Laki ilmailulain 37 ja 63§:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 11 päivänä joulukuuta 1964 annetun ilmailulain ( 595/64 ) 37 §:n 1 ja 2 momentti sekä 63§:n 2 momentti sekä
lisätään 37§:ään uusi 4 momentti seuraavasti:
37 §
Muun kuin valtion hallinnassa ja hoidossa olevan, yleiseen käyttöön tarkoitetun lentopaikan tai muun ilmailua varten tarkoitetun rakennelman, laitoksen tai laitteen käyttämisestä voidaan kantaa laskeutumis-, kenttä-, suoja-, valaistus- ja muita tällaisia maksuja sen mukaan, kuin asetuksella tarkemmin säädetään.
Milloin joku suorittaa valtion kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti ilmailuun liittyviä teknillisiä tai muita tehtäviä valtion hallinnassa ja hoidossa olevalla lentopaikalla, on hänellä oikeus periä siltä, jonka hyväksi tehtävä suoritetaan, sopimuksessa määrättyjen perusteiden mukainen maksu.
Valtion hallinnassa ja hoidossa olevan lentopaikan ja sitä palvelevan rakennelman, laitoksen tai laitteen käyttämisestä valtiolle perittävistä maksuista on säädetty erikseen.
63 §
Yleisessä käytössä olevan lentopaikan haltija tai haltijan siihen määräämä voi estää ilma-aluksen lähdön, kunnes 37§:n 1 momentissa tarkoitetut tai valtion lentoasemilla noudatettaviksi säädetyt vastaavat maksut aluksen saapumisesta, lentopaikalla olosta ja lähdöstä on suoritettu tai vakuus niistä asetettu, ei kuitenkaan, kun on kysymys kansainvälisessä säännöllisessä lentoliikenteessä olevasta ilma-aluksesta.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammi>kuuta 1989.
Hallituksen esitys 207/88
Valtiovarainvaliok. miet. 78/88
Suuren valiok. miet. 200/88
Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1988
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoLiikenneministeri Pekka Vennamo