HE 77/2016

2.1Yleistä

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/17/ЕU kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (jäljempänä asuntoluottodirektiivi tai direktiivi ) annettiin 4 päivänä helmikuuta 2014.

Direktiivin tavoitteena on kehittää avoimempia ja tehokkaampia luottomarkkinoita ja edistää kiinteää asunto-omaisuutta koskevien luottosopimusten sisämarkkinoiden toteutumista. Direktiivi on jatkoa vuonna 2008 annetulle Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiville 2008/48/EY kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta (jäljempänä kulutusluottodirektiivi ).

Jäsenvaltioiden lainsäädännössä on todettu olevan merkittäviä eroja sen suhteen, millaisia menettelytapoja kiinteää asunto-omaisuutta koskevien luottosopimusten tekemiseen sovelletaan. Eroja on myös kiinteää asunto-omaisuutta koskevia luottosopimuksia tarjoavien luotonvälittäjien ja muiden luotonantajien kuin luottolaitosten sääntelyssä ja valvonnassa. Tällaisten erojen on katsottu luovan esteitä, jotka rajoittavat rajat ylittävää luottosopimusten kysyntää ja tarjontaa. Asunto- ja kiinnitysluottoja koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen on nähty tarpeelliseksi vastuuttomaan luotonantoon ja luotonottoon liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi sekä korkeatasoisen kuluttajansuojan turvaamiseksi.

Direktiivi on pääsääntöisesti niin sanottu minimidirektiivi, eli sillä ei estetä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön tiukempia säännöksiä kuluttajien suojelemiseksi edellyttäen, että kyseiset säännökset ovat niille unionin oikeuden mukaan kuuluvien velvoitteiden mukaisia. Poikkeuksen muodostavat ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen esittäminen Eurooppalainen standardoitu tietosivu -lomakkeen avulla ja todellisen vuosikoron laskeminen, joiden osalta jäsenvaltiot eivät saa antaa tai pitää voimassa direktiivistä poikkeavia säännöksiä.

Jäsenvaltioiden on pantava direktiivi täytäntöön viimeistään 21 päivänä maaliskuuta 2016 sekä pääsääntöisesti sovellettava säännöksiä samasta ajankohdasta lukien.

2.2Direktiivin sisältö

Soveltamisala ja määritelmät

Asuntoluottodirektiivi koskee kuluttajille tarkoitettuja luottosopimuksia, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen tai jäsenvaltiossa yleisesti käytetty muu vastaava vakuus, joka kohdistuu kiinteään asunto-omaisuuteen tai kiinteään asunto-omaisuuteen liittyvään oikeuteen. Direktiiviä sovelletaan myös luottosopimuksiin, joiden tarkoituksena on maa-alueen tai olemassa olevan tai suunnitellun rakennuksen omistusoikeuden hankkiminen tai säilyttäminen. (3 artiklan 1 kohta)

Direktiivi sisältää useita soveltamisalapoikkeuksia, joista tärkeimpänä voidaan mainita käänteiset asuntolainasopimukset. Soveltamisalasta on suljettu pois myös muun muassa luottosopimukset, joissa luotto myönnetään korotta ja ilman muita maksuja kuin niitä, jotka kattavat luoton vakuuksista aiheutuvat suorat kulut, ja luottosopimukset, jotka myönnetään tilinylitysmahdollisuutena ja joiden mukaan luotto on maksettava takaisin kuukauden kuluessa. (3 artiklan 2 kohta)

Halutessaan jäsenvaltioilla on mahdollisuus olla soveltamatta mainonnassa ilmoitettavia vakiotietoja koskevaa 11 artiklaa sekä ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevaa 14 artiklaa sekä Eurooppalainen standardoitu tietosivu -lomaketta koskevaa II liitettä sellaisiin direktiivin soveltamisalaan kuuluviin luottosopimuksiin, joilla ei ole tarkoitus hankkia tai säilyttää kiinteään asunto-omaisuuteen liittyvää oikeutta edellyttäen, että jäsenvaltio soveltaa niihin vastaavia kulutusluottodirektiivin säännöksiä. Lisäksi jäsenvaltioilla on mahdollisuus olla soveltamatta direktiiviä sellaisiin kiinteää omaisuutta koskeviin luottosopimuksiin, joiden mukaan omaisuutta ei saa käyttää kuluttajan tai hänen perheenjäsenensä asuntona, luottosopimuksiin, jotka myönnetään rajatulle yleisölle yleishyödyllisessä tarkoituksessa ehdoin, jotka ovat kuluttajalle markkinoilla vallitsevia ehtoja edullisemmat, tilapäisluottoihin ja luotto-osuuskuntien tarjoamiin luottoihin. (3 artiklan 3 kohta)

Direktiivin 4 artikla sisältää direktiivin säännöksiin liittyvät määritelmät, kuten kuluttajan, luotonantajan, luottosopimuksen ja luotonvälittäjän määritelmän.

Toimivaltaiset viranomaiset

Jäsenvaltioilla on velvollisuus nimetä toimivaltaiset kansalliset viranomaiset, joiden tehtävänä on huolehtia direktiivin soveltamisesta ja täytäntöönpanosta. Näille viranomaisille on annettava kaikki niiden tehtävien tehokkaaseen ja tulokselliseen hoitamiseen tarvittavat tutkinta- ja täytäntöönpanovaltuudet ja riittävät resurssit. Jos jäsenvaltion alueella on useita toimivaltaisia viranomaisia, jäsenvaltion on huolehdittava siitä, että näiden viranomaisten tehtävät on määritelty selvästi ja että viranomaiset toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään tehtäviensä tehokkaaksi suorittamiseksi. (5 artiklan 1 ja 6 kohta)

Toimivaltaisten viranomaisten sekä kaikkien niiden palveluksessa olevien henkilöiden, tilintarkastajien ja viranomaisten lukuun toimivien asiantuntijoiden on oltava salassapitovelvollisia. (5 artiklan 3 kohta)

Talousvalistuksen antaminen kuluttajille

Jäsenvaltioiden on edistettävä toimenpiteitä, joilla tuetaan kuluttajille annettavaa valistusta vastuullisesta lainanotosta ja lainanhoidosta erityisesti kiinnitysluottosopimusten yhteydessä. Kuluttajien, varsinkin kiinnitysluottoa ensimmäistä kertaa ottavien, ohjaamiseksi tarvitaan selkeää yleisluontoista tietoa luotonantoprosessista. Jäsenvaltioissa kuluttajien saatavilla olevan talousvalistuksen perusteella komissio määrittelee esimerkkejä parhaista käytännöistä, joita voitaisiin kehittää edelleen kuluttajien taloustietämyksen parantamiseksi. (6 artikla)

Menettelytapavelvoitteet tarjottaessa luottoa kuluttajille

Direktiivin 7 artiklassa säädetään menettelytapavelvoitteista tarjottaessa luottoja kuluttajille. Luotonantajan, luotonvälittäjän ja nimetyn edustajan on luottotuotteita kehittäessään, luottoja myöntäessään tai välittäessään tai kuluttajille luottoihin liittyviä neuvontapalveluja tarjotessaan toimittava rehellisesti, tasapuolisesti, avoimesti ja ammattimaisesti ja otettava huomioon kuluttajan oikeudet ja edut. Luottojen myöntämisen tai välittämisen sekä neuvontapalvelujen ja lisäpalvelujen tarjoamisen on perustuttava kuluttajien olosuhteita koskeviin tietoihin sekä kohtuullisiin oletuksiin kuluttajan tilanteeseen kohdistuvista riskeistä luottosopimuksen voimassaoloaikana. (artiklan 1 kohta)

Luotonantajien ja luotonvälittäjien käyttämät henkilöstön ja nimettyjen edustajien palkitsemistavat eivät saa estää täyttämästä edellä mainittuja velvoitteita. Luottokelpoisuuden arvioinnista vastaavan henkilöstön palkitsemispolitiikkaa laatiessaan ja soveltaessaan luotonantajien on noudatettava artiklassa säädettyjä periaatteita. Palkitsemispolitiikan on muun muassa edistettävä moitteetonta ja tehokasta riskienhallintaa sekä noudatettava luotonantajan liiketoimintastrategiaa, tavoitteita ja arvoja. Palkitsemispolitiikan on sisällettävä eturistiriitojen välttämiseen tähtääviä toimenpiteitä erityisesti edellyttämällä, että palkkiot eivät saa olla riippuvaisia hyväksyttyjen hakemusten määrästä tai osuudesta. (artiklan 2 ja 3 kohta)

Luotonantajien, luotonvälittäjien tai nimettyjen edustajien tarjoamiin neuvontapalveluihin osallistuvan henkilöstön palkitsemisrakenne ei saa vaarantaa heidän kykyään toimia kuluttajan edun mukaisesti. Palkitsemisrakenne ei myöskään saa olla riippuvainen myyntitavoitteista. Jotta kuluttajan edut eivät vaarannu, jäsenvaltiot voivat myös kieltää luotonantajaa maksamasta palkkioita luotonvälittäjälle. Lisäksi jäsenvaltiot voivat kieltää luotonantajaa tai luotonvälittäjää perimästä kuluttajalta maksuja ennen luottosopimuksen tekemistä tai asettaa maksujen perimistä koskevia rajoituksia. (artiklan 4 ja 5 kohta)

Henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vaatimukset

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantajat, luotonvälittäjät ja nimetyt edustajat vaativat henkilöstöltään luottosopimusten kehittämiseen, tarjoamiseen ja myöntämiseen, luotonvälitystoiminnan harjoittamiseen ja neuvontapalvelujen tarjoamiseen liittyvää asianmukaista tietämystä ja pätevyyttä sekä niiden pitämistä ajan tasalla. (9 artiklan 1 kohta)

Toimivaltaisten viranomaisten on valvottava näiden vaatimusten noudattamista. Lisäksi toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava valtuudet vaatia luotonantajia, luotonvälittäjiä ja nimettyjä edustajia toimittamaan todisteet, joiden toimivaltainen viranomainen katsoo olevan tarpeen kyseisen valvonnan toteuttamiseksi. (9 artiklan 4 kohta)

Markkinointiin sovellettavat yleiset säännökset ja mainonnassa ilmoitettavat vakiotiedot

Luottosopimuksia koskevan mainonta- ja markkinointiviestinnän on oltava asiallista ja selkeää, eikä se saa olla harhaanjohtavaa. Erityisesti sellaisten sanamuotojen käyttö on kiellettyä, jotka voivat herättää kuluttajassa vääriä odotuksia luoton saatavuudesta tai kustannuksista. (10 artikla)

Jos luottosopimuksia koskevassa mainonnassa ilmoitetaan luoton korko tai mikä hyvänsä muu luoton kustannuksia koskeva luku, mainonnassa annettavista vakiotiedoista on käytävä ilmi selkeästi, tiiviisti ja näkyvästi luotonantajan, luotonvälittäjän tai nimetyn edustajan henkilöllisyys, maininta siitä, että luottosopimuksen vakuutena on oltava kiinnitys kiinteään omaisuuteen tai muu kiinteään asunto-omaisuuteen tai siihen liittyvään oikeuteen kohdistuva vakuus, luoton korko ja kokonaismäärä, todellinen vuosikorko, luottosopimuksen kesto, maksuerien summa ja lukumäärä, kuluttajan maksettava kokonaismäärä sekä varoitus siitä, että vaihtokurssin mahdolliset muutokset voivat vaikuttaa kuluttajan maksettavaksi tulevaan määrään. (11 artiklan 1 ja 2 kohta)

Jos luottosopimukseen liittyvää lisäpalvelua, erityisesti vakuutusta, koskevan sopimuksen tekeminen on pakollinen edellytys luoton saamiseksi tai sen saamiseksi markkinoiduin ehdoin eikä tämän palvelun kustannuksia voida määrittää ennakkoon, velvollisuus tehdä tällainen sopimus on mainittava selkeästi, tiiviisti ja näkyvästi yhdessä todellisen vuosikoron kanssa. Vakiotietojen sekä edellytettyä lisäpalvelua koskevien tietojen on oltava helposti luettavissa tai selvästi kuultavissa sen mukaan, mitä viestintä mainonnassa käytetään. (artiklan 4 ja 5 kohta)

Kytkykauppa ja yhdistetyt tarjoukset

Direktiivin 12 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on sallittava yhdistetyt tarjoukset mutta ei kytkykauppaa. Kytkykaupalla tarkoitetaan direktiivissä luottosopimuksen tarjoamista tai myymistä samassa paketissa muiden erillisten finanssituotteiden tai -palvelujen kanssa siten, että kuluttajan ei ole mahdollista tehdä luottosopimusta erillisenä (4 artiklan 26 kohta). Yhdistetyllä tarjouksella puolestaan tarkoitetaan luottosopimuksen tarjoamista tai myyntiä samassa paketissa muiden erillisten finanssituotteiden tai -palvelujen kanssa siten, että luottosopimusta tarjotaan kuluttajalle myös erikseen mutta ei välttämättä samoin ehdoin kuin silloin, kun sitä tarjotaan yhdistettynä lisäpalveluihin (4 artiklan 27 kohta).

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin kytkykauppakiellosta poiketen säätää, että luotonantajat voivat edellyttää kuluttajalta tai hänen perheenjäseneltään tai lähisukulaiseltaan maksu- tai säästötilin avaamista tai voimassa pitämistä, sijoitustuotteen tai yksityisen eläketuotteen ostamista tai pitämistä taikka erillisen luottosopimuksen tekemistä luotonsaantia varten jaetun omistusosuuden luottosopimuksen yhteydessä. Lisäksi jäsenvaltiot voivat sallia kytkykaupan myös, kun luotonantaja pystyy osoittamaan toimivaltaiselle viranomaiselle, että kytkykauppana tarjottavat tuotteet tuottavat kuluttajille selkeää hyötyä, kun otetaan asianmukaisesti huomioon markkinoilla tarjolla olevien merkityksellisten tuotteiden saatavuus ja hinnat. (12 artiklan 2 ja 3 kohta)

Jäsenvaltioilla on mahdollisuus sallia luotonantajien edellyttävän, että kuluttajalla on luottosopimukseen liittyvä asiaankuuluva vakuutussopimus. Tällöin luotonantajan on hyväksyttävä muun vakuutuksenantajan kuin luotonantajan ensisijaisen yhteistyötahon tarjoama vakuutussopimus, jos kyseisen vakuutuksen sisältämä vakuutusturva on tasoltaan vastaava kuin luotonantajan ehdottamassa vakuutuksessa. (12 artiklan 4 kohta)

Yleiset tiedot

Direktiivin 13 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantajat tai sidoksissa olevat luotonvälittäjät tai niiden nimetyt edustajat asettavat luottosopimuksia koskevat selkeät ja ymmärrettävät yleiset tiedot aina saataville paperilla tai muulla pysyvällä välineellä taikka sähköisessä muodossa. Näihin yleisiin tietoihin kuuluvat muun muassa tietojen antajan henkilöllisyys ja käyntiosoite, tarkoitukset, joihin luottoa voidaan käyttää, vakuustyypit, luottosopimusten mahdollinen kesto, tarjolla olevat lainakorkotyypit, selvitys ennenaikaiseen takaisinmaksuun välittömästi liittyvistä ehdoista sekä edustava esimerkki luoton kokonaismäärästä, luotosta kuluttajalle aiheutuvista kokonaiskustannuksista, kuluttajan maksettavaksi tulevasta kokonaismäärästä ja todellisesta vuosikorosta. (artiklan 1 kohta)

Jäsenvaltiot voivat lisäksi edellyttää, että luotonantajat sisällyttävät yleisiin tietoihin muunlaisia, jäsenvaltion kannalta merkityksellisiä varoituksia. (artiklan 2 kohta)

Ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot

Direktiivin 14 artiklassa säädetään yksilöllisistä tiedoista, jotka luotonantajan, luotonvälittäjän tai nimetyn edustajan on annettava kuluttajalle, jotta tämä voi vertailla markkinoilla tarjolla olevia luottoja. Tiedot on annettava ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun kuluttaja on antanut tarvittavat tiedot tarpeistaan, taloudellisesta tilanteestaan ja toiveistaan sekä hyvissä ajoin ennen kuin luottosopimus tai -tarjous sitoo kuluttajaa. Yksilölliset tiedot on annettava liitteessä II olevan Eurooppalainen standardoitu tietosivu -lomakkeen avulla. (artiklan 1 ja 2 kohta)

Luotonantajaa sitova tarjous on toimitettava kuluttajalle paperilla tai muulla pysyvällä välineellä, ja sen mukana on oltava Eurooppalainen standardoitu tietosivu -lomake, jos kuluttaja ei ole saanut sitä aiemmin tai jos tarjouksen ehdot poikkeavat aiemmin annetun lomakkeen sisältämistä ehdoista. Jäsenvaltiot voivat säätää Eurooppalainen standardoitu tietosivu -lomakkeen toimittamisen pakolliseksi ennen luotonantajaa sitovan tarjouksen tekemistä. (artiklan 3 ja 4 kohta)

Jäsenvaltioiden on määriteltävä vähintään seitsemän päivän pituinen määräaika, jotta kuluttajalla olisi riittävästi aikaa verrata tarjouksia, arvioida niiden vaikutuksia ja tehdä tietoihin perustuva päätös. Määräajan on oltava joko luottosopimuksen tekemistä edeltävä harkinta-aika tai aika, jona luottosopimus voidaan peruuttaa sen tekemisen jälkeen, taikka näiden yhdistelmä. (artiklan 6 kohta)

Luotonantajan, luotonvälittäjän tai nimetyn edustajan on annettava kuluttajalle kopio luottosopimuksen luonnoksesta samalla, kun luotonantajaa sitova tarjous tehdään ainakin silloin, jos kuluttajalla ei ole peruuttamisoikeutta. Jos kuluttajalla on peruuttamisoikeus, luotonantajan, luotonvälittäjän tai nimetyn edustajan on tarjouduttava antamaan kuluttajalle kopio luottosopimuksen luonnoksesta samalla, kun luotonantajaa sitova tarjous tehdään. (artiklan 11 kohta)

Luotonvälittäjille ja nimetyille edustajille asetetut tiedonantovaatimukset

Direktiivin 15 artiklassa säädetään tiedoista, jotka luotonvälittäjän tai nimetyn edustajan on annettava kuluttajalle hyvissä ajoin ennen minkään luotonvälitystoiminnan suorittamista. Tiedot on annettava kuluttajalle paperilla tai muulla pysyvällä välineellä. (artiklan 1 kohta)

Muiden kuin sidoksissa olevien luotonvälittäjien, jotka saavat palkkioita yhdeltä tai useammalta luotonantajalta, on kuluttajan pyynnöstä annettava tiedot siitä, miten kuluttajalle tarjottuja luottosopimuksia tekevien luotonantajien maksamat palkkiot vaihtelevat. Kuluttajalle on annettava tieto siitä, että hänellä on oikeus pyytää tällaisia tietoja. Jos luotonvälittäjä perii kuluttajalta maksun ja saa lisäksi palkkion luotonantajalta tai kolmannelta osapuolelta, kyseisen luotonantajan on selvitettävä kuluttajalle, otetaanko palkkio huomioon maksua määritettäessä vai ei. (artiklan 2 ja 3 kohta)

Riittävät selvitykset

Luotonantajien ja luotonvälittäjien tai nimettyjen edustajien on annettava kuluttajalle riittävät selvitykset ehdotetuista luottosopimuksista ja mahdollisista lisäpalveluista, jotta kuluttaja kykenee arvioimaan, soveltuvatko ehdotetut luottosopimukset ja lisäpalvelut hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Selvityksiin on sisällytettävä erityisesti 14 ja 15 artiklan mukaisesti ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot, tarjottujen tuotteiden olennaiset ominaisuudet, tarjotuista tuotteista kuluttajalle mahdollisesti aiheutuvat erityiset vaikutukset sekä tieto siitä, voiko kunkin tarjoukseen sisältyvän palvelun lopettaa erikseen siinä tapauksessa, että lisäpalveluita tarjotaan yhdessä luottosopimuksen kanssa. (16 artiklan 1 kohta)

Velvoite antaa kuluttajille tietoja maksutta

Direktiivin 8 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun kuluttajille annetaan tietoja direktiivin vaatimusten mukaisesti, tiedot annetaan heille maksutta.

Todellisen vuosikoron laskeminen

Direktiivin 17 artiklassa säädetään todellisen vuosikoron laskemisesta, luoton kokonaiskustannuksia määriteltäessä huomioon otettavista seikoista sekä todellista vuosikorkoa laskettaessa käytettävistä oletuksista. Todellinen vuosikorko lasketaan direktiivin I liitteessä esitetyn matemaattisen kaavan mukaisesti. Todellisen vuosikoron laskemista varten määritettäviin kuluttajalle aiheutuviin luoton kokonaiskustannuksiin luetaan myös luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannukset, kuten vakuutusmaksut, jos palvelusopimuksen tekeminen on pakollista luoton saamiseksi joko yleensä tai markkinoiduin ehdoin (4 artiklan 13 kohta).

Lisäksi artiklassa säädetään kuluttajalle Eurooppalainen standardoitu tietosivu -lomakkeella ilmoitettavista tiedoista silloin, jos luottosopimus mahdollistaa lainakoron muuttumisen, sekä sellaisten luottosopimusten osalta, joissa on sovittu kiinteästä lainakorosta vähintään viiden ensimmäisen lainavuoden aikana.

Velvoite arvioida kuluttajan luottokelpoisuus

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantaja arvioi ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuuden perinpohjaisesti. Arvioinnin perustan muodostavat menettelyt ja tiedot on määriteltävä, dokumentoitava ja säilytettävä. (18 artiklan 1 ja 2 kohta)

Luottokelpoisuuden arviointi on suoritettava kuluttajan tuloja ja menoja sekä muita hänen taloudellista tilannettaan koskevien tarpeellisten, riittävien ja oikeasuhteisten tietojen perusteella. Luotonantajan on hankittava tiedot tarkoituksenmukaisista sisäisistä tai ulkoisista lähteistä, mukaan lukien kuluttajalta. Tiedot on todennettava asianmukaisesti. (20 artiklan 1 kohta)

Luotonantajan tulee myöntää kuluttajalle luottoa ainoastaan, jos luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että luottosopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täytetään luottosopimuksessa vaaditulla tavalla. Jos luottohakemus hylätään, luotonantajan on ilmoitettava kuluttajalle viipymättä hylkäämisestä. Jos päätös on tehty automaattisen tietojenkäsittelyn perusteella, myös siitä on ilmoitettava kuluttajalle. Jos hylkääminen perustuu tietokantahausta saatuihin tietoihin, luotonantajan on annettava kuluttajalle tiedoksi haun tulos ja tarkemmat tiedot käytetystä tietokannasta. (18 artiklan 5 kohta)

Direktiivin säännösten lisäksi Euroopan pankkiviranomainen on antanut ohjeet luottokelpoisuuden arvioinnista (EBA/GL/2015/11).

Omaisuuden arviointi

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueella kehitetään luotettavat kiinteän omaisuuden arviointistandardit asuntoluottoja varten. Luotonantajien on varmistettava, että ne käyttävät kyseisiä standardeja suorittaessaan omaisuuden arvioinnin tai että ne toteuttavat aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisiä standardeja sovelletaan, jos kolmas osapuoli suorittaa arvioinnin. Omaisuuden arviointia suorittavien sisäisten ja ulkoisten arvioijien on oltava ammatillisesti päteviä ja riittävän riippumattomia luotonmyöntömenettelystä. (19 artikla)

Pääsy tietokantoihin

Kaikkien jäsenvaltioiden luotonantajilla on oltava pääsy jäsenvaltiossa käytettyihin tietokantoihin kuluttajien luottokelpoisuuden arvioimiseksi ja sen seuraamiseksi, noudattavatko kuluttajat luottovelvoitteitaan luottosopimuksen voimassaoloaikana. Pääsyn edellytysten on oltava syrjimättömiä. (21 artikla)

Neuvontapalveluja koskevat vaatimukset

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantaja, luotonvälittäjä tai nimetty edustaja ilmoittaa kuluttajalle kunkin liiketoimen yhteydessä nimenomaisesti, tarjotaanko kuluttajalle neuvontapalveluja tai voidaanko niitä tarjota. Luotonantajan, luotonvälittäjän tai nimetyn edustajan on annettava kuluttajalle ennen neuvontapalvelun aloittamista tai ennen neuvontapalvelua koskevan sopimuksen tekemistä tieto siitä, perustuuko suositus vain niiden oman tuotevalikoiman tarkasteluun vai markkinoilla tarjolla olevan laajan tuotevalikoiman tarkasteluun. Kuluttajalle on annettava tieto myös kuluttajan neuvontapalvelusta maksettavasta maksusta tai maksun laskentamenetelmästä. (22 artiklan 1 ja 2 kohta)

Jäsenvaltioilla on mahdollisuus kieltää ilmausten ”neuvonta” ja ”neuvoja” tai muiden samankaltaisten ilmausten käyttö, jos kuluttajille tarkoitettuja neuvontapalveluja tarjoavat luotonantajat, tietyn tai tiettyjen luotonantajien asiamiehenä toimivat luotonvälittäjät tai viimeksi mainittujen nimetyt edustajat. Jos jäsenvaltiot eivät käytä tätä mahdollisuutta, on niiden asetettava direktiivin mukaiset ehdot ilmausten ”riippumaton neuvonta” tai ”riippumaton neuvoja” käytölle luotonantajien, luotonvälittäjien tai nimettyjen edustajien tarjotessa neuvontapalvelua. Jotta luotonantajat, luotonvälittäjät tai nimetyt edustajat voisivat ilmoittaa tarjoavansa riippumatonta neuvontaa, tulee niiden ottaa huomioon riittävän suuri määrä markkinoilla saatavilla olevia luottosopimuksia. Lisäksi ne eivät saa vastaanottaa yhdeltä tai useammalta luotonantajalta palkkiota kyseisistä neuvontapalveluista. Jäsenvaltioilla on myös mahdollisuus asettaa tiukempia vaatimuksia kyseisten ilmausten käytölle. (22 artiklan 4 kohta)

Lisäksi jäsenvaltioilla on mahdollisuus säätää luotonantajille, luotonvälittäjille ja nimetyille edustajille asetettavasta velvollisuudesta varoittaa kuluttajaa, kun ne katsovat, että luottosopimus voi kuluttajan taloudellinen tilanne huomioon ottaen aiheuttaa tälle erityisen riskin. (22 artiklan 5 kohta)

Valuuttalainat ja vaihtuvakorkoiset luotot

Direktiivin 23 artiklassa säädetään valuuttalainoista. Valuuttalainoihin liittyvien luottosopimusten osalta jäsenvaltioiden on varmistettava, että luottosopimuksen tekohetkellä on käytössä asianmukainen sääntelykehys vähintään sen varmistamiseksi, että kuluttajalla on oikeus muuttaa luottosopimus vaihtoehtoisen valuutan määräiseksi tietyin ehdoin tai että käytössä on muita järjestelyjä kuluttajalle luottosopimuksesta johtuvan vaihtokurssiriskin rajoittamiseksi. Jos kuluttajalla on valuuttalaina, luotonantajan on varoitettava kuluttajaa säännöllisesti paperilla tai muulla pysyvällä välineellä ainakin silloin, kun kuluttajan maksettavaksi tulevan kokonaismäärän jäljellä oleva arvo tai säännöllisten maksuerien arvo poikkeaa yli 20 prosentilla siitä, mikä se olisi, jos sovellettaisiin luottosopimuksen tekohetkellä voimassa ollutta luottosopimuksessa käytetyn valuutan ja jäsenvaltion valuutan välistä vaihtokurssia.

Vaihtuvakorkoisia luottoja koskevan 24 artiklan mukaan lainakoron laskemiseen käytettävien indeksien tai viitekorkojen on oltava selkeitä, saatavilla, objektiivisia ja luottosopimuksen osapuolten sekä toimivaltaisten viranomaisten todennettavissa. Lisäksi lainakorkojen laskemiseen käytetyistä indekseistä on ylläpidettävä arkistoa joko kyseisten indeksien tarjoajien tai luotonantajien toimesta.

Ennenaikainen takaisinmaksu

Direktiivin 25 artiklan mukaan kuluttajalla on oikeus täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa kokonaan tai osittain ennen kyseisen sopimuksen voimassaolon päättymistä. Jos kuluttaja maksaa luoton ennenaikaisesti, hänellä on oikeus vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista. Tämä vähennys koostuu korosta ja kustannuksista sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus asettaa ennenaikaisen takaisinmaksuoikeuden käytölle tiettyjä edellytyksiä. (artiklan 1 ja 2 kohta)

Kansallisesti on mahdollisuus säätää, että luotonantajalla on oikeus saada oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu korvaus mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan ennenaikaiseen takaisinmaksuun. Korvaus ei saa ylittää luotonantajalle aiheutuvaa taloudellista tappiota. Lisäksi kansallisesti on mahdollisuus säätää, että korvaus ei saa ylittää tiettyä tasoa tai että korvaus sallitaan vain tiettynä ajanjaksona. (artiklan 3 kohta)

Jos kuluttaja haluaa täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa ennen sopimuksen voimassaolon päättymistä, luotonantajan on viipymättä pyynnön vastaanottamisen jälkeen toimitettava kuluttajalle paperilla tai muulla pysyvällä välineellä tämän vaihtoehdon tarkastelun edellyttämät tiedot. Jos ennenaikainen takaisinmaksu tapahtuu ajanjaksona, jonka osalta on sovittu kiinteästä lainakorosta, kansallisesti on mahdollisuus säätää oikeuden käytön edellytykseksi, että kuluttajalla on oikeutettu syy luoton ennenaikaiseen takaisinmaksuun. (artiklan 4 ja 5 kohta)

Joustavat ja luotettavat markkinat

Jäsenvaltioissa on oltava käytössä asianmukaiset järjestelyt sen varmistamiseksi, että luotonantaja tai sen puolesta toimiva taho voi panna vakuuksia koskevat vaateet täytäntöön. Luotonantajien on pidettävä asianmukaisesti kirjaa vakuudeksi hyväksytyistä kiinteän omaisuuden tyypeistä sekä niihin liittyvästä kiinnitysluottojen myöntämispolitiikasta. Lisäksi jäsenvaltioiden tulee toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että asunto-omaisuusmarkkinoiden tilastollinen seuranta on asianmukaista. (26 artikla)

Lainakoron muutoksia koskevat tiedot

Luotonantajan on tiedotettava kuluttajaa mahdollisesta lainakoron muutoksesta ennen muutoksen voimaantuloa. Viitekoron osalta on kuitenkin kansallisesti mahdollisuus sallia osapuolten sopivan luottosopimuksessa, että tiedot annetaan kuluttajalle määräajoin. (27 artikla)

Maksamattomat lainat ja ulosmittaus

Jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteitä, joilla luotonantajia kannustetaan noudattamaan kohtuullista pidättyvyyttä ennen ulosmittausmenettelyn käynnistämistä. Lisäksi kansallisesti on mahdollisuus säätää, että luotonantajan kuluttajalta perimät maksulaiminlyönnistä aiheutuvat maksut eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen luotonantajalle maksulaiminlyönnistä aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi. (28 artiklan 1 ja 2 kohta)

Jäsenvaltiot voivat sallia luotonantajien määrätä lisämaksuja kuluttajalle siinä tapauksessa, että tämä laiminlyö maksunsa. Tällöin kyseisille maksuille on kansallisesti asetettava yläraja. (28 artiklan 3 kohta)

Kansallisesti ei saa estää luottosopimuksen osapuolia sopimasta nimenomaisesti, että vakuuden tai vakuuden myymisestä saatavan tulon palauttaminen tai siirtäminen luotonantajalle riittää luoton takaisinmaksuksi. (28 artiklan 4 kohta)

Direktiivin säännösten lisäksi Euroopan pankkiviranomainen on antanut ohjeet maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta (EBA/GL/2015/12).

