935/1973

Jos Suomen kansalainen tai Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalainen Suomessa on rikoksen vuoksi kärsinnyt vahinkoa, hänellä on oikeus saada korvausta valtion varoista sen mukaan kuin tässä laissa säädetään.

Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisen oikeudesta saada korvausta rikoksella aiheutetusta vahingosta, jonka hän on kärsinyt oleskellessaan väliaikaisesti Suomessa, säädetään asetuksella.

Tämä laki ei koske liikennevakuutuslaissa (279/59) tarkoitettua liikennevahinkioa.

Tämän lain nojalla maksettavasta korvauksesta on vähennettävä, mitä hakija saman vahingon johdosta on saanut tai ilmeisesti on oikeutettu saamaan jonkin muun lain perusteella. Sen lisäksi on vakuutuksen nojalla suoritettava korvaus vähennettävä esinevahinkoja korvattaessa. Rikoksentekijältä tuleva vahingonkorvaus on vähennettävä vain siltä osin kuin sitä on suoritettu.

Korvausta ei suoriteta, jos korvattava määrä olisi ilmeisesti vähäisempi kuin 200 markkaa.

Sille, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, suoritetaan korvaus sairaanhoitokustannuksista ja muista vahingosta aiheutuneista kuluista sekä viasta tai muusta pysyvästä haitasta. Lisäksi suoritetaan korvausta tulojen tai elatuksen vähentymisestä, kuitenkin sairausvakuutuslain (364/63) perusteella ilman huoltajanlisää suoritettavan suurimman päivärahan puolitoistakertaisen määrän ylittävästä tulojen tai elatuksen osasta.

Jos elatusvelvollinen on saanut surmansa, suoritetaan elatukseen oikeutetulle, joka sen vuoksi on jäänyt elatusta vaille, korvauksena, mitä hän tarvitsee kunnes voi elättää itsensä. Lisäksi suoritetaan kohtuullinen korvaus hautauskuluista.

Henkilövahingon johdosta vahingon kärsineelle samasta vahinkotapahtumasta suoritettava kertakorvaus ei, 3 §:n nojalla tehtävät vähennykset mukaan luettuina, saa olla 100 000 markkaa suurempi.

Tämän lain nojalla korvataan esinevahinko, jonka rikoksen irtolaisuuden, päihdyttävien aineiden väärinkäytön mielisairauden, vajaamielisyyden, juopumuksen tai muun sen kaltaisen syyn vuoksi laitokseen sijoitettu tai muuten vapautensa menettänyt henkilö on aiheuttanut laitoksessa taikka ollessaan sijoitettuna laitoksen ulkopuolella tai lomalla tai karattuaan laitoksesta tai viranomaisen huostasta. Laki on sama, jos esinevahingon on aiheuttanut lastensuojelulain (52/36) 8 §:n nojalla huostaan otettu lapsi tai nuori henkilö.

Milloin syyllinen ja vahingon kärsinyt rikoksen sattuessa ovat asuneet samassa taloudessa, suoritetaan korvausta esinevahingosta vain, jos siihen on erityistä syytä.

Esinevahingon johdosta vahingon kärsineelle samasta vahinkotapahtumasta suoritettava korvaus ei, 3 §:n nojalla tehtävät vähennykset mukaan luettuina, saa olla 50 000 markkaa suurempi.

Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka myös on ollut aikaansaamassa vahinkoa, voidaan korvausta kohtuuden mukaan sovitella. Sovittelua ei kuitenkaan suoriteta 6 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa.

Jos vahingon kärsinyt ei ole kymmenen päivän kuluessa rikoksesta tiedon saatuaan ilmoittanut siitä poliisille eikä poliisi ole muutoinkaan sanotun ajan kuluessa saanut siitä tietää, suoritetaan korvausta vain, jos siihen on erityistä syytä. Korvauksen saamista ei kuitenkaan estä se, että asianomistaja ei ole vaatinut syytettä nostettavaksi taikka että hän on peruuttanut syytevaatimuksensa.

