243/1954

Tämä laki koskee sellaisia teitä, jotka on luovutettu yleiseen liikenteeseen ja joiden pitämisestä huolehditaan julkisena tehtävänä sillä tavoin, kuin jäljempänä säädetään. Nämä tiet ovat yleisiä teitä.

Yleinen tie voi olla myös vain tietynlaista liikennettä varten tarkoitettu ajotie tai polku taikka tie, jota käytetään ainoastaan talven aikana (erityinen talvitie). Näistä ovat soveltuvin osin voimassa tämän lain säännökset.

Kadun pitämisestä on voimassa, mitä siitä erikseen on säädetty.

Yleiset tiet ovat maanteitä tai paikallisteitä.

Tiehen kuuluvat ajorata ja muut liikenneradat, niinkuin jalkakäytävä ja polkupyörä tie, sekä niiden säilymistä ja käyttämistä varten pysyvästi tarvittavat alueet, rakenteet ja laitteet, kuten piennar, luiska, pengermä, oja, keski-, väli- ja rajakaista, sivuuttamis-, kääntymis- tai pysähdyspaikka, tiehen välittömästi liittyvä vähäinen varasto- tai pysäköimisalue sekä kaide, rumpu, silta, lautta laitureineen ja väylineen, laivalaituri, joka on määrätty tiehen liitettäväksi, ja tiemerkki.

Teihin kuuluviksi luetaan niiden liitännäisalueina pysyvästi tarvittavat tienpitoaineen ottamispaikat ja tienpitoa varten tarpeelliset erityiset rakennus- tai varastoalueet sekä tien käyttäjien tarpeeseen varatut yleiset pysäköimis- ja kuormausalueet.

Alue, jota tarkoitetaan 1 momentissa, muodostaa tiealueen. Tiealue, jonka rajoja ei ole maanmittaustoimituksessa määrätty, ulottuu metrin etäisyydelle ojan tahi, missä ojaa ei ole, tieluiskan tai -leikkauksen ulkosyrjästä.

Tienpito käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon.

Tienpitäjä huolehtii tienpidosta ja siihen kuuluvista asioista, vastaa ensisijaisesti tienpidosta aiheutuvista kustannuksista sekä käyttää tienpitoa varten saatuja oikeuksia.

Tienpitäjänä on valtio tai kunta.

Maanteiden pitämisen kustantaa valtio 10 luvussa olevien säännösten mukaan ja siinä säädetyin poikkeuksin. Paikallisteiden pidon kustannukset jakautuvat valtion ja kuntien kesken sen mukaan, kuin sanotussa luvussa säädetään.

Tien tekemisellä tarkoitetaan uuden tien rakentamista sekä tien parantamista.

Mitä tien parantamisesta on säädetty, on soveltuvin kohdin voimassa myös sen siirtämisestä.

Uusi maantie voidaan rakentaa:

Uusi paikallistie voidaan rakentaa, jos tie pääasiallisesti on tarpeen kunnan sisäistä tai muuta sellaista yleistä liikennettä varten, jolla on vain paikallinen merkitys.

Tien liitännäisalue voidaan perustaa ja tie parantaa yleisen tarpeen sitä vaatiessa.

lie on suunnaltaan, tasaukseltaan, leveydeltään ja muutoinkin tehtävä sillä tavoin, että tien tarkoitus saavutetaan mahdollisimman edullisesti ja tuottamatta toiselle enempää vahinkoa tai haittaa, kuin tarve vaatii.

Alueella, jolla on voimassa asemakaavan tai muu asemakaavalainsäädännön mukainen suunnitelma alueen käyttämisestä, älköön tietä tehtäkö niin, että suunnitelman tai siihen kuuluvan määräyksen toteuttaminen vaikeutuu.

Tie on pidettävä liikennettä tyydyttävässä kunnossa.

Tien kunnossapitoon kuuluvat:.

Jos 2 momentissa mainittu toimenpide suoritetaan tien tekemisen yhteydessä, se luetaan tien tekemiseksi.

Mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty, ei koske tien käyttäjien tarpeeseen varatun kuormausalueen kunnossapitoa.

Maantie on talvella pidettävä moottoriajoneuvoliikenteen tarvetta vastaavasti lumi-ja jääesteistä vapaana, jollei tie- ja vesirakennushallitus liikenteen vähäisyyden vuoksi tai muusta erityisestä syystä määrää, että tie pidetään kunnossa ainoastaan hevosajoneuvoilla tapahtuvaa liikennettä varten tai ettei toimenpiteitä mainittujen esteiden poistamiseksi lainkaan suoriteta.

Paikallistie on talvella pidettävä hevosajoneuvoilla kuljettavassa kunnossa, mikäli tienpitoviranomainen ei määrää, että tie pidetään avoimena moottoriajoneuvoliikennettäkin varten tai ettei lumi- ja jääesteitä tarvitse tieltä poistaa.

Tietä, jota erityisen talvitien järjestämisen takia ei tarvita liikenteeseen, ei ole tarpeen pitää liikennöitävässä kunnossa sinä aikana, jona talvitietä voidaan käyttää.

Milloin lumentulon vuoksi tai muusta syystä tien viereen on järjestetty tilapäinen kulkutie, tie saa olla liikennöitävään kuntoon laittamatta sinä aikana, kun este on olemassa ja tilapäinen tie pidetään liikennekelpoisena.

Paikallistie on muutettava maantieksi, jos se olojen muuttumisen johdosta tai muusta syystä ilmeisesti on saanut sellaisen merkityksen, kuin 7 §:n 1 kohdassa on sanottu.

Paikallistie voidaan muuttaa maantieksi samoin edellytyksin, kuin 7 §:n 2 kohdan mukaan voidaan rakentaa uusi maantie.

Maantie voidaan muuttaa paikallistieksi, jos se olojen muuttumisen johdosta tai muusta syystä ilmeisesti ei enää täytä niitä edellytyksiä, joilla tie 7 §:n mukaan voidaan rakentaa maantieksi, mutta on kuitenkin tarpeen sellaista yleistä liikennettä varten, jolla on paikallinen merkitys.

Yksityinen tie voidaan muuttaa maantieksi tai paikallistieksi samoin edellytyksin, kuin 7 ja 8 §:n mukaan voidaan rakentaa uusi maantie tai paikallistie.

Yleinen tie tai maan käyttö tien liitännäisalueena voidaan lakkauttaa, jollei tietä tai liitännäisaluetta uuden tien rakentamisen johdosta tai muusta syystä enää pidetä yleisen edun kannalta tarpeellisena.

Asetuksella määrätään, saadaanko ja millä ehdoilla paikallistiehen kuuluvan lautan käyttämisestä kantaa maksua. Tämä maksu, joka voidaan määrätä myös suoritettavaksi palkkiona lautan hoitajalle, ei saa olla suurempi, kuin lautan kunnossapidosta aiheutuvat kustannukset edellyttävät.

Tienpidossa on otettava huomioon, mitä erikseen on säädetty muinaismerkkien suojelemisesta ja luonnonsuojelusta sekä pyykkien ja muiden pysyvien rajamerkkien muuttamisesta.

Mikäli tämän pykälän jäljempänä olevista säännöksistä ei muuta johdu, on valtio sekä maanteiden että paikallisteiden pitäjä, kuitenkin niin, että kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö voi asianomaisen kunnan suostumuksella määrätä kaupungin ja eri kuntana olevan kauppalan sen alueella olevien maanteiden ja paikallisteiden pitäjäksi kokonaan tai osaksi taikka maalaiskunnan, niin ikään joko kokonaan tai osaksi, huolehtimaan kunnassa olevien paikallisteiden pidosta.

Milloin tässä laissa olevan tai muun erityisen säännöksen tahi siihen perustuvan määräyksen mukaan joku muu kuin tienpitäjä on velvollinen vastaamaan tienpitoon kuuluvasta tehtävästä, noudatettakoon sitä. Valtioneuvosto voi toistaiseksi tai pysyvästi siirtää tehtävän hoitamisen tapahtuvaksi asianomaisen tienpitoviranomaisen toimesta. Erityisestä syystä valtioneuvosto voi osaksi tai kokonaan vapauttaa vastuuvelvollisen tehtävän hoitamisen kustannuksista.

Milloin tienpitäjänä on kunta, voi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö asianomaisten kuntien suostumuksella määrätä kunnan toimimaan erityisten paikallisten olojen vaatimassa laajuudessa tienpitäjänä toisenkin kunnan alueella.

Tienpitoviranomaisena, joka huolehtii tienpitäjälle kuuluvista tehtävistä ja käyttää puhevaltaa tienpitoa koskevissa asioissa, toimii valtion ollessa tienpitäjänä tie- ja vesirakennushallitus sekä sen alainen piirihallinto, mikäli erityisistä syistä asetuksella ei ole toisin määrätty.

Kun tienpitäjänä on kunta, tienpitoviranomaisena toimii tie- ja vesirakennushallinnon valvonnan alaisena tielautakunta tai se kunnan viranomainen, joka hoitaa tielautakunnalle tämän lain mukaan kuuluvat tehtävät.

Jos kunta, joka on tienpitäjänä, lyö laimin maantien tai paikallistien tekemisen tai kunnossapidon eikä oikaisua tapahdu tie- ja vesirakennushallinnon piiri-insinöörin kehoituksesta huolimatta, tie- ja vesirakennushallituksella on valta asettaa kunnalle määräaika, jonka kuluessa sen on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin uhalla, että ne muutoin suoritetaan kunnan kustannuksella.

Milloin 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa liikennettä välittömästi uhkaavan vaaran tai esteen tahi tien kunnossapidossa havaitun puutteellisuuden poistamiseksi kiireellinen toimenpide on tarpeen, piiri-insinööri voi sen estämättä, mitä sanotussa momentissa on säädetty, huolehtia siitä, että sellaiseen toimenpiteeseen viivytyksettä ryhdytään kunnan kustannuksella.