Luotonvälittäjien hyväksyminen ja hyväksynnän peruuttaminen

Direktiivin 29 artiklassa säädetään luotonvälittäjien hyväksymisestä. Luotonvälittäjän kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä luotonvälittäjä, jotta se voi harjoittaa direktiivin 4 artiklan 5 alakohdan mukaista luotonvälitystoimintaa tai tarjota neuvontapalveluja. Luotonvälittäjien hyväksymisen edellytyksenä on tiettyjen ammatillisten vaatimusten täyttyminen direktiivin 9 artiklassa määriteltyjen henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevien vaatimusten ohella. Nämä ammatilliset vaatimukset koskevat muun muassa vastuuvakuutuksen tai muun vastaavan vakuuden olemassaoloa sekä luotonvälittäjän johdon hyvämaineisuutta ja luottosopimuksiin liittyvää asianmukaista tietämystä ja pätevyyttä. (artiklan 1 ja 2 kohta)

Toimivaltaisen viranomaisen on rekisteröitävä kaikki hyväksytyt luotonvälittäjät niiden kotijäsenvaltiossa riippumatta siitä, ovatko ne luonnollisia henkilöitä vai oikeushenkilöitä. Luotonvälittäjien rekisteri on pidettävä ajan tasalla, ja sen on oltava verkossa julkisesti saatavilla. (artiklan 4 kohta) Luotonvälittäjän kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksyessä luotonvälittäjän hyväksyminen on voimassa koko unionin alueella. (32 artikla)

Luotonvälittäjän kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi peruuttaa luotonvälittäjälle myönnetyn hyväksynnän muun muassa siinä tapauksessa, että luotonvälittäjä on saanut hyväksynnän antamalla virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja, luotonvälittäjä ei enää täytä vaatimuksia, joiden perusteella hyväksyntä annettiin, tai luotonvälittäjä on vakavalla tai järjestelmällisellä tavalla rikkonut direktiivin nojalla annettuja luotonvälittäjien toimintaa koskevia säännöksiä. (33 artikla)

Direktiivin säännösten lisäksi Euroopan pankkivalvontaviranomainen on antanut ohjeet luotonvälittäjiä koskevista ilmoituksista, jotka kotijäsenvaltion viranomaisen on toimitettava vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle (EBA/GL/2015/19).

Yhden luotonantajan asiamiehenä toimivat luotonvälittäjät

Direktiivin 30 artiklassa säädetään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta antaa toimivaltaisten viranomaisten hyväksyä ainoastaan yhden luotonantajan lukuun toimiva luotonvälittäjä sen luotonantajan kautta, jonka puolesta luotonvälittäjä toimii. Tällaisissa tapauksissa luotonantaja on täysin ja ehdoitta vastuussa kyseisen sidoksissa olevan luotonvälittäjän toimista tai laiminlyönneistä tämän toimiessa luotonantajan puolesta. Lisäksi luotonantajan on varmistettava, että tällainen luotonvälittäjä täyttää vähintään direktiivin 29 artiklan 2 kohdassa säädetyt ammatilliset vaatimukset. Lisäksi luotonantajan on valvottava luotonvälittäjän toimintaa sen varmistamiseksi, että direktiiviä muutoinkin noudatetaan.

Nimetyt edustajat

Direktiivin 31 artiklassa säädetään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta sallia luotonvälittäjän nimetä nimettyjä edustajia. Jos luotonvälittäjien sallitaan nimetä nimettyjä edustajia, on jäsenvaltion perustettava julkinen rekisteri, johon jäsenvaltioon sijoittautuneet nimetyt edustajat rekisteröidään.

Luotonvälittäjien on varmistettava, että niiden nimetyt edustajat täyttävät vähintään direktiivin 29 artiklan 2 kohdassa säädetyt ammatilliset vaatimukset. Lisäksi luotonvälittäjien on valvottava nimettyjen edustajiensa toimintaa sen varmistamiseksi, että direktiiviä muutoinkin noudatetaan.

Luotonvälittäjien ja nimettyjen edustajien valvonta

Pääsääntönä on, että kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on valvottava luotonvälittäjien toimintaa. (34 artiklan 1 kohta)

Niiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten, joissa luotonvälittäjällä on sivuliike, on kuitenkin varmistettava, että luotonvälittäjän niiden alueella tarjoamat palvelut ovat direktiivin tiettyjen artiklojen ja niiden nojalla annettujen kansallisten säännösten mukaisia. Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset toteavat, että sen alueella sivuliikettä harjoittava luotonvälittäjä ei noudata näitä säännöksiä, niiden on vaadittava luotonvälittäjää lopettamaan kyseinen menettely ja toteutettava asianmukaiset toimet tämän varmistamiseksi. Vastaanottavan valtion viranomaisella on oikeus tutkia sivuliikkeen järjestelyjä ja vaatia niihin muutoksia, jos ne ovat välttämättömiä edellä tarkoitettujen direktiivin mukaisten velvollisuuksien täyttämisen varmistamiseksi. (34 artiklan 2 ja 3 kohta)

Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisella viranomaisella on selkeät ja todennettavissa olevat perusteet olettaa, että sen alueella palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella toimiva luotonvälittäjä ei noudata direktiivin mukaisia velvoitteita tai sivuliikettä harjoittava luotonvälittäjä ei noudata muita kuin artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja direktiivin säännöksiä, sen on ilmoitettava tällaiset tiedot kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Jos kotijäsenvaltio ei toteuta tarvittavia toimia kuukauden kuluessa tietojen saamisesta tai jos luotonvälittäjä kotijäsenvaltion toimista huolimatta edelleen toimii tavalla, joka on selvästi vastaanottavan jäsenvaltion kuluttajien etujen vastainen tai haittaa markkinoiden asianmukaista toimintaa, voi vastaanottavan jäsenvaltion viranomainen ryhtyä tarvittaviin toimiin. (34 artiklan 4 kohta)

Jos yhdessä jäsenvaltiossa hyväksytty luotonvälittäjä on perustanut sivuliikkeen toisen jäsenvaltion alueelle, kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat suorittaa tarkastuksia kyseisessä sivuliikkeessä ilmoitettuaan asiasta ensin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille (34 artiklan 5 kohta).

Muiden luotonantajien kuin luottolaitosten hyväksyntä ja valvonta

Direktiivin 35 artiklan mukaan luotonantajiin, jotka eivät ole luottolaitoksia, on sovellettava asianmukaista hyväksyntämenettelyä, johon kuuluu näiden luotonantajien merkitseminen rekisteriin, ja toimivaltaisen viranomaisen suorittamia valvontajärjestelyjä.

Komission delegoitu asetus direktiivin 2014/17/EU täydentämisestä

Komission delegoitu asetus (EU) n:o 1125/2014 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/EU täydentämisestä luotonvälittäjien ammatillisen vastuuvakuutuksen tai vastaavan vakuuden rahallista vähimmäismäärää koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla annettiin 19 päivänä syyskuuta 2014. Asetus koskee asuntoluottodirektiivissä säädettyä luotonvälittäjiltä edellytettyä ammatillista vastuuvakuutusta tai muuta vastaavaa vakuutta ammatillisesta virheestä aiheutuvan korvausvastuun kattamiseksi.

Asetuksen 1 artiklan mukaan asuntoluottodirektiivin 29 artiklan 2 kohdan a alakohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun, luotonvälittäjiltä vaadittavan ammatillisen vastuuvakuutuksen tai muun vastaavan vakuuden vähimmäismäärä on 460 000 euroa jokaista yksittäistä vahinkoa kohden ja yhteensä 750 000 euroa kaikkien vahinkojen osalta kalenterivuotta kohden.

3.1Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö

3.2Kansainvälinen kehitys ja ulkomaiden lainsäädäntö

3.3Viranomaisohjeet ja itsesääntely

Finanssivalvonta on antanut kuluttajaluottoihin tai erityisesti asuntoluottoihin liittyviä määräyksiä tai suosituksia useassa eri standardissa, joista tärkeimpiä ovat seuraavat:

- Luottoriskien hallinta (standardi 4.4a);

- Asuntoluoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta perittävän enimmäiskorvauksen laskentaan käytettävät menetelmät (määräykset ja ohjeet 4/2011);

- Finanssipalvelujen ja -tuotteiden markkinointi (määräykset ja ohjeet 15/2013);

- Finanssipalvelujen tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat (määräykset ja ohjeet 16/2013);

- Operatiivisen riskin hallinta rahoitussektorin valvottavissa (määräykset ja ohjeet 8/2014).

Myös kuluttaja-asiamies on antanut kuluttajaluottojen tarjoamiseen liittyviä seuraavia linjauksia:

- Maksaminen ja laskutus (vuonna 2008, päivitetty 2010);

- Kuluttajaluotto tavaroiden ja palveluiden markkinoinnissa (vuonna 2013);

- Tavaroiden ja palveluiden hinnan ilmoittaminen (vuonna 2014);

- Hyvä perintätapa kuluttajaperinnässä (2014).

Luotonantoon liittyvän itsesääntelyn kannalta keskeisiä ovat Finanssialan Keskusliitto ry:n (jäljempänä FK) antamat hyvän pankkitavan säännöt. Ohjeita on annettu myös muun muassa pankkisalaisuudesta ja henkilötietojen käsittelystä.

4.1Yleistä

Kuluttajaluottoja koskevia säännöksiä on tarpeen uudistaa asuntoluottodirektiivin säännösten täytäntöön panemiseksi. Direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä on tarpeen huolehtia myös siitä, että asuntoluottodirektiivin soveltamisalaan kuuluvia luottoja ja muita kuluttajaluottoja koskevien säännösten välille ei muodostu eroja, ellei siihen ole perusteltua syytä. Eräitä kuluttajaluottoja koskevia säännöksiä on tarpeen uudistaa myös luottomarkkinoiden kehittymisen johdosta ja voimassa oleviin säännöksiin liittyvien tulkintaepäselvyyksien poistamiseksi.

4.2Direktiivistä johtuvat muutostarpeet

Keskeisin muutostarve kuluttajaluottoja koskeviin sopimusoikeudellisiin säännöksiin liittyy ESIS-lomakkeen käyttöönottoon, jolla pyritään helpottamaan kuluttajan mahdollisuutta verrata eri luotonantajien tarjoamia asuntoluottoja. Uudistustarpeita liittyy myös muun muassa luotonantajan velvollisuuteen arvioida kuluttajan luottokelpoisuus ennen luottosopimuksen tekemistä, luoton vakuudeksi annettavan omaisuuden arviointiin, luoton myöntämistä koskevien periaatteiden määrittelyyn ja luoton myöntämiseen kuluttajalle, neuvontapalvelujen tarjoamiseen sekä valuuttaluottoihin.

Elinkeino-oikeudellisten säännösten osalta suurin uudistustarve liittyy asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja välittäviin luotonvälittäjiin. Direktiivi edellyttää, että tällaisena luotonvälittäjänä saa toimia vain välittäjän kotivaltion viranomaisen hyväksymä toimija, joka täyttää direktiivissä säädetyt ammatilliset vaatimukset. Lisäksi säännöksiä on tarpeen uudistaa sen varmistamiseksi, että luotonantajien henkilöstö täyttää direktiivissä säädetyt ammattitaitovaatimukset.

4.3Kansalliset muutostarpeet

Osana luottomarkkinoiden monipuolistumista luottomarkkinoille on tullut vertaislainayhtiöiksi itseään kutsuvia yrityksiä. Yritysten toimintamallit ovat vaihdelleet, ja käytännössä on esiintynyt tulkintaongelmia sen suhteen, mitä säännöksiä näiden yritysten toimintaan sovelletaan, kuten edellä 3.1.2 jaksossa selvitetään. Useissa tapauksissa valvontaviranomaiset ovat katsoneet yrityksen toiminnan tosiasiallisesti rinnastuvan luotonantoon, ja näin ollen on katsottu, että kyseessä on kuluttajaluottojen myöntäminen, jolloin myös kuluttajansuojalain 7 luvun säännökset soveltuvat. On kuitenkin tarpeen luoda tällaisia yrityksiä koskeva sääntelykehikko myös sellaisissa tapauksissa, että yritys toimii aidosti vain luotonvälittäjänä kahden yksityishenkilön välillä mahdollistaen ns. vertaislainatoiminnan.

Koron ja maksujen muuttamista luottosuhteen kuluessa koskevaa sääntelyä muutettiin kulutusluottolainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä (746/2010; HE 24/2010 vp ). Voimassa olevat säännökset ovat herättäneet tulkintaepäselvyyksiä erityisesti sen suhteen, voiko luotonantaja muuttaa luotosta perittävää korkoa jollakin muulla perusteella kuin viitekoron muuttumisen vuoksi. Koska eritoten asuntoluottosopimukset ovat usein pitkäaikaisia ja sekä kuluttajien että luotonantajien kannalta merkittäviä, on perusteltua, että sääntelyä selkeytetään.

5.1Yleistä

Esityksen pääasiallisena tarkoituksena on panna kansallisesti täytäntöön asuntoluottodirektiivi. Direktiivin säännökset vastaavat pääpiirteissään sisällöltään voimassa olevan kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksiä. Koska direktiivin säännökset yksityiskohdiltaan kuitenkin poikkeavat lukuisilta osin voimassa olevista säännöksistä, jotka koskevat kaikkia kuluttajaluottoja, pidetään selkeämpänä, että direktiivin soveltamisalaan kuuluvista kuluttajaluotoista säädettäisiin omassa, kuluttajansuojalakiin lisättävässä uudessa 7 a luvussa. Tavoitteena on kuitenkin pitää erilaisia kuluttajaluottoja koskevat säännökset niin samankaltaisina kuin asiaa koskevat EU-säädökset huomioon ottaen on mahdollista, ellei erilaisiin säännöksiin ole perusteltua syytä.

Kuluttajansuojalakiin tehtävien uudistusten lisäksi merkittävin direktiivin täytäntöönpanoon liittyvä uudistus liittyy luotonvälittäjiin, jotka välittävät asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja. Tällaisten luottojen välittäminen säädettäisiin rekisteröintiä edellyttäväksi elinkeinoksi. Rekisteröinnistä säädettäisiin erillinen laki.

Direktiivin liite I (todellisen vuosikoron laskeminen), liite II (ESIS-lomake) ja liite III (tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset) sekä luottosopimuksessa mainittavia tietoja koskeva yksityiskohtainen sääntely on tarkoitus panna täytäntöön alemmanasteisilla säädöksillä, joista laaditut luonnokset ovat esityksen liitteinä.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan eräitä direktiivin täytäntöönpanoon liittymättömiä uudistuksia. Merkittävin näistä uudistuksista on se, että vertaislainojen välittäminen kuluttajille säädettäisiin rekisteröintiä edellyttäväksi elinkeinoksi samalla tavalla kuin kuluttajaluottojen tarjoaminen. Koska uudistus edellyttää muutosten tekemistä valtaosaan eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain säännöksistä, pidetään tarkoituksenmukaisena säätää uusi laki. Lisäksi kuluttajaluottoja koskevaan kuluttajansuojalain 7 lukuun ehdotetaan muutoksia vertaislainoihin liittyen.

Esityksessä ehdotetaan myös selkeytettäväksi sääntelyä, joka koskee luotonantajan oikeutta muuttaa luottosuhteen kuluessa kuluttajaluoton korkoa tai siitä perittäviä maksuja.

5.2Direktiivin täytäntöönpanoon liittyvät ehdotukset

Kansallisen harkintavallan käyttö

Edellä 2.1 jaksossa todetun mukaisesti jäsenvaltioilla on harkintavaltaa myös jatkossa asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja säänneltäessä, koska direktiivi on pääsääntöisesti minimidirektiivi. Poikkeuksen muodostavat ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen esittäminen ESIS-lomakkeen avulla ja todellisen vuosikoron laskeminen, joiden osalta jäsenvaltiot eivät saa antaa tai pitää voimassa direktiivistä poikkeavia säännöksiä. Kansallisen harkintavallan käytöstä päätettäessä keskeisenä seikkana on ollut se, että asuntoluottodirektiivin soveltamisalaan kuuluvia luottoja ja muita kuluttajaluottoja koskevien säännösten välille ei muodostu eroja, ellei siihen ole perusteltua syytä. Sääntelyn säilyttäminen mahdollisimman yhdenmukaisena on edullista niin kuluttajien kuin luotonantajien kannalta. Kansallisen liikkumavaran käyttöä selvitetään tarkemmin jäljempänä kunkin asiakysymyksen yhteydessä.

Asunto-omaisuuteen liittyvien uusien kuluttajaluottosäännösten soveltamisala

Ehdotetun uuden kuluttajansuojalain 7 a luvun soveltamisalaan kuuluisivat ensinnäkin asuntoluotot, joilla tarkoitetaan kuluttajaluottoja, jotka myönnetään asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien yhteisöosuuksien tai asuinkiinteistön hankkimiseksi tai sellaisen asuinrakennuksen hankkimiseksi, joka sijaitsee kiinteistöä koskevan käyttöoikeuden nojalla hallitulla alueella, taikka edellä mainitun kohteen omistusoikeuden säilyttämiseksi. Toiseksi luvun soveltamisalaan kuuluisivat sellaiset muut kuluttajaluotot, joiden vakuudeksi annetaan edellä tarkoitettua asunto-omaisuutta.

Asuntoluottodirektiivin soveltamisalasta on suljettu pois tietyntyyppiset käänteiset asuntolainat. Kyseiset luotot, kuten kaikki muutkin elinkeinonharjoittajan kuluttajalle tarjoamat luotot, kuuluvat nykyisin kuluttajansuojalain 7 luvun säännösten soveltamisalaan. Ei ole ilmennyt perusteita, joiden johdosta oikeustilaa tulisi tältä osin muuttaa. Nämä luotot ehdotetaan suljettavaksi pois uuden 7 a luvun soveltamisalasta, ja niihin sovellettaisiin myös jatkossa kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksiä.

Asuntoluottodirektiivi sisältää kulutusluottodirektiivin tavoin suuren joukon soveltamisalapoikkeuksia, kun taas voimassa olevaa, kuluttajaluottoja koskevaa kuluttajansuojalain 7 lukua sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkiin luottoihin, joita elinkeinonharjoittaja sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä. Ehdotuksen mukaan myös uuden 7 a luvun soveltamisala olisi laaja. Kuten 7 luvun myös ehdotetun 7 a luvun säännösten soveltamisalasta olisi kuitenkin suljettu pois tietyntyyppiset panttilainauslaitosten myöntämät luotot. Näihin luottoihin ei liity henkilökohtaista velkavastuuta eikä siten myöskään samanlaista ylivelkaantumisen riskiä kuin muihin kuluttajaluottoihin. Direktiiviin pohjautuvia säännöksiä muun muassa kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnista ei ole sen johdosta tarpeen soveltaa näihin luottoihin.

Tiedonantovelvollisuudet

Uutta olisi asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen osalta, että luotonantajan olisi pidettävä yleisesti saatavilla paperilla tai sähköisesti selkeät ja kattavat yleistiedot tarjoamistaan luotoista. Velvollisuus koskisi direktiivissä edellytetyllä tavalla paitsi luotonantajia myös luotonantajan asiamiehiä.

Edellä mainitun yleistiedonantovelvoitteen lisäksi direktiivi sisältää säännöksiä mainonnassa annettavista tiedoista (11 artikla) ja ennen sopimuksen tekemistä annettavista tiedoista (14 artikla ja direktiivin liite II). Direktiivin mukaan jäsenvaltio voi kuitenkin olla soveltamatta näitä tiedonantovelvoitteita sellaisiin direktiivin soveltamisalaan kuuluviin luottosopimuksiin, joilla ei ole tarkoitus hankkia tai säilyttää kiinteään asunto-omaisuuteen liittyvää oikeutta edellyttäen, että jäsenvaltio soveltaa niihin vastaavia kulutusluottodirektiivin säännöksiä. Kyse on siis kulutusluotoista, esimerkiksi autolainasta, jonka vakuudeksi annetaan asuinkiinteistö tai asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. Nykyisin näihin luottoihin sovelletaan kulutusluottodirektiiviin perustuvia kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksiä. Ei ole ilmennyt syitä, minkä vuoksi tämän tyyppisiä kuluttajaluottoja koskevia tiedonantovelvoitteita olisi aihetta muuttaa. Koska muutokset eivät ole kuluttajansuojasyistä perusteltuja ja koska tällaisista muutoksista aiheutuisi luotonantajille kustannuksia, ehdotetaan, että Suomi käyttää hyväksi direktiivin mukaista optiota ja säilyttää edellä mainitut tiedonantovelvoitteet näiden luottojen osalta ennallaan.

Myös asuntoluottojen mainonnassa olisi eräitä yksittäisiä lisätietoja lukuun ottamatta annettava samat vakiotiedot kuin nykyisin. Tiedot olisi esityksen mukaan annettava edustavan esimerkin avulla, jonka määräytymisen perusteista Finanssivalvonta antaisi tarkempia määräyksiä. Direktiivin mukaan mainonnassa ilmoitettavat vakiotiedot tulee antaa silloin, kun mainonnassa ilmoitetaan luoton korko tai muu luotosta perittäviä kustannuksia kuvaava luku. Jäsenvaltion harkintaan jää, edellyttääkö se direktiivissä mainittujen tietojen antamista myös muissa tapauksissa. Ehdotuksen mukaan tiedot tulisi antaa myös silloin, kun mainonnasta ilmenee muu luottosopimuksen ehtoja koskeva tieto, kuten luottoaika. Viimeksi mainituilta osin sääntely vastaa voimassa olevaa lakia, eikä ole ilmennyt perusteita, joiden johdosta kuluttajansuojaa tulisi heikentää tältä osin direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä. Kuluttaja saisi näin kokonaiskäsityksen markkinoidusta luotosta sekä mahdollisuuden vertailla erilaisia tarjouksia keskenään siitä riippumatta, onko yksittäinen tieto, jolla luottoa markkinoidaan, luoton kustannuksia kuvaava luku vai esimerkiksi tieto luoton takaisinmaksuajasta.

Esityksen mukaan kuluttajansuojalain 7 a lukuun ja sen nojalla säädettävään valtioneuvoston asetukseen otetaan yksityiskohtaisemmat säännökset tiedoista, jotka luotonantajan on annettava kuluttajalle ennen asuntoluottosopimuksen tekemistä. Tietojen antamisajankohdasta säädettäisiin nykyistä tarkemmin. Tiedot olisi annettava ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun kuluttaja on antanut tietoja luottoon liittyvistä odotuksistaan ja tarpeistaan sekä taloudellisista olosuhteistaan, ja hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä.

Myös asuntoluotoissa tulisi pakolliseksi käyttää vakiotietolomaketta, ESIS-lomaketta, säädettyjen tietojen antamiseksi. Vakiotietolomakkeen käyttämisellä pyritään helpottamaan kuluttajan mahdollisuutta vertailla eri luotonantajien tarjoamia luottosopimuksia. Sääntely perustuu direktiiviin, ja se on täysharmonisoivaa.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että lain mukaan annettavat tiedot on annettava maksutta. Ehdotus perustuu direktiiviin.

Kytkykauppa ja yhdistetyt tarjoukset

Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on sallittava yhdistetyt tarjoukset mutta kiellettävä kytkykauppa. Suomessa yhdistetyt tarjoukset, kuten lainatarjoukset, joiden ehtojen mukaan esimerkiksi lainan marginaali on alempi, jos kuluttaja ostaa samalla toisen rahoituspalvelun luotonantajalta, ovat lähtökohtaisesti jo nykyisin sallittuja, joten tältä osin direktiiviä ei ole tarpeen erikseen panna täytäntöön. Uusia säännöksiä tarvitaan sitä vastoin direktiivissä tarkoitetusta kytkykaupasta eli luottosopimuksen tarjoamisesta yhdessä toisen finanssituotteen tai -palvelun kanssa siten, ettei kuluttajan ole mahdollista tehdä luottosopimusta erillisenä ilman toisen palvelun tai tuotteen hankkimista. Kytkykauppaa rajoittaa nykyisin vain 3.1.1 jaksossa mainittu luottolaitostoiminnasta annetun lain 15 luvun 3 §:n säännös. Kuluttajansuojalakiin ehdotetaan lisättäväksi luoton kytkykaupan kieltävä säännös.

Jäsenvaltioilla on direktiivin mukaan mahdollisuus säätää, että luotonantajat voivat edellyttää kuluttajalta tai hänen perheenjäseneltään tai lähisukulaiseltaan maksu- tai säästötilin avaamista tai voimassa pitämistä, sijoitustuotteen tai yksityisen eläketuotteen ostamista tai pitämistä taikka erillisen luottosopimuksen tekemistä jaetun omistusosuuden luottosopimuksen yhteydessä. Lisäksi jäsenvaltiot voivat sallia kytkykaupan, kun luotonantaja pystyy osoittamaan toimivaltaiselle viranomaiselle, että kytkykauppana tarjottavat tuotteet tuottavat kuluttajille selkeää hyötyä, kun otetaan asianmukaisesti huomioon markkinoilla tarjolla olevien merkityksellisten tuotteiden saatavuus ja hinnat. Kytkykauppa on omiaan vaikeuttamaan eri luotonantajien luottotuotteiden vertailtavuutta ja siten heikentämään kuluttajan mahdollisuuksia kilpailuttaa eri luotonantajia. Esityksessä ehdotetaan sen johdosta, ettei mitään direktiivin sallimista optioista käytetä kansallisesti hyväksi.

Direktiivi edellyttää kytkykaupan kieltämistä direktiivin soveltamisalaan kuuluvien luottosopimusten osalta. Kuluttajansuojasyistä pidetään kuitenkin perusteltuna, että kytkykaupan kielto koskee kaikkia kuluttajaluottosopimuksia eikä ainoastaan direktiivin soveltamisalaan kuuluvia asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottosopimuksia. Lisäksi ehdotetun kytkykaupan kielto olisi direktiiviä laajempi siten, että se ei koskisi yksinomaan rahoitusvälineitä tai -palveluita. Luottolaitos ei saa nykyisinkään edellä mainitun luottolaitostoiminnasta annetun lain säännöksen nojalla asettaa luoton saamisen edellytykseksi sitä, että lainanhakija tekee esimerkiksi toimeksiantosopimuksen samaan konserniin kuuluvan kiinteistönvälitysliikkeen kanssa. Ei ole ilmennyt syitä, joiden johdosta kuluttajansuojan tasoa tulisi tältä osin alentaa.

Luoton myöntäminen

Kuluttajan luottokelpoisuuden arviointia koskevat säännökset lisättiin lakiin vuonna 2010 kulutusluottolainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä (laki 746/2010; HE 24/2010 vp , s. 15), ja luotonantajan velvollisuuksia tiukennettiin vielä vuonna 2013 (laki 207/2013; HE 78/2012 vp , s. 11). Ehdotetut asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevat uudet säännökset vastaavat periaatteiltaan voimassa olevia säännöksiä, mutta ovat täsmällisempiä sisältäen yleisiä menettelytapavelvoitteita, joita luotonantajien tulee noudattaa. Ehdotetut säännökset perustuvat direktiiviin, ja ne ovat omiaan edesauttamaan sitä, että luotonantaja huolehtii asianmukaisesti kuluttajien luottokelpoisuuden arvioinnista ja että myös valvontaviranomaisilla on entistä paremmat mahdollisuudet valvoa säännösten noudattamista.

Uutta on, että luotonantajalla olisi lain mukaan velvollisuus määritellä tiedot, joiden perusteella kuluttajien luottokelpoisuus arvioidaan, sekä luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävät menettelytavat. Luottolaitosten osalta vastaava velvollisuus sisältyy jo nykyisin Finanssivalvonnan luottoriskien hallintaa koskevaan standardiin (standardi 4.4a, 5.4.1 jakso, 19 kohta). Laissa ehdotetaan säädettäväksi myös luotonantajan velvollisuudesta kussakin yksittäistapauksessa tallentaa määräajaksi tiedot toimista, jotka on tehty kuluttajan luottokelpoisuuden arvioimiseksi. Lisäksi esitykseen sisältyy säännöksiä, joilla varmistetaan se, että kuluttaja saa tietää, mitä tietoja ja milloin hänen tulee toimittaa luotonantajalle luottokelpoisuuden arviointia varten ja mitä seuraamuksia tietojen toimittamatta jättämisellä voi olla.

Luottokelpoisuuden arvioinnin lisäksi ehdotetaan uusia säännöksiä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen vakuuksista ja niiden arvioinnista. Säännökset perustuvat direktiiviin, ja niillä pyritään varmistamaan se, että arviointi on asianmukaista. Samalla on kuitenkin pyritty välttämään se, että uusista säännöksistä aiheutuisi merkittäviä lisäkustannuksia luotonantajille, koska vakuuksien arvioinnissa ei ole esiintynyt Suomessa ongelmia.

