681/1948

Puoliso älköön luovuttako älköönkä velasta kiinnityttäkö kiinteää omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, ellei tämä kirjallisesti ole antanut siihen suostumustaan.

Milloin puoliso on toisen puolison suostumuksetta ryhtynyt 1 momentissa mainittuun toimeen, olkoon tämä pätemätön, jos toinen puoliso siitä nostaa kanteen kuuden kuukauden kuluessa saatuaan toimesta tiedon. Jos puoliso kuolee, ennen kuin on menettänyt kannevaltansa, olkoon hänen perillisillään sama kanneaika lukien hänen kuolemastaan.

Mitä tässä pykälässä säädetään, sovellettakoon myöskin sellaiseen toisen maalla olevaan laitokseen, joka hallintaoikeuksineen maahan voidaan maanomistajaa kuulematta luovuttaa kolmannelle henkilölle.

Luovutuksena pidettäköön myös sitä, että puoliso perinnönjaossa ottaa hänelle tässä pykälässä tarkoitettuun omaisuuteen kuuluvan osuuden sijaan muuta omaisuutta taikka vastikkeettomasti luopuu sellaisesta osuudesta.

Jos puoliso kieltäytyy antamasta suostumustaan 38 ja 39 §:ssä tarkoitettuun luovutus- tai muuhun toimeen, voi oikeus hakemuksesta sallia sellaisen toimen, milloin kieltäytymiseen ei havaita olevan syytä.

Puolisoiden tulee kykynsä mukaan rahavaroin, toiminnallaan kodissa tai muulla tavoin ottaa osaa perheen elatukseen.

Perheen elatukseen on luettava, mitä, puolisoiden olojen mukaan, yhteistä taloutta ja lasten kasvatusta varten sekä kumpaisenkin puolison erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi tarvitaan.

Puoliso on velvollinen kykynsä mukaan ottamaan osaa myös toisen puolison alaikäisen lapsen elatukseen, mikäli tämä on syntynyt ennen puolisoiden avioliittoa ja on otettu heidän yhteisessä kodissaan tai muutoin yhteisesti elätettäväksi. Mitä tässä on sanottu, ei kuitenkaan aiheuta muutosta siihen elatusvelvollisuuteen, mikä toisella lapsen vanhemmista saattaa olla.

Mitä 3 momentissa on sanottu toisen puolison alaikäisestä lapsesta, sovellettakoon vastaavasti myös hänen alaikäiseen ottolapseensa, mikäli tämä on otettu ottolapseksi ennen puolisoiden avioliittoa.

Siinäkin tapauksessa, että puolisot välien rikkoutumisen vuoksi asuvat erillään, tulee puolison 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan ottaa osaa toisen puolison ja niiden lasten elatukseen, jotka ovat tämän huollettavina; älköön kuitenkaan, milloin toinen puolisoista on pääasiallisesti syypää yhteiselämän lopettamiseen, toinen puoliso olko velvollinen antamaan hänelle elatus apua, elleivät erittäin painavat syyt sitä vaadi. Jos kumpikaan vanhemmista ei pidä lasta huollettavanaan, olkoot he molemmat velvolliset suorittamaan tälle elatusapua.

Kun puolisot asuvat erillään, niinkuin 1 momentissa on sanottu, voi oikeus, mikäli se puolisoiden elinehtoihin ja muihin olosuhteisiin nähden havaitaan kohtuulliseksi, velvoittaa puolison antamaan toisen puolison käytettäväksi sellaista omaisuutta, joka kuuluu heidän yhteisesti käytettäväkseen tarkoitettuun asuntoirtaimistoon tai on toisen puolison työvälineitä taikka on tarkoitettu lasten henkilökohtaista käyttöä varten. Milloin puolison omaisuutta täten on annettu toiselle puolisolle, älköön sopimus, jonka omistaja kolmannen henkilön kanssa siitä tekee, rajoittako sanottua käyttöoikeutta.

