391/1978

Tämä laki koskee luonnollisten henkilöiden, yhtiöiden, osuuskuntien, yhdistysten ja säätiöiden oikeutta ostamalla hankkia omistukseensa maa- ja metsätalousmaata.

Maa- ja metsätalousmaaksi katsotaan tätä lakia sovellettaessa maa, jota viimeksi toimitetussa verotuksessa on pidetty maatilatalouden tuloverolain (543/67) 2 §:ssä tarkoitettuna tulolähteenä.

Lakia ei sovelleta alueeseen,

Saannolle, jota tarkoitetaan 1 §:ssä, on saatava lupa.

Lupa ei ole tarpeen,

Mitä 2 momentin 2 kohdassa on säädetty, ei sovelleta, milloin maa on myyty sanotussa kohdassa tarkoitetulle ja muulle ostajalle yhteisesti.

Maanhankintalupa voidaan evätä, jos maa on sopivasti käytettävissä maatilalain (188/77) mukaan tilakoon suurentamiseen ja se voidaan maatilatalouden kehittämisrahaston vuotuisessa käyttösuunnitelmassa tarkoitukseen osoitettujen varojen puitteissa lunastaa valtiolle tässä laissa edellytetyllä tavalla.

Maanhankintalupa on 1 momentin estämättä myönnettävä,

Siitä, milloin maa on katsottava hankituksi 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetuksi lisäalueeksi, säädetään tarkemmin asetuksella.

Maanhankintaluvan myöntää asianomainen maataloustoimisto. Jos maataloustoimisto katsoo, että luvan myöntäminen on evättävä, sen on saatettava asia maatilahallituksen ratkaistavaksi.

Jos samalla luovutuskirjalla on luovutettu maata kahden tai useamman maataloustoimiston toimialueelta, maanhankintalupa-asian esittelee maatilahallitus.

Lupaviranomaisen on otettava maanhankintalupaa koskeva asia käsiteltäväkseen viipymättä sen jälkeen, kun julkisen kaupanvahvistajan lähettämä ilmoitus tapahtuneesta kiinteistönkaupasta on saapunut lupaviranomaiselle. Ilmoitus katsotaan lupahakemukseksi, jos saanto 2 §:n mukaan vaatii luvan. Jos kysymys on 2 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetusta tapauksesta, maataloustoimiston on siirrettävä asia viipymättä asianomaisen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Mikäli maanhankintalupaa ei voida myöntää 1 momentissa tarkoitettuun ilmoitukseen sisältyvien tietojen perusteella, lupaviranomaisen on varattava ostajalle mahdollisuus täydentää hakemusta määräajassa, joka ei saa olla yhtä kuukautta lyhyempi.

Jollei maanhankintalupa-asiassa ole tehty päätöstä neljän kuukauden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta, ei maanhankintalupaa enää sen jälkeen saa evätä.

Kun maanhankintalupa on evätty, maatilahallituksella on oikeus ja luovutuksensaajan vaatiessa velvollisuus lunastaa maa kauppakirjassa mainitusta hinnasta, tai jos se ilmeisesti ylittää tai alittaa käyvän hinnan taikka kauppakirjasta ei muutoin käy ilmi maasta suoritettavaksi sovittu rahavastike, käyvän hinnan mukaisesta täydestä korvauksesta. Mikäli hinnasta ei sovita, määrää sen kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa (603/77) tarkoitettu lunastustoimikunta lunastusmenettelyssä.

Maatilahallituksella ei ole 1 momentissa tarkoitettua lunastusoikeutta, jos kysymyksessä oleva maa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun päätös maanhankintaluvan epäämisestä on saanut lainvoiman, luovutetaan takaisin myyjälle tai sellaiselle, jolle maanhankintalupa myönnetään taikka joka ei lupaa tarvitse.

Lunastusoikeus ja -velvollisuus eivät koske irtaimistoa, joka on ostettu samalla kauppakirjalla kuin maa, jonka lunastamista vaaditaan.

