Suomen Senaatin päätös, jolla karjanteurastus ilman elintarvelautakunnan lupaa kielletään.
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 51-000/1917
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa 2 päivänä kesäkuuta 1917 annetun lain nojalla, jota lakia tässä päätöksessä sanotaan elintarvelaiksi, on Suomen Senaatti, lisäyksenä päätökseensä 8 päivältä kesäkuuta 1917 koskeva liha- ja karjakaupan harjoittamista maassa, antanut seuraavat määräykset, jolla karjanteurastus ilman elintarvelautakunnan lupaa kielletään.
1 §.
Nautaeläimen teurastus kauppaa varten ilman paikallisen elintarvelautakunnan lupaa olkoon kielletty ensi syyskuun 1 päivään asti.
Elintarvelautakunta on oikeutettu antamaan teurastuslupia vain sen määrän, minkä asianomainen karjanmyyntiosuuskunta sille ilmoittaa ja lisäksi niin paljon kuin elintarvelautakunta harkitsee välttämättömäksi paikallisen lihantarpeen tyydyttämistä varten.
2 §.
Tämä kielto ei koske lihakauppajärjestöön kuuluvien karjanmyyntiosuuskuntien toimesta suoritettua teurastusta.
Niinikään on jokaisella lupa sanotun kiellon estämättä teurastaa kahta viikkoa nuorempia vasikoita samoin myös eläin, jonka teurastus sitä kohdanneen tapaturman tai taudin takia ei siedä viivytystä. Tällaisesta hätäteurastuksesta on kuitenkin viikon kuluessa ilmoitettava paikalliselle elintarvelautakunnalle.
3 §.
Joka rikkoo tämän päätöksen määräyksiä, rangaistakoon elintarvelain 15 §:n mukaan enintään kymmenentuhannen markan sakolla taikka korkeintaan kahden vuoden vankeudella.
4 §.
Tämä päätös käy heti noudatettavaksi ja on voimassa syyskuun 1 päivään 1917.
Kamaritoimituskunnan Päällikkö, Senaattori Wäinö Wuolijoki.
T. Sundqvist.