen kysyntä ja tarjonta paikkakunnalla.

5 §Varallisuus

Varallisuutena tulee ottaa huomioon hakijaruokakunnan yhteenlaskettu varallisuus, jollei sen arvo ole vähäinen tai jollei se ole välttämätön ruokakunnan jäsenelle elinkeinon tai ammatin harjoittamisesta saatavan kohtuullisen toimeentulon hankkimiseksi.

Tukea ei saa myöntää tai asukkaaksi hyväksyä, jos hakijaruokakunnalla on huomioon otettavaa varallisuutta siinä määrin, että se kykenee hankkimaan tarvettaan vastaavan asunnon tai perusparantamaan asuntonsa ilman valtion tukea. Muutoin varallisuus otetaan huomioon lainaosuuteen tai asukkaaksi hyväksymiseen vaikuttavana tekijänä.

6 §Tulot ja niistä tehtävät vähennykset

Hakijaruokakunnan tuloja määriteltäessä otetaan huomioon ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden pysyvät tulot laskettuina kuukautta kohti (kuukausitulot). Tuloksi ei kuitenkaan lueta asumistukea eikä asumistukiasetuksen 3 a§:ssä mainittuja tuloja.

Hakijaruokakunnan kuukausituloista vähennetään:

1)

1 000 markkaa jokaisesta ruokakuntaan kuuluvasta lapsesta, joka ei ole täyttänyt kahdeksaatoista vuotta sen kalenterivuoden loppuun mennessä, jona tässä päätöksessä tarkoitettua tukea tai asukkaaksi hyväksymistä haetaan;

2)

lapsen elatusapu, jota suoritetaan tuomioistuimen päätöksen tai asianmukaisen kirjallisen sopimuksen perusteella; ja

3)

yksi prosentti ruokakunnan maksamattomien valtion takaamien opintolainojen määrästä.

Jos hakijaruokakuntaan kuuluu enemmän kuin yksi tulonsaaja, vähennetään kunkin muun kuin eniten ansaitsevan henkilön kuukausituloista 3 200 markkaa. Hakijaruokakuntaan kuuluvan henkilön kuukausituloista vähennetään hänen vuorotyöstä saamansa palkanlisä enintään 900 markkaan saakka.

2 luku Omistusasuntoja koskevat erityismääräykset

7 §Enimmäistulotaulukot ja lainoitusosuudet

Hakija voi saada omaa asuntoa varten asunto-, omaksilunastamis- tai pitkäaikaista perusparannuslainaa taikka korkotukilainaa seuraavien lainoitusosuuksien mukaisesti, jos hakijaruokakunnan kuukausitulot eivät sen jälkeen, kun niistä on tehty 6§:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetut vähennykset, ylitä seuraavia enimmäismääriä:

Enimmäistulot lainan tai lainoitetun omistusasunnon saamiseksi tai lainan siirtämiseksi

Henkilöluku

1

2

3

4

5

6

Asunto-, omaksilunastamis- tai perusparannuslainan lainoitusosuus-%

Korkotukilainan lainoitusosuus-%

7 800

9 600

10 600

12 000

13 400

14 700

10-25

15-30

7 100

9 000

9 900

11 000

12 000

13 000

30

35

6 700

8 400

9 300

10 000

11 000

11 900

35

40

6 300

7 800

8 400

9 100

10 000

10 900

40

50

5 900

7 000

7 700

8 600

9 500

10 300

45

55

5 600

6 500

7 100

8 000

9 000

9 900

50

60

5 300

6 200

6 800

7 500

8 400

9 400

55

70

5 000

5 800

6 400

7 200

8 100

9 100

60

75

Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) sovelletaan kuitenkin 1 momentin taulukosta poiketen seuraavia tulojen enimmäismääriä:

Pääkaupunkiseudulla sovellettavat enimmäistulot lainan tai lainoitetun omistusasunnon saamiseksi tai lainan siirtämiseksi

