Laki vientitakuulain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 14 päivänä syyskuuta 1962 annetun vientitakuulain 3 §, sellaisena kuin se on 31 päivänä joulukuuta 1971 annetussa laissa ( 996/71 ), näin kuuluvaksi:
3§
Vientitakuu myönnetään vain osalle viennin yhteydessä syntyvästä tappionvaarasta. Lain 2 §:n 4 kohdassa tarkoitettu takuu voi kuitenkin korvata luotonantajalle aiheutuvan tappion kokonaan.
Tämä lain nojalla myönnettyjen takuiden yhteenlaskettu takuuvastuu saa nousta enintään 5 000 miljoonaan markkaan, kuitenkin siten että 2 a §:n 2 momentissa tarkoitettujen takuiden takuuvastuu saa nousta enintään 800 miljoonaan markkaan ja 2 b §:ssä tarkoitettujen takuiden takuuvastuu enintään 400 miljoonaan markkaan.
Edellä 2 momentissa mainittua enimmäistakuuvastuuta laskettaessa otetaan muiden kuin 2 §:n 7 kohdassa tarkoitettujen takuiden osalta huomioon voimaan tulleiden vientitakuiden aiheuttama takuuvastuu taatun pääoman osalta, ilman muita pääoman lisäksi mahdollisesti korvattaviksi tulevia eriä, kokonaan ja sitovien takuutarjousten aiheuttamasta, taatun pääoman osalle tulevasta takuuvastuusta vastaavasti puolet. Lain 2 §:n 7 kohdassa tarkoitettujen takuiden osalta otetaan takuuvastuuta laskettaessa huomioon ennakoitavissa olevasta kustannustason noususta aiheutuva, voimassa olevia takuita koskeva arvioitu korvausvastuu.
Tässä pykälässä tarkoitetun vientitakuulaitoksen kirjanpidollisen takuuvastuun määrittelemistä varten muunnetaan sopimusvaluutta Suomen markoiksi käyttäen Suomen Pankin takuuta myönnettäessä asianomaiselle valuutalle ilmoittamaa kurssia tai ellei tällaista ole, viimeksi ennen takuun myöntämistä Suomen Pankin kyseiselle valuutalle ilmoittamaa kurssia.
Helsingissä 4. päivänä tammikuuta 1974
Tasavallan Presidentti Urho KekkonenMinisteri Jermu Laine