Mitä tässä pykälässä on sanottu kunnasta, on vastaavasti sovellettava siihen, jonka on 20 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisen velvoituksen perusteella huolehdittava tienpitoon kuuluvasta tehtävästä.

Yleisen tien tekemisestä, paikallistien muuttamisesta maantieksi, maantien muuttamisesta paikallistieksi, yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi ja yleisen tien tai maan käytön tien liitämisalueena lakkauttamisesta päättää kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö, mikäli kuin päätösvaltaa erityisissä asioissa ei ole asetuksella uskottu tie- ja vesirakennushallitukselle tai muulle viranomaiselle.

Ennen tien tekemistä on laadittava ja vahvistettava tiesuunnitelma. Kun on kysymys vähäisestä tien parantamisesta, tiesuunnitelman laatiminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos hanketta varten ei oteta lisäaluetta tai jos sen kiinteistön omistaja tai omistajaan verrattava haltija, jonka maata otetaan, on antanut tähän kirjallisen suostumuksen.

Tiesuunnitelman vahvistaa 24 §:ssä tarkoitettu viranomainen, sitten kun kiinteistön omistajille ja muille, joiden etua tai oikeutta suunnitelma voi koskea, on varattu tilaisuus huomautusten tekemiseen.

Uuden tien rakentamista koskevassa tiesuunnitelmassa on määrättävä, onko tiestä tuleva maantie vai paikallistie. Jos tie on tarkoitettu sellaiseksi, jolla ainoastaan tietynlainen liikenne on sallittu, on siitäkin määrättävä tiesuunnitelmassa.

Tiesuunnitelmassa, joka tarkoittaa uuden tien rakentamista, on osoitettava tien suunta ja poikkileikkausmuoto niin, että tiealue voidaan suunnitelman perusteella tarvittaessa merkitä maastoon. Suunnitelmasta tulee myös käydä ilmi, varataanko ja miten maata tien vastaista leventämistä varten.

Mitä 2 momentissa on säädetty, on soveltuvin osin noudatettava, kun on kysymys tiesuunnitelman laatimisesta sellaista tien parantamista varten, josta aiheutuu tiealueen muutos. Milloin tie sen suuntaa muutettaessa vanhan suunnan osalta edelleen on jäävä yleiseksi, tästä on määrättävä tiesuunnitelmassa.

Jos tien tekemisen yhteydessä on tarpeen perustaa tieoikeus tien liitännäisalueeseen taikka oikeus tienpitoaineen ottamiseen rajoitettuun määrään tietyltä alueelta tai tienpitoa varten tarvittavaan yksityiseen tiehen, oikeuden perustamisesta voidaan määrätä tiesuunnitelmassa, ja siinä on tällöin osoitettava tarkoitukseen tarvittava alue.

Tiesuunnitelmaan on liitettävä arvio tien tekemisestä aiheutuvista kustannuksista.

Tiesuunnitelma on laadittava siten, että sitä voidaan tietä tehtäessä noudattaa tekemättä siitä olennaisia poikkeuksia.

Päätös tiesuunnitelman vahvistamisesta raukeaa, mikäli tien suuntaa ei ole merkitty maastoon ja tietyöhön ryhdytty, ennen kuin neljä vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jona päätös on annettu. Erityisistä syistä valtioneuvosto voi pitentää määräaikaa kullakin kerralla enintään neljällä vuodella.

Kun tiesuunnitelma on vahvistettu päätöksellä, joka on saanut lainvoiman tai on täytäntöön pantavissa valituksesta huolimatta, ja tie on päätetty tehdä, tienpitäjällä on oikeus ottaa haltuunsa alue, joka tarvitaan tietä varten. Haltuun ottamisen jälkeen saadaan aluetta käyttää 3 §:ssä mainittuihin tietarkoituksiin toisella kiinteistöön olevan oikeuden estämättä. Tätä käyttöoikeutta sanotaan tieoikeudeksi.

Tieoikeus on olemassa myös, kun tietarkoituksiin tarvittava alue on otettu haltuun omistajan tai omistajaan verrattavan haltijan suostumuksella sellaisessa tapauksessa, jossa tiesuunnitelman laatiminen 25 §:n 1 momentin mukaan ei ole tarpeen, taikka kun yksityinen tie muuttuu yleiseksi.

Tieoikeuteen sisältyy valta poistaa haltuun otetulta alueelta rakennukset, varastot ja laitteet sekä kasvava sato ja muu alueella oleva kasvullisuus.

Alue katsotaan otetuksi haltuun, kun tien suunta tai kysymyksen ollessa tiealueen laajennuksesta tai liitännäisalueesta tällaisen alueen sijainti on merkitty maastoon ja työhön tiellä tai sen määräosalla ryhdytty.

Milloin tienpitäjälle muutoin kuin 29 §:n mukaisesti on tarpeen saada tieoikeus liitännäisalueeksi tarvittavaan alueeseen, lääninhallituksella on tienpitoviranomaisen hakemuksesta valta määrätä, jollei siitä aiheudu huomattavaa vahinkoa tai haittaa kiinteistölle, että tienpitäjällä on oleva sellainen oikeus.

Jos tienpitäjälle on tarpeen saada oikeus tietyltä alueelta ottaa tienpitoainetta rajoitettuun määrään tai oikeus tienpitoa varten tarvittavaan yksityiseen tiehen, voidaan sellainen oikeus perustaa samassa järjestyksessä kuin oikeus tien liitännäisalueeseen.

Milloin tie- tai liitännäisalueen kuivattamiseksi on tarpeen tehdä laskuoja toisen maalle, tienpitäjällä on oikeus laskuojan tekemiseen noudattamalla, mitä vesioikeuslainsäädännön mukaan tässä kohden on voimassa.

sellainen tieoikeus, josta säädetään 29 §:ssä, on tienpitäjällä myös ennestään olevaan, tämän lain alaiseksi saatettuun yleiseen tai yleiseksi katsottuun tiehen kuuluvaan tie- ja liitännäisalueeseen.

Edellä tässä luvussa olevien säännösten estämättä tienpitäjä saa, jos siihen on erityisiä syitä, hankkia käyttöoikeuden taikka omistusoikeuden tiealueeksi tai tien liitännäisalueeksi tarvittavaan maahan siinä järjestyksessä, kuin on säädetty laissa kiinteän omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen. Mikäli alueesta on määrätty tiesuunnitelmassa, vastaa tämän vahvistamisesta annettu päätös pakkolunastuslupaa.

Käyttöoikeudesta, joka on saatu 1 momentissa mainituin tavoin, on voimassa, mitä tieoikeudesta on säädetty.

Kun yleinen tie lakkautetaan muussa kuin jäljempänä 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, tieoikeus tiealueeseen lakkaa, mikäli tätä ei määrätä käytettäväksi muuhun tietarkoitukseen.

Milloin tie sitä parannettaessa on muutettu kulkemaan uutta suuntaa eikä tiesuunnitelmassa ole määrätty, että tie vanhan suunnan osalta edelleen jää yleiseksi, se tältä osalta lakkaa olemasta yleinen tie. Tämän estämättä tienpitäjä saa käyttää tiealuetta muihin tietarkoituksiin sen mukaan, kuin siitä on tiesuunnitelmassa määrätty tai muutoin määrä tään. Jollei tällaista määräystä ole annettu, tiealueen käyttö tietarkoituksiin ja tieoikeus lakkaa 36 §:ssä tarkoitetun tietoimituksen päättyessä tai, jos tietoimitusta ei pidetä, sen mukaan, kuin siitä erikseen päätetään.

Kun maan käyttö tien liitännäisalueena lakkautetaan, lakkaa tieoikeus alueeseen.

Tieoikeuden lakattua on noudatettava, mitä oikeudesta entiseen tiealueeseen annetussa laissa on säädetty.

Tienpitäjä saa vuoden kuluessa tieoikeuden lakkaamisesta tai lääninhallituksen tarvittaessa määräämässä pitemmässä ajassa kuljettaa entiseltä tiealueelta pois, mitä sille on tienpitoa varten rakennettu tai laitettu. Alue on kuitenkin, jos sitä tarvitaan kaduksi tai yksityistä tietä varten, jätettävä sellaiseksi, ettei sen käyttäminen sanottuun tarkoitukseen käy vaikeaksi. Jollei sitä, mikä saadaan kuljettaa pois, ole edellä sanotussa ajassa viety alueelta, se jää alueen omistajalle.

Milloin tie tehdään tai maata otetaan tien liitännäisalueeksi siten, että tilusten pirstoutumisen vuoksi tai muusta sellaisesta syystä tahi 41 §:ssä säädettyjen kieltojen johdosta aiheutuu erittäin huomattavaa haittaa kiinteistön tai sen osan käyttämiselle taikka jos sellaista haittaa aiheutuu 50 §:ssä tarkoitetun, tien tekemisen yhteydessä annetun määräyksen vuoksi, voidaan, jos haitan poistaminen siten on sopivasti aikaansaatavissa tuottamatta muille asianosaisille huomattavaa vahinkoa tai haittaa ja vaikeuttamatta asemakaavalainsäädännön mukaisten suunnitelmien tai niihin kuuluvien määräysten toteuttamista, kiinteistöjen kesken toimittaa tilusten vaihtoa ja, jos erityistä syytä siihen on, rahana suoritettavaa täyttä vastiketta vastaan siirtää kiinteistöön, josta on otettu aluetta tietarkoituksiin tai johon kuuluvaa maata edellä mainittu kielto tai määräys koskee, vastikemaaksi tiluksia muusta kiinteistöstä. Jos vaihdettavien alueiden jyvitysarvot eivät vastaa toisiaan, korvataan niiden ero rahalla.

