Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

472/1974

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus valtion virkamiesten vuosilomasta annetun asetuksen muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtiovarainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä kumotaan 31 päivänä elokuuta 1973 valtion virkamiesten vuosilomasta annetun asetuksen (692/73) 10 §, sekä

muutetaan 2 §:n 2 momentti, 3 §:n 3 momentin 2 kohta, 16 §:n 3 momentti ja 24 §:n 5 momentti, seuraavasti:


Valtion tilapäiseen tai satunnaiseen tehtävään tahi vuosilomasijaiseksi otettu henkilö saa vuosilomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta; kuitenkin on tässä momentissa tarkoitetulla virkamiehellä, jonka välitön valtion palvelus on ennen loman alkamista jatkunut vähintään viisi vuotta, tai jolla on ennen loman alkamista vuosilomaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään kymmenen vuotta, oikeus saada lomaa kaksikymmentäkuusi arkipäivää. Jos ennen loman alkamista vuosilomaan oikeuttavaa palvelusaikaa on yhteensä vähintään viisitoista vuotta, virkamiehellä on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos loman pituutta laskettaessa lomapäivien luvuksi ei tule kokonaislukua, annetaan päivän osa täytenä lomapäivänä.



Virassaolopäivien veroisina päivinä pidetään vuosiloman pituutta määrättäessä myös vuosilomaa sekä poissaoloa


2)

raskauden ja synnytyksen vuoksi myönnetyn virkavapauden aikana siltä osalta, johon sairausvakuutuslain mukaan tulevan äitiysrahan katsotaan kohdistuvan;


16§


Milloin 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan määräytyvästä vuosilomasta pidetään enintään kolmekymmentä arkipäivää lomakautena, myönnetään loma kolmella arkipäivällä pitennettynä. Oikeus loman pitennykseen on virkamiehellä, jolla on oikeus lomaan kahdeltatoista lomanmääräytymiskuukaudelta.


24§


Virkamiehelle, joka vuoden 1974 aikana eroaa valtion palveluksesta tai joka on virkavapaana tahi pidätettynä virantoimituksesta kalenterivuoden loppuun saakka, annetaan vuonna 1974 vuosiloma tai suoritetaan lomakorvaus vain niiltä kuukausilta, joilta hän ei ole saanut lomaa tai loman korvausta.



Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1974 ja sitä sovelletaan jo vuoden 1974 vuosilomissa.

Helsingissä 14. päivänä kesäkuuta 1974

Tasavallan Presidentti Urho KekkonenMinisteri Esko Niskanen

Sivun alkuun