Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1088/1989

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus Karttakeskuksesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1088/1989

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Maa- ja metsätalousministerin esittelystä säädetään Karttakeskuksesta 24 päivänä marraskuuta 1989 annetun lain (1016/89) 2§:n 1 momentin ja 5§:n nojalla:

1 §

Karttakeskuksen tehtävänä on sen mukaan kuin Karttakeskuksesta annetun lain 2§:ssä on säädetty:

1)

kehittää, tuottaa ja välittää maanmittauslaitoksen toimeksiannosta yleisiin kartastotöihin liittyviä tuotteita ja palveluja;

2)

kehittää, tuottaa ja välittää muita kuin 1 kohdassa tarkoitettuja kartta-alan ja siihen liittyviä tuotteita ja palveluja; sekä

3)

tuottaa muita Karttakeskuksen toimialaan kuuluvia tuotteita ja palveluja.

2 §

Karttakeskuksen hallituksessa on puheenjohtaja ja enintään viisi muuta jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Sen lisäksi mitä valtion liikelaitoksista annetun lain (627/87) 14§:n 1 momentissa on säädetty, tulee yhden jäsenistä edustaa maa- ja metsätalousministeriötä ja kahden maanmittauslaitosta.

Hallituksen jäsenten palkkion määrää maa- ja metsätalousministeriö.

3 §

Hallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä valtion liikelaitoksista annetun lain 13§:ssä on säädetty:

1)

päättää valtion liikelaitoksista annetun lain 8§:n 2 momentissa tarkoitetun lainan ottamisesta sekä mainitun lain 23§:ssä tarkoitettujen merkittävien osakkuuksien ja muiden merkittävien sitoumusten hankinnasta ja luovutuksesta sekä niihin liittyvien oikeuksien käytöstä;

2)

päättää tuotteiden ja palvelujen hintojen perusteista; sekä

3)

hyväksyä henkilöstöä koskevat työehtosopimukset.

4 §

Karttakeskuksessa on työsopimussuhteinen toimitusjohtaja.

Toimitusjohtajan tehtävänä on sen lisäksi, mitä valtion liikelaitoksista annetun lain 15§:ssä on säädetty, hoitaa ne laitoksen toimivaltaan kuuluvat asiat, joita ei ole annettu hallituksen ratkaistaviksi.

5 §

Karttakeskus ei saa edelleen luovuttaa asiakkaalle kuuluvaa tietoaineistoa ilman asiakkaan suostumusta.

Sen mukaan kuin Karttakeskus ja asianomainen työsopimuksessa sopivat, ei henkilöstöön kuuluva saa palvelussuhteensa aikana eikä sen jälkeen luvattomasti ilmaista sivulliselle, mitä hän Karttakeskuksen tai sen asiakkaan tietoaineistosta on saanut tietoonsa.

6 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1990.

Tällä asetuksella lakkautetaan maanmittaushallituksen karttapainon johtajan virka.

Toimenpiteisiin tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi voidaan ryhtyä ennen sen voimaantuloa.

Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1989

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMaa- ja metsätalousministeri Toivo T. Pohjala

Sivun alkuun