Laki kansanedustajain vaaleista annetun lain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan kansanedustajain vaaleista 13 päivänä kesäkuuta 1969 annetun lain ( 391/69 ) 9, 11, 34, 43 ja 62 § sekä 74 §:n 5 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 9, 34 ja 43 § osittain muutettuina 16 päivänä toukokuuta 1975 annetulla lailla (319/75) sekä 74 §:n 5 momentti 12 päivänä toukokuuta 1972 annetussa laissa (358/72),
muutetaan 1 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta, 2 ja 6 §, 8 §:n 1 momentti, 10 §, 2 luku siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen, 27-29 §, 31 b §:n 1 momentti, 31 d §:n 1 ja 3 momentti, 31 f ja 32 §, 35 §:n 1 momentti, 36 §:n 1 momentti, 37 §:n 5 momentti, 37 a, 38, 40, 41 ja 44 §, 46 §:n 2 ja 3 momentti, 50 §:n 1 ja 3 momentti, 53 §:n 2 momentti, 55 ja 58 §, 59 §:n 3, 4 ja 5 momentti, 60 §:n 1 momentin 3 kohta ja 2 momentti, 61 ja 63 §, 64 §:n 1 momentti, 65 §:n 1 momentti, 66 §:n 1 ja 2 momentti, 67 §:n 1 momentti, 68 ja 70 §, 71 §:n 1 ja 4 momentti, 72 §:n 3 momentti, 74 §:n 2 ja 4 momentti, 75 ja 76 §, 78 §:n 1 ja 2 momentti, 79 §:n 1 momentti, 81 §, 82 §:n 1 momentti, 88 §:n 1 ja 4 momentti, 90 §, 95 §:n 2 momentti, 96 §:n 2 momentti, 98 ja 99 a §, 100 a §:n 1 ja 2 momentti sekä 102 ja 103 §, sellaisina kuin niistä ovat 1 §:n 1 momentin 4 kohta 9 päivänä marraskuuta 1973 annetussa laissa (808/73), 2 §, 46 §:n 2 momentti, 63 §, 64 §:n 1 momentti, 74 §:n 2 ja 4 momentti ja 103 § mainitussa 12 päivänä toukokuuta 1972 annetussa laissa, 6, 10 ja 29 §, 31 b §:n 1 momentti, 31 d §:n 1 ja 3 momentti, 31 f §, 35 §:n 1 momentti, 36 §:n 1 momentti, 37 §:n 5 momentti, 37 a ja 41 §, 66 §:n 2 momentti, 71 §:n 1 ja 4 momentti, 78 §:n 1 momentti, 79 §:n 1 momentti, 81 §, 82 §:n 1 momentti, 99 a § sekä 100 a §:n 1 ja 2 momentti mainitussa 16 päivänä toukokuuta 1975 annetussa laissa, 61, 75 ja 98 § osittain muutettuina viimeksi mainitulla lailla, 67 §:n 1 momentti 15 päivänä joulukuuta 1978 annetussa laissa (967/78) sekä 76 § osittain muutettuna mainitulla 12 päivänä toukokuuta 1972 annetulla lailla, sekä
lisätään lakiin uusi 3 a, 48 a ja 60 a § sekä 106 §:ään uusi 2 momentti seuraavasti:
1 lukuVaalipiirit ja vaaliviranomaiset
1 §
Eduskunnan valitsemista varten valtiopäiville maa on jaettu seuraaviin vaalipiireihin:
3. Turun läänin eteläinen vaalipiiri, johon kuuluvat Pyhärannan, Kodisjoen, Laitilan, Mynämäen, Yläneen, Alastaron ja Loimaan kunnat sekä niiden eteläpuolella olevat osat Turun ja Porin lääniä;
4. Turun läänin pohjoinen vaalipiiri, johon kuuluvat Rauman kaupunki ja Rauman maalaiskunta, Lapin, Euran, Säkylän ja Vampulan kunnat, Huittisten kaupunki ja Punkalaitumen kunta sekä niiden pohjoispuolella olevat osat Turun ja Porin lääniä;
2 §
Kansanedustajain paikkojen jako vaalipiirien kesken Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiriä lukuun ottamatta toimitetaan vaalivuotta edeltävän vuoden henkikirjoituksen perusteella. Jaon toimittaa valtioneuvosto hyvissä ajoin ennen vaaleja antamallaan päätöksellä, joka julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa.
3 a §
Vaalipiirin keskuslautakunnan toimikausi kestää, kunnes uusi lautakunta on valittu.
Vaalipiirin keskuslautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä.
Jos vaalipiirin keskuslautakunnan jäsen tai varajäsen kuolee tai saa vapautuksen toimestaan, on hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi valittava uusi jäsen tai varajäsen.
6 §
Kunnan jakamisesta äänestysalueisiin on voimassa, mitä kunnallisvaalilain 3 §:ssä on säädetty.
8 §
Kunnanvaltuuston on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu viisi jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi, sekä 63 §:ssä tarkoitettuja laitoksia varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuuluu kolme jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
10 §
Vaalilautakunnat ovat päätösvaltaisia viisijäsenisinä ja vaalitoimikunnat kolmijäsenisinä.
Jos varajäsen on kuollut taikka estynyt tai esteellinen, saa kunnanhallitus tarvittaessa määrätä väliaikaisen varajäsenen.
2 luku Vaaliluettelot
12 §
Vaaliluetteloita edustajainvaaleissa ovat äänestysalueiden vaaliluettelot ja vaalipiirien vaaliluettelot.
Äänestysalueiden vaaliluetteloita ovat luettelot vaalivuotta edeltävänä vuonna Suomessa henkikirjoitetuista vaalioikeutetuista. Jos vaalitoimitus päättyy syyskuun 1 päivänä tai sen jälkeen, laaditaan luettelot kuitenkin vaalivuonna Suomessa henkikirjoitetuista vaalioikeutetuista.
Vaalipiirien vaaliluetteloita ovat luettelot muista kuin 2 momentissa tarkoitetuista vaalioikeutetuista.
13 §
Äänestysalueiden vaaliluetteloiden pohjaksi kirjoitetaan kunnittain erikseen jokaisen äänestysalueen osalta pohjaluettelot vaalivuotta edeltävän vuoden kesäkuun lopussa voimassa olleen äänestysaluejaon mukaisesti. Jos vaalitoimitus päättyy syyskuun 1 päivänä tai sen jälkeen, kirjoitetaan pohjaluettelot kuitenkin vaalivuoden kesäkuun lopussa voimassa olleen äänestysaluejaon mukaisesti. Pohjaluetteloihin on otettava jokainen väestön keskusrekisterissä olevien tietojen mukaan tulevissa vaaleissa vaalioikeutettu henkilö, joka on vaalivuotta edeltävänä vuonna tai, jos vaalitoimitus päättyy syyskuun 1 päivänä tai sen jälkeen, vaalivuonna henkikirjoitettu kunnassa asianomaisessa äänestysalueessa. Pohjaluettelot on laadittava henkilöiden nimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä ja niihin on merkittävä henkilön täydellinen nimi ja henkilötunnus.