Tässä tarkoitettuun tilusjärjestelyyn ei vaadita omistajan eikä sen suostumusta, jolla kiinteistöön on panttioikeus, vuokraoikeus tai muu sellainen erityinen oikeus. Järjestelyn alaiseksi joutunut alue vapautuu siihen kohdistuneesta panttioikeudesta ja, jos järjestelyssä niin määrätään, myös muusta sitä rasittaneesta oikeudesta. Järjestely toimitetaan manttaaleja muuttamatta.

Jollei 1 momentissa mainittua haittaa voida poistaa toimittamalla tilusjärjestely, omistajalla on, mikäli hän ei mieluummin halua saada korvausta haitasta, oikeus vaatia, että tienpitäjä lunastaa kiinteistön tai sen osan. Lunastamisesta aiheutuvat toimenpiteet on suoritettava 37 §:ssä mainitussa tietoimituksessa, ja lunastettava kiinteistö tai sen osa, siihen luettuna kiinteistöstä tietarkoituksiin otettu alue, muodostaa toimituksen tultua lainvoimaiseksi sellaisen kiinteistön, kuin kiinteän omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen annetun lain mukaan lunastettu alue on pakkolunastuksen tultua saatetuksi loppuun, kuitenkin niin, että siihen kohdistunut oikeus saattaa edelleen jäädä voimaan, jos tietoimituksessa on niin määrätty, ja että sanotun lain 56 §:ää ei tässä tapauksessa ole sovellettava.

Milloin yleinen tie tehdään tai maata otetaan tien liitännäisalueeksi sillä tavoin, että katkaistaan ennestään oleva yksityinen tie ja tämä sen johdosta on johdettava toisen kiinteistön alueen kautta, voidaan sellaisen tiekysymyksenjärjestelyä varten pitää 37 §:ssä mainittu toimitus.

Sen jälkeen kun tienpitäjä on saanut tieoikeuden 29 §:n tai 30 §:n 1 momentin mukaan ja tiealue tai tien liitännäisalue voidaan rajoiltaan tarkemmin määrätä, on, mikäli kysymys ei ole niin vähäisestä alueen muutoksesta, ettei rajan määräämistä katsota tarpeelliseksi, paikalla pidettävä tietoimitus.

Toimituksessa on:

Tietoimitusta ei saa suorittaa alueella, johon on määrätty hankittavaksi omistus- tai tieoikeus 32 §:ssä sanotuin tavoin.

Määräyksen tietoimituksen pitämiseen antaa lääninhallitus tienpitoviranomaisen tai muun asianosaisen esityksestä. Toimituksen suorittaa tienpitäjän kustannuksella maanmittausinsinööri kahden uskotun miehen avulla, jotka toimitusinsinööri kutsuu jakotoimituksia varten valituista uskotuista miehistä. Erityisistä syistä voidaan kuitenkin muukin asianosainen kuin tienpitäjä määrätä kokonaan tai osaksi korvaamaan toimituskustannukset.

Kun on kysymys tilusjärjestelystä, yksityisten teiden järjestelystä ja muista tietoimituksessa suoritettavista toimenpiteistä, niissä noudatettavasta menettelystä sekä niiden tarkastamisesta ja merkitsemisestä maarekisteriin, on, mikäli tämän lain säännöksistä ei muuta johdu, soveltuvin osin noudatettava, mitä jakolain mukaan vastaavasti on voimassa.

Paikalla pidettävässä toimituksessa voidaan suorittaa, paitsi 37 §:ssä tarkoitettuja toimenpiteitä siinä mainituissa tapauksissa, myös ennestään olevaan tiehen kuuluvan tietai liitännäisalueen rajan määrääminen, jos siihen harkitaan olevan syytä, ja sanotunlaisen tien varrella tilusjärjestely, milloin 41 §:ssä säädetyistä sellaiseen alueeseen kohdistuvista kielloista, jonka alueen käyttö aikaisemmin ei ollut vastaavasti rajoitettu, taikka 50 §:ssä tarkoitetusta määräyksestä aiheutuu 35 §:ssä. mainittua haittaa. Tällaisessa toimituksessa on niin ikään käsiteltävä ne muut asiat, jotka tämän lain tai erikseen annettujen säännöksien mukaan on tietoimituksessa ratkaistava; ja siitä on soveltuvilta kohdin voimassa, mitä 38 §:ssä tietoimituksesta on säädetty.

Tiealueen ulkopuolalla, missä tämä ei ulotu kahden metrin etäisyydelle ojan tai, jollei ojaa ole, kolmen metrin etäisyydelle tieluiskan tai leikkauksen ulkoreunasta, tienpitoviranomaisella on oikeus sanottuun etäisyyteen asti kaataa puut ja pensaat sekä poistaa alueelle ulottuvat oksat. Tältä alueelta (vierialueelta) saadaan tarvittaessa poistaa muukin, luonnonvarainen kasvullisuus sekä näkemäalaa rajoittavat luonnonesteet.

Vierialueella on tienpitäjällä oikeus pitää tarpeen vaatimia tiemerkkejä.

Jos tiealueen ulkopuolella 41 §:n 2 momentissa tarkoitetulla alueella on sellaisia puita, pensaita tai muuta, luonnonvaraista kasvillisuutta, taikka sellaisia luonnonesteitä, jotka tarpeellista näkemäalaa rajoittamalla tuottavat vaaraa liikenteelle, tienpitoviranomaisella on oikeus ryhtyä 1 momentissa mainittuihin toimenpiteisiin.

Rakennusta älköön pidettäkö tien vierialueella. Tämän alueen ulkopuolellakin on rakennusten pitäminen kielletty alueella, joka ulottuu 20 metrin etäisyydelle maantien tai 12 metrin etäisyydelle paikallistien ajoradan tai, jos niitä on kaksi tai useampia, lähimpänä olevan ajoradan keskiviivasta (suojaalue). Erityisistä syistä voidaan tiesuunnitelmassa tai lääninhallituksen päätöksellä pitentää sanottua etäisyyttä määrätyllä tiellä tai sen osalla enintään 30 metriksi.

Tien kaarrekohdassa taikka missä tiehen liittyy toinen yleinen tie tai yleisesti liikennöity yksityinen tie tahi sen poikki kulkee rautatie, raitiotie tai vesireitti, älköön rakennusta pidettäkö, suoja-alueen ulkopuolellakaan, sellaisella alueella, jolla näkemäalan vapaana pitäminen sitä rajoittavista esteistä on tarpeen liikenneturvallisuuden vuoksi (näkemäalue).

Tien vieri-, suoja- tai näkemäalueella on kielletty pitämästä sellaista varastoa, aitaa tai muuta laitetta, josta tai jonka käytöstä aiheutuu vaaraa liikenteelle tai josta on haittaa tienpidolle.

Eräistä lievennyksistä tämän pykälän säännöksiin säädetään 42 §:ssä. Näiden lievennysten lisäksi voidaan, milloin harkitaan syytä siihen olevan, antaa lupa poikkeusten tekemiseen 1 ja 2 momentissa mainitusta kiellosta lääninhallituksen ja 3 momentissa olevasta kiellosta tienpitoviranomaisen päätöksellä. Milloin tienpitoviranomainen on evännyt luvan, asianosaisella on oikeus saattaa asia lääninhallituksen tutkittavaksi.

Johtopylväiden asettamisesta tien viereen on säädetty erikseen.

Kun kysymys on tien varrella olevasta hedelmä tai koristepuusta tai -pensaasta, pensasaidasta taikka puusta tai pensaasta, joka on otettu erityiseen hoitoon, rakennuksesta, varastosta, aidasta tai muusta laitteesta, ei 40 ja 41 §:ssä olevia säännöksiä ole sovellettava, jos puu tai pensas on istutettu tai otettu erityiseen hoitoon taikka rakennus, varasto tai laite tehty ennen, kuin alueen käyttöoikeus oli joutunut sanotuissa pykälissä säädetyn tai vastaavan aikaisemmassa laissa tarkoitetun rajoituksen alaiseksi.

Milloin puu, pensas, pensasaita, varasto tai laite, josta 1 momentissa on mainittu, aiheuttaa 40 tai 41 §:ssä tarkoitettua vaaraa tai haittaa tai jos samassa momentissa mainitusta rakennuksesta aiheutuu vaaraa liikenteelle, voi lääninhallitus tai, jos ei ole kysymys rakennuksesta, myös nimismies maalaiskunnassa ja kauppalassa tai maistraatti kaupungissa, määrätä sen poistettavaksi tai siirrettäväksi taikka siihen tehtäväksi tarvittavan muutoksen. Jollei omistaja suorita toimenpidettä sitä varten määrätyssä ajassa, tienpitoviranomaisella on valta sen suorittamiseen tienpitäjän kustannuksella.

Sellaisenkin rakennuksen, varaston tai laitteen poistamiseen, siirtämiseen tai muuttamiseen, jonka rakentamiseen tai pitämiseen on saatu lupa 41 §:n 4 momentin nojalla, voidaan tämän pykälän 2 momentin säännöksiä vastaavasti soveltaa, mikäli liikenteen turvallisuus välttämättä sitä vaatii. Luvan antanut viranomainen voi kuitenkin edellä sanotun estämättä peruuttaa luvan, jos siihen on liitetty peruuttamista koskeva ehto, sekä määrätä omistajan ryhtymään tästä aiheutuviin toimenpiteisiin uhalla, että ne muutoin suoritetaan hänen kustannuksellaan tienpitoviranomaisen toimesta.

Kun on annettu päätös, jolla tiesuunnitelma on vahvistettu, ja päätös on saatettu tiedoksi, on rakennuksia rakennettaessa tietarkoituksiin tarvittavalla sekä 41 §:ssä tarkoitetuilla alueilla vastaavasti noudatettava, mitä sanotussa pykälässä on säädetty rakennuksen pitämisestä tien varrella.

