HE 45/2023

1.1Rahoitusvakausviraston hallintomaksujen tausta ja hallintomaksulain muutosten valmistelu

Rahoitusvakausvirasto (jäljempänä virasto ) on valtiovarainministeriön hallinnonalalle kuuluva virasto, joka toimii kansallisena kriisinratkaisuviranomaisena rahoitusmarkkinoiden vakauden varmistamiseksi ja taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten toiminnan uudelleenjärjestelemiseksi. Rahoitusvakausvirasto toimii myös kansallisena talletussuojasta vastaavana viranomaisena ja hallinnoi valtion talousarvion ulkopuolista rahoitusvakausrahastoa, joka koostuu kriisinratkaisurahastosta ja talletussuojarahastosta. Lisäksi virastolla on arvopaperikeskuksen ja keskusvastapuolten kriisitilanteiden hallintaan ja niihin varautumiseen liittyviä tehtäviä.

1.2Daisy Chain -vähennysjärjestelmää koskevan asetuksen tausta ja valmistelu

2.1Laki Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta

Rahoitusvakausviraston rahoitus

Edellä luvussa 1 kuvatulla tavalla virastolle säädettiin vuonna 2022 uusi tehtävä rahoitusalan kriittisen infrastruktuurin turvaamisen kannalta tärkeän huoltovarmuustilijärjestelmän ylläpitäjänä. Huoltovarmuustilijärjestelmän perustamiskustannukset katettiin valtion varoista vuoden 2022 valtion neljännessä lisätalousarviossa erikseen varatulla määrärahalla. Viraston toiminnasta aiheutuvat kulut, sisältäen myös huoltovarmuustilijärjestelmän ylläpitokustannukset, katetaan Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain (1195/2014, jäljempänä virastolaki ) 2 luvun 8 §:n mukaan luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä kerättävinä maksuina, joista säädetään Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annetussa laissa (1197/2014, jäljempänä hallintomaksulaki). Viraston uusi lakisääteinen tehtävä huoltovarmuustilijärjestelmän ylläpitäjänä on edellyttänyt lisäresursseja virastossa sekä aiheuttanut merkittäviä järjestelmän ylläpitoon ja kehitykseen liittyviä kustannuksia. Tästä syystä viraston kokonaistoimintamenot ovat kohonneet. Huoltovarmuustilijärjestelmän ylläpito ja kehitys edellyttävät merkittäviä panostuksia myös tulevina vuosina. Voimassa olevan hallintomaksulain mahdollistama hallintomaksujen enimmäismäärä ei riitä kattamaan viraston tulevia kustannustarpeita. Viraston toiminnan ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisen päivittäismaksamisen turvaamiseksi häiriötilanteissakin hallintomaksulain mukaisten maksujen enimmäismäärää tulisi korottaa.

Voimassa olevan hallintomaksulain mukaan maksuvelvollisilta peritään joko perusmaksu tai perusmaksun ja suhteellisen maksun yhdistelmä. Perusmaksu on arvopaperikeskuksella 25 000 euroa, keskusvastapuolilla 100 000 euroa, keskusvastapuolen määritysosapuolilla 10 000 euroa ja muilla maksuvelvollisilla 1 000 euroa. Perusmaksuina kerätään vuosittain yhteensä noin 128 000 euroa. Suhteellinen maksu on talletuspankeille ja luottoyhteisöille 0,0008 prosenttia taseen loppusummasta, ulkomaisten luottolaitosten sivuliikkeille 0,0002–0,0006 prosenttia laskennallisen taseen loppusummasta ja kotimaisille ja kolmannen maan sijoituspalveluyrityksille 0,03 prosenttia liikevaihdosta. Hallintomaksujen mahdollinen enimmäismäärä riippuu näin ollen maksuvelvollisten taseesta ja liikevaihdosta. Voimassa oleva hallintomaksulaki mahdollistaa yhteensä enimmillään noin 6,5 miljoonan euron hallintomaksujen perimisen maksuvelvollisilta yritysten vuoden 2021 tilinpäätöstiedoilla laskettuna.

Rahoitusvakausviraston määrärahat päätetään normaalisti valtion kehys- ja talousarvioprosesseissa. Talousarvion perusteella virasto määrittelee mahdollisen maksujen alentamiskertoimen ja samalla kunkin maksuvelvollisen todellisen vuosittaisen maksurasitteen suhteessa lain mukaiseen hallintomaksujen enimmäismäärään. Vuonna 2022 virasto peri hallintomaksuja yhteensä 3,37 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 hallintomaksuja tullaan perimään arviolta 5,89 miljoonaa euroa. Viraston talousarviossa vahvistetut toimintamenot kuluvana vuonna ovat 6,17 miljoonaa euroa, joka katetaan hallintomaksujen lisäksi edelliseltä vuodelta siirtyneillä erillä.

Viraston kustannukset tulevat ylittämään voimassa olevan hallintomaksulain mahdollistaman maksujen enimmäismäärän vuonna 2024. Hallintomaksulain mukaisten maksujen enimmäismäärä ei siis tule riittämään viraston toimintamenojen kattamiseksi. Kehyspäätöksen mukaan viraston toimintamenot ovat noin 6,91 miljoonaa euroa vuonna 2024 ja 6,95 miljoonaa euroa vuonna 2025. Näiden lisäksi huoltovarmuustilijärjestelmän ylläpitoon liittyen on odotettavissa 1,138 miljoonan euron lisäkustannus vuodesta 2024 alkaen, mitä ei ole ehditty huomioimaan kehyspäätöksen luvuissa. Lisäys esitetään vuoden 2024 talousarvioesityksessä. Viraston todelliset menot tulevat näin ollen todennäköisesti olemaan 8,05 miljoonaa euroa vuonna 2024 ja 8,09 miljoonaa euroa vuonna 2025.

Taulukko 1: Arvio Rahoitusvakausviraston toimintamenoista

Yritysjärjestelyiden huomioiminen hallintomaksuissa

Voimassa oleva hallintomaksulain 3 § sisältää säännöksen siitä, miten yritysjärjestelyt tulisi huomioida maksuvelvollisten hallintomaksujen määrissä. Säännöksen soveltamisessa on havaittu haasteita. Voimassa olevan säännöksen mukaan maksuvelvolliselle määrättävän suhteellisen hallintomaksun määrässä huomioidaan maksuvelvolliseen sulautuneen yrityksen tai sen vastaanottaman yrityksen taseen loppusumma tai liikevaihto tai maksuvelvollisesta jakautuneen yrityksen suhteellinen osuus taseen loppusummasta tai liikevaihdosta. Yritysjärjestely huomioidaan maksun suuruudessa yritysjärjestelyn tapahtumahetken ja kalenterivuoden päättymisen väliseltä ajalta. Yritysjärjestelyillä ei ole vaikutusta hallintomaksujen kokonaiskertymään, vaan ainoastaan maksujen jakautumiseen maksuvelvollisten välillä. Yritysjärjestelypykälää sovelletaan sinä vuonna, jona yritysjärjestely toteutetaan ja seuraavana vuonna yritysjärjestelyn vaikutukset tulevat huomioiduksi normaalisti osana maksuvelvollisen taseen tai liikevaihdon määrää.

Voimassa oleva hallintomaksulain 7 § huomioi tilanteet, joissa toimija tulee esimerkiksi yritysjärjestelyn kautta uudeksi maksuvelvolliseksi kesken vuoden tai poistuu maksuvelvollisuuden piiristä. Kesken vuoden uudeksi maksuvelvolliseksi tulleen osalta hallintomaksu määrätään vain maksuvelvollisuuden alkamisen jälkeiseltä ajalta, loppuvuoden osalta. Jos maksuvelvollisuus päättyy kesken vuoden esimerkiksi yritysjärjestelyn johdosta, tälle palautetaan jo peritty, loppuvuoden maksuosuus.

Voimassa olevan yritysjärjestelysäännöksen merkitys on käytännössä ollut vähäinen. Viraston käsiteltäväksi on tullut vuosittain keskimäärin 24 kappaletta yritysjärjestelyn perusteella tehtävää hallintomaksun muutosta. Vuonna 2022 tapahtuneissa yritysjärjestelyissä keskimääräinen hallintomaksun määrän muutos on ollut 465 euron alennus hallintomaksuun. Tarkasteltavien muutosten mediaani on 551 euron alennus hallintomaksuun. Säännöksen vaikusta yritysten hallintomaksuihin on kuvattu tarkemmin esityksen luvussa 4.2. Virastolle nykyinen säännös aiheuttaa lisätyötä ja erillistä selvitystä eikä sillä ole käytössä kaikkia tietoja, joita yritysjärjestelyiden huomioiminen maksujen määräämisessä edellyttää. Vastaavan tapainen säännös on myös Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetussa laissa (879/2008) . Finanssivalvonta on havainnut vastaavia haasteita yritysjärjestelyiden huomioimisessa valvontamaksujen osalta.

Hallintomaksulain 3 §:n 2 momentti käsittelee liiketoiminnan luovutusta. Kun kyseessä on liiketoimintakaupan seurauksena syntyvä liiketoiminnan luovutus, siirrettävälle liiketoiminnalle ei ole olemassa tasetta tai liikevaihtoa, jonka perusteella hallintomaksu voitaisiin laskea. Näin ollen 2 momentin soveltaminen on virastolle käytännössä mahdotonta, sillä hallintomaksun laskentaperusteena käytettäviä tunnuslukuja ei ole sen saatavilla. Hallintomaksulaki ei sisällä maksuvelvollisille ilmoitusvelvollisuutta yritysjärjestelyistään, joten virasto ei myöskään saa tällä hetkellä tietoa kaikista maksuvelvollisten yritysjärjestelyistä.

Hallintomaksulain 3 §:n 3 momentissa yritysten jakautumistilanteiden maksujen sääntelyssä käytetään nettovarallisuuden käsitettä, joka tarkoittaa yrityksen varojen ja velkojen erotusta. Nettovarallisuus ei siis määräydy liikevaihdon tai taseen loppusumman suhteessa. Lain 2 §:n 3 momentin mukaan hallintomaksu lasketaan kuitenkin joko taseen loppusumman tai liikevaihdon mukaan. Näin ollen ei voida pitää perusteltuna, että yritysjärjestelytapauksessa nettovarallisuus vaikuttaa hallintomaksun suuruuteen. Virasto ei lisäksi tällä hetkellä saa tietoa jakautuneen yrityksen nettovarallisuudesta suoraan mistään. Virasto on käyttänyt tarvittaessa verottajalta saatua lukua, joka on vahvistettu maksuvelvolliselta laitokselta.

2.2Laki rahoitusvakausviranomaisesta

Myös virastolaissa on soveltamiskäytännössä havaittu joitakin puutteita ja sääntelyn päivitystarpeita muiden muassa viraston ylijohtajaa, rahoitusvakausrahaston hallituksen jäsenten asiantuntemusta ja rahaston sijoitustoimintaa sekä automaattista päätöksentekoa koskevan sääntelyn osalta.