Lunastusvaatimus, joka perustuu 6 §:n 1 momenttiin, on ostajan esitettävä kirjallisesti kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun päätös maanhankintaluvan epäämisestä on saanut lainvoiman, ja maatilahallituksen kolmen kuukauden kuluessa 6 §:n 2 momentissa säädetyn määräajan päättymisestä uhalla, että lunastusoikeus menetetään tai lunastusvelvollisuus lakkaa.

Kun vaatimus lunastuksesta on esitetty eikä lunastushinnasta ole päästy sopimukseen, vaatimuksen esittäjän on haettava lunastuksen toimeenpanoa asianomaiselta maanmittauskonttorilta. Hakemukseen on liitettävä tarpeelliset selvitykset alueesta, jota lunastus koskee, lainvoimainen päätös, jolla maanhankintalupa on evätty, sekä todistus 1 momentissa tarkoitetun lunastusvaatimuksen esittämisestä. Hakemus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa lunastusvaatimuksen tiedoksiantamisesta 1 momentissa tarkoitetun seuraamuksen uhalla.

Lunastuskorvauksen määräämisessä, korvauksen suorittamisessa sekä lunastusmenettelyssä muutoin on noudatettava kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain säännöksiä, kuitenkin niin, että lunastettava alue muodostetaan tilaksi.

Saannolle, joka tämän lain mukaan vaatii maanhankintaluvan ei saa myöntää lainhuutoa eikä aika, jonka kuluessa lainhuutoa on haettava, myöskään ala, ennen kuin maanhankintalupa on myönnetty, maatilahallitus on menettänyt lunastusoikeutensa tai lunastaminen on rauennut.

Kun huudatetaan saantoa, jota tarkoitetaan 2 §:n 2 momentin 4 kohdassa, on lainhuudon saamiseksi esitettävä kunnanhallituksen antama todistus tai lääninhallituksen taikka korkeimman hallinto-oikeuden antama päätös siitä, ettei maanhankintalupa ole tarpeen. Aika, jonka kuluessa lainhuutoa on haettava, ei ala ennen todistuksen tai päätöksen antopäivää. Jos huudatettava kiinteistö on alueella, johon tätä lakia ei 1 §:n mukaan sovelleta, maataloustoimiston on annettava tästä pyydettäessä kirjallinen todistus.

Jos lainhuuto on myönnetty vastoin 1 ja 2 momentin säännöksiä ei saantoa saa sillä perusteella moittia eikä saantoon muutoinkaan voida enää soveltaa tätä lakia.

Jos kunnanhallitus katsoo 2 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, että maanhankintalupa tarvitaan, tai jos se ei ole ratkaissut asiaa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun kunta on saanut tiedon asian sille siirtämisestä, sen on saatettava kysymys saannon luvanvaraisuudesta lääninhallituksen ratkaistavaksi. Ennen päätöksen tekemistä lääninhallituksen on kuultava asiassa maatilahallitusta.

Mikäli lääninhallitus katsoo, että saanto on luvanvarainen, sen on ilmoitettava päätöksestään maatilahallitukselle ja asianomaiselle maataloustoimistolle.

Maata, jonka saantoon on saatava maanhankintalupa tai jota tarkoitetaan 2 §:n 2 momentin 4 kohdassa, ei saa kaupan tapahduttua käyttää ennen maanhankintaluvan myöntämistä tai 8 §:n 2 momentissa mainitun todistuksen antamista siten, että maan arvo metsän hakkaamisen, maaperän kuivaamisen tai sen ainesten ottamisen, kallioperän louhimisen taikka muun näihin verrattavan syyn vuoksi olennaisesti vähenee. Jos maanhankintalupa evätään, sanottuihin toimenpiteisiin saadaan ryhtyä vasta sen jälkeen, kun on käynyt ilmi, ettei maanhallitus lunasta maata.

