Hallituksen esitys eduskunnalle hylkyjen poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja merilain, alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain ja alusrekisterilain muuttamisesta
- Hallinnonala
- Liikenne- ja viestintäministeriö
- Antopäivä
- Esityksen teksti
- Suomi
- Käsittelyn tila
- Käsitelty
- Käsittelytiedot
- Eduskunta.fi 96/2016
Esityksen pääasiallinen sisältö
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa tehdyn vuoden 2007 kansainvälisen hylkyjen poistamista koskevan yleissopimuksen sekä lain yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lisäksi merilakia, alusturvallisuuden valvonnasta annettua lakia ja alusrekisterilakia ehdotetaan muutettaviksi.
Yleissopimuksen tarkoituksena on varmistaa sopimusvaltion talousvyöhykkeellä sijaitsevan vaarallisen hylyn nopea ja tehokas poistaminen sekä siitä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen. Yleissopimusta sovelletaan sen voimaan tulon jälkeen merenkulkuonnettomuuden seurauksena syntyviin hylkyihin. Esityksessä ehdotetaan, että Suomi tekisi yleissopimuksen mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Suomi soveltaa yleissopimusjärjestelmää myös alue- ja sisävesillään, koska suurin osa hylyn aiheuttavista merenkulkuonnettomuuksista tapahtuu valtioiden aluevesillä. Yleissopimuksessa velvoitetaan aluksen päällikkö ja laivanisäntä ilmoittamaan välittömästi hylyn sijaintivaltiolle, jos alus on ollut osallisena merenkulkuonnettomuudessa, jonka seurauksena siitä on tullut hylky. Ilmoituksen saaneen valtion tulee ryhtyä tarpeellisiksi katsomiinsa, vaaraan nähden oikeasuhtaisiin toimenpiteisiin hylyn aiheuttaman vaaran torjumiseksi. Sen tulee varoittaa merenkulkijoita ja asianosaisia valtioita hylystä sekä ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimiin vaarallisen hylyn paikantamiseksi ja merkitsemiseksi. Ensisijainen vastuu vaarallisen hylyn poistamisesta on aluksen rekisteröidyllä omistajalla. Yleissopimuksen mukaan aluksen rekisteröidyllä omistajalla on ankara vastuu yleissopimuksessa edellytettyjen toimenpiteiden kustannuksista. Hän voi kuitenkin rajoittaa vastuunsa aluksen koon perusteella siihen määrään, joka määräytyy kulloinkin sovellettavien varustajan vastuunrajoitusoikeutta koskevien säännösten mukaan. Aluksen rekisteröidyllä omistajalla on velvollisuus vakuuttaa yleissopimuksen mukainen vastuunsa silloin, kun aluksen bruttovetoisuutta osoittava luku on vähintään 300. Korvausvaatimus voidaan esittää suoraan vakuutuksenantajaa kohtaan.
Yleissopimuksella laajennetaan aluksen omistajan vastuuta koskevaa järjestelmää. Yleissopimus parantaa toimenpiteistä vastuussa olevien viranomaisten mahdollisuuksia saada korvaus vaarallisen hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuneista kustannuksista, erityisesti silloin kun kysymyksessä on ulkomaan lipun alla purjehtiva alus.
Merilakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi luku, joka sisältäisi yleissopimuksen täytäntöönpanon kannalta tarpeelliset määräykset kuten määräykset Suomessa toimivaltaisista viranomaisista. Lisäksi aluksen kansallisuutta koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että aluksen hyväksymisestä suomalaiseksi ja suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitsemisestä muun valtion alusrekisteriin päättäisi liikenne- ja viestintäministeriön sijaan Liikenteen turvallisuusvirasto.
Yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan kolmen kuukauden kuluttua Suomen liittymiskirjan tallettamisesta. Yleissopimuksen voimaansaattamiseen liittyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtajana samanaikaisesti yleissopimuksen voimaantulon kanssa. Tarkoituksena on, että tallettaminen tapahtuisi mahdollisimman pian lakien hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Lain alusrekisterilain muuttamisesta sekä lain merilain muuttamisesta aluksen kansallisuutta koskevat säännökset on kuitenkin tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Yleisperustelut
1Johdanto
Hylkyjen poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus, jäljempänä Nairobin yleissopimus , hyväksyttiin Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) järjestämässä diplomaattikonferenssissa Nairobissa 18 päivänä toukokuuta 2007. Nairobin yleissopimuksella luodaan yhtenäiset kansainväliset säännöt ja menettelyt, joilla varmistetaan vaarallisten hylkyjen nopea ja tehokas poistaminen ja siitä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen. Hylyn aiheuttavat merenkulkuonnettomuudet Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä ovat suhteellisen harvinaisia, mutta hylyn poistamisesta aiheutuvat kustannukset saattavat yksittäistapauksessa nousta korkeiksi. Nairobin yleissopimus koskee ainoastaan yleissopimuksen voimaantulon jälkeen tapahtuneista merenkulkuonnettomuuksista aiheutuvia hylkyjä. Sitä ei sovelleta jo olemassa oleviin, vanhoihin hylkyihin.
Yleissopimuksessa velvoitetaan aluksen päällikkö ja laivanisäntä ilmoittamaan välittömästi hylyn sijaintivaltiolle, jos alus on ollut osallisena merenkulkuonnettomuudessa, jonka seurauksena siitä on tullut hylky. Ilmoituksen saaneen valtion tulee ryhtyä tarpeellisiksi katsomiinsa, vaaraan nähden oikeasuhtaisiin toimenpiteisiin hylyn aiheuttaman vaaran torjumiseksi. Sen tulee varoittaa merenkulkijoita ja asianosaisia valtioita hylystä sekä ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimiin vaarallisen hylyn paikantamiseksi ja merkitsemiseksi. Ensisijainen vastuu vaarallisen hylyn poistamisesta on aluksen rekisteröidyllä omistajalla. Jos aluksen rekisteröity omistaja ei kuitenkaan poista hylkyä hylyn sijaintivaltion asettamassa määräajassa tai häneen ei saada yhteyttä taikka jos vaaditaan välitöntä toimintaa, hylyn sijaintivaltio voi poistaa hylyn käytännöllisimmin ja tehokkaimmin käytettävissä olevin keinoin ottaen huomioon meriturvallisuus ja meriympäristön suojelu. Yleissopimuksen mukaan aluksen rekisteröidyllä omistajalla on ankaraa vastuu yleissopimuksessa edellytettyjen toimenpiteiden kustannuksista. Aluksen omistaja vapautuu vastuusta ainoastaan tietyissä rajoitetuissa tapauksissa. Vastuuvapausperusteet vastaavat pitkälti voimassa olevan kansainvälisen öljyvastuuyleissopimusjärjestelmän vastuuvapausperusteita. Aluksen omistajalla on oikeus rajoittaa vastuunsa tiettyyn aluksen kokoon perustuvaan enimmäismäärään, joka määräytyy voimassa olevien kansainvälisten vastuunrajoitusyleissopimusten mukaan. Jos aluksen bruttovetoisuutta osoittava luku on vähintään 300, aluksen rekisteröity omistaja on velvollinen hankkimaan vakuutuksen tai muun vakuuden yleissopimuksen mukaisen vastuunsa kattamiseksi. Yleissopimukseen mukaiset korvausvaatimukset voidaan esittää suoraan vakuutuksenantajaa kohtaan.
Yleissopimusta sovelletaan ainoastaan sopimusvaltioiden talousvyöhykkeellä sijaitseviin hylkyihin. Koska suurin osa hylyistä sijaitsee kuitenkin valtioiden aluevesillä, yleissopimus sisältää lausekkeen, jonka mukaisesti valtio voi yleissopimuksen ratifioidessaan tai milloin tahansa sen jälkeen, ilmoittaa soveltavansa yleissopimusta myös alueellaan.
Yleissopimuksessa määrättyjen vastuuta ja vakuuttamisvelvollisuutta koskevien velvoitteiden avulla voidaan edistää vaaraa aiheuttavan hylyn merkitsemistä, paikantamista ja poistamista ja siten parantaa meriturvallisuutta sekä edistää merellisen ympäristön suojelua. Yleissopimus parantaa myös viranomaisten mahdollisuutta saada korvaus näiden toimien aiheuttamista kustannuksista aluksen omistajalta, erityisesti ulkomaisten alusten kyseessä ollessa.
2Nykytila
2.1Lainsäädäntö
Suomen merioikeudellinen lainsäädäntö perustuu olennaisilta osiltaan kansainvälisiin yleissopimuksiin, joiden osapuolena Suomi on. Voimassa olevaan merilakiin (674/1994) on sisällytetty Suomea koskevat eri yleissopimusten keskeiset määräykset. Merilaki on valmisteltu yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa, ja näin ollen pohjoismaisten merilakien säännökset vastaavat suurelta osin toisiaan.
2.1.1Hylkyjen poistamista koskeva lainsäädäntö
2.1.1.1Siviilioikeudellista vahingonkorvausvastuuta hylkytapauksissa koskevat säännökset
Suomessa voimassa olevan lainsäädännön vahingonkorvausvastuuta koskevat säännökset perustuvat hylkytapauksissa laivanisännän oman teon tai laiminlyönnin osalta vahingonkorvauslain (412/1974) 2 luvun 1 §:n sekä laivanisännän isännänvastuun osalta merilain 7 luvun nojalla määräytyvään tuottamukseen perustuvaan vastuuseen. Laivanisäntä on vastuussa vahingosta, jonka aluksen päällikkö, laivaväki, luotsi tai joku muu laivaväkeen kuulumaton henkilö, joka laivanisännän tai päällikön toimeksiannosta työskentelee aluksen lukuun, on toimessa virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttanut. Merilaki koskee vastuuta sekä meri- että sisävesiliikenteessä, kun taas Nairobin yleissopimus koskee vain meriliikennettä.
Merilain 10 luvun mukainen aluksen omistajan ankara vastuu öljyvahingoista tai siihen liittyvistä torjuntatoimenpiteistä saattaa myös tulla sovellettavaksi hylkytapauksissa luvun 16 §:n 2 momentin nojalla. Aluksen omistajan vastuu saattaa perustua myös vesilain (587/2011) 13 luvun 4 §:ään. Pykälän mukaan jollei merilaista muuta johdu, aluksen omistaja vastaa vesistössä kulkemisesta aiheutuneen edunmenetyksen korvaamisesta, jos edunmenetys on aiheutunut tahallisesta tai huolimattomasta menettelystä.
Laivanisännällä tai aluksen omistajalla on kaikissa edellä kuvatuissa merilaissa säädellyissä tapauksissa oikeus vastuunsa rajoittamiseen merilain 9 luvun mukaisesti. Merilain 9 luvulla on kansallisesti saatettu voimaan IMO:n vuoden 1976 yleissopimus merioikeudellisia vaateita koskevan vastuun rajoittamisesta, sellaisena kuin sen on muutettuna vuonna 1996 tehdyllä pöytäkirjalla, jäljempänä vuoden 1996 vastuunrajoitusyleissopimus (SopS 32/2004). Merilain 9 luvun 2 §:n mukaan vastuunrajoitusoikeuden kohteena oleva saaminen on muun muassa erilaiset toimenpiteet, joita on tehty uponneen, karille ajautuneen, hylätyn tai hylyksi muuttuneen aluksen tai kaiken siinä olevan nostamiseksi, poistamiseksi, hävittämiseksi tai vaarattomaksi tekemiseksi sekä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on ollut lastin poistaminen, hävittäminen tai vaarattomaksi tekeminen. Saamisia ovat myös vastuunrajoituksen alaisen vahingon estämistä tai rajoittamista tarkoittavat toimenpiteet ja niistä aiheutuvat vahingot.
Merilain 9 luvun 5 §:ssä määritellään vastuunrajoituksen enimmäismäärät niissä vahingoissa, joissa oikeus vastuunrajoitukseen on olemassa. Vastuuraja on henkilövahinkoihin perustuvista saamisista pääsääntöisesti 3,02 miljoonaa erityisnosto-oikeutta (special drawing right, SDR) aluksilta, joiden bruttovetoisuus on enintään 2 000 ja sitä suuremmilta aluksilta vastuuraja nousee porrastetusti vetoisuuden kasvaessa. Erityisnosto-oikeus on erityinen Kansainvälisen valuuttarahaston määrittelemä laskentayksikkö. Yksi SDR vastasi 1,24 euroa 7 päivänä huhtikuuta 2016 päivätyn kurssin mukaan. Muista saamisista sekä saamisista, joihin edellä kuvatut henkilövahinkojen vastuun enimmäismäärät eivät riitä, vastuuraja on 1,51 miljoonaa SDR:ää enintään 2 000 bruttovetoisuuden aluksille. Myös nämä vastuurajat nousevat porrastetusti aluksen koon mukaan. Vastuurajoja korotettiin hiljattain ja nykyiset vastuurajat ovat olleet voimassa 8 päivästä kesäkuuta 2015 alkaen.
Voimassa oleva lainsäädäntö ei sisällä säännöksiä aluksen omistajan ankarasta vastuusta hylkytapauksissa eikä suorasta kanneoikeudesta vakuutuksenantajaa kohtaan hylyn merkitsemisestä, paikantamisesta ja poistamisesta aiheutuvien kustannusten osalta. Merilain 7 luvussa on kuitenkin vakuuttamisvelvollisuutta koskevat yleiset säännökset, jotka perustuvat alusten omistajien vakuutuksesta merioikeudellisia vaateita varten 23 päivänä huhtikuuta 2009 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2009/20/EY, jäljempänä vakuutusdirektiivi. Kyseisen luvun 2 §:n mukaan sellaista suomalaista alusta varten, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, on laivanisännän otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai asetettava vakuutusdirektiivissä tarkoitettu vakuus. Vakuutusdirektiivin mukaista vakuuttamisvelvollisuutta ei kuitenkaan sovelleta kansallisiin järjestelmiin, jotka perustuvat Nairobin yleissopimukseen. Näin ollen siihen asti kunnes Suomi liittyy Nairobin yleissopimukseen, merilain 7 luvun mukainen vakuuttamisvelvollisuus koskee myös Nairobin yleissopimuksen kattamia vahinkovaateita.
2.1.1.2Hylkyjen poistamista koskevat operatiiviset säännökset
Öljyvahinkojen torjuntalain (1673/2009) 25 §:n mukaan jos Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä alus uppoaa, joutuu karille tai yhteentörmäyksen osapuoleksi, saa vuodon tai konevian taikka muutoin joutuu tilaan, johon liittyy ilmeisen öljyn tai muun haitallisen aineen vuodon vaara, Suomen ympäristökeskus voi määrätä ryhdyttäväksi sellaisiin alukseen ja sen lastiin kohdistuviin pelastus- tai muihin toimenpiteisiin, jotka se katsoo välttämättömiksi vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi. Suomen ympäristökeskuksen on ennen toimenpiteisiin ryhtymistä neuvoteltava tilanteesta Liikenteen turvallisuusviraston kanssa. Lisäksi sen on neuvoteltava aluksen omistajan, toimeksiannon saaneen pelastusyhtiön ja vakuutuksenantajien kanssa, jos se voi tapahtua aiheuttamatta tarpeetonta viivästystä. Öljyvahinkojen torjuntalaki koskee ainoastaan tapauksia, joihin liittyy vesien pilaantumisen vaara. Kyseessä oleva säännös perustuu vuoden 1969 kansainväliseen yleissopimukseen väliintulosta öljyn saastuntaonnettomuuksissa aavalla merellä (SopS 62-63/1976) sekä väliintulosta aavalla merellä muista aineista kuin öljystä johtuvissa pilaantumistapauksissa tehdyn vuoden 1973 pöytäkirjaan (SopS 72/1986), jäljempänä interventioyleissopimus. Nairobin yleissopimusta ei sovelleta interventioyleissopimuksen mukaisiin toimiin.
Vesikulkuväylien merkitsemisestä annettu asetus (846/1979) koskee merellä tai muussa vesistössä olevien kulkuväylien merkitsemistä sekä muuta vastaavaa vesiliikenteen ohjaamista ja turvaamista. Asetuksen 9 §:n nojalla aluksen omistajan tai sen, jonka hallinnassa alus tai tavara on, on poistettava niin pian kuin mahdollista kulkuväylään tai vesiliikennealueelle uponnut alus, aluksen osa tai tavara, jos se on vaarallinen tai haitallinen merenkululle tai veneilylle. Asianomaisen on tarvittaessa myös pantava paikalle sopiva merkki tilapäiseksi varoitusmerkiksi merenkulkijoita varten sekä ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä lähimmälle luotsiasemalle, VTS-keskukselle, Liikenteen turvallisuusvirastolle tai muulle merenkulkuviranomaiselle. Mikäli aluksen omistaja laiminlyö kyseessä olevat velvollisuutensa, velvollisuuteen korvata tästä aiheutunut vahinko, sovelletaan vahingonkorvauslakia. Merenkulkuviranomaiset ovat oikeutettuja laiminlyöjän kustannuksella ryhtymään vaaran torjumiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin tai poistamaan esteen.
2.1.2Jätelainsäädäntö ja ympäristönsuojelulaki
Jätelainsäädäntö
Jätelainsäädäntö perustuu pääosin Euroopan unionin lainsäädäntöön. Unionin lainsäädäntö vuorostaan perustuu osaksi kansainvälisiin sopimuksiin, kuten vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskevaan Baselin yleissopimukseen (SopS 44-45/1992) sekä alusten turvallisesta ja ympäristön kannalta asianmukaisesta kierrätyksestä tehtyyn Hongkongin kansainväliseen yleissopimukseen (2009, ei vielä voimassa). Ahvenanmaan maakunnalla on oma jätelainsäädäntönsä.
Jätelain (646/2011) 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on ehkäistä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle sekä vähentää jätteiden määrää ja haitallisuutta, edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä, varmistaa toimiva jätehuolto ja ehkäistä roskaantumista.
Lain 2 §:n mukaan lakia sovelletaan jätteeseen, jätehuoltoon ja roskaantumiseen sekä tuotteisiin ja toimintaan, josta syntyy jätettä. Säännöksessä rajataan lain soveltamisalaa aluksen tavanomaisessa toiminnassa syntyvän jätteen sekä öljyvahingoissa syntyvän jätteen suhteen. Aluksen suhteen ei jätelaissa ole rajauksia.
Lain 5 §:n mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Myös aluksesta tulee aikanaan jätettä, mutta käytännössä on ollut usein ongelmia määritellä, milloin käytössä oleva alus muodostuu jätteeksi.
Lain 8 §:ssä määritellään jätehuollon etusijajärjestys, niin kutsuttu jätehierarkia. Sen mukaan ensisijaisesti on vähennettävä syntyvän jätteen määrää. Syntyvä jäte on ensisijaisesti valmisteltava uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä se. Jos kierrätys ei ole mahdollista, jätteen haltijan on hyödynnettävä jäte muulla tavoin tai, jos hyödyntäminen ei ole mahdollista, jäte on loppukäsiteltävä. Etusijajärjestys ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan tarkoituksena on saavuttaa kokonaisuutena arvioiden lain kannalta paras tulos.
Jätelain 13 §:n mukaan jätettä ei saa hylätä eikä käsitellä hallitsemattomasti. Säännöksen mukaan jätteestä tai jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikentymistä taikka muuta näihin rinnastettavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta.
Jätelain 72 §:ssä säädetään roskaamisesta ja roskaantuneen alueen puhdistamisesta. Säännöksen mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta näihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa. Siten myös aluksen jättäminen ympäristöön voidaan tulkita roskaamiseksi ja näin on käytännössä myös tapahtunut. Tulkinnanvaraista voi joskus olla se, onko kyse epäasianmukaisesta jätteen käsittelystä vai roskaamisesta.
Lain 73 §:ssä säädetään roskaajan siivoamisvelvollisuudesta ja 74 §:ssä toissijaisesta sii-voamisvelvollisuudesta. Toissijaisesti siivoamisvelvollinen voi olla muun muassa sataman pitäjä, alueen haltija tai kunta.
Jätelakia sovelletaan kaikkialla Suomessa, mukaan lukien sisäiset ja ulkoiset aluevedet, mutta Suomen talousvyöhykkeellä ainoastaan muun kuin aluksen tavanomaisesta toiminnasta peräisin olevan jätteen polttamiseen.
Ympäristönsuojelulaki
Ympäristönsuojelulain (527/2014) tarkoituksena on erityisesti ehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa sekä turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö ja tukea kestävää kehitystä. Ahvenanmaan maakunnalla on oma ympäristönsuojelulakinsa.