Voimassa olevan virastolain 2 luvun 1 §:n mukaan Rahoitusvakausviraston ylijohtajan toimikaudet on rajoitettu kahteen perättäiseen toimikauteen. Muiden virastojen ylijohtajien osalta vastaavaa toimikausien rajoitusta ei ole. Virastojen johtoa koskevan sääntelyn yhdenmukaistamiseksi ylijohtajan kausia koskeva rajoitus olisi syytä poistaa. Säännös sisältää lisäksi valittavalle ylijohtajalle asetettavat kelpoisuusvaatimukset. Nämä vaatimukset ovat osin päällekkäisiä ja ristiriitaisia valtion virkamieslain (750/1994) 8 §:ssä säädettyjen, virastojen päällikköihin yleisesti sovellettavien kelpoisuusvaatimusten kanssa. Viraston ylijohtajan kelpoisuusvaatimuksia olisi tarpeen tältä osin muuttaa yhdenmukaisemmiksi valtion virkamieslaissa säädettyjen vaatimusten kanssa.

Voimassa oleva virastolain 3 luvun 4 §:n 1 momentti ei aseta erityisiä vaatimuksia rahoitusvakausrahaston hallituksen jäsenille. Rahaston hallitus päättää kuitenkin muun muassa rahaston varojen sijoitustoiminnan ohjaamisesta, ja riittävä asiantuntemus sijoitustoiminnasta ja riskienhallinnasta olisi perusteltavaa. Muilta vastaavaa sijoitustoimintaa harjoittavien rahastojen, kuten Keva ja valtion eläkerahasto, hallituksilta vaaditaan muun muassa sijoitustoiminnan asiantuntemusta ja hallituksen jäseniltä hyvämaineisuutta.

Voimassa oleva virastolain 5 luvun 14 §:n 5 momentti talletussuojarahaston varojen käytöstä kriisinratkaisun rahoittamisessa sisältää virheitä. Säännöksellä on pantu täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 109 artiklan 1 kohdan neljäs alakohta. Säännöksessä viitataan virheellisesti konkurssimenettelyssä käytettävään kriisinratkaisurahastoon, vaikka kriisinratkaisurahastoa ei voida käyttää konkurssimenettelyssä. Ainoastaan talletussuojarahastoa voidaan mahdollisesti käyttää konkurssimenettelyjen yhteydessä. Säännös on lisäksi direktiivin sanamuoto huomioiden liian suppea talletussuojarahaston tappioiden määrittelyn osalta rajaten tappiot pelkästään kerättyihin talletussuojamaksuihin, vaikka rahasto on voinut käyttää kriisinratkaisun rahoituksessa myös muita varoja. Lisäksi säännöksessä on virheellisesti todettu, että viraston tulisi siirtää talletussuojarahastoon talletussuojamaksujen nettotappioista lasketun osuuden ja konkurssimenettelyssä kriisinratkaisurahastosta maksettavan määrän erotus. Virastolla ei ole toimivaltuutta siirtää EU:n kriisinratkaisurahastosta varoja. Edellä mainitut virheet tulisi korjata ja säännös muokata vastaamaan paremmin sitä koskevan direktiivin sisältöä.

Voimassa oleva virastolain 5 luvun 20 § sisältää säännöksen viraston mahdollisuudesta antaa automaattisia talletussuojakorvausten maksatuspäätöksiä. Hallintolakiin (434/2003) on lisätty uusi 8 b luku, jossa säädetään viranomaisten automaattisesta päätöksenteosta ja sen edellytyksistä. Hallintolakiin lisätyn yleissäännöksen johdosta asiaa koskevalle erityissäännökselle virastolaissa ei ole enää tarvetta. Hallintolain uusista säännöksistä johtuen virastolakiin tulisi kuitenkin lisätä mahdollisuus hakea oikaisua päätökseen, jonka virasto on antanut automaattisessa tietojenkäsittelyssä talletussuojakorvausten maksatuksesta. Asiaa on tarkemmin kuvattu esityksen luvussa 12.

4.1Keskeiset ehdotukset

Hallintomaksulain mahdollistamaa hallintomaksujen enimmäismäärää esitetään korotettavan nykyisestä noin 6,5 miljoonasta eurosta 12 miljoonaan euroon, mikä merkitsisi noin 85 prosentin korotusta. Todellinen maksuvelvollisilta perittävä hallintomaksu määräytyisi edelleen valtion talousarvioprosessissa määriteltyjen viraston todellisten toimintamenojen perusteella eikä siis tulisi nousemaan esitetyn korotuksen vastaavaa määrää. Hallintomaksulaissa säädettyjen maksuvelvollisten osalta maksujen muutosta ja sen vaikutusta on kuvattu tarkemmin esityksen luvussa 4.2.

Korotuksella pyritään pitkällä aikavälillä turvaamaan viraston suoriutuminen lakisääteisistä tehtävistään ja varmistamaan riittävä rahoituspuskuri mahdollisten ennakoimattomien kustannustarpeiden varalta. Hallintomaksuilla katetaan muiden muassa palkka-, hallinto- ja tietojärjestelmäkustannuksia, jotka ovat kasvaneet viime vuosina esimerkiksi huoltovarmuustilijärjestelmän käyttöönoton myötä. Viraston vuosien 2024–2026 arvioidut toimintamenot ovat noin 7,79–8,09 miljoonaa euroa. Esitetty korotus jättäisi näin ollen noin 4 miljoonan euron rahoituspuskurin tulevien vuosien ennakoimattomien rahoitustarpeiden tai toimintamenojen kasvun varalle. Rahoituspuskuri on edelleen katsottu tarpeelliseksi säilyttää erityisesti viraston kriisinratkaisutehtävien kannalta. Riittävän puskurin säätäminen on tarpeellista, jotta virasto pystyy tarvittaessa perimään hallintomaksuja esimerkiksi valtion lisätalousarviossa vahvistettujen yllättävien lisäkustannusten osalta nopeammin ilman, että hallintomaksulakia tarvitsee tapauskohtaisesti muuttaa.

Esityksellä toteutettaisiin lisäksi hallintolakiin lisättyjen julkisen hallinnon automaattista päätöksentekoa koskevista säännöksistä aiheutuvat muutostarpeet. Virastossa tehdään automaattisia päätöksiä talletussuojakorvauksien osalta. Virastolakia muutettaisiin siten, että tällaisiin automaattisiin päätöksiin olisi mahdollista hakea oikaisua. Lisäksi laista poistettaisiin automaattista päätöksentekoa koskeva nimenomainen pykälä, joka ei enää olisi tarpeen hallintolakiin tehtyjen lisäysten takia.

Rahoitusvakausviranomaista koskevaan lainsäädäntöön tehtäisiin myös muita luonteeltaan teknisempiä selkeytyksiä ja täsmennyksiä. Yritysjärjestelyjen huomioimista hallintomaksujen määräämisessä koskeva hallintomaksulain 3 § esitetään edellä luvussa 2.1 esitettyjen soveltamishaasteiden ja vähäisen merkityksen vuoksi poistettavan. Talletuspankkien yhteenliittymille esitetään määrättävän jatkossa yksi yhteinen hallintomaksu, niin kuin yhteenliittymä olisi yksi luottolaitos, mikä vastaisi talletussuojamaksuista säädettyä. Lisäksi sääntelyä selkeytettäisiin niiden tilanteiden osalta, jossa maksuvelvollisuus päättyy kesken vuoden.

Rahoitusvakausrahaston tilintarkastajaa koskevaa säännöstä laajennettaisiin koskemaan myös tilintarkastusyhteisöjä. Lisäksi ylijohtajan nimittämisen perusteita, toimikausia ja ylijohtajan sijaisen määräämistä yhdenmukaistettaisiin valtion virkamieslain kanssa. Rahoitusvakausrahaston hallitukselle asetettaisiin vaatimus riittävästä sijoitustoiminnan ja riskienhallinnan asiantuntemuksesta ja hallituksen jäsenille vaatimus hyvämaineisuudesta.

4.2Pääasialliset vaikutukset

Vaikutukset julkiseen talouteen

Esitys liittyy vuoden 2024 talousarvioesitykseen ja on tarkoitus käsitellä eduskunnassa sen yhteydessä. Esitys ei muuta talousarviossa asetettuja viraston menojen tai tulojen määrää tai sitä, mihin määrärahoja voidaan käyttää. Esitys korottaa sitä rajaa, joka hallintomaksuina voidaan maksuvelvollisilta enintään hallintomaksulain perusteella kerätä viraston talousarviossa vahvistettujen toimintamenojen kattamiseksi. Esityksen suhdetta talousarvioesitykseen on käsitelty tarkemmin luvussa 11.

Vaikutukset viranomaisen toimintaan

Esitys vahvistaisi viraston kykyä hoitaa lakisääteiset tehtävänsä ja kattaa niiden aiheuttamat kustannukset hallintomaksuin kuten nykyisinkin. Esitys turvaisi viraston toiminnan rahoituksen myös tulevina vuosina. Esitys ei suoraan korota viraston resursseja tai toimintamenoja, joista päätetään erikseen talousarvioprosessissa.

Esitetty hallintomaksujen enimmäistason korotus 12 miljoonaan mahdollistaisi sen, että virasto pystyy mahdollisessa pankkien kriisitilanteessa tekemään kaikki tarvittavat toimenpiteet, käyttämään tarvittavia ulkopuolisia asiantuntijapalveluja ja lisäämään tilapäisesti resursseja ilman, että hallintomaksulain mukainen maksujen enimmäismäärä tulisi rajoitteeksi kriisitilanteen hoitamisessa. Voimassa olevassa hallintomaksulaissa oli ennen virastolle säädettyä uutta huoltovarmuustilijärjestelmän ylläpitotehtävää noin kolmen miljoonan euron vara tällaisten äkillisten ennakoimattomien kustannustarpeiden varalta. Vastaava puskurivara katsotaan edelleen tarpeelliseksi. Tällainen puskuri viraston todellisten toimintamenojen ja hallintomaksulain mahdollistamien enimmäismaksujen välillä mahdollistaa nopeamman reagoinnin äkillisiin kustannustarpeisiin eikä tällöin tarvitse ryhtyä säätämään hallintomaksulain muutosta mahdollisessa kiireellisessä tilanteessa.

Esitetty muutos talletuspankkien yhteenliittymien yhdestä yhteisestä hallintomaksusta, jonka keskusyhteisö maksaisi virastolle ja jonka keskusyhteisö perisi jäsenluottolaitoksilta, vähentäisi viraston hallinnollista työtä maksujen määräämisessä. Virasto määrää tällä hetkellä hallintomaksun erikseen jokaiselle yhteenliittymään kuuluvalle jäsenluottolaitokselle ja keskusyhteisölle, yhteensä noin 169 kpl vuodessa. Jatkossa virasto voisi lähettää päätökset (3 kpl) vain keskusyhteisöille.