Jos asiaa on käsitelty tuomioistuimessa, korvausta ei suoriteta vahingon kärsineelle, joka on laiminlyönyt, niitä hänen kohtuudella olisi pitänyt tehdä sadakseen oikeutensa vahingonkorvaukseen tuomiolla vahvistetuksi.

Jos 5 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa syyllistä ei ole saatu selville, voidaan korvauksesta erityisestä syystä vähentää neljännes.

Korvauksen myöntää ja suorittaa tapturmavirasto.

Tapaturmaviraston avuksi käsittelemään korvauksen myöntämistä koskevia periaatteellisia kysymyksiä sosiaali- ja terveysministeriö asettaa lautakunnan. Tarkempia määräyksiä lautakunnasta annetaan asetuksella.

Korvausta on haettava kirjallisesti tapaturmavirastolta vuoden kuluessa siitä, kun hakija sai rikoksesta tiedon, kuitenkin viimeistään viiden vuoden kuluessa rikoksen tekemisestä.

Korvaushakemukseen tulee liittää asian tuomioistuinkäsittelyssä syntyneet pöytäkirjat taikka, jos asiaa ei ole käsitelty tuomioistuimessa, esitutkintapöytäkirjat, tai jollei niitä ole laadittu, muu luotettava selvitys tapahtumasta sekä selvitys vahingosta ja muu tarpeellinen näyttö. Jos hakija saman vahingon johdosta jo on saanut tai ilmeisesti on oikeutettu saamaan korvausta muualta, on hänen siitä ilmoitettava tapaturmavirastolle. Tapaturmavirasto voi tarvittaessa vaatia, että hakijalle ennen korvausasian ratkaisemista toimitetaan lääkärintarkastus. Tapaturmaviraston määräämästä lääkärintarkastuksesta tai muun selvityksen hankkimisesta aiheutuneet kulut suoritetaan valtion varoista.

Jos hakijan oikeus 3 §:ssä tarkoitettuun muuhun korvaukseen kuin rikoksentekijältä tulevaan vahingonkorvaukseen tai tällaisen korvauksen määärä on riitainen tai epäselvä, voidaan korvausasian ratkaisua lykätä, kunnes oikeus korvaukseen on lopullisesti ratkaistu.

Korvausasiaa ei voida ratkaista ennen kuin hakijan oikeus saada vahingosta vastuussa olevalta korvausta on ratkaistu ensimmäisessä oikeusasteessa tai rikoksentekijä on päätetty jättää syytteeseen panematta. Jos tekijää ei ole kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun poliisi sai rikoksesta tiedon, asetettu syytteeseen tai päätetty jättää syytteeseen panematta, tapaturmavirasto voi kuitenkin ratkaista korvausasian.

Hakijalle, jonka oikeus korvaukseen on ilmeinen, voidaan kuitenkin sen estämättä, mitä edellä 1 ja 2 momentissa säädetään, suorittaa ennakkokorvausta.

Korvaus tulojen tai elatuksen vähentymisestä taikka elatusvelvollisen menetyksestä maksetaan toistuvina suorituksina, jollei ole erityistä syytä maksaa sitä yhdellä kertaa. Muu korvaus suoritetaan yhdellä kertaa, ellei erityisestä syystä muuta johdu.

Korvauksen hakijan oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta vastuussa olevalta siirtyy valtiolle sinä päivänä, jolloin tapaturmavirasto on päättänyt maksaa korvausta ja enintään siltä osin kuin korvausta on päätetty maksaa. Oikeus vahingonkorvaukseen ei siirry valtiolle, jos vahingosta vastuussa olevaan voidaan kohdistaa vakuutussopimuslain (132/33) 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu takautumisvaatimus.