Lakia sovelletaan paitsi teolliseen, myös muuhun toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Ympäristönsuojelulakia ei sovelleta merenkulun ympäristönsuojelulaissa (1672/2009) eikä merensuojelulaissa (1415/1994) tarkoitettuun toimintaan. Talousvyöhykkeellä sovelletaan ympäristönsuojelulakia.
Suomen aluevesille tai talousvyöhykkeelle ei ympäristönsuojelulain 18 §:n 2 momentin mukaan saa upottamis- tai muussa hylkäämistarkoituksessa upottaa tai hylätä alusta tai avomeriyksikköä.
Lain 169 §:n mukaan jos onnettomuuden, haitasta tehdyn ilmoituksen, luvan noudattamatta jättämisen tai muun seikan vuoksi on aihetta olettaa, että toiminnasta aiheutuu terveyshaittaa tai merkittävää muuta 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta tai sen vaaraa, valvontaviranomaisen on tarkastettava toiminta tai selvitettävä asia muulla asianmukaisella tavalla. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi lain 180 §:n mukaisesti toimittamansa tarkastuksen nojalla antaa ympäristönpilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa koskevan yksittäisen määräyksen, joka on tarpeen pilaantumisen ehkäisemiseksi. Määräyksen on oltava kohtuullinen ottaen huomioon toiminnan luonne ja ympäristön pilaantumisen merkittävyys.
2.1.3Jätelain ja ympäristönsuojelulain soveltaminen aluksiin
Nairobin yleissopimus koskee aluksia, jotka merenkulkuonnettomuuden (yhteentörmäys, karilleajo tai muu merenkulkutapahtuma) seurauksena ovat uponneet tai ajaneet karille. Sopimusta ei näin ollen sovelleta esimerkiksi aluksiin, jotka ovat huonon hoidon seurauksena uponneet, ajaneet karille tai ajautuneet rantaan.
Jätelain soveltaminen aluksiin riippuu edellä kuvatusti siitä, voidaanko alus katsoa jätteeksi tai onko kyse roskaantumisesta, jolloin ei välttämättä edellytetä, että alus on katsottava jätteeksi. Roskaantuminen edellyttää laissa määriteltyä seurausta eli aluksesta voisi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa. Oikeuskäytännössä jätelain roskaantumissäännöksiä on sovellettu myös aluksiin.
Ympäristönsuojelulaissa onnettomuudet on otettu huomioon vain luvanvaraisessa ja rekisteröitävässä toiminnassa (123 §). Muista onnettomuuksista ei ole erityissäännöstä ja niistä voi valvontaviranomainen antaa määräyksiä, jos onnettomuudesta aiheutuu tai voi aiheutua laissa tarkoitettua haittaa tai vaaraa. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti käytettävän toimen tulee olla järkevässä ja kohtuullisessa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään. Ympäristönsuojelulaissa ei kuitenkaan pilaantumista ole sellaisenaan kielletty. Pilaantumisen ehkäisemiseksi kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi kuitenkin aina antaa määräyksen (YSL 180 §). Ympäristönsuojelulakia sovelletaan myös jätteisiin ja jätehuoltoon.
Jätelain ja ympäristönsuojelulain kannalta ei ole näin ollen merkitystä sillä, johtuuko jäte tai ympäristöllinen seuraus tavanomaisesta toiminnasta tai poikkeuksellisesta tapahtumasta.
Jätelain ja ympäristönsuojelulain säännökset menevät siten osin päällekkäin Nairobin yleissopimuksen määräysten kanssa hylyn poistamisen osalta. Molempien lakien perusteella on mahdollista antaa määräyksiä ympäristölle aiheutuvan vaaran poistamiseksi, kuten Nairobin yleissopimuksessa. Jätelaki koskee ainoastaan jätteitä ja roskaantumista, kun taas ympäristönsuojelulaki koskee kaikkia tilanteita. Nairobin yleissopimus rajoittuu taas merenkulkuonnettomuudesta aiheutuviin hylkyihin, mutta yleissopimuksessa säädetään aluksen rekisteröidyn omistajan ankarasta vastuusta hylyn poistamisesta aiheutuvista kustannuksista sekä velvollisuudesta vakuutta vastuunsa. Mahdollisissa säännösristiriitatilanteissa sovellettaisiin yleisten laintulkintaoppien mukaisesti Nairobin yleissopimuksen ja merilain 11 a luvun sääntelyä erityislakina.
2.1.4Toimivalta aluksen kansallisuuteen liittyvissä hyväksyntä- ja lupa-asioissa
Aluksen kansallisuudesta säädetään merilain 1 luvun 1 §:ssä. Pykälässä säädetään niistä edellytyksistä, joiden perusteella ulkomainen alus on joko hyväksyttävä suomalaiseksi sekä niistä edellytyksistä, joiden perusteella suomalainen alus voidaan siirtää toisen valtion alusrekisteriin. Lisäksi pykälässä säädetään toimivaltaisesta viranomaisesta aluksen kansallisuuteen liittyvissä hyväksyntä- ja lupa-asioissa. Aluksen hyväksymisestä suomalaiseksi sekä suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitsemisestä muun kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin säädetään yksityiskohtaisemmin asetuksessa merilain 1 luvun 1 §:n soveltamisesta (1304/1999) , jäljempänä asetus merilain soveltamisesta.
Merilain 1 luvun 1 §:n mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on toimivaltainen viranomainen aluksen kansallisuuteen liittyvissä hyväksyntä- ja lupa-asioissa. Liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi myös Liikenteen turvallisuusvirasto on jo nykyisin osittain vastuussa hakemuksien ja lupien käsittelyyn liittyvästä käytännön työstä. Hakemukset tehdään liikenne- ja viestintäministeriölle, joka tekee päätöksen asiassa. Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää kuitenkin hakemuksista lausunnon Liikenteen turvallisuusvirastolta. Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa myös yhdessä Ahvenanmaan valtionviraston kanssa alusrekisteristä, johon merkitään suomalaiset kauppamerenkulkuun käytettävät alukset.
2.2Kansainvälinen kehitys
Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa on valmisteltu useita kansainvälisiä yleissopimuksia vastuukysymyksistä. Aluksen omistajan vastuusta määrätään muun muassa öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta vuonna 1969 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehdyssä vuoden 1992 pöytäkirjassa (SopS 43/1996), jäljempänä vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimus, vuoden 2010 kansainvälisessä yleissopimuksessa vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetuksen yhteydessä, jäljempänä HNS-yleissopimus, sekä vuoden 2001 kansainvälisessä yleissopimuksessa aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta si-viilioikeudellisesta vastuusta (SopS 3/2009), jäljempänä bunkkeriyleissopimus. Kaikilla näillä sopimuksilla on joitakin yhteisiä peruspiirteitä. Ne kaikki sisältävät määräykset aluksen omistajan ankarasta vastuusta, pakollisesta vakuutuksesta sekä suorasta kanneoikeudesta vakuutuksenantajaa kohtaan. Öljyvahinkoja koskeva vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimus, vuoden 1992 öljyrahastoyleissopimus (SopS 41/1996), viimeksi mainittua sopimusta täydentävä vuoden 2003 lisärahastoyleissopimus (SopS 21/2005) sekä bunkkeriyleissopimus ovat jo Suomen osalta voimassa. Vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimusta sekä edellä mainittuja rahastoyleissopimuksia koskeva lainsäädäntö sisältyy merilain 10 lukuun ja bunkkeriyleissopimusta koskeva lainsäädäntö 10 a lukuun. HNS-yleissopimus ei ole vielä kansainvälisesti voimassa.
Pohjoismaista Nairobin yleissopimus on jo voimassa Tanskassa. Ruotsissa ja Norjassa valmistellaan yleissopimukseen liittymistä. Pohjoismaiden merilait vastaavat sisällöllisesti toisiaan varsin kattavasti. Nairobin yleissopimusta koskevan hallituksen esityksen valmistelussa on tämän vuoksi pyritty ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon pohjoismaiden merilainsäädännön yhtenäisyys.
2.3Nykytilan arviointi
2.3.1Nairobin yleissopimus
Hylyt aiheuttavat vaaraa meriturvallisuudelle ja meriympäristölle. Nairobin yleissopimuksen operatiivisten määräysten voimaansaattamisella selvennettäisiin Suomen voimassa olevaa lainsäädäntöä. Yleissopimuksella myös täydennettäisiin meriturvallisuutta koskevien määräysten osalta Suomen lainsäädäntöä. Tämä koskee erityisesti väylällä olevia hylkyjä, joiden poistamiseksi talousvyöhykkeeltä yleissopimus luo yhtenäiset kansainväliset säännöt sekä muulla kuin kulkuväylillä tai vesiliikennealueilla olevia meriturvallisuudelle vaaran aiheuttavia hylkyjä, joita voimassa oleva lainsäädäntö ei koske. Meriturvallisuuden kannalta vaarallisia hylkyjä koskevat aluksen omistajan velvollisuudet saatettaisiin myös perustuslain edellyttämälle säädöstasolle.
Nairobin yleissopimuksen hyväksyminen täydentäisi voimassa olevaa alusten omistajien vastuujärjestelmää, erityisesti merilain 10 luvun mukaista öljyvastuujärjestelmää sekä 10 a luvun mukaista aluksen polttoaineen aiheuttamaa pilaantumisvahinkoa koskevaa vastuujärjestelmää. Nairobin yleissopimuksen mukaan aluksen rekisteröity omistaja on ankarassa vastuussa hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuneista kuluista. Aluksen omistaja on myös velvollinen ottamaan vakuutuksen tai muun vakuuden yleissopimuksen mukaisen vastuunsa kattamiseksi, jos aluksen bruttovetoisuus on vähintään 300. Yleissopimuksen keskeinen lisäarvo perustuu myös siihen, että viranomaisille annetaan suora kanneoikeus vakuutuksenantajaa kohtaan niille hylyn merkitsemisestä, paikantamisesta ja poistamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi.
Alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa (370/1995) säädetään alusturvallisuutta koskevien säännösten ja määräysten noudattamisen valvonnasta. Lisäksi laissa alusturvallisuuden valvonnasta säädetään aluksille suoritettavista tarkastuksista ja niiden yhteydessä tarkastettavista todistuksista. Tällaisia tarkistettavia vakuutustodistuksia ovat muun muassa öljyvahinkovastuujärjestelmässä edellytetty vakuutustodistus sekä bunkkeriyleissopimuksen mukainen vakuutustodistus. Nairobin yleissopimuksen mukaisten vakuutustodistusten valvonta edellyttää kyseisen vakuutustodistuksen lisäämistä alusturvallisuuden valvonnasta annettuun lakiin tarkastettavaksi todistukseksi, jolloin myös lain seuraamuksia koskevat säännökset tulevat sovellettaviksi.
2.3.2Toimivalta aluksen kansallisuuteen liittyvissä hyväksyntä- ja lupa-asioissa
Liikenteen turvallisuusvirasto edistää toiminnallaan vastuullista liikennettä, huolehtii liikennejärjestelmän yleisestä turvallisuudesta ja turvallisuuden ja siihen liittyvän valvonnan kehittämisestä sekä edistää liikennejärjestelmän ympäristöystävällisyyttä. Lisäksi virasto vastaa liikennejärjestelmään liittyvistä viranomaistehtävistä. Sen tehtävänä on muun ohella antaa toimialaansa koskevia määräyksiä sekä lupia, hyväksyntöjä ja päätöksiä. Vuonna 2010 liikenne- ja viestintäministeriössä käsiteltiin liikennehallinnon virastouudistuksen vaikutuksia ministeriön tehtäviin. Tavoitteena oli ministeriön ja virastojen työnjaon selkeyttäminen. Ministeriön toiminta keskittyisi lainsäädäntöä koskevan ydintehtävän lisäksi strategia-, ohjaus- ja kehittämistyöhön. Tässä yhteydessä päätettiin aluksen kansallisuuteen liittyvien lupa- ja hyväksyntä-asioiden siirtämisestä Liikenteen turvallisuusvirastolle. Siirrettävistä tehtävistä keskusteltiin ja sovittiin Liikenteen turvallisuusviraston kanssa. Tässä lakiehdotuksessa ehdotettu muutos toimivaltaan aluksen kansallisuuteen liittyvien hyväksyntä- ja lupa-asioiden osalta liittyy vuoden 2010 päätökseen tehtävien ja norminannon siirrosta liikenne- ja viestintäministeriöstä Liikenteen turvallisuusvirastoon. Ehdotettua muutosta puoltaa myös se, että Liikenteen turvallisuusvirasto antaa jo nykyisin lausunnon aluksen kansallisuuteen liittyvissä hyväksyntä- ja lupa-asioissa. Hallitusohjelman mukaisesti muutoksella myös kevennetään yritysten ja kansalaisten ja viranomaisten hallinnollista taakkaa ja toteutetaan yhden luukun periaatteen toimintaa.
3Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
3.1Esityksen tavoitteet
Esityksellä hyväksyttäisiin ja saatettaisiin kansallisesti voimaan vuoden 2007 hylkyjen poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus. Yleissopimuksella luodaan yhtenäiset kansainväliset säännöt ja menettelyt, joilla varmistetaan hylkyjen nopea ja tehokas poistaminen ja siitä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen. Yleissopimusjärjestelmää sovellettaisiin paitsi Suomen talousvyöhykkeellä, myös Suomen alue- ja sisävesillä, koska suurin osa hylyn aiheuttavista merenkulkuonnettomuuksista tapahtuu valtioiden aluevesillä.
Yleissopimuksen voimaansaattamisella vahvistettaisiin aluksen omistajan vastuuta koskevaa järjestelmää ja turvattaisiin viranomaisten mahdollisuutta saada korvausta vaaran aiheuttavan hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvista kustannuksista.
Tässä esityksessä ehdotetaan lisäksi hallinnollisen taakan vähentämiseksi, että aluksen kansallisuuteen liittyvät lupa- ja hyväksyntäasiat siirrettäisiin liikenne- ja viestintäministeriöstä Liikenteen turvallisuusvirastolle. Samassa yhteydessä määräykset saatettaisiin perustuslain edellyttämällä tavalla lain tasolle.
3.2Keskeiset ehdotukset
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi vuoden 2007 hylkyjen poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen. Esityksessä ehdotetaan myös, että eduskunta hyväksyisi annettavaksi yleissopimuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Suomi soveltaa yleissopimusta myös hylkyihin, jotka sijaitsevat Suomen alueella, mukaan luettuna aluemeri.
Lisäksi kansallista lainsäädäntöä ehdotetaan muutettavaksi yleissopimuksen edellyttämällä tavalla. Tämä tarkoittaa merilain muuttamista siten, että siihen lisätään uusi 11 a luku vastuusta merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta. Lukuun otettaisiin säännökset yleissopimusjärjestelmän soveltamisesta myös Suomen alueella talousvyöhykkeen lisäksi, toimivaltaisista viranomaisista ja heidän vastuistaan sekä muut yleissopimuksen täytäntöönpanemiseksi välttämättömät säännökset. Voimaansaatettava Nairobin yleissopimus täydentää merilain mukaista aluksen omistajan vastuujärjestelmää hylkyjen osalta. Merilakia muuttamalla säilytetään lisäksi perinteinen pohjoismaisen lainsäädännön yhtenäisyys.
Lisäksi alusturvallisuuden valvonnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Nairobin yleissopimuksen mukainen vakuutustodistus lisätään tarkastettavien vakuutustodistusten joukkoon ja tällöin lain mukaisen seuraamukset tulisivat myös sovellettaviksi.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että aluksen kansallisuuteen liittyvät lupa- ja hyväksyntäasiat siirretään liikenne- ja viestintäministeriöstä Liikenteen turvallisuusvirastolle. Samalla sellaiset merilain soveltamisesta annetun asetuksen määräykset, joista perustuslain mukaan tulee säätää lailla, siirrettäisiin merilakiin. Tarkoitus on, että merilain soveltamisesta annettu asetus kumottaisiin samanaikaisesti, kun merilain muutos ja uusi korvaava asetus tulisivat voimaan. Aluksen kansallisuutta koskeva sääntely ei kuitenkaan asiallisesti muuttuisi.
4Esityksen vaikutukset
4.1Taloudelliset vaikutukset
Hylkyjen merkitsemisestä, paikantamisesta ja poistamisesta aiheutuu kustannuksia näistä toimenpiteistä vastuussa oleville toimivaltaisille viranomaisille. Nairobin yleissopimuksen voimaansaattamisella turvattaisiin nykyistä paremmin toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuutta saada korvausta syntyneistä kustannuksista aluksen omistajalta. Erityisesti näin on ulkomaisen lipun alla purjehtivien alusten osalta. Hylyn aiheuttavat merenkulkuonnettomuudet Suomen vesillä tai talousvyöhykkeellä ovat suhteellisen harvinaisia, mutta hylyn poistamisesta aiheutuvat kustannukset saattavat nousta korkeiksi.
Suomen lipun alla purjehtiville aluksille Nairobin yleissopimuksen voimaantulon Suomessa ei arvioida aiheuttavan merkittäviä kustannuksia. Aluksilla on tavallisesti jo voimassa vastuuvakuutus, niin sanottu P&I –vakuutus (Protection & Indemnity), joka kattaa jo nykyisellään hylyn poistamisesta aiheutuvat kustannukset. Myös vakuutusdirektiivi edellyttää, että aluksilla, joiden bruttovetoisuutta osoittava luku on vähintään 300, on voimassa oleva vastuuvakuutus. Nairobin yleissopimus voimaantulo huhtikuussa 2015 ei ole nostanut vakuutusmaksuja. Myös pitkällä aikavälillä yleissopimuksen voimaantulon vaikutuksen vakuutusmaksuihin arvioidaan olevan vähäinen.
Tarkoituksena on, että Liikenteen turvallisuusvirasto myöntäisi pakolliset vakuutustodistukset suomalaisille aluksille sen jälkeen, kun Nairobin yleissopimus on tullut voimaan Suomen osalta. Näin ollen Nairobin yleissopimuksen sopimusvaltioihin liikennöivien suomalaisten alusten ei tarvitsisi enää tämän jälkeen hakea vakuutustodistusta jonkin muun sopimusvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta. Vaatimus pakollisen vakuutustodistuksen hankkimisesta aiheuttaisi varustamoille vähäisiä hallinnollisia kustannuksia. Nairobin yleissopimus on kuitenkin jo voimassa muun muassa Alankomaissa, Isossa-Britanniassa, Tanskassa ja Saksassa. Näin ollen näihin maihin liikennöivillä aluksilla tulee olla voimassa oleva vakuutustodistus nykyiselläänkin.
Pakollisen vakuutuksen piiriin kuuluvia suomalaisia aluksia oli vuoden 2016 alussa 92 varustamolla yhteensä 182.
4.2Vaikutukset viranomaisten toimintaan
4.2.1Nairobin yleissopimus
Yleissopimuksessa asetetaan toimivaltaiselle viranomaiselle velvoite varoittaa merenkulkijoita ja asianomaisia valtioita hylystä, arvioida hylyn vaarallisuus sekä paikantaa ja merkitä vaarallinen hylky. Kiireellisissä tapauksissa tai mikäli aluksen omistaja ei poista vaarallista hylkyä, toimivaltainen viranomainen voi myös poistaa hylyn. Suomessa toimivaltainen viranomainen olisi esityksen mukaan tältä osin Liikennevirasto. Liikennevirastolla on jo nykyisin voimassa olevan lainsäädännön mukaan velvollisuus VTS-viranomaisena seurata liikennettä ja tiedottaa muun muassa alusten turvalliseen liikennöintiin vaikuttavista seikoista. Liikennevirasto vastaa merikartoitusviranomaisena myös vaarallisten hylkyjen merkitsemisestä merikartoille sekä merenkululle vaarallisten hylkyjen merkitsemisestä viitoin ja poijuin. Liikennevirasto voi myös jo nykyisin voimassa oleva lainsäädännön perusteella poistaa hylyn aluksen omistajan kustannuksella väylältä tai vesiliikennealueelta, mikäli aluksen omistaja on laiminlyönyt velvollisuutensa poistaa hylky. Nyt tämä velvollisuus ulotettaisiin koskemaan myös Suomen talousvyöhykkeellä sijaitsevia hylkyjä. Tapauksia, joissa Liikennevirasto itse huolehtisi hylyn poistosta, arvioidaan kuitenkin esiintyvän harvoin. Edellä kuvatuilla tehtävillä ei arvioida olevan merkittäviä organisaatio- tai henkilöstövaikutuksia, koska Liikennevirasto vastaa jo nykyisin pitkälti vastaavista tehtävistä.