Esityksen 2. lakiehdotuksen 7 luvun 6 §:n 2 momentin muutos perustaisi uuden mahdollisuuden oikaisuvaatimusmenettelyyn. Menettely soveltuisi tilanteisiin, joissa virasto on antanut tallettajille automaattisessa tietojenkäsittelyssä tuotetun talletussuojakorvausten maksatuspäätöksen. Uusi oikaisuvaatimusmenettely edellyttää virastossa järjestelmä- ja menettelytapamuutoksia. Näihin liittyvät kustannukset ovat arviolta 38 000 euroa. Kustannukset on huomioitu vuoden 2023 I lisätalousarviossa. Automaattinen talletussuojakorvauspäätös annetaan vain tilanteessa, jossa talletuspankki on maksukyvytön ja virasto on tehnyt päätöksen talletussuojakorvausten maksamisesta. Talletussuojakorvauksena maksettava määrä perustuu pankista saatuihin tilitietoihin. Talletussuojakorvauspäätöksiä annetaan näin ollen vain poikkeuksellisessa tilanteessa, ja on epätodennäköistä, että maksatuspäätöksissä olisi merkittävästi oikaisua edellyttäviä virheitä. Virasto testaa säännöllisesti pankkien kykyä toimittaa oikeat tiedot ja siten pyrkii hallitsemaan ennakollisesti oikaisua edellyttävien virheiden määrää. Korvaustilanteessa on kuitenkin odotettavaa, että virastolle tehtäisiin oikaisupyyntöjä, mikä aiheuttaisi lisätyötä siinä hetkessä. Tämän osalta ei kuitenkaan ole ennakolta tarpeen osoittaa virastolle lisäresursseja.

Taloudelliset vaikutukset yrityksiin

Hallintomaksulaissa säädettyjä perusmaksujen ja suhteellisten maksujen mahdollista enimmäismäärää esitetään korotettavan nykyisestä noin 6,5 miljoonasta eurosta 12 miljoonaan euroon eli noin 85 prosentilla nykyisestä tasosta. Vaikka enimmäismaksujen suhteellinen muutos olisi prosentuaalisesti merkittävä, on taloudellisten vaikutusten osalta huomioitava, että maksujen euromääräiset muutokset olisivat varsin vähäisiä suhteessa maksuvelvollisten yritysten liikevaihtoon.

Kaikkien maksuvelvollisten 5 §:ssä säädettyjä perusmaksuja esitetään nostettavan samassa suhteessa. Tämä tarkoittaisi, että liikepankin, säästöpankin, säästöpankkiosakeyhtiön, osuuspankin, osuuspankkiosakeyhtiön, osuuskuntamuotoisen luottolaitoksen ja muiden luottolaitosten osalta sekä talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisön, luottolaitoksen omistusyhteisön, ulkomaisen ETA-luottolaitoksen A- tai B-luokkaan kuuluvan sivuliikkeen, kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen sekä luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetussa laissa (1194/2014) tarkoitetun sijoituspalveluyrityksen tai kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen osalta perusmaksu nousisi 1 000 eurosta 1 850 euroon. Kaikilta maksuvelvollisilta talletuspankeilta perittäisiin näin ollen perusmaksuja vuosittain yhteensä 310 800 euroa, luottoyhteisöiltä yhteensä 9 250 euroa, sivuliikkeiltä yhteensä 5 550 euroa ja sijoituspalveluyrityksiltä yhteensä 14 800 euroa. Arvopaperikeskuksen perusmaksu nousisi 25 000 eurosta 46 000 euroon. Keskusvastapuolen perusmaksu nousisi 100 000 eurosta 185 000 euroon ja keskusvastapuolen määritysosapuolen perusmaksu 10 000 eurosta 18 500 euroon. Keskusvastapuolia ei Suomessa tällä hetkellä ole. Esityksen mukaan perusmaksuina voitaisiin näin ollen periä kaikki edellä mainitut maksuvelvolliset huomioon ottaen yhteensä enintään 382 700 euroa. Korotus kasvattaisi perusmaksuina kerättäviä hallintomaksujen enimmäismäärää noin 165 700 eurolla nykyisestä.

Suhteellisten maksujen osalta esitetty korotus tarkoittaisi maksuvelvollisille, että talletuspankkien ja luottoyhteisöjen suhteellisen maksun mahdollinen enimmäismäärä nousisi 0,0008 prosentista 0,0015 prosenttiin taseen loppusummasta. Ulkomaisten ETA-luottolaitosten A-luokkaan kuuluvien sivuliikkeiden suhteellisen maksun enimmäismäärä nousisi 0,0002 prosentista 0,0004 prosenttiin laskennallisen taseen loppusummasta ja B-luokkaan kuuluvien sivuliikkeiden sekä kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeiden osalta 0,0006 prosentista 0,0011 prosenttiin laskennallisen taseen loppusummasta. Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetussa laissa tarkoitettujen sijoituspalveluyritysten ja kolmannen maan sijoituspalveluyritysten osalta suhteellisen maksun enimmäismäärä nousisi 0,03 prosentista 0,056 prosenttiin liikevaihdosta. Suhteellisten maksujen yhteenlaskettu teoreettinen enimmäismäärä nousisi näin ollen yritysten vuoden 2021 tilinpäätöstiedoilla laskien 6,3 miljoonasta eurosta 11,8 miljoonaan euroon.

Esitettyjen maksujen enimmäismäärien muutosten todellinen vaikutus yrityksille olisi kuitenkin edellä esitettyä alhaisempi. Todellinen perittävä hallintomaksu määräytyy valtion talousarvioprosessissa vahvistettujen viraston todellisten toimintamenojen perusteella. Vuonna 2023 hallintomaksuja peritään vahvistetun talousarvion mukaan kokonaisuudessaan 6,17 miljoonaa euroa. Edellä luvussa 2.1 kuvatuin tavoin viraston arvioidut toimintamenot ovat vuonna 2024 noin 8,05 miljoonaa euroa ja vuonna 2025 noin 8,09 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa maksuvelvollisilta perittäviin maksuihin noin 30 prosentin korotusta vuoden 2024 osalta ja 31 prosentin korotusta vuoden 2025 osalta vuonna 2023 perittäviin hallintomaksuihin verrattuna.

Nyt käsiteltävänä olevan esityksen kanssa samaan aikaan on vireillä hallituksen esitys Finanssivalvonnan valvontamaksulain muuttamiseksi. Kyseinen esitys kohdistuu osin samoihin maksuvelvollisiin kuin hallintomaksulaki. Esitykset voivat yhdessä nostaa maksuvelvollisten näiden lakien mahdollistamaa maksujen enimmäismäärää yhteensä 21,8 prosentilla nykyisestä. On kuitenkin huomioitava, että kuten tämä esitys, myös Finanssivalvonnan valvontamaksulakia koskeva esitys korottaa lähinnä laissa säädettyä maksujen mahdollista enimmäismäärää.

Talletuspankkien yhteenliittymille esitetty yksi yhteinen hallintomaksu, jonka keskusyhteisö maksaisi virastolle ja jonka keskusyhteisö perisi jäsenluottolaitoksilta, muuttaisi yhteenliittymään kuuluvien jäsenluottolaitosten maksuvelvollisuutta suhteessa virastoon ja lisäisi yhteenliittymän keskusyhteisön hallinnollista työtä. Toisaalta muutos vähentäisi jäsenluottolaitosten hallinnollista työtä. Esityksen mukaan keskusyhteisön tulisi jakaa yhteenliittymälle määrätty yksi yhteinen hallintomaksu sen ja jäsenluottolaitosten kesken maksettavaksi 1. lakiehdotuksen 2 §:n 6 momentissa säädetyn mukaisesti. Esitetty muutos ei vaikuttaisi yhteenliittymään kuuluvan keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten maksujen keskinäiseen suuruuteen suhteessa toisiinsa. Esitetty muutos vastaa talletussuojamaksujen määräämisestä säädettyä ja menettelytapa on näin ollen myös keskusyhteisöille tuttu.

Yritysjärjestelyjä koskevan säännöksen kumoamisen vaikutusten yrityksien hallintomaksujen määriin arvioidaan jäävän vähäisiksi. Vuonna 2022 yritysjärjestelysäännös vaikutti yhteensä 24 maksuvelvollisen hallintomaksuun. Suurin osa yritysjärjestelyistä oli yhteenliittymien sisäisiä järjestelyjä. Yritysjärjestelysäännös alensi vuonna 2022 enimmillään 7 500 euroa yksittäisen maksuvelvollisen hallintomaksua ja korotti sitä enimmillään noin 10 100 euroa. Keskimääräinen muutos oli noin 465 euroa. Yritysjärjestelysäännöksen kumoamisen jälkeen yritysjärjestelyn kohteena olevat yritykset eivät näin ollen saisi keskimäärin 465 euron alennusta hallintomaksustaan, joka niille voimassa olevan sääntelyn mukaan tulisi.

Taulukossa 2 on tarkasteltu yritysjärjestelysäännöksen keskimääräistä vaikutusta maksuvelvollisten hallintomaksuihin.

Taulukko 2: Vuonna 2022 tapahtuneiden yritysjärjestelyiden keskimääräinen vaikutus hallintomaksun suuruuteen

Yritysjärjestelyiden osalta on huomioitava, että järjestelyt eivät vaikuta hallintomaksujen yhteismäärään, vain siihen miten kokonaismäärä jakautuu maksuvelvollisten kesken. Siten yllä kuvattu vaikutusarvio jakautuisi käytännössä kaikkien maksuvelvollisten maksettavaksi alennuskertoimen kautta ja hallintomaksuja kerättäisiin yhtä paljon riippumatta siitä, huomioidaanko yritysjärjestelyt.

Yritysjärjestelysäännöksen kumoamisen vaikutusta maksuvelvollisiin lieventää se, että voimassa olevan lain 7 §:n 2 ja 3 momentti huomioi tilanteet, joissa yritys esimerkiksi yritysjärjestelyn johdosta tulee kesken vuoden maksuvelvollisuuden piiriin tai poistuu siitä, jolloin hallintomaksu tulee suoritettavaksi vain siltä osalta vuotta, kun se on ollut maksuvelvollinen. Käytännössä yritysjärjestelysäännöksen kumoaminen vaikuttaa näin ollen vain sellaisiin keskellä vuotta tapahtuviin yritysjärjestelyihin, joissa molemmat yritysjärjestelyn osapuolet ovat olleet maksuvelvollisia ennen yritysjärjestelyä ja säilyvät sellaisena yritysjärjestelyn jälkeenkin sekä liiketoiminnan luovutustilanteessa vastaanottavan maksuvelvollisen hallintomaksuun. Maksuvelvollinen ei tällöin saisi enää mahdollista hallintomaksun alennusta tai korotusta, kuten nykyisin. Tällöinkin maksuvelvolliset pystyvät halutessaan huomioimaan kesken vuoden tekemänsä yritysjärjestelyt ja niiden aiheuttamat muutokset hallintomaksuissa ja maksuosuuksien jakautumisessa keskinäisissä yritysjärjestelysopimuksissa.