Jos on tehty aloite tien tekemisestä, lääninhallitus voi kieltää rakentamasta rakennuksia ilman sen lupaa määrätylle alueelle, jonka voidaan olettaa tulevan käytettäväksi tietä varten tai olemaan sen välittömässä läheisyydessä. Tällainen kielto, joka on kuulutuksella annettava yleisesti tiedoksi, saatetaan antaa enintään kahden vuoden ajaksi. Lääninhallitus voi, milloin siihen on pakottavaa syytä, määrätä kiellon aikaa pitennettäväksi. Päätös tästä on kuitenkin alistettava kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön tutkittavaksi.

Mitä 41, 42, 43 ja 44 §:ssä on säädetty, ei koske rakentamista sellaisilla alueilla, joilla on voimassa asemakaava tai rakennussuunnitelma.

Kun on tehty aloite tien tekemisestä, kiinteistöllä on sallittava viranomaisen toimesta suorittaa seivästys, mittaus, paalutus, kartoitus tai maaperän tutkimus taikka muu valmistava toimenpide ja sitä varten ottaa seipäiksi ja paaluiksi tarvittavat puut kiinteistöltä. Toimituksessa on huolehdittava siitä, ettei kasvavaa satoa tai metsää tarpeettomasti vahingoiteta. Puutarhassa olevaa tai muutoin erityiseen hoitoon otettua puuta tai

pensasta älköön omistajan suostumuksetta vioitettako tai kaadettako.

Jos tietyötä suoritettaessa on tarpeen aineiden varastoimista tai kuljettamista varten tai muuhun sellaiseen tarkoitukseen käyttää tietarkoitukseen otetun maan ulkopuolella olevaa toiselle kuuluvaa aluetta, tienpitäjällä on oikeus ottaa alue käyttöönsä enintään tietyön ajaksi, mikäli siitä ei aiheudu kiinteistölle sanottavaa haittaa.

Jos tietyön, sillansortuman, maanvieremän, tulvan tai muun sellaisen syyn takia liikennettä ei voida esteettä harjoittaa tiellä, tienpitäjällä on oikeus järjestää toisen maalle tilapäinen kulkutie siksi ajaksi, kun tällaista tietä esteen takia tarvitaan.

Samamainen oikeus tienpitäjällä on siloin, kun tien kulkukelpoisena pitäminen lumi- ja jääesteiden vuoksi tuottaa erityisiä vaikeuksia tai suhteettoman suuria kustannuksia.

Tilapäinen kulkutie on järjestettävä niin, ettei kiinteistölle aiheuteta tarpeetonta haittaa.

Tiealueen ulkopuolelle saadaan pystyttää lumiaita, milloin se lumen tielle kerääntymisen estämiseksi on tarpeen. Kiinteä lumiaita saadaan asutulla alueella kuitenkin pystyttää vain kiinteistön haltijan suostumuksella tai, jollei hänen kanssaan saada aikaan sopimusta, lääninhallituksen luvalla.

Tienpitäjällä on oikeus tarvittaessa poistaa tiealueelta lunta alueen ulkopuolellekin.

Milloin liikenteen turvallisuuden vuoksi tai muista syistä harkitaan tarpeelliseksi, lääninhallitus voi kysymyksen ollessa määrätystä yleisestä tiestä tai sen osasta määrätä, ettei siihen saa liittää yksityistä tietä ilman lääninhallituksen lupaa tai ettei sille johtavaa yksityistä pääsytietä saada ilman sellaista lupaa edelleen käyttää tarkoitukseensa, taikka antaa muunlaisen määräyksen pääsyn järjestämisestä yleiselle tielle. Määräystä älköön ulotettako koskemaan yksityistä tietä alueella, jolla on voimassa asemakaava tai rakennussuunnitelma.

Myöntäessään 1 momentissa mainitun luvan lääninhallitus voi määrätä ne tarpeellisiksi katsottavat ehdot, joita yksityistä tietä tehtäessä tai kunnossa pidettäessä on noudatettava.

Ennen kuin 1 momentissa tarkoitettu määräys annetaan, on laadittava suunnitelma kysymykseen tulevan järjestelyn toimittamista varten.

Jos yksityinen tie 50 §:ssä tarkoitetun määräyksen johdosta joudutaan siirtämään siten, että se kulkee toisen kiinteistön alueen kautta, voidaan tiekysymyksen järjestämiseksi pitää tietoimitus.

Jos yksityinen tie on liitettävä yleiseen tiehen, on liittäminen teiden yhtymäkohdassa toimitettava sillä tavoin, että yksityisestä tiestä liikenteelle aiheutuva vaara voidaan mahdollisimman suuressa määrin välttää.

Milloin ennestään oleva yksityinen tie yhtyy yleiseen tiehen siten, että siitä aiheutuu 1 momentissa tarkoitettua vaaraa, yksityisen tien pitäjä on velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin liittämisen toimittamiseksi sillä tavoin, että vaara mikäli mahdollista vältetään.

Ne rakenteet ja laitteet yleisen tien alueella, jotka ovat tarpeen yksityisen tien liittämiseksi yleiseen, on yksityisen tien pitäjä velvollinen tekemään ja pitämään kunnossa tienpitoviranomaisen antamien ohjeiden mukaan sillä tavoin, ettei niistä ole vaaraa yleisen tien liikenteelle tai sen kunnossapidolle. Milloin syytä siihen on, tienpitoviranomainen saa ottaa tehdäkseen tähän kuuluvan työn asianomaisen kustannuksella.

Jos laitteet yksityisen tien johtamiseksi yleisen tien poikki ovat tarpeen sen vuoksi, että yleinen tie on tehty siten, että se katkaisee ennestään olevan yksityisen tien, yleisen tien pitäjän velvollisuutena on kustantaa laitteiden tekeminen.

Tiealueeseen kohdistuvaa työtä, kuten viemärin kaivamista tien alitse, laitteiden tekemistä tiealueelle tai johtojen asettamista tien yli, älköön kukaan, jollei erityisestä säännöksestä muuta johdu, suorittako ilman tienpitoviranomaisen lupaa. Milloin sellainen lupa ei ole tarpeen, on ennen työhön ryhtymistä tehtävä asiasta ilmoitus sanotulle viranomaiselle.

Tässä tarkoitettujen rakenteiden ja laitteiden tekemisen ja kunnossapidon osalta on muutoin soveltuvin osin noudatettava, mitä 52 §:n 3 momentissa on säädetty.

Veräjän pitäminen maantiellä, polkutietä lukuun ottamatta, on kielletty. Paikallistiellä ja maantienluontoisella polkutiellä älköön veräjää pidettäkö ilman lääninhallituksen lupaa. Lupa saadaan antaa vain, jos tiellä on vähäinen liikenne ja veräjän pitämiseen on erittäin painavia syitä. Annettu lupa voidaan peruuttaa.

Edellä 1 momentissa olevia säännöksiä ei ole sovellettava veräjään tai- puomiin, joka on tarpeen liikenteen turvallisuuden tai poroaidan vuoksi taikka tulli- tai rajavartioinnin takia.

Veräjä ja puomi on tehtävä liikenteen ja turvallisuuden vaatimuksia vastaavaksi ja asianmukaisesti pidettävä kunnossa laitteen pitäjän toimesta.

Tien viereen älköön tehtäkö sellaista kuoppaa tai syvännettä, josta voi olla vaara liikenteelle tai tien säilymiselle.

Missä tie kulkee jäätä myöten tahi vesistön ylitse tai ohitse taikka tien viereistä maastoa siinä määrin ylempänä tai alempana, että siitä saattaa olla erityistä vaaraa tiellä kulkeville, on asetettava sopivia turvalaitteita tai ryhdyttävä muihin toimenpiteisiin liikenteen turvaamiseksi. Railon ylitse on tarvittaessa asetettava ylikulkulaite.

Liikenteen ohjaamiseksi ja turvaamiseksi sekä ohjeeksi teillä kulkeville tulee tien varrella olla tarpeellisia tiemerkkejä.

Jos laivaliikennettä talven aikana hajoitettaessa yleisessä kulkuväylässä jään avaamisen johdosta katkaistaan väylän poikki kulkeva erityinen talvitie tai muu yleinen tie, on tienpitoviranomaisen toimesta mahdollisuuksien mukaan asetettava paikalle silta tai lautta taikka muulla tavoin huolehdittava niistä toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen liikenteen turvaamiseksi ja sen johtamiseksi väylän ylitse.

Muussa kuin 1 momentissa mainitussa tapauksessa älköön ilman tienpitoviranomaisen lupaa avattako jäähän laivain kulkuväylää, joka katkaisee yleisen tien. Tarvittavan ylikulkulaitteen asettaminen ja kunnossa pitäminen on tällöin, mikäli kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö ei toisin määrää, sen velvollisuutena, jonka toimesta väylä avataan tai sitä käytetään.

Milloin laiva luvattomasti on murtanut auki jäällä kulkevan yleisen tien, on tienpitoviranomaisen, saatuaan siitä tiedon, viivytyksettä järjestettävä väylään tarvittava ylikulkulaite sen kustannuksella, jonka toimesta tie on katkaistu.

Jos ajoneuvoilla kulkeminen saattaa vaurioittaa tietä, joka roudan sulamisen tai sateen vuoksi tahi muusta tällaisesta syystä on rakenteeltaan heikentynyt, voi lääninhallitus taikka, tienpitoviranomaisen esityksestä, paikallinen poliisiviranomainen toistaiseksi tai määräajaksi kieltää tiellä tai sen osalla sellaisen liikenteen tai rajoittaa sitä. Poliisiviranomaisen päätös, jolla kielto on annettu, on viivytyksettä alistettava lääninhallituksen tutkittavaksi.