Takautumisoikeuden käyttämisestä päättää tapaturmavirasto. Takautumisoikeuden käyttämisestä voidaan erityisen painavista syistä osaksi tai kokonaan luopua. Takautumisoikeuden käyttämistä koskevan päätöksen täytäntöönpano voidaan myös siirtää. Luopumista ja täytäntöönpanon siirtämistä harkittaessa otetaan huomioon vahingosta vastuussa olevan maksukyky ja perittävän korvauksen määrä sekä, milloin tämä olisi huomattavan suuri, rikoksentekijän mahdollisuudet ennen rikoksen tekemistä päätellä siitä syntyvän vahingon suuruus.

Jos vahingosta vastuussa oleva on tuomioistuimen lainvoimaisella päätöksellä velvoitettu suorittamaan hakijalle vahingonkorvausta, takautumisoikeuden käyttämistä koskeva päätös on heti täytäntöönpantavissa niin kuin lainvoimainen tuomio.

Jos vahingosta vastuussa olevan maksukyky on olennaisesti muuttunut tai myöhemmin tulee ilmi seikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa takautumisoikeuden käyttämistä koskevaan päätökseen, voidaan perimisestä päättää uudelleen.

Tulojen tai elatuksen vähentymisestä tai elatusvelvollisen menetyksestä toistuvina suorituksina maksettavan korvauksen määrä voidaan muuttaa tai korvauksen suorittaminen lopettaa, jos 3 §:ssä tarkoitettujen korvauksien määrät muuttuvat muusta syystä kuin rahan arvon muuttumisen vuoksi tai korvauksen saajan elatuksen tarve on olennaisesti muuttunut.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen korvauksien sitomisesta elinkustannuksiin säädetään erikseen.

Jos hakija antamalla virheellisiä tietoja, salaamalla tietoja tai muulila tavoin tahallaan tai tuottamuksellisesti on saanut aikaan korvauksen aiheettoman maksun tai sen maksamisen liian suurena, tuomioistuimen on tapaturmaviraston vaatimuksesta velvoitettava hänet suorittamaan takaisin aiheetta tai liikaa maksetun määrän. Mahdollisesti liikaa suoritettu ennakko voidaan periä takasin ilman tuomioistuimen päätöstä.

Aiheettomasti maksettu korvaus saadaan periä takaisin myös siten että se vähennetään vastaisista korvaussuorituksista. Kulloinkin suoritettavasta korvauserästä ei kuitenkaan saa vähentää ilman korvauksen saajan suostumusta enempää kuin kuudenneksen.

Korvauksen hakijalle, jolle asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä on myönnetty maksuton oikeudekäynti, voidaan hakemuksesta, siltä osin kuin harkitaan kohtuulliseksi, korvata tämän lain mukaisen korvauksen hakemisesta aiheutuneet kulut. Sama on laki, jos asiaa ei ole käsitelty tuomioistuimessa, mutta hakija täyttää maksuttoman oikeudenkäynnin saamisen edellytykset.

Sopimus, joka tarkoittaa tähän lakiin perustuvan oikeuden siirtämistä toiselle tai panttaamista, on mitätön.

Tapaturmaviraston tämän lain nojalla antamaan päätökseen saadaan hakea vakuutusoikeudelta muutosta 30 päivän kuluessa tiedoksi saamisesta. Muutoksenhaussa on muutoin noudatettava, mitä muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) on säädetty. Tapaturmaviraston 17 §:n 3 momentin sekä 19, 21 ja 24 §:n nojalla tekemään päätökseen ei kuitenkaan saa hakea valittamalla muutosta.

Vakuutusoikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Jos tämän lain nojalla annettu lainvoimainen päätös perustuu virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka ilmeisesti ei ole lainmukainen, tapaturmaviraston tulee ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi, jos on kysymys evätyn edun myöntämisestä tai myönnetyn edun lisäämisestä.

Tarkemmat määräykset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1974. Lakia ei ole sovellettava vahinkoihin, jotka aiheutuvat ennen mainittua päivää tehdyistä rikoksista.