Luotonantajan olisi ensinnäkin esityksen mukaan määriteltävä vakuusmuodot, jotka se hyväksyy luottosopimuksen vakuudeksi. Luottolaitosten on jo nykyisin määriteltävä vakuusmuodot Finanssivalvonnan edellä mainitun standardin mukaan (5.4.2 jakso, 28 kohta). Lisäksi luotonantajan olisi ehdotuksen mukaan varmistettava, että jos vakuudeksi annetaan asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat yhteisöosuudet, asuinkiinteistö tai kiinteistöä koskeva käyttöoikeus, arvioinnin suorittaa riittävän ammattitaitoinen henkilö ja että arvioinnissa käytetään luotettavia arviointistandardeja. Jos arvioinnin suorittaa luotonantajan henkilöstöön kuuluva, henkilön tulisi olla riittävän riippumaton luotonmyöntöprosessista. Esitykseen sisältyy myös säännöksiä luotonantajan velvollisuudesta säilyttää tehty arviointi määräajan.

Esityksessä ehdotetaan myös uusia nimenomaisia säännöksiä luoton myöntämisestä. Voimassa olevan lain mukaan luoton myöntämisen asianmukaisuutta voidaan arvioida vain hyvää luotonantotapaa koskevan yleislausekkeen nojalla. Uusien säännösten mukaan luotonantajan olisi määriteltävä ne periaatteet, joiden mukaisesti luotonantaja myöntää luottoja. Tämä velvollisuus luottolaitoksilla on jo nykyisin Finanssivalvonnan edellä mainitun standardin nojalla (5.4 jakso, 17 kohta). Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi, että luotonantaja saisi myöntää luoton kuluttajalle vain, jos kuluttajan luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että luottosopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täytetään luottosopimuksessa edellytetyllä tavalla. Uudet säännökset ovat omiaan vähentämään sitä, että luottoja myönnetään kuluttajille, joilla ei ole taloudellisia edellytyksiä selvitä luoton hoitamisesta.

Ehdotetut luoton myöntämistä koskevat säännökset perustuvat direktiiviin, mutta niitä ehdotetaan sovellettavaksi kaikkiin kuluttajaluottoihin, eikä ainoastaan direktiivin soveltamisalaan kuuluviin luottoihin. Tätä pidetään perusteltuna ottaen huomioon edellä 1 jaksossa selvitetyt seikat, erityisesti kuluttajille luotoista aiheutuneiden maksuhäiriömerkintöjen korkea määrä ja kotitalouksien korkeahko velkaantumisaste ja siitä aiheutuvat riskit. Olennaista ei ole ehkäistä vain tietyntyyppisten kuluttajaluottojen myöntämistä ylivelkaantumisriskissä oleville kuluttajille, vaan sääntelyn tulee koskea kaikkien kuluttajaluottojen myöntämistä.

Kuluttajan oikeus peruuttaa luottosopimus ja maksaa luotto ennenaikaisesti

Jäsenvaltioiden on direktiivin mukaan määriteltävä vähintään seitsemän päivän pituinen määräaika, jotta kuluttajalla olisi riittävästi aikaa verrata tarjouksia, arvioida niiden vaikutuksia ja tehdä tietoihin perustuva päätös. Määräajan on oltava joko luottosopimuksen tekemistä edeltävä harkinta-aika tai aika, jona luottosopimus voidaan peruuttaa sen tekemisen jälkeen, taikka näiden yhdistelmä. Esityksessä ehdotetaan, että direktiivin mukaisista vaihtoehdoista valitaan peruuttamisoikeus, sillä kuluttajalla on jo nykyisin tällainen oikeus kaikkien luottojen etä- ja kotimyynnissä. Harkinta-aika ei nykyisin ole käytössä minkään kuluttajasopimuksen yhteydessä eikä syytä sen käyttöönottoon asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen osaltakaan ole nähty olevan. Peruuttamisajan pituus olisi 14 päivää kuten muissakin kuluttajasopimuksissa.

Kuluttajan ennenaikaista takaisinmaksuoikeutta koskevat säännökset vastaavat sisällöllisesti voimassa olevaa lakia. Ainoa sisällöllinen muutos liittyy niihin tapauksiin, joissa luotonantajalla on oikeus saada korvaus kuluttajalta tämän maksaessa ennenaikaisesti asunto-omaisuuteen liittyvän kuluttajaluoton tai sen osan. Luotonantajan olisi tällöin kuluttajan takaisinmaksupyynnön vastaanotettuaan toimitettava tälle pysyvällä tavalla laskelma, josta käy ilmi vaaditun korvauksen määrä ja sen laskennassa käytetyt perusteet ja oletukset. Ehdotettu säännös perustuu direktiiviin. Säännöksen ottamista lakiin puoltaa myös se, että kuluttajilla on käytännössä asuntoluottojen osalta ollut vaikeuksia arvioida, onko luotonantajan vaatima korvaus laskettu asianmukaisesti. Muilta osin ei ole pidetty perusteltuna tehdä muutoksia voimassa oleviin säännöksiin esimerkiksi asettamalla direktiivin 25 artiklan 2 tai 5 kohdan mukaisesti edellytyksiä ennenaikaisen takaisinmaksuoikeuden käyttämiselle.

Neuvontapalvelut

Esityksessä ehdotetaan uusia säännöksiä neuvontapalveluista. Direktiivi antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden valita kahden sääntelymallin välillä. Edellä 2.2 jaksossa mainitun mukaisesti jäsenvaltio voi joko kieltää ilmausten ”neuvonta” ja ”neuvoja” tai muiden samankaltaisten ilmausten käytön, jos kuluttajille tarjottuja neuvontapalveluja tarjoavat luotonantajat tai luotonantajien asiamiehinä toimivat luotonvälittäjät. Jos jäsenvaltio ei säädä tällaista kieltoa, sen on asetettava vähintään direktiivissä säädetyt edellytykset ilmausten ”riippumaton neuvonta” tai ”riippumaton neuvoja” käytölle. Esityksessä ehdotetaan ensiksi mainitun sääntelymallin valitsemista: oikeus tarjota neuvontapalveluja on vain luotonvälittäjillä edellyttäen, että nämä eivät ole luotonantajan asiamiehiä. Neuvontapalveluja eivät saisi tarjota luotonantajat tai näiden lähipiiriin kuuluvat yhteisöt. Neuvontapalvelujen tarjoajalla ei myöskään olisi oikeutta ottaa vastaan palkkiota muulta kuin kuluttajalta. Tärkeänä pidetään, että kuluttajalle neuvontapalveluna tarjottava palvelu on aina sekä organisatorisesti että toiminnallisesti riippumatonta.

Luotonantajan ja tämän asiamiehenä toimivan luotonvälittäjän velvoitteisiin lain nojalla kuuluu antaa kattavat tiedot tarjolla olevista luotoista sen jälkeen, kun kuluttaja on antanut tietoja luottoon liittyvistä odotuksistaan ja tarpeistaan sekä taloudellisista olosuhteistaan. Lisäksi näiden toimijoiden on annettava riittävät ja selkeät selvitykset sen arvioimiseksi, soveltuuko tarjottu luotto ja mahdollisesti tarjotut lisäpalvelut kuluttajan tarpeisiin ja hänen taloudelliseen tilanteeseensa. Ottaen huomioon näiden lakisääteisten velvollisuuksien laajuus luotonantajan ja luotonantajan asiamiehen neuvontapalvelun mahdollinen lisäarvo jää suppeaksi. Erityisesti näin on, koska ei ole oletettavaa, että luotonantaja tai tämän asiamies ottaisi neuvontapalvelussa huomioon myös kilpailijoidensa luottotuotteita ja suosittelisi kuluttajalle toisen luotonantajan luoton valitsemista. Ylipäätään voidaan esittää epäilyjä siitä, vaikuttaisiko luotonantajan ja tämän asiamiehen antamiin suosituksiin viime kädessä halu saada uusia asiakkaita ja ohjata kuluttaja valitsemaan luotonantajan näkökulmasta edullinen luotto. Ensiksi mainitun sääntelyvaihtoehdon valitsemista puoltaa myös se, että eri toimijoiden roolit pysyisivät selvinä: luotonantaja ja tämän asiamies on aina viime kädessä tiettyjen luottotuotteiden myyjä eikä objektiivinen neuvonantaja. Omien tuotteiden myynnin ja neuvonnan välisen rajan hämärtyminen on käytännössä aiheuttanut ongelmia sijoitustuotteiden tarjonnassa.

Esityksessä ehdotetaan säännöksiä myös neuvontapalvelun tarjoajan velvollisuudesta antaa tietoja ennen neuvontapalvelun tarjoamista, neuvontapalvelun suorittamisesta ja edellytyksistä, joiden täyttyessä kuluttajalta voidaan periä maksu neuvontapalvelusta. Ehdotetut säännökset pohjautuvat direktiivin säännöksiin, minkä lisäksi maksun perimisen osalta on otettu huomioon voimassa olevat kuluttajansuojalain 7 luvun säännökset maksun perimisestä luotonvälityksestä.

Valuuttaluotot

Esityksessä ehdotetaan uusia säännöksiä valuuttaluotoista. Valuuttaluotolla tarkoitetaan asunto-omaisuuteen liittyvää kuluttajaluottoa, joka myönnetään muussa kuin sen EU- tai ETA-valtion valuutassa, jossa kuluttaja asuu, taikka muussa kuin sen valtion valuutassa, jossa kuluttaja saa tulonsa tai jossa hänellä on varoja, joista luotto on tarkoitus maksaa takaisin. Direktiivin mukaisia valuuttaluottoja voivat siis olla sellaisetkin luotot, jotka myönnetään euroissa.

Valuuttaluottoja koskevilla erityissäännöksillä on tarkoitus suojata kuluttajaa valuuttakurssien muutosten epäedullisilta vaikutuksilta. Jäsenvaltio voi toteuttaa suojan antamalla kuluttajalle oikeuden saada luotto muunnetuksi vaihtoehtoisen valuutan määräiseksi tai huolehtimalla siitä, että kuluttajalla on käytössään muu järjestely valuuttakurssiriskin rajoittamiseksi. Direktiivin johdanto-osan 30 kappaleen mukaan tällainen muu järjestely voi olla esimerkiksi kuluttajalle annettava varoitus. Mahdollista on myös, että luotonantajan annetaan valita, mikä suojautumistapa kuluttajalle annetaan. Perusteltuna pidetään, että muissa kuin euroissa myönnetyissä valuuttaluotoissa kuluttajalla olisi lain nojalla oikeus saada milloin tahansa luotto muunnetuksi euromääräiseksi. Sitä vastoin euroissa myönnetyissä valuuttaluotoissa ei ehdoteta annettavaksi kuluttajalle tällaista oikeutta, sillä luotonantajan kannalta ei voida pitää kohtuullisena, että tämä voisi joutua ilman omaa päätöstään ylläpitämään luottosopimusta muussa valuutassa kuin eurossa. Kaikissa valuuttaluotoissa luotonantajan olisi hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä varoitettava kuluttajaa tarjottuun luottoon liittyvästä valuuttakurssiriskistä sekä annettava tietoa myös muista mahdollisuuksista rajoittaa valuuttakurssiriskiä.

Edellä mainittujen suojasäännösten lisäksi esityksessä ehdotetaan luotonantajalle velvollisuutta luottosopimuksen kuluessa ilmoittaa kuluttajalle, jos jäljellä oleva luottomäärä tai maksuerien suuruus poikkeaa tietyllä määrällä verrattuna siihen, mitä se olisi, jos sovellettaisiin luottosopimuksen tekohetkellä voimassa ollutta valuutanvaihtokurssia. Viimeksi mainitut säännökset perustuvat direktiivin säännöksiin. Esityksessä ei ehdoteta käytettäväksi direktiivin 23 artiklan 5 kohdan mukaista mahdollisuutta säätää laajemmin valuuttaluotoista, sillä Suomessa ei ole esiintynyt ongelmia näihin luottoihin liittyen.

Luotonvälittäjät

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä. Laissa asetettaisiin rekisteröitymisvelvollisuus elinkeinonharjoittajille, jotka välittävät kuluttajansuojalain uuden 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja. Rekisteröitymisvelvollisuus ei koskisi luotonvälittäjinä toimivia luottolaitoksia. Direktiivin mukaan jäsenvaltio voi valita joko toimilupa- tai rekisteröintijärjestelmän. Koska Suomessa edellytetään luotonantajilta rekisteröintiä, pidetään johdonmukaisena, että myös edellä mainittuja välittäjiä koskisi rekisteröintivaatimus.

Suomessa ei tiettävästi nykyisin toimi sellaisia asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjiä, joita koskee direktiivin mukainen rekisteröitymisvelvollisuus. Tämän johdosta ei pidetä tarpeellisena käyttää direktiivin 30 artiklan mukaista jäsenvaltiolle annettua mahdollisuutta helpottaa vain yhden luotonantajan asiamiehenä toimivien välittäjien rekisteröintiä. Samoin ei pidetä tarpeellisena käyttää 31 artiklan mukaista mahdollisuutta sallia luotonvälittäjien nimetä nimettyjä edustajia.

Rekisteröinnille asetettaisiin määrätyt, direktiivin mukaiset edellytykset. Edellytykset liittyisivät välittäjän, tai jos välittäjä on oikeushenkilö, sen johdon luotettavuuteen ja ammattitaitoon. Lisäksi rekisteröinnin edellytyksenä olisi, että välitystoimintaan osallistuvilla henkilöillä ja heidän esimiehillään on tehtävässä tarvittava riittävä ammattitaito ja että välittäjällä on edellä 2.2 jaksossa mainitun asetuksen n:o 1125/2014 mukaiset vaatimukset täyttävä vastuuvakuutus tai muu vakuus toiminnasta aiheutuvien vahinkojen korvaamiseksi. Viimeksi mainitulta osin rekisteröinnin vaatimukset ovat tiukemmat kuin luotonantajia koskevat rekisteröintivaatimukset. On tarpeen myös mainita, että rekisteröintimenettelyyn ei esityksen mukaan liity tarkoituksenmukaisuusharkintaa, vaan rekisteriviranomaisen olisi merkittävä jokainen rekisteröinnin edellytykset täyttävä elinkeinonharjoittaja uuden lain mukaiseen rekisteriin.

Ehdotuksen mukaan asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjät eivät saisi vastaanottaa asiakasvaroja. Direktiivi ei sisällä asiakasvaroihin liittyviä säännöksiä, mutta kieltoa pidetään kansallisesti tarpeellisena kuluttajien taloudellisen turvallisuuden varmistamiseksi. On myös epätodennäköistä, että luotonvälittäjillä olisi toimintansa harjoittamisen kannalta välttämätön tarve pitää esimerkiksi kuluttajalle kuuluvia asuntoluottosopimuksen nojalla myönnettyjä lainavaroja hallussaan.

Direktiiviin perustuvat sopimusoikeudelliset säännökset, jotka koskevat luotonvälittäjän tiedonantovelvoitteita, tämän oikeutta periä maksu kuluttajalta luotonvälityksestä sekä luotonvälityspalvelun suorittamista, pidetään tarkoituksenmukaisena sisällyttää kuluttajansuojalain uuteen 7 a lukuun.

Luotonantajia koskevat ammattitaitovaatimukset

Esityksessä ehdotetaan uusia säännöksiä asunto-omaisuuteen liittyvään luotonantoon osallistuvien henkilöiden sekä heidän lähiesimiestensä ammattitaitovaatimuksista. Ammattitaitovaatimukset koskisivat niin luotonantajan henkilöstöä kuin muitakin, jotka toimivat luotonantajan lukuun luotonantoon liittyvissä tehtävissä. Luotonantajina toimivien luottolaitosten henkilöstölle ei ole nykyisin asetettu laissa ammattitaitovaatimuksia. Finanssivalvonnan määräyksissä ja ohjeissa kuitenkin edellytetään luottolaitoksen varmistavan, että sekä sen palveluksessa työskentelevien että uusien rekrytoitavien henkilöiden ammattitaito on riittävä suhteutettuna työtehtäviin sekä luottolaitoksen kokoon, toiminnan laajuuteen ja luonteeseen. Luottolaitoksen on myös järjestettävä menettelytavat, joilla varmistetaan, että henkilöstö täyttää jatkuvasti ammattitaidolle asetetut vaatimukset (määräykset ja ohjeet 8/2014, Operatiivisen riskin hallinta rahoitussektorin valvottavissa, 5.3 jakso, 17 ja 18 kohta).

Edellytetyn ammattitaidon olisi vastattava vähintään asuntoluottodirektiivin III liitteessä säädettyjä vaatimuksia. Tarkoituksena on, että ammattitaitovaatimuksista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Edellä tarkoitettujen yleisten ammattitaitovaatimusten lisäksi esitykseen sisältyy erityissäännöksiä asunto-omaisuuden arvioitsijoilta edellytettävästä ammattitaidosta.

Toimivaltaiset viranomaiset

Asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevien kuluttajansuojalain 7 a luvun säännösten noudattamista valvoisivat samat viranomaiset kuin muitakin kuluttajaluottoja koskevia säännöksiä. Siltä osin kuin säännökset koskevat luotonvälittäjiä esityksessä täsmennettäisiin direktiivin edellyttämällä tavalla näiden viranomaisten toimivaltuudet rajat ylittävässä palvelun tarjonnassa.

Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä ehdotetun uuden lain mukaisena rekisteri- ja valvontaviranomaisena toimisi Finanssivalvonta. Kyseisen lain soveltamisalaan kuuluvia luottoja myöntävät lähinnä luottolaitokset, jotka kuuluvat Finanssivalvonnan valvottaviin. On tarkoituksenmukaista sen johdosta, että myös tällaisia luottoja välittävät elinkeinonharjoittajat tulisivat Finanssivalvonnan valvonnan piiriin.

5.3Muut ehdotukset

Vertaislainatoiminta

Esityksessä ehdotetaan kahdenlaisia uudistuksia vertaislainatoimintaan liittyen. Vertaislainojen välittäminen edellyttäisi ensinnäkin jatkossa sitä, että välittäjänä toimiva elinkeinonharjoittaja on merkitty Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriin. Vertaislainoilla tarkoitetaan esityksessä sellaisia luottoja, jotka joku muu kuin kuluttajansuojalain 7 luvussa tarkoitettu luotonantaja myöntää kuluttajalle. Tällaisten luottojen myöntäjiä ei koske eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain mukainen rekisteröitymisvelvollisuus, eikä tällaisten luottojen välittäminen kuulu myöskään ehdotetun joukkorahoituslain ( HE 46/2016 vp ) soveltamisalaan.

Vertaislainanvälitystä voidaan harjoittaa eri tavoin, ja koska vertaislainamarkkinat ovat vasta kehittymässä, ei ole mahdollista yksityiskohtaisesti kuvata, miten toimintaa tyypillisesti harjoitetaan. Kuten nykyisin, vertaislainanvälitykseksi nimitetty toiminta voi joissakin tapauksissa olla tosiasiassa kuluttajaluoton myöntämistä, jolloin elinkeinonharjoittajan on noudatettava luotonantajia koskevia velvoitteita. Mahdollista on myös se, että vertaislainanvälittäjien toiminnassa on kyse vertaislainanvälityksen ohella maksupalvelujen tarjoamisesta. Päällekkäisten rekisteröitymis- tai muiden vastaavien vaatimusten välttämiseksi ja samalla elinkeinonharjoittajille aiheutuvan hallinnollisen taakan minimoimiseksi elinkeinonharjoittajan ei ole tarpeen rekisteröityä erikseen vertaislainanvälittäjäksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriin, jos toiminta kuuluu jo muun elinkeino-oikeudellisen sääntelyn piiriin. Nyt ehdotettavalla lainsäädännöllä estettäisiin kuitenkin se, että vertaislainatoiminnan harjoittajat jäisivät kokonaan elinkeino-oikeudellisen sääntelyn ulkopuolelle.

Rekisteröinnin edellytykset olisivat samat kuin luotonantajien rekisteröintiä koskevat edellytykset. Rekisteröintivaatimus on omiaan edesauttamaan sitä, että välittäjinä toimivat elinkeinonharjoittajat ovat luotettavia ja ammattitaitoisia ja että kuluttajaviranomaiset ja muut luottotoimintaa valvovat viranomaiset saavat vaivatta tiedon Suomen markkinoilla toimivista välittäjistä ja heidän yhteystiedoistaan.

Vertaislainatoimintaan liittyvän uudistuksen johdosta on tarpeen tarkistaa valtaosaa eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain säännöksistä. Tämän johdosta pidetään teknisesti tarkoituksenmukaisena, että voimassa oleva laki kumotaan ja säädetään kokonaan uusi laki. Luotonantajien osalta lakiin ehdotetaan muutoksia edellä selvitettyjen luotonantajien henkilöstön ammattitaitovaatimuksiin liittyen.

Uutta olisi niin luotonantajien kuin vertaislainanvälittäjien osalta, että jos toimija aikoo vastaanottaa asiakasvaroja, tähän tarvittaisiin rekisteriviranomaisen hyväksyntä. Luotonantajien osalta vaatimus koskisi käytännössä vain sellaisia toimijoita, jotka harjoittavat myös vertaislainanvälitystä. Toisin kuin asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjille vertaislainanvälittäjille ei ehdotettaisi kieltoa ottaa vastaan asiakasvaroja. Useissa markkinoilla nykyisin toimivissa yrityksissä asiakkaiden suoritusten välittäminen luottosuhteen toiselle osapuolelle on olennainen osa palvelukonseptia, ja asiakasvarojen vastaanottamiskielto voisi sen vuoksi heikentää näiden yritysten toimintaedellytyksiä.

Eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä ehdotetun lain mukaisena rekisteri- ja valvontaviranomaisena toimisi Etelä-Suomen aluehallintovirasto, joka toimii jo nykyisin eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain mukaisena rekisteri- ja valvontaviranomaisena. Esitystä valmisteltaessa on harkittu vaihtoehtona sitä, että myös tämän lain mukaisena toimivaltaisena viranomaisena toimisi Finanssivalvonta. Tehtävän siirtämistä Finanssivalvonnalle puoltaisi se, että tällöin kuluttajaluottoihin liittyvien säännösten valvontatehtävissä toimisi vain kaksi viranomaista kolmen viranomaisen sijaan, mikä olisi omiaan lisäämään hallinnollista tehokkuutta. Tätä ratkaisua puoltaisi myös se, että Finanssivalvonnan ehdotetaan toimivan joukkorahoituksesta annettavan lain mukaisena rekisteri- ja valvontaviranomaisena. Lakiehdotus koskee sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen ohella lainamuotoista joukkorahoitusta silloin, kun lainanottajana on muu kuin kuluttaja. Toisaalta voidaan todeta, että nykyisen mallin toimivuudessa ei ole ilmennyt merkittäviä ongelmia. Ainakaan tässä vaiheessa, kun joukkorahoitus- ja vertaislainamarkkinat ovat vasta kehittymässä, eivätkä myöskään EU:n mahdolliset lainsäädäntötoimet ole tiedossa, ei pidetä perusteltuna esittää toimivaltaisen viranomaisen muuttamista.

Rekisteröintivaatimuksen lisäksi ehdotetaan muutettavaksi kuluttajaluottoja koskevaa kuluttajansuojalain 7 lukua siten, että kuluttajaluottoihin rinnastettaisiin edellä tarkoitetut kuluttajille myönnettävät vertaislainat. Myös Ruotsissa mainitut luotot kuuluvat kuluttajaluottolain soveltamisalaan. Esityksen mukaan vertaislainoja välittävän elinkeinonharjoittajan olisi huolehdittava siitä, että luvun säännöksiä noudatetaan luottosuhteessa. Välittäjän olisi siten huolehdittava siitä, että esimerkiksi luvun mukaiset ennakkotiedot luotosta annetaan luottoa hakevalle henkilölle ja että tämän luottokelpoisuus tarkistetaan. Samoin luotonvälittäjän olisi huolehdittava siitä, että luotosta ei peritä korkoa tai muita maksuja, jotka ylittävät luvun 17 a §:ssä säädetyn korkokaton.

Esityksessä ei ehdoteta sääntelyä, joka koskisi luoton myöntäjän ja vertaislainanvälittäjän välistä suhdetta. Jos luoton myöntäjä on yksityishenkilö, sovellettavaksi voivat tulla kuluttajansuojalain 2 luvun säännökset markkinoinnista ja menettelystä asiakassuhteessa sekä 3 luvun säännökset sopimusehtojen sääntelystä.

Koron ja maksujen muutokset

Esityksessä ehdotetaan selkeytettäväksi kuluttajaluottosopimusten korkoehtojen muuttamista koskevia kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksiä, joita on tarkoitus myös jatkossa soveltaa niin asunto-omaisuuteen liittyviin kuluttajaluottoihin kuin muihin kuluttajaluottoihin. Erityisesti asuntoluottojen tarjoajina toimivat luottolaitokset ovat katsoneet, että on epäselvää, voidaanko kuluttajaluottosopimusten korkoehtojen muuttamisesta sopia luottosopimuksessa muillakin perusteilla kuin viitekoron muuttumisen johdosta ja, jos voidaan, millä perusteilla sovittua marginaalia tai kokonaiskoron määrää saisi muuttaa. Nämä luotonantajat ovat esittäneet, että marginaalin tai kokonaiskoron korottamisen tulisi olla mahdollista erityisesti tilanteissa, joissa luotonantoon liittyvät kustannukset luottosuhteen voimassaoloaikana kasvavat tai luotonantajan luotonannosta saamat tuotot vähentyvät lainsäädännön tai viranomaispäätöksen aiheuttaman muutoksen vuoksi. Lisäksi on ehdotettu, että korottaminen tulisi olla mahdollista luotonantajan varainhankinnan muutosten perusteella silloin, kun kustannusten muutos johtuu luotonantajasta riippumattomista syistä.

Perusteltuna ei pidetä, että luotonantajalla olisi oikeus muuttaa lainan marginaalia tai luotosta perittävää kokonaiskorkoa edellä mainituilla perusteilla. Luotonantajien tehtävänä on elinkeinonharjoittajana erityisesti varautua riskienhallinnassaan huolellisesti lainsäädännön muutoksiin ja viranomaispäätöksiin. Ei voida odottaa, että kuluttajalla olisi tietoa tällaisista seikoista tai kykyä arvioida tällaisten muutosten todennäköisyyttä. Riskin tällaisista muutoksista tulee kuulua luotonantajalle siitä huolimatta, että kaikkiin muutoksiin luotonantajankaan ei ole mahdollista varautua. Muutoksista mahdollisesti aiheutuvat niin edut kuin haitat ovat osa luotonantajien liiketoimintariskiä, eikä tätä riskiä tule siirtää kuluttajille.

Luotonantajien varainhankinnan osalta on huomattava, että sen rakenne vaihtelee eri luotonantajilla ja on riippuvainen luotonantajan omista päätöksistä ja strategiasta. Luotonantajien varainhankinta on monimuotoinen kokonaisuus, jossa korkoriskin hallinnointi eri tavoin kuuluu liiketoiminnan ydinsisältöön. Perusteen käytännön soveltamiseen liittyisi monenlaisia vaikeuksia. Olisi muun muassa vaikea todentaa, mitkä kustannuksen muutokset perustuvat luotonantajasta riippumattomiin syihin ja mitkä eivät, ja onko muutokset kohdistettu tasapuolisesti ja syrjimättömästi luotonantajan eri asiakkaisiin.

Lainan marginaalin tai luotosta perittävän kokonaiskoron muuttamisoikeutta harkittaessa on otettava huomioon myös se, että kuluttajat usein kilpailuttavat asuntoluoton ennen ottamista. Kilpailutuksen tarkoitus vaarantuisi, jos luotonantaja voisi yksipuolisesti jälkikäteen muuttaa marginaalia tai kokonaiskorkoa edellytyksillä, joiden olemassaoloa ulkopuolisen on vaikeaa, jollei mahdotonta, todentaa.

Ylipäätään ei ole esitetty painavia perusteita, joiden johdosta luotonantajalla tulisi olla oikeus luottosuhteen aikana korottaa luoton marginaalia tai luotosta perittävää kokonaiskorkoa. Pelkästään se seikka, että muiden Pohjoismaiden lainsäädäntö poikkeaa Suomen lainsäädännöstä tässä kysymyksessä, ei ole perusteltu syy vaikuttaa kuluttajavelallisen asemaan näin merkittävästi. On myös huomattava, että kunkin Pohjoismaan asuntoluottomarkkinoilla on omat erityispiirteensä. Erona voidaan esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välillä mainita Suomen tuntuvasti lyhyemmät asuntoluottojen takaisinmaksuajat.

Perusteluna sääntelyn muuttamiselle on vedottu myös muita tyypillisesti pitkäkestoisia sopimuksia, kuten vakuutussopimuksia, koskevaan lainsäädäntöön. Asuntoluottosopimukset poikkeavat kuitenkin luonteeltaan jatkuvasti toimitettavaa hyödykettä koskevista kestosopimuksista siinä, että asuntoluottosopimuksessa luotonantajan suoritus tapahtuu kertasuorituksena, eikä kuluttaja voi sen johdosta samalla tavalla irtaantua hinnanmuutostilanteessa luottosuhteesta kuin muuta kulutushyödykettä koskevasta sopimuksesta.

Edellä mainittujen seikkojen johdosta ehdotetaan koron muuttamista koskevien säännösten selkeyttämistä siten, että niistä käy nimenomaisesti ilmi, että luoton korko voi luottosuhteen kuluessa muuttua vain viitekoron muutosten mukaisesti. Perusteltuna kuitenkin pidetään, että asuntoluotoissa luotonantaja saisi periä kuluttajalta luoton marginaalin silloinkin, kun viitekorko on negatiivinen, jos tästä on luottosopimuksessa sovittu. Syitä ratkaisuun selvitetään 7 jaksossa.

Lisäksi ehdotetaan täsmennettäväksi säännöksiä, jotka koskevat luottosopimuksen johdosta perittävien maksujen muuttamista luottosuhteen kuluessa. Esityksen mukaan maksun korotus ei saisi olla suurempi kuin luotonantajalle aiheutunut tosiasiallinen lisäys kustannuksissa, joiden johdosta maksua luottosopimuksen mukaan peritään.

5.4Direktiivin säännökset, jotka eivät edellytä muutoksia lainsäädäntöön

Direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa säädetään toimivaltaisten viranomaisten sekä näiden palveluksessa olevien tai olleiden taikka näiden lukuun toimivien henkilöiden salassapitovelvollisuudesta. Kohta ei edellytä erityisiä täytäntöönpanotoimia, sillä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 22—24, 29 ja 30 § sisältää direktiivin vaatimukset täyttävät säännökset.