Asetettaessa liikeilmoituksia tien varrelle kaupungin tai muun tiheään asutun, yhdyskunnan ulkopuolella noudatettakoon, mitä siitä on säädetty luonnonsuojelulaissa. Tien varrella älköön missään pidettäkö näkyvissä ilmoitus- tai mainostaulua tahi muuta laitetta, joka muodoltaan, väriltään tai muutoin on sellainen, että se saatetaan käsittää tiemerkiksi, eikä myöskään yksityisen tien viittaa, joka ei ole vahvistettujen ohjeiden mukainen.

Maan luovuttamisesta sekä vahingosta tai haitasta, joka muutoin aiheutuu tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä, samoin kuin sanotunlaisesta toimenpiteestä kiinteistön omistajalle johtuneista kustannuksista, suoritetaan korvaus sen mukaan, kuin tässä luvussa säädetään.

Oikeutta korvauksen saamiseen ei kuitenkaan ole, milloin on sovittu tai ilmeisesti edellytetty, ettei korvausta makseta.

Kiinteistön omistajalla on oikeus tämän lain mukaan saada tienpitäjältä korvaus:

Sillä, joka 35, 36 tai 37 §:ssä tarkoitetussa järjestelyssä ei ole saanut jakolain mukaan hyvitystä luovuttamastaan alueesta tai etuisuudesta taikka hänelle järjestelystä muutoin aiheutuneesta vahingosta, on oikeus saada puuttuva hyvitys rahakorvauksena tienpitäjältä.

Mitä 1 momentissa on sanottu, on vastaavasti sovellettava, jos alue tilusjärjestelyssä on vapautunut sitä rasittaneesta oikeudesta ja tästä on aiheutunut vahinkoa oikeuden haltijalle.

Siinä tapauksessa, jota tarkoitetaan 72 §:ssä, oikeus korvaukseen määräytyy 73 §:n mukaan.

Mikäli kiinteistölle aiheutuu uuden tien rakentamisen tai yksityisen tien yleiseksi muuttamisen johdosta vahinkoa siitä, että omistajan oikeutta kiinteistön käyttämiseen on 40 §:n säännöksellä rajoitettu, tienpitäjä on velvollinen korvaamaan vahingon. Sama on laki, jos sellaista vahinkoa aiheutuu tietä parannettaessa alueella, jonka käyttö aikaisemmin ei ole ollut vastaavasti rajoitettu.

samamainen vahingon korvaamisen velvollisuus on tienpitäjällä, jos sellaisella alueella, joka ei ennen tämän lain voimaantuloa ole e ollut vastaavien rajoitusten alainen, muissa kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa

aiheutuu 40 §:n nojalla toimitetusta puiden, pensaiden, oksien tai luonnonesteiden poistamisesta vahinkoa, jonka korvaamista koskevaa kysymystä ei ole aikaisemmin järjestetty.

Jos 41 §:n 1, 2 tai 3 momentissa säädetyistä kielloista aiheutuu erittäin huomattavaa haittaa kiinteistön tai sen osan käyttämiselle alueella, jonka käyttöä ei aikaisemmin ollut vastaavasti rajoitettu, on kiinteistön omistajalla oikeus saada tienpitäjältä korvaus haitasta.

Milloin 35 §§:ssä mainitun järjestelyn tai 50 §§:ssä tarkoitetun määräyksen johdosta joudutaan rakentamaan uusi yksityinen tie tai muuttamaan entistä eikä tienpitoviranomainen suorita työtä, on kiinteistön omistajalla, jos hänelle sen vuoksi aiheutuu kustannuksia, oikeus saada niistä tienpitäjältä kohtuullinen korvaus. Jos 50 §:ssä mainitun määräyksen johdosta aiheutuu huomattavaa haittaa sellaisen kiinteistön käyttämiselle, jolla aikaisemmin on ollut pääsytie yleiselle tielle, on kiinteistön omistajalla oikeus saada siitäkin korvaus tienpitäjältä.

Milloin tien tekemisestä tai yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi on myös ilmeistä hyötyä kiinteistölle, on maan luovuttamisesta sekä vahingosta tai haitasta kiinteistön omistajalle suoritettava korvaus sovitettava sen mukaan, omistajan oikeutta täyteen korvaukseen kuitenkaan supistamatta.

Valtiolla sekä kunnalla, jollei kysymys ole kunnan alueensa ulkopuolella omistamasta maasta, ei ole oikeutta edellä tässä luvussa säädettyyn tai tässä laissa edellytetystä pakkolunastuksesta johtuvaan korvaukseen, mikäli valtioneuvosto erityisessä tapauksessa ei toisin määrää.

Omistajalla on oikeus saada tienpitäjältä korvaus vahingosta tai kustannuksesta, joka aiheutuu siitä, että 42 §:n 2 momentissa tarkoitettu rakennus, varasto, laite, puu, pensas tai pensasaita taikka 115 §:ssä mainittu rakennus joudutaan poistamaan tai sitä siirtämään tai muuttamaan, mikäli korvausta tästä ei ole aikaisemmin suoritettu.

Sama on laki, milloin vahinko aiheutuu omistajalle 42 §:n 3 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä, jollei siinä mainitun luvan ehdoista muuta johdu.

Vahingosta, joka johtuu 101 §:ssä mainitusta toimenpiteestä, voidaan omistaja, jollei hänellä ole oikeutta korvaukseen tämän pykälän 1 momentin nojalla, oikeuttaa harkinnan mukaan, mikäli siihen on erittäin painavia syitä, saamaan korvausta tienpitäjältä.

Jos 46 §:n nojalla suoritetusta toimenpiteestä, tilapäisen kulkutien järjestämiestä 48 §:n mukaan, tällaisen kulkutien käyttämisestä taikka 49 §:ssä tarkoitetusta lumiaidan pitämisestä tai lumen poistamisesta aiheutuu kiinteistölle vahinkoa, tämän omistajalla on oikeus saada siitä korvausta tienpitäjältä.

Tässä luvussa tarkoitetulle korvaukselle suoritetaan korkoa kuusi prosenttia laskettuna, jos kysymys on alueen luovuttamisesta, sitä seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana tienpitäjä on ottanut- alueen haltuunsa, sekä muissa tapauksissa, jollei asianosaisen vaatimuksesta erityisestä syystä toisin määrätä, sitä seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana korvaus määrätään.

Mitä edellä tässä luvussa on säädetty kiinteistön omistajasta, on vastaavasti sovellettava nautinta- tai rasiteoikeuden sekä muun siihen verrattavan, kiinteistöön olevan erityisen oikeuden haltijaan.

Jos sellaisen tienpitäjälle tulevan oikeuden johdosta tai sellaisesta toimenpiteestä, josta edellä tässä luvussa on säädetty suoritettavaksi korvaus, taikka 5 luvussa tarkoitetun järjestelyn johdosta kiinteistön arvo on alentunut niin, ettei voida olettaa kiinteistön olevan täytenä vakuutena saamisesta, josta se kiinnityksen johdosta tai maksamattoman kauppahinnan oikeutta koskevien säännösten nojalla vastasi ennen sitä tapahtumaa, jonka johdosta korvausta suoritetaan, korvaus korkoineen on talletettava lääninhallitukseen. Talletettua määrää jaettaessa ja maksettaessa ovat soveltuvin osin voimassa säännökset, joita kiinteän omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen annetun lain mukaan on noudatettava, kun saamisen vakuutena oleva kiinteistö pakkolunastetaan.

Mikäli 72 §§:ssä tarkoitetun saamisen haltija on kokonaan tai osaksi menettänyt saamisensa siitä syystä, että tallettamista ei ole toimitettu, taikka sen johdosta, että korvaukseen oikeutettu on luopunut korvauksesta tai että korvaus, jota koskeva kysymys ei ole ollut tietoimituksessa tai lääninhallituksessa tutkittavana, on laskettu ilmeisesti liian pieneksi, hänellä on oikeus saamistodistukseen merkittävää lyhennystä vastaan saada tienpitäjältä korvaus vahingostaan.

Mitä korvauksesta on sovittu tai ilmeisesti edellytetty noudatettavaksi tienpitäjän ja kiinteistön omistajan tai muun asianosaisen välillä, on voimassa myös sitä vastaan, jolle asianosaisen oikeus kiinteistöön on siirtynyt 72 §:ssä tarkoitetun ajankohdan jälkeen.

Milloin on kysymys korvauksesta, jota tarkoitetaan 62 §:ssä, 63 §:n 1 ja 2 momentissa, 64 §:n 1 momentissa, 65 tai 66 §:ssä, on, mikäli korvauksesta ei ole sovittu, tietoimituksessa tutkittava ja ratkaistava, onko korvausta suoritettava ja mihin määrään.

Jollei sellaista tietoimitusta pidetä, jossa kysymys 1 momentissa mainitusta korvauksesta voisi joutua käsiteltäväksi, taikka jos korvaus voidaan määrätä vasta tietoimituksen päätyttyä tai kysymys on sellaisesta 63 §:n 2 momentissa tarkoitetusta korvauksesta, jota koskevaa kysymystä ei ole tietoimituksessa käsitelty, on korvausasia sen läänin lääninhallituksen ratkaistava, jossa kiinteistö sijaitsee. Sama on laki, milloin tämän luvun säännösten nojalla vaaditaan muuta kuin 1 momentissa tarkoitettua korvausta.

Sen, joka tahtoo vaatia edellä tässä luvussa tarkoitettua korvausta, on, jos korvausvaatimus on sellainen, että se voidaan tutkia tietoimituksessa, tehtävä vaatimuksensa toimituksessa tai niin hyvissä ajoin ennen sen alkamista lääninhallitukselle, että hakemus voidaan siirtää tietoimituksessa käsiteltäväksi.

Muu tässä luvussa tarkoitettua korvausta koskeva vaatimus on tehtävä lääninhallitukselle.