Pakollisen vakuutuksen voimassaoloa koskevan vakuutustodistuksen myöntämisestä vastaisi esityksen mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto. Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää jo voimassa olevan lainsäädännön nojalla muiden merenkulun kansainvälisten vastuuyleissopimusten, kuten bunkkeriyleissopimuksen ja vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimuksen, mukaisia vakuutustodistuksia. Liikenteen turvallisuusviraston tehtävänä olisi myös tarkastaa, että Suomeen tulevilla ulkomaisilla aluksilla on tällainen todistus. Uuden vakuutustodistuksen käyttöönotto lisäisi jonkin verran Liikenteen turvallisuusviraston työtä. Lisäksi Liikenneviraston olisi tehdessään päätöstä hylyn aiheuttamasta vaarasta pyydettävä Liikenteen turvallisuusvirastolta arviota hylyn vaarallisuudesta meriturvallisuuden kannalta. Tämän tehtävän arvioidaan aiheuttavan kuitenkin Liikenteen turvallisuusvirastolle lisätyötä vain vähäisessä määrin, koska hylkytapauksia arvioidaan olevan verrattain harvoin.
Lisäksi esitetään, että Liikenneviraston olisi tehdessään päätöstä hylyn aiheuttamasta vaarasta pyydettävä Suomen ympäristökeskukselta arviota hylyn vaarallisuudesta meriympäristön suojelun kannalta. Sen olisi myös kuultava Suomen ympäristökeskusta ennen kuin se tekee päätöksen hylyn poistolle asetettavista ehdoista tai puuttuu aluksen omistajan suorittamaan poistoon. Näiden tehtävien arvioidaan lisäävän Suomen ympäristökeskuksen työtä ainoastaan vähäisessä määrin, koska hylkytapauksia arvioidaan olevan suhteellisen harvoin ja Suomen ympäristökeskus on jo öljyvahinkojen torjuntalain nojalla vastuussa sellaisten hylkyjen osalta, joihin liittyy ilmeisen öljyn tai muun haitallisen aineen vuodon vaara.
Esityksen mukaan Liikenneviraston olisi tehdessään päätöstä hylyn vaarallisuudesta sekä päättäessään vaarallisen hylyn poistolle asetettavista ehdoista kuultava myös Puolustusvoimia. Näiden tehtävien arvioidaan lisäävän Puolustusvoimien työtä ainoastaan vähäisessä määrin, koska hylkytapauksia arvioidaan olevan suhteellisen harvoin.
4.2.2Alusten kansallisuuteen liittyvien hyväksyntä- ja lupa-asioiden siirtäminen Liikenteen turvallisuusvirastolle
Alusten kansallisuutta koskevien lupa- ja hyväksyntäasioiden siirtämisen liikenne- ja viestintäministeriöltä Liikenteen turvallisuusvirastolle vaikutukset viranomaisten toimintaan jäisivät myös melko vähäisiksi. Toimivaltaiseksi viranomaiseksi ehdotettu Liikenteen turvallisuusvirasto antaa jo nykytilanteessa lausunnon aluksen kansallisuuteen liittyvissä hakemus- ja lupa-asioissa. Lisäksi hakemusasioita on tullut viime vuosina käsittelyyn verrattain vähän, pääsääntöisesti alle 10 kappaletta vuodessa. Ehdotetuista muutoksesta voi kuitenkin aiheutua ainakin siirtymäkaudeksi enemmän työtä Liikenteen turvallisuusvirastolle. Tämä ei kuitenkaan aiheuta henkilöresurssien lisätarvetta. Toisaalta ehdotettu muutos myös keventäisi aluksen kansallisuuteen liittyvää menettelyä, sillä aluksen kansallisuuteen liittyvä hakemus on usein vireillä samanaikaisesti aluksen rekisteröimistä alusrekisteriin koskevan hakemuksen kanssa. Liikenteen turvallisuusvirasto käsittelee jo nykyisen aluksen rekisteröintiä koskevat hakemukset ja uudistuksen seurauksena näitä kahta menettelyä koskevia asiakirjoja ei enää tarvitsisi toimittaa eri viranomaisille.
4.3Ympäristövaikutukset
Uusi lainsäädäntö parantaisi ja selkeyttäisi vastuu- ja korvausjärjestelmää vaaraa aiheuttavien hylkyjen poistamisen osalta. Tällä olisi myönteisiä vaikutuksia myös ympäristölle.
5Asian valmistelu
Esitys on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä virkatyönä yhteistyössä Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston kanssa. Luonnoksesta hallituksen esitykseksi on pyydetty lausunnot ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä, sisäministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, puolustusministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, ympäristöministeriöltä, Liikenteen turvallisuusvirastolta, Liikennevirastolta, Suomen ympäristökeskukselta, Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta, Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT ry:ltä, Elinkeinoelämän keskusliitolta, Finanssialan keskusliitolta, Satamaoperaattorit ry:ltä, Suomen Erikoisalusten työnantajaliitto ry:ltä, Suomen Konepäällystöliitolta, Suomen Laivameklariliitto ry:ltä, Suomen Laivanpäällystöliitolta, Suomen Matkustajalaivayhdistykseltä, Suomen Merimies-unionilta, Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:ltä, Suomen Satamaliitolta, Suomen Varustamot ry:ltä, Suomen Yrittäjät ry:ltä, Alandia Marinelta sekä Oy Gard Ab:ltä.
Lausunnon antoivat ulkoasiainministeriö, oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, puolustusministeriö, ympäristöministeriö, sisäministeriön rajavartiolaitos, Liikenteen turvallisuusvirasto, Liikennevirasto, Ahvenanmaan maakunnan hallitus, Suomen Varustamot ry, Suomen Satamaliitto, Suomen Erikoisalusten työnantajaliitto ry ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGO ry.
Lausunnoissa kannatettiin yleisesti Nairobin yleissopimuksen hyväksymistä ja pidettiin lakiesitystä näin ollen tarpeellisena. Yleissopimuksen soveltamisalan laajentamista Suomen alue- ja sisävesille pidettiin myös yleisesti kannatettavana. Lausunnoissa pyydettiin muun muassa täydentämään hallituksen esitystä eduskunnan suostumusta edellyttävien yleissopimuksen määräysten osalta sekä yhdistämään merenkulun vastuuyleissopimuksiin liittyvät keskenään hyvin samankaltaiset rangaistussäännökset. Lausunnoissa katsottiin myös, että hallituksen esityksessä tulisi myös tarkastella jätelakia ja ympäristönsuojelulakia, koska hylky voidaan katsoa myös jätteeksi ja hylyistä voi aiheutua merkittävää haittaa ympäristölle. Esitystä on muokattu saatujen lausuntojen perusteella.
Puolustusministeriö esitti lausunnossaan, että puolustusvoimat lisättäisiin tahoksi, jolta Liikenneviraston on pyydettävä arvio hylyn vaarallisuudesta ja jota Liikenneviraston on kuultava päätettäessä hylyn poistamiselle asetettavista ehdoista. Tällä luotaisiin puolustusministeriön mukaan Puolustusvoimille edellytykset arvioida hylyn vaarallisuutta sotilasmerenkululle erityisesti sotilasväylillä sekä hylyn poiston vaikutuksia Puolustusvoimien infrastruktuurille kyseisellä merialueella. Esitystä on muutettu lausunnon mukaisesti.
Oikeusministeriö esitti lausunnossaan lisäksi, että merilain vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevista rangaistussäännöksistä poistettaisiin vankeusuhka. Asiaa on tarkoitus tarkastella lähemmin liikenne- ja viestintäministerissä valmistelussa olevan matkustajien ja matkatavaroiden kuljettamisesta meritse tehdyn Ateenan yleissopimuksen hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä. Ympäristöministeriö kiinnitti lausunnossaan huomiota tarpeeseen valmistella romualuksia koskevaa lainsäädäntöä, joka kattaisi myös ne alukset, joita Nairobin yleissopimus ei koske samoin kuin muutkin alukset, joita uhkaa uppoaminen tai hylyksi muodostuminen. Romualuksia koskevan lainsäädännön kehittämistarpeita on tarkoitus arvioida erillisessä hankkeessa.
Edellä esitetyn perusteella ja koska yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavat lakiehdotukset:
Yksityiskohtaiset perustelut
1Yleissopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön
1 artikla . Määritelmät . Artikla sisältää yleissopimuksessa käytetyt keskeiset määritelmät. Näitä ovat muun muassa yleissopimusalue, alus, merenkulkuonnettomuus, hylky, vaara, rekisteröity omistaja, aluksen laivanisäntä ja aluksen rekisteröintivaltio.
Artiklan 1 kohdassa määritellään yleissopimusalue, jolla yleissopimusta sovelletaan. Yleissopimusalueella tarkoitetaan sopimusvaltion talousvyöhykettä. Jos sopimusvaltio ei ole perustanut talousvyöhykettä, yleissopimusalueella tarkoitetaan välittömästi asianomaisen sopimusvalion aluemeren ulkopuolella olevaa ja siihen rajoittuvaa aluetta, jonka kyseinen valtio on määrännyt kansainvälisen oikeuden mukaisesti ulottumaan enintään 200 meripeninkulman päähän niistä perusviivoista, joista sen aluemeren leveys mitataan.
Artiklan 2 kohdan mukaan aluksella tarkoitetaan yleissopimuksessa mitä tahansa mertakulkevaa alusta tyypistä riippumatta. Määritelmä on laaja ja kattaa myös muun muassa kantosiipialukset, ilmatyynyalukset ja kelluvat alukset ja alustat. Sen sijaan sellaiset alustat, joita määräpaikallaan käytetään merenpohjan mineraalivarojen tutkimiseen, hyödyntämiseen tai tuottamiseen, eivät ole yleissopimuksessa tarkoitettuja aluksia.
Artiklan 3 kohdan mukaan merenkulkuonnettomuudella tarkoitetaan alusten yhteentörmäystä, karilleajoa tai muuta merenkulkuvahinkoa tai muuta tapahtumaa aluksella tai sen ulkopuolella, joka aiheuttaa tai uhkaa välittömästi aiheuttaa alukselle tai sen lastille aineellista vahinkoa.
Artiklan 4 kohdan mukaan hylyllä tarkoitetaan edellä kuvatun merenkulkuonnettomuuden jälkeen uponnutta tai karille ajanutta alusta. Myös osa uponneesta tai karille ajaneesta aluksesta, mukaan luettuna aluksella oleva tai ollut esine, katsotaan hylyksi. Myös esine, joka on kadonnut merellä aluksesta tai joka on ajautunut karille, uponnut tai on merellä tuuliajolla, on yleissopimuksessa tarkoitettu hylky. Hylyn määritelmä kattaa myös aluksen, joka on uppoamassa tai ajamassa karille, tai jonka voidaan kohtuudella olettaa uppoavan tai ajavan karille, jos tehokkaisiin toimenpiteisiin aluksen tai vaaraan joutuneen omaisuuden pelastamiseksi ei ole ryhdytty. Yleissopimuksen mukainen hylyn määritelmä on näin ollen verrattain laaja.
Vaaralla tarkoitetaan artiklan 5 kohdan mukaan tilannetta tai uhkaa, joka muodostaa vaaran tai esteen merenkululle tai josta voidaan kohtuudella olettaa seuraavan huomattavia haittavaikutuksia meriympäristölle tai vahinkoa rannikolle tai yhden tai useamman valtion tähän liittyville eduille. Tällaisia etuja, jotka otetaan vaaran arvioinnissa huomioon, ovat rannikkovaltion edut, joihin hylky vaikuttaa tai joita se uhkaa kuten matkailukohteet, rannikon väestön terveys ja alueen hyvinvointi.
Poistamisella tarkoitetaan artiklan 7 kohdan mukaan hylyn muodostaman vaaran ehkäisyä, lieventämistä tai poistoa. Näin ollen poistaminen on sidottu edellä kuvattuun 5 kohdan mukaiseen vaaran käsitteeseen. Ainoastaan toimenpiteet, jotka ehkäisevät, lieventävät tai poistavat vaaraa meriturvallisuudelle tai meriympäristölle kuuluvat käsitteen piiriin. Toisaalta poistamisella tarkoitetaan paitsi hylyn fyysistä poistamista myös vaaran ehkäisyä ja lieventämistä.
Artiklan 8 kohdassa määritellään rekisteröity omistaja, johon yleissopimuksen keskeiset velvoitteet kuten vastuu hylyn poistamisesta kohdistuvat. Rekisteröidyllä omistajalla tarkoitetaan aluksen omistajaksi rekisteröityä henkilöä tai henkilöitä tai rekisteröinnin puuttuessa henkilöä tai henkilöitä, jotka omistavat aluksen merenkulkuonnettomuuden tapahtuessa. Jos aluksen kuitenkin omistaa valtio ja sitä käyttää yhtiö, joka kyseisessä valtiossa on rekisteröity aluksen laivanisännäksi, ”rekisteröity omistaja” tarkoittaa tällaista yhtiötä.
Artiklan 10 kohdan mukaan asianomaisella valtiolla (”Affected State”) tarkoitetaan valtiota, jonka yleissopimusalueella hylky sijaitsee. Aluksen rekisteröintivaltiolla tarkoitetaan puolestaan 11 kohdan mukaisesti rekisteröidyn aluksen osalta aluksen rekisteröintivaltiota ja rekisteröimättömän aluksen osalta valtiota, jonka lippua alus on oikeutettu käyttämään.
2 artikla . Tavoitteet ja yleiset periaatteet . Artiklan 1 kohta sisältää yleisen periaatteen, jonka mukaan sopimusvaltio voi toteuttaa yleissopimuksen mukaisia toimia poistaessaan hylkyä, joka aiheuttaa vaaran yleissopimusalueella. Artiklan 2 kohdan mukaan näiden toimien tulee olla oikeassa suhteessa vaaraan nähden. Kyseiset toimet eivät saa olla laajempia kuin mikä on kohtuullista vaaran aiheuttavan hylyn poistamiseksi ja ne on lopetettava heti, kun hylky on poistettu. Toimilla ei myöskään saa tarpeettomasti puuttua muiden valtioiden, eikä asianomaisten luonnollisten tai oikeushenkilöiden oikeuksiin ja etuihin. Artiklan 4 kohdan mukaan yleissopimuksen soveltaminen ei oikeuta sopimusvaltiota vaatimaan tai harjoittamaan täysivaltaisuutta tai täysivaltaisia oikeuksia missään avomeren osassa. Kyseessä oleva kohta koskee ainoastaan yleissopimuksen mukaista yleissopimusaluetta. Jos sopimusvaltio soveltaa yleissopimusta myös alueellaan oleviin hylkyihin, 4 kohtaa ei sovelleta.
3 artikla.Soveltamisala . Artiklan mukaan yleissopimusta sovelletaan hylkyihin yleissopimusalueella eli sopimusvaltioiden talousvyöhykkeellä. Artiklan 2 kohdassa annetaan kuitenkin sopimusvaltioille mahdollisuus laajentaa yleissopimuksen soveltaminen hylkyihin, jotka sijaitsevat niiden alueella, mukaan luettuna aluemeri (ns. opt-in –lauseke). Laajennusmahdollisuus on merkittävä sen vuoksi, että suurin osa hylyistä sijaitsee valtioiden aluevesillä. Määräys edesauttaa sitä, että kansainvälisellä tasolla eri valtioiden aluevesillä sovellettaisiin samanlaisia hylkyjen poistamista koskevia määräyksiä. Mikäli sopimusvaltio haluaa laajentaa yleissopimuksen soveltamista omalle alueelleen, asiasta tulee ilmoittaa IMO:n pääsihteerille joko yleissopimuksen ratifioinnin yhteydessä tai milloin tahansa sen jälkeen. Perinteisesti Suomen merilaissa ei ole muiden Pohjoismaiden tavoin lähtökohtaisesti tehty eroa meriliikenteen ja sisävesiliikenteen välillä, vaan merilakia sovelletaan myös sisävesillä. Näin ollen tässä ehdotuksessa esitetään, että Suomi päättäisi, että Nairobin yleissopimusta sovelletaan myös Suomen alue- ja sisävesillä ja tekisi sen mukaisesti yleissopimusta koskevan liittymiskirjan tallettamisen yhteydessä ilmoituksen, jonka mukaan yleissopimusta sovelletaan myös Suomen alueella. Muun muassa Tanska ja Iso-Britannia ovat tehneet vastaavan ilmoituksen ratifioidessaan yleissopimuksen. Myös Ruotsin on tarkoitus tehdä tällainen ilmoitus.
Jos sopimusvaltio on tehnyt edellä kuvatun ilmoituksen, se ei kuitenkaan rajoita valtion oikeuksia ja velvollisuuksia toteuttaa alueellaan sijaitsevia hylkyjä koskevia muita toimia kuin niiden paikannusta, merkintää tai poistamista yleissopimuksen mukaisesti. Näihin muihin kuin 7, 8 ja 9 artiklassa tarkoitettuihin toimiin ei kuitenkaan sovelleta aluksen omistajan ankaraa vastuuta ja vakuuttamisvelvollisuutta koskevia yleissopimuksen 10, 11 ja 12 artiklan määräyksiä. Näin ollen aluksen omistaja ei ole yleissopimuksen mukaisessa ankarassa vastuussa näiden muiden toimien kustannuksista.
Artiklan 3 kohdan mukaan sen jälkeen kun sopimusvaltio on tehnyt edellä kuvatun ilmoituksen, sen yleissopimusalue sisältää myös sopimusvaltion alueen, mukaan luettuna aluemeri. Ilmoitus tulee voimaan yleissopimuksen voimaantulohetkellä, jos ilmoitus on tehty ennen kuin yleissopimus tulee voimaan kyseisen valtion osalta. Jos ilmoitus on tehty tämän ajankohdan jälkeen, ilmoitus tulee voimaan kuusi kuukautta sen jälkeen, kun pääsihteeri on vastaanottanut ilmoituksen. Suomen on tarkoitus tehdä ilmoitus samaan aikaan liittymiskirjan tallettamisen kanssa, jolloin yleissopimusta sovellettaisiin myös Suomen alueella siitä lähtien, kun yleissopimus tulee kansainvälisesti voimaan Suomen osalta.
Ilmoitus on mahdollista artiklan 5 kohdan mukaisesti irtisanoa milloin tahansa ilmoittamalla siitä pääsihteerille. Irtisanomisilmoitus tulee voimaan vastaavasti kuusi kuukautta sen jälkeen, kun pääsihteeri on vastaanottanut ilmoituksen, ellei ilmoituksessa määritellä myöhäisempää voimaantuloajankohtaa.
4 artikla . Soveltamisalan rajoittaminen . Artikla sisältää määräykset rajoituksista yleissopimuksen soveltamisalaan. Artiklan 1 kohdan mukaan yleissopimusta ei sovelleta ensinnäkään interventioyleissopimuksen mukaisiin toimiin. Yleissopimusta ei myöskään sovelleta artiklan 2 kohdan mukaisesti sota-aluksiin, eikä muihin valtion omistamiin tai käyttämiin aluksiin, joita käytetään kyseisenä ajankohtana yksinomaan muihin kuin kaupalliseen tarkoitukseen, ellei kyseinen valtio toisin päätä. Tässä esityksessä ei ehdoteta, että Suomi tekisi päätöksen yleissopimuksen soveltamisesta sota-aluksiin tai muihin 2 kohdassa tarkoitettuihin aluksiin. Yleissopimusta sovellettaisiin näin ollen Suomessa valtion alusten osalta ainoastaan kaupalliseen tarkoitukseen käytettäviin aluksiin.
