Valtioneuvoston asetus äitiysavustuksesta ja adoptiotuesta
Ajantasainen- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Hallinnonala
- Sosiaali- ja terveysministeriö
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Voimaantulo
- ELI-tunnus
- http://data.finlex.fi/eli/sd/2002/885/ajantasa/2018-12-19/fin
- Suomen säädöskokoelman alkuperäinen säädös
- SDK 885/2002
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä, säädetään 28 päivänä toukokuuta 1993 annetun äitiysavustuslain (477/1993) 3 a §:n 2 momentin ja 7 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin niistä 3 a §:n 2 momentti on laissa (783/2002) :
1 §
Valtion varoista suoritettavan äitiysavustuksen suuruus on 170 euroa kutakin syntynyttä lasta kohden. (28.12.2017/1155)
Äitiysavustus maksetaan korotettuna perheelle, johon syntyy tai otetaan ottolapseksi samanaikaisesti useampi lapsi, siten, että toisesta samanaikaisesti syntyvästä tai ottolapseksi otettavasta lapsesta äitiysavustus suoritetaan kaksinkertaisena, kolmannesta kolminkertaisena, neljännestä nelinkertaisena, viidennestä viisinkertaisena ja kuudennesta kuusinkertaisena. Samaa sääntöä noudattaen lasketaan jokaisesta seuraavasta samanaikaisesti syntyvästä tai ottolapseksi otettavasta lapsesta suoritettavan äitiysavustuksen kokonaismäärä. (30.1.2003/67)
Äitiysavustuksen suuruus lapsiluvun mukaan, euroa
lapsi 1 x 170
lapsi 2 x 170
lapsi 3 x 170
lapsi 4 x 170
lapsi 5 x 170
lapsi 6 x 170
Korotettu äitiysavustus voidaan hakijan valinnan mukaan suorittaa äitiyspakkauksena, rahana tai näiden yhdistelmänä. (30.1.2003/67)
2 §
Valtion varoista suoritetaan myös äitiyspakkauksista menevä arvonlisävero ja yleiskulut.
3 § (19.12.2018/1254)
Valtion varoista suoritettava tuki kansainvälisestä adoptiosta aiheutuneisiin kustannuksiin ( adoptiotuki ) on kohdemaasta riippuen seuraava:
Kohdemaa | Tuki |
Taiwan | 9 000 euroa |
Muut maat | 7 000 euroa |
Thaimaa | 5 000 euroa |
4 §
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 2002.
Tällä asetuksella kumotaan äitiysavustuksen suuruuden vahvistamisesta 31 päivänä tammikuuta 2001 annettu valtioneuvoston asetus (98/2001) .
Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen
30.1.2003/67:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2003.
Korotettu äitiysavustus suoritetaan, jos lapsen laskettu synnytysaika on 1 päivänä maaliskuuta 2003 tai sen jälkeen taikka lapsi on äitiysavustuslain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla nimetty sijoitettavaksi lapseksiottajan luokse tai on sijoitettu lapseksiottamisesta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla lapseksiottajan luokse 1 päivänä maaliskuuta 2003 tai sen jälkeen.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
11.12.2008/842:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.
Jos lapsi on nimetty sijoitettavaksi lapseksiottajan luo äitiysavustuslain (477/1993) 3 §:n mukaisesti ennen tämän asetuksen voimaantuloa, adoptiotukeen sovelletaan tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
28.12.2017/1155:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2018.
Jos lapsen laskettu synnytysaika on tämän asetuksen tultua voimaan mutta ennen 1 päivää kesäkuuta 2018, maksetaan äitiysavustus tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. Jos adoptiolaissa (22/2012) tarkoitettu adoptioneuvonnan antaja tai kansainvälisen adoptiopalvelun antaja on ennen tämän asetuksen voimaantuloa nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen adoptiolaissa tarkoitetulla tavalla sijoitettavaksi adoptionhakijan luokse, maksetaan äitiysavustus niiden säännösten mukaan, jotka olivat voimassa, kun nimeäminen tapahtui.
19.12.2018/1254:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2019.
Jos lapsi on nimetty sijoitettavaksi adoptionhakijan luo äitiysavustuslain (477/1993) 3 §:n mukaisesti ennen tämän asetuksen voimaantuloa, sovelletaan adoptiotukeen tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.