Henkilöluku

1

2

3

4

5

6

Asunto-, omaksilunastamis- tai perusparannuslainan lainoitusosuus-%

Korkotukilainan lainoitusosuus-%

9 300

11 800

13 200

15 100

16 500

18 100

10-25

15-30

8 600

11 000

12 400

14 000

15 200

16 600

30

35

8 100

10 200

11 300

12 600

13 900

15 100

35

40

7 300

9 300

10 300

11 500

12 700

13 900

40

50

6 800

8 500

9 500

10 700

11 900

13 200

45

55

6 400

7 900

8 800

10 000

11 400

12 600

50

60

6 000

7 300

8 200

9 500

10 600

12 100

55

70

5 700

6 900

7 800

8 900

10 200

11 700

60

75

Asuntojen perusparantamisesta annetun lain 10§:n 1 momentissa tarkoitettua lainaa (avustusluonteinen pitkäaikainen perusparannuslaina) myönnettäessä tai siirrettäessä sovelletaan 1 ja 2 momentin taulukosta poiketen seuraavia tulojen enimmäismääriä:

Enimmäistulot avustusluonteisen pitkäaikaisen perusparannuslainan myöntämiseksi tai siirtämiseksi

Henkilöluku

1

2

3

4

3 600

4 400

4 900

5 500

8 §Enimmäistulotaulukoiden soveltaminen

Jos hakijaruokakuntaan kuuluu enemmän kuin kuusi henkilöä tai avustusluonteista pitkäaikaista perusparannuslainaa myönnettäessä tai siirrettäessä enemmän kuin neljä henkilöä, korotetaan 7§:ssä olevia tulojen enimmäismääriä 500 markalla kutakin lisähenkilöä kohden.

Edellä 7§:n 1 ja 2 momentin taulukon 10-25 prosentin lainoitusosuutta käytetään vain siirrettäessä aikaisemmin myönnettyä asunto-, omaksilunastamis- tai pitkäaikaista perusparannuslainaa luovutuksensaajan vastattavaksi taikka myönnettäessä omaksilunastamislainaa asunto-osuuskunnan toimintaa jatkamaan perustetun asunto-osakeyhtiön osakkaalle asuntolainaosuuden takaisinmaksamista varten. Korkotukilainan 15-30 prosentin lainoitusosuutta käytetään vain näitä lainoja siirrettäessä.

Myönnettäessä perusparannuslainaa asuntojen perusparantamisesta annetun lain 6§:n 1 momentin nojalla kulttuurihistoriallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaan rakennuksen perusparantamiseen, korotetaan 7§:n 1 ja 2 momentin taulukon lainoitusosuusprosenttia 20 prosenttiyksiköllä. Tällaista lainaa myöhemmin siirrettäessä sovelletaan vastaavasti korotettua lainoitusosuusprosenttia.

9 §Lainan koron alentaminen

Alennettaessa lainan korkoa asuntotuotantolain 11§:n 2 momentissa ja vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta annetun lain 15§:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa siten kuin asuntotuotantoasetuksen 29§:n 2 momentissa ja vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta annetun asetuksen 5§:n 4 momentissa on säädetty, voidaan lainan vuotuinen korko vahvistaa seuraavasti:

1)

jos ruokakunnan 6§:n mukaan määritellyt tulot eivät ylitä 7§:ssä olevia 60 prosentin lainoitusosuutta vastaavia enimmäistuloja, voidaan korko vahvistaa kolmeksi prosentiksi kahdeksannen lainavuoden alusta yhdeksännen lainavuoden loppuun ja kuudeksi prosentiksi kymmenennen lainavuoden alusta yhdennentoista lainavuoden loppuun; tai

2)

jos ruokakunnan tulot eivät ylitä 50 prosentin lainoitusosuutta vastaavia enimmäistuloja, voidaan korko vahvistaa kuudeksi prosentiksi kahdeksannen lainavuoden alusta yhdeksännen lainavuoden loppuun.

Korkoa alennettaessa on varallisuus, ruokakunnan omassa käytössä olevaa asuntoa lukuunottamatta, otettava huomioon 5§:n määräyksiä noudattaen lainaosuuden määrittelyyn vaikuttavana tekijänä.