Jokaiseen pohjaluetteloon on liitettävä aakkosjärjestyksessä oleva kortisto luetteloon otetuista henkilöistä ja heidän luettelojen kirjoitushetkellä tiedossa olevista osoitteistaan (hakemistokortisto). Luetteloon on myös liitettävä kutakin henkilöä koskeva ilmoituskortti, johon on kirjoitettava hänen täydellinen nimensä, syntymävuotensa kaksi viimeistä numeroa ja hakemistokortistossa oleva osoitteensa sekä tiedot siitä, missä vaalipiirissä hän on vaalioikeutettu, minkä äänestysalueen vaaliluetteloon hänet on merkitty, milloin ja missä vaaliluettelo on nähtävänä sekä milloin ja missä vaalitoimitus tapahtuu. Tämän lisäksi kortissa ei saa olla muuta kuin ohjeita sen käyttämisestä ja kortista ehkä ilmenevien virheiden oikaisemisesta sekä menettelystä äänestettäessä.
Pohjaluetteloiden, hakemistokortistojen ja ilmoituskorttien laatimiseen on ryhdyttävä hyvissä ajoin ennen vaaleja. Jos tasavallan presidentin määräyksestä on toimitettava uudet vaalit, on laatimiseen ryhdyttävä heti kun tieto uusien vaalien toimittamisesta on saatu.
Pohjaluettelot, hakemistokortistot ja ilmoituskortit laaditaan oikeusministeriön vahvistaman kaavan mukaisille lomakkeille. Väestörekisterikeskuksen on toimitettava pohjaluettelot, hakemistokortistot ja ilmoituskortit asianomaiselle henkikirjoitusviranomaiselle, jonka on ne korjattava ja toimitettava edelleen kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään 44. päivänä ennen vaaleja.
14 §
Kunnan keskusvaalilautakunnan on viimeistään 37. päivänä ennen vaaleja tarkastettava pohjaluettelot. Niihin on lisättävä sellainen vaalioikeutettu henkilö, joka on jäänyt merkitsemättä pohjaluetteloon, vaikka hänet henkikirjoitusviranomaisen todistuksen mukaan olisi pitänyt merkitä siihen, sekä ulkomaan kansalaisena henkikirjoitettu henkilö, joka ennen äänestysalueiden vaaliluetteloiden allekirjoittamista on tullut vaalioikeutetuksi. Pohjaluetteloista on poistettava henkilö, jolla ei ole vaalioikeutta, yliviivaamalla hänen nimensä ja merkitsemällä luetteloon poistamisen syy. Henkilö, jonka osalta vaalioikeuden menettämisseuraamus virallisen selvityksen mukaan lakkaa ennen ensimmäistä vaalipäivää, on merkittävä luetteloon äänioikeutetuksi.
Sitten kun pohjaluettelo on edellä mainituin tavoin tarkastettu ja oikaistu, se on merkittävä äänestysalueen vaaliluetteloksi ja kunnan keskusvaalilautakunnan puolesta allekirjoitettava. Hakemistokortisto ja ilmoituskortit on oikaistava vastaavasti.
Kunnan keskusvaalilautakunnan on heti ilmoitettava kirjallisesti väestörekisterikeskukselle pohjaluetteloihin tehdyistä vaalioikeutta koskevista muutoksista.
Henkikirjoitusviranomaiset ja muut väestökirjojen pitäjät sekä nimismiehet, kaupunginviskaalit, kihlakunnantuomarit ja raastuvanoikeudet ovat velvolliset antamaan kunnan keskusvaalilautakunnalle tarpeelliset tiedot. Keskusvaalilautakunta voi kutsua yhden tai useamman henkilön kustakin äänestysalueesta paikallisena asiantuntijana avustamaan äänestysalueen vaaliluetteloa laadittaessa.
15 §
Kunnan keskusvaalilautakunnan on lähetettävä 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu ilmoituskortti jokaiselle äänioikeutetulle, jonka osoite on tiedossa. Ilmoitus lähetetään äänioikeutetulle sen jälkeen kun pohjaluettelo kortistoineen on hänen osaltaan tarkastettu, kuitenkin viimeistään 37. päivänä ennen vaaleja.
16 §
Kunnan keskusvaalilautakunnan on asetettava äänestysalueiden vaaliluettelot kunnan alueella nähtäviksi tarkastusta varten kolmena arkipäivänä, ei kuitenkaan arkilauantaina, alkaen 32. päivästä ennen vaaleja. Vaaliluettelot pidetään nähtävinä kunakin päivänä kello 9-20 asianmukaisen valvonnan alaisina.
Vaaliluettelot on tarvittaessa asetettava nähtäviksi useammassa paikassa kunnan alueella. Milloin erityiset syyt vaativat ja jollei äänioikeutetuille aiheudu kohtuutonta haittaa, voidaan vaaliluettelot pitää nähtävinä kunnan ulkopuolellakin.
Siitä, milloin ja missä vaaliluettelot ovat nähtävinä, on annettava ennakolta hyvissä ajoin tieto sillä tavalla kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.
Väestörekisterikeskukselle tehtävästä ilmoituksesta siitä, missä vaaliluettelot pidetään nähtävinä ja missä on kunkin äänestysalueen äänestyspaikka, on säädetty kunnallisvaalilain 3 a §:ssä.
17 §
Joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänestysalueen vaaliluettelosta tai että häntä koskeva merkintä siinä on virheellinen, voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään 23. päivänä ennen vaaleja ennen kello 16.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun oikaisuvaatimuksen voi puoliso ilman valtuutusta tehdä toisen puolison puolesta.
Jos joku katsoo, että henkilö on oikeudettomasti merkitty äänestysalueen vaaliluetteloon äänioikeutetuksi, voi hän tehdä sitä koskevan perustellun kirjallisen oikaisuvaatimuksen kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään 26. päivänä ennen vaaleja ennen kello 16.
Oikaisuvaatimus voidaan perustaa myös sellaisiin asianomaisen henkilön vaalioikeuteen vaikuttaviin seikkoihin, jotka ovat sattuneet vaaliluettelon allekirjoittamisen jälkeen.
Edellä 1 ja 3 momentissa tarkoitettu oikaisuvaatimus voidaan tehdä käyttäen tarkoitusta varten laadittua lomaketta, jonka kaavan oikeusministeriö vahvistaa. Kunnan keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että lomakkeita on painettuina tai monistettuina saatavina paikoissa, joissa vaaliluettelot ovat nähtävinä, sekä tarpeen mukaan muuallakin kunnan alueella.
18 §
Kun oikaisuvaatimus tarkoittaa henkilön poistamista äänestysalueen vaaliluettelosta 17 §:n 3 momentissa tai 22 §:ssä tarkoitetulla perusteella, on kunnan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan heti ilmoitettava oikaisuvaatimuksesta ja sen sisällöstä sille henkilölle, jota oikaisuvaatimus koskee. Tälle on samalla ilmoitettava, että hänellä on tilaisuus nähdä oikaisuvaatimus osoitetussa paikassa ja antaa vaatimuksen johdosta kunnan keskusvaalilautakunnalle selityksensä viimeistään 20. päivänä ennen vaaleja ennen kello 12. Lisäksi on ilmoitettava, että jollei selitystä anneta, asia ratkaistaan siitä huolimatta.