Vaikutukset tallettajiin

Esityksen 2. lakiehdotuksen 7 luvun 6 §:n 2 momentin muutos loisi tallettajille mahdollisuuden hakea muutosta viraston automaattisessa tietojenkäsittelyssä tuotettuun talletussuojakorvausten maksatuspäätökseen. Oikaisu käsiteltäisiin virastossa, ja sen hakeminen olisi tallettajille maksutonta. Oikaisumahdollisuus parantaa tallettajien perustuslaissa turvattua oikeusturvaa vahvistamalla oikeutta muutoksenhakuun.

Vaikutukset kansantalouteen

Esityksellä on kansantalouden ja julkisen talouden vakauden kannalta positiivisia vaikutuksia. Rahoitusvakausvirasto turvaa osaltaan rahoitusmarkkinoiden vakautta ja huoltovarmuustilijärjestelmän ylläpitäjänä yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten päivittäismaksamisen palvelujen toimivuutta vakavissa häiriötilanteissa. Viraston ylläpitämä talletussuojarahasto suojaa tallettajien talletuksia ja viraston kriisinratkaisuvaltuudet edesauttavat ylläpitämään rahoitusvakautta pankkien mahdollisten kriisitilanteiden varalta. Riittävän rahoituksen turvaaminen on välttämätöntä viraston velvoitteiden suorittamiseksi ja tukee rahoitusvakauden valvonnan resursointia, tehokkuutta ja uskottavuutta.

4.3Daisy Chain -asetuksen pääasiallinen sisältö ja vaikutukset

Kriisinratkaisudirektiivin mukaan ryhmittymän sisäisen omia varoja ja vähentämiskelpoisia velkoja koskevien vaatimusten piiriin kuuluvat rahoitusvälineet on pidettävä kriisinratkaisumenettelyn kohteena olevan yhteisön eli tyypillisesti emoyrityksen omistuksessa. Tämän säännön tarkoituksena on ollut varmistaa, että tytäryhtiön tappio- ja pääomituskyvystä vastaa viime kädessä sen emoyritys eli kriisinratkaisumenettelyn kohteena oleva yhteisö. Asetuksessa (EU) 2022/2036 lisätään säännökset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 575/2013 luottolaitosten vakavaraisuusvaatimuksista ( vakavaraisuusasetus ), joilla otetaan käyttöön Euroopan pankkiviranomaisen kehittämä niin kutsuttu Daisy Chain -vähennysjärjestelmä. Daisy Chain -vähennysjärjestelmän mukaan ryhmittymän sisäiset, kriisinratkaisumenettelyn kohteena olevalle yhteisölle erillisen väliyhteisön kautta liikkeeseen lasketut, MREL-kelpoiset rahoitusvälineet olisi vähennettävä kokonaan väliyhteisön omasta sisäisestä MREL-kapasiteetista. Väliyhtiön olisi siis vähennettävä hallussaan olevat sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen kattamiseen hyväksyttävät instrumentit, jotka samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvat tytäryritykset ovat laskeneet liikkeeseen. Tällä pyritään varmistamaan, ettei sisäisen MREL-vaatimuksen täyttämiseen hyväksyttäviä varoja lasketa mukaan kahteen kertaan sekä väliyhtiön että sen alla olevien tytäryhtiöiden vaatimuksen täyttämiseen. Ja toisaalta, että kriisinratkaisun näkökulmasta tappiot siirtyvät ylöspäin ja pääoma alaspäin riittävästi kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen ja tytäryritysten välillä.

Lisäksi vakavaraisuusasetuksessa tarkennetaan maailmanlaajuinen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten ( G-SII ) sääntelyä koskien kriisinratkaisustrategioita, joissa kriisinratkaisutoimenpiteet kohdistetaan useampaan kuin yhteen ryhmään kuuluvaan yhteisöön ( MPE-kriisinratkaisustrategia ). G-SII-laitoksille, joilla on MPE-kriisinratkaisustrategia, tulisi laskea riskiperusteinen MREL-vaatimus ja kriisinratkaisudirektiivin 45d artiklan 4 kohdan mukainen MREL-vaatimuksen lisävaatimus sekä jokaiselle kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle MPE-kriisinratkaisustrategian mukaan, että sellaisella teoreettisella oletuksella, että vain yksi ryhmittymään kuuluva EU:ssa emoyhtiönä toimiva yhteisö olisi kriisinratkaisun kohteena ( SPE-kriisinratkaisustrategia ). Muutossäädöksissä täsmennetään, että laskelmissa huomioidaan myös G-SII-laitoksen kolmannessa maassa sijaitsevat tytäryhteisöt. Kriisinratkaisudirektiivin 45 d artiklan 4 kohta G-SII laitokselle ja siihen kuuluville kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille ja kolmannen maan yhteisöille asetettavasta lisävaatimuksesta on pantu täytäntöön kriisinratkaisulain 8 luvun 7 b §:n 3 momentissa. Säädösmuutosten täytäntöönpanemiseksi säännöksen sanamuotoa on tarpeen täsmentää ja viittaus kolmannen maan yhteisöihin lisättävä.

Kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 2 kohdassa säädetään kriisinratkaisuviranomaisten mahdollisuudesta mukauttaa asetettavaa MREL-vaatimusta edellä mainitun MPE- ja SPE-kriisinratkaisustrategian perusteella laskettujen vaatimusten välisen eron minimoimiseksi. Tässäkin olisi muutossäädösten mukaan huomioitava G-SII-laitokseen kuuluvat kolmannen maan yhteisöt. Alkuperäinen säännös on pantu täytäntöön kriisinratkaisulain 8 luvun 10 §:n 3 ja 4 momentissa ja muutosten täytäntöönpanemiseksi säännösten sanamuotoa on tarpeen täsmentää ja niihin on lisättävä viittaukset kolmannen maan yhteisöihin.

Säädösmuutoksilla on pyritty siihen, että G-SII-konserneja koskeva sääntely olisi yhdenmukaisempi finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän 9.11.2015 julkaiseman kansainvälistä kokonaistappionkattamiskykyä koskevan asiakirjan, niin sanotun TLAC-standardien kanssa.

Asetus 2022/2036 on suurimmalta osaltaan suoraan sovellettavaa sääntelyä, mutta edellyttää kansallista täytäntöönpanoa edellä mainittujen kriisinratkaisudirektiiviin säädettyjen muutosten osalta. Täytäntöönpanon osalta säännöksissä ei ole kansallista liikkumavaraa. Jäsenvaltioiden tulee panna kriisinratkaisudirektiivin muutokset täytäntöön viimeistään 15.11.2023. Sääntely koskee vain niin sanottuja G-SII –laitoksia ja –yhteisöjä, joita Suomessa ei tällä hetkellä ole, eikä muutoksilla näin ollen katsota olevan vaikutuksia Suomessa.

5.1Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Esityksen valmistelussa on harkittu useampia mahdollisia hallintomaksujen korotustasoja. Tarkastelussa ovat olleet hallintomaksujen korottaminen nykyisestä 6,5 miljoonasta eurosta joko 10 miljoonaan euroon, esitettyyn 12 miljoonaan euroon tai 15 miljoonaan euroon.

Korotustason asettaminen 10 miljoonan euron tasolle arvioitiin valmistelussa epätarkoituksenmukaiseksi ratkaisuksi. Tällöin maksujen enimmäistason riittävyys voisi tulla vastaan jo liian varhaisessa vaiheessa eikä riittävää puskuria ennakoimattomien kustannusten varalta olisi. Viraston toimintamenot vuodelle 2023 ovat 6,17 miljoonaa euroa. Vuonna 2024 viraston toimintamenojen arvioidaan olevan puolestaan 8,05 miljoonaa euroa.

Vaikka tehtyjen kustannusarvioiden mukaan 10 miljoonan enimmäistaso riittäisi kattamaan viraston kokonaiskustannukset vuosina 2023–2027, jättäisi tämä virastolle varsin vähän liikkumavaraa yllättävien tilanteiden varalta. Hallintomaksujen tason asettaminen 10 miljoonaan heikentäisi viraston mahdollisuuksia reagoida esimerkiksi markkinaympäristön muutoksiin, mahdollisiin rahoitusmarkkinoiden kriisitilanteisiin tai muihin äkillisiin ja ennakoimattomiin tarpeisiin. Tämä puolestaan voisi aiheuttaa haasteita rahoitusvakauden valvonnan uskottavuudelle. Ennen viraston uutta tehtävää huoltovarmuustilijärjestelmän ylläpitäjänä hallintomaksulaissa on ollut noin 3 miljoonan puskuri edellä kuvattujen tilanteiden varalta, ja tällaisen puskurin säilyttäminen erityisesti viraston kriisinratkaisutehtävät huomioiden katsotaan edelleen tarpeelliseksi. Olisi myös mahdollista, että hallintomaksulakia olisi tarpeen muuttaa pian uudelleen, mikäli maksujen enimmäistason korotus 10 miljoonaan ei riittäisi kattamaan viraston kustannuksia.

Esitettyä 12 miljoonan euron enimmäistasoa korkeampia summia ei pidetty perusteltuna ottaen huomioon viraston vuosien 2023–2027 arvioidut toimintamenot ja riittävän puskurin varmistaminen. Harkitulla 15 miljoonan tasolla ei arvioitu saavutettavan tässä yhteydessä sellaisia erityisiä hyötyjä, joita ei saavutettaisi yhtä lailla myös 12 miljoonan korotustasolla. Hallintomaksujen enimmäismäärän korottaminen 15 miljoonan tasolle ilman erityisiä perusteita ei myöskään olisi tarkoituksenmukaista maksuvelvollisten näkökulmasta.

Esityksen valmistelun yhteydessä on myös harkittu siirtymistä luonteeltaan riskiperusteisempaan hallintomaksujärjestelmään. Luottolaitosten vakausmaksujen, talletussuojamaksujen ja Euroopan keskuspankin (jäljempänä EKP ) valvontamaksujen osalta on käytössä malli, jossa maksujen suhteellinen osuus määräytyy toiminnan riskillisyyden perusteella. Harkinnassa on ollut malli, joka muistuttaisi luonteeltaan enemmän EKP:n tapaa kerätä valvontamaksuja valvottaviltaan. Euroopan keskuspankin käyttämä malli perustuu Euroopan keskuspankin asetukseen (EU) N:o 1163/2014 valvontamaksuista, jonka mukaan valvontamaksuna perittävä määrä määritetään valvontamaksutekijöiden perusteella. Näitä tekijöitä ovat kokonaisvarat ja kokonaisriski, joiden painotus on 50 prosenttia kummankin tekijän osalta. Puolet valvontamaksusta määrittyy siis varojen kokonaisarvon perusteella ja puolet taas puolestaan luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 92 artiklan 3 kohdan mukaan lasketun kokonaisriskin perusteella.

