Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

882/1988

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus lehtien postimaksuista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
882/1988

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Liikenneministerin esittelystä säädetään posti- ja lennätinlaitoksen talouden hoidon yleisistä perusteista 24 päivänä marraskuuta 1950 annetun lain (565/50) 3 ja 8§:n nojalla:

1 §Soveltamisala

Tässä asetuksessa lehdellä tarkoitetaan sekä sanomalehtiä että aikakauslehtiä.

Tätä asetusta sovelletaan posti- ja telelaitoksen peruspalveluna jaettavien, postin lehtiluetteloon merkittyjen lehdistön yleiseen kuljetustukeen oikeutettujen lehtien postimaksuihin.

Peruspalvelun postimaksu ei koske vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvän lehden ilmestymispaikkakunnan postitoimipaikkojen paikalliskantoalueilla jaettavia numerokappaleita.

Lehdistön yleistä kuljetustukea käytetään peruspalvelun lisäksi lauantai- ja sunnuntaijakelujen tukemiseen siten kuin jäljempänä 6§:ssä säädetään.

2 §Peruspalvelu

Posti- ja telelaitoksen lehtiliikenteen peruspalvelu on tilattujen lehtien kuljetus ja jakelu arkipäivisin maanantaista perjantaihin postin päiväjakelussa kotimaan postiliikenteessä.

Posti- ja telelaitos tarjoaa seuraavat lehtiliikenteen peruspalvelutasot:

1)

16 tunnin peruspalveluna lehti jaetaan ilmestymispäivänä lehden varsinaisella levikkialueella ja viimeistään ilmestymispäivää seuraavana työpäivänä muualla maassa;

2)

48 tunnin peruspalveluna lehti jaetaan postitusajankohdasta lukien viimeistään toisena työpäivänä koko maassa; ja

3)

72 tunnin peruspalveluna lehti jaetaan postitusajankohdasta lukien viimeistään kolmantena työpäivänä koko maassa.

Julkaisija voi valita posti- ja telelaitoksen lehtiliikenteen peruspalvelutasoista itselleen sopivimman.

Posti- ja telelaitos ja lehden julkaisija määrittelevät kunkin lehden varsinaisen levikkialueen.

Posti- ja telelaitos määrittelee tarkemmin lehtiliikenteen palvelutasotavoitteet.

3 §Peruspalvelun postimaksu

Tässä pykälässä mainittuja maksuja sovelletaan vain niihin lehtiin, jotka täyttävät jäljempänä 4§:ssä säädetyt postimaksualennuksen saannin yleiset ehdot.

Lehden postimaksu määräytyy käytetyn peruspalvelutason mukaisesti kappalemaksuna postissa kuljetettujen ja arkipäivinä maanantaista perjantaihin jaettujen numerokappaleiden perusteella sekä kilomaksuna näiden yhteisen painon perusteella siten, että

1)

16 tunnin peruspalvelua käyttävän lehden maksu on 72 penniä numerokappaleelta ja 482 penniä kilolta tai sen osalta;

2)

48 tunnin peruspalvelua käyttävän lehden maksu on 63 penniä numerokappaleelta ja 371 penniä kilolta tai sen osalta; ja

3)

72 tunnin peruspalvelua käyttävän lehden maksu on 58 penniä numerokappaleelta ja 305 penniä kilolta tai sen osalta.

4 §Lehdistön yleinen kuljetustuki (postimaksualennus)

Postin lehtiluetteloon merkityn lehden julkaisijalle voidaan myöntää tulo- ja menoarvion rajoissa alennusta lehdistön yleisenä kuljetustukena 3 ja 7 §:ssä säädetyistä maksuista.

Postimaksualennuksen saannin yleiset ehdot ovat:

1)

Lehti jaetaan yksinomaan posti- ja telelaitoksen välityksellä. Lehden julkaisijan mahdollisuutta saada posti- ja telelaitoksen jakamasta levikistä yleistä kuljetustukea ei kuitenkaan rajoita se, että sanomalehteä jaetaan myös sanomalehtien erillisjakeluissa;

2)

Vähintään puolet lehden numerokappaleen sisällöstä on toimituksellista aineistoa.