Kysymys tietarkoituksiin tai tilusjärjestelyssa luovutetun maan ja 64 §:n 1 momentissa tarkoitetun vahingon ja haitan sekä tienpitäjälle yksityiseen tiehen tai tienpitoaineen ottamiseen annetun oikeuden korvaamisesta, samoin kuin oikeudesta korvaukseen 29 §:n 3 momentissa tarkoitetun rakennuksen poistamisen johdosta on tutkittava ja ratkaistava tietoimituksessa, vaikkei vaatimusta siitä ole tehty.

Myös tienpitäjä voi tässä pykälässä säädetyssä järjestyksessä saattaa tutkittavaksi kysymyksen, onko asianosaiselle tuleva korvausta ja mihin määrään.

Lääninhallitus voi, milloin tietoimitus pidetään, siirtää sellaisen asian, jossa vaaditaan korvausta 68 §:n 1 tai 2 momentin nojalla, tietoimituksessa ratkaistavaksi.

Korvausvaatimus, joka voidaan tutkia tietoimituksessa, on tehtävä siten, kuin 76 §:n 1 momentissa on säädetty, uhalla että korvausta vaativa, jollei hän voi näyttää laillista estettä tai muuta pätevää syytä hakemuksen myöhästymiseen, on menettänyt oikeuden korvaukseen, mikäli kysymys ei ole 63 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tapauksesta tai 76 §:n 3 momentista muuta johdu.

os 1 momentissa mainittu hakemuksen myöhästyminen on johtunut laillisesta esteestä tai muusta päteväksi katsottavasta syystä tai jos hakemusta asianosaisesta riippumattomasta syystä ei ole lääninhallituksesta ajoissa siirretty tietoimitukseen, lääninhallituksen asiana on antaa ratkaisu korvausvaatimuksesta. Milloin vaatimus kuitenkin on senlaatuinen, että sen käsitteleminen ei voi sopivasti tapahtua lääninhallituksessa, tarkoitusta varten voidaan määrätä pidettäväksi erityinen tietoimitus.

Tässä laissa tarkoitetut korvaukset on, mikäli mahdollista, vahvistettava kerta kaikkiaan suoritettaviksi.

sillä, jolle tämän luvun säännösten perusteella annetulla päätöksellä on määrätty suoritettavaksi korvausta, on oikeus hyväksyttavää vakuutta vastaan nostaa korvaus, vaikka päätös ole saanut lainvoimaa.

Milloin asianosaisen oikeus korvaukseen on ilmeinen, tienpitäjä voi harkintansa mukaan suorittaa ennakkokorvausta, vaikkei 1 momentissa tarkoitettua päätöstä vielä ole annettu eikä vakuutta asetettu.

siinä tapauksessa, että korvaus 72 §:n säännösten mukaan on talletettava lääninhallitukseen, älköön korvausta kuitenkaan maksettako, jollei korvauksen saaja näytä kaikkien sanotussa lainkohdassa tarkoitettujen saamisten haltijain antaneen hänelle lupaa korvauksen nostamiseen.

Tienpitäjällä ja korvausta vaativalla asianosaisella on valta sopia korvausta koskevan kysymyksen saattamisesta lopullisesti ratkaistavaksi välimiesmenettelyssä, niin kuin laissa välimiesmenettelystä on säädetty.

Maanteiden tekemisestä ja kunnossapidosta johtuvat kustannukset suoritetaan valtion ollessa tienpitäjänä valtion varoista, mikäli jäljempänä ei toisin säädetä.

Jos tienpidosta 20 §:n 1 momentin tai 21 §:n nojalla annetun määräyksen johdosta kaupunki tai kauppala on velvollinen huolehtimaan maantien tekemisestä, maksetaan tienpitäjälle valtion varoista korvaus tie- ja vesirakennushallituksen ja kunnan hyväksymän kustannusarvion mukaisesti, mikäli joidenkin kustannuserien osalta ei ole sovittu,että korvaus suoritetaan todellisten kustannusten mukaan. Milloin kustannusarviota ei ole siten hyväksytty, korvaus maksetaan tarpeellisina pidettävien todellisten kustannusten mukaan, niihin luettuna rakenteilla olevan tien kunnossapidosta johtuneet kustannukset.

Milloin kaupunki tai kauppala 20 §:n 1 momentin tai 21 §:n nojalla annetun määräyksen johdosta on velvollinen huolehtimaan maantien kunnossapidosta, suoritetaan sille valtion varoista korvausta se määrä, mihin tarpeellisen kunnossapidon kustannusten arvioidaan nousevan. Tässä tarkoitettu määrä vahvistetaan. sitten kun kunnalla on ollut tilaisuus tehdä asiasta ehdotuksensa. Määrää vahvistettaessa on pidettävä vertauskohtana valtiolle vastaavanlaisten teiden kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia. Jos tie on kunnan varoilla kestopäällystetty, luetaan kunnossapidon kustannuksiin varsinaisten kunnossapitomenojen lisäksi myös päällystämisestä aiheutuneiden kustannusten kohtuullinen kuoletus sekä korkoa kuusi prosenttia, yhteensä kuitenkin enintään niin paljon, kuin vastaavanlaisen tien kunnossapidon sora tienä arvioidaan maksavan.

Kun valtio on tienpitäjänä, on kunnan suoritettava sen alueella olevien paikallisteiden tekemisen ja kunnossapidon kustannuksista korvausta valtiolle jäljempänä olevien säännösten mukaisesti.

Paikallistien tekemisen kustannuksiksi katsotaan tien tekemisestä aiheutuneet, tarpeellisina pidettävät todelliset kustannukset. Näihin luetaan kuuluviksi myös kustannukset rakenteilla olevan tien kunnossa pitämisestä-.

Kunnan alueella olevien paikallisteiden kunnossapidon kustannuksiksi katsotaan valtion ollessa tienpitäjänä niin suuri osa asianomaisen tiemestaripiirin toimesta kunnossa pidettävien yleisten teiden todellisista kunnossapitokustannuksista, kuin mitä kunnan alueella olevien paikallisteiden kunnossapitoa varten kysymyksessä olevaksi vuodeksi vahvistetun työsuunnitelman kustannusarvion määrä on tiemestaripiirin toimesta hoidettavien yleisten teiden kunnossapitoa varten vahvistetun työsuunnitelman kustannusarviosta.

Paikallisteiden pidosta suoritettavan korvauksen määräämistä varten kunnat jaetaan taloudellisen kantokyvyn perusteella luokkiin siten, että kantokykyisimmät kunnat luetaan ylimpään luokkaan. Luokituksen vahvistaa valtioneuvosto enintään viiden vuoden pituiseksi määräajaksi kerrallaan. Erityisestä syystä valtioneuvosto voi tämän ajan kuluessakin siirtää kunnan luokasta toiseen.

Kun uusi kunta muodostetaan, on määrättävä, mihin luokkaan kunta kuuluu siihen asti, kunnes uusi luokitus toimitetaan.

Kunnan suoritettavaa korvausta määrättäessä katsotaan peruskorvaukseksi 30 prosenttia teiden tekemisen ja 40 prosenttia niiden kunnossapidon kustannuksista, ja peruskorvausta alennetaan tai korotetaan 86 §:ssä tarkoitettua luokituta vastaavasti sekä sen mukaan, suuriko kunnassa olevien maanteiden osuus on sen alueella olevien maanteiden ja paikallisteiden yhteenlasketusta pituudesta ja paljonko kunnassa on paikallisteitä asukasta kohden, seuraavien perusteiden mukaan:

Kunnalla on sen ollessa tienpitäjänä oikeus saada valtion varoista korvausta paikallistien tekemisen ja kunnossapidon kustannuksista. Nämä kustannukset määrätään soveltuvin osin noudattamalla 83 §:n säännöksiä. Korvaukseksi suoritetaan se määrä, joka 87 §:n mukaan jäisi valtion vastattavaksi, jos se olisi tienpitäjä.

Jos kunta ainoastaan osaksi on sen alueella olevien paikallisteiden pitäjä, on korvaus sovitettava sen mukaan.

Milloin kunta 21 §:n nojalla annetun määräyksen mukaan huolehtii paikallistien pidosta toisen kunnan alueella, sillä on oikeus saada tienpidon kustannuksista korvaus valtiolta. Korvaus määrätään soveLtuvin osin noudattamalla 83 §:n säännöksiä. Tästä korvauksesta on sen kunnan, jonka alueella tie on, valtiolle suoritettava 87 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan määräytyvä osa.

Määrättäessä 87 §:ssä mainittuja vertailulukuja ei oteta huomioon yleisenä tienä olevia polkuja eikä erityisiä talviteitä.

Jollei valtioneuvosto toisin määrää, kunnalla ei ole oikeutta saada valtion varoista korvausta asemakaava-alueella olevan tien osalta niistä menoista, jotka kunnalle aiheutuvat 9 luvun säännösten mukaan tai tässä laissa edellytetyn pakkolunastuksen johdosta suoritetuista korvauksista. Kunnan on silloinkin, kun valtio on tienpitäjä, valtioon nähden vastattava sanottujen korvausten suorittamisesta, mikäli valtioneuvosto ei päätä toisin.

Jos valtiolle sen ollessa tienpitäjänä aiheutuu lisäkustannuksia sen johdosta, että tie kunnan päätöksen mukaisesti tehdään korkeampiluokkaiseksi, kuin liikenteen tarve vaatii, on kunnan suoritettava nämä kustannukset.

Tienpidon kustannuksia määrättäessä ei oteta lukuun yleisiä hallintokustannuksia, tietutkimuksista johtuvia kustannuksia eikä tienpitoa varten tarvittavien rakennusten, autojen ja työkoneiden hankinnasta ja kunnossapidosta aiheutuvia menoja.

Milloin 9 luvun säännösten nojalla joudutaan suorittamaan sellaisia korvauksia, jotka eivät johdu tien kunnossapitoon välittömästi liittyvästä toimenpiteestä, nämä korvaukset luetaan tien tekemisen kustannuksiin. Mainittujen säännösten mukaan suoritettavien korvausten vahvistamisesta, tietoimituksen pitämisestä sekä tässä laissa edellytetyn pakkolunastuksen toimeenpanemisesta johtuvat menot otetaan vastaavasti huomioon joko tien tekemisen tai kunnossapidon kustannuksina.