Mallin keskeisimpänä etuna olisi mahdollisuus huomioida maksuvelvollisten toiminnan riskisyys hallintomaksun määrässä ainakin jossain määrin. Valmistelussa havaittiin kuitenkin, etteivät viraston toiminnan kustannukset ja kuhunkin maksuvelvolliseen kohdistuvat toimet korreloi merkittävissä määrin maksuvelvollisten toiminnan riskisyyden kanssa. Laskenta EKP:n mallin mukaisesti olisi todennäköisesti myös virastolle työläämpää ja maksuvelvollisille läpinäkymättömämpää. Lisäksi tästä voisi aiheutua ongelmia sivuliikkeiden maksujen laskennassa, sillä tarvittavia tietoja ei olisi saatavilla sivuliikkeiden osalta. Virasto on myös kokenut nykyisen hallintomaksumallin perusperiaatteiltaan toimivaksi. Nämä tekijät puoltavat nykyisen mallin säilyttämistä.

Valmistelussa on myös harkittu vaihtoehtoisia tapoja helpottaa yritysjärjestelyiden huomioimista suhteellisten hallintomaksujen määräämisessä. Voimassa olevassa hallintomaksulain 3 §:n soveltamisessa on havaittu useita haasteita edellä 2.1 luvussa kuvatuin tavoin.

Esityksen valmistelussa harkittiin seuraavia vaihtoehtoja yritysjärjestelysäännökseen liittyen: 1) yritysjärjestelypykälän soveltamisalan rajaaminen vain viraston maksuvelvollisiin, 2) euro- tai prosenttimääräisen rajan asettaminen pykälän soveltamiselle, 3) pykälän muuttaminen siten, että sitä sovellettaisiin vain hakemuksesta, 4) säännöksen selkeyttäminen sen soveltamisen helpottamiseksi 5) ilmoitusvelvollisuuden säätäminen yritysjärjestelyistä sekä 6) pykälän poistaminen. Valmistelussa on edellä luvussa 2.1 kuvatuin tavoin todettu yritysjärjestelypykälän vaikutuksen hallintomaksuihin olevan suhteellisen pieni ja rajattu. Esimerkiksi viraston keräämissä vakaus- ja talletussuojamaksuissa ei ole vastaavaa yritysjärjestelyiden huomiointia, vaikka näillä maksuilla vuosittain kerättävä summa on noin satakertainen hallintomaksuihin verrattuna. Virastolla on ollut käytännössä hankaluuksia saada tietoja yritysjärjestelyistä, sillä lakiin ei ole säädetty näistä ilmoitusvelvollisuutta. Myös pykälän edellyttämän nettovarallisuuden määrittely on osoittautunut hankalaksi. Pykälän suhteellisen pienen käytännön merkityksen takia ja toisaalta sen virastolle aiheuttaman lisätyön perusteella tarkoituksenmukaisimmaksi vaihtoehdoksi on katsottu pykälän poistaminen kokonaisuudessaan laista.

5.2Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Kansallisten kriisinratkaisu- ja talletussuojaviranomaisten hallintomaksujen keskinäinen vertailu on haastavaa, sillä viranomaisten toiminta perustuu eri maissa hyvin erilaisille lähtökohdille. Sekä talletussuojajärjestelmät että viranomaiset ovat organisatoriselta luonteeltaan hyvin erilaisia. Osa viranomaisista on hallinnollisesti osa paikallista finanssivalvojaa, keskuspankkia tai rahoitustoiminnasta vastaavaa viranomaista, jolloin myös näiden viranomaisten budjetti katetaan yleensä ylätason toimijan talousarviossa. On myös mahdollista, että kansallinen talletussuoja hoidetaan julkisen järjestelmän sijasta yksityisin järjestelyin. Näistä syistä eri maissa käytössä olevat kriisinratkaisu- ja talletussuojaviranomaisen hallintomaksut ovat huonosti keskenään vertailtavia.

Ruotsissa Riksgälden toimii kansallisena kriisinratkaisu- ja talletussuojaviranomaisena. Riksgälden hoitaa myös muun muassa valtionhallinnon lainanantoon, valtiovelkaan ja valtiontakauksiin liittyviä tehtäviä. Kriisinratkaisu- ja talletussuoja-asiat kuuluvat Finansiel Stabilitet och konsumentskydd –yksikköön. Yksikön hallinnolliset toimintakulut vuonna 2022 olivat kokonaisuudessaan 109,3 miljoonaa SEK, joista talletussuojaan liittyviä hallinnollisia kuluja oli noin 22 miljoonaa. Kriisinratkaisuasioita yksikössä hoiti 15 ja talletussuoja-asioita neljä henkilöä. Tämän lisäksi Riksgäldenissä on henkilöstöä, joka yleisesti hoitaa muun muassa hallinnollisia, oikeudellisia ja IT-asioita, jotka tukevat myös kriisinratkaisu- ja talletussuoja-asioita. Riksgälden saa rahoituksensa valtiolta. Se kerää kuitenkin pankkitoimialalta myös hallinnollisia maksuja, joilla katetaan talletussuojaa koskevat hallinnolliset kustannukset.

Norjassa talletussuojaviranomaisena toimii Bankenes Sikringsfond. Se hoitaa myös kriisinratkaisurahastoa. Sen hallinnolliset kustannukset vuonna 2021 olivat 64,8 miljoonaa NOK ja sillä oli 21 työntekijää. Kriisinratkaisuviranomainen Norjassa on Finanstilsynet, joka toimii lisäksi rahoitusmarkkinoiden valvojana. Finanstilsynetin budjetti asetetaan osana valtion budjettia, mutta sen kustannukset katetaan täysin valvottavilta kerättävillä valvontamaksuilla sekä tietyillä toimenpidemaksuilla. Norjan valtiovarainministeriöllä (Finansdepartementet) on lisäksi toimivaltaa kriisinratkaisuasioissa muun muassa pankin asettamisessa kriisihallintoon ja suurimpien pankkien kriisinratkaisusuunnitelmien hyväksymisessä.

Tanskassa kriisinratkaisuviranomaisen vastuut ovat jakautuneet Finanstilsynetin ja Finansiel Stabilitetin välillä. Finanstilsynet on rahoitusmarkkinoiden valvoja, mutta vastaa myös kriisinratkaisuun liittyvistä tehtävistä erityisesti kriisinratkaisusuunnitelmiin, omien varojen ja tappionkattamisvaatimusten asettamiseen ja valvontaan sekä kriisinratkaisukelpoisuuden esteiden poistamiseen liittyen. Finansiel Stabilitet, joka on julkisomisteinen yritys, hoitaa kriisinratkaisutehtävien lisäksi Tanskan talletussuojaa. Kriisinratkaisun osalta Finansiel Stabilitet vastaa kriisinratkaisutoimista, kun pankki katsotaan kaatuneeksi tai todennäköisesti kaatuvaksi sekä kriisinratkaisurahastosta. Myös teollisuus- ja rahoitusalan ministeriöllä (Erhvervsministeriet) on rooli kriisinratkaisuvälineiden päättämisessä.

7.1Laki Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta

1 §. Maksuvelvollinen. Lain 1 §:n 1 momenttiin lisättäisiin uusi 8 kohta . Esitettävän 2 §:n 6 momentin muutoksen johdosta uudessa kohdassa todettaisiin, että hallintomaksun olisi velvollinen suorittamaan myös talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisö.

2 §. Hallintomaksu. Pykälän voimassa oleva 6 momentti esitetään siirrettävän 7 momentiksi. Uudessa 6 momentissa säädettäisiin talletuspankkien yhteenliittymien hallintomaksun tarkemmasta laskennasta ja jakautumisesta yhteenliittymään kuuluvan keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten kesken. Talletuspankin yhteenliittymälle esitetään määrättävän yksi yhteinen hallintomaksu, niin kuin yhteenliittymä olisi yksi luottolaitos. Hallintomaksun perusmaksun osuus laskettaisiin siten, että keskusyhteisön perusmaksu sekä jokaisen yhteenliittymään kuuluvan jäsenluottolaitoksen 5 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella laskettu perusmaksu laskettaisiin yhteen. Suhteellinen hallintomaksu laskettaisiin 4 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti yhteenliittymän jäsenluottolaitosten yhteenlaskettujen taseiden perusteella, josta laskettaisiin 0,0015 prosenttia. Nämä yhteenlasketut perusmaksut ja suhteellinen maksu muodostaisivat talletuspankkien yhteenliittymän hallintomaksun. Tämän hallintomaksun olisi yhteenliittymän keskusyhteisö velvollinen suorittamaan virastolle. Keskusyhteisö jakaisi hallintomaksun jäsenluottolaitoksille, jotka suorittaisivat hallintomaksunsa osuuden takaisin keskusyhteisölle. Perusmaksu jaettaisiin maksuvelvollisten lukumäärän mukaisesti. Suhteellinen maksu jaettaisiin jäsenluottolaitoksille suoritettavaksi niiden taseen mukaisessa suhteessa. Viraston luvalla hallintomaksu voitaisiin jakaa yhteenliittymän sisällä myös muulla tavalla.

Säännös vastaisi virastolain 5 luvun 5 §:n 4 momentissa säädettyä talletussuojamaksujen laskenta- ja määräytymistapaa. Ehdotettu muutos yhteenliittymien hallintomaksujen määräytymistavassa ei muuttaisi jäsenluottolaitosten ja keskusyhteisön välistä maksujen jakautumisen suhdetta. Muutos helpottaisi viraston hallinnollista taakkaa siten, että viraston ei tarvitsisi jatkossa tehdä erillistä maksupäätöstä jokaiselle jäsenluottolaitokselle, vaan se voisi valmistella yhden maksupäätöksen koko yhteenliittymästä, joka annettaisiin keskusyhteisölle. Menettelytapa yhdenmukaistaisi maksujen määräytymistapaa talletussuojamaksujen kanssa.

Pykälän uusi 7 momentti vastaisi voimassa olevaa 6 momenttia. Luottolaitos voi harjoittaa sijoituspalvelutoimintaa ja vastaavasti sijoituspalveluyritys voi harjoittaa luottolaitostoimintaa. Tästä syystä momentissa säädettäisiin, että jos maksuvelvollisuus syntyy useammalla kuin yhdellä tässä laissa säädetyistä perusteista, maksu peritään vain kerran ja sen perusteen mukaan, joka johtaa korkeimpaan maksuun.

3 §.Yritysjärjestelyn vaikutus suhteellisen maksun määräytymiseen. Pykälä esitetään kumottavan. Edellä luvussa 2.1 kuvatuin tavoin voimassa olevan säännöksen soveltaminen on käytännössä ollut ongelmallista eikä virasto esimerkiksi saa tietoa kaikista sen maksuvelvollisten yritysjärjestelyistä. Myös säännöksessä tarkoitettu nettovarallisuuden määrittely on osoittautunut hankalaksi ja ristiriitaiseksi muun säännöksen laskentatapojen kanssa.

