Asetus asevelvollisuuslain soveltamisesta annetun asetuksen 109 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Puolustusministerin esittelystä
muutetaan asevelvollisuuslain soveltamisesta 26 päivänä tammikuuta 1951 annetun asetuksen 109 §, sellaisena kuin se on 20 päivänä helmikuuta 1981 annetussa asetuksessa ( 141/81 ), näin kuuluvaksi:
109 §
Asevelvollisella on, sen mukaan kuin puolustusministeriö tulo- ja menoarvion rajoissa määrää, oikeus palvelusaikanaan vakinaisessa väessä saada edes takainen matka tai matkakustannusten korvaus vähintään yhtä lomamatkaa varten kotipaikkakunnalleen taikka jostakin eurooppalaisesta valtiosta vakinaiseen palvelukseen tulleella kyseisessä valtiossa olevalle pysyvälle asuinpaikkakunnalleen. Muualla ulkomailla asuvalla asevelvollisella on sama oikeus vain matkan osalta Suomessa.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 1983.
Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 1983
Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOPuolustusministeri Juhani Saukkonen