Artiklan 4 kohdassa määrätään siitä, mitä yleissopimuksen määräyksiä ei sovelleta sopimusvaltion alueella, vaikka sopimusvaltio on tehnyt ilmoituksen yleissopimuksen soveltamisesta sen alueella oleviin hylkyihin. Ensinnäkään sopimusvaltion alueella ei edellä kuvatun mukaisesti sovelleta 2 artiklan 4 kohdan määräystä siitä, että yleissopimuksen soveltaminen ei oikeuta sopimusvaltiota vaatimaan tai harjoittamaan täysivaltaisuutta missään avomeren osassa. Sopimusvaltion alueella ei myöskään sovelleta 9 artiklan 1 kohdan mukaista sopimusvaltion velvoitetta ilmoittaa vaarallisesta hylystä aluksen rekisteröintivaltiolle ja aluksen omistajalle eikä velvoitetta neuvotella rekisteröintivaltion ja muiden hylyn vaikutuspiirissä olevien valtioiden kanssa hylkyä koskevista toimista. Sopimusvaltion alueella ei myöskään sovelleta 9 artiklan 5 kohdan määräystä, jossa rajoitetaan hylyn sijaintivaltion oikeutta asettaa ehtoja hylyn poistamiselle, 7 tai 8 kohdan määräyksiä hylyn sijaintivaltion oikeudesta poistaa hylky, 9 kohdan määräyksiä sopimusvaltion velvollisuudesta ryhtyä toimiin sen varmistamiseksi, että sen rekisteröidyt omistajat noudattavat hylyn poistamista koskevaa määräyksiä, eikä 10 kohdan hylyn sijaintivaltion lupaa toimia koskevaa määräystä. Sopimusvaltion alueella sijaitseviin hylkyihin ei myöskään sovelleta yleissopimuksen mukaista riitojen ratkaisumenettelyä.
5 artikla . Hylyistä ilmoittaminen . Sopimusvaltion on vaadittava, että sen lipun alla purjehtivan aluksen päällikkö ja laivanisäntä ilmoittavat viipymättä hylyn sijaintivaltiolle, jos alus on osallisena merenkulkuonnettomuudessa, jonka seurauksena aluksesta on tullut hylky. Mikäli joko aluksen päällikkö tai laivanisäntä on jo täyttänyt ilmoittamisvelvollisuuden, toisen ei tarvitse enää tehdä ilmoitusta. Asiaa koskeva säännös on tarkoitus sisällyttää merilain uuteen 11 a lukuun.
Artiklan 2 kohdassa määrätään ilmoituksen sisällöstä. Olennaista on, että ilmoituksessa annetaan kaikki valtion tarvitsemat tiedot sen toteamiseksi, muodostaako hylky vaaran. Tällaisia tietoja ovat muun muassa hylyn tarkka sijainti, hylyn tyyppi, koko ja rakenne, hylyn kunto sekä lastin luonne ja määrä.
6 artikla . Vaaran määrittely . Artiklassa määrätään seikat, jotka hylyn sijaintivaltion on otettava huomioon määrittäessään sen, muodostaako hylky vaaran. Tällaisia seikkoja ovat muun muassa hylyn tyyppi, koko ja rakenne, veden syvyys alueella, erityisen herkät merialueet, meriteiden läheisyys sekä liikennetiheys- ja taajuus. Se, muodostaako hylky vaaran, on olennaista, koska monia yleissopimuksen mukaisia toimenpiteitä edellytetään ainoastaan, jos on kyse vaarallisesta hylystä.
7 artikla . Hylkyjen paikannus . Sen jälkeen kun hylyn sijaintivaltio on saanut tiedon hylystä, sen tulee käyttää kaikkia mahdollisia keinoja varoittaakseen kiireellisesti merenkulkijoita ja asianosaisia valtioita hylyn luonteesta ja sijainnista. Siinä tapauksessa, että on syytä olettaa hylyn muodostavan vaaran, valtion on varmistettava, että ryhdytään kaikkiin mahdollisiin toimiin hylyn tarkan sijainnin määrittämiseksi.
8 artikla . Hylkyjen merkitseminen . Jos hylyn sijaintivaltio katsoo hylyn muodostavan vaaran yleissopimuksen 6 artiklan mukaisesti, sen on myös varmistettava, että ryhdytään kaikkiin kohtuullisiin toimiin hylyn merkitsemiseksi. Hylyn merkitsemisessä on tehtävä kaikki mahdolliset toimet sen varmistamiseksi, että merkinnöissä noudatetaan kansainvälisesti hyväksyttyä merkintäjärjestelmää, joka on käytössä hylyn sijaintialueella. Suomessa sovelletaan tältä osin Kansainvälisen majakkajärjestön (IALA) merkintäjärjestelmää, jolloin vaarallinen hylky merkitään viitoitusjärjestelmän mukaisilla viitoilla tai poijuilla. Merenkululle vaaralliset hylyt merkitään myös merikartoille Kansainvälisen merikartoitusjärjestön (IHO) kuvausohjeen S-4 mukaisesti.
Artiklan 3 kohdan mukaan asianomainen valtio jakaa merkintää koskevat tiedot käyttämällä kaikkia asianmukaisia keinoja, mukaan luettuna asianmukaiset merenkulkualan julkaisut. Tällainen julkaisu Suomessa on esimerkiksi Liikenneviraston Tiedonantoja merenkulkijoille –julkaisu.
9 artikla.Hylkyjen poistamista tukevat toimet . Artiklan 1 kohdan mukaan jos hylyn sijaintivaltio katsoo hylyn muodostavan vaaran, se on välittömästi ilmoitettava siitä aluksen rekisteröintivaltiolle ja rekisteröidylle omistajalle sekä neuvoteltava aluksen rekisteröintivaltion sekä muiden valtioiden, joihin hylky vaikuttaa, kanssa toimista, joihin hylyn suhteen ryhdytään. Jos hylyn ei katsota muodostavan vaaraa 6 artiklan mukaisesti, ei tätä velvoitetta ole. Velvoite ei yleissopimuksen mukaan myöskään koske sopimusvaltion alueella sijaitsevia hylkyjä, vaikka sopimusvaltio olisi tehnyt 3 artiklan mukaisen ilmoituksen yleissopimuksen soveltamisesta sen alueella. Tarkoituksena on, että Suomessa sääntelyn yhtenäisyyden vuoksi toimivaltaisen viranomaisen eli Liikenneviraston olisi kuitenkin ilmoitettava vaarallisesta hylystä aluksen re-kisteröintivaltiolle ja rekisteröidylle omistajalle, vaikka hylky sijaitsisi Suomen alueella.
Artiklan 2 kohdassa velvoitetaan rekisteröity omistaja poistamaan vaarallinen hylky. Omistaja voi poistaa hylyn itse tai tehdä 4 kohdan mukaisesti valitsemansa pelastajan tai muun henkilön kanssa sopimuksen siitä, että tämä poistaa vaarallisen hylyn omistajan puolesta. Hylyn sijaintivaltio voi asettaa ennen hylyn poistamisen aloittamista poistolle ehtoja siinä määrin, kun se on tarpeen sen varmistamiseksi, että poistamisessa otetaan huomioon meriturvallisuus ja meriympäristön suojelu. Sen jälkeen kun poisto on aloitettu, hylyn sijaintivaltio voi puuttua poistoon vastaavasti vain siltä osin kun se on tarpeen sen varmistamiseksi, että poistamisessa otetaan huomioon meriturvallisuus ja meriympäristön suojelu.
Artiklan 6 kohdan mukaan hylyn sijaintivaltion on asetettava kohtuullinen määräaika, jonka puitteissa rekisteröidyn omistajan on poistettava hylky, ottaen huomioon 6 artiklan mukaisesti määritetyn vaaran luonne. Valtion on ilmoitettava rekisteröidylle omistajalle kirjallisesti asettamastaan määräajasta ja siitä että, jos rekisteröity omistaja ei poista hylkyä määräaikaan mennessä, valtio voi poistaa hylyn rekisteröidyn omistajan kustannuksella. Hylyn sijaintivaltion on ilmoitettava rekisteröidylle omistajalle kirjallisesti myös siitä, että se puuttuu tilanteeseen viipymättä, jos vaarasta tulee erityisen vakava.
Jos rekisteröity omistaja ei poista hylkyä asetetussa määräajassa tai häneen ei saada yhteyttä, hylyn sijaintivaltio voi poistaa artiklan 7 kohdan nojalla hylyn. Yleissopimuksessa ei näin ollen aseteta hylyn sijaintivaltiolle velvoitetta poistaa hylky. Jos sijaintivaltio poistaa hylyn, se on poistettava käytännöllisimmin ja tehokkaimmin käytettävissä olevin keinoin ottaen huomioon meriturvallisuus ja meriympäristön suojelu. Myös kiireellisissä tapauksissa, joissa vaaditaan välitöntä toimintaa, hylyn sijaintivaltiolla on oikeus tiedotettuaan asiasta ensin aluksen rekisteröintivaltiota ja rekisteröityä omistajaa poistaa hylky. Myös tällöin poistaminen on tehtävä käytännöllisimmin ja tehokkaimmin käytettävissä olevin keinoin ottaen huomioon meri-turvallisuus ja meriympäristön suojelu.
Artiklan 9 kohdassa velvoitetaan sopimusvaltiot ryhtymään asianmukaisiin toimiin kansallisen lainsäädännön mukaan sen varmistamiseksi, että niiden rekisteröidyt omistajat noudattavat 2 kohdan hylyn poistamista koskevaa velvoitetta sekä 3 kohdan velvoitetta toimittaa näyttö 12 artiklan mukaisen vakuutuksen tai vakuuden olemassa olosta.
Artiklan 10 kohdan mukaan sopimusvaltiot antavat tarvittaessa hylyn sijaintivaltiolle luvan toimia artiklan 4-8 kohdan mukaisesti.
10 artikla.Omistajan vastuu . Artiklan 1 kohdassa määrätään rekisteröidyn omistajan ankarasta vastuusta yleissopimuksen mukaisista hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Omistaja ei ole kuitenkaan vastuussa siinä tapauksessa, että hän pystyy osoittamaan, että hylyn aiheuttanut merenkulkuonnettomuus on aiheutunut sotaan, vihollisuuteen, sisällissotaan tai kapinaan liittyneestä teosta tai poikkeuksellisesta, väistämättömästä ja ylivoimaisesta luonnonilmiöstä taikka kokonaan kolmannen osapuolen teosta tai laiminlyönnistä, jonka tarkoituksena on ollut vahingon aiheuttaminen. Omistaja ei ole vastuussa myöskään, jos hän pystyy todistamaan, että hylyn aiheuttanut merenkulkuonnettomuus on kokonaan aiheutunut merkkivalojen tai muiden merenkulun opasteiden hoidosta vastaavan valtion tai muun viranomaisen tämän tehtävän suorittamisessa tekemästä laiminlyönnistä tai muusta virheestä. Rekisteröidyn omistajan vastuuvapausperusteet ovat pitkälti yhtenevät öljyvastuuyleissopimuksen ja bunkkeriyleissopimuksen vastuuvapausperusteiden kanssa.
Artiklan 2 kohdan mukaan yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta rekisteröidyn omistajan oikeuteen rajoittaa vastuutaan sovellettavan kansallisen tai kansainvälisen järjestelmän nojalla. Suomessa on voimassa aluksen omistajan vastuunrajoitusoikeutta koskien vuoden 1996 vastuunrajoitusyleissopimus, jonka määräyksiä vastaavat säännökset on sisällytetty merilain 9 lukuun.
Artiklan 3 kohdan mukaan hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuneita kustannuksia ei voi esittää rekisteröityä omistajaa vastaan muutoin kuin kyseessä olevan yleissopimuksen määräysten mukaisesti. Jos sopimusvaltion on kuitenkin tehnyt 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen alueellaan sijaitsevista hylyistä, mainittu ei rajoita sopimusvaltion muita oikeuksia ja velvollisuuksia kuin yleissopimuksen mukaista paikannusta, merkitsemistä ja poistamista. Artiklan 4 kohdan mukaisesti yleissopimuksen määräykset eivät rajoita myöskään takaisinsaantioikeutta kolmansien osapuolten suhteen.
11 artikla.Vahingonkorvausvelvollisuutta koskevat poikkeukset. Artikla sisältää määräyksen poikkeuksista rekisteröidyn omistajan vastuuseen. Artiklan 1 kohdan mukaan rekisteröity omistaja ei vastaa kustannuksista Nairobin yleissopimuksen mukaisesti, jos ja siinä määrin kuin vahingonkorvausvelvollisuus olisi ristiriidassa öljyvastuuyleissopimuksen, HNS-yleissopimuksen tai bunkkeriyleissopimuksen kanssa taikka vahingonkorvausvastuusta ydinvoiman alalla tehdyn vuoden 1960 yleissopimuksen, korvausvastuusta ydinvahinkojen alalla tehdyn vuoden 1963 Wienin yleissopimuksen tai kansallisen lainsäädännön kanssa, jossa säädetään ydinvahinkoja koskevan korvausvastuun rajoittamisesta tai kielletään se. Poikkeuksen soveltaminen edellyttää, että edellä mainittua yleissopimusta sovelletaan ja se on voimassa. Määräystä sovellettaisiin esimerkiksi tapauksessa, jossa hylyn lastina on öljyvastuuyleissopimuksen mukaista öljyä, jolloin aluksen omistajan vastuu määräytyy öljyvastuuyleissopimuksen mukaisesti. Siltä osin kuin öljyvastuuyleissopimusta ei sovelleta tällaisessa tapauksessa, korvattaisiin kustannukset Nairobin yleissopimuksen mukaisesti.
Artiklan 2 kohdan mukaan siltä osin kuin Nairobin yleissopimuksen mukaiset toimet katsotaan sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä tai kansainvälisessä yleissopimuksessa meripelastukseksi, kyseistä lakia tai yleissopimusta sovelletaan pelastajille maksettavaan palkkioon tai korvaukseen Nairobin yleissopimuksen määräykset pois sulkien.
12 artikla.Pakollinen vakuutus tai muu rahavakuus . Artiklassa määrätään rekisteröidyn omistajan pakollisesta vakuutuksesta ja vaadittavasta vakuutustodistuksesta. Sellaisen sopimusvaltion lipun alla purjehtivan aluksen, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, rekisteröidyllä omistajalla on oltava vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa rekisteröidyn omistajan yleissopimuksen mukaisen vastuun. Muu rahavakuus voi olla esimerkiksi pankin tai muun vastaavan laitoksen takaus. Vakuuden tulee kattaa yleissopimuksen mukainen vastuu sellaiseen määrään saakka, joka vastaa sovellettavan kansallisen tai kansainvälisen vastuun rajoittamista koskevan järjestelmän mukaisia rajoja. Joka tapauksessa vakuutuksen tulee kattaa enintään vastuunrajoitusyleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti laskettu enimmäismäärä. Suomen osalta on voimassa vuoden 1996 vastuunrajoitusyleissopimus ja sen sisältämät vastuun enimmäismäärät, joista säädetään merilain 9 luvun 5 §:ssä. Muiden kuin henkilövahinkojen osalta vastuun enimmäismäärä on 1,51 miljoonaa SDR:ää (noin 1,9 miljoonaa euroa (kurssi 7.4.2016)) alukselta, jonka bruttovetoisuus on enintään 2 000 ja sitä suuremmalta alukselta enimmäisvastuu kasvaa porrastetusti aluksen koon kasvaessa. Hylyn poistamisesta aiheutuvien kustannusten osalta on kansallisesti mahdollista säätää vuoden 1996 vastuunrajoitusyleissopimusta korkeammista vastuun enimmäismääristä tai rajoittamattomasta vastuusta, jos sopimuspuoli tekee vastuunrajoitusyleissopimukseen sen 18 artiklan mukaisen varauman. Vastuunrajoitusyleissopimuksen mukaisia vastuun enimmäismääriä on kuitenkin hiljattain korotettu (2015) ja vastuunrajojen korottaminen merkitsisi myös korotusta varustamojen vakuutusmaksuihin. Suomen vesillä tai talousvyöhykkeellä ei ole 2000-luvulla tapahtunut sellaisia hylyn aiheuttavia merenkulkuonnettomuuksia, joiden Nairobin yleissopimuksen mukaiset kustannukset olisivat ylittäneet merilain 9 luvun 5 §:ssä säädetyt vastuun enimmäismäärät. Tämän vuoksi tässä esityksessä ei ehdoteta vastuun enimmäismäärien korotusta. Myöskään Ruotsi ei ole esittämässä vastuurajojen korotusta.
Artiklan 2 kohdan mukaisesti jokaiselle alukselle, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, on oltava aluksen rekisteröintivaltion asianmukaisen viranomaisen myöntämä todistus vakuutuksen tai muun rahavakuuden voimassaolosta yleissopimuksen mukaisesti. Sopimusvaltiossa rekisteröidylle alukselle todistuksen myöntää tai vahvistaa rekisteröintivaltion toimivaltainen viranomainen. Alukselle, jota ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa, todistuksen voi myöntää tai vahvistaa minkä tahansa sopimusvaltion toimivaltainen viranomainen. Pakollisen vakuutustodistuksen on oltava yleissopimuksen liitteenä olevan mallin mukainen. Sopimusvaltio voi myös valtuuttaa tunnustamansa laitoksen tai elimen myöntämään todistuksen. Vakuutustodistusta on säilytettävä aluksella, ja sen jäljennös on talletettava aluksen rekisteröineen viranomaisen huostaan. Suomessa öljyvastuuyleissopimuksen ja bunkkeriyleissopimuksen mukaiset vakuutustodistukset myöntää merilain 10 ja 10 a luvun nojalla Liikenteen turvallisuusvirasto. Tämän vuoksi tässä esityksessä ehdotetaan, että merilakiin lisättäisiin säännös, jonka nojalla Liikenteen turvallisuusvirasto myöntäisi myös Nairobin yleissopimuksen mukaiset vakuutustodistukset.
Artiklan 6 kohdan mukaan vakuutus tai muu vakuus voi lakata olemasta voimassa aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona sen päättymisestä ilmoitetaan artiklan 5 kohdassa tarkoitetuille viranomaisille, paitsi jos todistus on toimitettu kyseisille viranomaisille tai alukselle on annettu uusi todistus kyseisen ajanjakson kuluessa.
Artiklan 7 kohdan mukaan rekisteröintivaltio päättää vakuutustodistuksen myöntämisehdoista ja voimassaoloajasta ottaen huomioon IMO:n hyväksymät suuntaviivat rekisteröityjen omistajien taloudellisesta vastuusta. IMO:n oikeudellinen komitea hyväksyi 101. istunnossaan vuonna 2014 asiaa koskevat ohjeet (Guidelines for accepting insurance companies, financial security providers and the International Group of Protection and Indemnity Associations (P & I Clubs)).
Artiklan 8 kohta sisältää määräykset yleissopimuksen soveltamista varten saatujen vakuutuksen tai rahavakuuden antajan taloudellista asemaan koskevien tietojen käytöstä.
Artiklan 9 kohdan mukaan sopimusvaltiot hyväksyvät toisen sopimusvaltion myöntämät todistukset ja katsovat ne yhtä päteviksi kuin niiden itsensä myöntämät todistukset.
Artiklan 10 kohta sisältää määräyksen suorasta kanneoikeudesta vakuutuksenantajaa kohtaan. Sen mukaisesti yleissopimuksen nojalla tehdyt korvausvaatimukset voidaan esittää suoraan vakuutuksenantajalle tai muulle henkilölle, joka on antanut rahavakuuden rekisteröidyn omistajan vastuusta. Tällaisessa tapauksessa vastaajalla on oikeus vedota niihin seikkoihin, joihin myös rekisteröity omistaja olisi voinut vedota. Lisäksi hänellä on oikeus rajoittaa vastuunsa määrään, joka vastaa 1 kohdan mukaisesti ylläpidettävää vakuutusta tai rahavakuutta. Vastaaja voi myös vedota siihen, että omistaja on aiheuttanut vahingon tahallisesti. Vastaava suoraa kanneoikeutta koskeva säännös on myös merilain 10 luvun mukaisessa öljyvastuujärjestelmässä ja 10 a luvun mukaisessa bunkkerivahinkovastuuta koskevassa järjestelmässä.
Artiklan 11 kohdan mukaan sopimusvaltio ei saa milloinkaan hyväksyä sellaisen sen lipun alla purjehtivan aluksen liikennöintiä, johon sovelletaan kyseessä olevaa artiklaa, ellei sille ole myönnetty vakuutustodistusta.
Artiklan 12 kohdan mukaan sopimusvaltion on kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti varmistettava, että 1 kohdan mukainen vakuutus tai vakuus on voimassa sellaisilla aluksilla, joiden bruttovetoisuus on vähintään 300 ja jotka tulevat sen alueella olevaan satamaan tai sen aluemerellä sijaitsevaan avomerilaitokseen tai lähtevät sieltä. Lakia alusturvallisuuden valvonnasta esitetään muutettavaksi tältä osin siten, että Nairobin yleissopimuksen mukainen vakuutustodistus lisättäisiin tarkastettavien vakuutustodistusten joukkoon ja tällöin lain mukaiset seuraamukset tulisivat myös sovellettaviksi. Artiklan 14 kohdan mukaan artiklan määräyksiä ei sovelleta valtion omistamaan alukseen. Valtion aluksellakin on kuitenkin oltava todistus, jonka aluksen rekisterivaltion toimivaltainen viranomaisen on myöntänyt ja jonka mukaan aluksen omistaa kyseinen valtio ja sen vastuu on katettu 1 kohdan mukaisiin määriin saakka.