Jäsenvaltioiden on direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan edistettävä toimenpiteitä, joilla tuetaan kuluttajille annettavaa valistusta vastuullisesta lainanotosta ja lainanhoidosta erityisesti kiinnitysluottosopimusten yhteydessä. Kuluttajien, varsinkin kiinnitysluottoa ensimmäistä kertaa ottavien henkilöiden, ohjaamiseksi tarvitaan kohdan mukaan selkeää yleisluontoista tietoa luotonantoprosessista. Kohdan täytäntöön panemiseksi ei tarvita lainsäädäntötoimia. Suomessa on tarjolla tällaista aineistoa, esimerkiksi Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Finanssivalvonnan sivustolta liittyen asunnon ostoon, asuntolainoihin ja yleisemmin luotonottoon. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön (jäljempänä TEM) yhteydessä toimiva taloudenhallinnan neuvottelukunta pyrkii toimenpiteillään edistämään sitä, että talouslukutaidosta tulisi osa jokaisen kansalaistaitoja.

Direktiivin 7 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltio voi kieltää luotonantajaa tai luotonvälittäjää perimästä kuluttajalta maksuja ennen luottosopimuksen tekemistä tai asettaa maksujen perimistä koskevia rajoituksia. Suomessa ei ole tiettävästi esiintynyt ongelmia liittyen ennakkomaksujen perimiseen luottosopimuksen tekemisen yhteydessä. Kohdan mukaista optiota ei pidetä sen vuoksi tarpeellisena käyttää.

Jäsenvaltioiden on direktiivin 10 artiklan mukaan edellytettävä, että luottosopimuksia koskeva mainonta- ja markkinointiviestintä on asiallista ja selkeää ja että se ei saa olla harhaanjohtavaa. Erityisesti on kiellettävä sellaisten sanamuotojen käyttö, jotka voivat herättää kuluttajassa vääriä odotuksia luoton saatavuudesta ja kustannuksista. Säännökset kuluttajiin kohdistuvasta mainonnasta ja markkinoinnista sisältyvät kuluttajansuojalain 2 lukuun, ja ne perustuvat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2005/29/EY. Säännökset koskevat myös rahoituspalveluja, kuten asuntoluottodirektiivin soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja. Mainontaa ja muuta markkinointia on pidettävä 2 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sopimattomana, jos se ei ole asiallista ja selkeää. Samoin sopimattomana pidetään saman pykälän 2 momentin mukaan totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamista markkinoinnissa. Totuudenvastaiset tai harhaanjohtavat tiedot voivat koskea luvun 6 §:n 2 momentin 1 ja 3 kohdan mukaan kulutushyödykkeen saatavuutta tai hintaa. Edellä mainittu huomioon ottaen asuntoluottodirektiivin 10 artiklan täytäntöönpano ei edellytä lainsäädäntömuutoksia, vaan voimassa oleva lainsäädäntö täyttää jo artiklan vaatimukset.

Jäsenvaltio voi direktiivin 11 artiklan 6 kohdan mukaan edellyttää, että mainoksiin sisällytetään luottosopimuksiin liittyviä erityisiä riskejä koskeva tiivis ja riskeihin oikeassa suhteessa oleva varoitus. Samankaltainen mahdollisuus asettaa luotonantajalle velvollisuus antaa riskivaroitus osana luotosta saatavilla pidettäviä yleisiä tietoja sisältyy direktiivin 13 artiklan 2 kohtaan sekä neuvontapalveluun liittyen 22 artiklan 5 kohtaan. Mainontaan ja yleisiin tietoihin sisältyvät riskivaroitukset, joita ei anneta ottaen huomioon kuluttajan yksilölliset olosuhteet, eivät todennäköisesti merkittävästi vaikuttaisi ylivelkaantumisvaarassa olevien kuluttajien luotonottamispäätökseen. Asuntoluotoista aiheutuu kuluttajille maksuhäiriöitä vähemmän kuin muista kuluttajaluotoista, minkä vuoksi ei myöskään pidetä perusteltuna säätää velvollisuutta antaa riskivaroitusta tällaisiin luottoihin liittyen. Direktiivin 11 artiklan 6 kohdan ja 13 artiklan 2 kohdan mukaista optiota ei ehdoteta edellä mainittujen syiden vuoksi käytettäväksi Suomessa.

Huolellisesti ja ammattitaitoisesti toimivalla neuvontapalvelun tarjoajalla voidaan katsoa olevan velvollisuus jo suositusta tehdessään ottaa huomioon myös arvioitavista luottosopimuksista kuluttajalle aiheutuvat riskit. Tämän johdosta ei pidetä tarpeellisena panna 22 artiklan 5 kohtaa erikseen täytäntöön.

Direktiivin 12 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltio voi sallia luotonantajien edellyttävän, että kuluttajalla on luottosopimukseen liittyvä asiaankuuluva vakuutussopimus. Tällöin jäsenvaltion on varmistettava, että luotonantaja hyväksyy muun vakuutuksenantajan kuin luotonantajan ensisijaisen yhteistyötahon tarjoaman vakuutussopimuksen, jos kyseisen vakuutuksen sisältämä vakuutusturva on tasoltaan vastaava kuin luotonantajan ehdottamassa vakuutuksessa. Kohdan täytäntöön panemiseksi ei edellytetä nimenomaisia säännöksiä. Esityksessä ehdotettu kytkykaupan kielto ei estä luotonantajaa edellyttämästä, että kuluttajalla on esimerkiksi vakuutus luoton vakuudeksi annettavan omaisuuden palamisesta tai muusta tuhoutumisesta aiheutuvan vahingon korvaamiseksi, jos kuluttajan ei edellytetä tekevän vakuutussopimusta tietyn vakuutuksenantajan kanssa. Kytkykauppakiellon vastaista olisi sitä vastoin, että luottotarjouksen ehtona on, että vakuutussopimus tehdään luotonantajan kanssa samaan konserniin kuuluvan vakuutusyhtiön tai tämän kanssa yhteistoiminnassa toimivan muun vakuutusyhtiön kanssa.

Jäsenvaltio voi direktiivin 14 artiklan 4 kohdan mukaan säätää ESIS-lomakkeen toimittamisen pakolliseksi ennen luotonantajaa sitovan tarjouksen tekemistä. Riittävänä pidetään, että kuluttaja saa ESIS-lomakkeen 14 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisesti hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä ja viimeistään luotonantajaa sitovan tarjouksen mukana. Artiklan 4 kohdan mukaista optiota ei pidetä tarpeellisena käyttää Suomessa.

Jäsenvaltio voi lisäksi kyseisen artiklan 5 kohdan mukaan jatkaa ESIS-lomakkeen sijasta vastaavat tietovaatimukset täyttävän tietosivun käyttämistä, jos tietosivu on otettu käyttöön viimeistään 20 päivänä maaliskuuta 2014. Asuntovakuudellisiin kuluttajaluottoihin ehdotetaan edellä mainitun mukaisesti sovellettavaksi kulutusluottodirektiiviin perustuvia kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksiä luotonantajan velvollisuudesta antaa tietoja ennen luottosopimuksen tekemistä. Näiden luottojen osalta jatketaan siten ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomakkeen käyttöä. Asuntoluottojen osalta luotonantajalla ei ole voimassa olevien säännösten mukaan velvollisuutta käyttää mainittua lomaketta, vaan luotonantaja voi antaa tiedot muullakin valitsemallaan tavalla. Komission direktiivin täytäntöönpanosta järjestetyissä kokouksissa antaman tiedon mukaan kyseinen lomake ei myöskään täytä vastaavia tietovaatimuksia kuin ESIS-lomake. Kohdan mukaista optiota ei ole siten asuntoluottojen osalta mahdollista Suomessa käyttää.

Direktiivin 18 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantajan tehtyä luottosopimuksen kuluttajan kanssa luotonantaja ei saa jälkikäteen peruuttaa tai muuttaa luottosopimusta sillä perusteella, että luottokelpoisuuden arviointi olisi suoritettu puutteellisesti. Mainittua kohtaa ei sovelleta, jos osoitetaan, että kuluttaja on tahallaan jättänyt ilmoittamatta tai väärentänyt tietoja. Kohtaa ei ole tarpeen panna Suomessa erikseen täytäntöön, sillä sopimusoikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti tehty sopimus sitoo eikä Suomen lainsäädäntöön sisälly erityistä säännöstä, jonka mukaan luotonantaja saisi kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa peruuttaa tai muuttaa luottosopimusta.

Jäsenvaltion on direktiivin 18 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaan varmistettava, että luotonantaja ilmoittaa henkilötietojen suojaa koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY 10 artiklan mukaisesti kuluttajalle etukäteen, että tietoja aiotaan hakea tietokannasta. Alakohtaa ei ole tarpeen erikseen panna täytäntöön Suomessa, sillä luotonantajalla on etukäteinen ilmoitusvelvollisuus jo nykyisin luottotietolain (527/2007) 29 §:n 2 momentin nojalla. Myöskään c alakohdan toista virkettä ei tarvitse panna erikseen täytäntöön, sillä luotonantajalla on luottotietolain mainitun momentin nojalla myös kyseisen virkkeen mukainen ilmoitusvelvollisuus.

Direktiivin 20 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltio ei saa sallia sitä, että luotonantaja irtisanoo luottosopimuksen sillä perusteella, että kuluttajan ennen luottosopimuksen tekoa toimittamat tiedot olivat puutteellisia. Estettä ei ole kuitenkaan sille, että jäsenvaltio sallii irtisanomisen, jos osoitetaan, että kuluttaja on tahallaan jättänyt ilmoittamatta tietoja tai antanut vääriä tietoja. Mainittuja direktiivin säännöksiä ei ole tarpeen panna erikseen täytäntöön Suomessa, sillä yleisten periaatteiden mukaisesti tehdyt sopimukset sitovat osapuolia, eikä lainsäädännössä anneta luotonantajalle irtisanomisoikeutta mainitunkaltaisissa tapauksissa.

Direktiivin 21 artiklan 1 kohdan mukaan kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että muiden jäsenvaltioiden luotonantajilla on rajat ylittävien luottojen yhteydessä pääsy kyseisessä jäsenvaltiossa käytettyihin tietokantoihin kuluttajien luottokelpoisuuden arvioimiseksi. Pääsyn edellytysten on oltava syrjimättömiä. Artiklaa ei ole tarpeen erikseen panna täytäntöön Suomessa, sillä luottotietolain 10 §:n 1 momentin mukaan luottotietotoiminnan harjoittaja ei saa kieltäytyä antamasta yleiseen käyttöön perustuvasta luottotietorekisteristä luottotietoja sille, jonka on lain mukaan käytettävä luottotietoja rekisteröityä koskevaa päätöstä tehdessään. Koska 1. lakiehdotuksen 7 a luvun 11 §:n mukaan luotonantajalla on tällainen velvollisuus luottopäätöstä tehdessään, luotonantajalla on siis mainitun luottotietolain pykälän mukaan oikeus saada lainaa hakevan kuluttajan tiedot luottotietorekisteristä, eikä luottotietotoiminnan harjoittaja saa asettaa luovuttamisen edellytykseksi syrjiviä ehtoja.

Jäsenvaltiolla on direktiivin 26 artiklan 1 kohdan mukaan oltava käytössä asianmukaiset järjestelmät sen varmistamiseksi, että luotonantaja tai sen puolesta toimiva taho voi panna vakuuksia koskevat vaateet täytäntöön. Tämä vaatimus täyttyy, koska pantinhaltijalla on oikeus myydä vakuutena olevat osakkeet kauppakaaren 10 luvun 2 §:n mukaisilla edellytyksillä ja vakuutena oleva kiinteistö voidaan realisoida ulosottokaaren säännösten mukaisesti. Erityisiä täytäntöönpanotoimia ei vaadi myöskään saman artiklan 2 kohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että asunto-omaisuusmarkkinoiden tilastollinen seuranta on asianmukaista. Suomessa tilastokeskus hoitaa tilastointiin liittyviä tehtäviä julkistamalla muun muassa omistusasumisen hintaindeksejä.

Direktiivin 28 artiklan 1—3 ja 5 kohta sisältää säännöksiä maksuvaikeuksissa olevan kuluttajan suojelemiseksi. Uusia säännöksiä näiden kohtien täytäntöön panemiseksi ei tarvita, sillä Suomessa on jo nykyisin tällaisia säännöksiä kuluttajansuojalaissa, kauppakaaressa, korkolaissa, laissa saatavien perinnästä ja ulosottokaaressa, kuten 3.1.1 jaksossa tarkemmin selvitetään. Täytäntöönpanotoimia ei edellytä myöskään mainitun artiklan 4 kohta, jonka mukaan jäsenvaltio ei saa estää luottosopimuksen osapuolia sopimasta, että vakuuden tai vakuuden myymisestä saatavan tulon palauttaminen tai siirtäminen luotonantajalle riittää luoton takaisinmaksuksi. Lainsäädäntöön ei sisälly esteitä sille, että osapuolet tekisivät edellä mainitun kaltaisen sopimuksen.

Direktiivin 35 artiklassa edellytetään muiden luotonantajien kuin luottolaitosten hyväksyntää ja valvontaa. Artikla ei edellytä täytäntöönpanotoimia, sillä eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain mukaan kuluttajaluottojen tarjoaminen edellyttää rekisteröintiä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantajarekisteriin, joka edellä mainitun mukaisesti ehdotetaan korvattavaksi luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisterillä. Kyseisten luotonantajien toimintaa valvoo paitsi aluehallintovirasto myös kuluttaja-asiamies edellä selvitetyn mukaisesti.

Jäsenvaltion on direktiivin 39 artiklan mukaan varmistettava, että kuluttajien käytössä on asianmukaiset ja tehokkaat riidanratkaisumenettelyt liittyen luotonantajiin, luotonvälittäjiin ja nimettyihin edustajiin. Artikla ei edellytä täytäntöönpanotoimia, sillä kuluttajalla on jo nykyisin mahdollisuus viedä kuluttajaluottoihin tai luotonvälitykseen liittyvä riita-asia kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Vaihtoehtoisesti kuluttaja voi eräissä tapauksissa viedä riita-asiansa myös Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan yhteydessä toimivan Pankkilautakunnan käsiteltäväksi.

6.1Valtiontaloudelliset vaikutukset ja vaikutukset viranomaisten toimintaan

Esityksellä on vain vähäisiä vaikutuksia valtiontalouteen. Esityksen 1. lakiehdotuksen 7 a luvun säännökset tulevat aluksi aiheuttamaan valvontaviranomaisille lisätyötä sen johdosta, että valvontaviranomaisten on muun muassa päivitettävä kuluttajaluottoja koskevat ohjeet sekä neuvottava luotonantajia, luotonvälittäjiä ja kuluttajia uusien säännösten sisällöstä. Markkinointia, ennakkotietoja ja sopimusehtoja koskevien säännösten muuttuminen ei sinänsä tuo uusia tehtäviä valvontaviranomaisille, mutta aiheuttaa tarpeen kohdentaa valvontatoimia muutosten voimaan tullessa uusien säännösten soveltamisalaan kuuluvien luotonantajien ja luotonvälittäjien käytäntöihin.

Finanssivalvontaan tulisi esityksen 2. lakiehdotuksen mukaan perustaa rekisteri asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä. Tällä hetkellä Suomen markkinoilla ei tiettävästi toimi välittäjiä, joita rekisteröitymisvelvollisuus koskisi, joten uuden tehtävän arvioidaan perustamisvaiheen jälkeen edellyttävän alle yhden henkilötyövuoden panostusta. Uudesta tehtävästä ei aiheutuisi lisäkustannuksia Finanssivalvonnalle, sillä syntyvät kustannukset perittäisiin hakemus- ja valvontamaksuina välittäjiltä.

Lisäksi 3. lakiehdotuksen mukaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämä luotonantajarekisteri tulisi korvata luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisterillä. Valvontatehtävän laajenemisen myös vertaislainanvälittäjiin arvioidaan merkitsevän vain vähäistä työmäärän lisääntymistä, sillä tällaisia toimijoita lienee Suomessa enintään 10—20. Vertaislainanvälittäjien rekisteröinti-ilmoitusten käsittelystä ei aiheudu aluehallintovirastolle lisäkustannuksia, koska niistä aiheutuvat kustannukset perittäisiin toimenpidemaksuina rekisteröintiä hakevilta vertaislainanvälittäjiltä.

Toisaalta niin asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjien kuin vertaislainanvälittäjien rekisteröitymisvaatimus tulee osaltaan helpottamaan kuluttajaluottojen ja vertaislainojen tarjontaa valvovien viranomaisten valvontatyötä, sillä jatkossa niiden saatavissa olisi luotettavat ja entistäkin kattavammat tiedot luottomarkkinoilla toimivista yrityksistä ja niiden yhteystiedoista.

6.2Vaikutukset kuluttajien, luotonantajien ja eräiden luotonvälittäjien asemaan

Nykyistä yhtenäisemmät asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevat säännökset Euroopan talousalueella ovat omiaan helpottamaan luotonantajien mahdollisuuksia tarjota luottoja rajan yli ja parantamaan kuluttajien mahdollisuuksia hakea luottoa muusta kuin kotimaastaan. Käytännössä rajat ylittävän niin tarjonnan kuin kysynnän odotetaan kuitenkin myös vastaisuudessa olevan vähäistä.

Kuluttajaluottoja koskevien säännösten eriytyminen sen mukaan, onko kyseessä asuntoluotto, asuntovakuudellinen kuluttajaluotto vai muu kuluttajaluotto aiheuttaa tarpeen päivittää erityisesti luottolaitosten IT-järjestelmiä sekä luottosopimuksiin liittyviä asiakirjoja ja sisäisiä ohjeistuksia. Luotonantajien, jotka tarjoavat uusien säännösten soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja, on myös huolehdittava siitä, että näiden luottojen myöntämiseen osallistuva henkilöstö saa uusia säännöksiä koskevaa koulutusta.

Yksittäisistä muutoksista eniten kustannuksia luotonantajille aiheutuu ESIS-lomakkeen käyttöönotosta. FK:n jäseniltä saatujen arvioiden mukaan kustannukset vaihtelevat toimijoittain useasta sadasta tuhannesta eurosta useisiin miljooniin euroihin. Muista yksittäisistä muutoksista, jotka aiheuttavat kustannuksia luotonantajille, on syytä mainita valuuttaluottoja koskevat tiedonantovelvoitteet sopimussuhteen kuluessa sekä todellisen vuosikoron laskemista koskevat muutokset, joiden johdosta luotonantajien on tehtävä muutoksia IT-järjestelmiinsä. Nykyisen henkilöstön ammattitaitotasosta riippuen kustannuksia voi aiheutua luotonantajan velvollisuudesta varmistaa, että asuntovakuudellisten luottojen myöntämiseen osallistuva henkilöstö ja näiden lähiesimiehet sekä asunto-omaisuuden arvioitsijat täyttävät esityksen mukaiset ammattitaitovaatimukset.

Vertaislainanvälittäjille aiheutuu kustannuksia ehdotetusta velvollisuudesta huolehtia siitä, että niiden kuluttajille välittämissä luotoissa noudatetaan kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksiä. Lisäksi välittäjien mahdollisuutta ottaa palkkiota rajoittaisi mainitun luvun 17 a §:ssä säädetty korkokatto. Huomattava on kuitenkin, että ehdotettu sääntely ei rajoittaisi välittäjän mahdollisuutta sopia palkkion saamisesta luoton välittämisestä siltä, joka myöntää luoton kuluttajalle.

ESIS-lomakkeen käyttöönotto helpottaa kuluttajien mahdollisuuksia vertailla eri tarjoajien asuntoluottoja keskenään. Nykyisin asuntoluottojen tarjoaja on voinut käyttää "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot" -lomaketta tietojen antamiseen ennen luottosopimuksen tekemistä, mutta velvollisuutta tähän ei ole ollut. Kuluttajan eri luotonantajilta saamat tiedot ovat voineet olla hankalasti vertailtavissa. Peruuttamisoikeuden laajentuminen asuntoluotoissa myös muuhun kuin etämyyntiin parantaa kuluttajansuojaa. Luotonantajiin laajennuksen arvioidaan vaikuttavan vain vähän, sillä oletettavaa on, ettei peruuttamisoikeuden käyttö tule olemaan kovin yleistä.

Kuluttajien asemaa markkinoilla ja eri tarjoajien välistä kilpailua on omiaan parantamaan ehdotettu luoton kytkykaupan kielto. Samoin kuluttajien asemaa parantaa koron muuttamista koskevan sääntelyn selkeyttäminen siten, että luoton korko voi muuttua vain viitekoron muutosten mukaisesti. Asuntoluottojen tarjoajat ovat tuoneet esiin, että muiden Pohjoismaiden lainsäädännöstä poikkeavat säännökset voivat heikentää luotonantajien kiinnostusta tarjota asuntoluottoja Suomessa. Näin ei kuitenkaan oleteta tapahtuvan, koska käytännössä asuntoluottojen korkoja ei ole muutettu kuin viitekoron muutosten mukaisesti, eikä ehdotetulla selvennyksellä heikennetä siten asuntoluottojen tarjoajien toimintaedellytyksiä nykyisestä. Luotonantajien asemaa on puolestaan omiaan parantamaan se, että luotonantaja saisi negatiivisen viitekoron tapauksessa turvata sopimusehdolla oikeutensa saada luoton marginaalin.

Luoton myöntämistä koskevat uudet säännökset ovat omiaan ehkäisemään sitä, että kuluttajaluottoja myönnetään ylivelkaantumisriskissä oleville kuluttajille. Myös asunto-omaisuuteen liittyvien luottojen välitystä ja neuvontapalvelujen tarjoamista koskevat säännökset ovat omiaan parantamaan kuluttajien asemaa edesauttamalla sitä, että tarjottu neuvontapalvelu on puolueetonta ja että kuluttaja saa asianmukaiset tiedot tarjottavasta välitys- ja neuvontapalvelusta. Käytännössä vaikutus kuluttajien asemaan on kuitenkin ainakin alkuvaiheessa vähäinen, koska kuluttajat Suomessa hankkivat asuntoluoton tai muun asunto-omaisuuteen liittyvän kuluttajaluoton yleensä suoraan luotonantajalta ilman välitys- tai neuvontapalvelun käyttöä.

Kuluttajansuojalain 7 luvun säännösten soveltaminen myös kuluttajalle välitettäviin vertaislainoihin parantaa kuluttajien asemaa edesauttamalla sitä, että kuluttaja saa asianmukaiset tiedot tarjottavasta luotosta. Korkokattosääntelyn soveltaminen näihin luottoihin on omiaan edesauttamaan kuluttajien mahdollisuuksia saada kohtuuhintaisia luottoja. Säännökset muun muassa luottokelpoisuuden arvioinnista olisivat omiaan puolestaan parantamaan vertaislainanvälittäjien kautta kuluttajille luottoa myöntävien asemaa.

Esityksen 2. lakiehdotus edellyttäisi sen soveltamisalaan kuuluvilta asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjiltä rekisteröitymistä Finanssivalvonnan rekisteriin. Näille luotonvälittäjille aiheutuisi kustannuksia muun muassa rekisteröinti-ilmoituksen tekemisestä sekä toiminnan järjestämisestä siten, että rekisteröintiedellytykset täyttyvät. Toisaalta lakiehdotus helpottaisi Suomessa rekisteröidyn välittäjän toiminnan aloittamista toisessa ETA-valtiossa, koska rekisteröintiä ei tarvitsisi tehdä uudestaan vastaanottavassa valtiossa, ja vastaavasti se helpottaisi toisessa ETA-valtiossa rekisteröidyn välittäjän toiminnan aloittamista täällä.

Esityksen 3. lakiehdotus edellyttäisi sen soveltamisalaan kuuluvilta vertaislainanvälittäjiltä rekisteröitymistä Etelä-Suomen aluehallintoviraston rekisteriin ja aiheuttaisi vertaislainanvälittäjille sen johdosta vastaavanlaisia kustannuksia kuin asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjille. Koska vertaislainanvälittäjiä toimii jo nykyisin Suomen markkinoilla toisin kuin asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjiä, on mahdollista, että jotkut alalla nykyisin toimivat vertaislainanvälittäjät joutuisivat lopettamaan toimintansa. Toisaalta vertaislainanvälittäjien rekisteröitymisvaatimuksen oletetaan lisäävän luottamusta tällaisiin luottomarkkinoihin ja samalla parantavan kuluttajien asemaa, kun vilpillisten toimijoiden pääsyä markkinoille vaikeutetaan.

1.1Kuluttajansuojalaki

1.2Laki asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä

1 §. Soveltamisala . Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Lakia sovellettaisiin 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvien asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitykseen sekä kyseisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamiseen. Mainitun luvun 1 §:n 2 momentin mukaan luvun säännöksiä ei sovelleta luottoon, josta ei peritä korkoa tai muita maksuja, sellaiseen käänteiseen asuntoluottoon, joka täyttää momentin 2 kohdassa säädetyt tarkemmat edellytykset, eikä tiettyihin panttilainauslaitosten myöntämiin luottoihin. Näiden luottojen välitys ei kuuluisi siten myöskään käsiteltävän lakiehdotuksen soveltamisalaan.

Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitys määritellään 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja neuvontapalvelu kyseisen momentin 2 kohdassa. Asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja ovat asuntoluotot ja asuntovakuudelliset kuluttajaluotot. Asuntoluotolla tarkoitetaan 1. lakiehdotuksen 7 a luvussa luottoa, jonka luotonantaja sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä asunto-omaisuuden hankkimiseksi tai siihen kohdistuvan omistusoikeuden säilyttämiseksi (3 §:n 1 momentin 2 kohta). Asuntovakuudellisella kuluttajaluotolla tarkoitetaan luvussa luottoa, jonka luotonantaja sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä muuhun kuin edellä mainittuun tarkoitukseen ja jonka vakuudeksi annetaan asunto-omaisuutta (3 §:n 1 momentin 3 kohta). Asunto-omaisuudella tarkoitetaan puolestaan asuinkiinteistöä, asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavia yhteisöosuuksia sekä asuinrakennusta, joka sijaitsee kiinteistöä koskevan käyttöoikeuden nojalla hallitulla alueella (3 §:n 1 momentin 1 kohta).

2 §. Määritelmät . Pykälän 1 momentin 1 kohta sisältää asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä koskevan määritelmän. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 5 kohta. Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välityksellä tarkoitetaan asunto-omaisuuteen liittyvien luottosopimusten esittelemistä tai tarjoamista kuluttajille ja kuluttajien avustamista muutoin kyseisten luottosopimusten tekemisessä korvausta vastaan ja muun kuin luotonantajan itsensä toimesta. Määritelmä kattaa myös tällaisten luottosopimusten tekemisen kuluttajien kanssa luotonantajan puolesta.

Direktiivin johdanto-osan 74 kappaleen mukaan luotonvälityksenä ei pidettäisi toimintaa, jonka tarkoituksena on ainoastaan tutustuttaa kuluttajia luotonantajiin tai luotonvälittäjiin. Luotonvälityksenä ei pidettäisi siten esimerkiksi sitä, että kiinteistönvälittäjä antaa asiakkaalleen tietyn luotonantajan yhteystiedot tai kertoo jonkin luotonantajan tarjoamasta luottotyypistä ilman, että kiinteistönvälittäjä osallistuu luottosopimuksen tarkempaan esittelyyn, muuhun tarjoamiseen, valmisteluun tai tekemiseen.

Momentin 2 kohta sisältää neuvontapalvelun määritelmän. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 21 kohta. Neuvontapalvelulla tarkoitetaan asunto-omaisuuteen liittyvää luottosopimusta koskevan henkilökohtaisen suosituksen antamista kuluttajalle. Olennaista määritelmässä on kuluttajalle annettava henkilökohtainen suositus. Neuvontapalvelulla ei sen sijaan tarkoiteta tavanomaisena pidettävää luotonantajan tuotteiden esittelyä, asiakkaiden tarpeiden kartoittamista, markkinointia tai laissa edellytettyjen tietojen taikka selvitysten antamista.

Momentin 3 kohta sisältää henkilöstön määritelmän. Henkilöstöllä tarkoitetaan luotonvälittäjän palveluksessa olevia tai muutoin tämän lukuun toimivia henkilöitä, jotka osallistuvat asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitykseen. Lisäksi henkilöstön määritelmä kattaa ne henkilöt, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisena ensiksi mainitut henkilöt toimivat. Kohdalla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 11 kohta.

Momentin 4 kohta sisältää asuntoluottodirektiivin määritelmän. Momentin 5—7 kohdassa määriteltäisiin puolestaan suomalainen ja ulkomainen luotonvälittäjä sekä luotonvälittäjä. Osa lain säännöksistä koskee yksinomaan suomalaisia ja osa ulkomaisia luotonvälittäjiä, ja osa säännöksistä koskee puolestaan sekä ulkomaisia että suomalaisia luotonvälittäjiä. Momentin 8 kohta sisältää luotonantajan asiamiehen määritelmän. Luotonantajan asiamiehen määritelmä poikkeaa direktiivin 4 artiklan 7 kohdan mukaisesta sidonnaisasiamiehen määritelmästä siinä, että merkitystä ei ole sillä, minkä suuruinen osuus luotonvälittäjän edustamilla luotonantajilla markkinoilla on.

Pykälän 2 momentti sisältää kotivaltion määritelmän. Jos luotonvälittäjä on luonnollinen henkilö, tarkoitetaan kotivaltiolla sellaista Euroopan talousalueeseen kuuluvaa valtiota, jossa luotonvälittäjän päätoimipaikka sijaitsee. Jos luotonvälittäjä taas on oikeushenkilö, kotivaltio on lähtökohtaisesti se ETA-valtio, jossa luotonvälittäjän sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee. Esimerkiksi Suomen lain mukaan rekisteröityjen oikeushenkilöiden sääntömääräinen kotipaikka on Suomessa. Vastaavasti toisessa ETA-valtiossa rekisteröidyn oikeushenkilön sääntömääräinen kotipaikka on yleensä kyseisessä ETA-valtiossa. Jos luotonvälittäjällä ei kuitenkaan siihen sovellettavan lain mukaan ole sääntömääräistä kotipaikkaa, on tämän kotivaltio se ETA-valtio, jossa luotonvälittäjän päätoimipaikka sijaitsee. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 19 kohta.

3 §. Oikeus välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja. Pykälässä säädetään oikeudesta välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajalla on oikeus välittää tällaisia kuluttajaluottoja ainoastaan, jos se on rekisteröity asunto-omaisuuteen liittyvien luottojen välittäjäksi tämän lain mukaisesti. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 1 kohta.