10 §Lainan määrän rajoitukset

Asuntolainaa asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden tai omakotitalon hankkimista varten sekä omaksilunastamislainaa voidaan myöntää tai siirtää hakijaruokakunnan henkilöluvun mukaan enintään seuraavien huoneistoneliömetrien osalle:

Henkilöluku

Huoneistoneliömetrien enimmäismäärä

1

45

2

65

3

80

4

95

5 tai suurempi

120

Asuntolainaa omakotitalon rakentamista varten voidaan myöntää tai siirtää hakijaruokakunnan henkilöluvun mukaan enintään seuraavien huoneistoneliömetrien osalle:

Henkilöluku

Huoneistoneliömetrien enimmäismäärä

2

75

3

90

4

100

5 tai suurempi

120

Jos hakijaruokakuntaan kuuluu enemmän kuin kuusi henkilöä ja lainaa myönnetään tai siirretään kaksi asuntoa käsittävän omakotitalon rakentamista varten, korotetaan 2 momentin taulukossa määrättyä huoneistoneliömetrien enimmäismäärää kymmenellä neliömetrillä kutakin lisähenkilöä kohden. Lainaa voidaan kuitenkin myöntää tai siirtää enintään 180 neliömetrin osalle.

Jos hakijaruokakuntana ovat aviopuolisot, joista kumpikaan ei ole hakemisajankohtana täyttänyt 35 vuotta, sovelletaan kolmihenkiselle ruokakunnalle määrättyä lainoitettavien huoneistoneliömetrien enimmäismäärää.

11 §Siirrettävän lainan määrä

Omistusasuntoa luovutettaessa lasketaan luovutuksensaajan vastattavaksi siirrettävän lainan määrä asunnon velattomasta lunastushinnasta tai velattomasta enimmäishinnasta taikka alhaisemmasta maksetusta velattomasta myyntihinnasta.

3 luku Vuokra- ja osuuskunta-asuntoja koskevat erityismääräykset

12 §Vuokra-asuntojen ilmoitusmenettely

Vuokra-asunnot julistetaan julkisesti ja yleisesti haettaviksi.

Kunnan toistaiseksi antamalla luvalla voidaan vuokra-asunnot julistaa vain rajatun joukon haettavaksi, milloin se edustaa paikkakunnalla riittävän laajaa asunnontarvitsijaryhmää ja rajattu hakumenettely on perusteltu asuntojen omistussuhteet ja käyttötarkoitus huomioon ottaen.

13 §Enimmäistulot

Asukkaaksi hyväksymisen edellytyksenä on, että ruokakunnan kuukausitulot eivät sen jälkeen, kun niistä on tehty 6§:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetut vähennykset, ylitä seuraavia asunnon sijaintikunnan mukaan määräytyviä enimmäismääriä:

Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) sovellettavat enimmäistulot vuokra- ja osuuskunta-asuntoihin

Henkilöluku

1

2

3

4

5

6

7 400

9 300

10 200

11 200

12 200

12 800

Muissa kunnissa sovellettavat enimmäistulot vuokra- ja osuuskunta-asuntoihin

Henkilöluku

1

2

3

4

5

6

7 000

8 600

9 400

10 300

11 200

12 000

Milloin hakija valitaan työ- tai virkasuhteen perusteella asukkaaksi vuokrataloon, jossa hänen työnantajansa on omistajana, sovelletaan 1 momentin taulukoista poiketen seuraavia tulojen enimmäismääriä:

Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) sovellettavat enimmäistulot työsuhdeasunnoissa

Henkilöluku

1

2

3

4

5

6

9 200

11 400

12 500

13 400

14 500

15 200

Muissa kunnissa sovellettavat enimmäistulot työsuhdeasunnoissa

Henkilöluku

1

2

3

4

5

6

8 600

10 400

11 400

12 300

13 400

14 300

Jos hakijaruokakuntaan kuuluu enemmän kuin kuusi henkilöä, korotetaan edellä olevia tulojen enimmäismääriä 500 markalla kutakin lisähenkilöä kohti.

