Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

176/1957

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki hallitusmuodon 49 §:n muuttamisesta.

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetyllä tavalla,

muutetaan 17 päivänä heinäkuuta 1919 annetun hallitusmuodon 49 §, sellaisena kuin se on 10 päivänä marraskuuta 1933 annetussa laissa ( 277/33 ), näin kuuluvaksi:

49 §.

Varsinaisilla valtiopäivillä on, siinä järjesyksessä kuin eduskunnan puhemiehen vaalista on säädetty, neljäksi vuodeksi kerrallaan valittava eteväksi laintuntijaksi tietty henkilö eduskunnan oikeusasiamiehenä valvomaan, eduskunnan hänelle laatiman johtosäännön mukaan, lakien noudattamista tuomioistuinten ja muiden viranomaisten toiminnassa. Samassa järjestyksessä ja samaksi ajaksi valitaan myös varamies oikeusasiamiehen estyneenä ollessa hoitamaan hänen tehtäviänsä.

Oikeusasiamiehellä on sama oikeus kuin oikeuskanslerilla olla saapuvilla valtioneuvoston, tuomioistuinten ja virastojen istunnoissa, saada tieto valtioneuvoston ja sen ministeriöiden, tuomioistuinten ynnä muiden viranomaisten pöytäkirjoista sekä, laissa virallisista syyttäjistä säädetyllä vastuunalaisuudella, ajaa tai ajattaa syytettä virheestä tai laiminlyönnistä virkatoimissa.

Toiminnastaan sekä lainkäytön tilasta ja lainäädännössä havaitsemistaan puutteista oikeusasiamiehen tulee joka vuodelta antaa eduskunnalle kertomus.

Helsingissä 26 päivänä huhtikuuta 1957.

Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen.Oikeusministeri Arvo Helminen.

Sivun alkuun