Varat, jotka paikallistien pitäjä kantaa maksuina lautan käyttämisestä 18 §:n mukaan taikka korvauksena alueen luovuttamisesta tai muuna sellaisena hyvityksenä, jaetaan valtion ja sen kunnan kesken, jonka alueella paikallistie on, samassa suhteessa kuin sanotun tien kunnossapidon kustannukset, kuitenkin niin, että jos on kysymys kaupungin tai kauppalan asemakaavoitetulla alueella olevasta tiestä, tulevat mainitut varat, lauttamaksuja lukuun ottamatta, kokonaisuudessaan asianomaiselle kunnalle.

Määrättäessä korvauksia tienpidosta otetaan 87 §:ssä tarkoitetut maanteiden ja paikallisteiden pituudet huomioon sellaisina, kuin ne olivat asianomaisen vuoden alkaessa.

- Tie- ja vesirakennushallituksen asiana on jäljestäpäin kultakin vuodelta vahvistaa edellä tässä luvussa olevien säännösten mukaan kuntien suoritettavaksi tulevat korvaukset. Nämä suoritetaan lääninhallitukselle niinä aikoina, jotka tie- ja vesirakennushallitus määrää. Lääninhallitukselle on lähetettävä luettelo sen perittävistä korvauksista.

Tie- ja vesirakennushallitus vahvistaa myös tässä luvussa tarkoitetut valtion kunnille maksettavat korvaukset. Nämä korvaukset maksetaan kunnille tie- ja vesirakennushallituksen toimesta.

Milloin kunta on tienpitäjänä, valtion on asetettava tien tekemisestä johtuvien menojen suorittamista varten kunnan käytettäväksi varoja ennakkokorvauksena sitä mukaa, kuin työ tie- ja vesirakennushallituksen hyväksymän suunnitelman mukaisesti edistyy. Kunnossapidosta kunnalle valtion varoista tuleva korvaus maksetaan kunnalle asianomaisen kunnossapitovuoden aikana.

Päätös, jolla tie- ja vesirakennushallitus on vahvistanut tässä pykälässä mainitun korvauksen, on saatettava kunnan tiedoksi virkateitse.

Edellä olevien säännösten estämättä kunta voi erityisessä tapauksessa ottaa osaksi tai kokonaan vastatakseen tienpidon kustannuksista tietyn maantien osalta tai sitoutua vastaamaan paikallisteiden tienpidosta aiheutuvista kustannuksista suuremmassa määrin, kuin tässä luvussa edellä on säädetty.

Milloin syytä on, voidaan kunta vapauttaa 1 momentin mukaan antamastaan sitoumuksesta.

Valtioneuvosto voi, milloin se harkitsee siihen olevan erityistä syytä, hakemuksesta alentaa kunnan tämän luvun säännösten mukaan suoritettavan korvauksen määrää tai vapauttaa kunnan korvausta suorittamasta sekä myös korottaa sen korvauksen määrää, joka kunnalla tämän luvun säännösten mukaan on oikeus saada valtiolta.

Milloin korvauksen suorittaminen määräajassa käy kunnalle vaikeaksi, voi valtiovarainministeriö myöntää maksuajan pitennystä.

Kussakin maalaiskunnassa tulee olla tielautakunta, jollei lääninhallitus kunnan esityksestä määrää, että kunnanhallituksen on toimittava tielautakuntana.

Tielautakunnassa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä, jotka kunnanvaltuusto ennen tammikuun loppua valitsee seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Vaalikelpoisuudesta sekä valitun kieltäytymisoikeudesta ja eroamisesta toimikauden kestäessä on voimassa, mitä kunnallisista luottamustoimista näissä kohdin on säädetty. asiain käsittelystä ja päätösten teosta sekä muutoksen hakemisesta tielautakunnan päätökseen on soveltuvin osin voimassa, mitä kunnanhallituksesta on säädetty.

Tielautakunta toimii valmistelevana ja täytäntöönpanevana elimenä kunnan tiehallinnon alalla. Sen lisäksi lautakunnan on hoidettava ne tehtävät, jotka laissa tai asetuksessa taikka näiden perusteella muutoin on määrätty sen toimitettavaksi.

Erittäin tulee tielautakunnan:

Jos maalaiskunta on tienpitäjänä, tielautakunta toimii myös 22 :ssä tarkoitettuna tienpitoviranomaisena.

Tehtävät, jotka 98 §:n mukaan maalaiskunnassa kuuluvat tielautakunnalle, hoitaa kaupungissa tai eri kuntana olevassa kauppalassa kunnallishallitus taikka muu niitä hoitamaan määrätty kunnallinen viranomainen. Muutoksen hakemisesta tällaisen viranomaisen päätökseen on soveltuvin osin voimassa, mitä on säädetty valitettaessa kunnallishallituksen päätöksestä.

Jos joku

Jos ei ole noudatettu tässä laissa olevaa tai sen nojalla annettua kieltoa tai määräystä, voi lääninhallitus, käyttämällä uhkasakkoa tai oikeuttamalla tienpitoviranomaisen tai muun, jota asia koskee, suorittamaan tarvittavan tehtävän, ryhtyä toimenpiteeseen sen oikaisemiseksi, mitä on oikeudettomasti tehty tai laiminlyöty. Tehtävä suoritetaan siihen velvollisen kustannuksella, mikäli lääninhallitus erityisestä syystä ei toisin määrää.

Jos 1 momentissa tarkoitettu tienpitoviranomaisen vaatima oikaisu on asianmukainen ja ilmeisesti tarpeellinen, voi asianomainen maistraatti tai nimismies oikeuttaa tienpitoviranomaisen suorittamaan tarvittavan toimenpiteen, ei kuitenkaan rakennuksen poistamista, siirtämistä tai toisenlaiseksi muuttamista.

Mikäli sellaisessa tapauksessa, josta 2 momentissa on säädetty, liikennettä välittömästi uhkaavan vaaran poistamiseksi kiireellinen toimenpide on tarpeen taikka jos kysymys on tiealueeseen kohdistuvan luvattoman toimenpiteen oikaisemisesta, tienpitoviranomainen saa pitää huolta sen suorittamisesta.

Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitettu oikaisutoimenpide suoritetaan tienpitäjän kustannuksella. Lääninhallitus voi kuitenkin tienpitoviranomaisen esityksestä määrät oikaisuun velvollisen osaksi tai kokonaan korvaamaan toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset tienpitäjälle.

Niissä tapauksissa, joita tarkoitetilan 23, ja 42 §:ssä, on noudatettava sanottujen pykälien säännöksiä.

Kun tienpitoviranomaisella on oikeus tässä laissa tarkoitetun toimenpiteen suorittamiseen toisen kustannuksella, saadaan kustannukset periä pakkoteitse siinä järjestyksessä, kuin julkisten saatavain ulosotosta on säädetty.

Muutoksenhausta tietoimituksessa annettuun päätökseen tai siinä suoritettuun toimenpiteeseen on voimassa, mitä jakolaissa on säädetty valittamisesta maanmittaustoimituksesta; ja on tällöin noudatettava, että valitettaessa muusta kuin sellaisesta päätöksestä, joka koskee oikeutta olla asianosaisena toimituksessa tai jolla on hylätty estemuistutus tai vaatimus toimituksen keskeyttämisestä, valitusaika luetaan siitä, kun toimitus on julistettu päättyneeksi.

Tässä mainittua valitusasiaa maanjakooikeudessa käsiteltäessä ja haettaessa uutosta siinä annettuun päätökseen on niin ikään soveltuvin osin noudatettava jakolain säännöksiä.

Kunnalla on oikeus hakea muutosta tietoimituksessa annettuun päätökseen tai siinä suoritettuun toimenpiteeseen, mikäli se katsoo tämän vaikeuttavan asemakaavalainsäädännön mukaisen suunnitelman tai siihen kuuluvan määräyksen toteuttamista.

Lääninhallituksen päätökseen, joka koskee muuta 9 luvun säännösten mukaan suoritettavaa korvausta kuin 68 §:n 3 momentissa tarkoitettua, asianosaisella on oikeus hakea muutosta kantein sen paikkakunnan alioikeudessa, missä kiinteistö sijaitsee. Kanne on puhevallan menettämisen uhalla pantava vireille yhdeksänkymmenen päivän kuluessa siitä päivästä, jona asianosainen sai päätöksestä tiedon.

Valittamisesta lääninhallituksen päätöksestä, joka koskee tässä laissa tai siihen perustuvassa säännöksessä tarkoitettua muuta asiaa kuin sellaista, missä voidaan hakea muutosta kantein alioikeudessa, on voimassa, mitä muutoksenhausta hallintoasioissa yleensä on säädetty.

Sama on laki valituksen tekemisestä myös muun viranomaisen päätöksestä 1 momentissa mainittua laatua olevassa asiassa.

Lääninhallituksen päätöksestä, jolla tietoimitus on määrätty pidettäväksi tai korvausvaatimus on siirretty tietoimitukseen, älköön tehtäkö valitusta.

Päätös tiesuunnitelman vahvistamisesta, yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi tai tien lakkauttamisesta sekä päätös, jolla vahvistetaan 86 §:ssä tarkoitettu luokitus, on annettava julkipanon jälkeen, ja valitusaika luetaan tällöin päätöksen antamisen päivästä.

