Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

824/1986

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan elinkeinotulon verottamisesta 24 päivänä kesäkuuta 1968 annetun lain ( 360/68 ) 8 §:n 10 ja 11 kohta sekä

lisätään pykälään uusi 12 kohta seuraavasti:

8 §

Edellä 7 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia menoja ovat muun ohessa:


10)

kotimaisten vakuutusyhtiöiden, keskinäisten vahinkovakuutusyhdistysten, avustuskassojen ja muiden niihin rinnastettavien vakuutuslaitosten lakisääteiset siirrot korvaus- ja vakuutusmaksurahastoihin sekä eläkesäätiöiden ja muiden niihin rinnastettavien eläkelaitosten eläke- tai muista sellaisista sitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen tarvittavat vakuutusteknillisten perusteiden mukaan lasketut määrät,

11)

säästöpankkien ja liikepankkien lakisääteiset sekä osuuspankkien laki- tai sääntömääräiset suoritukset vakuusrahastoilleen, sekä

12)

verovelvollisen ja hänen puolisonsa elinkeinotoimintaan liittyvästä työmatkasta aiheutunut elantokustannusten lisäys sen mukaan kuin verohallitus tarkemmin määrää.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1987. Sitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 1987 toimitettavassa verotuksessa.

Hallituksen esitys 84/86

Valtiovarainvaliok. miet. 49/86

Suuren valiok. miet. 110/86

Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 1986

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoValtiovarainministeri Esko Ollila

Sivun alkuun