Ilmoitus oikaisuvaatimuksesta on lähetettävä postitse kirjattuna lähetyksenä, mutta ilmoitus voidaan toimittaa muullakin todistettavalla tavalla, jos se ei aiheuta viivytystä. Jollei vastaanottajan postiosoitetta tunneta, on ilmoitus viipymättä julkaistava sillä tavalla kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan mainitsematta siinä kuitenkaan oikaisuvaatimuksen perustetta.
19 §
Äänestysalueen vaaliluetteloa koskevat oikaisuvaatimukset käsitellään ja ratkaistaan kunnan keskusvaalilautakunnan kokouksessa, joka pidetään 20. päivänä ennen vaaleja ja joka alkaa kello 16. Keskusvaalilautakunnan on kussakin asiassa annettava päätös, joka perusteluineen on merkittävä pöytäkirjaan.
Keskusvaalilautakunnan päätös on lopullinen. Jos oikaisuvaatimus kuitenkin on hylätty tai jätetty tutkimatta taikka jos 17 §:n 3 momentissa säädetyssä järjestyksessä tehtyyn oikaisuvaatimukseen suostutaan, päätös on viipymättä alistettava lääninoikeuden tutkittavaksi. Lääninoikeudelle toimitettavaan päätökseen on liitettävä sen perusteena olevat asiakirjat.
20 §
Lääninoikeuden on annettava päätöksestään äänestysalueen vaaliluettelon oikaisemista koskevassa asiassa viipymättä tieto kunnan keskusvaalilautakunnalle, jonka on heti pantava päätös seitsemän päivän ajaksi nähtäväksi kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle. Keskusvaalilautakunnan on ilmoitettava päätöksestä sillä tavoin kuin 18 §:n 2 momentissa säädetään oikaisuvaatimuksen tekijälle ja sille, jonka äänioikeutta päätös koskee.
21 §
Lääninoikeuden päätökseen äänestysalueen vaaliluettelon oikaisemista koskevassa asiassa ei saa hakea valittamalla muutosta, ellei korkein hallinto-oikeus myönnä asianosaiselle valituslupaa. Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi.
Valituslupahakemus on tehtävä viimeistään 7. päivänä siitä, kun kunnan keskusvaalilautakunta on pannut lääninoikeuden päätöksen nähtäväksi kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle. Lupahakemuksen saa toimittaa lääninoikeudelle sen toimesta korkeimmalle hallinto-oikeudelle lähetettäväksi. Valituslupaa on muutoin haettava ja valitus tehtävä siinä järjestyksessä kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) on säädetty.
Korkeimman hallinto-oikeuden on annettava päätöksestään viipymättä tieto hakijalle, lääninoikeudelle, kunnan keskusvaalilautakunnalle sekä henkilölle, jonka äänioikeutta päätös koskee.
22 §
Jos henkikirjoitusviranomainen katsoo, että henkilö oikeudettomasti on jätetty pois äänestysalueen vaaliluettelosta tahi merkitty siihen äänioikeutetuksi taikka että merkintä on muutoin virheellinen, on hänellä viran puolesta oikeus tehdä kunnan keskusvaalilautakunnalle oikaisuvaatimus sen perusteesta riippuen joko 17 §:n 1 momentissa tai 3 momentissa säädetyssä järjestyksessä ja hakea muutosta tämän tai muun oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen 21 §:ssä säädetyssä järjestyksessä.
23 §
Jollei vaatimusta äänestysalueen vaaliluettelon muuttamisesta ole säädetyn ajan kuluessa tehty kunnan keskusvaalilautakunnalle, on luetteloon merkittävä todistus siitä, että luettelo on lainvoimainen.
Jos muutosta on vaadittu, on kunnan keskusvaalilautakunnan, sitten kun vaatimus on ratkaistu lainvoimaisella päätöksellä, merkittävä vaaliluetteloon päätöksestä mahdollisesti johtuvat oikaisut. Jokaisen oikaisun kohdalla on mainittava päätös, johon oikaisu perustuu, minkä jälkeen luetteloon on kirjoitettava todistus, että se siten oikaistuna on lainvoimainen.
Lainvoimaista vaaliluetteloa on vaaleissa muuttamattomana noudatettava. Vaaliluetteloa pidetään lainvoimaisena sen estämättä, että lopullista päätöstä vaaliluettelon oikaisemisesta tehtyyn vaatimukseen ei ole ennen vaaleja annettu taikka saatettu kunnan keskusvaalilautakunnan tietoon. Henkilön, joka esittää vaalilautakunnalle alistus- tai valitusviranomaisen päätöksen, jonka mukaan hänellä on äänioikeus, on kuitenkin annettava äänestää.
24 §
Edustajainvaaleissa, joiden vaalitoimitus päättyy ennen syyskuun 1 päivää, on noudatettava niitä edeltäneissä edustajainvaaleissa tai tasavallan presidentin valitsijamiesten vaaleissa käytettyjä äänestysalueiden vaaliluetteloja muuttamattomina, jos mainitut edeltäneet vaalit on toimitettu aikaisemmin samana vuonna tai niiden vaalitoimitus on päättynyt edellisenä vuonna syyskuun 1 päivänä tai sen jälkeen. Edellä 13 §:n 2 momentissa tarkoitetut ilmoituskortit on kuitenkin lähetettävä.
25 §
Kunnan keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että äänestysalueiden vaaliluettelot ovat ennen vaalitoimituksen alkamista vaalilautakuntien käytettävissä.
25 a §
Vaalipiirien vaaliluetteloihin väestörekisterikeskuksen on otettava jokainen sellainen henkilö, joka väestön keskusrekisterissä olevien tietojen mukaan on tulevissa vaaleissa vaalioikeutettu, mutta jota ei ole henkikirjoitettu Suomessa sinä vuonna, jonka henkikirjoitukseen äänestysalueiden vaaliluettelot pohjautuvat.
Kukin henkilö otetaan sen vaalipiirin vaaliluetteloon, jonka alueella olevassa kunnassa hänellä väestörekisterin mukaan viimeksi on ollut kotipaikka Suomessa. Jos tämä kunta ei enää kuulu Suomen alueeseen, on henkilö merkittävä Helsingin kaupungin vaalipiirin vaaliluetteloon. Jos henkilöllä ei ole ollut kotipaikkaa Suomessa, hänet on merkittävä sen vaalipiirin vaaliluetteloon, jonka alueella olevan kunnan poissaolevaan väestöön hänen on katsottava väestörekisterin mukaan kuuluvan.
Luettelot on laadittava oikeusministeriön vahvistamaa lomaketta käyttäen henkilöiden nimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Luetteloon on merkittävä henkilön täydellinen nimi ja, jos nimi on muutettu tai muuttunut, myös entiset nimet, henkilötunnus, syntymäkotikunta ja osoite sekä 2 momentissa tarkoitettu kunta.
25 b §
Edellä 25 a §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi esittää väestörekisterikeskukselle kirjallisen tiedustelun siitä, tuleeko hänen nimensä otettavaksi vaalipiirin vaaliluetteloon. Tiedustelun yhteydessä on ilmoitettava 25 a §:n 3 momentissa mainitut tiedot. Tiedustelun voi puoliso ilman valtuutusta tehdä toisen puolison puolesta.
Tiedustelu on tehtävä viimeistään 45. päivänä ennen vaaleja.
