Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1304/1987

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus valtioneuvoston lainanottovaltuuksista vuonna 1988

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1304/1987

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunta on 8 päivänä joulukuuta 1987 päättänyt

oikeuttaa valtioneuvoston tämän määräämillä ehdoilla vuonna 1988 yhteensä 6 575 000 000 markan määräiseen nettolainanottoon, kuitenkin siten, että uusien valtiolainojen bruttomäärä on enintään 20 000 000 000 markkaa ja siten, että valtioneuvosto voi määräämissään rajoissa antaa lainaehdoista päättämisen valtiovarainministeriön tai valtiokonttorin tehtäväksi,

oikeuttaa valtioneuvoston tai sen määräämissä rajoissa valtiovarainministeriön käyttämään valtion maksuvalmiuden turvaamiseksi yllä tarkoitetun lisäksi lyhytaikaista luottoa harkintansa mukaan, sekä

oikeuttaa valtioneuvoston tai sen määräämissä rajoissa valtiovarainministeriön tekemään otettuihin ja otettaviin valtiolainoihin liittyviä koron- ja valuutanvaihtosopimuksia.

Hallituksen esitys 51/87

Valtiovarainvaliok. miet. 67/87

Suuren valiok. miet. 159/87

Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1987

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Ulla Puolanne

Sivun alkuun