409/1957

Lapsi, joka syntyy avioliiton aikana, on aviolapsi, jollei siten kuin jäljempänä säädetään todeta, ettei aviomies ole lapsen isä.

Sama olkoon laki lapsesta, joka on syntynyt sellaiseen aikaan avioliiton purkautumisen jälkeen, että lapsi voi olla siitetty sitä ennen. Jos äiti on kuitenkin ennen lapsen syntymää mennyt uuteen avioliittoon, on lasta pidettävä jälkimmäisessä avioliitossa syntyneenä aviolapsena.

Avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi tulee aviolapseksi, jos hänen vanhempansa menevät avioliittoon keskenään.

Avioliiton peruutuminen ei vaikuta 1 ja 2 §:ssä tarkoitettujen lasten oikeudelliseen asemaan.

Jos mies tahtoo saada todetuksi, ettei 1 §:ssä tarkoitettu lapsi ole hänen siittämänsä, nostakoon siitä kanteen lasta tai, jos lapsi on kuollut, hänen oikeudenomistajiaan vastaan. Milloin äiti elää, on kanne kohdistettava häneenkin.

Edellä 1 momentissa mainittu kanne on pantava vireille kolmen vuoden kuluessa miehen saatua tiedon lapsen syntymästä. Mies, joka tiedon saatuaan ei ole asunut pysyvästi lapsen kanssa, voi kuitenkin panna mainitun kanteen vireille vielä vuoden kuluessa sen jälkeen, kun hänen tietoonsa on saatettu tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa häneen kohdistettu vaatimus, joka perustuu siihen, että lapsi on aviolapsi.

Jos mies saatuaan tietää toisen maanneen äidin sellaiseen aikaan, jolloin lapsi voi olla siitetty, lapsen syntymän jälkeen on kirjallisesti tunnustanut hänet omakseen, älköön 1 momentissa tarkoitettua kannetta nostettako.

Milloin mies on kuollut menettämättä oikeuttaan kanteen nostamiseen 4 §:n mukaisesti, on eloon jääneellä puolisolla sekä jokaisella, joka lapsen ohella tai jälkeen on miehen lähin perillinen, oikeus sellaisen kanteen nostamiseen vuoden kuluessa miehen kuolemasta tai, jos miehellä vielä olisi ollut käytettävänään pitempi aika, tuon ajan kuluessa. Ellei mies ole asunut pysyvästi lapsen kanssa, ei puoliso tai perillinen kuitenkaan ole menettänyt kannevaltaansa ennen kuin vuoden kuluttua siitä, kun lapsen aviolliseen syntyperään perustuva vaatimus on kohdistettu heihin.

Tasavallan presidentti voi, jos 4 tai 5 §:ssä tarkoitettua kannetta ei ole nostettu näissä lainkohdissa säädetyssä ajassa, anomuksesta määrätä uuden ajan kanteen nostamista varten, milloin siihen on erittäin painavia syitä.

Jos 1 §:ssä tarkoitettu lapsi tahtoo saada todetuksi, ettei aviomies ole hänen isänsä, nostakoon siitä kanteen miestä ja, milloin äiti elää, häntäkin vastaan. Jos mies on kuollut, kohdistettakoon kanne hänen oikeudenomistajiinsa.

Kanne, joka on nostettu 4-7 §:n mukaan, voidaan hyväksyä vain, milloin on selvitetty, että äidin on maannut toinen kuin hänen miehensä, ja on oletettava lapsen tulleen silloin siitetyksi, taikka ellei lapsen perinnöllisten ominaisuuksien tai muun erityisen seikan perusteella muutoin voida pitää varmana, ettei aviomies ole lapsen isä. Jos lapsi on siitetty ennen avioliittoa tahi puolisoiden asuessa erillään oikeuden päätöksen perusteella tai muutoin välien rikkoutumisen vuoksi, hyväksyttäköön kuitenkin kanne, mikäli ei saateta todennäköiseksi, että puolisot ovat olleet keskenään sukupuoliyhteydessä sellaiseen aikaan, jolloin lapsi on voinut tulla siitetyksi.

Aviollista syntyperää koskeva kanne on käsiteltävä sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä lapsella on tai, jos hän on kuollut, viimeksi oli kotinsa ja asuinpaikkansa.

Jos miestä tai hänen kuoltuaan hänen oikeudenomistajiaan vastaan on tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa tehty vaatimus, joka perustuu siihen, että lapsi on aviolapsi, voi mies tai hänen oikeudenomistajansa, jollei kannevaltaa 4 tai 5 §:n säännösten mukaan ole menetetty, vedota siihen, ettei lapsi ole aviomiehen siittämä. Samoin edellytyksin saakoon miehen kuoltua jokainen, joka lapsen ohella tai jälkeen on miehen lähin perillinen, kysymyksen ollessa perinnöstä tehdä sellaisen väittämän.

Lapsen syntyperää koskevalla ratkaisulla, joka on tehty 1 momentissa mainitussa asiassa, ei ole oikeusvoimaa tuon riidan ulkopuolella.

Isyyden toteamisesta silloin, kun lapsi ei ole aviolapsi, noudatettakoon, mitä avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista annetussa laissa on säädetty.

Tämä laki tulee noudatettavaksi 1 päivänä tammikuuta 1958, ja sillä kumotaan avioliittolain voimaanpanosta 13 päivänä kesäkuuta 1929 annetun lain (235/29) 6 §:n 1 ja 2 momentti.

Sovellettaessa tätä lakia sellaisen lapsen osalta, joka on syntynyt ennen 1 päivää tammikuuta 1958, on 4 §:n 2 momentissa säädetty kolmen vuoden aika luettava sanotusta päivästä.