284/1970

Tätä lakia on, jäljempänä mainituin poikkeuksin, sovellettava talonmiehen työhön, jota työntekijä sopimuksen perusteella vastikkeesta tekee työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena yhden tai useamman sellaisen kiinteistön lukuun, jossa tai joiden välittömässä läheisyydessä työntekijä asuu.

Tätä lakia ei kuitenkaan sovelleta työntekijään, jonka säännöllinen viikkotyöaika sopimuksen mukaan on keskimäärin enintään 22 tuntia.

Mitä tässä laissa työntekijästä säädetään, on sovellettava myös talonmiehen työtä tekevään valtion, kunnan, seurakunnan ja muun julkisen yhteisön viran tai toimen haltijaan.

Talonmiehen työnä pidetään tässä laissa kiinteistön ulkopuhtaanapitoon, lämmitykseen, jätehuoltoon ja siivoukseen luettavia sekä yleisluontoisia ja muita kiinteistön hoitoon ja järjestyksenpitoon kuuluvia taikka niihin läheisesti liittyviä tehtäviä.

Säännöllinen työaika on enintään 10 tuntia vuorokaudessa sekä keskimäärin 40 tuntia viikossa neljän viikon jaksossa 20 viikon pituisena kevät- ja kesäkautena sekä keskimäärin 44 tuntia viikossa neljän viikon jaksossa 32 viikon pituisena syys- ja talvikautena samana 52 viikon pituisena ajanjaksona.

Työnantajain ja työntekijäin yhdistyksillä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, on oikeus työehtosopimuksessa sopia säännöllisestä työajasta 3 §:n säännöksistä poikkeavasti, kuitenkin niin, ettei se keskimäärin ylitä 42.5 tuntia viikossa 52 viikon pituisena ajanjaksona. Tällaista työehtosopimuksen määräystä on noudatettava siinä laajuudessa kuin sopimukseen sidottu työnantaja muutoinkin on velvollinen sopimusta soveltamaan.

Milloin työntekijä on sopimuksen mukaan velvollinen määräaikoina oleskelemaan asunnossaan tai muussa työnantajalle ilmoitetussa paikassa, josta hänet voidaan tarvittaessa välittömästi tavoittaa, on siitä, huomioon ottaen oleskeluajan pituus ja tänä aikana säännönmukaisesti toistuvat vähäiset työt, suoritettava erillinen korvaus sen mukaan kuin siitä on sovittu.

Työntekijää saa hänen suostumuksellaan pitää ylityössä säännöllisen viikkotyöajan lisäksi enintään 48 tuntia neljän viikon jaksossa.

Edellä 3 §:ssä tarkoitettuna kevät- ja kesäkautena saa ylityötä teettää enintään 130 tuntia sekä syys- ja talvikautena enintään 290 tuntia.

Kun luonnontapahtuma, tapaturma tai muu seikka, jota ei ole voitu ennakolta tietää, on aiheuttanut keskeytyksen kiinteistön hoitoa koskevassa säännöllisessä toiminnassa tai vakavasti uhkaa johtaa sellaiseen keskeytykseen taikka hengen, terveyden tai omaisuuden joutumiseen vaaranalaiseksi, saa, siinä määrin kuin mainitut syyt vaativat, pitentää säännöllisiä työaikoja, ei kuitenkaan kauemmin kuin neljän viikon aikana.

Tässä pykälässä mainittua hätätyötä ei lueta 6 §:ssä tarkoitettuun ylityöaikaan.

Kun työaika vuorokaudessa on seitsemää tuntia pitempi, on työntekijälle annettava työn aikana vähintään puoli tuntia kestävä lepoaika tai tilaisuus aterioida työn aikana.

Lepoaikaa älköön luettako työaikaan, jos työntekijä saa sinä aikana esteettömästi poistua työpaikalta.

Työntekijälle, jonka säännöllinen viikkotyöaika sopimuksen mukaan on keskimäärin enemmän kuin 22 tuntia, on annettava sunnuntain ajaksi tai, jollei se ole mahdollista, muuna viikon aikana vähintään 30 tuntia kestävä yhdenjaksoinen viikkolepo.

Työntekijän suostumuksella voidaan 32 viikon pituiselta syys- ja talvikaudelta enintään 18 viikkolepoaikaa vastaava määrä siirtää saman pituisena seuraavana 20 viikon pituisena kevät- ja kesäkautena annettavaan aikaan, jona työntekijän olisi oltava työssä.