Pykälällä on käytännössä vähäinen merkitys maksuvelvollisten maksuosuuksiin, kuten edellä luvussa 4.2 on kuvattu, mutta aiheuttaa virastossa lisätyötä ja erillistä selvitystä. Maksuvelvolliset pystyvät huomioimaan halutessaan kesken vuoden tekemänsä yritysjärjestelyt ja niiden aiheuttamat muutokset hallintomaksuissa ja maksuosuuksien jakautumisessa keskinäisissä yritysjärjestelysopimuksissa. Hallintomaksulain 7 §:n 2 ja 3 momentti lisäksi huomioi tilanteet, joissa yritys esimerkiksi yritysjärjestelyn johdosta tulee kesken vuoden maksuvelvollisuuden piiriin tai poistuu siitä, jolloin hallintomaksu tulee pääsääntöisesti suoritettavaksi vain siltä osalta vuotta, kun se on ollut maksuvelvollinen.

4 §.Suhteellinen hallintomaksu. Pykälässä säädettäisiin siinä mainittujen maksuvelvollisten suhteellisista hallintomaksuista, joiden enimmäismäärää korotettaisiin yhdenmukaisesti kaikkien maksuvelvollisten osalta 85 prosenttia edellä luvussa 4.1 ja 4.2 todetuin tavoin.

Maksuvelvollisia olisivat voimassa olevan sääntelyn mukaisesti luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitetut talletuspankit, luottoyhteisöt, ulkomaisten ETA-luottolaitosten sivuliikkeet ja kolmannen maan luottolaitosten sivuliikkeet sekä kriisinratkaisulaissa tarkoitetut sijoituspalveluyritykset ja kolmannen maan sijoituspalveluyritykset. Sijoituspalveluyrityksen maksuperusteena olisi liikevaihto, joka vastaisi paremmin kriisinratkaisusuunnitelmien laatimisesta ja muista virastolle kriisinratkaisulain nojalla säädetyistä tehtävistä aiheutuvia kustannuksia. Luottolaitosten maksuperusteena olisi tase ja sivuliikkeiden maksuperusteena laskennallinen tase.

Voimassa olevaan säännökseen verrattuna pykälään lisättäisiin uusi kohta 2 §:n 6 momentissa säädettävän talletuspankkien yhteenliittymien hallintomaksua koskevan muutoksen johdosta. Yhteenliittymän yksi yhteinen suhteellinen hallintomaksu laskettaisiin yhteenliittymän jäsenluottolaitosten yhteenlaskettujen taseiden perusteella. Yhteenliittymän jäsenluottolaitoksilta ei perittäisi suhteellista maksua erikseen pykälän 1 kohdan perusteella.

Voimassa olevan pykälän 2 momentti kumottaisiin. Sisällöltään kumottavaa 2 momenttia lähes vastaava sääntely sisältyisi jatkossa 7 §:n 3 momenttiin.

5 §.Perusmaksu. Pykälän  1 momentissa  säädettäisiin siinä mainittujen maksuvelvollisten perusmaksuista, joiden enimmäismäärää korotettaisiin yhdenmukaisesti 85 prosenttia kaikkien maksuvelvollisten osalta edellä luvussa 4.1 ja 4.2 todetuin tavoin.

Voimassa olevan sääntelyn mukaisesti kaksinkertaisen maksuvelvollisuuden välttämiseksi  2 momentissa  säädetään, että jos luottolaitoksen omistusyhteisö on samalla toisen konsernin tytäryhteisö, sen emoyhteisöltä ei perittäisi perusmaksua samalla perusteella.

7 §.Hallintomaksun määrääminen. Pykälän 2 momentissa säädetään kesken maksukautta toimintansa aloittavien tai kriisinratkaisulain soveltamisalan piiriin tulevilta laitoksilta perittävistä maksuista. Säännöstä muutettaisiin siten, että säännökseen lisättäisiin mahdollisuus määrätä uuden maksuvelvollisen ensimmäinen hallintomaksu seuraavana vuonna, yhdessä seuraavan vuoden hallintomaksun kanssa ja samoilla perusteilla kuin seuraavan vuoden hallintomaksu, mikäli virastolla ei olisi ensimmäisenä vuonna käytössä tietoa maksuvelvollisen taseesta, laskennallisesta taseesta, yhteenlasketusta taseesta tai liikevaihdosta. Muilta osin säännös vastaisi voimassa olevaa.

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että sääntely olisi selkeämpää niiden tilanteiden osalta, joissa maksuvelvollisen maksuvelvoite päättyy kesken vuoden. Näiden tilanteiden sääntelyn selkeyttämiseksi uusi ehdotettu 4 § ei myöskään sisältäisi enää tämän säännöksen kanssa osin päällekkäistä 2 momenttia suhteellisen maksun suorittamisesta loppuvuoden osalta.

Ehdotetun säännöksen mukaan, jos maksuvelvollisuus päättyisi kesken kalenterivuoden, olisi velvoite suorittaa suhteellinen hallintomaksu niiden kuukausien osalta, jolloin maksuvelvollisuus on ollut olemassa. Jos maksuvelvolliselta olisi jo ehditty periä suhteellinen hallintomaksu koko vuodelta, maksuvelvolliselle palautettaisiin suhteellinen hallintomaksu maksuvelvollisuuden päättymisen jälkeiseltä loppukalenterivuoden osalta täysien kalenterikuukausien osuuksilla laskettuna. Perusmaksua ei sitä vastoin palautettaisi, vaikka maksuvelvollisuus päättyisi kesken vuoden. Maksuvelvoitteen päättymisen jälkeenkin virasto tekee päättymiseen liittyviä toimia maksuvelvolliseen liittyen, ja perusmaksun katsotaan kattavan näistä toimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia. Virasto suorittaa mahdollisen suhteellisen hallintomaksun palautuksen maksuvelvolliselle oma-aloitteisesti. Koska yhteenliittymien osalta maksuvelvollinen koko yhteenliittymän hallintomaksusta olisi jatkossa 2 §:n 6 momentin mukaan keskusyhteisö, yhteenliittymään kuuluvan jäsenluottolaitoksen toiminnan päätyminen kesken vuotta ei vaikuttaisi yhteenliittymän suhteelliseen hallintomaksuun päättymisvuodelta eikä jäsenluottolaitokselle tai keskusyhteisölle palautettaisi sen johdosta virastosta maksuja.

7.2Laki rahoitusvakausviranomaisesta

2 luku Hallinto

1 §.Johtaminen . Pykälän uusi 1 momentti ehdotetaan säädettäväksi sisällöltään voimassa olevaa lakia vastaavana. Momentin mukaisesti virastoa johtaisi ylijohtaja, jonka nimittämisestä ja erottamisesta vastaa valtioneuvosto. Tämä olisi tarpeen, koska ylijohtaja käyttää tehtävässään julkista valtaa. Ylijohtajan tehtävänä olisi vastata viraston tavoitteiden saavuttamisesta ja toiminnan kehittämisestä sekä tuloksellisuudesta. Näiden ohella ylijohtaja vastaisi muun muassa kriisinratkaisulaissa tarkoitettujen kriisinratkaisuvälineiden käyttöä koskevista päätöksistä.

Pykälän uuden 2 momentin sisältö muuttuisi voimassa olevaan säännökseen nähden. Voimassa oleva säännös on osin päällekkäinen valtion virkamieslain 8 §:ssä säädettyjen, virastojen päälliköille asetettavien kelpoisuusvaatimusten kanssa, mikä voi luoda tulkintaepäselvyyksiä säännösten välisestä suhteesta. Muutoksella pyritään yhdenmukaistamaan viraston ylijohtajan kelpoisuusvaatimuksia valtion virkamieslaissa säädettyjen vaatimusten kanssa.

Valtion virkamieslain mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettävien virastojen päälliköiden osalta erityisiä kelpoisuusvaatimuksia ovat ylempi korkeakoulututkinto, tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus, käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Voimassa oleva virastolain säännös edellyttää ylijohtajalta vastaavalla tavalla tehtävän edellyttämää monipuolista kokemusta, käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja johtamiskokemusta sekä valtion virkamieslaista poiketen soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja rahoitusmarkkinoiden tuntemusta. Soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon edellyttämiselle viraston ylijohtajalta ei nähdä perusteita, vaan valtion virkamieslaissa mainittu ylempi korkeakoulututkinto olisi riittävää.

Vaatimus rahoitusmarkkinoiden tuntemisesta esitetään kuitenkin säilytettävän viraston ylijohtajalta vaadittavana erityisenä kelpoisuusvaatimuksena viraston erityislaatuisen tehtävän ja sen edellyttämän erityisosaamisen vuoksi. Viran tehtävien kannalta merkityksellistä rahoitusmarkkinoiden tuntemusta olisi mahdollista saada esimerkiksi laitosten valvontaan, sääntelyyn tai toimintaan, yritysten maksukyvyttömyys- ja konkurssilainsäädäntöön tai rahoitusmarkkinoiden vakauden turvaamiseen liittyvistä tehtävistä.

Pykälän uuden 3 momentin mukainen ylijohtajan sijaisen nimitysmenettely muuttuisi myös voimassa olevaan lakiin nähden. Voimassa olevan pykälän mukaan ylijohtajan ollessa estynyt hänen sijaisenaan toimii valtiovarainministeriön hänen sijaisekseen nimittämä viraston virkamies. Sääntely poikkeaa kuitenkin tältä osin muissa virastoissa noudatettavasta menettelystä, sillä tavallisesti valtiovarainministeriö määrää sijaisen. Viraston ylijohtajan sijainen esitetään jatkossa nimittämisen sijaan määrättävän valtiovarainministeriön toimesta ylijohtajan esityksestä.

Pykälän uuden 4 momentin mukaan ylijohtajan sijaisen määräämisestä olisi mahdollista antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Tältä osin pykälä vastaisi sisällöltään voimassaolevan lain 2 luvun 1 §:n 5 momenttia.

Esitetty 1 § ei sisältäisi enää voimassa olevan lain 1 §:n 2 momenttia vastaavaa säännöstä. Voimassa olevan sääntelyn mukaan ylijohtajan toimikausi on viisi vuotta ja hänet voidaan valita enintään kahdelle perättäiselle toimikaudelle. Kaudet on rajattu kahteen, koska ylijohtajalla on katsottu olevan laaja päätäntävalta esimerkiksi henkilöstön nimittämiseen liittyen. Tätä laajaa päätäntävaltuutta on siksi tasapainotettu rajoittamalla kausien määrää. Huomattavaa kuitenkin on, ettei muiden virastojen ylijohtajan kausia ole rajoitettu samalla tavoin. Kokonaistarkastelussa voidaankin todeta, ettei ole olemassa erityisiä syitä sille, miksi Rahoitusvakausviraston ylijohtajan tapauksessa kausien rajoitus olisi tarpeen ja kausien rajoituksesta esitetään luovuttavan. Valtion virkamieslain 9 a §:n mukaan virastojen johtajien toimikausi on pääsääntöisesti viisi vuotta, joten toimikauden kestoa koskevaa säännöstä ei myöskään ole tarpeen sisällyttää erikseen virastolakiin.