Tiedustelun tekemistä varten väestörekisterikeskuksen on painatettava oikeusministeriön vahvistaman kaavan mukaisia lomakkeita, joita on pidettävä saatavana valtion painatuskeskuksessa ja ainakin Suomen diplomaattisissa sekä lähetetyn konsulin johtamissa edustustoissa. Edustuston on pyynnöstä opastettava vaalioikeutettua lomakkeen täyttämisessä.
25 c §
Väestörekisterikeskuksen on 30. päivänä ennen vaaleja vahvistettava 25 a §:ssä mainituin tavoin laaditut vaalipiirien vaaliluettelot. Kuhunkin luetteloon on merkittävä, minkä vaalipiirin vaaliluettelo se on.
Väestörekisterikeskuksen on viimeistään 20. päivänä ennen vaaleja toimitettava kunkin vaalipiirin vaaliluettelo sen vaalipiirin keskuslautakunnalle.
Vaalipiirin vaaliluettelon vahvistamista koskevaan väestörekisterikeskuksen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
25 d §
Sen jälkeen kun vaalipiirien vaaliluettelot on vahvistettu, väestörekisterikeskuksen on viipymättä lähetettävä oikeusministeriön vahvistaman kaavan mukainen ilmoitus luetteloon merkitsemisestä jokaiselle, jonka luetteloon merkittyä osoitetta voidaan pitää luotettavana. Ilmoituksessa on oltava ne tiedot, jotka henkilöstä on vaaliluetteloon otettu, ja tieto siitä, minkä vaalipiirin vaaliluetteloon hänet on merkitty. Tämän lisäksi ilmoituksessa ei saa olla muuta kuin ohjeita sen käyttämisestä ja menettelystä äänestettäessä.
Jos 25 b §:ssä tarkoitetun tiedustelun tehnyttä henkilöä ei ole otettu minkään vaalipiirin vaaliluetteloon, väestörekisterikeskuksen on viipymättä luetteloiden vahvistamisen jälkeen lähetettävä hänen antamallaan osoitteella oikeusministeriön vahvistaman kaavan mukaista lomaketta käyttäen ilmoitus siitä, minkä vuoksi häntä ei ole otettu minkään vaalipiirin vaaliluetteloon.
25 e §
Edustajainvaaleissa, joissa 24 §:n mukaan noudatetaan aikaisemmin toimitetuissa vaaleissa käytettyjä äänestysalueiden vaaliluetteloita muuttamattomina, on myös noudatettava mainituissa vaaleissa käytettyjä vaalipiirien vaaliluetteloita muuttamattomina. Tällöinkin on 25 d §:ssä tarkoitetut ilmoitukset lähetettävä.
25 f §
Milloin vaaliluetteloista taikka niiden pohjana tai liitteinä olevista asiakirjoista annetaan jäljennös tai ote muulle kuin asianomaiselle henkilölle tai tässä laissa mainitulle viranomaiselle, on siitä jätettävä henkilötunnus pois.
3 luku Puolueiden ehdokkaiden asettaminen ja vaaliliitot
27 §
Oikeusministeriön on viimeistään 60. päivänä ennen edustajainvaaleja ilmoitettava jokaisen vaalipiirin keskuslautakunnalle, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiriä lukuun ottamatta, mitkä puolueet on merkitty puoluerekisteriin, ja ne henkilöt, jotka ovat oikeutettuja kirjoittamaan puolueen nimen.
28 §
Puolueen on viimeistään 60. päivänä ennen edustajainvaaleja ilmoitettava jokaisen sellaisen vaalipiirin keskuslautakunnalle, jossa puolue aikoo asettaa ehdokkaita kansanedustajiksi, vaalipiirissä toimivan puolueen piiriasiamiehen ja hänen varamiehensä nimi, postiosoite ja puhelinnumero.
29 §
Hakemus puolueen ehdokaslistan julkaisemisesta on puolueen piiriasiamiehen tai hänen valtuutettunsa annettava vaalipiirin keskuslautakunnalle viimeistään 51. päivänä ennen edustajainvaaleja ennen kello 16.
Hakemukseen on liitettävä:
ehdotus puolueen ehdokaslistaksi; siinä on selvästi mainittava kunkin ehdokkaan nimi, jolloin etunimen rinnalla tai sen sijasta voidaan käyttää yleisesti tunnettua puhuttelunimeä tai myös etunimeä lyhennettynä, ja hänen arvonsa, ammattinsa tai toimensa enintään kahta ilmaisua käyttäen sekä hänen kotikuntansa; ja
kunkin ehdokkaaksi asetetun henkilön omakätisesti allekirjoittama suostumus vastaanottaa edustajantoimi ja vakuutus, ettei hän ole suostunut ehdokkaaksi muussa vaalipiirissä eikä toisen puolueen ehdokkaaksi.
3 a lukuValitsijayhdistykset ja yhteislistat
31 b §
Henkilöiden, jotka tahtovat perustaa valitsijayhdistyksen, on tehtävä se omakätisesti allekirjoittamallaan päivätyllä perustamisasiakirjalla, jossa on selvästi mainittava ehdokkaan nimi ja hänen arvonsa, ammattinsa tai toimensa enintään kahta ilmaisua käyttäen sekä hänen kotikuntansa. Perustamisasiakirjassa jäsenten on vakuutettava, että he ovat vaalipiirissä äänioikeutettuja henkilöitä. Jäsenten allekirjoitusten alle on selvästi merkittävä heidän nimensä, ammattinsa tai toimensa ja osoitteensa.
31 d §
Hakemus valitsijayhdistyksen ehdokaslistan julkaisemisesta on valitsijayhdistyksen asiamiehen tai hänen valtuutettunsa annettava vaalipiirin keskuslautakunnalle viimeistään 51. päivänä ennen edustajainvaaleja ennen kello 16.
Hakemukseen on liitettävä perustamisasiakirja sekä erikseen kirjoitettu ehdotus ehdokaslistaksi, jossa on oltava ehdokkaasta 31 b §:n 1 momentissa mainitut tiedot. Etunimen rinnalla tai sen sijasta voidaan kuitenkin käyttää yleisesti tunnettua puhuttelunimeä tai myös etunimeä lyhennettynä. Ehdokaslistassa ei saa olla muita merkintöjä, paitsi jos ne ovat tarpeen henkilöllisyyden täsmentämiseksi. Hakemukseen on lisäksi liitettävä ehdokkaan omakätisesti allekirjoittama suostumus vastaanottaa edustajantoimi ja vakuutus, ettei hän ole suostunut ehdokkaaksi muussa vaalipiirissä eikä toisen valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi samassa vaalipiirissä.
31 f §
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä on valitsijayhdistyksellä, jonka vähintään 30 vaalipiirin äänioikeutettua on tiettyjä edustajainvaaleja varten perustanut, oikeus asettaa ehdokas kansanedustajaksi.
Kahdella tai useammalla valitsijayhdistyksellä on oikeus antaa yhteislista. Yhteislistan ehdokkaita saa olla enintään neljä.
Muutoin on Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä valitsijayhdistyksen perustamisesta ja hakemuksesta sen ehdokaslistan julkaisemisesta sekä yhteislistan muodostamisesta ja ilmoituksen antamisesta yhteislistasta soveltuvin osin voimassa, mitä 31 b-31 e §:ssä on säädetty.