Toimituksellista aineistoa ovat ensi sijassa uutiset ja kirjoitukset sekä kuva-aineisto yhteiskuntaelämän eri aloilta. Kun lehden numerokappaleen sisältöä tarkastetaan toimituksellisen aineiston ja muun aineiston suhteen, luetaan tässä yhteydessä toimitukselliseen aineistoon lisäksi radio- ja televisio-ohjelmat, valtion, kuntien ja seurakuntien julkiset kuulutukset ja niiden muut ilmoitukset, työmarkkinailmoitukset sekä henkilötapahtumia koskevat ilmoitukset. Postimaksualennuksen myöntämisen esteenä ei kuitenkaan ole, että muun kuin toimituksellisen aineiston osuus lehden yksittäisen numerokappaleen sisällöstä nousee markkinoinnin kausivaihteluista, painoteknisistä tai muista vastaavista syistä suuremmaksi kuin toimituksellisen aineiston osuus. Muuhun aineistoon luetaan mainosilmoitukset ja yhden tai useamman liikeyrityksen tai yhteisön toiminnan, tuotannon tai tuottamien palveluiden mainostaminen. Lisäksi muuhun kuin toimitukselliseen aineistoon luetaan lehtien omissa painotuoteliitteissä olevat mainosilmoitukset ja muista painotuoteliitteistä sisältö kokonaisuudessaan;

3)

Lehden pääasiallinen tarkoitus ei ole yhden tai useamman yrityksen tai yhteisön toiminnan esitteleminen tai mainostaminen;

4)

Lehden suurin levikki on Suomeen; sekä

5)

Lehden toimitus on Suomessa.

Tässä asetuksessa säädetyillä alennetuilla postimaksuilla voidaan lähettää posti- ja telelaitoksen välityksellä lehden maksullisiin tilauksiin perustuvat numerokappaleet ja lisäksi ne numerokappaleet, joiden määrä voi ylittää maksullisten tilausten keskimääräisen kappalemäärän enintään kymmenellä prosenttiyksiköllä. Tämän ylimenevältä osalta lisänumerokappaleista ei tukea myönnetä. Maksullisiin tilauksiin verrattavia ovat ne lehden numerokappaleet, joiden tilaushinta sisältyy jäsenmaksuun tai vastaavaan.

5 §Peruspalvelun tuki

Lehdistön yleinen kuljetustuki määräytyy posti- ja telelaitoksen peruspalveluna jaettujen lehtien numerokappalemäärän, painon ja käytetyn peruspalvelun perusteella seuraavasti:

1)

Vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvän lehden alennus on 62 penniä numerokappaleelta ja 242 penniä kilolta tai sen osalta kuitenkin siten, että vähimmäismaksu alennuksen huomioonottamisen jälkeen on 21 penniä;

2)

Harvemmin kuin kolme kertaa viikossa, kuitenkin vähintään 48 erillisenä numerona kalenterivuodessa ilmestyvän, keskimäärin enintään 100 gramman painoisen lehden, jonka kotimaan levikistä vähintään 50 prosenttia kuljetetaan ja jaetaan enintään kahdeksan toisiinsa rajoittuvan kunnan alueelle, alennus on 51 penniä numerokappaleelta ja 170 penniä kilolta tai sen osalta kuitenkin siten, että vähimmäismaksu alennuksen huomioonottamisen jälkeen on 32 penniä;

3)

Muun harvemmin kuin kolme kertaa viikossa, kuitenkin vähintään 48 erillisenä numerona kalenterivuodessa ilmestyvän lehden alennus on 28 penniä numerokappaleelta ja 66 penniä kilolta tai sen osalta kuitenkin siten, että vähimmäismaksu alennuksen huomioonottamisen jälkeen on 49 penniä;

4)

Harvemmin kuin 48 erillisenä numerona kalenterivuodessa ilmestyvän lehden alennus on 23 penniä numerokappaleelta kuitenkin siten, että vähimmäismaksu alennuksen huomioonottamisen jälkeen on 69 penniä.

Vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvän lehden ilmestymispaikkakunnan postitoimipaikkojen paikalliskantoalueella jaettaviin numerokappaleisiin ei lehdistön yleistä kuljetustukea myönnetä. Lehden ilmestymispaikkakuntana pidetään julkaisijan kotipaikkaa, ellei posti- ja telelaitos lehden pääasiallisen levikkialueen perusteella toisin määrää. Tästä ilmestymispaikkakunnan postimaksusta päättää posti- ja telelaitos.

Tässä pykälässä mainittu tuki suoritetaan ilman eri hakemusta posti- ja telelaitoksen välityksellä. Tuen saamiseksi tulee asianomaisen lehden julkaisijan esittää tarpeellinen selvitys levikkinsä jakautumisesta irtonumeromyyntiin tai noudettaviin numerokappaleisiin ja jakelun osalta kunkin käytetyn jakeluorganisaation jakamiin numerokappaleisiin. Lehden julkaisija vastaa siitä, että 4§:ssä mainitut postimaksualennuksen saannin yleiset ehdot tulevat täytetyiksi. Virheellisin perustein myönnetty postimaksualennus voidaan periä lehdeltä takaisin.