13 artikla . Määräajat . Artiklassa määrätään yleissopimukseen perustuvien korvausvaatimusten vanhentumisajoista. Artiklan mukaisesti oikeus korvauksen lakkaa, jollei kannetta ole nostettu kolmen vuoden kuluessa siitä päivästä, jona vaara on yleissopimuksen mukaisesti todettu ja viimeistään kuitenkin, jos hylyn aiheuttaneesta vahinkotapahtumasta on kulunut yli kuusi vuotta. Vaaran toteaminen tarkoittaa sitä ajankohtaa, jona toimivaltainen viranomainen on yleissopimuksen mukaisesti määrittänyt, että hylky aiheuttaa vaaran. Kuuden vuoden aika lasketaan ensimmäisen tapahtuman ajankohdasta, jos merionnettomuus muodostuu tapahtumasarjasta. Artiklaa vastaava säännös on tarkoitus sisällyttää merilain 19 lukuun.
14 artikla . Muuttamismääräykset . Artikla sisältää tavanomaiset määräykset yleissopimuksen muuttamisesta. Jos vähintään yksi kolmasosa sopimusvaltioista sitä pyytää, IMO:n on kutsuttava koolle konferenssi yleissopimuksen tarkistamista tai muuttamista varten.
15 artikla . Riitojen ratkaiseminen . Artiklan 1 kohdan mukaan jos sopimusvaltioiden välille tulee riita yleissopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta, niiden on pyrittävä ratkaisemaan riitansa ensin neuvottelun, kuulemisen, välityksen, sovittelun, välimiesmenettelyn, tuomioistuinmenettelyn, alueellisten elinten tai järjestelyjen tai muiden rauhanomaisten keinojen avulla.
Artiklan 2 kohdassa määrätään pakollisesta riitojen ratkaisusta tilanteessa, jossa edellä mainituilla keinoilla ei päästä ratkaisuun. Kohdan mukaan jos ratkaisuun ei päästä kohtuullisessa ajassa, korkeintaan 12 kuukauden kuluessa sopimusvaltion ilmoituksesta toiselle niiden välisestä riidasta, merioikeusyleissopimuksen XV osan riitojen ratkaisua koskevia määräyksiä sovelletaan mutatis mutandis riippumatta siitä, ovatko riidan sopimusvaltiot myös merioikeusyleissopimuksen sopimusvaltioita.
Artiklan 3 kohdan mukaan Nairobin yleissopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevien riitojen ratkaisuun sovelletaan menettelyä, jonka yleissopimuksen ja merioikeusyleissopimuksen sopimusvaltio on valinnut merioikeusyleissopimuksen 287 artiklan mukaisesti. Sopimusvaltio voi kuitenkin ratifioidessaan Nairobin yleissopimuksen tai milloin tahansa sen jälkeen valita toisen 287 artiklan mukaisen menettelyn yleissopimuksesta syntyvien riitojen ratkaisuun. Merioikeusyleissopimuksen 287 artiklan mukaisia keinoja riitojen ratkaisuun ovat Kansainvälinen merioikeustuomioistuin, Kansainvälinen tuomioistuin, välitystuomioistuin tai erityinen välitystuomioistuin. Suomi on valinnut merioikeusyleissopimuksen ratifioidessaan keinoiksi sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta syntyvien riitojen ratkaisemiseksi Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen ja Kansainvälisen tuomioistuimen. Tässä esityksessä ei ehdoteta, että Suomi valitsisi nyt toisin Nairobin yleissopimuksen osalta. Näin ollen Suomen osalta keinona riitojen ratkaisussa myös Nairobin yleissopimuksen osalta olisi Kansainvälinen merioikeustuomioistuin ja Kansainvälinen tuomioistuin.
Artiklan 4 kohdassa määrätään pakollisesta riitojen ratkaisusta niiden sopimusvaltioiden osalta, jotka eivät ole merioikeusyleissopimuksen osapuolia. Ne voivat Nairobin yleissopimuksen ratifioidessaan tai milloin tahansa sen jälkeen valita kirjallisella ilmoituksella yhden tai useamman merioikeusyleissopimuksen 287 artiklan mukaisen keinon Nairobin yleissopimuksesta syntyvien riitojen ratkaisemiseksi.
16 artikla . Suhde muihin yleissopimuksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Artiklassa määrätään yleissopimuksen suhteesta YK:n merioikeusyleissopimukseen ja kansainväliseen merioikeuteen. Sen mukaan Nairobin yleissopimuksen määräykset eivät rajoita merioikeusyleissopimuksen ja kansainvälisen merioikeuden mukaisia valtion oikeuksia ja velvollisuuksia.
17 artikla.Allekirjoittaminen, ratifiointi, hyväksyminen ja liittyminen . Artikla sisältää tavanomaiset määräykset yleissopimuksen allekirjoittamisesta, ratifioimisesta, hyväksymisestä ja yleissopimukseen liittymisestä.
18 artikla.Voimaantulo . Artiklan 1 kohdan mukaan yleissopimus tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona kymmenen valtiota on joko allekirjoittanut yleissopimuksen ilman ratifioimis- tai hyväksymisvaraumaa tai tallettanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa IMO:n pääsihteerin huostaan. Tämä voimaantuloehto täyttyi Tanskan ratifioitua yleissopimuksen 14 päivänä huhtikuuta 2014 ja yleissopimus tuli näin ollen kansainvälisesti voimaan 14 päivänä huhtikuuta 2015. Sellaisen valtion osalta, joka ratifioi yleissopimuksen sen voimaantulon edellytysten täyttymisen jälkeen, yleissopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona valtio on tallettanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liit-tymiskirjansa. Näin ollen Suomen osalta yleissopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun Suomi on tallettanut liittymiskirjansa pääsihteerin huostaan.
19 artikla- 21 artikla. Yleissopimuksen 19–21 artiklat sisältävät tavanomaiset määräykset yleissopimuksen irtisanomisesta, tallettamisesta, tallettajan tehtävistä sekä todistusvoimaisista kielistä.
Liite
Nairobin yleissopimuksessa on liite, joka sisältää mallin yleissopimuksen 12 artiklan nojalla annettavasta todistuksesta vakuutuksesta tai muusta rahavakuudesta.
2Lakiehdotusten perustelut
2.1Laki hylkyjen poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Suomen perustuslain 95 §:ssä edellytetään, että kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan valtionsisäisesti voimaan erityisellä voimaansaattamislailla. Kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset tulee saattaa voimaan blanketti- tai sekamuotoisella lailla myös silloin, kun velvoitteen johdosta on tarpeen tarkistaa kansallisen lainsäädännön aineellista sisältöä. Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi.
1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatettaisiin voimaan yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.
2 § . Lain voimaantulosta sekä yleissopimuksen muiden kuin lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Lain on tarkoitus tulla voimaan samanaikaisesti kuin yleissopimus tulee kansainvälisesti voimaan Suomen osalta.
2.2Laki merilain muuttamisesta
1luku Alusta koskevat yleiset säännökset
1 §.Aluksen kansallisuus . Voimassa olevassa merilain 1 luvun 1 §:ssä säädetään aluksen kansallisuudesta, aluksen hyväksymisestä suomalaiseksi sekä suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitsemisestä toisen valtion alusrekisteriin.
Voimassa olevan 1 §:n 1 momentin mukaan alus on suomalainen ja oikeutettu käyttämään Suomen lippua, jos Suomen kansalainen tai suomalainen oikeushenkilö omistaa enemmän kuin kuusi kymmenesosaa aluksesta. Momenttiin ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia.
Voimassa olevan 1 §:n 2 momentin nojalla liikenne- ja viestintäministeriön on asetuksella säädetyillä edellytyksillä hyväksyttävä muu kuin 1 momentissa tarkoitettu alus suomalaiseksi, jos Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen tai tällaisen valtion lainsäädännön mukaisesti perustettu oikeushenkilö, jonka sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka on Euroopan talousalueella, omistaa aluksesta enemmän kuin kuusi kymmenesosaa. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että aluksen hyväksymisestä suomalaiseksi päättäisi liikenne- ja viestintäministeriön sijaan Liikenteen turvallisuusvirasto. Perustelut muutokselle on esitetty tämän esityksen 2.3 jaksossa. Lisäksi merilain soveltamisesta annetun asetuksen 1 §:ssä nyt olevat edellytykset aluksen hyväksymiselle suomalaiseksi otettaisiin perustuslain edellyttämällä tavalla merilain kyseessä olevaan momenttiin. Näitä edellytyksiä ovat se, että alusta johdetaan ja operoidaan Suomesta ja että aluksen omistaja, jos ei ole vastuussa aluksesta, nimittää tätä tehtävää hoitamaan edustajan, jolla on vakinainen kotikunta ja asuinpaikka Suomessa. Lisäksi edellytetään, että alus on poistettu toisen valtion alusrekisteristä siksi ajaksi kun se on rekisteröitynä Suomen alusrekisteriin. Näiden edellytysten täyttyessä Liikenteen turvallisuusvirastolla ei olisi harkintavaltaa asiassa, vaan alus olisi pyynnöstä hyväksyttävä suomalaiseksi. Samoin hyväksyntä olisi voimassa olevaa lakia vastaavasti peruutettava aluksen omistajan pyynnöstä.
Voimassa olevan merilain 1 luvun 1 §:n 3 momentin nojalla liikenne- ja viestintäministeriö voi asetuksella säädetyillä edellytyksillä hyväksyä muun kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetun aluksen suomalaiseksi, jos aluksen käyttö merenkulkuun on ratkaisevasti suomalaisten määrättävissä. Säännös koskee vain muiden kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisten ja oikeushenkilöiden omistamien alusten rekisteröintiä. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että hyväksymisestä päättäisi myös tässä tapauksessa liikenne- ja viestintäministeriön sijaan Liikenteen turvallisuusvirasto. Lisäksi nyt merilain soveltamisesta annetussa asetuksessa säännellyt tarkemmat edellytykset aluksen hyväksymisestä suomalaiseksi otettaisiin perustuslain edellyttämällä tavalla pykälän 4 momenttiin. Näin ollen momenttia täsmennettäisiin siten, että aluksen omistus-, hallinto-, luotonanto- tai rahtaussuhteista on voitava luotettavasti todeta, että aluksen käyttö merenkulkuun on ratkaisevasti suomalaisten kä-sissä. Lisäksi aluksen hyväksyminen suomalaiseksi edellyttäisi, että alus on poistettu toisen valtion alusrekisteristä siksi ajaksi kun se on rekisteröitynä Suomen alusrekisteriin ja että alus täyttää alusturvallisuutta koskevissa säännöksissä uusille aluksille asetetut vaatimukset. Aluksen hyväksyminen edellyttäisi myös, että aluksen rekisteröinnin arvioidaan edistävän Suomen merenkulkuelinkeinoa ja sen työllisyyttä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa merilain soveltamisesta annetun asetuksen 2 §:n 2 momenttia vastaavasti, että jos 4 momentissa tarkoitetulla aluksella ei ole yhtään suomalaista omistajaa, edellytetään edellä säädetyn lisäksi, että Suomen kansalaisilla on aluksen ulkomaisen omistajayhteisön hallintoelimissä edustus tai mahdollisuus muulla tavoin osallistua päätösvallan käyttöön omistajayhteisössä.
Pykälän 6 momentin mukaan 4 momentissa tarkoitettuun lupaan olisi sisällytettävä Liikenteen turvallisuusviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta luvan voimassaoloajasta. Lupa voitaisiin myöntää enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 2 §:n 3 momenttia, ainoastaan toimivaltainen viranomainen muutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastoksi.
Pykälän 7 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusviraston olisi peruutettava 2 momentissa tarkoitettu hyväksyminen tai 4 momentissa tarkoitettu lupa, jos myöntämisen edellytykset eivät enää täyty tai milloin 4 momentissa tarkoitetulle luvalle asetettuja ehtoja ei täytetä, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Hyväksynnän tai luvan saaneelle olisi ennen hyväksynnän tai luvan peruuttamista varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 5 §:n 1 ja 3 momenttia, ainoastaan toimivaltainen viranomainen muutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastoksi.
Pykälän 8 momentissa valtuutettaisiin valtioneuvoston asetuksella antamaan tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun hyväksynnän ja 4 momentissa tarkoitetun luvan hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetulle luvalle asetettavista ehdoista. Valtuutuksen perusteella voitaisiin säätää voimassa olevaa merilain soveltamisesta annettua asetusta vastaavasti esimerkiksi siitä, kuka voi olla hakijana haettaessa aluksen hyväksymistä suomalaiseksi ja mitä hakemuksen tulee sisältää.
1 a §.Suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitseminen toisen valtion alusrekisteriin. Voimassa olevan merilain 1 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan alus, jota 1 §:n 1 momentin nojalla olisi pidettävä suomalaisena, voidaan siirtää toisen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin kyseisen valtion sellaisen lainsäädännön mukaisesti, joka koskee muiden Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisten tai oikeushenkilöiden omistamien alusten rekisteröintiä. Momentti siirrettäisiin merilain 1 luvun uuteen 1 a §:ään, jossa säädettäisiin suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitsemisestä toisen valtion alusrekisteriin. Sisällöltään momentti säilyisi muuttumattomana.
Voimassa olevan merilain 1 luvun 1 §:n 5 momentin nojalla liikenne- ja viestintäministeriö voi asetuksella säädetyillä edellytyksillä antaa maan telakkateollisuuden ja työllisyyden edistämiseksi luvan siihen, että alus, jota 1 §:n 1 momentin nojalla olisi pidettävä suomalaisena, merkitään muun kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin tämän maan aluksena, jos kysymyksessä on Suomessa rakennettu alus, joka välittömästi aluksen valmistuksen jälkeen merkitään tällaisen valtion alusrekisteriin, sekä jos aluksen ja rekisteröintimaan välillä on aluksen omistukseen, hallintaan tai käyttöön liittyvä todellinen yhdysside. Momentin maantieteellinen soveltamisala koskee ainoastaan muiden kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden alusrekisteriin merkittäviä Suomessa rakennettuja aluksia. Momentti siirrettäisiin nyt merilain uuden 1 a §:n 2 momentiksi ja sitä muutettaisiin siten, että luvan antaisi liikenne- ja viestintäministeriön sijaan Liikenteen turvallisuusvirasto. Lisäksi nyt merilain soveltamisesta annetussa asetuksessa säännellyt tarkemmat edellytykset luvan antamiselle otettaisiin perustuslain edellyttämällä tavalla pykälän 2 momenttiin. Näin ollen luvan myöntäminen edellyttäisi 2 momentin mukaan lisäksi, että aluksen rekisteröinnillä arvioidaan olevan Suomen telakkateollisuuden ja työllisyyden edistämiseen liittyviä painavia syitä.
Pykälän 3 momentin mukaan lupaan olisi sisällytettävä Liikenteen turvallisuusviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta luvan voimassaoloajasta. Lupa voitaisiin myöntää määräajaksi, joka voisi olla enintään aluksen käytöstä tai hallinnasta tehdyn rahtaussopimuksen voimassaoloajan pituinen. Lupaan olisi momentin mukaan myös sisällytettävä ehto, jonka mukaan aluksen siirtäminen edelleen kolmannen maan rekisteriin on kielletty. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 7 §:ä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin luvan peruuttamisesta. Jos luvan myöntämisen edellytykset eivät enää täyttyisi tai asetettuja lupaehtoja ei täytetä, Liikenteen turvallisuusviraston olisi peruutettava lupa, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Luvan saaneelle olisi ennen peruuttamispäätöksen tekemistä varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 10 §:n 1 momenttia.
Pykälän 5 momentin mukaan lupa raukeaisi, jos alus tai osuus siitä myydään ulkomaille siten, että alus lakkaa 1 §:n 1 momentin nojalla olemasta suomalainen. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 10 §:n 2 momenttia.
Pykälän 6 momentissa valtuutettaisiin valtioneuvoston asetuksella antamaan tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun luvan hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetun peruuttamispäätöksen sisällöstä. Valtuutuksen perusteella voitaisiin säätää voimassa olevaa merilain soveltamisesta annettua asetusta vastaavasti esimerkiksi siitä, kuka voi olla luvan hakijana ja mitä hakemuksen tulee sisältää.
Merilain 1 luvun 1 §:n ja sen nojalla annetun asetuksen sääntelyyn ei näin ollen esitetä sisällöllisiä muutoksia, vaan sääntely säilyisi asiasisällöltään samana. Ennen tämän lain voimaantuloa merilain 1 luvun 1 §:n nojalla myönnetyt hyväksynnät ja luvat säilyisivät siten voimassa niissä myönnettyjen ehtojen mukaisesti.
7luku Yleiset säännökset vastuusta
1 §.Laivanisännän vastuu . Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa on viittaus lakiin lisättäväksi ehdotettuun uuteen 11 a lukuun. Uudessa 11 a luvussa säädettäisiin aluksen omistajan vastuusta merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta.
11a luku Vastuu merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta
1 §.Nairobin yleissopimuksen soveltaminen Suomessa . Pykälän 1 momentti sisältäisi luonteeltaan informatiivisen säännöksen, jonka mukaan merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta määrätään Nairobin yleissopimuksessa. Nairobin yleissopimus olisi Suomessa voimassa esitykseen sisältyvän blankettilain nojalla. Lisäksi merilakiin ja erityisesti sen uuteen 11 a lukuun esitetään otettavaksi säännökset, jotka ovat blankettilain lisäksi välttämättömiä Nairobin yleissopimuksen voimaansaattamiseksi Suomessa.
Nairobin yleissopimusta sovelletaan yleissopimuksen nojalla ainoastaan sopimusvaltioiden talousvyöhykkeillä. Sopimusvaltiot voivat kuitenkin yleissopimuksen mukaisesti laajentaa yleissopimuksen soveltamisen hylkyihin, jotka sijaitsevat niiden alueella, mukaan luettuna aluemeri (ns. opt-in –lauseke). Suurin osa hylyistä sijaitsee juuri valtioiden aluevesillä. Merilaissa ei ole lähtökohtaisesti myöskään tehty eroa meriliikenteen ja sisävesiliikenteen välillä, vaan merilakia sovelletaan myös sisävesillä. Tässä esityksessä ehdotetaan, että Suomi päättäisi, että Nairobin yleissopimusta sovelletaan myös Suomen alue- ja sisävesillä ja tekisi sen mukaisesti yleissopimusta koskevan liittymiskirjan tallettamisen yhteydessä ilmoituksen, jonka mukaan yleissopimusta sovelletaan myös Suomen alueella. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin näin ollen, että Nairobin yleissopimusta ja kyseessä olevan luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä.
Lisäksi suomalaisten alusten osalta sellaisia Nairobin yleissopimuksen määräyksiä ja kyseessä olevan luvun säännöksiä, jotka koskevat aluksen rekisteröidyn omistajan, aluksen päällikön ja laivanisännän velvollisuuksia, sovellettaisiin myös toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä ja yleissopimuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla vastaavalla alueella. Tällaisia velvollisuuksia ovat esimerkiksi aluksen päällikön ja laivanisännän ilmoitusvelvollisuus (2 §), aluksen rekisteröidyn omistajan vastuu hylyn poistamisesta ja vastuu poistamisesta aiheutuvista kustannuksista sekä vakuuttamisvelvollisuus (7 §). Säännös vastaa periaatteiltaan öljyvahinkovastuuta koskevan 10 luvun sääntelyä ja sillä voimaansaatetaan osaltaan Nairobin yleissopimuk-sen 9 artiklan 9 kohdan määräys.
Nairobin yleissopimuksen 11 artiklan mukaan rekisteröity omistaja ei ole vastuussa hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvista kustannuksista siinä määrin kuin vahingonkorvausvelvollisuus olisi ristiriidassa öljyvastuuyleissopimuksen tai bunkkeriyleissopimuksen kanssa. Kyseessä olevien yleissopimusten aluksen omistajan vastuuta koskevat säännökset on sisällytetty merilain 10 ja 10 a lukuun. Näin ollen 3 momentissa säädettäisiin, että 11 a luvun säännöksiä ei sovelleta siltä osin kuin hylyn poistamiseen sovelletaan 10 ja 10 a lukua.