4 lukuVaalipiirin keskuslautakunnan valmistavat toimenpiteet vaaleja varten
32 §
Vaalipiirin keskuslautakunta kokoontuu puheenjohtajan kutsusta hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään 60. päivänä ennen edustajainvaaleja ja sen jälkeen 47., 39. ja 37. päivänä ennen vaaleja, vaaleja edeltävänä perjantaina, toisena vaalipäivänä, vaalien jälkeisenä päivänä ja 5. päivänä vaalien jälkeen sekä muulloinkin, milloin asiain käsittely sitä vaatii.
35 §
Kokouksessa, joka pidetään 47. päivänä ennen edustajainvaaleja, käsitellään puolueiden hakemukset niihin liitettyine asiakirjoineen. Samalla puolueiden keskinäinen järjestys ehdokaslistojen yhdistelmää varten määrätään arvalla.
36 §
Puolueen piiriasiamiehellä on oikeus viimeistään 40. päivänä ennen edustajainvaaleja ennen kello 16 täydentää hakemukseen liitettyjä asiakirjoja, oikaista ne vaalipiirin keskuslautakunnalle annettujen asiakirjain kohdat, joita vastaan keskuslautakunta on tehnyt huomautuksen 35 §:n 3 momentin 1 kohdan nojalla, sekä tehdä ehdokkaiden nimeä, arvoa, ammattia tai tointa taikka kotikuntaa koskevia tarkistuksia.
37 §
Piiriasiamiehillä on oikeus viimeistään 40. päivänä ennen vaaleja ennen kello 16 antaa vaalipiirin keskuslautakunnalle yhteinen kirjallinen ehdotuksensa ilmoituksen oikaisemiseksi.
37 a §
Puolueiden ehdokaslistojen julkaisemista koskevat hakemukset ja vaaliliittoja koskevat ilmoitukset, joista on tehty huomautus, ratkaistaan vaalipiirin keskuslautakunnan kokouksessa, joka pidetään 39. päivänä ennen edustajainvaaleja.
38 §
Vaalipiirin keskuslautakunnan on tämän jälkeen annettava jokaiselle hyväksyttyyn ehdokaslistaan sisältyvälle ehdokkaalle juokseva järjestysnumero siten, että 35 §:n 1 momentissa säädetyssä arpomisessa ensimmäiseksi tulleen puolueen ehdokaslistaan kuuluvat ehdokkaat merkitään puolueen ilmoittamassa järjestyksessä ensimmäisillä numeroilla alkaen numerosta 2, toiseksi tulleen puolueen ehdokkaat samalla tavalla seuraavilla järjestysnumeroilla ja niin edelleen.
Kaikki ehdokaslistat on painettava samalle puolelle lehteä ryhmiteltyinä vasemmalta oikealle puolueille arvotussa järjestyksessä.
Kunkin puolueen ehdokaslistan yläpuolelle on painettava puolueen nimi. Jos puolueen ehdokkaita ei lukumääränsä vuoksi voida järjestää ylhäältä alaspäin yhdelle palstalle, ehdokkaat on järjestettävä riveittäin vasemmalta oikealle kahdelle vierekkäiselle palstalle. Ehdokaslistojen alapuolelle on painettava hyväksyttyjä vaaliliittoja koskeva tiedonanto, jossa on 37 §:n 2 momentin mukaisessa numerojärjestyksessä mainittava, mitkä puolueet kuhunkin vaaliliittoon ovat liittyneet.
Edellä säädetyllä tavalla laadittu ehdokaslistojen alustava yhdistelmä on pidettävä puolueiden piiriasiamiesten nähtävänä ja saatavana. Siitä on ilmoitettava piiriasiamiehille hyvissä ajoin.
40 §
Siinä kokouksessa, joka pidetään 37. päivänä ennen vaaleja, on ehdokaslistojen alustava yhdistelmä, ottaen huomioon mitä 39 §:n 1 momentissa on säädetty, asianmukaisesti oikaistava ja siitä laadittava ehdokaslistojen lopullinen yhdistelmä.
41 §
Vaalipiirin keskuslautakunnan tulee painattaa ehdokaslistojen lopullinen yhdistelmä sekä toimittaa sitä riittävä määrä vaalipiirin kuntien keskusvaalilautakunnille. Yhdistelmä on annettava myös vaalipiirissä ehdokkaita asettaneiden puolueiden piiriasiamiehille ja lähetettävä vaalipiirin kunnanhallituksille sekä pidettävä yleisön saatavana. Sen lisäksi on yhdistelmiä toimitettava oikeusministeriölle sekä muiden vaalipiirien keskuslautakunnille jaettaviksi vaalipiirin kuntien keskusvaalilautakunnille ja vaalitoimikunnille.
44 §
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä on soveltuvin osin noudatettava, mitä vaalipiirin keskuslautakunnan valmistavista toimenpiteistä edellä on säädetty.
5 lukuVaalitoimitus
46 §
Jos tasavallan presidentti on määrännyt toimitettaviksi uudet vaalit, on vaalitoimitus ensimmäisenä sunnuntaina ja sitä seuraavana maanantaina 75 päivän kuluttua siitä, kun määräys uusien vaalien toimittamisesta julkaistiin.
Vaalitoimitus on kunnan keskusvaalilautakunnan saatettava tiedoksi sillä tavalla kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Ilmoituksessa on mainittava vaaliajat ja äänestysalueiden äänestyspaikat. Ilmoitus voidaan antaa 16 §:n 3 momentissa tarkoitetun ilmoituksen yhteydessä.
48 a §
Vaaleissa käytettävä äänestyslippu on painettava valkealle paperille. Äänestyslipusta on käytävä selvästi ilmi, miten se taitetaan kokoon, ja sen on turvattava vaalisalaisuuden säilyminen.
Äänestyslipun on oltava vakiokokoa 148 × 210 mm, ja sen sisäpuolelle on painettava otsikko, jossa mainitaan, missä vaaleissa sitä on käytettävä, sekä lisäksi viivalla merkitty ympyrä, joka on halkaisijaltaan 90 mm ja joka lippua kokoon taitettaessa jää taittamattomaksi. Keskellä ympyrää tulee olla selvästi havaittava merkintä N:o sen ehdokkaan numeron merkitsemistä varten, jonka hyväksi äänestäjä tahtoo antaa äänensä. Äänestyslipussa ei saa olla muuta kuin mitä edellä on säädetty.
Oikeusministeriö painattaa äänestysliput ja lähettää tarpeellisen määrän niitä kuntien keskusvaalilautakunnille toimitettaviksi edelleen vaalilautakunnille.
50 §
Jokaisella äänestyspaikalla tulee olla saapuvilla vaalilautakunnan nimeämä, käsivarsinauhalla varustettu vaaliavustaja, joka äänestäjän pyynnöstä avustaa häntä merkinnän tekemisessä äänestyslippuun.
Henkilö, jonka kyky tehdä äänestysmerkintä on oleellisesti heikentynyt, saa käyttää äänestysmerkinnän tekemisessä apuna valitsemaansa avustajaa.
53 §
Äänestäjän on ilmoittauduttava äänestyspaikalla vaalilautakunnalle, jonka tulee huolehtia siitä, ettei äänestäjä saa äänestää ennen kuin hänet on todettu äänioikeutetuksi.