Julkaisijan tulee antaa ne tiedot, jotka ovat lehtiluetteloon ottamisen tai siinä säilyttämisen edellytysten selvittämiseksi tarpeen.

6 §Lauantai- ja sunnuntaijakelun tuki

Sanomalehden julkaisija voi saada lehdistön yleistä kuljetustukea niistä lehdistä, jotka jaetaan posti- ja telelaitoksen järjestämissä sellaisissa lauantaijakeluissa, joissa jakelumaksut eivät ole vielä vuonna 1989 kustannusvastaavia. Samoin tukea voidaan käyttää kokeiluluonteisesti vuonna 1989 niihin kustannusvastaaviin posti- ja telelaitoksen hoitamiin lauantai- ja sunnuntaijakelun sopimusjakeluihin, jotka täydentävät sellaisia vuonna 1988 posti- ja telelaitoksen hoitamia jakeluja, joissa perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina ilmestyneet lehdet on posti- ja telelaitoksen toimesta voitu jakaa vasta maanantaina.

Edellä mainituissa tapauksissa posti- ja telelaitoksen hoitamiin lauantai- ja sunnuntaijakeluihin kohdistuva postimaksualennus on lehtikohtaisesti samansuuruinen kuin vastaavassa posti- ja telelaitoksen peruspalvelussa.

7 §Sopimukset

Julkaisija ja posti- ja telelaitos voivat sopia peruspalvelun postimaksun edellä 3§:stä poiketen, mikäli se on posti- ja telelaitokselle liiketaloudellisesti perusteltavissa. Mikäli hyvitystä annettaessa alennettu maksu on vähemmän kuin puolet 3 ja 5§:n perusteella määräytyvästä nettomaksusta, ei 5§:ssä mainittua tukea myönnetä.

8 §Muut lehtien postimaksut

Posti- ja telelaitoksen lehtiliikenteen viikonloppujakelujen maksuista samoin kuin muiden palvelujen maksuista päättää posti- ja telelaitos.

9 §Maksutapahtuma

Lehden julkaisijan on postimaksun määräämistä varten luovutettava lehden postitustoimipaikalle sen tarvitsema määrä kuljetettavaksi jätettäviä lehden numeroita niihin kuuluvine liitteineen posti- ja telelaitoksen lähemmin määräämällä tavalla.

Postimaksujen laskutuskaudet sekä maksuajan ja maksutavan määrää posti- ja telelaitos. Maksujen suorittamisesta on julkaisijan vaadittaessa asetettava posti- ja telelaitoksen hyväksymä vakuus.

Jos postimaksua ei määräaikana suoriteta, on posti- ja telelaitoksella oikeus keskeyttää julkaisijan kaikkien lehtien kuljettaminen posti- ja telelaitoksen toimesta siksi, kunnes maksu on suoritettu.

Jollei lehti ole ilmestynyt vähintään neljänä erillisenä numerona kalenterivuodessa, julkaisijan on suoritettava posti- ja telelaitokselle mainitun kalenterivuoden aikana kuljetetuista lehdistä lisämaksu, joka vastaa lehden numerokappaleista suoritetun postimaksun ja niistä muutoin suoritettavaksi määrätyn postimaksun erotusta, jollei posti- ja telelaitos, ottaen huomioon posti- ja telelaitokselle aiheutuneet kustannukset, katso olevan aihetta myöntää maksuvelvollisuuteen helpotusta tai vapautusta. Mitä edellä on mainittu, on vastaavasti voimassa, jos lehtiluetteloon vähintään 48 erillisenä numerona kalenterivuodessa ilmestyväksi ilmoitettu lehti ei ole ilmestynyt riittävän monena numerona.

10 §Viivästyskorko

Jos tässä asetuksessa vahvistettua taikka posti- ja telelaitoksen sen perusteella vahvistamaa maksua ei suoriteta viimeistään eräpäivänä, peritään ylimenevältä ajalta 16 prosentin vuotuista viivästyskorkoa.

Maksu viivästyskorkoineen saadaan ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin on säädetty.

11 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1989.

Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Tällä asetuksella kumotaan lehtien postimaksuista 16 päivänä lokakuuta 1987 annettu asetus (779/87) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 1988

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Matti Puhakka

Sivun alkuun