Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään väliaikaisesti elinkeinotulon verottamisesta 24 päivänä kesäkuuta 1968 annettuun lakiin ( 360/68 ) uusi näin kuuluva 46 b §:
46b§
Ydinjätehuoltoon kuuluvista toimenpiteistä vastuussa oleva verovelvollinen saa vuodelta 1982 toimitettavassa verotuksessa vähentää tulostaan kauppa- ja teollisuusministeriön atomienergialain (356/57) 4 ja 5 §:n nojalla ydinjätehuollon tulevien toimenpiteiden johdosta verovelvolliselle vuodelle 1982 vahvistaman ydinjätehuoltovarauksen kokonaismäärän. Vuodelta 1983 toimitettavassa verotuksessa verovelvollinen saa vähentää kauppa- ja teollisuus ministeriön vuodelle 1983 ja 1982 vahvistamien ydinjätehuoltovarausten kokonaismäärien erotuksen, ei kuitenkaan enempää kuin 220 miljoonaa markkaa. Vähentäminen edellyttää, että varaus on tehty myös verovelvollisen kirjanpidossa. Ne vuoden 1983 jälkeisinä vuosina syntyneet ydinjätehuollon menot, joiden suorittamista varten ydinjätehuoltovaraus on tehty, on 1 momentissa mainitun ydinjätehuoltovarauksen määrään asti katettava sanotulla varauksella. Sanotut ydinjätehuollon menot eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia.
Tämä Laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1983. Sitä sovelletaan ensimmäesen kerran vuodelta 1982 toimitettavassa verotuksessa.
Hallituksen esitys 273/82
Valtiovarainvaliok. miet. 120/83
Suuren valiok. miet. 279/83
Helsingissä 25. päivänä helmikuuta 1983
Tasavallan presidentti Mauno Koivisto Valtiovarainministeri Ahti Pekkala