Öljyvahinkojen torjuntalain 25 §:ssä säädetään tilanteesta, jossa Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä alus uppoaa, joutuu karille tai yhteentörmäyksen osapuoleksi, saa vuodon tai konevian taikka muutoin joutuu tilaan, johon liittyy ilmeisen öljyn tai muun haitallisen aineen vuodon vaara. Suomen ympäristökeskus voi tällöin määrätä ryhdyttäväksi sellaisiin alukseen tai sen lastiin kohdistuviin pelastus- tai muihin toimenpiteisiin, jotka se katsoo välttämättömiksi vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi. Sääntely perustuu interventioyleissopimukseen, eikä Nairobin yleissopimusta sovelleta sen 4 artiklan mukaan kyseisen yleissopimuksen mukaisiin toimiin. Nyt annettavalla esityksellä ei myöskään ole tarkoitus puuttua öljyvahinkojen torjuntalain sääntelyyn. Pykälän 4 momentti sisältäisi tämän vuoksi luonteeltaan informatiivisen säännöksen, jonka mukaan merenkulkuonnettomuuden seurauksena syntyneeseen hylkyyn liittyvään öljy- ja kemikaalivahinkojen vaaran torjuntaan sovelle-taan öljyvahinkojen torjuntalakia.
2 §.Aluksen päällikön ja laivanisännän ilmoitusvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin suomalaisen aluksen päällikön ja laivanisännän velvollisuudesta ilmoittaa Nairobin yleissopimuksen 5 artiklassa edellytetyllä tavalla toimivaltaiselle viranomaiselle viipymättä, jos alus on ollut osallisena merenkulkuonnettomuudessa, jonka seurauksena siitä on tullut hylky. Hylyllä tarkoitettaisiin Nairobin yleissopimuksen mukaisesti paitsi uponnutta tai karille ajanutta alusta, myös osaa uponneesta tai karille ajaneesta aluksesta, aluksella olevaa esinettä sekä esinettä, joka on kadonnut merellä aluksesta ja joka on ajanut karille, uponnut tai on merellä tuuliajolla. Ehdotuksen mukaan Suomessa ilmoitus tehtäisiin Liikennevirastolle, joka vastaa merikartoituksesta, väylänpidosta, merivaroituksista ja alusliikennepalvelusta (VTS). Suomen aluevesillä tapahtuviin onnettomuuksiin liittyen alusliikennepalvelulain 23 §:n mukaan aluksen päällikön on ilmoitettava muun muassa kaikista Suomen vesialueella tapahtuvista aluksen turvallisuu-teen vaikuttavista vaaratilanteista ja onnettomuuksista, kuten yhteentörmäyksestä, pohjakosketuksesta tai vaurioista, VTS-viranomaiselle, jolla lain 2 §:n mukaan tarkoitetaan Liikennevirastoa.
Pykälän 2 momentin nojalla Liikenneviraston olisi ilmoitettava asianomaisille merenkulku- ja ympäristöviranomaisille aluksen päällikön tai laivanisännän sille tekemästä Nairobin yleissopimuksen mukaisesta ilmoituksesta. Kyseisen säännöksen nojalla Liikenneviraston tulisi välittää tieto ilmoituksesta edelleen muun muassa Liikenteen turvallisuusvirastolle sekä ympäristölle vaaran aiheuttavan hylyn osalta Suomen ympäristökeskukselle.
Mikäli hylky on muun sopimusvaltion kuin Suomen yleissopimusalueella, aluksen päällikön ja laivanisännän tulisi tehdä pykälässä tarkoitettu ilmoitus kyseisen sopimusvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Ilmoituksen tulee sisältää Nairobin yleissopimuksen 5 artiklan 2 kohdassa edellytetyt tiedot, joita ovat rekisteröidyn omistajan nimi ja päätoimipaikka sekä kaikki asianomaisen valtion tarvitsemat olennaiset tiedot sen toteamiseen, muodostaako hylky yleissopimuksen 6 artiklassa tarkoitetun vaaran. Tällaisia tietoja ovat muun muassa hylyn tarkka sijainti, hylyn tyyppi, koko ja rakenne, hylyn vahingon luonne ja hylyn kunto, lastin luonne ja määrä sekä aluksessa olevan öljyn määrä ja tyypit, mukaan luettuna bunkkeriöljy ja voiteluöljy.
Mikäli aluksen päällikkö tai laivanisäntä on jo tehnyt yleissopimuksen mukaisen ilmoituksen, ei toisen heistä yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti tarvitse enää tehdä ilmoitusta.
3 §.Hylystä varoittaminen ja sen paikantaminen . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Liikenneviraston velvollisuudesta varoittaa hylystä Nairobin yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti. Liikenneviraston olisi 2 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen saatuaan viipymättä varoitettava merenkulkijoita ja asianosaisia valtioita hylyn luonteesta ja sijainnista. Yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti Liikenneviraston tulisi käyttää kaikkia mahdollisia keinoja, mukaan luettuna valtioiden ja järjestöjen hyvät palvelukset, varoittaakseen mainittuja tahoja hylystä. Liikennevirasto voi antaa asiasta merivaroituksen sekä tiedottaa ”Tiedonantoja Merenkulkijoille” -julkaisulla ja merikartoilla asiasta. Lisäksi alusliikennepalvelulain 5 §:n nojalla alusliikennettä Suomen aluevesillä valvova VTS-viranomainen antaa aluksille tiedotuksia muun muassa alusten turvalliseen liikennöintiin vaikuttavista seikoista. Sisävesistöissä tai niissä osissa sisävesistöä, joissa ei anneta alusliikennepalvelua, Liikennevirasto varoittaa hylyistä ”Tiedonantoja merenkulkijoille” –julkaisulla ja merikartoilla.
Pykälän 2 momentin mukaan jos on syytä olettaa, että hylky muodostaa vaaran, Liikenneviraston olisi kehotettava rekisteröityä omistajaa ryhtymään kaikkiin mahdollisiin toimin hylyn paikantamiseksi. Toimiin hylyn paikantamiseksi olisi siten ryhdyttävä tilanteessa, jossa on syytä olettaa hylyn muodostavan vaaran, vaikka päätöstä hylyn aiheuttamasta vaarasta ei ole vielä tehty 4 §:n mukaisesti. Jos rekisteröity omistaja ei kehotuksesta huolimatta paikantaisi hylkyä Liikenneviraston asettamassa määräajassa, Liikenneviraston vastaisi hylyn tarkan sijainnin määrittämisestä rekisteröidyn omistajan kustannuksella. Liikennevirasto voi merikartoitusviranomaisena tilanteen niin vaatiessa esimerkiksi nopeasti käynnistää merenmittaushankkeen hylyn tarkan sijainnin ja asennon kartoittamiseksi.
4 §.Hylyn aiheuttaman vaaran määrittely ja hylyn merkitseminen . Pykälän 1 momentin mukaan Liikenneviraston olisi saatuaan tiedon hylystä, päätettävä aiheuttaako hylky vaaran. Vaaralla tarkoitetaan Nairobin yleissopimuksen 1 artiklan 5 kohdan mukaisesti tilannetta tai uhkaa, joka muodostaa vaaran tai esteen merenkululle tai josta voidaan kohtuudella olettaa seuraavan huomattavia haittavaikutuksia meriympäristölle tai vahinkoa rannikolle tai tähän liittyviin etuihin yhdessä tai useassa valtiossa. Hylyn aiheuttamaa vaaraa arvioidaan siten sekä merenkulun turvallisuuden että meriympäristön suojelun kannalta. Yleissopimuksen 6 artiklan mukaisesti Liikenneviraston olisi hylyn vaarallisuutta arvioidessaan otettava huomioon muun muassa hylyn tyyppi, koko ja rakenne, veden syvyys alueella, erityisen herkät merialueet, meriteiden tai vahvistettujen liikennekaistojen läheisyys, liikennetiheys ja –taajuus, liikennetyyppi, hylyn lastin luonne ja määrä, satamalaitteiden haavoittuvuus, vallitsevat meteorologiset ja hydrografiset olosuhteet ja alueen vedenalainen pinnanmuodostus.
Ehdotuksen mukaan Liikenneviraston olisi asian ratkaisua varten pyydettävä arvio hylyn vaarallisuudesta Liikenteen turvallisuusvirastolta, Suomen ympäristökeskukselta ja Puolustusvoimilta. Arvion pyytämistä näiltä tahoilta pidetään perusteltuna, jotta aiheutuva vaara voitaisiin arvioida mahdollisimman kattavasti. Liikenteen turvallisuusvirasto voisi erityisasiantuntemuksensa perusteella arvioida erityisesti alukseen liittyviä seikkoja, kuten sen vakautta ja muuta kuntoa sekä muita merenkulun turvallisuuteen liittyviä seikkoja. Se voisi arvioida esimerkiksi, onko hylyn kunto ja vakavuus riittävä siihen, että se voidaan irrottaa karilta ja siirtää muualle ilman että toimenpiteestä aiheutuisi lisävaaraa merenkululle kuten, että hylky uppoaa väylälle, kaatuu tai katkeaa kesken siirto-operaation. Suomen ympäristökeskus arvioisi puolestaan vaarallisuutta meriympäristön kannalta, kuten vahinkoa, joka aiheutuisi lastin pääsemisestä meriympäristöön. Puolustusvoimat arvioisi hylyn vaarallisuutta sotilasmerenkululle erityisesti sotilasväylillä sekä esimerkiksi hylyn poiston vaikutuksia puolustusvoimien infrastruktuurille kyseisellä merialueella. Jos hylky sijaitsee aluevalvontalaissa (755/2000) tarkoitetulla suoja-alueella, on lisäksi noudatettava mainitun lain mukaisia suoja-alueita koskevia rajoituksia, eikä tällä esityksellä ole vaikutuksia kyseiseen lainsäädäntöön.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vaaraa aiheuttavan hylyn merkitsemisestä. Jos hylyn arvioidaan 1 momentin mukaisesti aiheuttavan vaaran, Liikenneviraston olisi ryhdyttävä kaikkiin kohtuullisiin toimenpiteisiin hylyn merkitsemiseksi. Merkinnöissä tulisi Nairobin yleissopimuksen 8 artiklan mukaisesti noudattaa kansainvälisesti hyväksyttyä merkintäjärjestelmää, joka on käytössä hylyn sijaintialueella. Hylyt merkittäisiin siten Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä IALA:n merkintäjärjestelmän mukaisesti, jolloin vaarallinen hylky merkitään viitoitusjärjestelmän mukaisilla viitoilla tai poijuilla. Merenkululle vaaralliset hylyt merkittäisiin myös merikartoille Kansainvälisen merikartoitusjärjestön (IHO) kuvausohjeen S-4 mukaisesti. Merkintää koskevat tiedot julkaistaisiin lisäksi Liikenneviraston Tiedonantoja merenkulkijoille –julkaisussa.
5 §.Hylyn poistamista koskevat toimenpiteet . Pykälässä säädettäisiin pääasiassa hylyn poistamiseen liittyvistä Liikenneviraston toimenpiteistä. Hylyn poistamisella tarkoitetaan Nairobin yleissopimuksen 1 artiklan 7 kohdan mukaisesti hylyn muodostaman vaaran ehkäisyä, lieventämistä tai poistoa. Kaikki pykälässä säädetyt toimenpiteet koskevat ainoastaan sellaisia hylkyjä, joiden on katsottu 4 §:n mukaisesti aiheuttavan vaaraa meriturvallisuudelle tai meriympäristölle.
Pykälän 1 momentin mukaan jos Liikennevirasto on arvioinut 4 §:n mukaisesti, että hylky aiheuttaa vaaran, sen olisi viipymättä ilmoitettava siitä aluksen rekisteröidylle omistajalle. Jos kyse on ulkomaisesta aluksesta, ilmoitus olisi tehtävä myös aluksen rekisteröintivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Pykälän 2 momentin mukaan Liikenneviraston olisi tällöin myös asetettava kohtuullinen määräaika, jonka kuluessa aluksen rekisteröidyn omistajan on poistettava hylky. Asetetusta määräajasta on ilmoitettava kirjallisesti omistajalle. Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 6 kohdan mukaan kohtuullista määräaikaa asetettaessa tulee ottaa huomioon hylyn aiheuttaman vaaran luonne. Näin ollen Liikennevirasto arvioisi kohtuullisen ajan pituuden tapauskohtaisesti ottaen erityisesti huomioon hylyn aiheuttaman vaaran luonne, mutta myös esimerkiksi sen, millaisesta hylystä on kyse ja mitä järjestelyjä hylyn poistaminen vaatii. Yleissopimuksen 9 artiklan 6 kohdan b alakohdan mukaan ilmoitettaessa omistajalle poistolle asetetusta määräajasta, on samalla ilmoitettava hänelle myös siitä, että jollei hän poista hylkyä määräajassa, Liikennevirasto voi poistaa hylyn hänen kustannuksellaan. Samoin omistajalle on ilmoitettava kirjallisesti siitä, että Liikennevirasto puuttuu tilanteeseen, jos vaarasta tulee erityisen vakava.
Pykälän 3 momentin mukaan, aluksen rekisteröidyn omistajan olisi toimitettava Liikennevirastolle näyttö 6 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai muun vakuuden olemassa olosta, jos hylyn katsotaan aiheuttavan vaaran 4 §:n mukaisesti. Momentti vastaisi sisällöltään Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohtaa.
Pykälän 4 momentin mukaan Liikennevirasto voisi asettaa aluksen rekisteröidyn omistajan tai hänen palkkaamansa pelastajan suorittamalle hylyn poistolle meriturvallisuuden ja meriympäristön suojelun varmistamiseksi tarpeellisia ehtoja siten kuin Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kohdassa määrätään. Se voisi myös meriturvallisuuden ja meriympäristön suojelun varmistamiseksi puuttua hylyn poistoon sen jälkeen kun poisto on aloitettu.
Ehdotuksen mukaan Liikenneviraston olisi kuultava ennen kuin se tekee päätöksen hylyn poistolle asetettavista ehdoista tai puuttuu aluksen omistajan suorittamaan poistoon Liikenteen turvallisuusvirastoa, Suomen ympäristökeskusta ja Puolustusvoimia. Liikenteen turvallisuusvirastoa kuultaisiin ehtojen tarpeellisuudesta merenkulun turvallisuuden kannalta ja Suomen ympäristökeskusta meriympäristön suojelun kannalta tarpeellisista ehdoista. Puolustusvoimia kuultaisiin esimerkiksi kyseisillä merialueilla sijaitsevien puolustusvoimien infrastruktuurien kannalta tarpeellisista ehdoista. Vastaavasti puututtaessa aluksen omistajan suorittamaan aluksen poistoon Liikenteen turvallisuusvirastoa kuultaisiin merenkulun turvallisuuteen ja Suomen ympäristökeskusta meriympäristön suojeluun liittyvistä näkökohdista.
Liikennevirasto voisi 5 momentin nojalla poistaa hylyn aluksen rekisteröidyn omistajan kustannuksella Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 7 ja 8 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa silloin, kun hylky sijaitsee Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä. Liikennevirasto voisi näin ollen poistaa hylyn tapauksissa, joissa aluksen rekisteröity omistaja ei poista hylkyä asetetussa määräajassa tai joissa häneen ei saada yhteyttä sekä tilanteissa, joissa vaaditaan välitöntä toimintaa. Tilanteissa, joissa vaaditaan välitöntä toimintaa ja joissa hylky sijaitsee Suomen talousvyöhykkeellä, Liikenneviraston pitäisi kuitenkin ennen hylyn poistoa tiedottaa tilanteesta aluksen rekisteröityä omistajaa ja mikäli kyseessä on ulkomainen alus, myös aluksen rekisteröintivaltiota. Hylky on Nairobin yleissopimuksen kyseisten kohtien nojalla aina poistettava käytännöllisimmin ja tehokkaimmin käytettävissä olevin keinoin ja ottaen huomioon meriturvallisuus ja meriympäristön suojelu. Harkitessaan, mihin toimiin Liikenneviraston tulee vaaran ehkäisemiseksi, lieventämiseksi tai poistamiseksi ryhtyä, sen tulee noudattaa Nairobin yleissopimuksen 2 artiklan yleisiä periaatteista, joiden mukaan toimien tulee olla oikeassa suhteessa vaaraan nähden, eivätkä toimet saa olla laajempia kuin mikä on kohtuullista vaaran aiheuttavan hylyn poistamiseksi ja ne on lopetettava heti, kun hylky on poistettu. Toimilla ei myöskään saa tarpeettomasti puuttua muiden valtioiden, eikä asianomaisten luonnollisten tai oikeushenkilöiden oikeuksiin ja etuihin.
Pykälän 6 momentin mukaan Liikennevirastolla olisi oikeus saada tarpeellista virka-apua Puolustusvoimilta, Tullilta ja pelastuslaitokselta sen 5 §:n mukaisten tehtävien suorittamiseksi. Lisäksi Liikennevirastolla on mahdollisuus saada virka-apua Rajavartiolaitokselta siten kuin rajavartiolain (578/2005) 77 §:ssä säädetään.
6 §.Vakuuttamisvelvollisuus . Pykälän 1 momentin mukaan sellaista suomalaista alusta varten, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, on aluksen rekisteröidyn omistajan, otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai muu vakuus, joka kattaa Nairobin yleissopimuksen 10 artiklassa määrätyn vastuun hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Yleissopimuksen mukainen vastuu on edellä kuvatun mukaisesti ankaraa ja aluksen omistaja vapautuu vastuusta ainoastaan eräissä erityistapauksissa, kuten silloin kun merenkulkuonnettomuus on aiheutunut sotaan, vihollisuuteen tai kapinaan liittyneestä teosta. Vakuutuksen tai muun vakuuden tulisi kattaa vastuu 9 luvun 5 §:n 1 momentissa mainittuun enimmäismäärään saakka.
Pykälän 2 momentin mukaan vastaava velvollisuus ottaa ja pitää voimassa vakuutus tai muu vakuus, koskisi myös ulkomaista alusta, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 ja joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesialueella olevia satamalaitteita.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että vakuuttamisvelvollisuutta ei sovelleta sota-aluksiin eikä muihin valtion omistamiin tai käyttämiin aluksiin, joita käytetään yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen. Nairobin yleissopimuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan yleissopimusta ei sovelleta mainittuihin aluksiin, ellei sopimusvaltio toisin päätä ja ilmoita siitä IMOn pääsihteerille. Tässä esityksessä ei ehdoteta, että Suomi laajentaisi vakuuttamisvelvollisuuden mainittuihin aluksiin.
7 §.Vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus . Pykälä sisältäisi säännökset Nairobin yleissopimuksen mukaisen vakuutustodistuksen myöntämisestä.
Nairobin yleissopimuksen 12 artiklassa edellytetään, että jokaisella aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 ja joka purjehtii sopimusvaltion lipun alla, on todistus yleissopimuksen mukaisen pakollisen vakuutuksen tai muun rahavakuuden voimassaolosta. Yleissopimuksen mukaan sopimusvaltiossa rekisteröidylle alukselle todistuksen myöntää tai vahvistaa aluksen rekisteröintivaltion toimivaltainen viranomainen. Alukselle, joka ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa, todistuksen voi myöntää tai vahvistaa minkä tahansa sopimusvaltion toimivaltainen viranomainen. Todistuksen on oltava Nairobin yleissopimuksen liitteenä olevan mallin mukainen. Sopimusvaltion voi valtuuttaa tunnustamansa laitoksen tai elimen myöntämään todistuksen.
Pykälän 1 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto antaisi hakemuksesta Suomen alusrekisteriin merkityn aluksen rekisteröidylle omistajalle todistuksen 6 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta. Liikenteen turvallisuusvirasto voisi myös antaa todistuksen vakuutusvelvollisuuden täyttämisestä sellaiselle alukselle, jota ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa, ja joka liikennöi Suomeen. Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää voimassa olevan lainsäädännön nojalla jo vastaavia vakuutustodistuksia öljyvastuuyleissopimuksen ja bunkkeriyleissopimuksen osalta.
Pykälän 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirastolle asetettaisiin velvoite peruuttaa todistus, mikäli sen myöntämisen edellytykset eivät enää täyty.