55 §
Äänestäjän on merkittävä äänestyslippuun sen ehdokkaan numero, jonka hyväksi hän antaa äänensä, niin selvästi, ettei voi syntyä epätietoisuutta siitä, ketä ehdokasta hän tarkoittaa. Merkintä on tehtävä äänestyskopissa siten, että vaalisalaisuus säilyy.
58 §
Kun vaalitoimitus keskeytetään ensimmäisenä vaalipäivänä, on vaaliuurna suljettava sinetöimällä se oikeusministeriön määräämällä tavalla ja pantava varmaan talteen. Vaaliluettelo ja hakemistokortisto on niin ikään sen jälkeen, kun äänioikeuttaan käyttäneiden lukumäärä on laskettu, samalla tavalla sinetöitynä pantava varmaan talteen. Toimitusta jatkettaessa vaalilautakunnan on ennen sinetöinnin poistamista tarkastettava, että sinetöinti on ehjä.
59 §
Vaalilautakunnan on suoritettava äänestyslippujen laskeminen ja järjestäminen keskeytyksettä loppuun. Lautakunnalla on oikeus tarvittaessa ottaa avukseen laskentahenkilökuntaa.
Äänestysliput, ryhmiteltyinä siten kuin edellä on sanottu, pannaan sen jälkeen kestävään päällykseen, joka suljetaan huolellisesti sinetöimällä se oikeusministeriön määräämällä tavalla. Päällykseen merkitään vaalipiirin keskuslautakunnan osoite, lähetyksen sisältö ja lähettäjä.
Puolueen piiriasiamiehellä tai hänen kutakin vaalilautakuntaa varten erikseen kirjallisesti valtuuttamallaan henkilöllä on oikeus olla äänestyslippuja järjestettäessä ja laskettaessa saapuvilla.
60 §
Vaalilautakunnan on määrättävä yksi jäsenistään pitämään vaalipöytäkirjaa, johon merkitään:
vaaliavustajat sekä 50 §:n 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden käyttämät, heidän itse valitsemansa avustajat;
Pöytäkirjaan on liitettävä vaalilautakunnalle annetut 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettujen puolueiden piiriasiamiesten valtuuttamien henkilöiden valtakirjat.
60 a §
Jos perustellusti voidaan olettaa, että kunnan jonkin äänestysalueen äänestyspaikalla tulee äänestämään enintään 50 henkilöä ja vaalisalaisuus siitä syystä voi vaarantua, kunnan keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen vaaleja määrättävä, että tällaisen äänestysalueen ja kunnan jonkin muun äänestysalueen äänestyslippuja ei tarkasteta vaalilautakunnassa, vaan vaalipiirin keskuslautakunnassa. Tämän vuoksi näiden vaalilautakuntien on sen jälkeen, kun äänestysliput vaalisalaisuus säilyttäen on otettu vaaliuurnasta ja niiden lukumäärä laskettu, suljettava liput päällykseen siten kuin 59 §:n 4 momentissa on säädetty. Vaalipöytäkirjaan on tehtävä tästä johtuvat merkinnät.
Kunnan keskusvaalilautakunnan on ilmoitettava 1 momentissa tarkoitetusta päätöksestään vaalipiirin keskuslautakunnalle.
61 §
Vaalilautakunnan puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja yhden muun jäsenen on yhdessä viipymättä vietävä vaalipiirin keskuslautakunnalle 59 tai 60 a §:ssä sekä 60 §:ssä mainitut, keskuslautakunnalle osoitetut lähetykset. Vaalipiirin keskuslautakunta voi kuitenkin määrätä lähetysten muunlaisesta toimittamisesta.
6 lukuEnnakkoäänestys
63 §
Äänestysalueen vaaliluetteloon merkitty äänioikeutettu henkilö, joka on hoidettavana sairaalassa, kunnalliskodissa, vanhainkodissa, sairaskodissa tai invaliidihuoltolaissa (907/46) tarkoitetussa erityishuoltolaitoksessa, palvelutalossa tai sitä vastaavassa palveluasuntolaryhmässä tahi otettu päihdyttävien aineiden väärinkäyttäjien huoltolaan tai rangaistuslaitokseen, joita tässä laissa sanotaan laitoksiksi, taikka joka 46 §:ssä tarkoitettuina vaalipäivinä muusta syystä todennäköisesti on estynyt käyttämästä äänioikeuttaan sen äänestysalueen vaalitoimituksessa, jonka vaaliluetteloon hänet on merkitty, sekä vaalipiirin vaaliluetteloon merkitty äänioikeutettu saavat äänestää ennakolta niin kuin tässä luvussa säädetään.
64 §
Ennakkoäänestys tapahtuu kotimaassa asetuksella määrättävissä posti- ja telelaitoksen toimipaikoissa sekä 63 §:ssä tarkoitetuissa laitoksissa ja ulkomailla niissä Suomen edustustoissa, jotka asetuksella määrätään, ja suomalaisissa laivoissa (ennakkoäänestyspaikat).
65 §
Äänestyksen järjestämisestä muussa ennakkoäänestyspaikassa kuin laitoksessa huolehtii vaalitoimitsija, jona on posti- ja telelaitoksen toimipaikassa postipiirin päällikön määräämä virkamies, Suomen edustustossa sen päällikkö tai hänen määräämänsä edustuston palveluksessa oleva henkilö ja suomalaisessa laivassa sen päällikkö tai hänen määräämänsä laivassa palveleva henkilö. Laitoksessa äänestyksen järjestämisestä huolehtii 8 §:ssä tarkoitettu vaalitoimikunta.
66 §
Ennakkoäänestys aloitetaan 18. päivänä ennen edustajainvaaleja sekä lopetetaan ulkomailla 8. päivänä ja kotimaassa 5. päivänä ennen vaaleja.
Milloin vaalit toimitetaan tammikuun 1 päivän ja huhtikuun 30 päivän välisenä aikana, aloitetaan ennakkoäänestys asetuksella määrättävissä posti- ja telelaitoksen toimipaikoissa saaristoalueella, missä kulkuyhteydet ovat jääolosuhteiden vuoksi heikot, jo 23. päivänä ennen vaaleja.
67 §
Ennakkoäänestys tapahtuu 66 §:ssä tarkoitettuina ajanjaksoina:
posti- ja telelaitoksen toimipaikassa jokaisena arkipäivänä sinä aikana, jolloin toimipaikka on yleisöä varten avoinna, taikka posti- ja telehallituksen määräämänä muuna aikana;
laitoksessa, sen mukaan kuin vaalitoimikunta määrää, ennakkoäänestyksen lopettamispäivänä tai sitä edeltävänä päivänä sekä yhtenä muuna päivänä toimikunnan määrääminä aikoina;
Suomen edustustossa jokaisena päivänä edustuston päällikön määräämänä aikana, ei kuitenkaan pitkäperjantaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, helluntaipäivänä, juhannuspäivänä, jouluaattona eikä ensimmäisenä tai toisena joulupäivänä; sekä
suomalaisessa laivassa sen mukaan kuin laivan päällikkö määrää, vähintään kolmena päivänä päällikön määrääminä aikoina.