3 luku Rahaston varat ja niiden sijoittaminen, kulut ja lainanotto

4 §.Rahaston varojen sijoitustoimintaa koskeva päätöksenteko. Pykälän  1 momentti  ehdotetaan muutettavaksi siten, että rahoitusvakausrahaston hallitukselta edellytetään hyvää sijoitustoiminnan ja riskienhallinnan asiantuntemusta ja hallituksen jäseneltä hyvämaineisuutta. Rahaston hallituksen keskeisiin tehtäviin kuuluvat rahaston riskien hallinnasta sekä sijoitussuunnitelmasta ja -periaatteista päättäminen sekä sijoitustoiminnan ohjaaminen (3 luvun 4 § 1 momentti), jotka vaativat hallitukselta sijoitustoiminnan laaja-alaista osaamista. Ehdotettu muutos saattaisi rahoitusvakausrahaston hallitukselle asetetut sijoitustoiminnan asiantuntemuksen ja hallituksen jäsenen hyvämaineisuuden vaatimukset vastaamaan valtion eläkerahastosta annetussa laissa (1297/2006) eläkerahaston hallitukselle asetettuja vaatimuksia, Kevasta annetussa laissa (66/2016) Kevalle asetettuja vaatimuksia ja laissa työeläkevakuutusyhtiöistä (354/1997) yksityisen alan työeläkeyhtiöille asetettuja vaatimuksia hallituksen sijoitustoiminnan asiantuntemuksesta ja hallituksen jäsenen hyvämaineisuudesta. Muutosta sovellettaisiin nykyisen hallituksen jälkeisiin hallituksiin. Tästä säädettäisiin erikseen tämän lain voimaantulosäännöksissä.

6 §.Talletussuojarahaston varojen sijoittamista koskevat erityiset säännökset. Pykälään lisättäisiin uusi 6 momentti , jossa säädettäisiin talletussuojarahaston sijoitustoiminnan käynnistämisen kannalta välttämättömistä muutoksista. Voimassa olevan lain 6 §:n 2 momentti kieltää sijoittamasta talletussuojarahaston varoja talletussuojamaksuja suorittavaan talletuspankkiin. Säännös on aiheuttanut epäselvyyttä siitä, voisiko talletussuojarahasto avata maksuliiketilin tällaiseen talletuspankkiin vai katsottaisiinko se säännöksen tarkoittamaksi kielletyksi sijoittamiseksi.

6 §:n 2 momentin tarkoituksena on ollut estää sijoittaminen talletuspankin osakkeisiin, arvopapereihin tai muuten sillä tavoin, että rahaston varallisuus voisi vaarantua, mikäli kyseinen talletuspankki kaatuisi. Tarkoituksena on ollut estää myös sellaisten potentiaalisesti vaarallisten kytkentöjen syntyminen, joissa talletussuojarahaston varoja olisi sijoitettuna pankkiin, jonka kaatuminen voisi laukaista talletussuojarahaston käyttötarpeen talletussuojamaksujen maksamisen muodossa. Olisi epätarkoituksenmukaista, että kaikki talletussuojamaksuja maksavat talletuspankit rajattaisiin sen ulkopuolelle, että talletussuojarahasto voisi esimerkiksi avata niissä maksuliiketilin ja käyttää sitä. Tällainen rajaus poissulkisi täysin suomalaisten talletuspankkien käyttämisen ja jättäisi mahdollisiksi ainoastaan jotkin ulkomaisista talletuspankeista. Tilanteen selventämiseksi pykälään lisättäisiin uusi 6 momentti, jossa todettaisiin, että 2 momentista poiketen talletussuojarahasto voi pitää maksuliiketiliä talletuspankissa rahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamiseksi. Näin ollen talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikennettä voitaisiin hoitaa talletuspankin tai ulkomaisen luottolaitoksen talletustilin kautta. Maksuliiketili on välttämätön, jotta sijoituksiin liittyvää rahaliikennettä voidaan hoitaa.

Lisäksi uuteen 6 momenttiin lisättäisiin talletussuojarahaston sijoitustoiminnan käynnistämiseksi välttämättömät poikkeukset valtion talousarviosta annettuun asetukseen (1243/1992, jäljempänä talousarvioasetus ) ja talousarviolain nojalla valtiokonttorin antamiin maksuliikeohjeisiin ja -määräyksiin. Talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamisessa ei olisi tarpeen noudattaa talousarvioasetuksen 27 §:n 2 ja 3 momenttia. Talletussuojarahasto voisi näin ollen tehdä sopimuksen sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamisesta muunkin tahon kanssa kuin valtion maksuliikepankin kanssa. Tämä mahdollistaisi, että talletussuojarahasto voisi järjestää sijoitustoiminnan ja sen tukijärjestelyt rahaston tarkoitus ja toiminnan luonne huomioon ottaen tarkoituksenmukaisimmalla ja kokonaistaloudellisesti edullisimmalla tavalla eikä se olisi riippuvainen valtion maksuliikepankin kanssa kulloinkin tehdystä sopimuksesta. Jotta talletussuojarahaston olisi mahdollista ulkoistaa rahaston sijoitustoimintaa, olisi tarpeen poiketa 27 §:n 3 momentista, jotta myös ulkoistuksen perusteella valittu palveluntarjoaja voisi toimia säännöksessä mainittuna tilintekijänä ja siten esimerkiksi veloittaa maksuliiketililtä ostotoimeksiannon mukaiset maksut ja suorittaa ne edelleen arvopaperikaupan vastapuolelle.

Talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamisessa voitaisiin poiketa talousarvioasetuksen 28 §:n 2 momentista, eikä sijoitustoiminnassa käytettävää maksuliiketiliä näin ollen olisi tarpeen tyhjentää päivittäin rahaston yleiselle tulotilille tai kattaa menotiliä yleiseltä menotililtä. Talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen kannalta ei olisi tarkoituksenmukaista tehdä näitä toimenpiteitä päivittäin, kun tiliä käytettäisiin mm. arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyen ja tiliin kohdistuisi näihin toimeksiantoihin liittyviä kuluja. Jotta tiliä voitaisiin käyttää sijoitustoiminnassa, ja mahdollinen ulkoinen palveluntarjoaja pystyisi tekemään esimerkiksi kaupan selvityksen mukaiset veloitukset tililtä, on lisäksi tarpeen poiketa talousarvioasetuksen 29 §:n 2 momentista maksuliiketilin käyttäjiä koskevien rajoitusten osalta.

Talletussuojarahaston sijoitustoiminnan osalta voitaisiin poiketa myös talousarvioasetuksen 35 §:n 2 momentista, jolloin rahaston sijoitustoiminnan maksuliike voitaisiin hoitaa rahaston maksuliiketilien kautta eikä viraston maksuliiketilien kautta. Sijoitustoiminnan hoitaminen yksinomaan rahoitusvakausviraston tilien kautta johtaisi tilanteeseen, jossa rahaston varat ja viraston hallinnointiin käytettävät varat eivät olisi maksuliike- ja säilytystileillä asianmukaisesti eroteltu toisistaan.

Valtiokonttorin määräyksiä ja ohjeita, joita se on mahdollisesti antanut talousarviolain 24 c §:n nojalla maksuliikkeen hoitamisesta tai maksuliikkeessä käytettävistä järjestelmistä, ei sovellettaisi talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamiseen. Valtiokonttorin maksuliikeohjeet eivät ole tehty sijoitustoiminnan näkökulmasta, soveltuvat huonosti sellaiseen toimintaan ja asettaisivat kohtuuttomia rajoituksia ja vaikeuksia rahaston sijoitustoiminnan toteuttamiselle. Muussa maksuliikkeessä kuin talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeessä Rahoitusvakausviraston ja talletussuojarahaston tulisi edelleen noudattaa talousarvioasetuksen säännöksiä sekä valtiokonttorin määräyksiä ja ohjeita.

5 luku Talletussuoja

7 §.Talletussuojarahaston varojen käyttö. Pykälän 3 momentin 1 kohdasta esitetään poistettavan mahdollisuus käyttää talletussuojarahaston varoja laitoksen maksukyvyttömyysmenettelyn yhteydessä talletuskannan siirtoon sillä perusteella, että talletussuojakorvausten maksaminen tallettajille talletuskannan siirron sijasta todennäköisesti vaarantaisi luottamuksen Suomen rahoitusjärjestelmän vakauteen. Pykälän 3 momentilla on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/49/EU talletusten vakuusjärjestelmistä (jäljempänä talletussuojadirektiivi ) 11 artiklan 6 kohta. Direktiivissä säädetään, että talletussuojaviranomaiset voivat käyttää talletussuojarahaston varoja muun muassa talletuskannan siirron rahoittamiseen maksukyvyttömyysmenettelyjen yhteydessä, jos tästä aiheutuvat kustannukset eivät ole suuremmat kuin vaihtoehtoisesti maksettavien talletussuojakorvausten nettomäärä. Direktiivissä ei säädetä mahdollisuudesta rahoittaa talletuskannan siirtoa muilla perusteilla kuin tähän kustannusarvioon perustuen, mihin on osaltaan kiinnitetty huomiota myös Euroopan unionin komission toteuttamassa direktiivien täytäntöönpanovalvonnassa. Talletuskannan siirron rahoittamisen mahdollistaminen sen perusteella, että vaihtoehtoisesti talletussuojakorvausten maksaminen vaarantaisi rahoitusjärjestelmän vakauden, on tältä osin kansallista lisäsääntelyä, joka ehdotetaan nyt poistettavan.

14 §.Talletussuojarahaston varojen käyttö kriisinratkaisun rahoittamisessa . Pykälän 5 momentista korjattaisiin tämän esityksen luvussa 2.2 esitetyt virheet. Pykälällä on pantu täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 109 artiklan 1 kohdan neljäs alakohta.

Talletussuojarahaston varoja saadaan käyttää lain 5 luvun 14 §:n 3 momentin mukaan kriisinratkaisutoimien rahoittamisessa ainoastaan enintään niiden nettotappioiden määrän verran, joista rahasto olisi vastannut talletuspankin konkurssimenettelyssä maksamalla talletussuojakorvauksia tallettajille. Jos kriisinratkaisuvälineiden käytön jälkeen tehtävässä arvostuksessa kuitenkin havaitaan, että talletussuojarahasto on rahoittanut kriisinratkaisua enemmän kuin konkurssimenettelyssä syntyneiden nettotappioiden määrän verran, talletussuojarahastolla on oikeus saada nettotappiot ylittävä osuus EU:n kriisinratkaisurahastosta. Säännöksessä edellytettäisiin, että viraston olisi pyydettävä kriisinratkaisuneuvostoa siirtämään erotusta vastaava osuus talletussuojarahastoon.

20 §.Automaattiset päätökset. Pykälä esitetään kumottavan. Hallintolakiin on lisätty uusi 8 b luku, jossa säädetään viranomaisten automaattisesta päätöksenteosta. Virasto voi näin ollen antaa automaattisia päätöksiä virastolain 5 luvun 10 §:ssä ja 11 §:n 1 momentissa säädettyjen talletussuojakorvausten maksatusten osalta suoraan hallintolain 53 e §:n perusteella. Erityissäännökselle virastolaissa ei näin ollen ole enää tarvetta. Kumoaminen tulisi voimaan luvussa 9 mainitun siirtymäajan jälkeen, 1.11.2024 alkaen.