Pykälän 2 momentissa säädetään poikkeuksista rekisteröitymisvelvollisuuteen. Momentin 1 kohdan mukaan rekisteröitymisvelvollisuus ei koskisi luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua luottolaitosta ja ulkomaista ETA-luottolaitosta. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 9 kohta. On syytä huomata, että poikkeus ei koskisi sitä vastoin 3. lakiehdotuksen soveltamisalaan kuuluvia luotonantajia tai vertaislainanvälittäjiä. Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäminen poikkeaa luottojen myöntämisestä ja vertaislainanvälittämisestä muun muassa vaadittavan ammattitaidon osalta. Lisäksi mainitun lakiehdotuksen mukaiset rekisteröintiedellytykset ovat keveämmät siinä suhteessa, että asiakkaiden etujen turvaamiseksi toiminnanharjoittajalta ei edellytetä vastuuvakuutusta. Näiden syiden vuoksi ei pidetä perusteltuna laajentaa poikkeusta koskemaan tällaisia toimijoita.

Momentin 2 kohdan mukaan rekisteröitymisvelvollisuus ei koskisi ulkomaista luotonvälittäjää. Ulkomainen luotonvälittäjä on määritelty 2 §:n 1 momentin 6 kohdassa, ja sillä tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolle sen kotivaltion toimivaltainen viranomainen on asuntoluottodirektiivin 29 artiklan mukaisesti myöntänyt oikeuden välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 1 kohta.

Momentin 3 kohdan mukaan sellaisen elinkeinonharjoittajan, joka välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja satunnaisesti muun toimilupaa, rekisteröintiä tai ennakollista hyväksyntää edellyttävän ammattitoiminnan yhteydessä, ei tarvitse rekisteröityä tämän lain mukaisesti. Säännöksessä käytetään direktiivin 29 artiklan 8 kohdassa jäsenvaltioille varattua mahdollisuutta olla soveltamatta mainittua artiklaa muun ammattitoiminnan yhteydessä satunnaisesti harjoitettavaan välitystoimintaan edellyttäen, että kyseistä ammattitoimintaa koskevissa laeissa tai eettisissä säännöissä ei kielletä välitystoiminnan harjoittamista. Kohdassa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja voi olla esimerkiksi asianajaja tai muu henkilö, joka on saanut luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain (715/2011) mukaisen luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana.

Momentin mukainen poikkeus koskisi vain rekisteröitymisvelvollisuutta koskevia 5—9 §:n säännöksiä. Poikkeuksen piirissä olevien toimijoiden olisi noudatettava 11—14 §:ssä säädettyjä velvoitteita, kun ne välittävät asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tai tarjoavat näihin luottoihin liittyviä neuvontapalveluja.

Pykälän 3 momentissa säädetään lain 6 §:n 1 momentin 4 kohtaan sisältyvien tietämystä ja pätevyyttä koskevien vaatimusten ulottamisesta ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa sijaitsevan sivuliikkeen henkilöstöön sekä edellä 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetun elinkeinonharjoittajan henkilöstöön. Tietämystä ja pätevyyttä koskevia vaatimuksia sovellettaisiin lisäksi tietyiltä osin ulkomaisen luotonvälittäjän sellaiseen henkilöstöön, joka välittää palvelujen vapaan tarjonnan nojalla Suomessa asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja.

Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 9 artiklan 3 kohta. Siinä käytettäisiin hyväksi mainitun kohdan ii alakohdan toisessa virkkeessä vastaanottavalle jäsenvaltiolle varattua mahdollisuutta vahvistaa henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset tiettyjen direktiivin liitteeseen III sisältyvien vaatimusten osalta silloin, kun välittämistä tehdään palvelujen vapaan tarjonnan perusteella toisesta valtiosta. Perusteltua on, että kaikilla täällä toimivilla välittäjillä on perustiedot muun muassa luottosopimuksiin liittyvästä suomalaisesta lainsäädännöstä ja asunnon ostamisprosessista Suomessa.

4 §. Oikeus tarjota neuvontapalveluja. Pykälässä säädettäisiin oikeudesta tarjota asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. Kyseisiä neuvontapalveluja saisi tarjota vain luotonvälittäjä. Vaikka elinkeinonharjoittajan tarkoituksena olisi siis toimia yksinomaan asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevien neuvontapalvelujen tarjoajana, hänen tulisi rekisteröityä luotonvälittäjäksi luotonvälittäjiä koskevaan rekisteriin, jollei ehdotetusta 3 §:stä muuta johdu.

Pykälässä asetettaisiin myös lisäedellytyksiä neuvontapalvelujen tarjoajalle. Neuvontapalvelujen puolueettomuuden edistämiseksi oikeutta neuvontapalvelujen tarjoamiseen ei olisi jonkin luotonantajan asiamiehenä toimivalla tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvalla luotonvälittäjällä. Samaan konserniin kuuluminen määräytyisi kirjanpitolain (1336/1997) 6 §:n mukaisesti. Oikeutta neuvontapalvelujen tarjoamiseen ei olisi myöskään luotonvälittäjällä, joka on kirjanpitolain 7 tai 8 §:ssä tarkoitetussa omistusyhteysyritys- tai osakkuusyrityssuhteessa luotonantajaan. Pykälässä säädetyt lisäedellytykset neuvontapalvelujen tarjoajalle koskisivat myös 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja elinkeinonharjoittajia.

Pykälässä käytetään direktiivin 22 artiklan 4 kohdassa jäsenvaltioille varattua mahdollisuutta kieltää ilmausten ”neuvonta” ja ”neuvoja” tai muiden samankaltaisten ilmausten käyttö, jos kuluttajille tarkoitettuja neuvontapalveluja tarjoavat luotonantajat tai sidoksissa olevat luotonvälittäjät. Syitä option käyttöön selvitetään yleisperustelujen 5.2 jaksossa.

5 §. Välittäjärekisteri ja rekisteri-ilmoitus. Pykälän 1 momentissa säädetään Finanssivalvonnan velvollisuudesta pitää rekisteriä suomalaisista luotonvälittäjistä. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta.

Pykälän 2 momentissa säädetään rekisteri-ilmoituksen tekemisestä ja rekisteri-ilmoitukseen sisällytettävistä tiedoista. Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittämistä suunnittelevan on tehtävä Finanssivalvonnalle ilmoitus välittäjärekisteriin merkitsemistä varten. Välittäminen kattaa myös asunto-omaisuuteen liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisen, eli myös asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevien neuvontapalvelujen tarjoamista suunnittelevien olisi tehtävä pykälässä tarkoitettu ilmoitus.

Momentin 1 kohdan mukaan rekisteri-ilmoituksessa on mainittava yksityisen elinkeinonharjoittajan täydellinen nimi ja henkilötunnus. Jos yksityisellä elinkeinonharjoittajalla ei ole henkilötunnusta, hänen on ilmoitettava syntymäaikansa. Lisäksi on ilmoitettava toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste, päätoimipaikka ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta toimintaa harjoitetaan. Jos välittäjä on oikeushenkilö, rekisteri-ilmoituksessa on puolestaan mainittava oikeushenkilön toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste, päätoimipaikka ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta toimintaa harjoitetaan. Momentin 1 kohdan mukaan rekisteri-ilmoituksessa on mainittava myös, mikäli ilmoituksentekijä toimii tietyn tai tiettyjen luotonantajien asiamiehenä samoin kuin tieto näistä luotonantajista. Niin ikään rekisteri-ilmoituksessa olisi annettava tieto siitä, mikäli ilmoituksen tekijä tarjoaa asunto-omaisuuteen liittyvä kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja.

Momentin 2 kohdan mukaan ilmoituksessa on tarvittaessa esitettävä selvitys myös 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainituista seikoista. Yleensä kohdan mukaiset tiedot ilmenevät muista rekisteriin merkittävistä tiedoista. Joissakin tapauksissa voi kuitenkin olla tarpeen saada selvitystä esimerkiksi ilmoituksen tekijän kotivaltiosta tai siitä, että ilmoituksen tekijä tosiasiassa pääasiallisesti toimii Suomessa, ja säännös onkin tarpeen tällaisia tilanteita silmällä pitäen.

Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, ilmoituksessa on momentin 3 kohdan mukaan annettava selvitys niistä 7 §:n 2 momentissa tarkoitetuista henkilöistä, joiden luotettavuus tulee arvioitavaksi. Rekisteri-ilmoituksesta on siis käytävä ilmi esimerkiksi oikeushenkilön toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa, hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä ne, joilla on suoraan tai välillisesti vähintään kymmenesosa osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta taikka vastaava omistus- tai määräämisvalta muussa yhteisössä.

Momentin 4 kohdan mukaan ilmoitukseen olisi lisäksi sisällytettävä selvitys ilmoituksen tekijän ja sen henkilöstön koulutuksesta ja työkokemuksesta. Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, vastaava selvitys on annettava myös 6 §:n 2 momentissa tarkoitetuista oikeushenkilön ylimpään johtoon kuuluvista henkilöistä. Toisin kuin 3 kohdan mukaan selvitystä ei olisi siis toimitettava yhteisön omistajista muutoin kuin henkilöyhtiöissä. Tarpeellisia selvityksiä voivat olla esimerkiksi ansioluettelo, tutkinto- ja työtodistukset sekä todistukset osallistumisesta merkittäviin koulutusohjelmiin tai ammatillisille kursseille.

Ilmoituksen tekijän tulee lisäksi momentin 5 kohdan mukaan antaa selvitys siitä, että sillä on 8 §:ssä tarkoitettu vastuuvakuutus tai muu vakuus. Jos kyse on vakuutuksesta, ilmoituksen tekijän on toimitettava Finanssivalvonnalle vakuutuskirja ja vakuutusehdot. Jos kyse on muusta vakuudesta, ilmoituksen tekijän on toimitettava tarpeellinen selvitys sen arvioimiseksi, täyttääkö vakuus 8 §:n mukaiset edellytykset, eli esimerkiksi tiedot vakuuden antajasta, määrästä ja muista ehdoista.

Pykälän 3 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta saada ilmoituksen tekijältä lisätietoja. Tietojen on oltava tarpeen rekisteröinnin edellytysten täyttymisen arvioimiseksi. Lisätietojen pyytäminen voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun Finanssivalvonta ei saa ilmoituksen tekijän luotettavuuden selvittämiseksi tarpeellisia tietoja suoraan rikosrekisteristä.

6 §. Rekisteröinnin edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä Finanssivalvonnan on rekisteröitävä ilmoituksen tekijä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjäksi. Momentin 1 kohdan mukaan ilmoituksen tekijän kotivaltion tulee olla Suomi. Kotivaltio määritellään 2 §:n 2 momentissa. Jos ilmoituksen tekijä on luonnollinen henkilö taikka oikeushenkilö, jolla ei siihen sovellettavan lain mukaan ole sääntömääräistä kotipaikkaa, sen tulee myös tosiasiassa pääasiallisesti toimia Suomessa. Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, jonka sääntömääräinen kotipaikka on Suomessa, myös sen päätoimipaikan tulee olla Suomessa. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 5 kohta.

Momentin 2 kohdassa edellytetään, että ilmoituksen tekijä ei ole konkurssissa. Jos ilmoituksen tekijä on luonnollinen henkilö, hänen on oltava täysi-ikäinen eikä hänen toimintakelpoisuutensa saa olla rajoitettu.

Ilmoituksen tekijän tulee momentin 3 kohdan mukaan olla luotettava. Lain 7 §:ssä säädetään tarkemmin luotettavuudesta.

Momentin 4 kohdassa edellytetään, että ilmoituksen tekijällä ja sen henkilöstöllä tulee olla luottotoimintaa koskeva riittävä tietämys ja pätevyys. Luottotoimintaa koskevan tietämyksen ja pätevyyden arvioinnissa otetaan huomioon ne tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset, jotka sisältyvät asuntoluottodirektiivin liitteeseen III. Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, koskee vaatimus myös sen ylimpään johtoon kuuluvia henkilöitä. Ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt määritellään pykälän 2 momentissa ja henkilöstön määritelmä sisältyy 2 §:n 1 momentin 3 kohtaan. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 2 kohdan c alakohta.

Ilmoituksen tekijällä on momentin 5 kohdan mukaan oltava myös 8 §:ssä tarkoitettu vastuuvakuus tai muu vakuus. Vaatimus perustuu direktiivin 29 artiklan 2 kohdan a alakohtaan.

Pykälän 2 momentissa määritellään 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetut oikeushenkilön ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt, joita ovat toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa, hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä siihen rinnastettavan toimielimen jäsenet ja varajäsenet sekä vastuunalaiset yhtiömiehet. Ylimmältä johdolta ja henkilöstöltä edellytettävästä luottotoimintaa koskevasta asiantuntemuksesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, ja momentti sisältäisi tätä koskevan valtuuden.

Pykälän 3 momentissa säädetään rekisteröinnin epäämisestä. Jos olosuhteet huomioon ottaen on ilmeistä, että ilmoituksen tekijä aikoo harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä toisen välikätenä, Finanssivalvonta voi evätä rekisteröinnin. Säännöksen tarkoituksena on estää tässä laissa tarkoitetun toiminnan harjoittaminen sellaisilta henkilöiltä, jotka esimerkiksi epäilyttävän taustansa takia eivät luultavasti tulisi täyttämään rekisteröimisen edellytyksiä, mutta jotka pyrkivät alalle välikäden avulla.

7 §. Luotettavuus . Pykälän 1 momentissa määritellään 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu luotettavuus. Ilmoituksen tekijää ei pidetä luotettavana, jos hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla viiden arviota edeltäneen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen arviota edeltäneen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan ilmeisen sopimaton välittämään lain soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja. Näissä tapauksissa henkilöä ei pidetä luotettavana myöskään omistamaan tällaista toimintaa harjoittavaa yhteisöä tai toimimaan sen hallituksen jäsenenä tai varajäsenenä, toimitusjohtajana tai toimitusjohtajan sijaisena tai muussa ylimmässä johdossa. Momentissa tarkoitetun lainvoimaisen tuomion perustana voi olla esimerkiksi 26 §:ssä rangaistavaksi ehdotettu asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitysrikos, 3. lakiehdotuksen 19 §:ssä rangaistavaksi ehdotettu vertaislainanvälittäjärikos tai luotonantajarikos, rahanpesu- tai kirjanpitorikos, veropetos taikka muu taloudelliseen toimintaan liittyvä rikos.

Ilmoituksen tekijää ei pidetä luotettavana myöskään silloin, jos hän on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton toimimaan mainitunlaisessa tehtävässä. Vastaavanlainen säännös sisältyy esimerkiksi 3. lakiehdotuksen 5 §:ään ja luottolaitostoiminnasta annetun lain 7 luvun 4 §:ään. Esimerkiksi lainvoimaa vailla oleva tuomio momentissa tarkoitetusta rikoksesta voisi osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton toimimaan kyseisessä tehtävässä. Myös liiketoimintakiellosta annetun lain (1059/1985) nojalla ilmoituksen tekijälle määrätty, jo päättynyt liiketoimintakielto voi vaikuttaa luotettavuuden arviointiin.

Pykälän 2 momentissa säädetään henkilöistä, joita 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu luotettavuusvaatimus koskee, jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö. Jotta luotettavuusvaatimus oikeushenkilön kohdalla täyttyy, kaikkien säännöksessä lueteltujen tahojen on oltava luotettavia.

8 §. Vastuuvakuutus tai muu vakuus. Pykälän 1 momentissa säädetään ilmoituksen tekijältä edellytetystä vastuuvakuutuksesta tai muusta vakuudesta asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välityksestä ja tällaisiin kuluttajaluottoihin liittyvistä neuvontapalveluista aiheutuvien vahinkojen korvaamiseksi. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 2 kohdan a alakohta.

Ilmoituksen tekijällä edellytetään olevan voimassa oleva vastuuvakuutus, pankkitakaus tai Finanssivalvonnan hyväksymä muu vastaava vakuus. Määrältään vakuutuksen tai muun vakuuden on oltava vähintään sen suuruinen kuin direktiivin 29 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla annetuissa sääntelystandardeissa edellytetään. Kyseisen kohdan nojalla annetun komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1125/2014 1 artiklan mukaan luotonvälittäjiltä vaadittavan ammatillisen vastuuvakuutuksen tai muun vastaavan vakuuden rahallinen vähimmäismäärä on 460 000 euroa jokaista yksittäistä vahinkoa kohden ja yhteensä 750 000 euroa kaikkien vahinkojen osalta kalenterivuotta kohden.

Lisäksi momentissa edellytetään, että vakuutus tai muu vakuus on voimassa niiden ETA-valtioiden alueilla, joissa ilmoituksen tekijä harjoittaa kyseisten kuluttajaluottojen välitystä tai niihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista. Momentissa edellytetään myös, että vakuutuksenantajan tai muun vakuuden antajan kotipaikka on Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, ellei Finanssivalvonta hakemuksesta myönnä tästä poikkeusta. Viimeksi mainittu edellytys on kansallista sääntelyä, eikä perustu direktiiviin.

Pykälän 2 momentissa säädetään vastuuvakuutukselle asetettavista lisäehdoista vahinkoa kärsineen etujen turvaamiseksi. Ehdot ovat kansallista sääntelyä eivätkä perustu direktiiviin. Vastaavan kaltaisia ehtoja asetetaan muun muassa vakuutusmeklareilta vaadittavalle vastuuvakuutukselle, josta säädetään vakuutusedustuksesta annetun lain (570/2005) 28 §:ssä.

Momentin 1 kohdan mukaan vakuutuksenantajan on suoritettava vakuutuskorvaus vahingon kärsineelle omavastuuta vähentämättä siinäkin tapauksessa, että vakuutukseen sisältyy omavastuu. Momentin 2 kohdan mukaan vakuutuksesta korvataan vahinko, joka on syntynyt vakuutuskauden aikana tapahtuneen teon tai laiminlyönnin seurauksena ja jonka korvaamisesta on esitetty kirjallinen vaatimus ilmoituksen tekijälle eli välittäjälle taikka vakuutuksenantajalle vakuutuksen voimassaoloaikana tai kolmen vuoden kuluessa vakuutuksen päättymisestä.

9 §. Rekisteriin merkittävät tiedot ja muutoksista ilmoittaminen. Pykälässä säädetään rekisteriin merkittävistä tiedoista ja muutoksista ilmoittamisesta, ja se vastaa pääpiirteissään 3. lakiehdotuksen 7 §:ää. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan rekisteriin merkitään yksityisen elinkeinonharjoittajan täydellinen nimi ja henkilötunnus. Jos yksityisellä elinkeinonharjoittajalla ei ole henkilötunnusta, rekisteriin merkitään hänen syntymäaikansa. Lisäksi rekisteriin merkitään toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste, päätoimipaikka ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta toimintaa harjoitetaan. Jos välittäjä on oikeushenkilö, merkitään rekisteriin momentin 2 kohdan mukaan oikeushenkilön toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste, päätoimipaikka ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta toimintaa harjoitetaan.

Momentin 3 kohdan mukaan rekisteriin merkitään niiden henkilöiden täydellinen nimi ja henkilötunnus, joiden luotettavuus on rekisteri-ilmoitusta käsiteltäessä selvitetty. Jos tällaisella henkilöllä ei ole henkilötunnusta, rekisteriin merkitään hänen syntymäaikansa. Momentin 4 kohdan mukaan rekisteriin merkitään myös niiden ylimpään johtoon kuuluvien henkilöiden täydellinen nimi ja henkilötunnus, joiden luottotoimintaa koskeva asiantuntemus on rekisteri-ilmoitusta käsiteltäessä selvitetty. Jos tällaisella henkilöllä ei ole henkilötunnusta, rekisteriin merkitään hänen syntymäaikansa.

Momentin 5 kohdan mukaan rekisteriin merkitään 8 §:ssä tarkoitetun vastuuvakuutuksen antaja ja vakuutusmäärä tai muun vakuuden laatu, antaja ja määrä.

Rekisteriin merkitään momentin 6 kohdan mukaan myös rekisteröinnin päivämäärä.

Momentin 7 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä tieto siitä, mikäli välittäjä toimii tietyn tai tiettyjen luotonantajien asiamiehenä. Jos välittäjä toimii asiamiehenä, tulee rekisteriin merkitä myös tieto niistä luotonantajista, joiden asiamiehenä välittäjä toimii. Jos rekisteriin merkittävä välittäjä ei toimi asiamiehenä, ei rekisteriin merkittäisi mitään tältä osin. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan c alakohta.

Momentin 8 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä tieto siitä, mikäli ilmoituksen tekijä tarjoaa asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. Ehdotetun 4 §:n mukaan neuvontapalvelun tarjoajan tulee olla välittäjä, mutta välittäjien ei luonnollisesti tarvitse toimia neuvontapalvelujen tarjoajina.

Rekisteriin tulee momentin 9 kohdan mukaan merkitä myös ne ETA-valtiot, joissa ilmoituksen tekijä harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan b alakohta.

Momentin 10 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä ilmoituksen tehneelle määrätyt julkiset varoitukset sekä sellaiset kiellot, joiden tehosteeksi on asetettu uhkasakko. Lisäksi rekisteriin merkitään 11 kohdan mukaan rekisteristä poistamisen syy ja ajankohta. Rekisteristä poistamisesta säädettäisiin 20 §:ssä.

Pykälän 2 momentin mukaan rekisteriin merkitään myös tiedot niistä, joille Finanssivalvonta on määrännyt kiellon harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä ilman rekisteröintiä tai niihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista ehdotetun 4 §:n vastaisesti. Kieltoa koskeva tieto sekä tieto pykälän 1 momentin 10 kohdassa tarkoitetuista seuraamuksista tulee poistaa rekisteristä viiden vuoden kuluttua sen vuoden päättymisestä, jona kielto tai muu seuraamus on määrätty.

Pykälän 3 momentissa säädetään suomalaisen luotonvälittäjän velvollisuudesta tehdä Finanssivalvonnalle viipymättä ilmoitus, jos rekisteriin merkittyihin tietoihin tulee muutoksia. Selvää on, että jos muutos koskee tietoa, joka on rekisteröinti-ilmoitusta tehtäessä edellyttänyt selvityksen toimittamista Finanssivalvonnalle, vastaava selvitys on tarpeen toimittaa myös muutoksesta ilmoitettaessa.

Lisäksi välittäjän tulee ilmoittaa Finanssivalvonnalle, jos se ei ole harjoittanut asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista edeltävän kuuden kuukauden aikana tai jos se on lopettanut toimintansa. Velvollisuuksien laiminlyönnin seuraamuksista säädettäisiin 21 §:ssä.

10 §. Tietojen saatavilla pitäminen. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 §:n 3 momentin mukaan viranomaisen henkilörekisteristä saa luovuttaa tietoja tulosteena tai sähköisesti vain, jos luovutuksensaajalla on henkilötietolain (523/1999) mukaan oikeus käsitellä pyydettyjä henkilötietoja. Tällaista ehtoa ei voida soveltaa pidettäessä tietoja yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon kautta. Pykälän 1 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta luovuttaa henkilötietoja tulosteena taikka saattaa ne yleisesti saataville sähköisen tietoverkon kautta tai luovuttaa muutoin sähköisessä muodossa mainitun 16 §:n 3 momentin estämättä. Henkilötunnuksen saisi kuitenkin luovuttaa vain annettaessa tietoja tulosteena tai teknisenä tallenteena. Luovuttamisen edellytyksenä olisi tällöin se, että luovutuksensaajalla on henkilötietolain 13 §:n tai muun lain mukaan oikeus käsitellä henkilötunnuksia koskevia tietoja.

Kun ehdotettu 1 momentti koskee Finanssivalvonnan oikeutta luovuttaa henkilötietoja ja saattaa ne yleisesti saataville sähköisen tietoverkon kautta tai luovuttaa muutoin sähköisessä muodossa, pykälän 2 momentissa säädetään puolestaan tiedoista, jotka Finanssivalvonnan olisi pidettävä yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon kautta. Säännös perustuu osaltaan direktiivin 29 artiklan 4 kohdan ensimmäiseen alakohtaan. Velvollisuus tietojen pitämiseen yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon avulla koskee vain osaa rekisteriin merkittävistä tiedoista, kuten elinkeinonharjoittajan nimeä sekä tietoa ylimmästä johdosta. Lisäksi kuluttajien oikeusturvan kannalta tärkeänä pidetään, että Finanssivalvonta pitää yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon avulla myös tietoa ilmoituksen tekijälle määrätyistä julkisista varoituksista sekä sellaisista kieloista, joiden tehosteeksi on asetettu uhkasakko. Viimeksi mainitulta osin sääntely olisi puhtaasti kansallista.

11 §. Johdon velvoitteet. Pykälän mukaan luotonvälittäjän on huolehdittava siitä, että toiminnassa noudatetaan hyvää luotonantotapaa, josta säädetään kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:ssä, ja että toimintaa harjoitetaan muutoinkin lainmukaisesti. Vastaava säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 9 §:ään. Luotonvälitystä koskevia säännöksiä on muun muassa 1. lakiehdotuksen 7 a luvun 24—27 §:ssä. Jos luotonvälittäjä tarjoaa neuvontapalveluja, niihin liittyen on noudatettava mainitun luvun 28—30 §:n säännöksiä. Jos luotonvälittäjä on oikeushenkilö, koskee huolehtimisvaatimus sen ylintä johtoa, johon kuuluvat tämän lain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetut henkilöt.

Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välityksen tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisen harjoittaminen laissa edellytetyllä tavalla on tärkeää kuluttajan oikeusturvan kannalta. Välittäjän tulee aktiivisesti valvonnalla ja ohjeita antamalla huolehtia siitä, että yrityksen koko henkilökunta noudattaa toiminnassaan lain säännöksiä. Jos toimintaa harjoitetaan useassa eri toimipaikassa, välittäjän on huolehdittava toiminnan lainmukaisuudesta kunkin toimipaikan osalta.

12 §. Asiakasvarat . Pykälässä säädetään kiellosta vastaanottaa, pitää hallussa taikka välittää asiakkaalle kuuluvia varoja. Varoilla tarkoitetaan rahan lisäksi esimerkiksi asunto-osakkeita tai muita arvopapereita. Syitä kieltoon selostetaan yleisperustelujen 5.2 jaksossa.

13 §. Luotonvälitykseen tai neuvontapalveluihin liittyvien asiakirjojen ja tietojen säilyttäminen. Pykälän mukaan luotonvälittäjän tulee säilyttää luotonvälitykseen ja neuvontapalveluihin liittyvät asiakirjat ja tiedot viiden vuoden ajan siitä, kun asiakassuhde on päättynyt. Jos palvelusta, luotonvälityksestä tai neuvontapalvelusta, on syntynyt erimielisyys, asiakirjat ja tiedot olisi joka tapauksessa säilytettävä siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu. Samoin välittäjän olisi noudatettava mahdollisesta muusta lainsäädännöstä johtuvaa velvollisuutta säilyttää pidempään asiakirjoja ja tietoja.

Pykälä ei perustu direktiiviin, vaan se on kansallista sääntelyä. Vastaavanlainen säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 12 §:ään.

Säännös täydentää muualla lainsäädännössä, kuten kuluttajansuojalaissa, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa ja kirjanpitolaissa olevia säilyttämisvelvoitteita. Säännöksen tarkoituksena on turvata Finanssivalvonnan tiedonsaantioikeuksien toteutuminen sen valvoessa välittäjiä.

Säännös kattaa kaikki asiakassuhteet vaiheet ja koskee kaikkea välittäjän toimintaa markkinoinnista mahdollisten ongelmien selvittämiseen. Luotonvälitykseen ja neuvontapalveluihin liittyvillä asiakirjoilla ja tiedoilla tarkoitetaan esimerkiksi palvelua koskevaa sopimusta ja kuluttajaa koskevaa aineistoa.

14 §. Vaitiolovelvollisuus Pykälässä säädetään vaitiolovelvollisuudesta soveltuvin osin yhdenmukaisesti muun muassa vakuutusedustuksesta annetun lain 44 §:n kanssa. Vaitiolovelvollisuus koskisi kaikkia tahoja, jotka asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä harjoitettaessa tai tällaisiin luottoihin liittyviä neuvontapalveluja tarjottaessa ovat saaneet tietoonsa asiakkaan tai jonkun muun taloudellista asemaa tai henkilökohtaisia oloja, kuten terveydentilaa, koskevia seikkoja taikka liike- tai ammattisalaisuuksia. Vaitiolovelvollisuus sisältää sekä asiakirjojen salassapitovelvollisuuden että kiellon ilmaista muussa kuin kirjallisessa muodossa oleva tieto. Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, antaa suostumuksen tietojen ilmaisemiseen taikka joissa laissa säädetään asiasta toisin. Vaitiolovelvollisuuden rikkominen voi tulla arvioitavaksi esimerkiksi rikoslain (39/1889) 38 luvun 1 §:n mukaisena salassapitorikoksena tai 2 §:n mukaisena salassapitorikkomuksena.

15 §. Sivuliikkeen perustaminen ja palvelujen tarjoaminen ulkomailla. Pykälässä säädetään asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen tai niihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisesta toisissa ETA-valtioissa. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan rekisteriin rekisteröidyn suomalaisen luotonvälittäjän on ilmoitettava Finanssivalvonnalle, jos välittäjä aikoo aloittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välityksen tai niihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisen yhdessä tai useammassa toisessa ETA-valtiossa. Ilmoitus on tehtävä Finanssivalvonnalle hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista. Ilmoituksessa on mainittava, mitä palveluja välittäjä aikoo tarjota, missä valtiossa tai valtioissa niitä tarjotaan sekä perustaako välittäjä sivuliikkeen palvelujen tarjoamista varten. Momentti sisältää myös määräyksenantovaltuuden, jonka mukaan Finanssivalvonnalla on oikeus antaa tarkempia määräyksiä tietojen toimittamistavasta ja siitä, mitä tietoja ilmoituksen tulee sisältää. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta.

Pykälän 2 momentissa säädetään Finanssivalvonnan velvollisuudesta toimittaa välittäjän sille ilmoittamat tiedot vastaanottavien valtioiden toimivaltaisille viranomaisille. Tiedot on toimitettava kuukauden kuluessa siitä, kun Finanssivalvonta on vastaanottanut välittäjän sille tekemän ilmoituksen. Näiden tietojen lisäksi Finanssivalvonnan on ilmoitettava viranomaisille ne luotonantajat, joiden asiamiehenä välittäjä toimii, sekä se, että luotonantaja vastaa asiamiehensä toiminnasta. Välittäjälle on viipymättä ilmoitettava siitä, että kyseiset tiedot on toimitettu vastaanottavien valtioiden viranomaisille. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 3 kohdan toinen alakohta.

Pykälän 3 momentin mukaan välittäjällä on kuukauden kuluttua edellä mainitun Finanssivalvonnan ilmoituksen vastaanottamisesta oikeus aloittaa palvelujen tarjoaminen toisessa ETA-valtiossa. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 3 kohdan kolmas alakohta.