68 §
Kunnan keskusvaalilautakunnalle on viimeistään 50. päivänä ennen vaaleja ilmoitettava kunnan alueella ennakkoäänestyspaikoiksi määrätyissä posti- ja telelaitoksen toimipaikoissa olevan vaalitoimitsijan nimi ja virka-asema tai tehtävä sekä kellonajat, jolloin ennakkoäänestys tapahtuu. Ilmoitus on postipiirin päällikön tehtävä.
Kunnan alueella ennakkoäänestyspaikkoina olevat posti- ja telelaitoksen toimipaikat ja äänestysajat niissä on kunnan keskusvaalilautakunnan saatettava tiedoksi sillä tavalla kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Ilmoitus voidaan antaa 16 §:n 3 momentissa tarkoitetun ilmoituksen yhteydessä.
70 §
Ennakkoäänestyksessä on käytettävä 48 a §:ssä tarkoitettua äänestyslippua sekä vaalikuorta, lähetekirjettä ja lähetekuorta, jotka valmistuttaa oikeusministeriö.
71 §
Oikeusministeriön on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tarpeellisin ohjein varustettuina lähetettävä äänestyslippuja, vaalikuoria, lähetekirjeitä ja lähetekuoria sekä 76 §:n 2 momentissa tarkoitettuja luettelolomakkeita kuntien keskusvaalilautakunnille toimitettaviksi posti- ja telelaitoksen toimipaikkojen vaalitoimitsijoille ja vaalitoimikunnille. Sanottuja asiakirjoja ja Helsingin kaupungin vaalipiirin vaalileimasimia tarpeineen on vastaavasti lähetettävä ulkoasiainministeriölle toimitettaviksi Suomen edustustoille ja suomalaisten laivojen päälliköille.
Ennakkoäänestyksen päätyttyä posti- ja telelaitoksen toimipaikkojen vaalitoimitsijoiden käytössä olleet vaalileimasimet tarpeineen on toimitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Muiden vaalitoimitsijoiden käytössä olleet vaalileimasimet tarpeineen on toimitettava ulkoasiainministeriölle.
72 §
Äänestäjän pyynnöstä on vaalitoimitsijan ja vaalitoimikunnan jäsenen avustettava häntä äänestämisessä. Henkilöllä, jonka kyky tehdä äänestysmerkintä on oleellisesti heikentynyt, on oikeus käyttää äänestyksessä apuna valitsemaansa avustajaa. Näistä avustajista on voimassa, mitä vaaliavustajasta 50 §:n 4 momentissa on säädetty.
74 §
Kunnan keskusvaalilautakunnalle osoitetun lähetekirjeen tulee sisältää:
äänestäjän selitys siitä, että hän itse vaalisalaisuuden säilyttäen on täyttänyt äänestyslipun ja sulkenut sen leimattuna vaalikuoreen;
ilmoitus äänestäjän täydellisestä nimestä ja, milloin nimi on muutettu tai muuttunut, myös entisistä nimistä, henkilötunnuksesta tai syntymäajasta, syntymäkotikunnasta ja nykyisestä osoitteesta; sekä
ilmoitus kunnasta, jossa äänestäjä on merkitty vaaliluetteloon tai jossa hänet on henkikirjoitettu sinä vuonna, jonka henkikirjoitukseen äänestysalueiden vaaliluettelot pohjautuvat, ja osoitteesta siellä.
Äänestäjän, joka luovuttaa lähetekirjeeseen liitettäväksi 13 §:n 2 momentissa tarkoitetun ilmoituskortin tai 25 d §:n 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen, on annettava vain 2 momentin 1 kohdassa mainittu selitys.
75 §
Äänestäjän on esitettävä äänestyslippu taitettuna vaalitoimitsijalle ja laitoksessa vaalitoimikunnalle leimattavaksi sekä välittömästi sen jälkeen näiden nähden suljettava se vaalikuoreen. Vaalikuoreen ei saa tehdä merkintöjä. Äänestäjän on vaalitoimitsijan ja laitoksessa vaalitoimikunnan läsnä ollessa omakätisesti allekirjoitettava täytetty lähetekirje ja annettava se sekä 74 §:n 4 momentissa tarkoitettu ilmoituskortti tai ilmoitus, jos hänellä sellainen on, vaalitoimitsijalle tai vaalitoimikunnalle.
Leimasimena, jolla äänestyslippu on leimattava, käytetään posti- ja telelaitoksen toimipaikassa ja laitoksessa sen vaalipiirin vaalileimasinta, missä toimipaikka tai laitos sijaitsee, sekä Suomen edustustossa ja suomalaisessa laivassa Helsingin kaupungin vaalipiirin vaalileimasinta.
76 §
Vaalitoimitsijan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajan on lähetekirjeessä todistettava, että äänestys on tapahtunut 72-75 §:ssä säädetyin tavoin. Todistus on päivättävä ja varustettava vaalitoimitsijan tai vaalitoimikunnan puheenjohtajan allekirjoituksella sekä kotimaassa ilmoituksella kunnasta, jossa äänestys on tapahtunut, ja ulkomailla ilmoituksella ennakkoäänestyspaikasta. Vaalikuori ja lähetekirje on tämän jälkeen suljettava lähetekuoreen.
Ennakkoäänestyspaikassa äänestäjistä on pidettävä luetteloa. Oikeusministeriö painattaa lomakkeen luetteloa varten ja antaa luettelon laatimisesta tarkemmat ohjeet.
78 §
Kunnan keskusvaalilautakuntaan ja vaalipiirin keskuslautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaaleja edeltävänä perjantaina ennen kello 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä. Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään avaamatta huomioon ottamatta.
Jos ennakolta äänestänyttä henkilöä ei ole merkitty vaaliluetteloon äänioikeutetuksi tai jos käy ilmi, että hän on kuollut, tahi jos lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida päätellä, kuka henkilö on äänestänyt, taikka jos vaalikuori on avonainen tai siihen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva taikka muu asiaton merkintä, on äänestys jätettävä huomioon ottamatta. Tästä on tehtävä merkintä kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, johon on liitettävä huomioon ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen ja -kuorineen.
79 §
Kunnan keskusvaalilautakunnassa pannaan hyväksytyt vaalikuoret kestävään päällykseen, joka sinetöidään oikeusministeriön määräämällä tavalla ja johon merkitään vaalipiirin keskuslautakunnan osoite, lähetyksen sisältö ja lähettäjä. Lähetys on kiireellisesti toimitettava keskuslautakunnalle sen määräämällä tavalla.
7 lukuÄänten laskeminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja valtakirjan antaminen
81 §
Vaalipiirin keskuslautakunnan on toisena vaalipäivänä kokouksessa, joka voidaan aloittaa aikaisintaan kello 15, ryhdyttävä tarkastamaan ennakkoäänestyksessä annettuja 78 §:n 4 momentissa ja 79 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa vaalikuorissa olevia äänestyslippuja. Mitättöminä huomioon ottamatta jätettävät äänestysliput erotetaan eri ryhmäksi. Muut äänestysliput järjestetään siten, että kunkin ehdokkaan hyväksi annetut liput ovat eri ryhmänä. Kussakin ryhmässä olevien äänestyslippujen lukumäärä lasketaan.