Maanhankintaluvan myöntämistä koskeva lupaviranomaisen päätös samoin kuin 9 §:ssä tarkoitettu lääninhallituksen päätös on viipymättä annettava ostajalle tiedoksi.

Tiedoksiannot, jotka perustuvat tähän lakiin, on toimitettava noudattaen tiedoksiannosta hallintoasioissa annettua lakia (232/66).

Omistajan kirjallisesta hakemuksesta, joka sisältää tiedot kaupan kohteesta, myyjästä ja ostajasta sekä näiden ammateista tai toimialoista ja osoitteista samoin kuin vastikkeesta, lupaviranomaisen on ilmoitettava, tullaanko maanhankintalupa myöntämään, jos aiottu kauppa tehdään tiedustelussa mainituilla ehdoilla. Jos maatilahallitus ilmoittaa, ettei lupaa myönnetä sen on samalla mainittava lunastushinta jonka se hyväksyy.

Lupaviranomaisen ilmoitus, jonka mukaan lupa tullaan myöntämään, on sitova vuoden ajan ennakkotiedon antamisesta. Jos ennakkotietoa ei ole annettu neljän kuukauden kuluessa siitä kun hakemus on saapunut lupaviranomaisille, ei maanhankintalupaa saa evätä, jos kauppa tehdään tiedustelussa mainituilla ehdoilla vuoden kuluessa hakemuksen saapumisesta lupaviranomaisille.

Jos joku henkilö tai jokin yhteisö toimii välikätenä sellaisen lukuun, jolle ei olisi myönnetty maanhankintalupaa, jos tämä olisi sitä hakenut, taikka kun muutoin ilmeisesti on hankittu maata tarkoituksella kiertää tätä lakia, maatilahallituksella on oikeus lunastaa kysymyksessä oleva maa tai vaatia, että maa on myytävä pakkohuutokaupalla.

Vaatimus, joka perustuu 1 momenttiin, on esitettävä vuoden kuluessa siitä, kun lain kiertämisestä on saatu tieto, asianomaiselle lääninhallitukselle, joka tekee päätöksen lunastuksen tai pakkohuutokaupan toimeenpanosta.

Maatilahallituksen päätökseen, jolla maanhankintalupa on päätetty evätä, sekä lääninhallituksen 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen saa ostaja hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Samanlainen valitusoikeus on asianomaisilla 13 §:n 2 momentissa mainitusta lääninhallituksen päätöksestä.

Lupaviranomaisen 12 §:ssä tarkoitettuun päätökseen ja päätökseen, jolla maanhankintalupa on myönnetty, samoin kuin kunnanhallituksen tai lääninhallituksen tekemään päätökseen siitä, ettei saanto ole luvanvarainen, ei saa hakea muutosta valittamalla.

Joka käyttää maata vastoin 10 §:ssä säädettyä maankäyttörajoitusta, on tuomittava sakkoon. Maankäyttörajoituksen rikkoja ja se, jonka puolesta tai hyväksi hän on toiminut, on tuomittava valtiolle menettämään rikkomuksen tuottama hyöty.

Kun kauppa koskee pääasiallisesti maata, jonka saantoon on saatava maanhankintalupa, lupa on saatava koko saannolle, vaikka samalla kauppakirjalla on myyty muutakin maata.

Tämän lain mukaan hallintoviranomaisille kuuluvat tehtävät on käsiteltävä kiireellisinä.

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1979. Lakia ei ole sovellettava ennen voimaantulopäivää tehtyihin kauppoihin. Silla kumotaan rajoituksia eräänlaatuisten yhtiöiden ja yhdistysten oikeuteen kiinteistön hankintaan maalla koskeva 15 päivänä tammikuuta 1915 annettu asetus, kuitenkin siten, että mainitun asetuksen säännöksiä on edelleen sovellettava saantoihin, jotka ovat tapahtuneet ennen tämän lain voimaantuloa.