16 §. Ulkomaisen luotonvälittäjän toiminnan aloittaminen Suomessa. Pykälässä säädetään ulkomaisen luotonvälittäjän toiminnan aloittamisesta Suomessa. Pykälän 1 momentin mukaan ulkomainen luotonvälittäjä, jolle sen kotivaltion toimivaltainen viranomainen on direktiivin mukaisesti myöntänyt oikeuden välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja, saa aloittaa vastaavan toiminnan Suomessa kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut kotivaltionsa toimivaltaiselta viranomaiselta ilmoituksen Finanssivalvonnalle tehdystä toiminnan aloittamista koskevasta ilmoituksesta. Jos välittäjä on kotivaltionsa viranomaisen myöntämän toimiluvan tai rekisteröinnin mukaan oikeutettu välittämään vain esimerkiksi luottolaitosten tarjoamia luottoja, vastaava rajoitus olisi voimassa myös Suomessa. Momentti koskee sekä sivuliikkeitä että palvelujen vapaan tarjonnan nojalla toimintaa harjoittavia, ja se perustuu direktiivin 32 artiklan 3 kohtaan.

Momentissa säädetyt edellytykset soveltuisivat myös ulkomaisiin luotonvälittäjiin, jotka ovat aikeissa aloittaa asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevien neuvontapalvelujen tarjoamisen Suomessa. Tämän lisäksi olisi kuitenkin huomioitava, mitä ehdotetussa 4 §:ssä säädetään oikeudesta tarjota neuvontapalveluja.

Pykälän 2 momentissa säädetään tilanteista, joissa 1 momentissa tarkoitettu ulkomainen välittäjä perustaa sivuliikkeen Suomeen. Sivuliikkeellä tarkoitetaan elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain (122/1919) 2 §:n mukaan ulkomaisen yhteisön tai säätiön osaa, joka harjoittaa Suomessa sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta käsin jatkuvaa liike- tai ammattitoimintaa ulkomaisen yhteisön tai säätiön nimiin ja lukuun.

Finanssivalvonnan on ilmoitettava tällaiselle välittäjälle edellytykset, joiden mukaisesti sen on harjoitettava toimintaansa Suomessa niissä asioissa, joita koskevia säännöksiä ei ole yhdenmukaistettu Euroopan unionin oikeudessa. Finanssivalvonnan on tehtävä ilmoitus ennen sivuliikkeen toiminnan aloittamista tai kahden kuukauden kuluessa 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen saamisesta välittäjän kotivaltion toimivaltaiselta viranomaiselta. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 4 kohta.

Pykälän 3 momentti koskee tietoja, jotka Finanssivalvonnan on merkittävä rekisteriin ulkomaisista luotonvälittäjistä, jotka harjoittavat toimintaa Suomessa. Momentti koskee sekä sivuliikkeitä että palvelujen vapaan tarjonnan nojalla toimintaa harjoittavia, ja se perustuu direktiivin 32 artiklan 3 kohtaan. Momentin 1 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä luotonvälittäjän nimi ja tämän rekisterinumero tai muu vastaava tunniste, ja jos luotonvälittäjä on luonnollinen henkilö, myös tämän syntymäaika. Rekisterinumerolla tarkoitetaan suomalaista yritys- ja yhteisötunnusta vastaavaa yrityksen yksilöivää tunnistetta. Momentin 2 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä myös luotonvälittäjän päätoimipaikan osoite ja mahdolliset muut Finanssivalvonnalle ilmoitetut yhteystiedot, kuten sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Jos kyse on sivuliikkeestä, vastaavat tiedot tulee merkitä myös siitä edellyttäen, että yhteystiedot ovat tiedossa ilmoituksen tekemisen hetkellä. Momentin 3 kohdan mukaan sivuliikkeiden osalta tulisi merkitä myös ehdotetun sivuliikkeen johtamisesta vastaavien henkilöiden nimet. Tämä on mahdollista luonnollisesti vain silloin, kun henkilöt ovat tiedossa ilmoituksen tekemishetkellä. Lisäksi rekisteriin tulee merkitä ehdotetun 4 kohdan mukaan luotonvälittäjän kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen nimi sekä sen luotonvälittäjärekisterin internetosoite, johon luotonvälittäjä on merkitty. Ehdotetun 5 kohdan mukaan rekisteriin merkitään myös palvelut, joita luotonvälittäjä aikoo tarjota Suomessa siinä laajuudessa kuin ne ilmenevät kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen Finanssivalvonnalle toimittamasta ilmoituksesta. Ehdotetun 6 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä yhden tai useamman sellaisen luotonantajan nimi ja rekisterinumero tai muu vastaava tunniste, johon luotonvälittäjä on sidoksissa tai jonka puolesta luotonvälittäjä yksinomaan toimii. Jos tällaisia luotonantajia on, tulee niiden myös vahvistaa ottavansa täysi ja ehdoton vastuu luotonvälittäjän toiminnasta. Selvää on, ettei kohta koske tapauksia, joissa luotonvälittäjällä ei ole sidonnaisuuksia luotonantajiin. Ehdotetun 7 kohdan mukaan rekisteriin tulee merkitä päivämäärä, jona kotivaltion toimivaltainen viranomainen on ilmoituksensa mukaan antanut luotonvälittäjälle 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen eli ilmoituksen siitä, että Finanssivalvonnalle on ilmoitettu toiminnan aloittamisesta Suomessa.

17 §. Valvonta . Pykälässä säädetään lain valvonnasta. Ehdotuksen mukaan Finanssivalvonta valvoisi lain noudattamista.

18 §. Oikeus saada tietoja sakko- ja rikosrekisteristä. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta saada tietoja sakko- ja rikosrekisteristä. Jotta Finanssivalvonta voisi arvioida välittäjän luotettavuutta, sillä on oltava oikeus saada tätä varten tarpeelliset tiedot sakon täytäntöönpanosta annetun lain (672/2002) 46 §:ssä tarkoitetusta sakkorekisteristä. Sen sijaan rikosrekisteritiedot välittäjän luotettavuuden selvittämiseksi Finanssivalvonnalle voidaan luovuttaa rikosrekisterilain (770/1993) 4 a §:n nojalla.

19 §. Luotonvälitys ilman rekisteröintiä ja neuvontapalvelujen tarjoaminen lainvastaisesti. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan on kiellettävä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitys tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoaminen, jos toimintaa harjoitetaan lainvastaisesti ilman rekisteröintiä tai ennen kuin 15 §:n 3 momentissa tai 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu aika ilmoituksen saamisesta on kulunut umpeen. Sama koskee myös tapauksia, joissa välittäjä ei ole ylipäätään vastaanottanut mainituissa säännöksissä tarkoitettua ilmoitusta. Samoin Finanssivalvonnan on kiellettävä neuvontapalvelujen tarjoaminen, jos neuvontapalvelu ei täytä 4 §:ssä säädettyjä edellytyksiä eli jos esimerkiksi neuvontapalvelun tarjoaja kuuluu jonkin luotonantajan kanssa samaan konserniin.

Yleensä kielto kohdistetaan välittäjänä toimivaan yhteisöön tai elinkeinonharjoittajaan. Erityisestä syystä Finanssivalvonta voisi kohdistaa kiellon myös asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista harjoittavan palveluksessa olevaan henkilöön tai muuhun, joka toimii hänen lukuunsa. Henkilöön kohdistettu kielto voi olla perusteltu esimerkiksi silloin, kun on ilmeistä, että kyseinen yhteisö ei tule noudattamaan kieltoa eikä kykene suoriutumaan kieltopäätökseen liitettävästä uhkasakosta. Samalla tavoin voidaan arvioida tilannetta, jossa on syytä uskoa, että välittäjälle määrättyä kieltoa aiotaan kiertää jatkamalla kiellettyä toimintaa uudessa yrityksessä.

Koska kiellon tarkoituksena on keskeyttää lain säännösten vastaisesti harjoitettu asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitys tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoaminen, on myös perusteltua, että kiellon noudattamiselle asetetaan mahdollisimman lyhyt määräaika. Yleensä voitaneen lähteä siitä, että luvattomasti tällaista toimintaa harjoittavan sallitaan tehdä kiellon antamisen jälkeen ainoastaan toiminnan lopettamiseksi välttämättömät toimenpiteet.

Finanssivalvonnalla on Finanssivalvonnasta annetun lain 33 a §:n mukaan toimivalta asettaa kiellon tehosteeksi uhkasakko. Mainitusta pykälästä poiketen 2 momentissa säädetään, että Finanssivalvonnalla on velvollisuus asettaa uhkasakko 1 momentissa tarkoitetun kiellon tehosteeksi, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.

Finanssivalvonnasta annetun lain 10 §:n mukaan uhkasakon tuomitsee maksettavaksi Finanssivalvonnan johtokunta. Lisäksi siltä osin kuin mainitusta laista ei muuta seuraa, sovelletaan uhkasakkolain (1113/1990) säännöksiä.

Pykälän 2 momentissa viitataan myös Finanssivalvonnan oikeuteen määrätä julkinen varoitus, josta säädetään Finanssivalvonnasta annetussa laissa.

20 §. Rekisteristä poistaminen. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan Finanssivalvonnan on poistettava rekisteristä ilman aiheetonta viivytystä suomalainen luotonvälittäjä, joka ei ole harjoittanut asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista edeltävän kuuden kuukauden aikana tai on lopettanut toimintansa. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 33 artiklan 1 kohdan a alakohta. Vaatimus siitä, että rekisteristä poistamisen on tapahduttava ilman aiheetonta viivytystä, perustuu direktiivin 33 artiklan 3 kohtaan.

Momentin 2 kohdan mukaan rekisteristä on poistettava välittäjä, joka on hyväksytty rekisteriin tämän antamien virheellisten tai harhaanjohtavien tietojen vuoksi. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 33 artiklan 1 kohdan b alakohta. Annettujen virheellisten tai harhaanjohtavien tietojen on tullut olla laadultaan sellaisia, että ilmoituksen tekijää ei olisi hyväksytty rekisteriin siinä tapauksessa, että Finanssivalvonnalla olisi kyseisten tietojen sijaan ollut käytössään oikeasisältöiset tiedot.

Myös sellainen välittäjä on momentin 3 kohdan mukaan poistettava rekisteristä, joka ei enää täytä 6 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa säädettyjä rekisteröinnin edellytyksiä. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 33 artiklan 1 kohdan c alakohta.

Välittäjä on 4 kohdan mukaan poistettava rekisteristä, jos se harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä toisen välikätenä. Toisen välikätenä toimiminen on 6 §:n 3 momentin mukaan myös rekisteröinnin este. Kohta ei perustu direktiiviin, vaan se on kansallista sääntelyä. Vastaava säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 18 §:n 1 momentin 3 kohtaan.

Momentin 5 kohdan mukaan Finanssivalvonnan on poistettava välittäjä rekisteristä, jos 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetty rekisteröinnin edellytys ei enää täyty eikä välittäjä ole asetetussa määräajassa ilmoittanut uusia henkilöitä, jotka täyttävät säädetyn vaatimuksen luottotoimintaa koskevasta asiantuntemuksesta. Vastaava säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 18 §:n 1 momentin 4 kohtaan.

Välittäjä on 6 kohdan mukaan poistettava rekisterissä myös silloin, jos 6 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetty rekisteröinnin edellytys ei enää täyty eikä välittäjä ole asetetussa määräajassa järjestänyt 8 §:n edellytykset täyttävää vastuuvakuutusta tai muuta vakuutta. Säännös perustuu direktiivin 29 artiklan 2 kohdan a alakohtaan.

Lisäksi välittäjä tulee 7 kohdan mukaan poistaa rekisteristä siinä tapauksessa, että välittäjälle on jo aiemmin asetettu 21 §:n 1 momentissa tarkoitettu määräaikainen toimintakielto, mutta välittäjän tai sen ylimmän johdon toiminnassa ilmenevät vakavat tai toistuvat laiminlyönnit jatkuvat sen jälkeenkin. Vastaava säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 18 §:n 1 momentin 5 kohtaan.

Pykälän 2 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta antaa asiakkaiden etujen turvaamiseksi määräyksiä toimenpiteistä, joihin välittäjän on ryhdyttävä toiminnan lopettamiseksi.

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan on 14 päivän kuluessa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjän poistamisesta rekisteristä ilmoitettava tästä niiden muiden ETA-valtioiden toimivaltaisille viranomaisille, joissa välittäjä on 15 §:n 1 momentin mukaisesti ilmoittanut toimivansa.

21 §. Suomalaista luotonvälittäjää koskevat muut seuraamukset. Pykälän 1 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta kieltää suomalaista luotonvälittäjää jatkamasta toimintaansa, jos välittäjä olennaisesti laiminlyö noudattaa ehdotetun lain 9 §:n 3 momentin, 11—13 §:n tai 15 §:n 1 momentin mukaisia velvollisuuksiaan, eikä laiminlyöntiä ole korjattu Finanssivalvonnan asettamassa kohtuullisessa ajassa. Kielto on voimassa niin kauan kunnes laiminlyönti on korjattu.

Pykälän 2 momentissa toistetaan selvyyden vuoksi Finanssivalvonnalle Finanssivalvonnasta annetun lain 33 a §:n mukaan kuuluva toimivalta asettaa kiellon tehosteeksi uhkasakko. Momentti sisältää myös viittauksen Finanssivalvonnasta annettuun lakiin siltä osin kuin laissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta määrätä julkinen varoitus.

22 §. Ulkomaisen luotonvälittäjän sivuliikkeeseen kohdistettavat seuraamukset. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan on vaadittava ulkomaista luotonvälittäjää, jolla on sivuliike Suomessa, lopettamaan säännösten vastainen menettely, jos Finanssivalvonta toteaa, että välittäjä ei noudata 6 §:n 1 momentin 4 kohdan tai 11—13 §:n säännöksiä. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 2 kohdan toinen alakohta.

Pykälän 2 momentissa säädetään seuraamuksista tilanteissa, joissa välittäjä ei toteuta vaadittuja toimenpiteitä. Finanssivalvonta voi tällöin määrätä 21 §:n 1 momentissa tai Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettyjä hallinnollisia seuraamuksia sen varmistamiseksi, että välittäjä lopettaa säännösten vastaisen menettelyn. Finanssivalvonnan on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava päätetyistä hallinnollisista seuraamuksista asuntoluottodirektiivin 34 artiklan 2 kohdan mukaisesti välittäjän kotivaltion toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 2 kohdan kolmas ja neljäs alakohta.

Pykälän 3 momentissa säädetään menettelystä, jota on noudatettava, jos Finanssivalvonnalla on perusteltu syy epäillä, että ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa oleva sivuliike ei noudata asuntoluottodirektiivin muiden kuin 34 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa mainittujen artiklojen täytäntöön panemiseksi annettuja säännöksiä. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta.

Pykälän 4 momentissa säädetään noudatettavasta menettelystä silloin, kun välittäjän kotivaltion toimivaltainen viranomainen ei toteuta tarvittavia toimia kuukauden kuluessa kyseisten tietojen saamisesta tai jossa välittäjä sen kotivaltion toimivaltaisten viranomaisten toimista huolimatta toimii edelleen tavalla, joka on selvästi suomalaisten kuluttajien etujen vastainen tai haittaa markkinoiden asianmukaista toimintaa Suomessa. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 4 kohdan toinen alakohta.

23 §. Muita ulkomaisia luotonvälittäjiä koskevat seuraamukset. Pykälän 1 momentissa säädetään 22 §:n 3 momenttia vastaavasti Finanssivalvonnan velvollisuudesta ilmoittaa ulkomaisen luotonvälittäjän kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jos Finanssivalvonnalla on perusteltu syy epäillä, että ilman sivuliikettä Suomessa toimiva ulkomainen välittäjä ei noudata sen kotivaltiossa direktiivin täytäntöön panemiseksi annettuja säännöksiä. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta.

Pykälän 2 momentissa säädetään 22 §:n 4 momenttia vastaavasti Finanssivalvonnan velvollisuuksista tilanteessa, jossa ulkomaisen luotonvälittäjän kotivaltion toimivaltainen viranomainen ei toteuta tarvittavia toimia kuukauden kuluessa kyseisten tietojen saamisesta tai jossa välittäjä sen kotivaltion toimivaltaisten viranomaisten toimista huolimatta toimii edelleen tavalla, joka on selvästi suomalaisten kuluttajien etujen vastainen tai haittaa markkinoiden asianmukaista toimintaa Suomessa. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 4 kohdan toinen alakohta.

Finanssivalvonnan on tällaisissa tapauksissa ensiksi ilmoitettava kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille asiasta, minkä jälkeen se voi määrätä 22 §:n 2 momentissa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia. Hallinnollisista seuraamuksista on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan pankkivalvontaviranomaiselle ilman aiheetonta viivytystä. Finanssivalvonnalla on myös mahdollisuus saattaa asia myös pankkivalvontaviranomaisen käsiteltäväksi Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamista koskevan asetuksen (EU) N:o 1093/2010 19 artiklan mukaisesti.

24 §. Valvontavaltuudet . Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan valvontavaltuuksista, ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 2 kohdan viides alakohta sekä saman artiklan 3 ja 5 kohta.

Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnalla on oikeus tarkastaa suomalaisen luotonvälittäjän toisessa ETA-valtiossa olevan sivuliikkeen toimintaa Finanssivalvonnasta annetun lain 24 §:n ja 25 §:n säännösten mukaisesti. Lain 24 § koskee tarkastusoikeutta, ja lain 25 § sisältää oikeudenkäyntiasiamiehiä ja oikeudenkäyntiavustajia sekä asianajajia koskevan poikkeuksen tietojensaanti- ja tarkastusoikeudesta.

Jos Finanssivalvonta ei hyväksy toisen ETA-valtion viranomaisen toteuttamia toimia, jotka koskevat suomalaisen luotonvälittäjän kyseisessä valtiossa sijaitsevaa sivuliikettä, Finanssivalvonta voi saattaa asian pankkivalvontaviranomaisen käsiteltäväksi Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamista koskevan asetuksen (EU) N:o 1093/2010 19 artiklan mukaisesti. Tältä osin momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 2 kohdan viides alakohta.

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnalla on oikeus saada ulkomaiselta luotonvälittäjältä valvontatehtävänsä taikka laissa tai asuntoluottodirektiivissä säädettyjen muiden tehtäviensä hoitamiseksi tarpeelliset tiedot. Finanssivalvonnan on kuitenkin ilmoitettava asiasta etukäteen ulkomaisen luotovälittäjän kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

Pykälän 3 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta tarkastaa ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa sijaitsevan sivuliikkeen toimintaa valvontatehtävänsä taikka laissa tai asuntoluottodirektiivissä säädettyjen muiden tehtäviensä hoitamiseksi. Myös tällaisista tarkastuksista on ilmoitettava etukäteen ulkomaisen luotonvälittäjän kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

Kun Finanssivalvonta käyttää 2 ja 3 momentin mukaista tietojensaanti- ja tarkastusoikeutta, sovelletaan pykälän 4 momentin mukaan Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvun säännöksiä muuta finanssimarkkinoilla toimivaa koskevasta tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudesta, 33 a §:ää uhkasakon asettamisesta sekä 34 §:ää ulkopuolisen asiantuntijan käyttämisestä. Viimeksi mainitun pykälän mukaan Finanssivalvonta voi valvottavan tai muun finanssimarkkinoilla toimivan valvonnan kannalta tarpeellisen, erityistä asiantuntemusta vaativan asian selvittämiseksi käyttää tilintarkastajaa tai muuta ulkopuolista asiantuntijaa. Kyseisessä pykälässä säädetään myös muun muassa asiantuntijan vastuusta, riippumattomuudesta ja asiantuntijan palkkion maksamisesta.

25 §. Oikeus vahingonkorvaukseen. Pykälässä säädetään kuluttajan tai muun, jonka oikeutta toimeksianto tai luottosopimus koskee, oikeudesta vahingonkorvaukseen. Selvää on, että säännös voi tulla sovellettavaksi vain silloin, kun Suomen laki ylipäänsä tulee sovellettavaksi tapaukseen sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan Rooma I -asetuksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008) tai sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan Rooma II -asetuksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o (864/2007) nojalla.

Pykälän 1 momentissa säädetään luotonvälittäjän velvollisuudesta korvata vahinko, joka hänen lain tai toimeksiantosopimuksen vastaisesta menettelystään aiheutuu kuluttajalle tai muulle, jonka oikeutta toimeksianto tai luottosopimus koskee. Tällaisia muita tahoja voivat olla esimerkiksi luoton takaaja tai vierasvelkapantin luoton vakuudeksi antanut taikka luotonantaja. Jos luotonvälittäjä osoittaa toimineensa ammattitaitoisesti ja huolellisesti, vapautuu tämä kuitenkin vastuusta.

Pykälän 2 momentissa säädetään luotonvälittäjänä toimivan yhteisön toimitusjohtajan, hallituksen jäsenen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenen sekä vastuunalaisen yhtiömiehen henkilökohtaisesta korvausvastuusta tilanteissa, joissa 12 §:ssä säädettyä kieltoa vastaanottaa, pitää hallussa tai välittää asiakkaalle kuuluvia varoja on rikottu, ja tästä on aiheutunut vahinkoa kuluttajalle tai muulle, jonka oikeutta toimeksianto tai luottosopimus koskee. Vahingonkorvausvaatimus voitaisiin kohdistaa myös yhteisön toimitusjohtajaan, hallituksen jäseneen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen sekä vastuunalaiseen yhtiömieheen, jos vahinko on johtunut siitä, että tämä on tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyönyt huolehtia siitä, että toiminnassa noudatetaan 12 §:ssä säädettyä kieltoa. Sama koskee hallituksen varajäseneltä, jos hän on toiminut hallituksen jäsenenä varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä. Vahingonkorvausvastuusta vapautuminen edellyttää, että säännöksessä mainitut tahot ovat huolehtineet siitä, että menettelytavat ja henkilöstön ohjeistukset on laadittu kiellon noudattamiseksi asianmukaisiksi, ja että näiden noudattamista on riittävästi valvottu.

Pykälän 3 momentin mukaan sopimusehto, joka poikkeaa 1 tai 2 momentin säännöksistä kuluttajan tai korvaukseen oikeutetun muun luonnollisen henkilön vahingoksi, on mitätön.

Pykälän 4 momentissa viitataan vahingonkorvauslakiin, jonka 2 ja 6 luvussa säädetään vahingonkorvauksen sovittelusta ja korvausvastuun jakaantumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken.

26 §. Rangaistussäännökset . Ehdotuksen mukaan asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitysrikoksesta tuomitaan, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, pykälän 1 momentin mukaan se, joka tahallaan harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista ilman rekisteröintiä. Rangaistusuhkana on sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

Ehdotetussa tunnusmerkistössä tarkoitettua menettelyä voidaan pitää niin moitittavana, että rikosoikeudellinen vastuu siitä on perusteltu. Myös elinkeino-oikeudellisen sääntelyn tehokkuuden varmistaminen puoltaa ehdotettua sääntelyä. Ehdotettu rangaistusasteikko vastaa rangaistavaksi säädettävän tekotyypin moitittavuutta, ja asteikko on myös linjassa muiden vastaavantyyppisiä tekoja koskevien elinkeino-oikeudelliseen toimintaan liittyvien rangaistussäännösten kanssa.

Vahva perussääntö on, että vankeusuhkaiset rangaistussäännökset tulee sijoittaa rikoslakiin. Tästä pääsäännöstä poikkeaminen edellyttää painavia perusteita. Ehdotetussa rangaistussäännöksessä tarkoitetun tyyppisiä, myös matalan vankeusrangaistusuhan käsittäviä rangaistussäännöksiä on nykyisellään aineellisoikeudellisessa lainsäädännössä, ja asianmukaisena pidetäänkin, että myös ehdotettu rangaistussäännös sijoitetaan aineelliseen lakiin, jonka vastaisesta menettelystä rikoksessa on kysymys.

Jos Finanssivalvonta on tehostanut 19 §:n 1 momentin nojalla määrättyä kieltoa uhkasakolla, päällekkäisyyksien estämiseksi pykälän 2 momentissa säädetään, ettei rikkojaa tällöin voida tuomita samasta teosta rangaistukseen, jos uhkasakko on lainvoimaisella päätöksellä tuomittu maksettavaksi. Säännös vastaa 3. lakiehdotuksen 19 §:n 3 momenttia.

27 §. Muutoksenhaku Finanssivalvonnan päätökseen. Pykälän viittaussäännöksen mukaan Finanssivalvonnan tekemästä päätöksestä voi valittaa siten kuin Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädetään.

28 §. Voimaantulo . Pykälän 1 momentti sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen.

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta voi ottaa rekisteri-ilmoituksen käsiteltäväkseen ennen lain voimaantuloa, ja ilmoituksen tekijä voidaan rekisteröidä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä pidettävään rekisteriin lain tullessa voimaan.

29 §. Siirtymäsäännökset . Pykälän 1 momentin mukaan se, joka lain voimaan tullessa harjoittaa tämän lain mukaan rekisteröintiä edellyttävää toimintaa, saa jatkaa toimintaansa Suomessa ilman rekisteröintiä 21 päivään maaliskuuta 2017 saakka.

Pykälän 2 momentissa säädetään noudatettavista tietämystä ja pätevyyttä koskevista vaatimuksista. Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai niitä koskevien neuvontapalvelujen tarjoamista vähintään 19 päivästä maaliskuuta 2014 harjoittaneen on noudatettava 3 §:n 3 momentin ja 6 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöksiä tietämystä ja pätevyyttä koskevista vaatimuksista 21 päivästä maaliskuuta 2017.

1.3Laki eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä

Yleistä . Laki on uusi, mutta vastaa sisällöltään pääosin nykyistä eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annettua lakia. Jäljempänä selvitetään lain sisältöä lähinnä vain siltä osin kuin ehdotettu säännös poikkeaa voimassa olevan lain sisällöstä.

1 §. Soveltamisala . Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Pykälän 1 momentin ensimmäiseen virkkeeseen tehdään teknisluonteinen tarkistus sen johdosta, että asunto-omaisuuteen liittyvistä kuluttajaluotoista säädettäisiin 1. lakiehdotuksen mukaan kuluttajansuojalain 7 a luvussa, kun niitä nykyisin koskevat kuluttajansuojalain 7 luvun säännökset. Laki koskisi sekä kuluttajansuojalain 7 luvun että uuden 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja myöntäviä elinkeinonharjoittajia. Asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja ovat 1. lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut asuntoluotot sekä saman momentin 3 kohdassa tarkoitetut asuntovakuudelliset kuluttajaluotot. Asiallisesti lain soveltamisala ei siis tältä osin muuttuisi.

Pykälän 1 momentin toisen virkkeen mukaan lain soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan myös elinkeinonharjoittajia, jotka välittävät luottoja kuluttajille, jos luotonantajana on joku muu kuin kuluttajansuojalain 7 tai 7 a luvussa tarkoitettu luotonantaja ( vertaislaina ). Luottojen välittämisellä tarkoitetaan säännöksessä kuluttajansuojalain 7 luvun 7 §:n 6 kohtaa vastaavasti luottosopimusten esittelemistä tai tarjoamista kuluttajille tai muutoin kuluttajien avustamista luottosopimuksen tekemisessä tai luottosopimusten tekemistä kuluttajan kanssa luotonantajan puolesta. Vertaislainauksessa kyse on siis toiminnasta, jossa elinkeinonharjoittaja toimii välittäjänä mahdollistaen lainasuhteen synnyn kahden yksityishenkilön välillä tai yksityishenkilön ja sellaisen oikeushenkilön välillä, joka ei ole ammattimainen luotonantaja.

Pykälän 2 momentissa säädetään soveltamisalan rajoituksista, ja se vastaa pitkälti nykyisen lain 1 §:n 2 momenttia. Momentin 1 kohdan mukaan lain soveltamisalan ulkopuolelle rajataan elinkeinonharjoittajat, joita Finanssivalvonta valvoo Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n nojalla. Lakia ei siis sovellettaisi esimerkiksi kotimaisiin luottolaitoksiin, ETA-valvottavien luottolaitosten Suomessa oleviin sivuliikkeisiin, ulkomaisten valvottavien palvelujen tarjoamiseen Suomessa sivuliikettä perustamatta eikä sijoituspalveluyrityksiin. Rajaus on tarpeen päällekkäisyyksien välttämiseksi.

Momentin 2 kohdassa säädetään maksulaitoslain 7 §:ssä tarkoitettuja maksupalvelujen tarjoajia koskevasta poikkeuksesta. Poikkeus on tarpeen sen johdosta, että 3. lakiehdotusta ehdotetaan sovellettavaksi myös vertaislainanvälittäjiin. Tietyissä tapauksissa vertaislainanvälittäjät saattavat kuulua Finanssivalvonnasta annetun lain 5 §:ssä tarkoitettuihin muihin valvottaviin, ja rajauksella pyritäänkin estämään mahdolliset päällekkäisyydet.

Momentin 3 kohdassa rajataan lain soveltamisalan ulkopuolelle panttilainauslaitokset. Panttilainauslaitoksilta edellytettävästä toimiluvasta säädetään panttilainauslaitoksista annetussa laissa.

Momentin 4 kohdan mukaan lain soveltamisalaan eivät kuulu elinkeinonharjoittajat, jotka myöntävät kuluttajaluottoja vain myymiensä kulutushyödykkeiden oston rahoittamiseksi. Ratkaisevaa on, voiko kuluttaja käyttää elinkeinonharjoittajan myöntämää luottoa ainoastaan kyseisen elinkeinonharjoittajan myymien kulutushyödykkeiden ostoon vai myös muuhun tarkoitukseen.

Momentin 5 kohdan mukaan lakia ei sovelleta myöskään valtioon, kuntaan eikä muihin julkisyhteisöihin.

Momentin 6 kohdan mukaan laki ei koske toiseen ETA-valtioon sijoittautuneita elinkeinonharjoittajia, jotka tilapäisesti tarjoavat kuluttajaluottoja tai välittävät vertaislainoja Suomessa. Tilapäisellä kuluttajaluottojen tarjoamisella tai vertaislainanvälittämisellä tarkoitetaan palvelujen tarjoamista ilman, että sijoittautumista koskevat kriteerit täyttyvät. Sijoittautumista koskevien kriteerien sisältöä on selostettu nykyisen lain 1 §:n 2 momentin 4 kohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa ( HE 24/2010 vp , s. 46).