Edellä 7 §:ssä mainituista syistä voidaan, siinä määrin kuin sanotut syyt vaativat, työntekijää pitää tilapäisesti työssä hänen viikkoleponsa aikana.

Milloin työntekijää 3 momentissa tarkoitetusta syystä tai hänen suostumuksellaan muusta syystä pidetään tilapäisesti työssä hänen viikkoleponsa aikana, on viikkolepoa viimeistään kahden seuraavan kalenterikuukauden aikana pitennettävä tai työntekijälle hänen suostumuksellaan viikkolevon asemesta suoritettava erillinen korvaus noudattaen soveltuvin osin, mitä 10 §:ssä on hätätyöstä maksettavasta palkasta ja sen korvaamisesta säädetty.

Työsuhteen päättyessä on työntekijällä, jollei hän ole saanut viikkolepoa tai korvausta siitä, oikeus saada siitä rahakorvaus.

Tämän pykälän säännöksistä voidaan poiketa 4 §:ssä tarkoitettujen yhdistysten tekemällä työehtosopimuksella.

Ylityöstä ja hätätyöstä, jota tehdään 3 §:ssä säädetyn säännöllisen työajan lisäksi, on yli- ja hätätyötunneilta, jotka nousevat enintään 24 tuntiin neljän viikon pituisena ajanjaksona, maksettava 50 prosentilla ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka.

Jos ajanjakso on keskeytynyt sen johdosta, että työntekijän työsuhde on katkennut tai ettei hän ole voinut olla työssä loman, sairauden tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi, lasketaan montako tuntia keskimääräinen työaika kesken jääneenä ajanjaksona on työhön käytettyinä vuorokausina kahdeksaa tuntia pitempi. Sanotun tuntimäärän kahdelta ensimmäiseltä keskimääräiseltä ylityötunnilta on maksettava 50 prosentilla ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka.

Jos työehtosopimuksin on poikettu 3 §:n säännöksistä, on työehtosopimuksessa myös mainittava ne perusteet, joita käytetään laskettaessa 1 ja 2 momentin mukaista korotettua palkkaa ylityöstä.

Laskettaessa edellä tässä pykälässä mainittua palkan korotusta työstä, josta palkka on määrätty tuntia pitemmältä ajanjaksolta, on tunnilta suoritettava peruspalkka laskettava siten, että sopimuksen mukainen palkka jaetaan säännölliseen työhön käytetyllä tuntimäärällä. Jos palkkaukseen sisältyy luontoisetuja, on ne otettava huomioon palkan korotusta laskettaessa.

Ylityöstä ja hätätyöstä maksettava palkka voidaan työnantajan ja työntekijän sopimuksella korvata antamalla vastaavasti pitennetty vapaa-aika säännöllisenä työaikana. Jollei toisin ole sovittu, on vapaa-aika annettava ja otettava viimeistään kahden kalenterikuukauden kuluessa sen kalenterikuukauden päättymisestä, jolloin ylityötä tai hätätyötä on tehty.

Sopimus, jolla vähennetään työntekijälle tämän pykälän mukaan tulevia etuja tai jolla edellä mainittu korotettu palkka sisällytetään työpalkkaan, on mitätön. Ylityöstä tuleva korotettu palkka voidaan kuitenkin sopia maksettavaksi erillisenä kuukausikorvauksena.

Sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on sanottu, voidaan tämän pykälän säännöksistä poiketa 4 §:ssä tarkoitettujen yhdistysten tekemällä työehtosopimuksella.

Sellaisesta sunnuntaina tai muuna kirkollisena juhlapäivänä työnantajan määräyksestä tehdystä työstä, joka on kiinteistön hoidon kannalta välttämätöntä työtä ja jota ei voi suorittaa muuna kuin sanottuna päivänä, on korvauksena annettava kaksinkertaisesti vastaava vapaa-aika tai suoritettava säännölliseltä työajalta maksettavan palkan lisäksi yksinkertainen palkka.

Mitä 10 §:ssä on säädetty ylityön ja hätätyön korvaamisesta, on vastaavasti noudatettava myös sunnuntaityöstä suoritettavaa korotettua palkkaa laskettaessa ja vapaa-aikaan vaihdettaessa.

Sunnuntaiksi tai kirkolliseksi juhlapäiväksi luetaan tässä laissa vuorokausi, joka alkaa kello 00 sanottuna päivänä.

Sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on sanottu, voidaan tämän pykälän säännöksistä poiketa 4 §:ssä tarkoitettujen yhdistysten tekemällä työehtosopimuksella.

Edellä 5 ja 9 §:ssä tarkoitettua korvausta määrättäessä on soveltuvin osin noudatettava, mitä 10 §:n 4 momentissa on peruspalkan laskemisesta säädetty.

Oikeus 5, 9, 10 ja 11 §:ssä säädettyyn korvaukseen sekä 10 §:ssä säädettyyn korotettuun palkkaan on rauennut, jollei kannetta ole nostettu vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin sellainen oikeus syntyi.

Jokaista tämän lain alaista työpaikkaa varten on työnantajan, milloin se kiinteistön käyttötarkoitukseen tai työn järjestelyyn nähden on mahdollista, laadittava työaikajärjestelmä, jossa mainitaan säännöllisen viikkotyöajan pituus.

Työnantajan on pidettävä luetteloa tehdyistä yli-, hätä- ja sunnuntaityöstä sekä niistä maksetusta korotetusta palkasta ja annetusta aikakorvauksesta.

Luetteloon merkittävät yli-, hätä- ja sunnuntaityötunnit on selvitettävä viimeistään seuraavan kalenterikuukauden kuluessa.

Jokaisessa tämän lain alaisessa työpaikassa on työnantajan toimesta pidettävä työntekijäin nähtävinä tämä laki ja sen nojalla annetut toimeenpanomääräykset sekä asianomaisen viranomaisen päätös niistä ehkä myönnetyistä poikkeuksista.

Tämän lain noudattamista valvovat ammattientarkastusviranomaiset.

Työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo 3 tai 6–9 §:n työaikaa koskevia säännöksiä, on tuomittava talonmiesten työaikasäännösten rikkomisesta sakkoon. Vastuu työnantajan ja tämän edustajien kesken määräytyy rikoslain 47 luvun 7 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan.

Rangaistus 14 §:n 2 momentissa tarkoitettua työaikakirjanpitoa koskevasta laiminlyönnistä tai väärinkäytöksestä sekä sellaisesta talonmiesten työaikasäännösten rikkomisesta, joka on tehty työsuojeluviranomaiselta saadusta kehotuksesta, määräyksestä tai kiellosta huolimatta, säädetään rikoslain 47 luvun 2 §:ssä .

Mitä tässä laissa säädetään työnantajain ja työntekijäin yhdistysten, joiden toimintapiiri kattaa koko maan, oikeudesta työehtosopimuksessa sopia tästä laista poikkeavasti, sovelletaan vastaavasti valtion viranomaisen, kunnallisen työmarkkinalaitoksen tai sen antamaan valtuutukseen perustuen kunnan tai kuntayhtymän taikka evankelis-luterilaisen kirkon sopimusvaltuuskunnan tai sen antamaan valtuutukseen perustuen sanotun kirkon seurakunnan, seurakuntainliiton tai muun seurakuntain yhtymän ja asianomaisen yhdistyksen välillä tehtyyn työehto- tai virkaehtosopimukseen.

Virallisen syyttäjän tai valtion ammattientarkastajan taikka työnantajain tahi työntekijäin keskusjärjestöjen pyynnöstä on työneuvoston ratkaistava, onko työtä tai työntekijää pidettävä sellaisena, johon tätä lakia on sovellettava.

Ammattientarkastajan on, milloin asianosainen sitä vaatii, saatettava 1 momentissa mainittu kysymys työneuvoston ratkaistavaksi, jollei asiaa muutoin ole pidettävä ilmeisen selvänä.

Jos tuomioistuimessa vireillä olevan asian ratkaisu riippuu 1 momentissa mainitusta kysymyksestä, siirtäköön tuomioistuin tämän kysymyksen ratkaisemisen työneuvostolle, milloin katsoo sen tarpeelliseksi tai asianosainen sitä vaatii; ja päättäköön tuomioistuin asian vasta sen jälkeen, kun työneuvoston ratkaisu on sille toimitettu.

Tarkempia määräyksiä tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan tarvittaessa asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1971 ja sillä kumotaan 2 päivänä elokuuta 1946 annetun työaikalain (604/46) 1 §:n 4 momentti, sellaisena kuin se on 6 päivänä syyskuuta 1960 annetussa laissa (285/ 60) , ja sen nojalla annetut säännökset ja määräykset.