14 §Poikkeukset asukkaaksi hyväksymisessä

Hakija voidaan hyväksyä asukkaaksi vuokra-asuntoon, vaikka 5 ja 13§:ssä määrätyt edellytykset eivät täyty, kun kysymyksessä on:

1)

sellainen asumisen tukeminen, joka on sosiaalisista tai terveydellisistä syistä erityisen tarpeellista;

2)

asunnon osoittaminen valtion perusparannuslainalla lainoitettavassa tai aikaisemmin valtion asuntolainalla lainoitetussa perusparannettavassa vuokratalossa taikka peruskorjausta varten myönnettävällä korkotukilainalla lainoitettavassa vuokratalossa asuvalle ruokakunnalle;

3)

vuokra-asuntokäytössä olevan perusparannetun talon ylläpidon ja hoidon kannalta välttämätön ruokakunta;

4)

ruokakuntien keskinäinen asuntojen vaihtaminen valtion asuntolainalla tai pitkäaikaisella perusparannuslainalla lainoitetusta asunnosta toiseen; tai

5)

huoneenvuokralain (653/87) 47§:n, 48§:n, 50§:n tai 80§:n nojalla vuokrasuhteen jatkamiseen oikeutettu henkilö.

Vuokra-asuntojen tarkoituksenmukaisen käytön edistämiseksi voidaan hakija hyväksyä vuokra-asuntoon, vaikka 2§:n 2 momentissa hakijaruokakunnan asunnontarpeelle asetetut edellytykset eivät täyty, jos hakijan käytössä oleva valtion lainoittama vuokra-asunto tällöin vapautuu.

15 §Edellytykset täyttävien hakijoiden puuttuminen

Milloin asunnot on julistettu julkisesti ja yleisesti haettaviksi eikä 5 ja 13§:n mukaiset edellytykset täyttäviä hakijoita ole, voidaan asukkaiksi hyväksyä muitakin hakijoita. Asukkaaksi on tällöin kuitenkin valittava hakija, jonka olot lähinnä ovat tässä päätöksessä määrättyjen edellytysten mukaiset.

Käytettäessä 12§:n 2 momentissa tarkoitettua rajattua hakumenettelyä, voidaan edellytykset täyttävien hakijoiden puuttuessa hyväksyä muita hakijoita vain milloin hakija valitaan 13§:n 2 momentissa tarkoitettuun asuntoon.

16 §Perusparannuslainan myöntämisen edellytykset

Vuokra-asuntokäytössä olevan talon perusparantamista varten voidaan myöntää lainaa tai muuta tukea, vaikka osa talossa olevista vuokralaisista ei täytä tässä päätöksessä asetettuja edellytyksiä.

4 luku Voimaantulo- ja siirtymämääräykset

17 §Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 15 päivänä huhtikuuta 1989.

Tällä päätöksellä kumotaan asunto-, omaksilunastamis- ja perusparannuslainan myöntämisessä sekä asukkaaksi hyväksymisessä sovellettavista arvosteluperusteista 7 päivänä huhtikuuta 1988 annettu valtioneuvoston päätös (314/88) sekä sen muuttamisesta 4 päivänä elokuuta 1988 annettu valtioneuvoston päätös (725/88).

Ennen tämän päätöksen voimaantuloa kunnalle toimitettuihin muun lainan kuin perusparannuslainan myöntämistä tai siirtämistä koskeviin hakemuksiin sovelletaan 2 momentissa mainittua 7 päivänä huhtikuuta 1988 annettua valtioneuvoston päätöstä. Tällöin oman asunnon hankintaan valtion lainan sijasta myönnettävien lainojen korkotuesta annetussa laissa tarkoitettuja korkotukilainoja hyväksyttäessä määrätään korkotukilainan lainoitusosuusprosentti mainitun päätöksen 7§:n 1 ja 2 momentin taulukon nojalla määräytyvän lainoitusosuusprosentin perusteella seuraavasti:

Lainoitusosuus-%

Korkotukilainan lainoitusosuus-%

30

35

35

40

40

50

45

55

50

60

55

70

60

75

Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta 1989

Ympäristöministeri Kaj BärlundYlitarkastaja Jouko Narikka

Sivun alkuun