Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1248/1987

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki väestökirjahallinnosta annetun lain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan väestökirjahallinnosta 20 päivänä tammikuuta 1984 annetun lain ( 76/84 ) 7§ sekä

muutetaan 2§:n 2 ja 3 momentti, 4, 5 ja 8§ näin kuuluviksi:


Väestökirjahallinnon paikallisviranomaisia ovat rekisteritoimistot.

Rekisteritoimisto on väestökirjanpidon hoitamista koskevissa tehtävissään väestörekisterikeskuksen alainen. Muissa asioissa rekisteritoimisto on lääninhallituksen alainen.

Rekisteritoimiston tehtävistä, jotka koskevat väestökirjanpidon hoitamista, säädetään väestökirjalaissa (141/69).

Rekisteritoimiston virka-alueena on kihlakunta.

Rekisteritoimistolla ja sen virkamiehellä voi olla väestökirjanpitoon kuuluvien tehtävien lisäksi myös muita tehtäviä siten kuin erikseen säädetään.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1988.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Hallituksen esitys 197/87

Laki- ja talousvaliok. miet. 18/87

Suuren valiok. miet. 169/87

Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1987

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Toivo T. Pohjala

Sivun alkuun