Pykälän 3 momentin mukaan aluksen päällikön velvollisuus olisi huolehtia, että todistus pidetään mukana aluksessa ja jäljennös todistuksesta olisi talletettava Liikenteen turvallisuusviraston haltuun. Alusta ei saisi käyttää merenkulkuun ilman todistusta.
Pykälän 4 momentin nojalla todistuksen antamisesta perittäisiin maksu siten kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.
Pykälän 5 momentti sisältäisi valtuutussäännöksen, jonka nojalla todistuksesta voisi antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
8 §.Täytäntöönpano. Käytännön tilanteissa meriturvallisuudelle ja meriympäristölle aiheutuvan vaaran torjuntaan liittyvät ratkaisut on tehtävä mahdollisimman oikea-aikaisesti, eikä niitä voida yleensä valitusten vuoksi lykätä tai siirtää. Tämän vuoksi ehdotetaan, että Liikenneviraston 3 §:n nojalla tekemä hylyn paikantamista koskeva päätös, 4 §:n nojalla tekemä hylyn aiheuttaman vaaran arviointia koskeva päätös sekä sen 5 §:n nojalla tekemä hylyn poistoon liittyvä päätös, voitaisiin panna heti täytäntöön, vaikka päätös ei ole saanut vielä lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty tai muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
19luku Saatavan vanhentuminen
1 §.Saatavan vanhentuminen . Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 8 kohta ja pykälään uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin 11 a luvussa tarkoitetun Nairobin yleissopimuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaisten hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamista koskevista vanhentumisajoista yleissopimuksen 13 artiklaa vastaavasti. Pykälän 1 momentin 5-7 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos. Muilta osin pykälään ei ehdoteta muutoksia.
20luku Rangaistussäännökset
Merilakiin esitetään lisättäväksi Nairobin yleissopimuksen mukaista vakuuttamisvelvollisuutta sekä vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyöntiä koskevat rangaistusseuraamukset. Voimassa oleva merilaki sisältää jo vastaavantyyppiset rangaistussäännökset öljyä kuljettavan aluksen (9 a ja 9 b §) ja merioikeudellisia vaateita koskevan vakuuttamisvelvollisuuden (9 c ja 9 d §) osalta. Koska rangaistussäännökset ovat hyvin pitkälti yhdenmukaiset, esitetään, että voimassa olevat rangaistussäännökset yhdistetään ja rangaistussäännöksiin lisätään Nairobin yleissopimuksen edellyttämät rangaistusseuraamukset.
9 a §.Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti . Pykälään lisättäisiin merilain 7 luvun 2 §:n säädetyn vakuuttamis- ja vakuudenasettamisvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva rangaistusseuraamus, joka tällä hetkellä on kyseessä olevan luvun 9 c §:ssä sekä Nairobin yleissopimukseen mukaisen (11 a luvun 6 §) vakuuttamis- ja vakuudenasettamisvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva rangaistusseuraamus. Samalla säännöstä täsmennettäisiin ja rikosnimeke muutettaisiin merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönniksi, koska sama rikosnimike koskisi useampaa vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntiä. Säännöksen mukaan laivanisäntä, aluksen omistaja tai rekisteröity omistaja, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 2 §:ssä, 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa taikka 11 a luvun 6 §:ssä säädetyn velvollisuuden ottaa vakuus tai asettaa vakuus, olisi tuomittava merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Säännöksessä mainittaisiin vakiintuneen erityislakeja koskevan lainsäädäntökäytännön mukaisesti nimenomaisesti tekoon syyksiluettavuuden aste. Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti olisi rangaistava vain tahallisesti tehtynä. Tämä vastaa rikoslain (39/1889) 3 luvun 5 §:n 3 momentin sääntelyä.
Säännöstä täsmennettäisiin myös siltä osin, että siihen lisättäisiin tekijätunnusmerkki (”laivanisäntä, aluksen omistaja tai rekisteröity omistaja”), koska kyseessä olevassa rangaistussäännöksessä viitatuissa aineellisissa säännöksissä tarkoitettu velvollisuus koskee vain näitä henkilöitä. Öljyä kuljettavaa alusta koskeva vakuuttamisvelvollisuus koskee aluksen omistajaa ja Nairobin yleissopimuksen mukainen vakuuttamisvelvollisuus aluksen rekisteröityä omistajaa. Merilain 7 luvun 2 §:n mukainen vakuuttamisvelvollisuus on suomalaisen aluksen laivanisännällä, mikä tarkoittaa, että laiminlyöntirikoksen tekijä olisi laivanisäntä.
Rangaistusvastuu ulottuisi myös ulkomaisen aluksen vakuuttamisvelvollisuuteen. Tällöin ulkomaisen aluksen osalta rikosoikeudellinen vastuu kohdistuisi myös merilain 7 luvun 2 §:n mukaisen vakuuttamisvelvollisuuden tapauksessa aluksen omistajaan siten kuin vakuutusdirektiivissä on määritelty. Suomen rikoslakia ja muita rangaistussäännöksiä voidaan soveltaa ulkomaisiin aluksiin vain rikoslain 1 luvussa säädetyissä rajoissa. Syytteen nostaminen voi tietyissä tapauksissa edellyttää rikoslain 1 luvun 12 §:n 1 momentin mukaista valtakunnansyyttäjän syytemääräystä. Kyseisen säännöksen mukaan rikosasiaa ei saa tutkia Suomessa ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, kun ulkomaalainen on tehnyt rikoksen ulkomaisessa aluksessa sen ollessa Suomen aluevesillä tai ulkomaisessa ilma-aluksessa sen ollessa Suomen ilmatilassa eikä rikos ole kohdistunut Suomeen, Suomen kansalaiseen, Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen tai suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön. Pykälän 2 momentin mukaan valtakunnansyyttäjän syytemääräys ei kuitenkaan ole tarpeen, jos rikoksella on 2 momentissa mainittu yhtymäkohta Suomeen. Pykälän 2 momenttia täsmennettäisiin, mutta sisällöltään momenttia ei muutettaisi.
Liikenne- ja viestintäministerissä on parhaillaan valmistelussa matkustajien ja matkatavaroiden kuljettamisesta meritse tehdyn Ateenan yleissopimuksen hyväksymistä koskeva hallituksen esitys. Tämän hankkeen yhteydessä on tarkoitus arvioida merilain säädettyjen vakuuttamisvelvollisuuksien laiminlyönnin rangaistusseuraamuksia kokonaisuutena ottaen huomioon muun muassa suhteellisuusvaatimus.
9 b §.Vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönti . Pykälään lisättäisiin merilain 7 luvun 3 §:n 3 momentin mukaisen vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva rangaistusseuraamus, joka tällä hetkellä on kyseessä olevan luvun 9 d §:ssä sekä Nairobin yleissopimuksen mukaisen vakuutustodistuksen laiminlyöntiä koskeva rangaistusseuraamus. Samalla säännöstä täsmennettäisiin ja rikosnimeke muutettaisiin vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönniksi. Säännöksen mukaan aluksen päällikkö, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 3 §:n 3 momentissa, 10 luvun 10 §:n 3 momentissa tai 11 §:n 2 momentissa taikka 11 a luvun 7 §.n 3 momentissa säädetyn velvollisuuden huolehtia, että aluksessa pidetään mukana vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus, on tuomittava vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon.
Säännöksessä mainittaisiin vakiintuneen erityislakeja koskevan lainsäädäntökäytännön mukaisesti nimenomaisesti tekoon syyksiluettavuuden aste. Vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönti olisi rangaistava vain tahallisesti tehtynä. Tämä vastaa rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin sääntelyä.
9 c § . Merioikeudellisia vaateita koskevan vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti. Pykälä esitetään kumottavaksi, koska vastaava rangaistusseuraamus sisältyisi nyt luvun 9 a §:ään.
9 d §.Vakuutuksen- tai vakuudenantajan todistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönti.
Pykälä esitetään kumottavaksi, koska vastaava rangaistusseuraamus sisältyisi nyt luvun 9 b §:ään.
21luku Toimivaltainen tuomioistuin ja oikeudenkäynti merioikeusjutuissa
3 d § . Toimivaltainen merioikeus merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvaa hylkyä koskevassa asiassa. Pykälän 1 momentin mukaan Suomen toimivaltainen tuomioistuin 11 a luvun ja Nairobin yleissopimuksen mukaisia korvauskanteita koskevissa asioissa olisi Helsingin käräjäoikeus, vastaavasti kuin öljy- ja bunkkerivahinkoja koskevien korvauskanteidenkin osalta. Kyseessä olevat asiat on perusteltua keskittää yhteen tuomioistuimeen, koska tapauksia arvioidaan tulevan käsiteltäväksi harvoin.
Jos vastaajan eli aluksen rekisteröidyn omistajan kotipaikka on Euroopan unionin jäsenvaltiossa, Suomen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta käsitellä 1 momentin mukaiset korvauskanteet, määräytyy tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (ns. Bryssel I –asetus) mukaan. Bryssel I -asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan pääsääntöisesti hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa. Asetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaan jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä vahinko sattui tai saattaa sattua. Suomen tuomioistuin on näin ollen asetuksen mukaisesti toimivaltainen käsittelemään hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamista koskevan kanteen muun muassa silloin, kuin vastaajan kotipaikka on Suomessa tai hylky sijaitsee Suomessa. Suhteessa Islantiin, Norjaan ja Sveitsiin sovelletaan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppa-oikeuden alalla vuonna 2007 tehtyä yleissopimusta (Luganon yleissopimus), joka sisältää vastaavan sisältöiset tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa koskevat säännökset. Näin ollen mikäli vastaajan kotipaikka on näissä maissa, määräytyy Suomen tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta vastaavalla tavalla.
Jollei muusta laista, Euroopan unionin lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu, sovelletaan Suomen tuomioistuinten kansainväliseen toimivaltaan oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 27 §:n mukaisesti oikeudenkäymiskaaren 10 luvun sääntelyä. Jos vastaajan eli aluksen rekisteröidyn omistajan kotipaikka on Euroopan unionin ulkopuolella, ei Suomen tuomioistuimen kansainväliseen toimivaltaan sovelleta Bryssel I-asetusta, eikä Luganon yleissopimusta. Myöskään Nairobin yleissopimus ei sisällä kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa koskevia määräyksiä. Merilakiin ei ehdoteta sisällytettäväksi erityissäännöksiä koskien Suomen tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa. Näin ollen jos aluksen rekisteröity omistaja olisi hylkytapauksessa esimerkiksi Panamasta, määräytyisi Suomen tuo-mioistuimen kansainvälinen toimivalta oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukaisesti. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvaa vahingonkorvausta koskeva asia voidaan tutkia käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirin alueella vahingon aiheuttanut toimi suoritettiin tai laiminlyöty toimi olisi ollut suoritettava taikka vahinko ilmeni. Luvun 25 §:n 1 momentin mukaan Suomen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan kansainvälisluonteisen asian, jolla on edellä tarkoitettuun seikkaan perustuva liittymä Suomeen, paitsi jos asiassa annettavalla Suomen tuomioistuimen ratkaisulla ei selvästi voisi olla oikeudellista merkitystä asianosaisille. Näin ollen Suomen tuomioistuin olisi toimivaltainen käsittelemään hylkyä koskevan korvauskanteen vastaajan ollessa Panamasta, jos hylky on Suomen alueella tai talousvyöhykkeellä.
Pykälän 2 momentti sisältäisi säännöksen niitä tapauksia varten, joissa vahinkotapahtuman jälkeen on perustettu Suomessa merilain 9 luvun 7 §:ssä ja 12 luvussa tarkoitettu rajoitusrahasto. Helsingin käräjäoikeus käsittelisi asiat, jotka koskevat rajoitusrahaston jakamista vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken.
2§:n muuttamisesta
2 §.Määritelmät . Pykälän kansainvälisen yleissopimuksen määritelmään esitetään lisättäväksi Nairobin yleissopimus. Tällä ulotettaisiin valvontalain sallimat valvontatoimenpiteet myös Nairobin yleissopimuksen noudattamisen valvontaan. Liikenteen turvallisuusvirasto on valvontalaissa tarkoitettu valvontaviranomainen. Ehdotetulla säännöksellä täytäntöön pantaisiin osaltaan Nairobin yleissopimuksen 12 artiklan 12 kohdan määräys, jonka mukaan sopimusvaltion on varmistettava, että vakuutus tai muu vakuus on voimassa sellaisilla aluksilla, jotka tulevat sen alueella olevaan satamaan tai lähtevät sieltä, riippumatta siitä missä alukset on rekisteröity.
30§:n muuttamisesta
30 §.Alusrekisteristä poistamisen edellytykset. Pykälän 4 momentin 2 kohdan mukaan alus on poistettava rekisteristä aluksen omistajan pyynnöstä, jos merilain 1 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla rekisteriin merkitty alus merkitään Euroopan talousalueeseen kuuluvan maan alusrekisteriin merilain 1 luvun 1 §:n 4 momentin nojalla. Momentissa viitataan näin ollen voimassa olevan merilain 1 luvun 1 §:n 4 momenttiin. Koska 2. lakiehdotuksen mukaan suomalaisen aluksen merkitsemisestä Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin säädettäisiin merilain 1 luvun 1 a §:n 1 momentissa, viittausta ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti.
3Voimaantulo
Nairobin yleissopimus tuli kansainvälisesti voimaan 14 päivänä huhtikuuta 2015. Tähän mennessä yleissopimuksen on ratifioinut tai siihen on liittynyt 28 valtiota. Sellaisen valtion osalta, joka ratifioi yleissopimuksen sen jälkeen kun sen voimaantuloedellytykset ovat täyttyneet, yleissopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona valtio on tallettanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa. Näin ollen Suomen osalta yleissopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun Suomi on tallettanut liittymiskirjansa IMO:n pääsihteerin huostaan. Yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annettavan lain sekä muiden yleissopimuksen täytäntöönpanoon liittyvien lakien on tarkoitus tulla voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kun yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan. Lain alusrekisterilain muuttamisesta sekä merilain aluksen kansallisuutta koskevien lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.
Ahvenanmaan itsehallintolaissa (1144/1991) säädetään lainsäädäntövallan jaosta valtakunnan ja Ahvenanmaan välillä. Itsehallintolain 27 §:n 13 kohdan mukaan kauppamerenkulku ja kauppamerenkulun väylät ovat valtakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvia asioita. Yleissopimuksen määräykset koskevat vaarallisen hylyn poistamista ja siitä aiheutuneiden kustannusten korvaamista. Yleissopimuksen määräykset kuuluvat siten valtakunnan lainsäädäntövaltaan.
4Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys
Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteet määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, tai 4) jos määräyksessä tarkoitetusta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (ks. esimerkiksi PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).
Edellä mainituilla perusteilla Nairobin yleissopimuksessa on lukuisia eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä. Yleissopimuksen 1 artikla sisältää yleissopimuksessa käytetyt määritelmät. Määräykset, jotka välillisesti vaikuttavat lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten tulkintaan ja soveltamiseen, kuuluvat itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001 vp). Koska yleissopimuksen 1 artiklassa käytetyt määritelmät vaikuttavat sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten tulkintaan, ne edellyttävät eduskunnan hyväksymistä.
Yleissopimuksen 3 ja 4 artiklassa määrätään yleissopimuksen soveltamisalasta ja sen rajoituksista. Tällaiset sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten soveltamiseen vaikuttavat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001 vp).
Yleissopimuksen määräykset, jotka koskevat aluksen päällikön ja laivanisännän hylyn ilmoitusvelvollisuutta, aluksen omistajan vastuuta hylyn merkitsemisestä, paikantamisesta ja poistamisesta aiheutuneista kustannuksista sekä vastuun rajoittamisoikeutta, pakollista vakuutusta tai rahavakuutta, korvausvaatimusten vanhentumisaikoja ja aluksen omistajan velvollisuutta poistaa hylky vaikuttavat suoraan yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteisiin. Näitä asioita koskevia määräyksiä sisältyy yleissopimuksen 5 ja 9-13 artiklaan. Edellä mainittuihin artikloihin sisältyvät määräykset kuuluvat näin ollen lainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan hyväksymistä.
Yleissopimuksen 6 artiklassa määrätään vaaran määrittelyssä huomioon otettavista seikoista. Koska määräys vaikuttaa lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten tulkintaan ja soveltamiseen, myös se kuuluu lainsäädännön alaan. Yleissopimuksen 7 ja 8 artiklassa määrätyistä asioista on tarkoitus säätää merilain 11 a luvun 3 ja 4 §:ssä. Tämän vuoksi myös kyseiset artiklat kuuluvat lainsäädännön alaan.
Yleissopimuksen 15 artiklan 2 kohdassa määrätään pakollisesta riidan ratkaisusta. Määräyksen nojalla Nairobin yleissopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta johtuvat riidat ratkaistaan Suomen osalta viime kädessä Kansainvälisessä merioikeustuomioistuimessa ja Kansainvälisessä tuomioistuimessa. Jos sopimuksessa, joka muutoinkin sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, on määräyksiä pakollisesta ja osapuolia sitovasta menettelystä sopimuksen tulkintaa tai sen soveltamista koskevan riidan ratkaisemisesta osapuolten välillä, voi riidan ratkaisu vaikuttaa siihen, miten Suomessa laintasoisena säänneltyä asiaa koskevaa määräystä on sovellettava. Tällaisessa tapauksessa riitojen ratkaisemista koskeva määräys kuuluu lainsäädännön alaan (PeVL 31/2001 vp.). Näin ollen myös 15 artiklan 2 kohta kuuluu lainsäädännön alaan.
Perustuslakivaliokunnan käytännössä on lähdetty siitä, että eduskunta antaa nimenomaisella päätöksellä suostumuksen sellaisten lainsäädännön alaan kuuluvia sopimusmääräyksiä koskevien varaumien, selitysten ja julistusten antamiseen, jotka vaikuttavat Suomen kansainvälisten velvoitteiden sisältöön tai laajuuteen itse sopimuksiin verrattuna (PeVL 16/2005 vp, PeVM 2/2008 vp, PeVL 19/2010 vp ja PeVL 29/2010 vp). Nairobin yleissopimuksen 3 artiklan 2 kohdan mukainen ilmoitus yleissopimuksen soveltamisalan laajentamisesta hylkyihin, jotka sijaitsevat Suomen alueella, mukaan luettuna aluemeri, on lainsäädännön alaan kuuluva määräys, koska se vaikuttaa lainsäädännön alaan kuuluvien Suomen kansainvälisten velvoitteiden sisältöön ja laajuuteen itse yleissopimukseen verrattuna. Näin ollen ilmoituksen antamiselle tarvitaan eduskunnan suostumus.
Nairobin yleissopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hallituksen näkemyksen mukaan sopimus voitaisiin näin ollen hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamiseksi tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että
eduskunta hyväksyisi hylkyjen poistamista koskevan Nairobissa 18 päivänä toukokuuta 2007 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (Nairobin yleissopimus);
ja että eduskunta hyväksyisi annettavaksi yleissopimuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Suomi laajentaa yleissopimuksen soveltamisen hylkyihin, jotka sijaitsevat sen alueella, mukaan luettuna aluemeri.
Lakiehdotukset
1Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Hylkyjen poistamista koskevan Nairobissa 18 päivänä toukokuuta 2007 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (Nairobin yleissopimus) lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.
2 §
Yleissopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan merilain (674/1994) 20 luvun 9 c ja 9 d §, sellaisina kuin ne ovat laissa 264/2013, sekä
muutetaan 1 luvun 1 §, 19 luvun 1 § ja 20 luvun 9 a ja 9 b §,
sellaisina kuin ne ovat 1 luvun 1 § laissa 1302/1999, 19 luvun 1 § osaksi laeissa 421/1995, 1363/2003 ja 686/2008 sekä 20 luvun 9 a ja 9 b § laissa 421/1995, sekä
lisätään 1 lukuun uusi 1 a §, 7 luvun 1 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 421/1995, uusi 5 momentti, lakiin uusi 11 a luku sekä 21 lukuun uusi 3 d §, seuraavasti:
1 LUKUAlusta koskevat yleiset säännökset
1 §Aluksen kansallisuus
Alus on suomalainen ja oikeutettu käyttämään Suomen lippua, jos Suomen kansalainen tai suomalainen oikeushenkilö omistaa enemmän kuin kuusikymmentä prosenttia aluksesta.