Valitus päätöksestä, jonka kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö on antanut tässä laissa tarkoitetussa asiassa, ei estä päätöksen täytäntöönpanoa, jollei valitusta käsittelevä viranomainen toisin määrää.

sama on laki valitukseen nähden muun viranomaisen päätöksestä, joka perustuu 23 tai 30 §:ään, 41 §:n 1 momentin säännökseen siinä mainitun etäisyyden pitentämisestä, 44 §:ään, 49 §:n 1 momenttiin, 59 §:ään tai 94 §:n 1 momenttiin taikka joka koskee tiesuunnitelman vahvistamista tai tien tekemistä.

Mitä 1 momentissa on säädetty, ei koske ministeriön päätöstä, jolla maantie tai yksityinen tie on määrätty paikallistieksi taikka yleinen tie lakkautettu, mikäli kuin valittajana on kunta, eikä myöskään, mikäli valtioneuvosto erityisessä tapauksessa ei toisin määrää, päätöstä, jolla ministeriö on vahvistanut tiesuunnitelman.

Päätöksessä, joka annetaan 42 §:n 2 tai 3 momentin taikka 101 §:n 1 momentin nojalla, voidaan määrätä, että päätös menee täytäntöön valituksesta huolimatta.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1958, mikäli kuin jäljempänä ei toisin säädetä.

Ne säännökset, jotka koskevat rakennuksen, varaston taikka aidan tai muun laitteen pitämistä maantien varrella sekä näiden säännösten rikkomisesta johtuvia rangaistusseuraamuksia ja pakkotoimenpiteitä, tulevat 1 päivänä tammikuuta 1957 noudatettaviksi silloin maanteinä kunnossa pidettävien teiden osalta Niitä ei kuitenkaan ole sovellettava rakennuksen tekemiseen, joka on aloitettu ennen vuoden 1956 päättymistä ja johon ryhtymiseen ei ollut estettä silloin voimassa olevien säännösten mukaan.

Jo ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä tarpeellisiin valmistaviin toimenpiteisiin lain täytäntöönpanemiseksi.

Tätä lakia sovelletaan sen voimaantulosta lukien silloin maanteinä kunnossa pidettäviin teihin, niihin luettuina myös 3 päivänä toukokuuta 1927 annetun tielain (165/27) 91 §:n 1 momentissa tarkoitetut maanteiden jatkot, ottamalla kuitenkin huomioon tämän lain voimaanpanosta annetun lain säännökset. Maanteitä ja niiden jatkoja varten 3 §:n 2 momentissa mainittuihin tarkoituksiin käytetyt alueet luetaan tämän lain voimaantulosta alkaen teiden liitännäisalueeksi.

Siitä, millä edellytyksellä ja missä järjestyksessä aikaisemman lain mukaan kunnan- tai kyläteinä kunnossa pidettävät tiet sekä eräät muut yleisiksi katsottavat tiet on uuden lain voimaantulon johdosta määrättävä paikallisteiksi, säädetään tämän lain voimaanpanosta annetussa laissa.

Kun ennestään oleva yleinen tai yleiseksi katsottu tie tämän lain voimaanpanosta annetun lain nojalla muuttuu paikallistieksi, saa uusi tienpitäjä lunastuksetta ottaa haltuunsa tiealueen ja tämän lain 3 §:n 2 momentissa mainittuja tarkoituksia varten varatut tien liitännäisalueiksi luettavat alueet. Uudelle tienpitäjälle on tällöin sen vaatimuksesta luovutettava tienpitoaineen ottamista varten tarvittava alue, jos sellainen on tarkoitukseen varattu. Aikaisemmalle tienpitäjälle kuulunut oikeus alueilla tietä varten oleviin rakennuksiin, laitteisiin ja muihin rakenteisiin siirtyy uudelle tienpitäjälle niin ikään lunastuksetta.

Jos entiselle tienpitäjälle on kuulunut määräaikainen tai muutoin rajoitettu oikeus tienpitoaineen ottamiseen taikka oikeus yksityiseen tiehen, tällainenkin oikeus siirtyy ilman lunastusta uudelle tienpitäjälle.

Paikallistieksi muuttunut tie siirtyy uudelle tienpitäjälle aikaisemman tielain 8 §:ssä säädetyin oikeuksin tien vieressä olevien alueiden raivaamiseen.

Jos maantien rakentamista taikka sen siirtämistä tai muuta parantamista tarkoittava hanke on tämän lain tullessa voimaan keskeneräisenä eikä tietä varten tarvittavan alueen lunastamista ja korvausten määräämistä ole toimitettu, on uutta lakia sovellettava suoritettaessa niitä toimia, jotka ovat tarpeen tiehankkeen toteuttamiseksi. Kun on kysymys maantiestä tai sen osasta, jolla tietyö on aloitettu ennen, kuin uusi laki tuli voimaan, ei kuitenkaan ole sovellettava lain 67 §:n 1 momenttia eikä kunnan osalta myöskään sen 2 momenttia; sitä vastoin kuntaan nähden noudatetaan aikaisemman tielain 93 §:ää.

Milloin 1 momentissa mainittua tiehanketta varten on ennen tämän lain voimaantuloa valtioneuvoston päätöksellä vahvistettu suunnitelma, siitä on voimassa, mitä tässä laissa on säädetty lainvoimaisesta tiesuunnitelmasta; sanottu päätös on kuitenkin asianomaisessa kunnassa saatettava kuulutuksella yleisesti tiedoksi. Jos tietyötä suunnitellaan toteuttamiseksi ei ole aloitettu, luetaan 28 §:ssä säädetty määrä aika lain voimaantulosta. Tiealueeseen, jolla tietyöhön on ryhdytty, katsotaan 29 §:ssä tarkoitetun tieoikeuden syntyvän tämän lain tullessa voimaan, mutta alueen luovuttamisesta suoritettavalle korvausmäärälle lasketaan korko sen kuukauden päättymisestä,.jonka aikana tietyö on aloitettu.

Mitä tässä on säädetty maantiestä, koskee soveltuvin osin myös kaupungissa tai kauppalakunnassa olevia maanteiden jatkoja.

Kun aikaisemman tielain 71 §:n nojalla on tehty päätös kunnan- tai kylätien muuttamisesta maantieksi, mutta tietä ei ennen uuden lain voimaantuloa ole ensiksi mainitun lain 19 §:n mukaisesti hyväksytty, päätös raukeaa, jollei tietä kahden vuoden kuluessa uuden lain voimaan tulemisesta ole saatettu sanotussa lainkohdassa tarkoitettuun kuntoon.

Päätös kunnan- tai kylätien rakentamisesta tai parantamisesta raukeaa, jollei tietyöhön ole ryhdytty ennen tämän lain voimaantuloa. Milloin tietyöhön on ryhdytty, on aikaisempaa lakia noudatettava, mikäli tämän lain voimaanpanosta annetun lain 3 §:stä ei muuta johdu.

Niiden kunnan- ja kyläteiden osalta, jotka eivät ole muuttuneet paikallisteiksi tämän lain voimaanpanosta annetun lain mukaan ja joita ei myöskään ole lakkautettu yleisinä teinä, on noudatettava aikaisemman lain säännöksiä, kunnes toisin määrätään.

Senkin jälkeen, kun päätös kunnan- tai kylätien muuttamisesta paikallistieksi on tullut voimaan, on aikaisempaa lakia sovellettava, kun kysymys on korvauksesta, joka johtuu tielain 12 §:ssä mainitusta alueen luovutuksesta tai käyttöoikeuden supistuksesta tai johon muutoin on syntynyt oikeus ennen päätöksen voimaantuloa, taikka kun tielain 59 §:ssä tarkoitetuissa katselmuksissa havaittujen vikojen korjaamisesta aiheutuneita kustannuksia ja muita kylätien pitämisestä johtuneita maksuja maksuunpannaan, kannetaan ja tilitetään.

Jos kunnan- tai kylätie tai muu ennestään oleva, yleiseksi katsottava tie, jota tämän lain voimaanpanosta annetun lain mukaisesti ei ole otettu paikallistieksi, sittemmin otetaan maantieksi tai paikallistieksi, on noudatettava niitä säännöksiä, jotka ovat voimassa yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi, kuitenkin niin, että 110 §:ssä tarkoitetut oikeudet ja edut on luovutettava tienpitäjälle korvauksetta.

Jos 31 §:ssä tarkoitetulla tie- tai liitännäisalueella tämän lain tullessa voimaan on rakennus, se saa jäädä ennalleen. Milloin rakennus tuottaa vaaraa tai haittaa yleiselle liikenteelle tai liitännäisalueen käyttämiselle, on noudatettava, mitä 42 §:n 2 momentissa on säädetty.

Lupa veräjän pitämiseen paikallistiellä tai maantienluontoisella polkutiellä taikka muu sellainen erityinen lupa, jonka asianomainen viranomainen on aikaisemmin antanut, ei raukea tämän lain voimaan tulemisen johdosta.

Tarkemmat määräykset tieasiain käsittelystä sekä muut määräykset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.

Valtioneuvosto antaa tarkemmat ohjeet 41 §:n 2 momentissa tarkoitetun alueen määräämisestä sekä teknilliset ohjeet teiden tekemisestä ja kunnossapidosta.

Tämä laki kumoaa, mikäli edellä ei ole toisin säädetty, 3 päivänä toukokuuta 1927 annetun tialain, lukuun ottamatta sen 20 §:n toista lausetta ja 33 §:n 1 momenttia, rakennuskaaren 25 luvun 8 §:n, sikäli kuin se vielä on voimassa, rakentamisesta maaseudulla 6 päivänä heinäkuuta 1945 annetun lain (683/45) 6 §:n 2 momentin ja 15 §:n 2 momentin, mikäli ne koskevat rakentamista maantien varalle, sekä muut uuden lain kanssa ristiriidassa olevat säännökset. Rakentamisesta maaseudulla annetun lain 6 §:n 2 momentin ja 15 §:n 2 momentin soveltaminen on lakkaava kunnan- ja kyläteiden osalta, sikäli kuin nämä muuttuvat uuden tielain alaisiksi paikallisteiksi.