Puolisoilla, jotka eivät katso voivansa pysyväisen välien rikkoutumisen takia jatkaa yhteiselämää, olkoon oikeus saada asumusero, jos he ovat siitä yksimieliset. Tätä tarkoittavaa hakemusta älköön kuitenkaan otettako käsiteltäväksi, ellei esitetä selvitystä siitä, että puolisoiden kesken, joista kumpikaan ei oleskele ulkomailla, on toimitettu 84 a §:ssä tarkoitettu sovittelu.

Jos toinen puoliso törkeästi laiminlyö velvollisuutensa ottaa osaa perheen elatukseen tai muutoin huomattavassa määrin syrjäyttää velvollisuutensa toista puolisoa tai lapsia kohtaan taikka jos hän jatkuvasti väärinkäyttää huumaavia aineita tai elää paheellista elämää tahi on avioliiton aikana saanut sukupuolitaudin, olkoon toisella puolisolla oikeus asumuseroon, jollei hänen omaan käyttäytymiseensä tal- muihin erityisiin seikkoihin katsoen kuitenkin kohtuudella voida vaatia, että hän jatkaa yhteiselämää.

Milloin puoliso näyttää, että muusta kuin 2 momentissa mainitusta syystä puolisoiden välit ovat pysyväisesti rikkoutuneet niin, ettei häntä voida kohtuudella katsoa velvolliseksi jatkamaan yhteiselämää, olkoon hänellä niin ikään oikeus asumuseroon.

Asumuserotuomio olkoon rauennut, jos puolisot eivät kolmen kuukauden kuluessa siitä, kuin tuomio sai lainvoiman, ole siirtyneet asumaan erilleen, taikka jos he, erilleen asetuttuaan, ovat palanneet yhteiselämään.

Puolisot, jotka asumuseron saatuaan ovat asuneet erillään yhden vuoden palaamatta sen jälkeenkään yhteiselämään, on, kun jompikumpi heistä vaatii, tuomittava avioeroon.

Jos puolisot asumuserotuomiotta välien rikkoutumisen vuoksi ovat asuneet erillään viimeiset kaksi vuotta, olkoon kumpaisellakin oikeus saada avioero.

Milloin erillään asuminen, joka ei perustu asumuserotuomioon, johtuu siitä, että puoliso vastoin toisen puolison tahtoa pätevättä syyttä karttaa yhteiselämää taikka menettelyllään saattaa toisen puolison pätevästä syystä sitä välttämään, olkoon tuolla toisella puolisolla oikeus avioeroon, kun yksi vuosi on kulunut yhteiselämän lopettamisesta.

Kun puolisot tuomitaan avioeroon ja toinen heistä on pääasiallisesti syypää siihen, voidaan hänet velvoittaa suorittamaan toiselle puolisolle vahingonkorvausta sen mukaan, kuin puolisoiden varallisuussuhteisiin ja muihin seikkoihin katsoen harkitaan kohtuulliseksi. Sama olkoon lakina, milloin avioeroon on tuomittu 69 a §:n 2 tai 3 momentin nojalla saadun asumuseron perusteella, johon toinen puoliso on ollut pääasiallisesti syypää.

Vahingonkorvaus voidaan määrätä suoritettavaksi kertakaikkiaan tal määräjoin.

Milloin avioliitto puretaan 70 §:n perusteella tai muuten toisen puolison käyttäytymisen vuoksi, jolla hän on syvästi loukannut toista puolisoa, voi oikeus, tämän vaatimuksesta, julistaa syyllisen menettäneeksi oikeuden saada osituksessa avio-oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta tai rajoittaa sanottua oikeutta. Mitä tässä on sanottu, sovellettakoon vastaavasti, kun ositus toimitetaan toisen puolison kanteesta annetun asumuserotuomion johdosta.

Myöntäessään asumuseron taikka tuomitessaan avioliiton purkautumaan oikeuden tulee määrätä puolisoiden lasten huollosta. Niin ikään tulee oikeuden, puolison vaatimuksesta, antaa sellainen määräys, kun puolisot asumuserotuomiotta välien rikkoutumisen vuoksi asuvat erillään.