6 luku Rahaston tilinpäätös ja tilintarkastus

1 §.Rahaston tilinpäätös ja tilintarkastus. Pykälän 3 momenttia esitetään muutettavan siten, että Rahoitusvakausrahaston tilintarkastajana voisi toimia kahden tilintarkastajan lisäksi vaihtoehtoisesti tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastusyhteisön päävastuullisen tilintarkastajan tulisi olla tilintarkastuslain (1141/2015) tarkoittama KHT- tai JHT-tilintarkastaja. Valtiovarainministeriö nimittäisi kaksi tilintarkastajaa tai tilintarkastusyhteisön kolmeksi vuodeksi kerrallaan voimassa olevan sääntelyn mukaisesti.

7 luku Erinäiset säännökset

6 §.Muutoksenhaku. Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat voimassa olevan lain 1 ja 2 momenttia. Pykälään lisättäisiin uusi 1 momentti, jolloin voimassa olevat 1 ja 2 momentit siirtyisivät 2 ja 3 momentiksi.

Uudessa 1 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta hakea oikaisua viraston päätökseen, jonka se on antanut hallintolaissa säädetyn mukaisesti automaattisesti. Säännös olisi poikkeus 2 momentissa säädetystä, muihin viraston päätöksiin sovellettavasta pääsääntöisestä muutoksenhakukeinosta, valituksesta. Automaattisen päätöksenteon avulla annettujen päätösten osalta on luvussa 12 kuvatuin tavoin katsottu tarpeelliseksi säätää mahdollisuudesta hakea päätökseen oikaisua maksuttoman hallinnollisen menettelyn avulla. Oikaisuvaatimusmahdollisuus koskisi päätöksiä, jotka virasto on antanut automaattisen tietojenkäsittelyn avulla lain 5 luvun 10 §:n tai 11 §:n 1 momentissa säädettyjen talletussuojakorvausten maksatusten osalta.

Oikaisuvaatimusmenettelyssä sovelletaan hallintolain 7 a lukua. Hallintolain 7 a luvun 49 f §:stä poiketen, päätös voitaisiin panna täytäntöön tämän pykälän 3 momentissa säädetyn mukaisesti oikaisuvaatimuksen vireillä olosta huolimatta. Oikaisupäätökseen voisi hakea muutosta 2 momentissa säädetyin tavoin valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassaolevan lain mukaisesti, että viraston tekemään päätökseen voisi hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Virasto tekee päätöksen esimerkiksi kriisinratkaisuvälineiden ja rahaston varojen käytöstä sekä talletussuojarahaston maksuvelvollisuuden alkamisesta. Valitusten käsittelyn keskittäminen Helsingin hallinto-oikeuteen on perusteltua muun muassa sen vuoksi, että se käsittelee Finanssivalvonnan päätöksiin liittyvät valitukset ja sillä on tuntemusta rahoitusmarkkinoiden toiminnasta. Valitusmenettelyyn sovelletaan hallintolainkäyttölain säännöksiä. EU:n kriisinratkaisuneuvoston tekemiä päätöksiä koskevaan muutoksenhakuun sovelletaan EU:n kriisinratkaisuasetusta. Virastolla olisi oikeus hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on muuttanut tai kumonnut viraston tekemän päätöksen.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevan säännöksen mukaisesti viraston päätöksen noudattamisesta vireillä olevasta muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisen määräisi tai muualla laissa säädetä asiasta toisin.

7.3Laki luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta

8 luku Velkojen arvonalentaminen ja muuntaminen omiin varoihin luettaviksi rahoitusvälineiksi

7 b §.Vähimmäisvaatimus maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille, olennaisille tytäryrityksille ja muille suurille laitoksille. Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin niin sanotun Daisy Chain -vähennysjärjestelmän edellyttämät tarvittavat muutokset, joilla pantaisiin täytäntöön asetuksessa (EU) 2022/2036 tehdyt muutokset kriisinratkaisudirektiivin 45 d artiklan 4 kohtaan. Säännös soveltuu emoyhtiönä toimivaan maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävään luottolaitokseen ( G-SII ) sekä siihen kuuluviin G-SII-yhteisöihin, jotka olisivat kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä tai kolmannen maan yhteisöjä, jotka olisi kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä, jos ne olisi sijoittuneet ETA-alueelle. Säännöksen mukaan kriisinratkaisuviranomaisten olisi laskettava 7 b §:n 2 momentin mukainen lisävaatimus MPE-kriisinratkaisustrategian mukaisesti jokaiselle kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle ja kolmannen maan yhteisölle sekä SPE-kriisinratkaisustrategian mukaisesti ETA-valtioon sijoittuneelle emoyritykselle, silloin kun kriisinratkaisuviranomaiset harkitsevat näiden yhteisöjen ja emoyrityksen 10 §:ssä säädettyä hyväksyttävien velkojen eristä tehtäviä vähennyksiä tai vähimmäisvaatimusten välisten erojen tasoittamista.

10 §.Yhteistyö muiden ETA-valtioiden kriisinratkaisuviranomaisten kanssa. Pykälän 3 ja 4 momenttiin tehtäisiin niin sanotun Daisy Chain -vähennysjärjestelmän edellyttämät tarvittavat muutokset, joilla pantaisiin täytäntöön asetuksessa (EU) 2022/2036 tehdyt muutokset kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 2 kohtaan. Säännöksiin täydennettäisiin, että emoyhtiönä toimivan G-SII-laitoksen ja siihen kuuluvien G-SII-yhteisöjen, jotka ovat kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä, lisäksi säännös soveltuisi emoyhtiöön kuuluvaan kolmannen maan G-SII yhteisöön, joka olisi kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, jos se olisi sijoittunut ETA-alueelle.

Kriisinratkaisuviranomaiset voisivat säännöksessä mainittujen edellytysten täyttyessä päättää toimista, joilla minimoitaisiin ero G-SII-emoyritykselle SPE-kriisinratkaisustrategian mukaisesti lasketun sekä G-SII-yhteisöille ja kolmannen maan yhteisöille MPE-kriisinratkaisustrategian perusteella yhteenlaskettujen vaatimusten välillä. Vertailussa huomioitaisiin G-SII-emoyrityksen osalta EU:n vakavaraisuusasetuksen 12 a artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdan perusteella lasketun vähimmäisvaatimuksen ja 7 b §:n 3 momentin mukaisen lisävaatimuksen summa. G-SII-yhteisöjen ja kolmannen maan yhteisöjen osalta vertailussa laskettaisiin yhteen näiden kaikkien yhteisöjen EU:n vakavaraisuusasetuksen 12 a artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdan perusteella laskettujen vähimmäisvaatimusten summa sekä 7 b §:n 3 momentin perusteella laskettujen lisävaatimusten summa. Kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen ja kolmannen maan yhteisöjen yhteenlaskettu vaatimus ei kuitenkaan saisi mahdollisten mukautusten jälkeen olla pienempi kuin ETA-valtioon sijoittuneen emoyrityksen SPE-kriisinratkaisustrategian perustella yhteenlaskettu teoreettinen vähimmäis- ja lisävaatimus. Vaatimusten välistä eroa voitaisiin vähentää jäsenvaltioiden tai kolmansien maiden kokonaisriskien määrissä olevien erojen tasoittamiseksi.

Rahoitusvakausviranomaisesta annetussa laissa  (1195/2014)  tarkoitetun Rahoitusvakausviraston, jäljempänä  virasto , ja rahoitusvakausrahaston hallintomaksun on velvollinen suorittamaan:

Talletuspankkien yhteenliittymään kuuluville jäsenluottolaitoksille ja keskusyhteisölle lasketaan yhteinen hallintomaksu niin kuin yhteenliittymä olisi yksi luottolaitos. Hallintomaksu muodostuu yhteenliittymän keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten yhteenlasketuista perusmaksuista sekä 4 §:n 2 kohdassa säädetystä suhteellisesta hallintomaksusta. Yhteenliittymän hallintomaksun suorittaa yhteenliittymän keskusyhteisö. Keskusyhteisön suorittama perusmaksu jaetaan maksuvelvollisten lukumäärän perusteella ja suhteellinen hallintomaksu jäsenluottolaitosten taseiden suhteessa jäsenluottolaitosten kesken maksettavaksi. Viraston luvalla hallintomaksu voidaan jakaa myös muulla tavalla.

Suhteellisen hallintomaksun määrä on:

Perusmaksun määrä on:

Jos luottolaitoksen omistusyhteisö on samalla toisen konsernin tytäryhteisö, sen emoyhteisöltä ei peritä maksua samalla perusteella.

Sille, joka tulee maksuvelvolliseksi kesken kalenterivuoden, ensimmäinen hallintomaksu määrätään kertomalla koko kalenterivuoden maksun kahdestoistaosa niiden kalenterikuukausien lukumäärällä, jotka kokonaan tai osittain sisältyvät maksuvelvollisuuden alkamisen ja ensimmäisen kalenterivuoden päättymisen väliseen aikaan. Tässä momentissa tarkoitettu ensimmäinen hallintomaksu erääntyy maksettavaksi maksuvelvollisuuden alkamista seuraavan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä, ei kuitenkaan ennen kalenterivuoden kesäkuun viimeistä päivää. Jos uuden maksuvelvollisen osalta ei ole käytettävissä tietoa 4 §:ssä säädetyn suhteellisen hallintomaksun perusteena olevasta taseesta, laskennallisesta taseesta, yhteenlasketusta taseesta tai liikevaihdosta, ensimmäinen hallintomaksu voidaan määrätä samanaikaisesti ja samoilla perusteilla kuin seuraavan vuoden hallintomaksu.

Jos maksuvelvollisuus päättyy kesken kalenterivuoden, maksuvelvollinen on velvollinen suorittamaan koko vuoden suhteellisesta hallintomaksusta niin monta kahdestoistaosaa kuin kalenterivuoden alun ja maksuvelvollisuuden päättymisen väliseen aikaan sisältyy kalenterikuukausia kokonaan tai osittain. Hakijalle palautetaan niin monta kahdestoistaosaa jo peritystä suhteellisesta hallintomaksusta kuin maksuvelvollisuuden päättymisen ja kalenterivuoden päättymisen väliseen aikaan sisältyy täysiä kalenterikuukausia. Perusmaksua ei palauteta, jos maksuvelvollisuus päättyy kesken kalenterivuoden.

1 §Johtaminen

4 §Rahaston varojen sijoitustoimintaa koskeva päätöksenteko

6 §Talletussuojarahaston varojen sijoittamista koskevat erityiset säännökset

7 §Talletussuojarahaston varojen käyttö

14 §Talletussuojarahaston varojen käyttö kriisinratkaisun rahoittamisessa

1 §Rahaston tilinpäätös ja tilintarkastus

6 §Muutoksenhaku

7 b §Vähimmäisvaatimus maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille, olennaisille tytäryrityksille ja muille suurille laitoksille

10 §Yhteistyö muiden ETA-valtioiden kriisinratkaisuviranomaisten kanssa