82 §
Vaalien jälkeisenä päivänä kello 9 vaalipiirin keskuslautakunnan on ryhdyttävä tarkastamaan vaalitoimituksessa annettuja äänestyslippuja ja vaalilautakuntien laskelmia sekä tällöin päätettävä, mitkä äänestysliput on mitättöminä jätettävä huomioon ottamatta. Jos äänestysliput kunnan joissakin äänestysalueissa on 60 a §:ssä mainitusta syystä jätetty tarkastamatta, vaalipiirin keskuslautakunnan on vaalisalaisuus säilyttäen yhdistettävä ne ja sen jälkeen laskettava ja tarkastettava ne sekä laadittava tästä tarpeelliset tiedot sisältävä pöytäkirja, joka on liitettävä yhteen mainittujen äänestysalueiden vaalipöytäkirjojen kanssa. Sen jälkeen keskuslautakunnan on laskettava erikseen kunkin ehdokkaan hyväksi ennakkoäänestyksessä ja vaalitoimituksessa annettujen hyväksyttyjen äänien kokonaismäärä.
88 §
Kansanedustajan varamies määrätään siten, että varamieheksi tulee ensimmäinen valitsematta jäänyt ehdokas siitä puolueesta tai, milloin on muodostettu vaaliliitto, ensimmäinen valitsematta jäänyt ehdokas siitä vaaliliitosta, johon valittu kuului.
Jos Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä edustajanpaikka tulee avoimeksi eikä 1 tai 2 momentissa tarkoitettua varamiestä ole, on vaalipiirissä viipymättä toimitettava uudet edustajanvaalit. Lääninhallitus määrää vaalien ajan ja kuuluttaa sen. Ennakkoäänestys tapahtuu vain Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä.
90 §
Vaalipiirin keskuslautakunta vahvistaa vaalien tuloksen 5. päivänä toisen vaalipäivän jälkeen pitämässään kokouksessa, joka alkaa kello 12. Keskuslautakunnan on samana päivänä julkaistava vaalien tulos tiedoksipanolla keskuslautakunnassa ja ilmoitettava tiedoksipanossaan myös, kuka on kunkin valitun varamies, sekä laadittava viipymättä kullekin valitulle valtakirja.
95 §
Kukin valittu merkitään pöytäkirjaan ilmoittamalla hänen nimensä ja arvonsa, ammattinsa tai toimensa sekä kotikuntansa samoin kuin hänen saamansa vertausluku ja äänimäärä.
96 §
Vaalipiirin keskuslautakunnan on viipymättä toimitettava kunkin valitun valtakirja eduskuntaan annettavaksi valitulle.
98 §
Vaalipiirin keskuslautakunnan on pantava äänestysliput ja kappale vaalipiirin ehdokaslistojen lopullista yhdistelmää päällykseen, joka sinetöidään oikeusministeriön määräämällä tavalla. Lopulliset laskelmat on säilytettävä pöytäkirjan liitteenä.
Hallussaan olevat asiakirjat ja tarvikkeet vaalipiirin keskuslautakunnan on luovutettava lääninhallitukselle. Äänestysliput ja kappale vaalipiirin ehdokaslistojen lopullista yhdistelmää on säilytettävä, kunnes lähinnä seuraavat vaalit on toimitettu.
Tarkemmat ohjeet vaaliasiakirjojen ja -tarvikkeiden säilyttämisestä antaa oikeusministeriö.
8 lukuEdustajainvaaleista valittaminen
99 a §
Jos vaaliviranomaisen päätös tai toimenpide on ollut lainvastainen ja lainvastaisuus on ilmeisesti saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen, vaalipiirissä on määrättävä toimitettaviksi uudet vaalit, jollei vaalien tulos ole oikaistavissa.
Jos vaalipiirin keskuslautakunta on vaalien tulosta vahvistaessaan menetellyt lainvastaisesti ja lainvastaisuus on vaikuttanut vaalien tulokseen, on vaalien tulosta oikaistava.
100 a §
Jos valituksen johdosta määrätään vaalit toimitettaviksi uudelleen, on vaalitoimitus ensimmäisenä sunnuntaina ja sitä seuraavana maanantaina 75 päivän kuluttua siitä, kun päätös on saanut lainvoiman.
Vaalien toimeenpanemisesta huolehtivat kumotuissa vaaleissa toimineet vaaliviranomaiset. Uusissa vaaleissa on soveltuvin osin noudatettava, mitä varsinaisista vaaleista on säädetty. Vaaleissa on kuitenkin käytettävä muuttamattomina samoja vaaliluetteloita kuin kumotuissa vaaleissa. Äänioikeutetuille ei lähetetä 13 §:n 2 momentissa tarkoitettua ilmoituskorttia eikä 25 d §:n 1 momentissa tarkoitettua ilmoitusta. Ennakkoäänestys tapahtuu vain siinä vaalipiirissä, jota määräys uusien vaalien toimittamisesta koskee.
9 luku Erityisiä säännöksiä
102 §
Kaikki kuntien keskusvaalilautakuntien, vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien menot on kuntien suoritettava, mutta 13 §:n 2 momentissa tarkoitetut ilmoituskortit ja 25 d §:n 1 momentissa tarkoitetut ilmoitukset, äänestysliput ja sinetöimisvälineet kustannetaan sekä kaikki vaalitoimitsijain ja vaalipiirien keskuslautakuntien menot suoritetaan valtion varoista.
Oikeusministeriö huolehtii vaalipiirien keskuslautakuntien, kuntien keskusvaalilautakuntien ja vaalilautakuntien tarvitsemien sinetöimisvälineiden hankkimisesta.
Vaalipiirien keskuslautakunnilla, kuntien keskusvaalilautakunnilla, vaalilautakunnilla, vaalitoimikunnilla ja vaalitoimitsijoilla on virkalähetysoikeus.
103 §
Jos jompikumpi 46 §:n 2 momentissa tai 100 a §:n 1 momentissa tarkoitetuista vaalipäivistä sattuu uudenvuodenaatoksi tai -päiväksi, ensimmäiseksi tai toiseksi pääsiäispäiväksi, vapunaatoksi tai -päiväksi, helluntaipäiväksi taikka jouluaatoksi tai ensimmäiseksi tai toiseksi joulupäiväksi, toimitetaan vaalit seuraavana sunnuntaina ja maanantaina.
Milloin muuta kuin vaalitoimitusta, ennakkoäänestyksen aloittamista tai lopettamista taikka vaalien tuloksen julkaisemista varten säädetty määräpäivä sattuu pyhäpäiväksi tai arkilauantaiksi, pidetään seuraavaa arkipäivää määräpäivänä. Kun tasavallan presidentti on määrännyt tai valituksen johdosta on määrätty toimitettaviksi uudet vaalit, on oikeusministeriöllä tarvittaessa oikeus siirtää tällainen määräpäivä lähinnä soveliaaksi päiväksi.
106 §
Oikeusministeriö vahvistaa kaavat lomakkeille, joita voidaan käyttää ehdokkaiden asettamisessa.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1986. Jos tasavallan presidentin määräyksestä on toimitettava kansanedustajain vaalit ennen 1 päivää syyskuuta 1986, on kuitenkin aikaisempaa lakia sovellettava.
Hallituksen esitys 17/84
Perustuslakivaliok. miet. 35/84
Suuren valiok. miet. 2/85
Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 1985
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoOikeusministeri Christoffer Taxell