Puolisot ovat avioliiton purkauduttua edelleen samojen perusteiden mukaan kuin sitä ennen velvolliset ottamaan osaa heidän yhteisten lastensa elatukseen; ja määrätköön oikeus, jommankumman vaatimuksesta, minkä verran sen puolison, jolle ei ole uskottu lasten huoltoa, on suoritettava elatusapua.

Kun puolisot tuomitaan asumuseroon, voi oikeus velvoittaa puolison antamaan toiselle puolisolle tai lapsille elatusapua, sen mukaan kuin 51 §:ssä on sanottu.

Asumuseron tai avioliiton purkamisen vaikutuksesta huoneenvuokrasuhteeseen säädetään erikseen.

Kun asumuseroa tai avioliiton purkamista koskeva asia on oikeuden käsiteltävänä eivätkä puolisot sovi yhdessä asumisesta oikeudenkäynnin aikana, harkitkoon oikeus, puolison vaatimuksesta, onko riittävää aihetta siihen, että yhteiselämä heti lopetetaan, ja määrätköön, milloin niin havaitaan olevan laita, soveltaen mitä 51 ja 80 §:ssä säädetään, lasten huollosta ja puolison elatusvelvollisuudesta sekä puolison oikeudesta käyttää toiselle puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta. Jos puolisot voivat sopia siitä, kumpi heistä saa jäädä toistaiseksi asumaan yhteiseen kotiin, vahvistakoon oikeus sopimuksen; muussa tapauksessa määrätköön oikeus tästäkin.

Määräys, jota 1 momentissa tarkoitetaan, olkoon voimassa, kunnes oikeudenkäynnissä on annettu lainvoimainen tuomio tai, kun määräys koskee irtaimen omaisuuden käyttämistä tai kodissa asumista ja oikeudenkäynti johtaa asumuseron myöntämiseen tai avioliiton purkamiseen, siihen asti kun ositus on lainvoimaisesti toimitettu, jollei määräystä, sen mukaan kuin jäljempänä säädetään, peruuteta. Oikeuden päätöksestä, jolla määräys on annettu, älköön erikseen valitettako.

Jos sellaisessa asiassa, josta 1 momentissa puhutaan, on maalla otettu haaste, voi tuomari, puolison hakemuksesta, sen jälkeen kun toiselle puolisolle on varattu tilaisuus lausuman antamiseen siitä, antaa sellaisen määräyksen, kuin edellä on sanottu, siksi kun asia tulee oikeuden käsiteltäväksi. Tuomarin toimenpiteeseen älköön muutosta haettako.

Sen jälkeen kuin kanne asumuserosta tai avioliiton purkamisesta on pantu vireille, voi oikeus tai, jollei asiaa vielä ole oikeudessa käsitelty, maalla tuomari puolison tai velkojan pyynnöstä määrätä soveliaan henkilön määräajassa laatimaan luettelon puolisoiden omaisuudesta ja veloista; ja olkoon sellaisen luettelon laatimisesta soveltuvilta osin voimassa, mitä perunkirjoituksesta on säädetty. Tällaiseen määräykseen älköön muutosta haettako.

Kun avioliitto on tuomiolla purettu, saakoon vaimo edelleen käyttää miehensä sukunimeä, mikäli tuomiossa ei 2 momentissa mainitusta syystä ole toisin määrätty, tai ottaa itselleen sen sukunimen, mikä hänellä oli naimattomana ollessaan.

Jos avioliitto tuomitaan peruutumaan sellaisen syyn vuoksi, joka avioliittoa päätettäessä oli vaimon tiedossa, taikka jos myönnetään avioero vaimon ollessa siihen pääasiallisesti syypää, oikeus voi, jollei erittäin painavia vastasyitä ele, miehen vaatimuksesta määrätä, ettei vaimolla ole oikeutta miehensä sukunimen käyttämiseen.