2 §. Oikeus myöntää kuluttajaluottoja ja välittää vertaislainoja. Pykälän ensimmäinen virke vastaa nykyisen lain 2 §:ää. Pykälän toisessa virkkeessä säädettäisiin muun kuin 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun elinkeinonharjoittajan oikeudesta välittää vertaislainoja vain silloin, jos se on rekisteröity vertaislainanvälittäjäksi tai luotonantajaksi.

3 §. Luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteri ja rekisteri-ilmoitus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Etelä-Suomen aluehallintoviraston velvollisuudesta pitää luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriä. Nykyinen luotonantajarekisteri muutettaisiin luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriksi, jonne rekisteröitäisiin lain soveltamisalaan kuuluvat luotonantajat ja vertaislainanvälittäjät.

Pykälän 2 momentti vastaa pääosin nykyisen lain 3 §:n 2 momenttia, mutta siinä säädettäisiin myös vertaislainanvälittämistä suunnittelevan velvollisuudesta tehdä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ilmoitus rekisteriin merkitsemistä varten. Rekisteri-ilmoitukseen olisikin sisällytettävä tieto siitä, hakeeko ilmoituksen tekijä rekisteröintiä luotonantajaksi vai vertaislainanvälittäjäksi ja, jos kyse on luotonantajaksi rekisteröitymisestä, aikooko tämä myöntää myös 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tai välittää vertaislainoja. Uutta olisi sekä luotonantajien että vertaislainanvälittäjien osalta myös se, että rekisteri-ilmoitukseen olisi sisällytettävä momentin 5 kohdan mukaan tieto siitä, onko ilmoituksen tekijällä tarkoitus vastaanottaa asiakasvaroja, ja jos se aikoo näin tehdä, selvitys myös siitä, miten se aikoo huolehtia asiakasvarojen säilyttämisestä ja käsittelemisestä.

Pykälän 3 momentti vastaa nykyisen lain 3 §:n 3 momenttia.

4 §. Rekisteröinnin edellytykset. Pykälä vastaa pääosin nykyisen lain 4 §:ää, mutta se koskisi jatkossa myös vertaislainanvälittäjiä ja vertaislainanvälitystä.

5 §. Luotettavuus . Pykälä vastaa pääosin nykyisen lain 5 §:n 1 momenttia, mutta siihen tehtäisiin tarvittavat terminologiset muutokset koskien vertaislainanvälitystä. Lisäksi momentista on poistettu virheellinen viittaus säätiöön.

6 §. Oikeushenkilö ilmoituksen tekijänä. Pykälän 1 momentti vastaa nykyisen lain 5 §:n 2 momenttia. Pykälän 2 momentti vastaa muutoin nykyisen lain 6 §:ää, mutta toiseen virkkeeseen lisättäisiin maininnat vertaislainanvälityksestä.

7 §. Rekisteriin merkittävät tiedot ja muutoksista ilmoittaminen. Pykälä vastaa pääosin sisällöltään nykyisen lain 7 §:ää. Vertaislainanvälitystä koskevien muutosten ohella uutta on, että 1 momentin 3 kohdan mukaan rekisteriin merkitään, onko elinkeinonharjoittaja luotonantaja vai vertaislainanvälittäjä, ja, jos kyseessä on luotonantaja, myöntääkö tämä myös 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tai harjoittaako tämä vertaislainanvälitystä.

Uutta olisi momentin 6 kohdan nojalla, että rekisteriin merkittäisiin tieto siitä, onko luotonantajalla tai vertaislainanvälittäjällä oikeus ottaa vastaan asiakasvaroja. Jos ilmoituksen tekijä ei n ilmoituksensa mukaan aio vastaanottaa asiakasvaroja tai jos ilmoituksen tekijälle ei myönnetä 10 §:n mukaisesti lupaa asiakasvarojen vastaanottamiseen, rekisteriin merkittäisiin tieto siitä, että luotonantajalla tai vertaislainanvälittäjällä ei ole oikeutta vastaanottaa asiakasvaroja. Vastaavasti jos ilmoituksen tekijälle myönnetään lupa asiakasvarojen vastaanottamiseen, merkittäisiin rekisteriin tieto tästä oikeudesta.

8 §. Tietojen luovuttaminen. Pykälä vastaa nykyisen lain 8 §:ää.

9 §. Luotonantajan ja vertaislainanvälittäjän johdon velvoitteet. Pykälän 1 momentti vastaa asiallisesti muutoin nykyisen lain 9 §:ää, mutta se koskee myös vertaislainanvälittäjien johtoa.

Ehdotettu pykälän 2 momentti on uusi, ja siinä säädetään luotonantajan palveluksessa olevien ja muutoin tämän lukuun toimivien henkilöiden tietämystä ja pätevyyttä koskevista vähimmäisvaatimuksista. Momentin mukaan 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja myöntävän luotonantajan palveluksessa olevilla ja muutoin sen lukuun toimivilla henkilöillä, jotka osallistuvat luottojen myöntämiseen, on oltava luottotoimintaa koskeva riittävä tietämys ja pätevyys. Kyseiset vaatimukset koskevat myös henkilöitä, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisina luoton myöntämiseen osallistuvat henkilöt toimivat, eli käytännössä luoton myöntämiseen osallistuvien henkilöiden lähiesimiehiä. Tietämystä ja pätevyyttä koskevista vaatimuksista säädetään asuntoluottodirektiivin liitteessä III, joka on tarkoitus panna täytäntöön valtioneuvoston asetuksella. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 9 artiklan 2 kohta.

Pykälän 3 momentti , jolla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 19 artiklan 2 kohta, on uusi, ja siinä säädetään asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tarjoavan luotonantajan, tai jos kyse on oikeushenkilöstä, luotonantajan ylimmän johdon, velvollisuudesta varmistaa, että asunto-omaisuuden arvioitsijalla on arviointitehtävään tarvittava riittävä ammattitaito. Riittävällä ammattitaidolla tarkoitetaan muun muassa niiden lainsäädännön alojen tuntemista, joilla on merkitystä omaisuuden arvioinnissa, kuten rakentamiseen ja asunnon hankintaan liittyvän lainsäädännön, sekä arvioinnin edellyttämää teknistä tietoa, taitoa ja muuta valmiutta.

Riittävä ammattitaito on esimerkiksi auktorisoidulla kiinteistöarvioijalla (AKA) ja Keskuskauppakamarin hyväksymällä kiinteistönarvioitsijalla (KHK). Riittävä ammattitaito voi perustua myös arviointiin soveltuvaan tutkintoon, kuten oikeustieteen tai kauppatieteiden kandidaatin tai maisterin, diplomi-insinöörin tai vara- tai oikeusnotaarin koulutukseen taikka kiinteistönvälittäjäkokeen suorittamiseen. Tutkinnon tai kokeen lisäksi riittävä ammattitaito voi perustua muuhun koulutukseen yhdistettynä pidempiaikaiseen käytännön kokemukseen vastaavan kaltaisista arviointitehtävistä. Mitä epätavallisempi tai muutoin vaativampi arvioitava kohde on, sitä suurempia vaatimuksia arvioijan ammattitaidolle niin koulutuksen kuin työkokemuksen osalta asetetaan.

10 §. Oikeus asiakasvarojen vastaanottamiseen. Asiakasvarojen vastaanottamista koskeva pykälä on uusi. Sääntely ei perustu direktiiviin, vaan se on puhtaasti kansallista.

Jos ilmoituksen tekijä on rekisteri-ilmoituksessa ilmoittanut, että sen on tarkoitus vastaanottaa asiakasvaroja, aluehallintoviraston on selvitettävä, voidaanko ilmoituksen tekijälle myöntää tähän oikeus. Oikeus vastaanottaa asiakasvaroja on 1 momentin mukaan myönnettävä, jos ilmoituksen tekijä on ensinnäkin toimittanut aluehallintovirastolle selvityksen asiakasvarojen säilyttämisestä ja käsittelystä 11 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Edellytyksenä siis on, että ilmoituksen tekijä on toimittanut tällaisen selvityksen ja että aluehallintovirasto sen perusteella arvioi säilyttämisen ja käsittelyn olevan vaaditunlaista. Lisäksi 1 momentissa edellytetään, ettei ilmoituksen tekijää ole pidettävä ilmeisen sopimattomana vastaanottamaan asiakasvaroja.

Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, mitä tekijöitä aluehallintoviraston tulee ottaa huomioon arvioidessaan ilmoituksen tekijän sopimattomuutta asiakasvarojen vastaanottamiseen. Ensinnäkin huomioon tulisi ottaa ilmoituksen tekijän taloudellinen asema eli esimerkiksi tuloslaskelman ja taseen eri tiedot sekä muut taloutta kuvaavat tiedot, kuten konkurssi- ja yrityssaneerausasiat. Henkilön taloudellista asemaa arvioitaessa olennaisia tietoja ovat esimerkiksi tämän tulo- ja varallisuustiedot. Molempien osalta taloudellista asemaa kuvaavia tietoja ovat myös ulosottorekisteriin sisältyvät tiedot. Toiseksi aluehallintoviraston tulee ottaa sopimattomuutta arvioidessaan huomioon, miten ilmoituksen tekijä on hoitanut veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työkyvyttömyysmaksuihin tai tullin perimiin maksuihin liittyvät velvoitteensa. Maksuihin liittyvillä velvoitteilla tarkoitetaan rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuutta. Käytännössä aluehallintovirasto voi hyödyntää sopimattomuuden selvittämiseen liittyvässä tiedonkeruussa Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain (1207/2010) 5 §:ssä tarkoitettua velvoitteidenhoitoselvitystä.

Koska asiakasvarojen vastaanottamista koskevan oikeuden epäämisen edellytyksenä olisi ilmeinen sopimattomuus, on selvää, että toimintaan nähden vähäiset laiminlyönnit tai taloudelliset ongelmat eivät voisi olla asiakasvarojen vastaanottamista koskevan oikeuden esteenä tai sen poistamisen perusteena. Taloudellista asemaa arvioitaessa merkitystä tulisi antaa taloudellisten vaikeuksien ajalliselle kestolle ja sille, miten tuntuvista taloudellisista vaikeuksista on kyse. Velvoitteiden osalta merkitystä tulisi antaa velvoitteiden laiminlyöntien määrälle, maksujen osalta euromäärille sekä sille, miten tuoreista laiminlyönneistä on kyse. Ilmoituksen tekijä voitaisiin katsoa ilmeisen sopimattomaksi vastaanottamaan asiakasvaroja esimerkiksi silloin, kun ilmoituksen tekijä on todettu ulosotossa varattomaksi, ja käytettävissä olevien tietojen perusteella ei ole aihetta olettaa, että taloudellinen asema olisi heikentynyt vain tilapäisesti. Ilmoituksen tekijä voitaisiin katsoa ilmeisen sopimattomaksi vastaanottamaan asiakasvaroja myös esimerkiksi silloin, kun ilmoituksen tekijällä on taustalla useita peräkkäisiä tappiollisia tilikausia tai kun velkaantuminen on merkittävää. Merkittävänä velkaantumista on yleensä pidettävä esimerkiksi, kun yrityksen verovelan määrä suhteessa liikevaihtoon on yli 10 prosenttia eikä verovelan hoitamisesta ole tehty verottajan kanssa maksusuunnitelmaa.

Pykälän 3 momentissa luetellaan tahot, joiden osalta sopimattomuuden arviointi eli käytännössä velvoitteidenhoitoselvitys tai sitä vastaava selvitys tulee tehdä siinä tapauksessa, että ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö. Tällöin sopimattomuuden arviointi tulee tehdä oikeushenkilön lisäksi toimitusjohtajasta, hänen sijaisestaan, hallituksen jäsenestä ja varajäsenestä, hallintoneuvoston ja siihen rinnastettavan toimielimen jäsenestä ja varajäsenestä, vastuunalaisesta yhtiömiehestä sekä muusta ylimpään johtoon kuuluvasta samoin kuin siitä, jolla on suoraan tai välillisesti vähintään kymmenesosa osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta taikka vastaava omistus- tai määräämisvalta muussa yhteisössä.

Pykälän 4 momentissa säädetään velvollisuudesta ottaa sopimattomuusarvioinnissa huomioon myös ilmoituksen tekijään ja sen vastuuhenkilöihin välittömästi tai välillisesti kytköksissä olevien yritysten ja yhteisöjen taloudellinen asema ja velvoitteidenhoito. Tältä osin selvitys tulisi tehdä ilmoituksen tekemistä edeltävältä kolmelta vuodelta. Tätä vanhempien kytkösten selvittäminen ei siis olisi tarpeen.

Momentti sisältää viittauksen yritys- ja yhteisötietolain (244/2001) 3 §:ään, jossa luetellaan kyseisen lain mukaisesti rekisteröitävät yksiköt eli yritykset ja yhteisöt. Laissa Harmaan talouden selvitysyksiköstä näistä käytetään termiä organisaatio. Yritykseen ja yhteisöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan esimerkiksi yrityksen tai yhteisön osittain tai kokonaan omistavaa osakeyhtiötä tai avoimen yhtiön yhtiömiehenä olevaa osakeyhtiötä. Yritykseen tai yhteisöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä puolestaan tarkoitetaan esimerkiksi yritykseen tai yhteisöön sen vastuuhenkilön taikka toisen yrityksen tai yhteisön kautta kytkeytyviä yrityksiä ja yhteisöjä. Osakeyhtiöön välillisesti kytkeytyvä yritys tai yhteisö on esimerkiksi sen hallituksen jäsenen yksin omistama toinen osakeyhtiö tai emoyhtiön omistama sisaryhtiö. Luonnolliseen henkilöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan yritystä tai yhteisöä, jossa hän toimii tai on toiminut vastuuhenkilönä. Luonnolliseen henkilöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitettaisiin henkilön välittömään yritys- tai yhteisökytkentään välittömästi tai välillisesti kytkeytyviä yrityksiä tai yhteisöjä, kuten emoyhtiötä, jonka tytäryhtiön hallitukseen henkilö kuuluu.

11 §. Asiakasvarojen säilyttäminen ja käsitteleminen. Pykälä on uusi ja siinä säädettäisiin asiakasvarojen säilyttämisestä ja käsittelystä. Pykälä ei perustu direktiiviin, vaan se on kansallista sääntelyä. Pykälä koskee sekä vertaislainanvälittäjiä että luotonantajia. Käytännössä luotonantajat vastaanottanevat asiakasvaroja vain harjoittaessaan vertaislainanvälitystä.

Pykälän 1 momentin mukaan luotonantajan ja vertaislainanvälittäjän tulee järjestää sen hallintaan luovutettujen asiakkaan varojen säilyttäminen ja käsittely luotettavalla tavalla. Tällaisen toimijan on huolehdittava asiakasvarojen pitämisestä erillään sen omista varoista. Asiakasvaroista tulee myös pitää kirjaa siten, että kunkin asiakkaan asiakasvarat ovat eriteltyinä muiden asiakkaiden varoista, ja ne on talletettava asiakasvaratilille.

Jotta asiakkaan varoja voidaan katsoa säilytettävän luotettavalla tavalla, on asiakasvaratilin oltava Suomessa tai muussa ETA-valtiossa toimiluvan saaneessa talletuspankissa. Luotonantajan tai vertaislainanvälittäjän on huolehdittava siitä, että talletuspankki ei voi käyttää asiakasvaratilillä olevia varoja luotonantajalta tai vertaislainanvälittäjältä olevien saataviensa kuittaukseen. Esimerkiksi tiliotteesta tai tiliehdoista on käytävä ilmi, että kyseessä on asiakasvaratili.

Asiakasvaratilille voi tallettaa ja sen kautta voi siirtää vain sellaisia asiakkaan maksamia varoja tai maksuja, jotka liittyvät välitystoimintaan. Mahdollisen muun liiketoiminnan varojen osalta toiminnan harjoittajan on noudatettava niitä koskevia säännöksiä ja määräyksiä.

Luotettava käsittely edellyttää myös, että asiakasvarat on vastaanotettava suoraan asiakasvaratilille. Jos tämä ei ole yksittäistapauksessa mahdollista, on ne talletettava sille viipymättä. Asiakasvaroja ei saa edes tilapäisesti siirtää pois asiakasvaratililtä, vaan ainoastaan asiakasvaratiliä voidaan käyttää asiakkaiden varojen säilyttämiseen ja välitykseen.

Pykälän 2 momentissa säädetään asiakkaan oikeudesta saada korvausta hänelle aiheutuneesta vahingosta muultakin kuin luotonantajalta, vertaislainanvälittäjältä tai muulta korvausvelvolliselta. Asiakas voi tietyissä tapauksissa vaatia korvausta hänelle aiheutuneesta vahingosta näiden ohella myös luotonantajana tai vertaislainanvälittäjänä toimivan yhteisön toimitusjohtajalta, hallituksen jäseneltä tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneltä sekä vastuunalaiselta yhtiömieheltä. Korvausta voidaan vaatia myös hallituksen varajäseneltä, jos hän on toiminut hallituksen jäsenenä varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä.

Edellytyksenä on, että vahinko on johtunut siitä, että luotonantaja tai vertaislainanvälittäjä on tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyönyt huolehtia asiakasvarojen säilyttämisen ja käsittelyn järjestämisestä pykälän 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Vahingonkorvausvastuusta vapautuminen edellyttää, että säännöksessä mainitut tahot ovat huolehtineet siitä, että menettelytavat ja henkilöstön ohjeistukset on laadittu tältä osin asianmukaisiksi, ja että näiden noudattamista on riittävästi valvottu.

Säännös ei rajoita asiakkaan oikeutta saada korvaus hänelle aiheutuneesta vahingosta luotonantajalta, vertaislainanvälittäjältä tai muulta korvausvelvolliselta. Vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvussa säädetään vahingonkorvauksen sovittelusta ja korvausvastuun jakautumisesta korvausvelvollisten kesken.

12 §. Luotonantoon ja vertaislainanvälitykseen liittyvien asiakirjojen ja tietojen säilyttäminen. Pykälä vastaa muilta osin nykyisen lain 9 a §:ää, mutta velvollisuus luotonantoon ja vertaislainanvälitykseen liittyvien asiakirjojen ja tietojen säilyttämiseen koskisi jatkossa myös vertaislainanvälittäjiä.

13 §. Vaitiolovelvollisuus . Pykälässä säädetään vaitiolovelvollisuudesta soveltuvin osin yhdenmukaisesti muun muassa vakuutusedustuksesta annetun lain 44 §:n ja 2. lakiehdotuksen 14 §:n kanssa. Vaitiolovelvollisuus koskisi kaikkia tahoja, jotka kuluttajaluottojen myöntämistä tai vertaislainanvälitystä harjoittaessa ovat saaneet tietoonsa kuluttajan tai jonkun muun taloudellista asemaa tai henkilökohtaisia oloja, kuten terveydentilaa, koskevia seikkoja taikka liike- tai ammattisalaisuuksia. Vaitiolovelvollisuus sisältää sekä asiakirjojen salassapitovelvollisuuden että kiellon ilmaista muussa kuin kirjallisessa muodossa oleva tieto. Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, antaa suostumuksen tietojen ilmaisemiseen taikka joissa laissa säädetään asiasta toisin. Vaitiolovelvollisuuden rikkominen voi tulla arvioitavaksi esimerkiksi rikoslain 38 luvun 1 §:n mukaisena salassapitorikoksena tai 2 §:n mukaisena salassapitorikkomuksena.

14 §. Valvonta . Pykälä vastaa nykyisen lain 10 §:ää.

15 §. Valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeus. Pykälä vastaa muutoin nykyisen lain 10 a §:ää, mutta se koskisi jatkossa myös vertaislainanvälittäjiä.

16 §. Oikeus saada tietoja eräistä viranomaisten rekistereistä. Pykälän 1 momentti vastaa nykyisen lain 10 b §:ää. Uuden 2 momentin mukaan aluehallintovirastolla olisi oikeus saada maksutta viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitavalta tiedot, jotka ovat tarpeen sen arvioimiseksi, onko ilmoituksen tekijää pidettävä ilmeisen sopimattomana vastaanottamaan asiakasvaroja. Selvää on, että aluehallintovirastolla olisi vastaava oikeus myös myöhemmin sen selvittämiseksi, onko rekisteröidyn olosuhteissa tapahtunut tältä osin muutoksia.

Tiedonsaantioikeus ei koskisi sellaisten ilmoituksen tekijöiden tietoja, joiden tarkoituksena ei ole vastaanottaa asiakasvaroja. Siinäkin tapauksessa, että ilmoituksen tekijän tarkoituksena on vastaanottaa asiakasvaroja, aluehallintovirastolla ei ole oikeutta käyttää kyseisiä tietoja muuhun kuin sen arvioimiseen, täyttyvätkö asiakasvarojen vastaanottamista koskevat edellytykset.

Momentin toisen virkkeen mukaan tiedot voidaan luovuttaa aluehallintovirastolle myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Säännös on tarpeen erityisesti sen varmistamiseksi, että aluehallintovirasto voi hyödyntää tehtävässään Harmaan talouden selvitysyksikön laatimia velvoitteidenhoitoselvityksiä.

17 §. Pakkokeinot . Pykälä vastaa muilta osin nykyisen lain 11 §:ää, mutta siinä säädettäisiin myös vertaislainanvälittäjiä koskevista pakkokeinoista. Lisäksi sekä luotonantajien että vertaislainanvälittäjien osalta säädettäisiin pakkokeinoista niissä tapauksissa, joissa asiakasvaroja on vastaanotettu ilman aluehallintoviraston 10 §:n mukaisesti myöntämää oikeutta tai joissa luotonantaja tai vertaislainanvälittäjä on olosuhteiden muuttumisen johdosta tullut ilmeisen sopimattomaksi vastaanottamaan asiakasvaroja. Näissä tapauksissa aluehallintoviraston on 1 momentin mukaan kiellettävä asiakasvarojen vastaanottaminen. Samassa yhteydessä aluehallintovirasto voi antaa asiakkaiden etujen turvaamiseksi määräyksiä niistä toimenpiteistä, joihin luotonantajan tai välittäjän on ryhdyttävä toiminnan lopettamiseksi.

Jos aluehallintoviraston asettamaa kieltoa vastaanottaa asiakasvaroja ei noudateta, luotonantajan tai vertaislainanvälittäjän toiminta voidaan 2 momentin mukaan kieltää määräajaksi. Lisäksi momentissa säädetään tapauksista, joissa luotonantaja tai vertaislainanvälittäjä on rikkonut asiakasvarojen säilyttämistä ja käsittelemistä koskevan 11 §:n 1 momentin säännöksiä.

18 §. Rekisteristä poistaminen. Pykälän 1 momentti vastaa muutoin nykyisen lain 12 §:ää, mutta siinä säädettäisiin myös vertaislainanvälittäjän poistamisesta rekisteristä.

Pykälän 2 momentissa säädetään aluehallintoviraston oikeudesta antaa rekisteristä poistamisen yhteydessä asiakkaiden etujen turvaamiseksi määräyksiä toimenpiteistä, joihin luotonantajan tai välittäjän on ryhdyttävä toiminnan lopettamiseksi.

19 §. Rangaistussäännökset . Pykälän 1 momentti vastaa nykyisen lain 17 §:n 1 momenttia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vertaislainanvälittäjärikoksesta. Ehdotuksen mukaan se, joka tahallaan ilman rekisteröintiä harjoittaa vertaislainanvälitystä, on tuomittava vertaislainanvälittäjärikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Pykälän 1 ja 2 momentin osalta viitataan siihen, mitä 2. lakiehdotuksen 26 §:n 1 momentissa todetaan sääntelyn tarpeellisuudesta ja sijoittelusta sekä ehdotetusta rangaistusasteikosta.

Pykälän 3 momentti vastaa asiasisällöltään nykyisen lain 13 §:n 2 momenttia.

20 §. Muutoksenhaku aluehallintoviraston päätökseen. Ehdotetussa pykälässä on otettu huomioon lailla 903/2015 tehdyt muutokset eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain 14 §:ään ( HE 230/2014 vp ). Muutokset tulivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

Pykälän 1 momentin mukaan aluehallintoviraston 17 ja 18 §:n nojalla tekemään päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Pykälän 2 momentin mukaan muuhun aluehallintoviraston päätökseen saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Pykälän 3 momentin mukaan hallinto-oikeuden päätökseen 17 §:ssä tarkoitettuja kieltoja sekä 18 §:ssä tarkoitettua rekisteristä poistamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Pykälän 4 momentin mukaan päätöstä rekisteristä poistamisesta ja määräaikaisesta toimintakiellosta on noudatettava muutoksenhausta huolimatta.

21 §. Voimaantulo . Pykälän 1 momentti sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen.

Pykälän 2 momentissa säädetään eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain kumoamisesta.

Pykälän 3 momentin mukaan Etelä-Suomen aluehallintovirasto voi ottaa rekisteri-ilmoituksen käsiteltäväkseen ennen lain voimaantuloa, ja ilmoituksen tekijä voidaan rekisteröidä luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriin lain tullessa voimaan.

22 §. Siirtymäsäännökset . Pykälän 1 momentin mukaan tämän lain mukaiseen rekisteriin siirretään sellaista luotonantajaa koskevat tiedot, joka tämän lain voimaan tullessa on merkittynä eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain mukaiseen luotonantajarekisteriin. Lain voimaantulohetkenä luotonantajarekisteriin merkitty luotonantaja saa siis jatkaa toimintaansa ilman, että sen tulee hakea rekisteröintiä tämän lain mukaisesti. Jos luotonantaja myöntää 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tai harjoittaa vertaislainanvälitystä, tulee sen ilmoittaa tästä aluehallintovirastolle kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Vertaislainanvälitystä harjoittavan luotonantajan tulee lisäksi toimittaa aluehallintovirastolle 3 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitettu tieto ja mahdollinen selvitys samassa ajassa.

Pykälän 2 momentin mukaan se, joka tämän lain voimaan tullessa harjoittaa sellaista vertaislainanvälitystä, joka tämän lain mukaan edellyttää rekisteröintiä, saa jatkaa toimintaansa, kunnes päätös rekisteriin merkitsemisestä on tehty. Tämän edellytyksenä on kuitenkin, että lain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu rekisteri-ilmoitus tehdään kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta.

Pykälän 3 momentissa säädetään luottotoiminnan tuntemusta koskevien säännösten noudattamisesta. Sen, joka on myöntänyt asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja vähintään 19 päivästä maaliskuuta 2014, on noudatettava lain 9 §:n 2 momentin säännöksiä luottotoiminnan tuntemuksesta 21 päivästä maaliskuuta 2017.

1.4Laki luottolaitostoiminnasta

1.5Laki Finanssivalvonnasta

1.6Laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta

1 §. Maksuvelvollinen . Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 20 kohta, jonka mukaan Finanssivalvonnan valvontamaksun on velvollinen suorittamaan 2. lakiehdotuksen 6 §:n mukaisesti rekisteröity suomalainen luotonvälittäjä ja sellainen ulkomainen luotonvälittäjä, jolla on Suomessa sivuliike. Momentin 19 kohtaan tehtäisiin tarvittava tekninen tarkistus.

6 §. Muun maksuvelvollisen perusmaksu. Muun kuin lain 4 §:ssä tarkoitetun maksuvelvollisen perusmaksua koskevan pykälän 1 momenttiin lisättäisiin 2. lakiehdotuksen 6 §:n mukaisesti rekisteröity suomalainen luotonvälittäjä, joka ei toimi minkään luotonantajan asiamiehenä. Tällaisen välittäjän perusmaksu olisi 1 200 euroa. Sellaisen ulkomaisen luotonvälittäjän, jolla on sivuliike Suomessa, perusmaksu olisi 400 euroa.

1.7Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä

2 §. Lain soveltamisala. Soveltamisalaa koskevan 2 §:n 24 kohtaan tehdään tekninen tarkistus sen johdosta, että pykälään lisätään uusi 25 ja 26 kohta. Viimeksi mainittujen kohtien myötä lakia sovelletaan myös 2. lakiehdotuksessa tarkoitettuun suomalaiseen luotonvälittäjään ja ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa toimivaan sivuliikkeeseen sekä 3. lakiehdotuksen soveltamisalaan kuuluvaan elinkeinonharjoittajaan tämän välittäessä vertaislainoja.

1.8Laki harmaan talouden selvitysyksiköstä

6 §. Velvoitteidenhoitoselvityksen käyttötarkoitus. Pykälän 1 momentin 16 kohtaan tehdään tekninen tarkistus sen johdosta, että momenttiin lisätään uusi 17 kohta. Ehdotetun 17 kohdan mukaan velvoitteidenhoitoselvitys laaditaan tukemaan 3. lakiehdotuksen 10 §:n mukaan aluehallintovirastolle kuuluvan tehtävän suorittamista. Aluehallintoviraston on mainitun pykälän mukaan selvitettävä, onko luotonantajaa tai vertaislainanvälittäjää pidettävä ilmeisen sopimattomana vastaanottamaan asiakasvaroja. Tämän tehtävän hoitamiseksi aluehallintovirasto voisi pyytää Harmaan talouden selvitysyksikköä laatimaan velvoitteidenhoitoselvityksen. Aluehallintoviraston tiedonsaantioikeuden ja siten velvoitteidenhoitoselvityksen laajuudesta säädetään myös mainitussa 10 §:ssä.

Luotonantajan katsotaan täyttäneen 5—9 §:ssä säädetyt tiedonantovelvollisuudet 11 §:ssä edellytetyllä tavalla, jos luotonantaja on toimittanut kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä tarjottua asuntoluottoa koskevan ”Eurooppalainen standardoitu tietosivu” -lomakkeen ( ESIS-lomake ).

Mitä 1 momentissa ja 14—16 §:ssä säädetään sopimuksen peruuttamisesta, ei sovelleta kuluttajaluottoihin eikä vakuutuksiin. Kuluttajaluottoihin ei sovelleta myöskään, mitä 13 §:n 1 momentissa säädetään. Kuluttajan oikeudesta peruuttaa kuluttajaluottosopimus ja maksaa kuluttajaluotto ennenaikaisesti säädetään 7 ja 7 a luvussa. Vakuutuksenottajan oikeudesta peruuttaa ja irtisanoa vakuutussopimus säädetään vakuutussopimuslaissa (543/1994) .

Tässä luvussa säädetään kuluttajaluotoista. Kuluttajaluotolla tarkoitetaan luottoa, jonka elinkeinonharjoittaja ( luotonantaja ) sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä.

