666/1972

Syyttäjän kutsusta tai tuomioistuimen muussa kuin riita-asiassa antamasta määräyksestä tuomioistuimeen saapuneella todistajalla on oikeus saada valtion varoista kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä.

Tuomioistuin voi määrätä syyttäjän ajamassa rikosasiassa valtion varoista maksettavaksi korvausta tässä laissa säädettyjen perusteiden mukaisesti myös muun asianosaisen kutsumalle todistajalle, jos todistaminen asian selvittämisen kannalta on ollut tarpeen. Milloin asianosainen on jo maksanut todistajalle korvauksen, hänelle on määrättävä suoritettavaksi vastaava korvaus valtion varoista. Se ei kuitenkaan saa ylittää tämän lain mukaan todistajalle maksettavan korvauksen määrää.

Asianomistajalla ja hänen laillisella edustajallaan, joka on määrätty tai kutsuttu henkilökohtaisesti saapumaan tuomioistuimeen asian selvittämiseksi, on oikeus samaan korvaukseen kuin todistajalla. Tuomittu korvaus on otettava vähennyksenä huomioon määrättäessä sen saajalle oikeudenkäyntikulujen korvausta.

Jos valtion varoista korvausta saava todistaja taikka asianomistaja tai hänen laillinen edustajansa tarvitsee saattajan voidakseen saapua tuomioistuimeen, suoritetaan myös saattajalle korvausta tässä laissa säädettyjen perusteiden mukaisesti.

Toimeentulokustannusten korvauksena suoritetaan matkasta aiheutuneet tarpeelliset menot.

Toimeentulokustannusten korvauksena suoritetaan päivärahaa ja majoittumiskorvausta.

Taloudellisesta menetyksestä suoritetaan korvauksena enintään määrä, minkä siihen oikeutettu osoittaa uskottavasti menettävänsä.

Tuomioistuimen puheenjohtajan on kuulustelun päätyttyä tiedusteltava, vaatiiko todistaja tai muu valtion varoista korvaukseen oikeutettu tässä laissa tarkoitettuja korvauksia. Asian käsittelyn sillä kertaa tuomioistuimessa päättyessä on päätöksessä tai tuomiossa vahvistettava erikseen matkakustannusten, toimeentulokustannusten ja taloudellisen menetyksen korvaukseksi suoritettavat määrät. Suoritetut ennakot on otettava vähennyksenä huomioon.

Jos todistaja tai muu valtion varoista korvaukseen oikeutettu vaatii matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä korvausta enemmän kuin valtion varoista saadaan myöntää, voidaan se asianosainen, joka tämän lain nojalla tuomitaan korvaamaan todistelukustannuksia valtiolle, samalla velvoittaa maksamaan kohtuulliseksi harkittu lisäkorvaus.

Muutosta todistelukustannusten korvausta koskevaan tuomioistuimen päätökseen tai tuomioon haetaan valittamalla oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 42 §:ssä säädetyllä tavalla.

Tuomioistuimeen tehtävää matkaa varten on todistajaksi kutsutulla ja muulla valtion varoista korvaukseen oikeutetulla oikeus saada sanotuista varoista ennakolta korvaus 5 §:ssä. tarkoitetuista matkakustannuksista. Ennakkoa voidaan suorittaa myös toimeentulokustannuksia varten, milloin se asian laatuun ja korvaukseen oikeutetun olosuhteisiin nähden harkitaan perustelluksi.

Kutsun yhteydessä on annettava tieto oikeudesta ennakkoon ja menettelystä sen saamiseksi.

Ennakkoa haluavan on pyydettävä sitä oleskelupaikkakuntansa poliisipiirin päälliköltä tai siltä virkamieheltä, jonka lääninhallitus on määrännyt hänen sijaansa käsittelemään ennakkoa koskevia asioita. Pyynnön yhteydessä on esitettävä selvitys siitä, että ennakon pyytäjä on kutsuttu tuomioistuimeen.

Ennakkoa koskeva pyyntö on heti ratkaistava päätöksellä, jossa on vahvistettava erikseen matka- ja toimeentulokustannuksia varten myönnetyn ennakon määrä. Päätöksestä on viivytyksettä lähetettävä tieto sille tuomioistuimelle, johon ennakkoa saaneen on matkustettava. Jollei lähetetty tieto päätöksestä todennäköisesti ehdi asian käsittelyyn, on ennakon myöntämisestä lisäksi ilmoitettava tuomioistuimelle ajoissa muulla tavalla.

Ennakon saamista koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Jos ennakkoa nostanut ei ole täyttänyt sitä tehtävää, jota varten ennakko on myönnetty, tuomioistuimen on määrättävä ennakko perittäväksi häneltä takaisin siltä osin kuin sitä ei ole käytetty 11 §:ssä tarkoitettuihin kustannuksiin. Siitä voidaan päättää ennakon saajaa kuulematta.

Jos vastaaja on tehnyt rikoksen, jonka johdosta hänelle on vaadittu rangaistusta tai muuta seuraamusta, on vastaaja velvoitettava suorittamaan valtiolle sen varoista tämän lain nojalla maksettavaksi määrätty korvaus. Vastaajaa ei kuitenkaan saa velvoittaa korvaamaan kustannuksia, jotka eivät ole olleet tarpeen asian selvittämiseksi.

Milloin vastaajan velvoittaminen suorittamaan 1 momentissa tarkoitettu korvaus olisi hänen rikoksensa laatuun tai henkilökohtaisiin ja taloudellisiin oloihinsa nähden taikka muusta syystä kohtuutonta, korvausta on alennettava tai jätettävä se kokonaan tuomitsematta.

Milloin syyte tai muu vaatimus jätetään tutkimatta, hylätään tai raukeaa, tuomioistuimen on harkittava, jäävätkö todistajalle ja muulle korvaukseen oikeutetulle valtion varoista maksettaviksi tuomitut korvaukset valtion vahingoksi vai onko asianomistaja velvoitettava korvaamaan ne valtiolle.

Rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevassa asiassa suoritettu korvaus jää valtion vahingoksi.

Tarkemmat määräykset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1973 ja sillä kumotaan korvauksesta todistajille valtionvaroista 28 päivänä lokakuuta 1938 annettu laki (333/38) ja 21 päivänä maaliskuuta 1892 annettu julistus siitä, mitä on noudatettava korvauksia yleisistä varoista suoritettaessa todistajille rikosasioissa.