Asumuserotuomio ei perusta vaimolle oikeutta ottaa itselleen aikaisempaa sukunimeään.

Ennen kuin asumuseroa haetaan 69 a §:n 1 momentin nojalla, on puolisoiden kesken toimitettava sovittelu, jonka suorittaa sen evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherra tai kreikkalaiskatolisen seurakunnan esimies tahi muun uskonnollisen yhdyskunnan seurakunnan johtaja, johon puolisot tai toinen heistä kuuluu, taikka henkilö, jonka sen tuomiokunnan tuomari tai se raastuvanoikeus, jonka piirissä puolisoilla tai toisella heistä on kotipaikka, puolisoiden tai jommankumman heistä pyynnöstä on määrännyt sovittelun suorittamaan.

Sovittelu on suoritettava molempien puolisoiden ollessa samanaikaisesti henkilökohtaisesti saapuvilla. Sovittelijan on koetettava saada heidät sopimaan yhteiselämän jatkamisesta. Hänen on myös tehtävä puolisoille selkoa asumuseron oikeusvaikutuksista ja, jos puolisot eivät sovi yhteiselämän jatkamisessa, kehoitettava heitä sopimaan asumuseron ehdoista.

Kun puoliso on kuollut tai avioliitto on tuomiolla purettu tai puolisoille on myönnetty asumusero, on, puolison tai kuolleen puolison perillisen vaatimuksesta, toimitettava omaisuuden ositus, paitsi milloin kumpaisellakaan puolisolla ei ollut avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Mitä perillisestä on sanottu, olkoon voimassa myös siitä, joka testamentilla on asetettu perillisen asemaan.

Ositus tarkoittaa kumpaisenkin puolison avio-oikeuden toteuttamista. Jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, on myöskin, jonkin asianosaisen sitä vaatiessa, sellainen omaisuus osituksessa jaettava.

Puolison kuoleman ja osituksen välisenä aikana olkoon se kuolleen puolison omaisuus, johon eloonjääneellä puolisolla on avio-oikeus, hänen ja perillisten yhteisesti vallittavana.

Eloonjäänyt puoliso olkoon oikeutettu sanottuna aikana yksin vallitsemaan sellaista omaisuuttaan, johon toisella puolisolla oli avio-oikeus. Kuitenkin on, jos puolisoilla on yhteisiä rintaperillisiä ja eloonjäänyt puoliso tahtoo tehdä sellaisen luovutus- tai muun toimen, johon toisen puolison suostumus 38 tai 39 §:n mukaan olisi tarpeen, hankittava siihen oikeuden lupa tai, jos perilliset ovat täysivaltaisia, vaihtoehtoisesti näiden kirjallinen, 66 §:n mukaisesti annettu suostumus. Eloonjäänyt puoliso tehköön osituksessa tilin omaisuuden vallinnasta kuolemantapauksen jälkeiseltä ajalta sekä sen tuotosta.

Milloin avioliitto on tuomiolla purettu, olkoon, kunnes ositus on toimitettu, se puolisolla avioliiton purkautuessa ollut omaisuus, johon toisella puolisolla on aviooikeus, edelleen hänen vallittavanaan, niinkuin avioliitto vielä jatkuisi. Mitä osituksessa tehtävästä tilistä on 2 momentissa sanottu, sovellettakoon vastaavasti.

Jos ositus on toimitettava asumuserotuomion nojalla, olkoon omaisuuden vallinnasta tuomion ja osituksen välisenä aikana sekä tilin tekemisestä vastaavasti voimassa, mitä 3 momentin mukaan on noudatettava siinä tapauksessa, että avioliitto on tuomiolla purettu.

Kun avioliitto on tuomiolla purettu, on ennen ositusta, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa siitä, kuin tuomio on saanut lainvoiman, puolisoiden omaisuudesta ja veloista laadittava luettelo, jollei sen nojalla, mitä 82 §:ssä on säädetty, luetteloimista jo ole toimitettu. Tässä määrätyn luettelon laatimisesta olkoon soveltuvilta kohdin voimassa, mitä perunkirjoituksesta on säädetty.