Tämän luvun säännöksiä sovellettaessa kuluttajaluottoon rinnastetaan vuokra- tai muu sellainen sopimus, jonka nojalla tavara luovutetaan kuluttajan hallintaan ja jonka ehtojen mukaan tavaran käteishinta ja luottokustannukset tulevat suoritetuiksi vuokrakaudella tai jonka ehtojen mukaan kuluttaja voi muutoin tulla tavaran omistajaksi sopimuksen päättyessä.

Tämän luvun muita kuin 16 a §:n säännöksiä sovellettaessa kuluttajaluottoon rinnastetaan myös luotto, jonka joku muu kuin luotonantaja myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä, jos elinkeinonharjoittaja välittää luoton kuluttajalle. Luoton kuluttajalle välittävän elinkeinonharjoittajan on tällöin huolehdittava siitä, että mainittuja säännöksiä noudatetaan luottosuhteessa.

Jatkuvan luoton käyttöön oikeuttavaan tunnisteeseen rinnastetaan 40 §:n säännöksiä sovellettaessa tunniste, joka oikeuttaa tilin taikka muun rahoituspalvelun tai rahoitusvälineen käyttöön. Luotonantajaa koskevia säännöksiä sovelletaan tällöin elinkeinonharjoittajaan, joka on tehnyt kuluttajan kanssa tunnistetta koskevan sopimuksen.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta:

Tämän luvun 15 ja 16 §:ää ei sovelleta hyödykesidonnaiseen kertaluottoon.

Sopimusehto, joka poikkeaa tämän luvun säännöksistä kuluttajan vahingoksi, on mitätön. Mitätön on myös 1 §:n 3 momentissa tarkoitetun luottosopimuksen sopimusehto, joka poikkeaa luvun säännöksistä kuluttajan vahingoksi.

Tässä luvussa tarkoitetaan:

Todellinen vuosikorko ja muut 1 momentissa mainitut tiedot on ilmoitettava mainonnassa selkeästi, näkyvästi ja tiiviisti, ja niiden on vastattava luotonantajan tavanomaisesti tarjoamia luottoehtoja.

Alle 100 euron hyödykesidonnaisissa kertaluotoissa ennakkotiedot voidaan lomakkeen sijasta antaa myös muulla pysyvällä tavalla. Ennakkotiedoista ja lomakkeesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Jos sopimus tehdään kuluttajan pyynnöstä puhelimitse tai muuta sellaista etäviestintä käyttäen, että "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot" -lomaketta ei voida antaa pysyvällä tavalla ennen sopimuksen tekemistä, se on annettava kuluttajalle pysyvällä tavalla viipymättä sopimuksen tekemisen jälkeen. Alle 100 euron hyödykesidonnaisissa kertaluotoissa ennakkotiedot on annettava kuluttajalle viipymättä sopimuksen tekemisen jälkeen lomakkeella tai muulla pysyvällä tavalla, jos sopimus tehdään kuluttajan pyynnöstä puhelimitse tai muuta sellaista etäviestintä käyttäen, että ennakkotietoja ei voida antaa pysyvällä tavalla ennen sopimuksen tekemistä.

Erityisesti edellytetään, että luotonantaja:

Luotonantajien ja luotonvälittäjien henkilöstön palkitsemista koskevat järjestelmät eivät saa olla sellaisia, että ne estävät menettelemästä luotonannossa, luotonvälityksessä ja neuvontapalvelujen tarjonnassa 1 ja 2 momentissa edellytetyllä tavalla.

Luottotarjouksen ehtona ei saa olla, että kuluttaja tekee sopimuksen toisesta rahoituspalvelusta tai muusta palvelusta tai rahoitusvälineestä, jonka tarjoaa luotonantaja itse tai muu elinkeinonharjoittaja luotonantajan kanssa tekemänsä sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella.

Luotonantajan on määriteltävä kuluttajaluottojen myöntämisessä käyttämänsä periaatteet.

Luotonantaja saa myöntää luoton kuluttajalle ainoastaan, jos tämän luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että luottosopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täytetään luottosopimuksessa edellytetyllä tavalla.

Jos kuluttajaluottosopimus on tehty määräajaksi ja sen ehtojen mukaan velkaa lyhennetään erissä, luotonantajan on sopimussuhteen kuluessa annettava kuluttajalle maksutta lyhennystaulukko aina, kun tämä sitä pyytää.

Luotosta kuluttajan maksettavaksi tuleva korko saa muuttua luottosopimuksen kuluessa vain sopimuksessa yksilöidyn viitekoron muutosten mukaisesti ja edellyttäen, että tästä on sovittu kuluttajaluottosopimuksessa. Sovellettavan viitekoron on oltava julkisesti saatavilla ja perustuttava luotonantajan yksipuolisesta määräysvallasta riippumattomiin tekijöihin. Luotonantajan on säilytettävä viitekoron suuruutta koskevat tiedot viiden vuoden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt maksettavaksi. Jos luottosopimuksesta syntyy erimielisyys, tiedot on kuitenkin säilytettävä, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu.

Koron muutokset on toteutettava tasapuolisesti ja kuluttajia syrjimättömällä tavalla, ja kuluttajalle on ilmoitettava niistä pysyvällä tavalla ennen muutoksen voimaantuloa. Muutoksesta ilmoitettaessa on mainittava maksuerän suuruus koron muuttumisen jälkeen ja, jos erien lukumäärä tai maksuvälit muuttuvat, niitä koskevat ajantasaiset tiedot.

Jos uutta viitekorkoa koskevat tiedot julkistetaan asianmukaisesti ja ne ovat saatavilla myös luotonantajan toimitiloissa, 2 momentissa tarkoitetut tiedot voidaan mainitussa momentissa säädetyn estämättä antaa kuluttajalle sopimuksessa sovituin määräajoin, kuitenkin vähintään kerran vuodessa.

Luottosopimuksen johdosta perittäviä maksuja saadaan muuttaa vain sopimuksessa yksilöidyin perustein. Maksun korotus ei saa olla suurempi kuin luotonantajalle aiheutunut tosiasiallinen lisäys kustannuksissa, joiden johdosta maksua luottosopimuksen mukaan peritään. Maksujen muutoksista ilmoittamiseen sovelletaan, mitä 2 ja 3 momentissa säädetään koron muutoksista.

Tämän luvun säännösten noudattamista valvovat kuluttaja-asiamies, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja sen alaisina piirihallintoviranomaisina aluehallintovirastot sekä Finanssivalvonta silloin, kun luotonantajana on Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 4 §:n 2—5 momentissa tarkoitettu taho.

Valvontaviranomaisten on oltava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä keskenään. Viestintävirasto antaa pyynnöstä valvontaviranomaiselle tämän valvoessa 15 §:n noudattamista lausunnon siitä, täyttääkö luotonantajan käyttämä sähköinen henkilöllisyyden tunnistusmenetelmä vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain 8 §:ssä säädetyt vaatimukset.

Luotonantaja ja luotonvälittäjä ovat velvollisia luovuttamaan valvontaviranomaisen nähtäviksi kuluttajaluottoja koskevat valvonnan kannalta tarpeelliset asiakirjat.

Tässä luvussa säädetään asunto-omaisuuteen liittyvistä kuluttajaluotoista.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta:

Sopimusehto, joka poikkeaa tämän luvun säännöksistä kuluttajan vahingoksi, on mitätön.

Tässä luvussa tarkoitetaan:

Luottokustannuksilla tarkoitetaan tässä luvussa luotonantajan tiedossa olevien, luottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää. Luottokustannuksina pidetään myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannuksia, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Luottokustannuksiin ei lueta kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja eikä notaarikuluja.

Todellisella vuosikorolla tarkoitetaan tässä luvussa korkoprosenttia, joka saadaan laskemalla luottokustannukset vuosikorkona luoton määrälle lyhennykset huomioon ottaen. Todellisen vuosikoron laskemistavasta ja laskennassa käytettävistä oletuksista säädetään oikeusministeriön asetuksella.

Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään tiedonantovelvollisuudesta, luotonantajan ja luotonantajan asiamiehenä toimivan luotonvälittäjän on pidettävä yleisesti saatavilla paperilla tai sähköisesti selkeät ja kattavat yleistiedot tarjoamistaan luotoista. Tiedoissa on mainittava ainakin seuraavat seikat:

Asuntoluoton mainonnassa on ilmoitettava luoton todellinen vuosikorko, jos mainonnasta ilmenee luoton korko tai muu luotosta perittäviä kustannuksia kuvaava luku taikka muu luottosopimuksen ehtoja koskeva tieto. Lisäksi mainonnasta on tällöin käytävä ilmi seuraavat tiedot:

Luoton todellinen vuosikorko ja muut 1 momentissa tarkoitetut tiedot on annettava selkeästi, tiiviisti ja näkyvästi edustavan esimerkin avulla. Finanssivalvonnan on annettava tarkemmat määräykset esimerkin määräytymisen perusteista. Todellinen vuosikorko on ilmoitettava mainonnassa vähintään yhtä näkyvästi kuin muut luoton kustannuksia kuvaavat luvut.

Jos luoton saamisen edellytyksenä mainostetuin ehdoin on, että kuluttaja tekee vakuutusta tai muuta lisäpalvelua koskevan sopimuksen, eikä tällaisesta lisäpalvelusta aiheutuvia kustannuksia voida ennakolta määrittää, mainonnassa on ilmoitettava tällaisesta edellytyksestä yhdessä luoton todellisen vuosikoron kanssa.

Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään tiedonantovelvollisuudesta, luotonantajan ja luotonvälittäjän on ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun kuluttaja on antanut tietoja luottoon liittyvistä odotuksistaan ja tarpeistaan sekä taloudellisista olosuhteistaan, ja hyvissä ajoin ennen asuntoluottosopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle pysyvällä tavalla ESIS-lomaketta käyttäen tiedot seuraavista seikoista:

Ennakkotiedoista ja lomakkeesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Sen lisäksi mitä 6 a luvun 10 §:n 1 momentissa ja 2 momentin 1 ja 3—6 kohdassa säädetään etämyynnissä annettavista ennakkotiedoista, luotonantajan ja luotonvälittäjän on annettava puhelinmyynnissä tiedot tarjottavasta asuntoluotosta, korosta ja muista kustannuksista sekä luoton takaisinmaksusta. Annettavista tiedoista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Kuluttajalta ei saa periä maksua tässä luvussa tarkoitettujen tietojen antamisesta.

Asuntovakuudellisen kuluttajaluoton mainontaan sovelletaan 7 luvun 8 §:n säännöksiä ja tiedonantovelvollisuuteen ennen luottosopimuksen tekemistä 7 luvun 9—12 §:n säännöksiä. Antaessaan kuluttajalle 7 luvun 9 ja 10 §:ssä tarkoitettuja tietoja luotonantajan ja luotonvälittäjän on samalla ilmoitettava, tarjoaako luotonantaja tai luotonvälittäjä neuvontapalveluja.

Luotonantajan on määriteltävä tiedot, joiden perusteella kuluttajien luottokelpoisuus arvioidaan, sekä luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävät menettelytavat.

Luotonantajan on varmistettava laatiessaan ja soveltaessaan palkitsemista koskevia linjauksia kuluttajien luottokelpoisuuden arvioinnista vastaavalle henkilöstölle, että linjaukset ehkäisevät eturistiriitojen syntymistä. Edellytyksenä on erityisesti, että henkilöstön palkkion määrä ei ole riippuvainen hyväksyttyjen luottohakemusten määrästä tai osuudesta.

Linjausten on edistettävä asianmukaista ja tehokasta riskienhallintaa, eivätkä ne saa houkutella riskinottoon, joka ylittää luotonantajan hyväksyttävän riskitason. Linjausten on myös noudatettava luotonantajan liiketoimintastrategiaa, tavoitteita, arvoja ja pitkän aikavälin etuja. Näitä linjauksia on sovellettava sellaisella tavalla ja siinä laajuudessa, joka on oikeassa suhteessa luotonantajan kokoon, organisaatioon sekä toiminnan laatuun, laajuuteen ja monimuotoisuuteen.

Luotonantajan on ennen luottosopimuksen tekemistä arvioitava huolellisesti kuluttajan luottokelpoisuus. Arviointi on tehtävä kuluttajan tuloja ja menoja sekä muita taloudellisia olosuhteita koskevien tarpeellisten, riittävien ja oikeasuhteisten tietojen perusteella. Tietojen paikkansapitävyys on asianmukaisesti varmistettava.

Jos osapuolet sopivat luottosopimuksen tekemisen jälkeen luoton määrän tai luottorajan korottamisesta, luotonantajan on varmistettava kuluttajaa koskevien tietojen ajantasaisuus ja, jos luoton määrää tai luottorajaa merkittävästi korotetaan, arvioitava kuluttajan luottokelpoisuus uudelleen ennen korotuksesta sopimista.

Luotonantajan on säilytettävä tiedot toimista, jotka on tehty kuluttajan luottokelpoisuuden arvioimiseksi, viiden vuoden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt maksettavaksi. Luottosopimusta koskevan erimielisyyden synnyttyä luottokelpoisuuden arviointia koskevat tiedot on kuitenkin säilytettävä siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu.

Luotonantajan on ilmoitettava kuluttajalle, mitä tietoja tämän on toimitettava luotonantajalle luottokelpoisuuden arviointia varten, sekä määräaika, jonka kuluessa tiedot on toimitettava. Kuluttajalle on mainittava siitä, että tietojen toimittamatta jättäminen voi johtaa siihen, että luottoa ei myönnetä.

Jos kuluttaja on toimittanut 1 momentissa tarkoitetut luottokelpoisuuden arviointia varten tarvittavat tiedot luotonvälittäjälle, tämän on toimitettava tiedot asianmukaisesti luotonantajalle.

Luotonantajan on määriteltävä vakuusmuodot, jotka se hyväksyy luottosopimuksen vakuudeksi.

Luotonantajan on varmistettava, että luottosopimuksen vakuudeksi annettavan asunto-omaisuuden arvioitsija on riittävän riippumaton luoton myöntämisestä ja että arvioinnissa käytetään luotettavia, standardeihin perustuvia arviointimenettelyjä.

Tehty arvio on säilytettävä viiden vuoden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt maksettavaksi. Luottosopimusta koskevan erimielisyyden synnyttyä arvio on kuitenkin säilytettävä siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu.

Luotonantajan luottoa koskeva tarjous on tehtävä pysyvällä tavalla. Tarjouksessa on oltava kaikki luottosopimusta koskevat ehdot.

Tarjouksen mukana on annettava ESIS-lomake, jos kuluttaja ei ole sitä aikaisemmin saanut tai jos tarjous poikkeaa sisällöltään lomakkeella aikaisemmin annetuista tiedoista.

Luottosopimus on tehtävä kirjallisesti, ja kuluttajalle on annettava kappale sopimusta. Sopimus voidaan tehdä myös sähköisesti siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa sopimuksen muuttumattomana.

Luottosopimuksessa on mainittava:

Sopimuksessa mainittavista tiedoista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Kuluttajalta ei saa luottosuhteen perusteella periä korkoa tai maksuja, josta ei ole sovittu 1 momentissa tarkoitetussa sopimuksessa.

Jos luottohakemus hylätään, luottoa hakeneelle kuluttajalle on ilmoitettava viipymättä hylkäämisestä. Kuluttajalle on pyynnöstä ilmoitettava hylkäysperuste kirjallisesti, jollei hylkäys perustu rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain (503/2008) 26 §:ään.

Luottotietolaissa (527/2007) säädetään lisäksi tiedoista, jotka on annettava, jos hylkääminen perustuu luottotietorekisteristä saatuihin henkilöluottotietoihin.

Kuluttajalla on oikeus peruuttaa luottosopimus ilmoittamalla siitä luotonantajalle pysyvällä tavalla 14 päivän kuluessa sopimuksen tekemisestä tai siitä myöhäisemmästä ajankohdasta, jona kuluttaja on saanut 15 §:n mukaiset tiedot sisältävän kappaleen sopimuksesta kirjallisesti tai sähköisesti.

Jos kuluttaja peruuttaa sopimuksen, häneltä saa vaatia korvauksena luoton koron ajalta, jonka luotto on ollut hänen käytettävissään. Jos luotonantaja on maksanut viranomaisille luottosopimuksen tekemisen johdosta maksuja, joita ei peruuttamistapauksessa palauteta, luotonantajalla on oikeus saada korvaus kuluttajalta myös tällaisista maksuista. Korkoa tai maksuja ei saa kuitenkaan vaatia, jos maksuvelvollisuudesta tai koron ja maksujen määrästä taikka, jos koron määrää ei voida ennakolta ilmoittaa, sen määräytymisen perusteista ei ole ilmoitettu kuluttajalle ennakolta.

Kuluttajan on viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen lähettämisestä palautettava luotonantajalle luottosopimuksen nojalla saamansa varat sekä suoritettava 2 momentin mukainen korvaus. Jos kuluttaja ei täytä maksuvelvollisuuttaan, peruuttaminen raukeaa. Kuluttaja saa kuitenkin pidättäytyä täyttämästä oman maksuvelvollisuutensa kunnes luotonantaja täyttää oman vastaavan velvollisuutensa.

Luottosopimukseen liittyvä luotonantajan tarjoamaa liitännäispalvelua koskeva sopimus ei sido kuluttajaa, jos tämä peruuttaa luottosopimuksen. Liitännäissopimus ei sido kuluttajaa myöskään silloin, jos kolmas tarjoaa liitännäispalvelun luotonantajan ja kolmannen välisen sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella.

Jos kuluttaja haluaa pitää liitännäissopimuksen voimassa luottosopimuksen peruuttamisesta huolimatta, hänen on ilmoitettava tästä luotonantajalle 30 päivän kuluessa peruuttamisilmoituksen lähettämisestä.

Kuluttajalla on oikeus maksaa asunto-omaisuuteen liittyvä kuluttajaluotto tai sen osa ennen eräpäivää.

Jos kuluttaja maksaa luoton tai sen osan ennenaikaisesti, on jäljellä olevasta luotonantajan saatavasta vähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Luotonantaja saa kuitenkin periä kokonaisuudessaan luottosopimuksessa yksilöidyt, kyseisen luoton perustamiseen liittyvistä toimista aiheutuneet todelliset kulut.

Luotonantajalla on oikeus saada korvaus kuluttajalta tämän maksaessa asuntoluoton tai sen osan ennenaikaisesti, jos luottoa on myönnetty yli 20 000 euroa eikä luoton korkoa ole sidottu viitekorkoon ( kiinteä korko ) tai viitekoron määräytymisjakso on vähintään kolme vuotta. Jos luotonantaja käyttää oikeuttaan saada korvausta, tämän on toimitettava viipymättä takaisinmaksupyynnön vastaanotettuaan kuluttajalle pysyvällä tavalla laskelma, josta käy ilmi vaaditun korvauksen määrä ja sen laskennassa käytetyt perusteet ja oletukset.

Korvauksena luotonantaja saa periä enintään korkotason alenemisesta johtuvan tappion jäljellä olevalta kiinteäkorkoiselta luottojaksolta tai viitekoron määräytymisjaksolta. Finanssivalvonta antaa tarkempia määräyksiä tappion laskentamenetelmästä.

Luotonantaja saa periä korvauksen asuntovakuudellisen kuluttajaluoton tai sen osan ennenaikaisesta maksamisesta, jos luoton korko on kiinteä. Jos luotonantaja käyttää oikeuttaan saada korvausta, tämän on toimitettava viipymättä takaisinmaksupyynnön vastaanotettuaan kuluttajalle pysyvällä tavalla laskelma, josta käy ilmi vaaditun korvauksen määrä ja sen laskennassa käytetyt perusteet.

Korvaus ei saa määrältään ylittää yhtä prosenttia takaisinmaksetun luoton määrästä tai, jos ennenaikaisen takaisinmaksun hetkellä luottosopimuksen päättymiseen on vähemmän aikaa kuin yksi vuosi, puolta prosenttia takaisinmaksetun luoton määrästä. Korvauksena saa kuitenkin periä enintään koron määrän ennenaikaisen takaisinmaksun ja luottosopimuksen päättymisen väliseltä ajanjaksolta.

Luotonantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta saada korvausta, jos:

Luotonantajan on hyvissä ajoin ennen valuuttaluottoa koskevan luottosopimuksen tekemistä varoitettava kuluttajaa tarjottuun luottoon liittyvistä riskeistä ja annettava kuluttajalle tieto tämän 2 momentin mukaisesta oikeudesta saada luottosopimus muunnetuksi euromääräiseksi ja tarjolla olevista vakuutuksista tai muista järjestelyistä, joilla kuluttaja voi rajoittaa valuuttakurssimuutoksista aiheutuvaa riskiä.

Jos valuuttaluotto tarjotaan muussa valuutassa kuin eurossa, kuluttajalla on oikeus milloin tahansa saada luottosopimus muunnetuksi euromääräiseksi. Muunto on toteutettava sen päivän virallisen vaihtokurssin mukaisena, joka on kolmas pankkipäivä siitä, kun kuluttajan ilmoitus muuntamisesta on saapunut luotonantajalle.

Jos jäljellä oleva luottomäärä tai maksuerien suuruus poikkeaa yli 20 prosentilla siitä, mikä se olisi, jos sovellettaisiin luottosopimusta tehtäessä voimassa ollutta valuutanvaihtokurssia, luotonantajan on ilmoitettava tästä valuuttaluoton ottaneelle kuluttajalle viipymättä ja tämän jälkeen säännöllisesti niin kauan kuin poikkeama on yli 20 prosenttia. Ilmoitus on annettava pysyvällä tavalla, ja siinä on ilmoitettava kuluttajan mahdollisesta oikeudesta saada luottosopimus muunnetuksi toisen valuutan määräiseksi, muuntamisen ehdoista sekä 22 §:n 1 momentissa tarkoitetuista muista järjestelyistä.

Luotonvälittäjän on annettava kuluttajalle hyvissä ajoin ennen asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä ainakin seuraavat tiedot pysyvällä tavalla:

Jos 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettujen palkkioiden tai kannustimien määrä vaihtelee sen mukaan, minkä luotonantajan kanssa kuluttaja tekee luottosopimuksen, luotonvälittäjän on ilmoitettava kuluttajalle tästä ja mahdollisuudesta saada pyynnöstä lisätietoa siitä, miten välittäjälle maksettavien palkkioiden tai kannustimien määrä vaihtelee kuluttajalle tarjottujen eri luottosopimusten osalta.

Jos luotonvälittäjä perii kuluttajalta maksun luotonvälityksestä ja saa lisäksi palkkion tai muun kannustimen luotonantajalta tai kolmannelta osapuolelta, välittäjän on ilmoitettava 1 momentissa tarkoitettuja tietoja antaessaan kuluttajalle, otetaanko palkkio tai muu kannustin huomioon maksua määritettäessä.

Luotonvälittäjä saa ilmoittaa toimivansa riippumattomana luotonvälittäjänä vain, jos luotonvälittäjä välittää riittävän suurta määrää markkinoilla tarjolla olevia luottosopimuksia eikä vastaanota korvausta luotonvälityksestä muulta kuin kuluttajalta.

Luotonvälittäjällä on oikeus saada maksu kuluttajalta luotonvälityksestä vain, jos kuluttajalle on 24 §:n 1 momentin 6 kohdassa edellytetyllä tavalla ilmoitettu maksusta ja siitä on sovittu kuluttajan kanssa pysyvällä tavalla.

Luotonvälittäjän on ilmoitettava luotonantajalle kuluttajalta perittävän maksun määrä luoton todellisen vuosikoron laskentaa varten.

Luotonvälityksen ja mahdollisten lisäpalvelujen tarjoamisen on perustuttava kuluttajan taloudellista tilannetta koskeviin tietoihin, kuluttajan ilmoittamiin luottoa koskeviin tarpeisiin ja odotuksiin sekä asianmukaisiin oletuksiin kuluttajan riskeistä luottosopimuksen voimassaoloaikana.

Neuvontapalvelun tarjoajan on hyvissä ajoin ennen neuvontapalvelun aloittamista tai ennen neuvontapalvelua koskevan sopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle tieto luotonantajista, joiden tarjoamien luottojen arviointiin annettava suositus perustuu, sekä kuluttajalta neuvontapalvelusta perittävien maksujen yhteismäärä tai, jos täsmällistä määrää ei voida ilmoittaa, maksujen määräytymisperusteet. Tiedot on annettava kuluttajalle pysyvällä tavalla.

Neuvontapalvelun tarjoajalla on oikeus saada maksu neuvontapalvelustaan ja suosittelemansa luottosopimuksen johdosta kuluttajalta vain, jos kuluttajalle on 28 §:ssä edellytetyllä tavalla ilmoitettu maksusta ja siitä on sovittu kuluttajan kanssa pysyvällä tavalla.

Neuvontapalvelun tarjoaja ei saa vastaanottaa korvausta neuvontapalvelustaan eikä suosittelemansa luottosopimuksen johdosta muulta kuin kuluttajalta.

Neuvontapalvelun on perustuttava kuluttajan taloudellista tilannetta koskeviin tietoihin, kuluttajan ilmoittamiin luottoa koskeviin tarpeisiin ja odotuksiin sekä asianmukaisiin oletuksiin kuluttajan riskeistä luottosopimuksen voimassaoloaikana.

Neuvontapalvelun tarjoajan on arvioitava riittävän suuri määrä markkinoilla tarjolla olevia luottosopimuksia ja tekemänsä arvioinnin perusteella suositeltava kuluttajan tarpeisiin ja odotuksiin sekä tämän taloudelliseen tilanteeseen sopivaa tai sopivia luottosopimuksia. Kuluttajalle on annettava kappale tehdystä suosituksesta pysyvällä tavalla.

Neuvontapalvelun tarjoajan on säilytettävä tehty suositus viiden vuoden ajan sen antamisesta. Neuvontapalvelua koskevan erimielisyyden synnyttyä suositus on kuitenkin säilytettävä siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu.

Asunto-omaisuuteen liittyviin kuluttajaluottoihin sovelletaan lisäksi 7 luvun 1 §:n 3 ja 4 momenttia ja 13, 13 a, 15, 16, 16 a, 17 a, 18, 19 ja 23 §:ää, 24 §:n 1, 2 ja 4 momenttia, 25, 26 ja 30—35 §:ää. Lisäksi asuntovakuudellisiin kuluttajaluottoihin sovelletaan mainitun luvun 39 ja 40 §:ää.

Asuntoluottosopimuksessa voidaan 7 luvun 24 §:n 1 ja 2 momentin estämättä kuitenkin sopia, että luotosta kuluttajan maksettavaksi tuleva korko ei muutu, jos viitekoron arvo on pienempi kuin nolla.

Luotonantajaa ja luotonvälittäjää, joka rikkoo tämän luvun säännöksiä, voidaan, jos se on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista, kieltää jatkamasta tällaista menettelyä taikka uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kiellon määräämisestä ja sen tehostamisesta uhkasakolla säädetään 2 ja 3 luvussa. Jos säännöksiä rikkoo asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetussa laissa ( / ) tarkoitettu ulkomainen luotonvälittäjä, kieltoa määrättäessä on noudatettava kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/EU ( asuntoluottodirektiivi ) 34 artiklan 2 ja 4 kohdan säännöksiä.

Finanssivalvonnan oikeudesta määrätä seuraamuksia säädetään Finanssivalvonnasta annetussa laissa ja asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annetussa laissa.

Tämän luvun säännösten noudattamista valvovat kuluttaja-asiamies, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja sen alaisina viranomaisina aluehallintovirastot sekä myös Finanssivalvonta silloin, kun luotonantaja tai luotonvälittäjä on Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n 2—5 momentissa tarkoitettu taho tai 5 §:n 28 kohdassa tarkoitettu muu finanssimarkkinoilla toimiva.

Valvontaviranomaisten on oltava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä keskenään. Viestintävirasto antaa pyynnöstä valvontaviranomaiselle 7 luvun 15 §:n noudattamista tämän luvun 31 §:n nojalla valvottaessa lausunnon siitä, täyttääkö luotonantajan käyttämä sähköinen henkilöllisyyden tunnistamismenetelmä vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain 8 §:ssä säädetyt vaatimukset.

Valvontaviranomaisten on toimittava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä ulkomaisten ETA-valvontaviranomaisten kanssa asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevissa asioissa siten kuin asuntoluottodirektiivin 36 ja 37 artiklassa säädetään. Direktiivin 36 artiklassa tarkoitettuna yhteysviranomaisena toimii Finanssivalvonta.

Luotonantaja ja luotonvälittäjä ovat velvollisia luovuttamaan valvontaviranomaisten nähtäviksi asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevat valvonnan kannalta tarpeelliset asiakirjat.

Palkitsemisjärjestelmistä säädetään lisäksi kuluttajansuojalain (38/1978) 7 luvun 13 §:n 4 momentissa ja 7 a luvun 10 §:n 2 ja 3 momentissa.

Luottolaitos saa myöntää kuluttajaluottoa, jonka vakuudeksi annetaan asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat yhteisöosuudet, asuinkiinteistö tai kiinteistöä koskeva käyttöoikeus, enintään tämän pykälän mukaisen luototussuhteen mukaisen määrän, jos luotolla on tarkoitus:

Luottolaitoksen palveluksessa olevilla ja muutoin luottolaitoksen lukuun toimivilla henkilöillä, jotka osallistuvat kuluttajansuojalain 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvien luottojen myöntämiseen, on oltava luottotoimintaa koskeva riittävä tietämys ja pätevyys ottaen huomioon kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/EU ( asuntoluottodirektiivi ) III liitteessä säädetyt vaatimukset. Myös henkilöillä, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisina edellä tarkoitetut henkilöt toimivat, on oltava vastaava tietämys ja pätevyys. Vaadittavasta tietämyksestä ja pätevyydestä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Jos kuluttajansuojalain 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvaa kuluttajaluottoa myönnettäessä arvioidaan mainitun luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua asunto-omaisuutta, arvioitsijalla on oltava arviointitehtävään tarvittava riittävä ammattitaito.

Ulkomaisen luottolaitoksen sivuliikkeeseen sekä ulkomaiseen luottolaitokseen, joka palvelujen vapaan tarjonnan nojalla tarjoaa Suomessa 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja palveluja, sovelletaan, jollei laista muuta johdu, 1 luvun 9 §:ää sekä 15 luvun 1—3, 5—12 §:ää ja 12 a §:n 1 momenttia. Edellä tarkoitettuun luottolaitokseen, joka tarjoaa palveluja palvelujen vapaan tarjonnan nojalla, ei sovelleta kuitenkaan asuntoluottodirektiivin III liitteen 1 kohdan a, d ja g—i alakohtaa.

Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n 1 momentissa tarkoitettuja säännöksiä ja päätöksiä ovat 1 momentissa säädetyn lisäksi: