Laki indeksiehdon käytöstä vuosia 1990 ja 1991 koskevissa työ-, virka- ja toimiehtosopimuksissa
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1190/1989
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Hintojen, palkkojen, ansioiden tai muiden kustannusten kehitystä kuvaavan indeksin muutoksiin perustuvan indeksiehdon tai muun siihen verrattavan välittömän tai välillisen sidonnaisuuden ottaminen työ-, virka- ja toimiehtosopimukseen on kielletty, jollei 2§:stä muuta johdu.
Kielletty on myös sellainen indeksiehto tai muu siihen verrattava välitön tai välillinen sidonnaisuus, joka sisältyy sopimukseen tai sitoumukseen, jonka tarkoituksena on 1 momentissa säädetyn kiellon kiertäminen.
2 §
Valtakunnansovittelijan 30 päivänä marraskuuta 1989 vuosille 1990-1991 ehdottaman talous- ja tulopoliittisen kokonaisratkaisun mukaisiin työ-, virka- ja toimiehtosopimuksiin saadaan ottaa kokonaisratkaisuehdotuksen mukainen indeksiehto, mikäli sopimus on tehty sitovaa neuvottelutulosta noudattaen, josta sopimusosapuoli on toimittanut keskusjärjestölleen ja valtakunnansovittelijalle jäljennöksen 28 päivään joulukuuta 1989 kello 10.00 mennessä. Lisäksi edellytetään, että työmarkkinain keskusjärjestöt ja julkista työnantajaa edustavat työnantajaosapuolet ovat hyväksyneet ja allekirjoittaneet edellä tarkoitetun talous- ja tulopoliittisen kokonaisratkaisun.
Edellä 1 momentissa tarkoitetuin edellytyksin kokonaisratkaisun mukainen indeksiehto saadaan ottaa myös sellaiseen ennen 30 päivää marraskuuta 1989 tehtyyn työ-, virka- ja toimiehtosopimukseen, joka jatkuu maaliskuun 1 päivän 1990 jälkeen, mikäli se on uudistettu tai muutoin saatettu kokonaisratkaisun sopimuskauden ajaksi kokonaisratkaisun palkkausta koskevien määräysten mukaiseksi tai mikäli se on uudistettu kokonaisratkaisun sopimuskauden ajaksi kyseisen työ-, virka- ja toimiehtosopimuksen mukaan avoinna olevien neuvottelunvaraisten tai muutoin yksilöimättä jätettyjen palkkamääräysten osalta kokonaisratkaisun mukaisesti ja edellyttäen, että siinä ennen 30 päivää marraskuuta 1989 sovitut korotukset on yksilöity markka- tai prosenttimääräisinä. Edellä 1 momentissa tarkoitetuin edellytyksin kokonaisratkaisun mukainen, sen jälkimmäistä sopimusvuotta koskeva indeksiehto voidaan myös ottaa sellaiseen ennen 30 päivää marraskuuta 1989 tehtyyn työ-, virka- ja toimiehtosopimukseen, joka jatkuu 1 päivän maaliskuuta 1990 jälkeen, mikäli se on uudistettu tai muutoin saatettu 1 päivän maaliskuuta 1991 ja 29 päivän helmikuuta 1992 väliseksi ajaksi keskusjärjestöjen 15 päivään marraskuuta 1990 mennessä neuvottelemien ja sopimien vuoden 1991 palkkojen tarkistuksia, mahdollisia ansiokehitystakuuennakoita ja indeksiehdon rajoja koskevien määräysten mukaiseksi.
3 §
Tämän lain 1§:ssä kielletty ehto tai muu sidonnaisuus on mitätön.
4 §
Tässä laissa edellytetty työ-, virka- ja toimiehtosopimusten tarkastus ja valvonta kuuluu indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain (1135/85) 7§:ssä tarkoitetulle indeksilain soveltamislautakunnalle ja sen jaostolle sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään.
Marraskuun 30 päivänä 1989 jälkeen tehdyn työ-, virka- ja toimiehtosopimuksen työnantajasopijaosapuolen on kuukauden kuluessa tämän lain voimaantulosta tai sopimuksen allekirjoittamisesta toimitettava siitä jäljennös lautakunnalle.
Työ-, virka- ja toimiehtosopimuksen sopijaosapuoli on velvollinen antamaan lautakunnalle tietoja, joita tämä sopimusten tarkastusta ja valvontaa varten tarvitsee. Tiedot on annettava lautakunnan asettamassa määräajassa ja ne on annettava niin vaadittaessa kirjallisina.
5 §
Jos lautakunta toteaa, että työ-, virka- ja toimiehtosopimukseen sisältyy 1§:ssä tarkoitettu kielletty ehto tai muu sidonnaisuus, se voi velvoittaa sopijaosapuolet saattamaan sopimuksen lain mukaiseksi asettamassaan määräajassa.
6 §
Lautakunnan tämän lain nojalla antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
7 §
Tässä laissa säädetty koskee soveltuvin osin myös sopimusta, jolla uusi osallinen yhtyy työ-, virka- tai toimiehtosopimukseen.
8 §
Indeksilain soveltamislautakunnan ja sen jaoston tehtävänä on myös tarkastaa ja valvoa indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain noudattamista niissä työ-, virka- ja toimiehtosopimuksissa, jotka on tehty ennen tämän lain voimaan tuloa ja jotka jatkuvat 1 päivän maaliskuuta 1990 jälkeen. Mitä 4-7§:ssä on säädetty, koskee muutoinkin soveltuvin osin myös näitä sopimuksia ja niiden sopijaosapuolia sekä sopimuksiin sisältyvää indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetussa laissa tarkoitettua kiellettyä indeksiehtoa tai muuta siihen verrattavaa sidonnaisuutta.
9 §
Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.
10 §
Tämä laki tulee voimaan 27 päivänä joulukuuta 1989 ja on voimassa 29 päivään helmikuuta 1992.
Hallituksen esitys 240/89
Valtiovarainvaliok. miet. 94/89
Suuren valiok. miet. 242/89
Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1989
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoValtiovarainministeri Erkki Liikanen