Sellainen luettelo, kuin 1 momentissa on sanottu, on laadittava myös, kun ositus on toimitettava asumuserotuomion nojalla.

Sen jälkeen kuin puolisoiden omaisuus on eroteltu ja se vastike, mikä puolisolle 92 §:n nojalla ehkä on tuleva, on otettu lukuun, määrätään sen omaisuuden säästö, johon puolisolla on avio-oikeus, erikseen kumpaisenkin puolison omaisuuden osalta siten, että omaisuuden arvosta vähennetään ne puolison yksityiset velat, jotka ovat syntyneet ennen avioliiton purkautumista tai asumuserotuomion antamista, sekä veloista, joista puolisot ovat vastuussa kumpikin omasta ja toisensa puolesta, niin paljon kuin hänen osalleen tulee.

Jos omaisuus, johon ei ole avio-oikeutta, avioliittoa päätettäessä tahi silloin, kun se avioliiton aikana avioehtosopimuksin tehtiin tahi lahjakirjalla tai testamentilla puolisolle annettiin sellaiseksi omaisuudeksi, oli kiinnityksen nojalla tai muuten erityisesti velan vakuutena, on tätä velkaa 1 momentissa mainitusta arvosta vähennettävä ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi tästä tai tämän tilalle tulleesta omaisuudesta. Sama olkoon lakina velasta, jonka puoliso on tehnyt sellaisen omaisuuden hankkimiseksi tai parantamiseksi, johon ei ole avio-oikeutta.

Jos velka on johtunut siitä, että puoliso on huolimattomasti hoitanut taloudellisia asioitaan tai muuten menetellyt hänen oloihinsa soveltumattomalla tavalla, on tätä velkaa vähennettävä 1 momentissa mainitusta arvosta ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi sellaisesta omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta.

Kun avioliitto on peruutuva, on ennen avioliittoa syntyneet velat ensi sijassa vähennettävä sellaisen omaisuuden arvosta, johon toisella puolisella 90 §:n nojalla ei ole avio-oikeutta.

Kun ositus toimitetaan toisen puolison kuoltua ja ositettavan omaisuuden arvo on vähäinen, saakoon eloonjäänyt puoliso ottaa omaisuudesta, jota ei ole avio-oikeuden alaisuudesta erotettu, tarpeellista asuntoirtaimistoa sekä työvälineitä ja muuta elinkeinonsa jatkamiseksi tarvitsemaansa irtainta tavaraa, taikka toisen puolison perilliset eivät sen johdosta voisikaan saada osalleen sitä omaisuutta, mikä muutoin olisi osituksen mukaan heille jätettävä tai luovutettava.

Mitä 1 momentissa on sanottu, sovellettakoon vastaavasti, kun puolisot on tuomittu asumus- tai avioeroon sen johdosta, että puoliso on käyttäytymisellään syvästi loukannut toista puolisoa taikka väärinkäyttänyt huumaavia aineita; älköön kuitenkaan puolisolle 91 §:n mukaan kuuluvaa oikeutta rajoitettako.

Jos asumuserotuomion nojalla on toimitettu ositus, älköön kumpaisellakaan puolisolla olko avio-oikeutta siihen omaisuuteen, minkä toinen heistä tuomion antamisen jälkeen saa, ellei osituksen tapahduttua avioehtosopimuksin toisin määrätä, ja olkoon, mitä tässä on sanottu, voimassa siinäkin tapauksessa, että tuomio sittemmin raukeaa.

Sen estämättä, mitä oikeus on päättänyt lasten huollosta tai puolison elatusvelvollisuudesta tai oikeudesta käyttää toiselle puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta, voidaan, jommankumman puolison kanteesta, määrätä asiasta toisin, kun olennaisesti muuttuneet olot sitä vaativat.

Päätös, josta puhutaan 49 §:n 2 momentissa ja 81 §:ssä, voidaan peruuttaa, milloin olosuhteet antavat siihen aihetta.