Liikenteen turvallisuusviraston on hyväksyttävä muu kuin 1 momentissa tarkoitettu alus suomalaiseksi, jos:
1) Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen tai tällaisen valtion lainsäädännön mukaisesti perustettu oikeushenkilö, jonka sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka on Euroopan talousalueella, omistaa aluksesta enemmän kuin kuusikymmentä prosenttia;
2) alusta johdetaan ja operoidaan Suomesta;
3) aluksen omistaja, jos ei ole vastuussa aluksesta 2 kohdan mukaisesti, nimittää tätä tehtävää hoitamaan edustajan, jolla on vakinainen kotikunta ja asuinpaikka Suomessa; ja
4) alus on poistettu toisen valtion alusrekisteristä siksi ajaksi kun se on rekisteröitynä Suomen alusrekisteriin.
Edellä 2 momentissa tarkoitettu hyväksyntä on peruutettava aluksen omistajan pyynnöstä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä muun kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetun aluksen suomalaiseksi, jos:
1) aluksen omistus-, hallinto-, luotonanto- tai rahtaussuhteista voidaan luotettavasti todeta, että aluksen käyttö merenkulkuun on ratkaisevasti suomalaisten määrättävissä;
2) alus on poistettu toisen valtion alusrekisteristä siksi ajaksi kun se on rekisteröitynä Suomen alusrekisteriin;
3) alus täyttää alusturvallisuutta koskevissa säännöksissä uusille aluksille asetetut vaatimukset; ja
4) aluksen rekisteröinnin arvioidaan edistävän Suomen merenkulkuelinkeinoa ja sen työllisyyttä.
Jos 4 momentissa tarkoitetulla aluksella ei ole yhtään suomalaista omistajaa, edellytetään edellä säädetyn lisäksi, että Suomen kansalaisilla on aluksen ulkomaisen omistajayhteisön hallintoelimissä edustus tai mahdollisuus muulla tavoin osallistua päätösvallan käyttöön omistajayhteisössä.
Edellä 4 momentissa tarkoitettuun lupaan on sisällytettävä Liikenteen turvallisuusviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta luvan voimassaoloajasta. Lupa voidaan myöntää enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Jos 2 momentissa tarkoitetun hyväksymisen tai 4 momentissa tarkoitetun luvan myöntämisen edellytykset eivät enää täyty tai 4 momentissa tarkoitetulle luvalle asetettuja ehtoja ei täytetä, Liikenteen turvallisuusviraston on peruutettava hyväksyminen tai lupa, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Hyväksynnän tai luvan saaneelle on ennen hyväksynnän tai luvan peruuttamista varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun hyväksynnän ja 4 momentissa tarkoitetun luvan hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetulle luvalle asetettavista ehdoista.
1 a §Suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitseminen toisen valtion alusrekisteriin
Alus, jota 1 §:n 1 momentin nojalla olisi pidettävä suomalaisena, voidaan siirtää toisen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin kyseisen valtion sellaisen lainsäädännön mukaisesti, joka koskee muiden Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisten tai oikeushenkilöiden omistamien alusten rekisteröintiä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa Suomen telakkateollisuuden ja työllisyyden edistämiseksi luvan siihen, että alus, jota 1 §:n 1 momentin nojalla olisi pidettävä suomalaisena, merkitään muun kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin tämän maan aluksena, jos:
1) alus on rakennettu Suomessa ja se merkitään välittömästi valmistumisensa jälkeen tällaisen valtion alusrekisteriin;
2) aluksen ja rekisteröintimaan välillä on aluksen omistukseen, hallintaan tai käyttöön liittyvä todellinen yhdysside; ja
3) aluksen rekisteröinnillä arvioidaan olevan Suomen telakkateollisuuden ja työllisyyden edistämiseen liittyviä painavia syitä.
Edellä 2 momentissa tarkoitettuun lupaan on sisällytettävä Liikenteen turvallisuusviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta luvan voimassaoloajasta. Lupa myönnetään määräajaksi, joka voi olla enintään aluksen käytöstä tai hallinnasta tehdyn rahtaussopimuksen voimassaoloajan pituinen. Lupaan on sisällytettävä ehto, jonka mukaan aluksen siirtäminen edelleen kolmannen maan rekisteriin on kielletty.
Jos 2 momentissa tarkoitetut luvan myöntämisen edellytykset eivät enää täyty tai 3 momentin nojalla asetettuja lupaehtoja ei täytetä, Liikenteen turvallisuusviraston on peruutettava lupa, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Luvan saaneelle on ennen peruuttamispäätöksen tekemistä varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta.
Edellä 2 momentissa tarkoitettu lupa raukeaa, jos alus tai osuus siitä myydään ulkomaille siten, että alus lakkaa 1 §:n 1 momentin nojalla olemasta suomalainen.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun luvan hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetun peruuttamispäätöksen sisällöstä.
7 LUKUYleiset säännökset vastuusta
1 §Laivanisännän vastuu
Aluksen rekisteröidyn omistajan vastuusta merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta säädetään 11 a luvussa.
11 a LUKUVastuu merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta
1 §Nairobin yleissopimuksen soveltaminen Suomessa
Merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta määrätään vuoden 2007 hylkyjen poistamisesta koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS /2016), jäljempänä Nairobin yleissopimus.
Nairobin yleissopimusta ja tämän luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä. Nairobin yleissopimuksen määräyksiä ja tämän luvun säännöksiä, jotka koskevat rekisteröidyn omistajan, aluksen päällikön ja laivanisännän velvollisuuksia, sovelletaan suomalaisiin aluksiin myös toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä ja yleissopimuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla vastaavalla alueella.
Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta siltä osin, kuin merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamiseen sovelletaan 10 tai 10 a luvun säännöksiä.
Merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvaan hylkyyn liittyvään öljy- tai kemikaalivahinkojen vaaran torjuntaan sovelletaan öljyvahinkojen torjuntalakia (1673/2009) .
2 §Aluksen päällikön ja laivanisännän ilmoitusvelvollisuus
Jos suomalainen alus on ollut osallisena merenkulkuonnettomuudessa, jonka seurauksena siitä on tullut hylky, aluksen päällikön tai laivanisännän on viipymättä tehtävä tästä Nairobin yleissopimuksen 5 artiklan mukainen ilmoitus Liikennevirastolle tai, jos hylky on toisen sopimusvaltion yleissopimusalueella, kyseisen sopimusvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Liikenneviraston on ilmoitettava asianomaisille merenkulku- ja ympäristöviranomaisille sille 1 momentin nojalla tehdystä ilmoituksesta.
3 §Hylystä varoittaminen ja sen paikantaminen
Liikenneviraston on 2 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen saatuaan viipymättä varoitettava merenkulkijoita ja asianosaisia valtioita Nairobin yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti hylyn luonteesta ja sijainnista.
Jos hylyn voidaan olettaa muodostavan vaaran, Liikenneviraston on kehotettava rekisteröityä omistajaa ryhtymään kaikkiin mahdollisiin toimiin hylyn tarkan sijainnin määrittämiseksi sekä asetettava määräaika tätä varten. Jos rekisteröity omistaja ei määritä sijaintia asetetussa määräajassa, Liikenneviraston on rekisteröidyn omistajan kustannuksella ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimiin hylyn paikantamiseksi.
4 §Hylyn aiheuttaman vaaran määrittely ja hylyn merkitseminen
Liikenneviraston on saatuaan tiedon hylystä päätettävä Nairobin yleissopimuksen 6 artiklan mukaisesti, aiheuttaako hylky vaaran. Sen on pyydettävä asian ratkaisua varten Liikenteen turvallisuusvirastolta, Suomen ympäristökeskukselta ja Puolustusvoimilta arvio hylyn aiheuttamasta vaarasta.
Jos hylyn katsotaan 1 momentin mukaisesti aiheuttavan vaaran, Liikenneviraston on ryhdyttävä kaikkiin kohtuullisiin toimenpiteisiin hylyn merkitsemiseksi.
5 §Hylyn poistamista koskevat toimenpiteet
Jos hylyn katsotaan 4 §:n mukaisesti aiheuttavan vaaran, Liikenneviraston on viipymättä ilmoitettava siitä rekisteröidylle omistajalle ja, jos kyse on ulkomaisesta aluksesta, myös aluksen rekisteröintivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Liikenneviraston on asetettava kohtuullinen määräaika, jonka kuluessa rekisteröidyn omistajan on poistettava hylky ja ilmoitettava määräajasta kirjallisesti omistajalle siten kuin Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 6 kohdassa määrätään.
Jos hylyn katsotaan 4 §:n mukaisesti aiheuttavan vaaran, rekisteröidyn omistajan on toimitettava Liikennevirastolle näyttö 7 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai muun vakuuden olemassa olosta.
Liikennevirasto voi meriturvallisuuden ja meriympäristön suojelun varmistamiseksi asettaa hylyn poistolle tarpeellisia ehtoja Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 4 mukaisesti sekä puuttua poistoon mainitun artiklan 5 kohdan mukaisesti. Ennen kuin Liikennevirasto tekee päätöksen asiassa, sen on kuultava Liikenteen turvallisuusvirastoa, Suomen ympäristökeskusta ja Puolustusvoimia.
Liikennevirasto voi poistaa hylyn rekisteröidyn omistajan kustannuksella Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 7 ja 8 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa silloin, kun hylky sijaitsee Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä.
Liikennevirastolla on oikeus saada tarpeellista virka-apua Puolustusvoimilta, Tullilta ja pelastuslaitoksilta tämän pykälän mukaisten tehtävien suorittamiseksi.
6 §Vakuuttamisvelvollisuus
Sellaista suomalaista alusta varten, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, rekisteröidyn omistajan on otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai muu vakuus, joka kattaa Nairobin yleissopimuksen 10 artiklan mukaisen vastuun 9 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuun määrään saakka.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu velvollisuus ottaa ja pitää voimassa vakuutus tai muu vakuus, koskee myös ulkomaista alusta, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 ja joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesialueella olevia satamalaitteita.
Edellä 1 ja 2 momenttia ei sovelleta sota-aluksiin eikä muihin valtion omistamiin tai käyttämiin aluksiin, joita käytetään yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen.
7 §Vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa hakemuksesta Suomen alusrekisteriin merkityn aluksen rekisteröidylle omistajalle todistuksen 6 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta. Liikenteen turvallisuusvirasto voi myös antaa todistuksen vakuutusvelvollisuuden täyttämisestä, jos alusta ei ole rekisteröity missään Nairobin yleissopimuksen osapuolena olevassa valtiossa.
Liikenteen turvallisuusviraston tulee peruuttaa todistus, kun sen myöntämisen edellytykset eivät enää täyty.
Aluksen päällikön velvollisuus on huolehtia, että 1 momentissa tarkoitettu todistus pidetään mukana aluksessa ja jäljennös todistuksesta on talletettava Liikenteen turvallisuusviraston haltuun. Alusta ei saa käyttää merenkuluun ilman todistusta.
Tässä pykälässä tarkoitetun todistuksen antamisesta peritään maksu siten kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetusta todistuksesta.
8 §Täytäntöönpano
Liikenneviraston 3-5 §:n nojalla tekemä päätös voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty tai muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
19 LUKUSaatavan vanhentuminen
1 §Saatavan vanhentuminen
Kanne maksun saamiseksi seuraavista saatavista on, riippumatta siitä, onko vastuu rajoitettu tai rajoittamaton, pantava vireille:
1) pelastuspalkkiota tai 16 luvun 9 §:ssä tarkoitettua erityiskorvausta koskevasta saatavasta kahden vuoden kuluessa siitä, kun pelastustoimi päättyi ja 16 luvun 11 §:n mukaista pelastuspalkkion osuutta koskevasta saatavasta vuoden kuluessa siitä, kun asianomainen on saanut laivanisännältä ilmoituksen pelastuspalkkion ja osuuden suuruudesta; se, jota kohtaan vaatimus on tehty, voi kuitenkin kanneajan kuluessa pidentää tätä aikaa ilmoittamalla siitä vaatimusten esittäjälle;
2) korvaussaatavasta, joka johtuu yhteentörmäyksestä tai 8 luvun 6 §:ssä mainitusta tapahtumasta, kahden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona vahinko tapahtui, sekä mikäli saaminen johtuu siitä, että joku on 8 luvun 3 §:n mukaisesti suorittanut enemmän kuin hänen osalleen on tullut, yhden vuoden kuluessa siitä, kun hän on määrän suorittanut;
3) matkustajan kuolemaan tai ruumiinvammaan taikka matkustajan kuljetuksen viivästymiseen perustuvasta saatavasta kahden vuoden kuluessa maihin astumisesta tai siitä, kun sen olisi pitänyt tapahtua taikka, jos kuolemantapaus sattui maihin astumisen jälkeen, kahden vuoden kuluessa kuolemantapauksesta, kuitenkin viimeistään kolmen vuoden kuluessa maihin astumisesta;
4) korvaussaatavasta, joka perustuu siihen, että tavaraa on hävinnyt tai vahingoittunut tai sen kuljetus on viivästynyt taikka että konossementissa on annettu vääriä tai epätäydellisiä tietoja, yhden vuoden kuluessa siitä, kun tavara on luovutettu tai olisi pitänyt luovuttaa;
5) korvaussaatavasta, joka perustuu siihen, että matkatavaraa on hävinnyt tai vahingoittunut tai sen kuljetus on viivästynyt, kahden vuoden kuluessa siitä, kun käsimatkatavara on tuotu maihin tai muu matkatavara on luovutettu taikka, jos tavara on matkan aikana hävinnyt, siitä, kun maihin tuomisen tai luovuttamisen olisi pitänyt tapahtua;
6) saatavasta, joka johtuu yhteisen haverin maksusta tai kustannuksesta, joka on jaettava samojen perusteiden mukaan kuin se, yhden vuoden kuluessa siitä, kun merivahingonselvitys sai lainvoiman;
7) 10 luvussa tarkoitetun öljyvahingon tai 10 a luvussa tarkoitetun polttoainevahingon korvaamisesta kolmen vuoden kuluessa vahingon aiheutumisesta;
8) Nairobin yleissopimuksen mukaisten hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta kolmen vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hylyn on 11 a luvun 4 §:n mukaisesti katsottu aiheuttavan vaaran.
Korvauskanteen osalta, joka perustuu 1 momentin 4 kohtaan, asianosaiset voivat kanteen aiheuttaneen tapahtuman jälkeen sopia siinä säädetyn ajan pidentämisestä. Takautumiskanne saadaan panna vireille sanotun ajan jälkeenkin, ei kuitenkaan myöhemmin kuin vuoden kuluessa siitä, kun päävaatimus on tullut täytetyksi tai sitä koskeva kanne on pantu vireille.
Tässä pykälässä mainitun vanhentumisajan pidentämisestä tai keskeyttämisestä on Suomessa voimassa, mitä Suomen laissa siitä säädetään, vaikka oikeussuhteeseen muutoin sovellettaisiinkin ulkomaan lakia. Missään tapauksessa ei 1 momentin 3 ja 5 kohdassa mainittuja määräaikoja saa ulottaa yli kolmen vuoden siitä, kun maihin astuminen tai maihin tuominen on tapahtunut tai niiden olisi pitänyt tapahtua.
Edellä 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kannetta ei saa nostaa enää sen jälkeen, kun kuusi vuotta on kulunut päivästä, jona vahinkotapahtuma sattui, tai jos vahinko aiheutui tapahtumasarjasta, päivästä, jona ensimmäinen tapahtuma sattui.
Edellä 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kannetta ei saa nostaa enää sen jälkeen, kun kuusi vuotta on kulunut päivästä, jona hylyn aiheuttanut merenkulkuonnettomuus sattui tai jos merenkulkuonnettomuus muodostui tapahtumasarjasta, päivästä, jona ensimmäinen tapahtuma sattui.
Jos velallinen muissa kuin 1 momentissa mainituissa tapauksissa vastaa korvauksesta tai muusta saamisesta, johon laivanisännän vastuu on rajoitettu tai josta vain lastattu tavara vastaa, on kanne maksun saamiseksi pantava vireille korvaussaamisesta kahden vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin vahinko tapahtui, ja muusta saamisesta yhden vuoden kuluessa siitä, kun saaminen erääntyi. Jos velkojalla samalla on oikeus vaatia maksua laivanisännältä, lastinomistajalta tai muulta, vastuun olematta rajoitettu, kanneoikeuden säilyttämisestä on noudatettava, mitä yleisesti säädetään.
Jos tässä pykälässä mainittu saatava on joutunut merivahingonlaskijan käsiteltäväksi, katsotaan kanne pannuksi vireille maksun saamiseksi.
20 lukuRangaistussäännökset
9 a §Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti
Laivanisäntä, aluksen omistaja tai rekisteröity omistaja, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 2 §:ssä, 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa taikka 11 a luvun 6 §:ssä säädetyn velvollisuuden ottaa vakuutus tai asettaa vakuus, on tuomittava merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä tuomitaan myös laivanvarustaja, joka sallii aluksen käytön merenkulkuun, vaikka hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa säädettyä vakuuttamis- tai vakuudenasettamisvelvollisuutta ei ole täytetty. Sama koskee sitä, joka aluksen omistajan sijasta huolehtii aluksen käytöstä sekä aluksen päällikköä.
9 b§Vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönti
Aluksen päällikkö, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 3 §:n 3 momentissa, 10 luvun 10 §:n 3 momentissa tai 11 §:n 2 momentissa taikka 11 a luvun 7 §:n 3 momentissa säädetyn velvollisuuden huolehtia, että aluksessa pidetään mukana vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus, on tuomittava vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon.
21 LUKUToimivaltainen tuomioistuin ja oikeudenkäynti merioikeusjutuissa
3 d §Toimivaltainen merioikeus merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvaa hylkyä koskevassa asiassa
Jos kanne korvauksen saamiseksi 11 a luvun tai Nairobin yleissopimuksen nojalla hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä tai poistamisesta aiheutuvista kustannuksista voidaan nostaa Suomen tuomioistuimessa, käsitellään kanne Helsingin käräjäoikeudessa.
Jos vahinkotapahtuman jälkeen on perustettu 9 luvun 7 §:ssä tarkoitettu rajoitusrahasto Suomessa ja rekisteröidyllä omistajalla tai vakuutuksenantajalla, jota vastaan kannetta ajetaan Suomessa tai toisessa sopimusvaltiossa, on oikeus rajoittaa vastuunsa, käsittelee Helsingin käräjäoikeus asiat, jotka liittyvät rajoitusrahaston jakamiseen vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken.
Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Lain 1 luvun 1 ja 1 a § tulevat kuitenkin voimaan päivänä kuuta 20 .
3Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain (370/1995) 2 §:n 5 kohta, sellaisena kuin se on laissa 877/2014, seuraavasti:
2 §Määritelmät
Tässä laissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa tarkoitetaan:
5) kansainvälisillä yleissopimuksilla :
a) ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta (SopS 11/1981, SOLAS-yleissopimus);
b) alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvää vuoden 1978 pöytäkirjaa (SopS 51/1983, MARPOL 73/78 -yleissopimus);
c) kansainvälistä merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevaa vuoden 1978 yleissopimusta (SopS 22/1984, STCW-yleissopimus);
d) kansainvälisistä säännöistä yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä vuonna 1972 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta (SopS 30/1977, COLREG-yleissopimus);
e)vuoden 1969 kansainvälistä aluksenmittausyleissopimusta (SopS 31/1982);
f) yleissopimusta (n:o 147), joka koskee kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa (SopS 54/1979);
g) öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta vuonna 1969 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehtyä vuoden 1992 pöytäkirjaa (SopS 43/1996);
h) vuoden 1966 kansainvälistä lastiviivayleissopimusta (SopS 52/1968);
i) merityötä koskevaa vuoden 2006 yleissopimusta (SopS 52/2013);
j) vuoden 2001 kansainvälistä yleissopimusta alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta (SopS 93/2010);
k) vuoden 2001 kansainvälistä yleissopimusta aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta (SopS 4/2009);
l) vuoden 2007 hylkyjen poistamista koskevaa yleissopimusta (SopS /2016);
Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
4Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 11 päivänä kesäkuuta 1993 annetun alusrekisterilain (512/1993) 30 §:n 4 momentin 2 kohta, sellaisena kuin se on laissa (1303/1999) , seuraavasti:
30 §Alusrekisteristä poistamisen edellytykset
Alus on poistettava rekisteristä aluksen omistajan pyynnöstä, jos:
2) merilain 1 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla rekisteriin merkitty alus merkitään Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin mainitun luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2016
PääministeriJuha SipiläLiikenne- ja viestintäministeriAnne Berner